Minäkin olisin halunnut presidentiksi, mutta kun siksi päästäkseen pitäisi ensin politikoida.


sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Ota rahat ja juokse

Mukavat sattumukset jatkuvat.

Olin jouluaattona maksamassa ostoksiani marketin kassalla, mutta maksu ei jostain syystä onnistunut. Kassamyyjä yritti korttiani uudestaan, mutta maksupääte hylkäsi maksun toistamiseen. Onneksi minulla oli toinen kortti, jolla saatoin maksaa. Luulin, että kaupan maksupäätteessä oli jotain vikaa, mutta pian selvisi, että kortillani ei pystynyt maksamaan missään muuallakaan, eikä sillä saanut käteistäkään. Kortin toimimattomuus ihmetytti suuresti, sillä luottorajat eivät olleet varmasti ylittyneet, ja laskujenkin piti olla kunnossa.


Kyselimme pankista, oliko siellä jotain tietoa siitä, miksi korttini ei toiminut. Vastaus tuli vasta tämän vuoden puolella, jolloin saimme kuulla, että korttini oli suljettu, koska korttiostoksissani oli ollut jotain epäselvyyksiä. Minun pitäisi soittaa Luottokorttien asiakaspalveluun ja selvittää asia. En pitänyt kiirettä soittamisen kanssa, sillä ajattelin, että kyse oli täkäläisistä markettiostoksista. Ehkä pienisummaisia ostoksia oli niin paljon, että ne olivat herättäneet epäilykset?

Kyse ei kuitenkaan ollut siitä. Korttini oli suljettu siksi, että kortillani oli yritetty nostaa useammankin kerran Amerikassa rahaa. Tunnusluku oli ollut joka kerta väärin, mikä oli herättänyt pankin epäilykset, ja korttini oli suljettu. Minä hölmö en tajunnut, kuinka joku oli voinut käyttää korttiani, kun kortti oli ollut koko ajan minun hallussani. Asiakaspalvelun mies väänsi rautalangasta: "Sinun korttisi on kopioitu. Se on skimmattu, kun olet maksanut ostoksia jossakin tai nostanut automaatista rahaa." Voi helvetti.

Kun vihdoin sisäistin sen, että korttini oli tosiaan kopioitu, rupesin miettimään kuumeisesti, missä kopiointi olisi voinut tapahtua. En ollut omasta mielestäni maksanut kortilla tai nostanut rahaa missään epäilyttävässä paikassa. Toisaalta tuskin tuollaisella skimmauspaikalla liehuukaan punaista lippua varoituksena siitä, että täällä kopioidaan luottokortteja! Ukkeli epäili, että kopiointi oli tapahtunut kesällä Virossa, mutta minun oli vähän vaikea uskoa sitä. Jos kopiointi oli tapahtunut jo kesällä, miksi rikolliset olisivat yrittäneet käyttää korttia vasta nyt, joulukuun lopussa? Ukkelin mielestä näin tapahtui siksi, että rikolliset olivat huomanneet minun käyttäneen korttiani Suomen ulkopuolella, joten heidänkään nostojaan ei ehkä huomattaisi niin helposti. Toki tuokin on mahdollista, ja itse asiassa nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, tuo tuntuu hyvinkin todennäköiseltä. Muistelen maksaneeni Virossa enimmäkseen käteisellä (koska minulla oli pieni epäluottamus Viron korttimaksuja kohtaan), mutta esimerkiksi tankkaukset (automaatilla) maksoin aina tällä kyseisellä kortilla.

En voi millään uskoa, että korttini olisi kopioitu jossakin täkäläisessä supermarketissa tai ostoskeskuksen automaatilla, mutta tietysti sekin on mahdollista. Kaikki on mahdollista. Kopioimisen paikka ja ajankohta eivät tule koskaan selviämään, mikä tekee asiasta aika ikävän siinä mielessä, että nyt pitää epäillä jokaista paikkaa. Syytän myös itseäni, että olin niin tyhmä, sokea ja varomaton, etten huomannut kopiointia. Tulinpahan jymäytetyksi oikein kunnolla.



Sitten muihin asioihin.

