Sulkiaan säästävä riikinkukko on pelkkä kalkkuna.


lauantai 16. maaliskuuta 2019

Maailman sinnikkäin huonekasvi

Hengissä ollaan edelleenkin, vaikka blogissa ollaankin vietelty hiljaiseloa. Tällä hetkellä olinpaikkani onkin Suomi, jossa vietän vielä pari viikkoa, ennen kuin palaan Kolumbiaan.

Tuulimyllyjä Itämeressä.

Erikoinen saari.
Ihana harmaa Suomi.
 
Pidempi poissaolo kotimaasta avaa aina silmät Suomen ja suomalaisten hyville ja huonoille puolille. Ensimmäiset asiat, joita minun pitää aina kaupasta saada, ovat ruisleipä ja savulohi. En erityisesti kaipaa ulkomailla ollessani kumpaakaan (tai mitään muutakaan ruokaa), mutta sitten kun noita on mahdollisuus saada, niin se on kuin taivaaseen pääsisi. Sitten syön savulohta niin monta päivää, että melkein kyllästyn siihen.

Enpä ole ennen nähnyt tätäkään, että lohessa on varashälyttimet.

Yksi asia, joka myös jaksaa riemastuttaa, on se, että hanasta tulee juomakelpoista, kylmää ja raikasta vettä. Se tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta ajatukselta. Medellínin hanavedenkin sanotaan olevan juomakelpoista, ja kokeilin juodakin vettä muutaman päivän, kun jatkuva veden roudaaminen kaupasta alkoi kyllästyttää. Toki keitin kuitenkin veden ensin, kaiken varalta. Minulle tuli kuitenkin vedestä pahoinvointia (tai näin ainakin oletin, kun en keksinyt pahoinvoinnille muutakaan syytä), joten lopetin veden juomisen. Ukkeli sanoo Medellínin veden olevan niin klooripitoista, että sitä ei pitäisi edes yrittää juoda.

Kun on tarpeeksi kauan pois kotoa, ei muista, kummalle vessan kaapista löytyvä hammasharja kuuluu. Piti siis lähettää kuva ukkelille ja kysyä asiaa häneltä, mutta ukkelikaan ei muistanut.

Myös Suomen puhdas ilma on upea asia, ja sitä(kin) tulee pidettyä valitettavan usein itsestäänselvyytenä. Varsinkin Medellínin saasteiden jälkeen tuntui ihan uskomattoman hienolta vetää tuolla luonnossa ilmaa keuhkoihin, kun ilma oli niin raikasta, eikä siinä tuntunut minkäänlaisia pakokaasun hajuja.

 
Tuntui muuten hassulta kävellä tuolla rantaraitin tasamaastossa. Medellínissä tavallisella noin kahdeksan kilometrin mittaisella lenkilläni tuli tyypillisesti nousua ja laskua kumpaakin sellaiset 400 metriä. Täällä Suomessa pitkäkin lenkki tuntuu Medellínin mäkisten maastojen jälkeen ihan roskapussin viemiseltä.

Hesarin lukeminen aamulla on myös yksi elämäni pienistä suurista iloista. Sanomalehti kuuluu tärkeänä osana aamurutiineihini, enkä varmaan koskaan siirry digiaikaan ja lakkaa lukemasta paperista lehteä. Meinasin tilata Medellínissäkin sanomalehden, mutta jonkin aikaa sikäläisiä lehtiä luettuani totesin, että ei kannata. Monesti päivän lehdessä ei ollut oikein mitään, mikä olisi kiinnostanut minua. Päätin siis jatkaa irtonumeroiden ostamista silloin tällöin. Maailmalla sanomalehtiä luettuani voin myös todeta, että olemme kyllä aika onnekkaita, kun saamme lukea niin laadukasta ja monipuolista lehteä kuin Hesari.

Suomen hiljaisuus yllättää joka kerta, eikä välttämättä kovinkaan myönteisesti. Toki hiljaisuus tuntuu toisaalta rauhoittavalta, mutta jos mistään ei kuulu mitään, tuntuu kuin koko maailma olisi kuollut, ja alkaa ahdistaa. Sitten jos hiljaisuuden keskeltä kuuluu pienikin ääni, varsinkin yöllä, se tuntuu valtavan häiritsevältä.


Mutta se, mistä en Suomessa pidä, on sellainen kummallinen suomalainen luonteenpiirre, jota on vaikea pukea sanoiksi. Se ilmenee haluna lytätä toinen, ikään kuin toisen ilo tai menestys olisivat itseltä jotenkin pois, ja oma elämä kohenisi siitä, kun pääsee vähän "ojentamaan" toista. Tämä asenne tulee ilmi erityisen selvästi iltapäivälehtien kommenttiosioissa ja somessa, mutta sen näkee ihmisten käyttäytymisestäkin. Ehkä samanlaista käyttäytymistä näkee muuallakin maailmassa, mutta Suomessa se tulee jotenkin poikkeuksellisen selvästi ilmi. Suomalaisuuteen tuntuu kuuluvan jonkinlainen syvään juurtunut katkeruus.

Karhuillekin saattaa tulla joskus vilu.

Lääkärilläkin tuli käytyä, kun minullahan on ollut sitä kipua tuossa rinnan alla jo varmaan puoli vuotta. Diagnosoin itse kivun syksyllä rintalihaksen revähdykseksi tms., mutta ei se taida ollakaan sitä. Voi olla, että kivun syy jää selvittämättä, mutta pitää ehkä luopua joksikin aikaa kaikista soutuliikkeistä, punnerruksista ja sen sellaisista ja katsoa, auttaisiko se.

Lääkäri laittoi minut varmuuden vuoksi myös mammografiaan ja ultraan, eikä mammografiassa näkynyt mitään. Ultrassa toisesta rinnasta löytyi kuitenkin jokin muutos, josta otettiin koepala. En tiedä, mikä löydös se mahtaa olla (luultavasti kysta tms.), mutta mitään vakavaa se ei ainakaan ole, siitä olen satavarma.

Vatsa herkesi taas toimimasta pitkän lentomatkan seurauksena, ja luonnollisesti marssin kaupan heviosastolle ostamaan pitaijoita. Meinasin pyörtyä, kun näin, kuinka paljon pitaijat täällä Suomessa maksavat: melkein 15 euroa kilo! Kolme isoa pitaijaa kustansivat 14 euroa. Järkyttävää!


Kaiken lisäksi nämä vaaleanpunaiset pitaijat olivat minusta varsin pahan makuisia verrattuna kolumbialaisiin keltaisiin pitaijoihin, eikä näistä ollut edes mitään hyötyä! Vaikka söin kaksi isoa pitaijaa, niin vatsa ei ruvennut toimimaan, ja mietinkin, että ehkä vain niillä keltaisilla pitaijoilla on laksatiivinen vaikutus. Mutta tulipahan tämäkin nyt kokeiltua. Ainakin tiedän nyt, että pitaijoita ei kannata Suomessa ostaa.

Sen verran keväinen ilma täällä Suomessa jo oli, että autommekin oli kuoriutunut lumesta esiin, eikä lunta ollut enää kuin vähän konepellin päällä. Myös parkkipaikka oli sulanut sen verran, että auton alla oli massiivinen vesilammikko, ja sain auton liikkeelle. Viime vuonnahan auto oli jäätynyt kiinni parkkipaikkaan, ja piti odotella kesäisempiä kelejä, että sain auton irti.

Itä-Suomessa oli kuitenkin vielä ihan täysi talvi, ja kävelylenkeillä joutui kulkemaan kieli keskellä suuta, ettei kaatunut persiilleen jäisellä ja liukkaalla tiellä.

Tässä se on: kylän suurin nähtävyys.

Kävin myös katsastamassa samat autiotalot, joita olin käynyt tutkiskelemassa pari vuotta sitten. Talot näyttivät muuten aika samanlaisilta kuin aiemminkin, paitsi että toisen talon ympäriltä oli kaadettu lähes kaikki puut. Olin ihmetellyt aiemmin sinisiä nauhoja, joita oli ollut puiden ympärillä, ja joku lukija ehdotti, että olisiko savotta tulossa. Oikeassa oli!



 
Päätin ottaa talvisista olosuhteista ilon irti ja toteuttaa yhden pitkäaikaisista haaveistani ja ostaa lumikengät. Sain urheilukaupasta pikaisen opastuksen, kuinka kenkiä käytetään, ja sitten ei muuta kuin menoksi.



Lumikenkäily oli niin hauskaa, että nyt vähän harmittaa, etten ole ostanut lumikenkiä aiemmin.

Päätin lähteä kokeilemaan lumikenkäilyä vähän vaativampiin maastoihin, sillä olin saanut selville, että Punkaharjun Lumikenkäpuistossa on kokonaiset kahdeksan erilaista lumikenkäilyreittiä! Valitsin niistä itselleni Harjureitin, jonka kestoksi arvioitiin kaksi ja puoli tuntia. Katselin myös neljän tunnin mittaista Puulajipuisto ja Karjalankallion laavu -kierrosta, mutta se ei kuulostanut yhtä kiinnostavalta kuin Harjukierros, joten päätin jättää Puulajipuiston välistä. Päätökseen ei mitenkään vaikuttanut se, että reitin sanottiin sopivan "hyväkuntoiselle, aiemmin lumikenkäilyä harrastaneelle", sillä minähän oli sellainen, hyväkuntoinen ja aiemmin lumikenkäilyä harrastanut, kun olinhan minä käynyt jo yhden kerran lumikenkäilemässä. 😊




Totesin Punkaharjun aivan mahtavaksi talviliikuntapaikaksi, sillä jäälle oli tehty hienot retkiluistelureitit, joiden luistelutilannetta myös päivitetään netissä hyvin aktiivisesti.



Retkiluistelu näytti niin kivalta, että mietin, että sitä pitää kyllä päästä kokeilemaan ehkä jo ensi talvena. Toki jäällä näkyi ihmisiä muillakin kulkupeleillä, ja yritin tutkia tuotakin kuvassa näkyvää hökötystä, että mikä ihme tuo mahtaa olla. Moderni potkukelkka?

Harjureitti oli kyllä pienoinen pettymys, sillä reitti oli luonnossa varsin erilainen kuin mitä se netin mukaan piti olla. Kaiken lisäksi reitin merkkinä olevia vihreitä nauhoja oli vain alkumatkasta (lähdin reitille Kruunupuistosta), joten jouduin kulkemaan loppumatkan kännykän avulla. Onneksi puhelin ei sentään mennyt pakkasessa mykäksi, kuten joskus on tapahtunut!


Ihan kiva lumikenkäilykierros tuo kuitenkin oli, kaikesta huolimatta. 

Ukkelikin piipahti Suomessa ja jatkoi täältä Intiaan. Minä en viitsinyt lähteä mukaan, kun ukkeli viipyy Intiassa niin vähän aikaa. Menen sitten joskus toiste paremmalla ajalla. Siellä onkin tapahtunut melkoisia muutoksia, sillä appivanhemmat ostivat vihdoin uuden asunnon, ja muuttavat siitä homeasunnosta pois jo ilmeisesti tämän kuun lopulla. Uudessa asunnossa pitää tehdä aika paljon remonttia, ja ukkelin mielestä appivanhempien olisi kannattanut odottaa remontin valmistumista ja muuttaa vasta sitten, mutta ymmärrän hyvin, että siinä vanhassa asunnossa asuminen ei houkuttele.

Ukkelin lennon etenemistä oli hyvä kyylätä Flightradarista.
 
Autonkuljettaja-poikanenkin otti ja meni naimisiin! Hänen häänsä eivät olleet mikään spektaakkeli vaan kuin suoraan jostain teluguelokuvasta. Autonkuljettaja ja morsian olivat korviaan myöten rakastuneita toisiinsa, mutta sitten kävi perinteisesti, eli tyttö meinattiin naittaa toiselle, vanhempien katsomalle pojalle. Nuorelleparille tuli hätä, ja he karkasivat - pojan tädin avustuksella - naimisiin. Avioliitto ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta, ja nähtäväksi jää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.  

Niin ja tuo otsikko. Tiedättekö muuten, mikä on potentiaalisesti maailman sinnikkäin huonekasvi? Anopinkieli! Meillä ei ole kuin yksi ainoa huonekasvi (se anopinkieli), enkä jaksanut pyytää ketään hoitamaan kasvia sinä aikana, kun olimme poissa. Olin ihan varma, että kasvi olisi kuollut, kun se ei ollut saanut lähes kolmeen kuukauteen pisaraakaan vettä, mutta eikö mitä, täällä kasvi törötti vihreänä ja elinvoimaisen näköisenä kuin olisi saanut vettä juuri edellispäivänä! Ehdottomasti oikea huonekasvi meikäläiselle. 😀

Pyhäjärvi talviasussa.
Mukavaa viikonloppua! 😘

36 kommenttia:

  1. Oujees! Suomessa lumikenkäilemässä ;-)
    Olinkin ollut vähän huolissani, että mihin olet joutunut. Mutta tämähän kuulostaa hyvältä. Vanhempasi varmasti ovat onnellisia ja sinulle itsellesikin tekee taatusti hyvää vähän tuuletella keuhkojasi.

    Minä taidan olla jo täysin tottunut täkäläiseen menoon, vaikka kyllä tunnistan suomalaisuuden pienenä miinuksena tuon mainitsemasi kateuden tai katkeruuden. Toisten hyvä näyttää usein olevan jotenkin itseltä pois ja auta armias, jos joku oikein tuulettaa omaa hyvää oloaan, iloisuuttaan ja tyytyväisyyttään omaan elämäänsä. Nopeasti jotakuta ärsyttää moinen lesoaminen ja annetaan ymmärtää, että olisi parempi olla vain hiljaa ja leuhkimatta.

    No okei, kärjistin hiukan, mutta täällä on kyllä selvästi parempi vähän valittaa tai ainakin olla hyvin matalalla profiililla ja pitää hyvät asiat omana tietonaan, jos haluaa ottaa varmanpäälle siinä ettei ärsytä ketään.