Uusi asunto oli aika pitkälle sellainen kuin olin ennakkoon ajatellutkin, eli hyvin pelkistetty.  Rakennus oli valmistunut vasta viime vuonna, eli se on aivan uusi, eikä omistaja ollut välittänyt sisustaa sitä mitenkään erityisesti. Huonekalut ja kaikki perustarvikkeet asunnossa on, mutta kodikkuuden eteen ei ole nähty kyllä minkäänlaista vaivaa. Toisaalta omistaja ei ollut itse asunutkaan asunnossa kuin kaksi viikkoa, joten asialla tuskin on hänelle mitään merkitystä.

Parvekkeella ei ollut minkäänlaisia tuoleja, ja kun kysyin asiasta, omistaja sanoi olevansa aikeissa ostaa parvekkeelle jotkin kivat tuolit. Parveketuolien puuttuminen oli kuulemma asia, josta omistaja oli saanut eniten palautetta. Ihmiset olivat kommentoineet, että "kun parvekkeelta on noin hienot näköalat, niin olisi kiva, jos parvekkeella voisi myös istuskella". En oikein ymmärrä, miksei omistaja ollut tehnyt asialle mitään, jos hän kerran oli saanut asiasta niin paljon palautetta. Ehkä asia johtuu siitä, että mies asuu itse Miamissa ja käy Medellínissä ilmeisen harvoin. Hän kertoikin tulleensa käymään täällä nyt sen takia, että hän oli aikeissa hankkia asuntoon "joitakin juttuja". Taidamme kuitenkin joutua ukkelin kanssa ainakin niille matto- ja tyynyostoksille. Keittiökin oli varsin pieni, jopa suorastaan ruma ja epäkäytännöllinen, mutta toisaalta asunnossa on sen verran muita hyviä puolia, että ne ehkä kompensoivat keittiötä. Ja jos pitää valita, niin valitsen kuitenkin mieluummin hienot näköalat kuin hienon keittiön. 😆

Jo näköalat rakennuksen sisääntulokerroksesta ovat varsin kauniit.


Asunto on ylempänä kukkulalla kuin tämä nykyinen, mikä tarkoittaa myös sitä, että matka metroasemalle pitenee. Metrobussi kulkee kuitenkin ilmeisesti aika läheltä taloa, joten metroasemalle ei tarvitse kävellä, ellen sitten halua.

Sain muuten yhtenä päivänä (omasta mielestäni) huippuhyvän idean. Haluan kävellä jonakin päivänä täältä meiltä ylös sinne samalle näköalapaikalle, jossa kävimme silloin, kun olimme vuokranneet auton. Ensin täytyy tietysti odottaa, että selkä tulee kuntoon, mutta sen jälkeen olisi kiva kipaista mäkeen. Lähtöpiste, eli tämä nykyinen koti, on 1583 metrin korkeudessa, ja päätepiste, eli se näköalapaikka, on 2077 metrin korkeudessa. Nousua tulisi siis melkein puoli kilometriä, ja matkaa yhteen suuntaan kertyisi vähän yli viisi kilometriä. Alaspäin laskeutuminen tosin hieman arveluttaa polvien takia, mutta ainahan voin tilata Uberin tai ottaa taksin, jos näyttää siltä, että polvet hirttävät kiinni.

Yksi asia, jota en jää tässä asunnossa mitenkään erityisesti kaipaamaan, on lintujen aamukonsertti. Vaikka pidän linnuista muuten kovasti, en välittäisi herätä joka aamu viiden jälkeen siihen, että kaikki kulmakunnan kultakurkut availevat ääntään. En tunnista linnuista kuin vihreät papukaijat, jotka säksättävät yleensä aina kaikki yhteen ääneen. Nyt pyytäisinkin pientä tunnistusapua. Sattuuko joku tietämään, mikä tämä videolla huhuileva lintu on? (Ensimmäinen töräytys on kuitenkin auton torvi. Sen minäkin tunnistin.)



Lintu on varsin huvittava, sillä se ilmestyy aina varsinkin alkuillasta huhuilemaan kavereitaan, ja yleensä kavereita ilmestyykin vastailemaan ainakin yksi, usein useampikin. Minkäänlaista näköhavaintoa minulla ei linnusta ole, sillä lintu piileskelee aina tiiviisti oksien suojassa. Ei siis ole antaa mitään muita tuntomerkkejä kuin tuo ääni.

Pienempien lintujen lisäksi puissa näkyy joskus vähän isompiakin kottaraisia. En meinannut uskoa silmiäni, kun näin ensimmäisen kerran ison värikkään papukaijan lentävän parvekkeen ohi. Olin nähnyt aiemmin isoja papukaijoja vain eläintarhoissa ja sen semmoisissa, enkä ole todellakaan tottunut siihen, että niitä lentelee tuolla ilmassa kuin mitäkin varpusia.