    Kiitos postauksesta ja terkut myös nallukoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi, Leena. <3

      Oikeassa olet, että vanhempani olivat onnellisia, kun tulin Suomeen. Reissaaminen ja maailmalla olo on mukavaa, mutta läheisille se on joskus aika raskasta.

      Tuo on kyllä niin totta, että iloaan ja onneaan on paras olla näyttämättä Suomessa kovin avoimesti, koska aina löytyy joku, joka palauttaa mieluusti niin sanotusti maan pinnalle. Olen yrittänyt pohtia, mistä tämmöinen piirre meissä suomalaisissa voisi johtua (löytyisikö syy ehkä menneisyydestä?), mutta en ole keksinyt vastausta. Aika viisas olisinkin, jos sen keksisin. :-D Joskus oikein harmittaa, kun ei uskalla riemuita avoimesti, vaan pitää olla niin kuin ei olisikaan, jottei saisi pahoittaa mieltään jonkun totuuden torven toimesta.

      Kerroin nallelle terveisesi, ja hän ilahtui kovin. Enska-nalle on siellä Itä-Suomessa, ja varmaan käymme vielä katsomassa Enskaakin. Nyt nallukka on lempipuuhassaan eli pötköttämässä sängyllä. :-)

      Poista
  2. Kiva kuulla intiankuulumisia, toivotaan että autonkuljettaja saa liittonsa toimimaan.

    Mutta tätä

    "...ikään kuin toisen ilo tai menestys olisivat itseltä jotenkin pois, ja oma elämä kohenisi siitä, kun pääsee vähän "ojentamaan" toista. Tämä asenne tulee ilmi erityisen selvästi iltapäivälehtien kommenttiosioissa ja somessa, mutta sen näkee ihmisten käyttäytymisestäkin. Ehkä samanlaista käyttäytymistä näkee muuallakin maailmassa, mutta Suomessa se tulee jotenkin poikkeuksellisen selvästi ilmi. Suomalaisuuteen tuntuu kuuluvan jonkinlainen syvään juurtunut katkeruus"

    ...halusin kommentoida että olet täysin oikeassa että kyse on nimenomaan suomalaisuuteen juurtuneesta ilmiöstä. Meillä on ollut ennen kristinuskoa ja kristinuskon rinnalla kulkenut muinaissuomalainen usko siitä, että onnea on olemassa vain tietty määrä. On ajateltu että onni on kuin leipä tai kakku, että sitä on pieni määrä josta liikenee muru jokaiselle. Ja jos joku on erityisen onnekas, se tarkoitti että ko. henkilö on kahminut siitä onnen leivästä isomman viipaleen kuin mitä oikeudenmukaisesti hänelle kuului. Se on ihan vilpittömästi ollut ihmisten aito käsitys joka on aiheuttanut närää. Suomessa noitavainojen aikaan ahdisteltiin monia ihmisiä jotka tekivät taikoja ottaakseen onnen toisilta pois, tää on aikoinaan ollut tosi iso juttu suomalaiskulttuurissa. Sittemmin tavan juuret ovat unohtuneet mutta kyräily toisen hyvästä on jämähtänyt tosi tiukasti suomalaisiin. Mielestäni aika jännä juttu, yleensähän nämä jäävät pois kun alkuperä unohtuu. Ehkä tämäkin vielä tulee jäämään kun aikaa kuluu enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon autonkuljettajan avioliitolle pitkää ikää. Poika on niin kultainen, että toivon hänelle roppakaupalla onnea. :-)

      Olipa huikeaa lukea suomalaisen kyräilyn alkuperästä. Suuret kiitokset, että jaoit tuon meidän kanssamme. <3 Minulla ei ollut mitään aavistusta tuommoisesta perinteestä, ja on tosiaan jännä, miten tiukassa kyräily istuu, vaikka alkuperästä ei enää ole tietoakaan. Ehkä kyräily siirtyy opittuna käyttäytymismallina sukupolvelta toiselle, ja tapa kuolee pikkuhiljaa, kun ihmisetkin muuttuvat.

      Poista
  3. Kiva kun palasit blogitauolta, ja nyt selvisi syykin. Kiva nähdä kuvia Suomesta, talvi vielä kunnon talvi kuvien mukaan. Ihan samoja juttuja minäkin kaipaan Suomesta;täällä on kaikkea ja vesi kuulemma juomakelpoista, mutta koska omat putkeni (asunnon) sen verran vanhoja niin käytän Brita-suodatinta.Ennen raahasin pulloja kaupasta, mutta nyt vain tuo suodatin.Monella täällä on sellainen vesibaari,josta tulee valmiiksi suodatettua kylmää tai kiehuvaa vettä.
    Saapa nähdä millainen sää on kun tulen kuun lopussa Helsinkiin. Toivon ainakin sellaista ettei tarvitse kadulla liukastella. Onneksi ei löytynyt mitään vakavaa mammografiassa ym,. ja olet kunnossa. Täällä en ole maistanut paikallista pitaijaa, mutta hyvin on muistissa se jakamasi vinkki,joten tarpeen tullessa;D
    Tuo kateellisuus on tosiaankin kurja juttu, ja mielestäni suomalaiset eivät myöskään osaa kehua itseään tai muita samalla tavalla kuin esim. etelän maissa.
    Oikein hyvää viikonloppua Satu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä etelässä lumet alkavat olla jo aika vähissä, mutta idässä lunta riittää varmaan vielä pitkäksi aikaa! Kadut ovat suureksi osaksi jo ihan sulat, ja uskon, että kuun lopussa viimeisetkin jäät ovat lähteneet, niin että sinunkaan ei tarvitse liukastella. :-)

      Kolumbiassakin taidetaan käyttää tuollaisia vesisuodattimia, ja anoppilassakin on sellainen, mutta me emme ole jostain syystä tulleet koskaan hankkineeksi sellaista. Helpottaisi kyllä elämää varmasti kummasti.

      Nuo suomalaisissa kaupoissa myytävät pitaijat olivat kyllä melkoinen pettymys! Maku oli niin paha, että teki tiukkaa saada kaksi pitaijaa alas, mutta nytpä ei tarvitse enää yrittääkään syödä niitä, kun ei niistä ole mitään hyötyäkään. Tulee paljon edullisemmaksi hakea apu apteekista, jos on se lajin ongelmia. :-)

      Tuokin on ihan totta, että suomalaiset eivät osaa oikein kehua. Mutta uskon, että asia on muuttumassa, sillä nuoret ovat tässä(kin) suhteessa aivan erilaisia kuin vanhempi sukupolvi. Vanhemmassa sukupolvessa elää varmaan vieläkin se uskomus, että ihmiset ylpistyvät, jos heitä kehutaan, ja että vaatimattomuus kaunistaa.

      Ihanaa viikonloppua sinullekin, Jael. <3

      Poista
  4. Minulla kesti kauan ennen kuin pääsin kaveriksi huonekasvien kanssa. Ylistän tässä anopinkieltä. Kukahan mahtoi keksiä sansevierialle noin omituisen nimen? Taisi olla ruotsalainen Thunberg, joka toi sen mukanaan Afrikasta. Ei, ei Fridays-for-Future-Greta, vaan luonnontieteilijä Carl Peter(1794).
    Se on hyvin kiitollinen ja näyttävä huonekasvi, joka on tullut taas muotiin.Kuten huomasit, se kestää kuukausikaupalla kuivuutta. Sitä ei saa hengiltä muuten kuin kastelemalla liikaa. Minä nappasin oman sansevieriani juurakon ohimennen erään koulun kompostikasan päältä, missä se oli lojunut 3 viikkoa ja määrätty kuolemaan. Anopinkieli pysyy hengissä sisällä vähässä valossakin, mutta viihtyy kesällä ulkona myös auringonpaisteessa. Siellä se innostuu tekemään vanhana valkoisia vatimattomia kukkaterttuja,ja illalla ja yöllä tuoksu on ihana.
    Se sopii myös makuuhuoneeseen, koska se tuottaa yöllä happea ja sen juuristo puhdistaa ilmaa kemikaaleista.Sitä paitsi se kasvaa hitaasti eikä tarvitse vaihtaa multaa ennen kuin ruukku on täynnä sivuversoja. Hauskan näköinen on myös matalakasvuinen sansivieria ja pyöreälehtinen sansivieria cylindrica.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mielenkiintoinen tietopaketti anopinkielestä! Kiitos tästä. :-) Minun tietämykseni anopinkielestä oli oikeastaan nolla, enkä tiennyt tuotakaan, että anopinkielen saa hengiltä vain kastelemalla liikaa. Sitä vaaraa ei tässä taloudessa onneksi ole. ;-)

      Anopinkielellä on tosiaan kummallinen nimi, ja siitä on monet vitsit väännetty. Nytkin kun laitoin äidille kuvan kolmen kuukauden jälkeenkin vihreästä anopinkielestä, äiti vastasi, että "anoppi ei kuole, vaikka kuinka kiduttais". :-D

      Medellinissä anopinkieltä kasvoi luonnossakin, ja oli jotenkin hupaisaa nähdä anopinkieliä tien poskessa, kun on tottunut mieltämään anopinkielen vain huonekasviksi.

      Poista
  5. Mulla pysyy hengissä orkideat. Anopinkielestäkin olen juu lukenut, että voisi olla kestävää sorttia.
    Vitsit miten aurinkoisia kevätkuvia olet napsinut! Tulis taas pian aurinkoisia päiviä... Face kiusaa muistoilla edellisiltä keväiltä, kun olen näihin aikoihin jo kahvitellut auringossa takapihalla.

    Ja lopuksi kiusaan sua, kun itsekin päädyin näille vaarallisille nettisivuille (ja saatoin ostaakin jotain...) Leeloo.fi-sivulla on IIIIIIHANIA treenikuteita merkilta FeelJoy. ÄLÄ katso! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orkidea on yksi lempikukistani, mutta orkideassa harmittaa se, kun ne kukat tippuvat niin nopeasti (ainakin mulla!), ja sitten jäljellä jää vain se ruma ranka. Anopinkielessä on sentään enemmän lehtiä, vaikka kukkia ei olekaan. :-)

      Juu, aurinko ei olisi yhtään pahitteeksi. Aika harmaata on viime päivinä ollut. Mutta ainakin lumet lähtevät, kun lämpötila on plussalla ja sataa vettä.

      Olipa ihanan värikkäitä treenitrikoita tuolla sivulla! Valitettavasti (vai pitäisikö sanoa onneksi) olen hirveän huono ostamaan vaatteita netistä, kun mun pitäisi aina päästä sovittamaan vaatteita ennen ostopäätöstä. Mikähän siinä muuten on, että kivoja treenitrikoita on muutenkin paljon helpompi löytää kuin kivoja treenitoppeja? Siis ainakin minun mielestäni. Topit ovat aina hirveän tylsän näköisiä, ja valikoimakin on yleensä paljon huonompi kuin trikoiden.

      Poista
  6. Minulla on vain pari kurjahkoa viherkasvia. En ole innostunut niistä liian vähän valon vuoksi.

    Olipa kiva taas lukea kirjoitustasi. Jään aina koukkuun ja luen kaiken sanasta sanaan. Suomessa on puolensa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kaimaseni. <3 Kiva, jos jaksat lukea sepustuksiani. :-)

      Mulla oli ennen pari muutakin viherkasvia, kardemumma ja yksi kaktus. En muista, mitä kaktukselle kävi (olisinko vain kyllästynyt siihen, kun oli niin rumakin), mutta kardemumman tarina on vähän nolo. Viskasin nimittäin sen kerran suutuspäissäni olohuoneen lattialle. Tulipahan siivottavaa, ja ihan itse sain vielä kaiken lisäksi siivota. :-D Nyt olen jo sen verran seestynyt, ettei tarvitse enää sentään heitellä huonekasveja. ;-)

      Poista
  7. Mukava, että olet palannut 'aalloille' ja Suomeen vaikka kovasti tykkäänkin lukea matkakertomuksiasi.

    Pitäisköhän itsellekin ostaa tuo anopinkieli, kun olen myös surkea kasvien hoidossa. Jospa nimi tulee siitä, kun anopit on joidenkin mielestä teräväkielisiä ja tuon kasvin lehdet on teräviä? Anopinjakkara taas on piikikäs ja anoppiinsa suivaantuneen vävyn mielestä hänelle sopiva istuin :D

    Suomalaisesta luonteenlaadusta olen samaa mieltä kanssasi. "Vain suomalainen maksaa satasen, ettei naapuri saa viittäkymppiä". Joskus tuota on vaikea käsittää, kun itseltä puuttuu tyystin kateusgeeni.

    Mukavaa kevään odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mummeli, kommentistasi. Ilahdutti kovasti. :-)

      Minä voin ainakin suositella lämpimästi anopinkieltä. Jos kasvi selviää minun hoidossani hengissä, niin varmasti se selviää sinunkin. Itse asiassa nyt muistin, että olenhan minä oikein hoitanutkin anopinkieltäni, sillä vaihdoin siihen joskus syksyllä mullat. Ehkä kasvi nyt tästä toimenpiteestä kiitolliseksi tultuaan jaksoi odotella vettä noinkin pitkään. :-)

      Teoriasi anopinkielen nimen alkuperästä kuulostaa erittäin uskottavalta! Anopinjakkaran olinkin unohtanut ihan kokonaan. Eikös se ole se piikikäs kaktus. :-D Kyllä anoppeja kiusataan, kun on anopinkuljetuslaatikot sun muut.

      Minä kyllä tunnistan itsessäni joskus kateuden pistoksen, mutta onneksi osaan käsitellä tunnetta niin, ettei se vaikuta elämääni tai katkeroita.