Vapaita kuin taivaan lintu!


Joulukuun puolessavälissä nämä papukaijat, tarkemmin sanottuna puna-arat, kävivät herkuttelemassa läheisissä puissa, jotka olivat joulukuussa täynnä keltaisia kukkia. (Kuvat eivät valitettavasti ole aivan tarkkoja, sillä olen ottanut ne varsin kaukaa. Blogger latistaa näköjään taas väritkin, sillä todellisuudessa lintujen värit ovat paljon kirkkaammat.)

Maistuis varmaan sullekin!
Jaa ei?

Tuommoinen iso papukaija on kyllä aika hieno näky, kun sen näkee lentelevän vapaana luonnossa. Mutta nuo ne vasta kamalaa ääntä pitävätkin. Puna-arojen rääkyminen kuulostaa niin hirveältä, ettei voi kuin ihmetellä, miten noin komealle linnulle on annettu niin ruma ääni. (Ääntä voi käydä kuuntelemassa esimerkiksi täältä.)

Nyt ei muuta kuin hyvät yöt! Ja Suomeen hyvää huomenta. 😘

P.S. Skimmauksesta kiinnostuneet voivat lukea aiheesta lisää esimerkiksi täältä.

36 kommenttia:

  1. Voi Satu, sullekin kävi noin😣Mun korttihan kopioitiin Bohotassa 4 tähden hotellin respassa, jotellissa joka meille oöi lämpimästi suositeltu. Onneksi pankissani huomattiin asia aika pian, ja kum samana päivänä jo palasimme Venezuelaan niim se korttini käyttäkä ei voinut olla minä(Venezueladsa en uskaltanut käyttää korttia lainkaan) .Tuo kopiointi näkyy olevan yleistä Kolombiassa. .Hienot näköalat on kyllä hieno juttu💙mulla kun on puisto edessä niin linnut pitää konsertin joka päivä, ja tykkään siitä, mutta papukaijoilla on ruma ääni. . 🐦

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kopiointi on tehty Kolumbiassa, niin kopiointi tuntuu tosiaan olevan harmillisen yleistä täällä! Onneksi sinunkin tapauksessasi kopiointi huomattiin pian, eikä vahinkoa ehtinyt sattua. Jotenkin haluaisin kuitenkin uskoa, että kopiointi tapahtui kesällä Virossa ja että se olisi tehty esim. bensa-asemalla olevalla laitteella. "Näkymätön" huijari olisi jotenkin paljon helpompi sulattaa kuin se, että olen ollut huijarin kanssa kasvokkain esim. täkäläisessä autovuokraamossa (jota itse nyt eniten epäilen), ja huijari on katsonut minua silmiin ja hymyillyt ja silti sumeilematta kopioinut korttini. :-/

      Mietin tuota sinunkin tapaustasi, että siinähän täytyy olla koko hotellin vastaanoton väki juonessa mukana, koska ei kai joku yksittäinen työntekijä vaan voi kopioida respassa kortteja ilman, että muut työntekijät tietävät siitä.

      Saa nähdä, kuinka kauan jaksan nauttia niistä näköaloista, ennen kuin alkaa valitus muista asunnon epäkohdista. ;-D

      Poista
    2. Toivottavasti selviää missä kopioitu. Minä kun olin niin varovainen kortin käytön kanssa:Venezuelassa en lainkaan käyttänyt, ja Kolumbiassa vain siinä hotellissa, jota tuttava oli lämpimästi suositellut, zona Rosassa. Varmaankim oli joku yhteinen juttu respan väellä..

      Poista
    3. Kannattaa näköjään tosiaan olla varovainen kortin käytön kanssa. Nyt tarkemmin ajateltuna on todellinen ihme, että mun korttia ei ole koskaan aiemmin kopioitu, sillä olen käyttänyt korttia/kortteja aina varsin huolimattomasti kaikkialla maailmassa. Että sinällään ihan hyvä opetus.