      Mukavaa kevään odotusta sinullekin! <3

      Poista
  8. Ehdinkin jo miettiä, että mihinkäs olet kadonnut. Olet kyllä nopea liikkeissässi, mutta ei oo häpee olla nopee vai miten se menikään :D Suomessa näyttää olevan varsin talvista edelleen: hienoa että osaat ottaa siitä ilon irti. Pidän talvisista kuvistasi, mutta olen iloinen ettei tarvitse itse olla niissä maisemissa. Enpä ole muuten koskaan lumikengillä kävellyt.

    Suomen kraanavesi on kyllä taivas kaikin puolin! Maku hivelee aisteja ja lisäksi hanasta tulee yleensä juuri senlämpöistä vettä kuin itse säätää eikä se vaihtele jatkuvasti tulikuuman ja jääkylmän välillä (kuten meillä keittiönhana). Suomessa voi myös oikeasti ottaa pikasuihkun, koska vettä tulee kunnon paineella :D Täällä voi juoda kraanavettä ja se on ihan hyvää tässä talossa. Edellisen kämpän kraanavesi oli karseaa, mikä todennäköisesti johtui talon putkiston (huonosta) kunnosta. Me filtteröimme kyllä juomaveden, vaikka se periaatteessa ei olisi tarpeen.

    Toivottavasti kipu helpottaa! Miehellä tulee välillä myös rinnan alle kipua, siellä on jokin selkeä piste josta kipu lähtee. En ole saanut häntä lekuriin, mutta epäillään jotain lihasjumia tmv. Kipu ilmestyy aina välillä ja on joskus todella voimas, sitten se katoaa.
    Ihanaa loppureissua Suomessa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut hirveän innostunut talvesta itsekään, mutta sitten ajattelin, että parempi olla valittamatta, kun minä olen sentään saanut olla siellä kesäisemmissä maisemissa lähes koko talven. Vaihtoehdoksi jäi siis talvesta "nauttiminen". Tosin olen tullut niin kylmänaraksi, että pukeutumiseni esim. kävelylenkille on täysin ylimitoitettua. Etsin jopa sellaista kommandopipoa ekalle lenkille, kun muistelin, että ukkelilla on sellainen, ja kun pakkasta oli jotain miinus kahdeksan astetta. Toppavaatteissa tuli tietysti lopulta ihan kauhea hiki, mutta parempi sekin kuin paleleminen. Nauratti kun itse kävelin Michelin-ukkona, ja vastaan tuli teini, jonka takki leuhotti auki, eikä hänellä ollut edes pipoa tai käsineitä. Mietin, että nyt olen kyllä tullut vanhaksi. :-D

      Hanasta tuleva kylmä vesi on kyllä huippuhieno juttu. Tosin meidän keittiönhanasta ei tule makuuni ihan riittävän kylmää vettä, mutta sepä ei haittaa, kun vessan hanastakin voi juoda (sieltä tulee ihan jääkylmää). Sekin on ihan mieletöntä, että Suomessa voi juoda joka hanasta tulevaa vettä. Muissa maissa olen havainnut ihan samanlaisia ongelmia kuin sinäkin, että veden lämpötila vaihtelee ilman lämpötilan mukaan. Muistan kun menin joskus Intiassa kesällä suihkuun, niin kuuman veden hanaa ei tarvinnut edes avata, kun kylmä vesikin oli jo niin kuumaa.

      Miehesi kipu kuulostaa aika samantyyppiseltä kuin minunkin. Mullakin kivun tunne vaihtelee aika paljon. Lueskelin netistä Tietzen oireyhtymästä, joka tuntuisi sopivan vaivoihini aika hyvin, mutta lääkäri ei kuitenkaan tarjonnut tuota minulle vaihtoehdoksi (ainakaan vielä, ennen kuin saamme koepalan tulokset). Mullakin kesti yli puoli vuotta, ennen kuin sain mentyä lääkäriin, joten ehkä miehesikin jossain vaiheessa suostuu menemään. :-) Miten se lääkäriin meno onkin joskus niin vaikeaa...

      Kiitos, Elegia. <3

      Poista
  9. Hyvä että tulit sinne Suomeen hengittämään raikasta ilmaa, näin saat myös sisäisen puhdistuskuurin :) Liian monia asioita pidetään itsestäänselvyytenä ja sitten itketään kun ne menettää. Suomessa on kuten muuallakin hyvät että huonot puolet, mutta on se silti rakas tuo synnyinmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistukuuri tekee aina hyvää. :-) Luin muuten kolumbialaisesta lehdestä, että Medellinissä on ollut kolme päivää poikkeuksellisen huono ilma, ja tilanne on ollut paikoitellen jopa kriittinen. Sunnuntainen Ciclovíakin (=kadut suljetaan joissakin paikoissa aamupäiväksi, jotta kävelijät ja pyöräilijät pääsevät kuntoilemaan) on peruttu koko kaupungissa, kun ilman laatu on niin surkea.

      Suomi on todellakin rakas synnyinmaa, jossa on tarjolla niin paljon hyvää. On myönnettävä, että minäkin olen tajunnut monen asian arvon vasta sen jälkeen, kun olen käynyt maailmalla hieman toisenlaisissa oloissa.

      Poista
  10. Kaukomailla arvostaa aina sitä hanaveden puhtautta, eurooppalaiselle se kun on itsestäänselvyys. Jos asuisin lumisella alueella, ostaisin myös lumikengät. Olen kokeillut niitä Alpeilla ja niillä pääsee niin hienosti kaikkialle, mutta kun meillä ei ole lunta. Oletko kokeillut kuivattuja aprikooseja vatsan toimintaan, ne pelastaa aina mun tuttavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumen puute rajoittaa kyllä lumikenkäilyä huomattavasti. :-) Minäkään en ole täällä pääkaupunkiseudulla viitsinyt mennä lumikenkäilemään, kun lunta on niin vähän, vaikka ainakin tuolla Espoon Keskuspuistossa olisi ehkä voinut vielä mennäkin. Lumikengillä pääsee tosiaan hienosti sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei muuten pääsisi. Tuntui muuten aluksi hassulta liikkua lumikengillä, kun aivot jotenkin sanoivat, että mulla on jalassa sukset ja että mun pitäisi jotenkin hiihtää. Ylämäissäkin yritin jotain ihmeellistä luistelutekniikkaa. :-D Pikkuhiljaa kuitenkin opin, että lumikengillä tosiaan kävellään eikä hiihdetä ja että pohjan piikit pitävä aika hyvin mäissäkin.

      En ole kokeillut kuivattuja aprikooseja, kun en ole oikein kuivattujen hedelmien ystävä. Mutta toisaalta, enhän minä ole oikein pitaijoiden ystäväkään. :-) Laitan vinkkisi korvan taakse; kiitos siitä! Kuivattujen luumujenhan sanotaan myös auttavan ummetukseen, mutta kuinkakohan paljon niitäkin joutuisi syömään, että ne auttaisivat.

      Poista
  11. Tervetuloa nauttimaan erinomaisesta hanavedestä, puhtaasta ilmasta ja elinvoimaisesta luonnosta! Niin ja savulohesta :)

    Uskon, että lumikenkäily on kivaa. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla joskus. Tämä talvi on ollut vaan taas niin heikko, jäinen ja vesisateinen, että kaikki talviurheilu on jäänyt vähäiseksi, kun niinä muutamana hyvänä päivänä on ollut jotain sovittua menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka! Kyllä ovat Suomi-herkut kelvanneet. Juuri äsken vedin oikein antaumuksella luonnonjogurttia ja mustikoita, jotka olin vielä kaiken lisäksi itse kerännyt. :-)

      Kokeile ihmeessä lumikenkäilyä! Ainakin minusta se on tosi kivaa. Eteneminenkin on niin rauhallista, että ehtii hyvin pällistellä luonnon ihmeitä. :-)

      Poista
  12. Kiva, kun olet taas langoilla - vähän jo huolestuin. Täältä meidän huudeilta ei ole noita pitayja hedelmiä löytynyt vaikka kovasti olen etsinyt. Viime kuun Suomen reissulla sitten ostin yhden Stokkalta. Olin varovainen enkä syönyt kuin yhden, mutta ei juuri tehnyt mitään vaikutusta. Ehkä oma vatsani vain ei tykkää matkustamisesta. Joka tapauksessa oli kiva kokeilla ei siitä ainakaan haittaa voi olla.
    Minun rupesi nyt tekemään muuten mieli savulohta.
    Hyvää loppureissua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, kun jätit kommentin! <3

      Googlettelin taannoin erivärisistä pitaijoista, ja sain sellaisen käsityksen, että vain ne keltaiset pitaijat edistäisivät vatsan toimintaa. Ihan varmaa tietoa en kuitenkaan löytänyt, joten satavarma en ole, mutta ainakin sinun ja minun kokemukset tukisivat tätä väitettä.

      Minunkaan vatsani ei tykkää matkustamisesta, mutta toisaalta se ei ole mikään ihmekään, kun joutuu istumaan pitkiä aikoja paikallaan, syömään ihan ihme aikoihin ja usein vielä sellaista ei-niin-vatsaystävällistä ruokaa. Olen miettinyt monesti, miksi koneessa ei tarjota kevyempiä ruokia, kuten esimerkiksi kevyitä keittoja ja ruokaisia salaatteja. Mutta jos tarjottaisiin, niin varmaan olisin hetikohta valittamassa, kun en saanut lennolla pihviä. :-D

      Savulohi on ihan järjettömän hyvää, mutta toisaalta siihen myös kyllästyy aika äkkiä, jos sitä syö kovin usein.

      Mukavaa viikonloppua sinulle! :-)

      Poista
  13. Taitavat olla kicksparkeja nuo kulkupelit tuossa kuvassa, eli... moderneja potkureita. Ovat ymmärtääkseni etenkin hoiraharrastajien suosiossa, koska meno on koiran vetäessä vähän vakaampaa, kuin vanhanmallisella potkurilla.

    Lumikenkäily on hauska harrastus, itsekin tuli kaivettua kengät kaapista ensimmäistä kertaa tälle talvelle vastikään. Nyt tosin uskottelen itselleni, ettei metsään ole järkeä lähteä lumikenkäilemään kun uutta lunta on tullut jonkin verran, ainakaan ennen kuin pakkaset taas kovettavat hangen pinnan. Hupaisaa sinänsä että on tullut hankkineeksi välineen jolla voi periaatteessa liikkua talviolosuhteissa, muttei kuitenkaan tee niin koska se on liian raskasta (kun kiskoo niitä lumikenkiä tuolta yli puolimetrisen hangen alta...). Sauvat tai yksikin sauva on muuten lumikenkäillessä todella kätevä, varsinkin epätasaisessa maastossa tai kun uppoaa syvään lumeen.

    Omin kokemusten perusteella melkoisen kestävä huonekasvi on myös nukkatyräkki (seksipalmu, paha poika...), jos ei koe ongelmaksi sitä että kasvi ammuskelee siemeniään välillä ympäriinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tiedosta! Googletin kicksparkeja, ja niiltä nuo tosiaan näyttävät. Näköjään sopivat mummoillekin. :-)

      Puolimetrinen hanki kuulostaa tosiaan melkoisen haasteelliselta lumikenkäilymaastolta. Minä jotenkin ajattelin, että lumikengillä pystyy liikkumaan lumen päällä suhteellisen vaivattomasti kaikissa olosuhteissa, mutta kyllähän siinä varmasti aika syvälle lumikengilläkin uppoaa, jos hanki ei kanna yhtään.

      Mulla oli lumikenkäillessä äiskän kävelysauvat, ja vaikka ne eivät mitkään parhaat sauvat lumikenkäilyyn olleetkaan, niin olivat kuitenkin parempi kuin ei mitään. Varsinkin nousuissa ja laskuissa niistä oli todella paljon tukea. Ensi talvea varten pitää hankkia varmaan sellaiset sauvat, joissa on se sompa (onkohan tuo oikea termi sille läpyskälle).

      Meidän äidillä on tuommoinen nukkatyräkki! Me tunnetaan sen nimellä tuhma poika, mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä. En tosin tiedä, jaksaisinko niitä siemensyöksyjä, varsinkin jos niitä siemeniä lentelee kovin tiuhaan. ;-D

      Poista
  14. No täältähän se vastaus löytyikin, eli olet palannut takaisin kotikonnuille ainakin joksikin aikaa. Tervetulloo :)

    Lumikenkäilyä on tehnyt itsekin mieli kokeilla ja siihen olis ollut tilaisuuskin suolla järjestetyllä lumikenkäretkellä, jonne ukkelia houkuttelin, muttei halunnut lähteä, kun pelkäsi, ettei sieltä pääse lähtemään kesken pois, jos alkaa kyllästyttää. Vaikka kai maar sitä olis sitten voinut vaan kenkäillä samaa reittiä takaisin ja häipyä.

    Voi autonkuljettajan ja morsiamen rakkaustarinaa. Toivottavasti kaikki päättyy hyvin, eikä saa lisää mitään ikäviä käänteitä :(.

    Ja joo. Puoli kiloa kasviksia pitäisi syödä päivässä, mutta kalliiksi tulee täällä näillä suomalaisilla kilohinnoilla, jos perheessä on vähänkään enemmän porukkaa. En yhtään ihmettele, ettei suositukset täyty. Plus että maku on varmasti todellakin kaukana siitä tuoreesta, mihin olet tottunut.

    Kauniita kuvia ja ihanan talvisia maisemia Itä-Suomessa. Vaikka sais se kevätkin jo mun puolesta tulla. Ja eilen näin räntäsateessa kaula pitkällä lentäviä joutsenia. En tiedä, olivatko tulossa vai menossa.

    Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka. <3 On ollut yllättävän mukava on täällä harmaassa Suomessa - ja onhan noita aurinkoisia päiviäkin sentään jokunen nähty. :-)

      Minä saattaisin pelätä samaa kuin sinun ukkelisi, varsinkin jos olisi ihan ensimmäisestä lumikenkäilystä kyse. Olisi aika kamalaa huomata kesken jotain opastettua lenkkiä, että lumikenkäily onkin omasta mielestä ihan syvältä. Mutta pääsisihän sieltä tosiaan samaa tietä takaisin, ja ainahan sitä voi keksiä jonkin verukkeen, jonka varjolla voi hiippailla pois.