      Ja niin raivostuttaa kun kuvittelenkin tuota, että hotellin työntekijät huijaavat asiakkaita yhteistuumin. :-/

      Poista
  2. Työkaverini yllättyi kerran joulunpyhinä, kun tililtä oli hävinnyt sievoinen summa, muistaakseni 3x500 euroa peräkkäisinä päivinä. Poliisilta meni jonkun verran aikaa selvittää asia ja sitten selvisi, että hän oli kesällä maksanut silä kortilla Italiassa. Poliisin mukaan rikolliset odottaa usein puoli vuotta ennenkuin alkavat korttia käyttää, ettei heitä voi heti jäljittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin tuosta lopussa linkkaamastani skimmaus-opinnäytetyöstä, että rikolliset eivät käytä kopioituja kortteja heti, vaan kokeilevat niitä myöhemmin maissa, joissa voi nostaa rahaa automaatista ilman sirukorttia (esim. Yhdysvalloissa). Kovasti haluaisin uskoa, että kopiointi on tapahtunut aiemmin eikä täällä Kolumbiassa, vaikka kyllähän tuo Jaelin kohdalle tapahtunut kopiointi osoittaa sen, että on hyvin todennäköistä, että kopiointi on tapahtunut juuri täällä.

      Poista
  3. Pahoittelen virheitä, kirjoitin liian nopeasti kännyllä... Munkin okkunsn edessä siis niitä vihreitä papukaijoja, kotka rääkyvät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, hyvin ymmärsin. <3

      Mitähän varten niiden papukaijojen pitää huutaa kaikki yhteen ääneen. ;-D Niille tulee vissiin kilpailu, että kuka saa äänensä kuuluviin parhaiten. :-)

      Poista
  4. Turkissa oli minun kortti yritetty hakkeroida ja pankki otti yhteyttä minuun.Kortti piti myös sulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella harmillista, että sinullekin kävi noin. Korttien kopiointi näyttää olevan todella yleistä nykyaikana!

      Poista
  5. Itse olen kanssa joutunut pilkkomaan luottokortin pariin eri otteeseen, kun Luottokunnalta soitettiin ja kyseltiin, olenko viimeaikoina matkustanut mm. Amerikassa, jossa kortillani (tai siis sillä kopiolla), oli nostettu siellä rahaa. No en ollut sillä suunnalla maailmaa käynyt ja ihan samalla tavalla kuin sinäkin kävin mielessäni niitä mahdollisia paikkoja, missä kortti olis voitu kopida, ja tulin siihen tulokseen, että se oli pakosti hotelliaulan pankkiautomaatti Pietarissa. Kyllä niin ärsytti, että sellasta voi tapahtua. Onni onnetomuudessa, että sulla oli se toinenkin kortti, jolla maksaa. Ehdin jo tapojeni mukaan maalailla asiaa mielessäni pidemmälle ja miettiä, että mitä JOS sitä toista korttia ei olis ollut ja olisit jäänyt pulaan sitten, kun ukkeli on lähtenyt töitten puitteissa sinne jonnekin ja jäät yksin niinkuin kerroit. (Sori, mulla jo hukkuu maiden ja paikkojen nimet päästä..)

    Ja uskomatonta tosiaan nähdä papukaijojen lentävän siinä missä harakat täällä. Ihanan värikkäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, että sinunkin korttisi kopioitiin. Mutta hyvä, että Luottokunnassa oltiin hereillä! Sitä tuntee kyllä itsensä jotenkin niin hölmöksi, kun tulee huijatuksi, vaikka korttien kopiointi on kai nykyään niin ammattimaista puuhaa, että sitä on aika vaikea havaita.

      Minä mietin ihan samaa kuin sinä, että mitä jos mulla ei olisi ollut sitä toista korttia, ja ukkelikin olisi ollut muualla. Olisi kyllä ollut aika tuskaiset paikat, kun en olisi saanut rahaa mistään, enkä olisi pystynyt ostamaan edes ruokaa! Vaikka toisaalta on hyvä, että kortit suljetaan heti, kun väärinkäytöksiä epäillään, niin asiasta voisi kyllä edes ilmoittaa kortin/tilin haltijalle. Minusta on törkeää, että ihmiset saattavat olla matkalla ties missä, ja yhtäkkiä kortti vain lakkaa toimimasta, eikä ihmisellä itsellään ole mitään tietoa siitä, miksi näin tapahtuu. Kyllähän pankilla on yleensä sähköpostiosoite tai jonkinlainen viestipalvelu asiakkaan kanssa, vaikka puhelinyhteyttä ei olisikaan.

      Nuo papukaijat jaksavat kyllä ihastuttaa ja hämmästyttää. Pari päivää sitten yksi tuommoinen istui tuolla puussa vissiin toista tuntia, ja minä vaan ihastelin, että siellä se on. :-)

      Poista
  6. Hyvä että pankit on niin nopeita sulkemaan kortit !
    Mä en uskois silmiäni jos näkisin papukoijat lentelemässä vapaana 🤩😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosiaan hyvä, että pankit ovat niin valveutuneita. Toisaalta olisi kiva, jos kortin haltijallekin ilmoitettaisiin sulkemisesta jotain. :-/

      En tiedä, kuinka kauan näissä maisemissa pitäisi asua, että alkaisi pitää papukaijaa tavallisena kottaraisena, eikä joka kerta riemastuisi tuommoisen nähdessään, että jee, papukaija! :-D

      Poista
  7. Onneksi olivat pankissa tarkkana ja onneksi nostot oli jääneet yrityksiksi. Ärsyttää varmasti tuommoinen, vaikka eihän sitä mitenkään osaa varoa, kun ne niiden laitteet on niin hyvin piilotettuja.

    Minusta tuo papukaijojen lentely menee samaan kategoriaan kuin appelsiinit puissa. Joo, sieltä ne tulee, mutta on jotenkin absurdia katsella, kun ne pallot vaan killittää puun oksilla kuin mitkäkin omenat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin onni, että tunnusluku oli väärin, ja nostot olivat jääneet yrityksiksi! Olen ollut vähän turhan huolimaton tunnuslukua näppäillessäni, mutta nyt suunnittelin pystyttäväni siihen ympärille aina teltan, ennen kuin rupean näppäilemään tunnuslukua. :-/

      Hih, appelsiinit ovat tosiaan nekin aika hämmästyttävä näky, samoin kuin kaikki muut meillä eksoottiset hedelmät. Esimerkiksi banaanipuu jaksaa aiheuttaa edelleen suunnattomia riemun tunteita, ja pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran näkemäni kahvipensas se vasta eksoottinen olikin. :-D

      Poista
    2. Heti kanario korjaa: banaani on ruohokasvi, ei puu. Että ei muuta kuin ruohoa leikkaamaan! :D

      Poista
    3. No voihan perskule. :-D Mutta banaani on vissiin kuitenkin hedelmä? ;-D

      Poista
    4. Mistäs noista koskaan tietää... :'D

      Poista
  8. Minunkin kortillani osteltiin jotain lentolippuja Meksikossa :) ei hajuakaan milla olivat paasseet siihen kasiksi. Ilmeisen yleista. Luottokorttifirma hoiti asian kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun olen lueskellut lukijoiden kokemuksia, niin korttien kopiointi tuntuu olevan todellakin yleistä. Siinä mielessä onkin suoranainen ihme, ettei mulle ole koskaan aiemmin käynyt mitään vastaavaa, vaikka olen liikkunut aika paljon siellä sun täällä. Ja kaikkein ärsyttävintä on juuri tuo, kun ei tiedä, missä ja milloin kopiointi on tapahtunut. Ei osaa edes oikein varoa, kun ei tiedä, mitä/missä pitäisi varoa.

      Poista
  9. Voi kurja tuo kortti homma! Kyllähän täällä Suomessakin noita skimmauslaitteita on löytynyt kylmäasemilta ja pankkiautomaateista. Ärsyttävää kun ei niitä edes joka kerta muista niin tarkasti tutkiakkaan. Mutta onneksi sinun korttisi suljettiin tarpeeksi vikkelään.

    Ota rauhallisesti sen kävely reissusi kanssa. Ja todellakin taksia alle jos polvi tai selkä kipuilee. Kuvia oottelen tuoltakin reissulta runsaasti ;-)

    En tiedä mikä lintu noin kivasti kailottaa. Tietääkseni on app.jä joita voi ladata tunnistaakseen lintujen lauleloa.

    Noi Arat on komeita lintuja ja varmaan olisi outoa nähdä niiden liihottelevan taivaalla. Harva ihminen matkoillaan varmaan kiinnittää luontoon noin paljon huomiota kun sinä!

    Onkohan toi puu muuten se onnenpensas? Kauniit kukat jokatapauksessa.