      Ukkeli palasi tänään Intiasta, ja kyllä se autonkuljettajan avioliitto aika dramaattiselta tuntuu. Ei hyvältä näytä, mutta toivon tietysti parasta. Yhtä hyväsydämistä ihmistä kuin se poika saa hakea.

      Joidenkin kasvisten hinnat ovat tosiaan täällä ihan järkyttävät, ainakin verrattuna noihin etelän maihin, mutta toisaalta olen ihastellut esimerkiksi (suomalaisia) tomaatteja, jotka ovat niin punaisia ja täydellisiä, että melkein tekisi mieli itkeä ilosta. :-) En ymmärrä, miksi Kolumbiassa, Boliviassa ja Intiassa tomaatit ovat lähes poikkeuksetta niin huonolaatuisia. Että vaikka harmittaa maksaa kasviksista niin paljon, niin toisaalta laadusta maksaminen ei tunnu niin pahalta.

      Ihanat joutsenet! <3 Mulle tulee syksyisin aina haikea mieli, kun näen muuttolintuja, mutta sitten taas keväällä sydän alkaa lepattaa ihan toisella tavalla, kun linnut palaavat. :-) Kävin muuten jo tuossa Suomenojan lintulammellakin katsomassa, olisiko siellä jo jotain elämää, mutta ei siellä ollut muuta kuin yksi herra ison kaukoputkensa kanssa. Näkyi tarkkailevan sorsia, kun ei siellä vielä muitakaan lintuja näkynyt, ja lampikin oli vielä ihan umpijäässä.

      Mukavaa illanjatkoa sinulle! <3 Minä rupean tässä odottelemaan Selviytyjiä. Sekin on yksi Suomi-iloista, kun sarjaa ei voi katsoa ulkomailla.

      Poista
  15. Ihanan kotoisia ja kauniita kuvia mukavien mietteidesi lisäksi! Itsekin olen viime aikoina osannut arvostaa monia Suomen ihanuuksia, vaikken juuri ole ollut Suomesta poissa vähään aikaan hiihtolomaa lukuun ottamatta. Mutta tuo ihmeellinen katkeruus huonona puolena, mitä ihmettä se tosiaan on?! Niin hassua, että juuri eilen luin netissä remonttiprojektista, jossa nuori perhe oli remontoinut ostamansa talon lattiasta kattoon. Heidän valintojaan, mieltymyksiään ja makuaan haukuttiin lähes 100 prosentissa kommentteja hirveiksi, mauttomiksi ja epäonnistuneiksi. Oli ja on niin vaikea käsittää tuollaista tai edes nimetä tällaista ilmiötä! Itse ainakin tajuan, että vaikka jonkun muun sisustusmaku on erilainen kuin minun, se ei tarkoita, että oma makuni on parempi tai oikeampi tai että minun on varaa arvostella hänen makuaan. Pitäisihän jo kielen se kertoa, että kyse on MAKUasioista. Perheelle olisi pitänyt nostaa hattua heidän jaksamisestaan ja reippaudestaan, vanhemmat kun remontoivat taloa pitkään muiden töiden ohessa, mutta sen sijaan he saivatkin kuulla pilanneensa talon karmeilla sisustusvalinnoilla. Täytyy jäädä seuraamaan tätä ilmiötä, sillä en todella tajua, mistä ihmeestä on kyse. Kateellisuudestahan aina puhutaan, mutta sekään ei selitä kaikkea, sillä jos toisen sisustus kerran on jonkun mielestä oikeastikin karsea ja hän kokee tehtäväkseen siitä avoimesti kertoa, mistä hän silloin on kateellinen? Jotain muutakin ikävää ja ihmeellistä tuossa siis on. Kiitos, että nostit aiheen esiin, ja mukavia Suomi-päiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Miellekäs miellekartta! <3

      Tuo kertomasi esimerkki kuvaa ilmiötä niin hyvin. Ihan kuin itselle tulisi jollakin lailla parempi mieli siitä, että saa mollata toisen tekemiä valintoja, vaikka valinnat eivät olisi tosiaan sen huonompia kuin omatkaan ja vaikka asia ei edes kuuluisi itselle millään lailla. Ihan kuin toisille ei voisi koskaan sanoa mitään hyvää, vaan heidät pitää aina lytätä.

      Kateudellahan tätä ilmiötä kai usein selitetään, ja aika usein varmasti onkin kyse siitä. Mutta olen myös miettinyt, että voisikohan kyse olla myös jonkinlaisesta alemmuuden tunteesta, joka vaivaa suomalaisia. Että vaikka jokainen järjellä ajatellen ymmärtää, että toisen ihmisen lyttääminen ei kohenna omaa elämää millään lailla, niin ihmiset kuitenkin alitajuntaisesti ajattelisivat, että kun alentaa toisen, ylentää samalla itsensä.

      Oli kyse mistä oli, niin Suomi olisi minusta paljon kivempi paikka asua, jos ihmiset eivät olisi aina latistamassa toisen intoa, tyrmäämässä toisten valintoja ja etsimässä kohtaa, johon voi iskeä.

      Kiitos, ja mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! <3

      Poista
  16. Tässä olin jo huolissani, että mihin olet joutunut kun ei kuulu mitään :) Olen ihan samaa mieltä suomalaisesta luonteenlaadusta ja joutunut painiskelemaan hieman itsenikin kanssa tuosta piirteestä, maailmalla se on onneksi ja ehkä myös iän myötä hiotunut pois. Turkkilaisissa on taas sellainen piirre, kuin ylenmääräisen kehumisen piirre, johon joillakin ei tunnu löytyvän ollenkaan nappulaa jolla sitä säädellään. Tykkään usein kertoa ideoista mieluummin kuitenkin turkkilaisille ystäville, joilta saa aina positiiviseen sävyyn palautetta kuin usein suomaisilta tulee samantien että ihan turha, ei siitä mitään tule. No niinpä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täällähän minä olen. :-)

      Minäkin tunnistan piirteen itsessäni, mutta sinun laillasi maailmalla olo on auttanut hiomaan piirrettä pois. Pidemmät Suomen ulkopuolella vietetyt ajat ovat myös auttaneet näkemään piirteen selvemmin ja saaneet ihmettelemään entistä enemmän, mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa, ja mistä tämä kaikki johtuu. Yritän itse soveltaa nykyään periaatetta, että jos minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa tai palautteeni/mielipiteeni ei ole millään tavalla rakentava, olen hiljaa. Aina se ei toki onnistu. :-D Ja tietysti palautteen rakentavuuskin on tulkinnanvarainen asia: se mikä minun mielestäni on rakentavaa palautetta, voi olla toisen mielestä vittuilua.

      Vaikka kehuminen on kivaa, ei sitäkään kyllä ylenmäärin jaksa, varsinkin jos toinen kehuu vain kehuakseen. Itse olen erittäin allerginen kaikenlaiselle makeilulle ja mielistelylle, ja usein tulee mietittyä ehkä niitä ihan aiheellisia kehujakin, että mitähän tuossakin on takana. Mutta ehkä tämäkin on jokin perisuomalainen piirre!

      Mutta onhan se kiva, jos toinen suhtautuu omiin ideoihin innostuneesti ja kannustavasti, eikä ole heti keksimässä miljoonaa syytä, miksi jokin juttu ei taatusti tule onnistumaan tai tulee menemään pieleen. Tällaista kannustamista kaipaisin todellakin Suomeen enemmän, ja siinä olisi kyllä itsellänikin parantamisen varaa.

      Poista
  17. Tätä kirjoitustasi piti märehtiä pidempää ja paneutua omaan mielenmaisemaan sekä toimintaan muutamaksi päiväksi.
    Valitettavasti sieltä löytyi perisuomalainen kateellinen ja katkera ihminen, kamalaa! Kaiken huipuksi syyllinenhän olen minä ite eikä kukaan muu ympärillä, vaikka kuinka olen niin itselleni perustellut.
    Oman onnellisuuden piilottelukin/vähättely voi olla suojautumis keino tulevaisuutta ajatellen. Ei haluta "pudota" niin korkealta ja kovaa jos jotakin tapahtuu. Onhan näitä vanhoja suomalaisia sananlaskuja asiasta kuten: kel onni on sen kätkeköön. Näinköhän se meni :-o
    Ihmisten kommentoiminen nykyisin toisten asioihin on äärettömän helppoa, kun kommentit voidaan antaa anonyyminä, ilman nimiä ja kasvoja (hih, kuten minä nyt). Toisaalta ihmiset jotka hakeutuvat julkisuuteen tai näkyvyyteen auttamatta altistuvat kaikenlaiselle palautteelle. Ja tunnetustihan kaikki eivät voi miellyttää kaikkia. Itse en kyllä viitsisi vaivautua kommentoimaan esim. jonkun ulkonäköä tai remonttimakua, vaikka en niistä pitäisikään. Mutta, joo kiitos, että taas annoit ajattelemisen aihetta ja ehkä autat näin ollen minuakin (ehkä) paremmaksi ihmiseksi <3

    Nyt on ollut hyvät kelit hankikävelyille myös ilman lumikenkiä. Hankikanto on ollut mahtava. Mun käsittääkseni lumikengät on nimenomaan kehitetty upottavalle lumelle apuvälineeksi, jottei uppoisi älyttömän syvälle. Toki lumikengät aiemmin olivat paljon suuremmat kuin nuo sinun omasi. Kyllä sie ennätät kokeilla kaikkee :-D

    Noi kukka asiat on tosi mielenkiintoisia. Ite tapoin anopinkielen juuri liialliseen kasteluun. Muutoinkin huvittavaa kun muualla maailmassa kukat kasvavat luonnonvaraisina ja suurina pensaina kuten joulutähti.

    Ainiin tosi jännän näköinen se saari. Oliko sekin jossain itämerellä?

    Hyvä kun kävit lääkärissä tutkittavana, toivotaan että saat avun ja selvyyden vaivaan <3

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei, tuohan on hieno juttu, että olet uskaltautunut tutkiskelemaan omaa mielenmaisemaasi. Vaatii valtavasti rohkeutta katsoa totuutta silmiin ja myöntää itselleen, että itsestä löytyy piirteitä, joista ei pidä ja joista haluaisi ehkä päästä eroon. Hyvä sinä! <3

      Tuo on niin totta, että oman onnellisuuden piilottelu on suojautumiskeino, varmaan sekä siltä, että ei tule niin suurta pettymystä (tai häpeää?), jos asiat menevät mönkään, mutta myös siksi, että jotkut ihmiset osaavat palauttaa hyvin pian maan pinnalle. Minä tykkään pitää omat onnen ja ilon tunteeni aika pitkälti omassa tiedossani ja jakaa ne korkeintaan ihan lähimpien kanssa, koska onnellisuuden julistaminen ärsyttää niin herkästi muita. Tyhmää toisaalta tämmöinenkin, mutta kukaan ei ainakaan voi viedä minulta iloa/onnea pois, jos hän ei edes tiedä siitä.

      Julkisuuden ihmiset tosiaan joutuvat tosiaan varautumaan kaikenlaiseen palautteeseen ja kommentointiin, mutta julkisuus ei minusta anna kenellekään oikeutta olla toiselle ilkeä. On ihan käsittämätöntä, millaista paskaa julkisuuden ihmiset saavat joskus niskaansa. Anonyymina on kyllä helppo sanoa kaikenlaista, kun ei tarvitse ottaa vastuuta sanomisistaan, vaikka jotkut osaavat olla ääliöitä ihan omalla nimellään ja kasvoillaankin.

      Minä olen ollut aina huono tarpomaan lumessa (ilman lumikenkiä siis), eikä ole tullut siitä syystä hankikantoakaan kokeiltua. :-) Mutta vaikka lumikenkäily on kuinka kivaa, niin en silti toivo talvikelien jatkumista sen takia, että ehtisin vielä lumikenkäilemään. :) Vaikka voipi olla, että idässä vielä ehtii, kun olisi vielä tarkoitus käydä siellä ennen Kolumbiaan lähtöä.

      Hih, no nyt se on sitten ihan virallisesti todistettu, että anopinkielen saa hengiltä liiallisella kastelulla. :-D Voi harmi. Minuakin jaksavat huvittaa sellaiset kasvit, jotka kasvavat jossakin päin maailmaa ihan luonnonvaraisina ja joita meillä Suomessa roudataan kaupasta.

      Juu, tuo saari oli myös Itämeressä. Oli kyllä todella erikoisen näköinen ja muotoinen!

      Kiitos siulle! <3 Oikein mukavaa päivää ja viikkoa. :-)

      Poista
  18. Helpoimmalla kyllä pääsee, kun ei puhu omista asioistaan kellekään mitään ja on onnellinen vaan keskenään :) Säästyy sekä väärinymmärryksiltä että nokkimisilta. Ihan turhaa energiaa palaa semmoisten vastaanottamiseen.

    Tuossa ylempänä olikin jo mainittu pakanallinen uskomus, jonka mukaan onnen määrä on vakio. Että toisen onni on joltain muulta pois, niin on tosiaan sekä uskottu että toimittu. Satuin tässä juurikin joskus parin kk:n sisään kirjoittamaan aihetta sivuten yhden artikkelin, mutta sitä ei ole taidettu vielä julkaista, joten ei oo nyt linkkiä tarjolla.

    Iloisia Suomi-päiviä Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyväksi havaittu keino. :-) Kuten M. tuossa edellä sanoi: kell' onni on sen kätkeköön.

      Olisi kyllä hurjan mielenkiintoista lukea se kirjoittamasi artikkeli. Mieluusti siis otan linkin vastaan, sitten kun sellainen on. Kiinnostavia tuommoiset uskomukset, jotka tuntuvat elävän jossakin muodossa edelleen, vaikka suomalainen yhteiskunta on muuttunut muuten huimasti.

      Kiitos, Saaga! :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3