    -m

    Ps. Toivottavasti saatte partsille tuolit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, onhan noita kopiointitapauksia ollut Suomessakin. En ole kiinnittänyt niihin sen suuremmin huomiota (tietty, kun ei ole osunut omalle kohdalle :-D), enkä ollut edes kuullut aiemmin tuota skimmaus-sanaa. No, kai tästäkin taas jotain oppi. Jos ei muuta niin sen, että aina pitää olla jonkin verran käteistä rahaa!

      Malttamattomana odottelen, että pääsisin sille kävelyreissulle. :-) Ja kuvia tulee varmasti otettua. Ajattelin pakata reppuun evästä ja juotavaa ja edetä ihan rauhakseen. Vaikka jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin rauhallinen eteneminen jää vain ajatukseksi. :-D

      Yritettiin yhtenä sunnuntaiaamuna etsiä netistä tuota lintua ja kuunneltiin pitkä tovi erilaisia lintujen ääniä, mutta tuollaista ääntä ei vain löytynyt. Kyllä harmitti. Toisaalta tuo lintu on aika hupaisa, mutta aamulla viiden aikaan ei kyllä paljon naurata. :-D

      Luonnon havaitseminen on musta kivaa, vaikka en minäkään kaikista eläimistä tykkää. Viime viikonloppuna istuttiin tuossa läheisen kauppakeskuksen pihalla syömässä jäätelöä, ja katsoin, että mikäs se tuolta pusikosta kurkkii. No sehän oli rotan pää! Siinä kun istuimme pitemmän tovin, niin näin useammankin rotan suhaavan pusikossa eestaas. Hyi hitto!

      En ollut kuullutkaan onnenpensaasta, mutta nyt kun googletin sitä, niin ainakin kovin samanlaiselta näyttää! Kiitos tiedosta. <3

      Se omistaja laittoi just ukkelille kuvaviestiä, että oli ostanut parvekkeelle tuolit ja pienen pöydän. En tiedä, kuinka mukavat ne ovat, mutta nyt siellä sentään on edes jonkinlaiset tuolit!

      Poista
  10. Tosi ällöttävää tuo, mitä kortillesi tapahtui. Toivottavasti et syytä liikaa itseäsi, näitä korttien kopioimisia kun tapahtuu Suomessakin silloin tällöin ja huijauslaitteista tulee koko ajan aiempaa hienompia. Välillä poliisitkaan eivät heti tunnista niitä. Oma korttini kopioitiin kerran USA:ssa, ilmeisesti New Yorkissa. Itse en olisi tiennyt siitä mitään, koska en enää Suomessa käyttänyt juuri sitä korttia, mutta pankista soitettiin ja kortti kuoletettiin. Varkaat eivät onneksi saaneet mitään.

    Tsemppiä joka tapauksessa ja nautinnollisia hetkiä parveketuoleilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyllistin itseäni ensin aika tavalla, mutta on ollut helpottavaa huomata, että tällaista sattuu muillekin. Vaikka tietysti on todella ikävää ja vastenmielistä, että tällaista sattuu ylipäänsä kenellekään.

      Todella harmillista, että sinäkin olet joutunut kopioinnin kohteeksi, mutta hyvä, että varkaat jäivät nuolemaan näppejään. Siitäs saivat!

      Kiitos. <3 Täytyy vielä vähän odotella, että pääsemme koeistumaan uuden asunnon tuolit, mutta sillä aikaa voimme istua tämän asunnon tuoleilla. :-)

      Poista
  11. Minulle myös kävi luottokorttipetos. Intiasta alkoi tulla laskutusta. Luottokunnan algoritmit olivat hälyttäneet, kun ei ollut lentoja eikä hotelleja kortilla eikä mitään tunnettuja firmojakaan. Olivat sitten sulkeneet kortin. Kun soitin luottokuntaan, niin siinä samalla käytiin luottokorttilaskuni lävitse, kun olivat paria ihan oikeaakin firmaa epäilleet petokseksi. Tyyppi siellä toisessa päässä vielä kohteliaasti kysyi, että haluaisinko mahdollisesti kertoa, millaisia tuotteita tai palveluita firma x tarjoaa :) Olin ostanut lastenvaatteita ulkolaisista nettikaupoista.

    Saas nähdä, miten luottokorttisoppa tällä kertaa selviää, kun hotellin piti laskuttaa 1,9 miljoonaa paikallista kortiltani ennakkoon, mutta hups jollekin kävi näppäilyvirhe ja summaksi olikin tullut 7,9 miljoonaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävän kuuloisia kokemuksia. Hyvä kuitenkin, että asiat selvisivät, ja toivotaan että tuokin jälkimmäinen, aika hurjan kuuloinen näppäilyvirhe päättyy onnellisesti!

      'Luottokunnan algoritmit' kuulostaa siltä, että ymmärrät asioista enemmänkin kuin keskivertomeikäläinen. :-)

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  12. Tosi kurjia juttuja nuo korttikopioinnit. Meillä on K:n kortti kopioitu joskus Amerikassa. Olimme menossa laivalla Alcatraz-vankilasaarelle ja laivalippujen myyntikojussa kortti oli kopioitu. Olisihan se pitänyt arvata!
    Onneksi meillä oli pari muutakin korttia reissussa. Yksin matkatessa tuollainen olisi vielä tuplasti hankalampaa.
    Papukaijat ovat kauniita, vaikka ääni onkin kamala. Minulla on silti vähän ikävä Amsterdamin takapihalla rääkyviä vihreitä pikkukaijoja.
    Kiva, jos saatte tuolit partsille! Oi, olisipa ihanaa siemaista kaffet lämpimällä parvekkeella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen suorastaan järkyttynyt siitä, miten yleistä korttien kopiointi näyttää olevan ja miten "normaaleissa" paikoissa sitä tapahtuu. Tuokin Alcatrazin lippukoju tuntuu niin takuuvarmalta ja luotettavalta paikalta, mutta nykyään ei näköjään voi luottaa enää mihinkään. :-( Pitää vissiin palata käyttämään pelkästään käteistä - kunhan ensin löytäisi sellaisen paikan, mistä sitä uskaltaa nostaa!

      En ole tiennytkään, että Amsterdamissakin on papukaijoja! Luulin, että niitä nähdäkseen pitää mennä paljon etelämmäs. Kyllä minullekin saattaisi tulla siellä Suomen talvessa (vaikka se kaunis onkin) ikävä noita kultakurkkuja. :-)

      Mukavaa viikkoa, Leena!

      Poista
    2. Joo, Siellä niitä lentelee. Ilmeisesti joku aikoinaan on päästänyt oman kaijansa karkuun tai sellainen on häkistään karannut. Luonnonvaraisena niitä ei toki Hollannissa ole. Jostain syystä nuo papukaijat viihtyvät etenkin Vondelparkin puistossa ja sieltä ne ovat levinneet kuin city-kanit Helsingissä. Ensimmäisenä talvena vähän jännitin papukaijojen selviytymistä, mutta hätä oli turha. Niitä on todella paljon ja etenkin turistit ovat ihastuneita. Vaikka kyllä ne meistä pidempiaikaisistakin asukkaista ihan kivoja olivat. Äänestä huolimatta. Niiden ääntely tosin muistutti enemmän ehkä naakkaa. Eli ei mahdottoman ärsyttävää ;-)

      Poista
    3. Kiva kuulla papukaijojen tarinaa enemmän. :-) Yllättävän viileässä ne kumminkin sitten pärjäävät, kun muistelen, että siellä olisi ollut joskus talvella luntakin.

      Minä olen ollut monena talvena huolissani joutsenista, kun niitä on näkynyt vesistöissä, vaikka jäässä ei ole ollut kuin pieni reikä. Meidän iskä luulin kerran joutsenien jäätyneen järveen kiinni ja soitti palokunnan paikalle. Kun palokunnan pojat ryhtyivät pelastustoimenpiteisiin, koko parvi otti ja lehahti lentoon. :-)

      Poista
  13. Hei Satu,kiva lukea Kolumbian reissultasi kuulumisia, elämäsi kuulostaa korviini todella hienolta. Ja munkin kortti on virossa kopioitu.. terv. Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tarja, ja kiitos kommentistasi! :-) Hih, tuntuu hassulta ajatella, että mun elämä olisi jotenkin hienoa, kun elämäni on omasta mielestäni ihan tavallista ja usein aika tylsääkin.

      En voi uskoa, miten monen kortti on kopioitu. Kurjaa, että sinullekin on käynyt niin. :-(

      Poista
  14. Haa,siellä on klo 20 illalla kun mä täällä virallisesti valvon klo 03.. Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti uni tulee pian! <3 Hyviä öitä! Miekin käyn tästä kohta koisaamaan.

      Poista