Ehtoolla laiskat virkoo, rutilaiskat lauantaina.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Pihakoivun alla

Kukkapillissä on ollut taas vähän hiljaista, kun kirjoitusintoa ei ole oikein ollut. Kai minun bloggaamiseni on jonkinlaista aaltoliikettä - välillä on enemmän intoa kirjoitella ja välillä sitä ei ole yhtään. Luulen kuitenkin, että moni lukijakin nauttii tällä hetkellä kesästä ulkosalla eikä netissä blogeja lukien, joten ehkä tässä ei ole suurta vahinkoa tapahtunut?

Aivotoimintaa sen ihmeempään kirjoitteluun ei nytkään ole, joten laitan vain hieman kuvasaldoa urbaanin löytöretkeilyn kierrokselta, jonka tein jokin aika sitten.

Sain taannoin myös sellaisen ajatuksen, että tekisi mieli tehdä pieni urbex-kierros Virossa: laittaisin auton laivaan ja lähtisin kiertelemään Viron hylättyjä paikkoja. Toistaiseksi olen kuitenkin haudannut ideani, sillä tämäkin reissu pitäisi tehdä yksin. Kukaan täyspäinen ihminen ei lähde Viroon sitä varten, että saa katsella päivästä toiseen hylättyjä rakennuksia! Kaiken lisäksi suunnitelma kuulostaa omiin korviinikin hieman... noh, liian jännittävältä. Mutta ehkä vielä joskus toteutan suunnitelman? 

Olen katsellut Itä-Suomessa yhtä hylättyä taloa sillä silmällä jo varmaankin pari vuotta, mutta vasta nyt sain itsestäni sen verran irti, että sain lähdettyä taloa katsomaan (rumia kuvia on siis tulossa). Äiti innostui lähtemään mukaani (ihmeiden ihme).

Päästyäni talon pihapiiriin totesin, että talo näytti aika surulliselta. Oli vaikea sanoa, kuinka kauan talo oli ollut tyhjillään. Ei ehkä kovin kauan?

Kuistille oli jäänyt pieni lautanen. Olisiko talossa ollut kissa?

Heti talon takana avautuivat suuret mansikkaviljelmät, ja mietimme äidin kanssa, liittyivätkö talo ja mansikkapellot toisiinsa.

Mansikkapellot olivat kuitenkin niin hyvin hoidetut, että ehkä ne kuuluivat jollekulle muulle.

Aivan talon naapurissa oli toinenkin hylätty talo, jota en ollut aiemmin huomannut. Tämä talo oli vieläkin surullisemmassa kunnossa: talo oli romahtamispisteessä.








Ovelta sisään kurkattuani tuumin, että enpä taidakaan mennä taloon sisälle, etten saa jotain niskaani. Mutta menin sitten kumminkin, kun uteliaisuus voitti.


Piharakennus oli yhtä kamalassa kunnossa, ja siellä pisti silmään muutama erikoinen yksityiskohta.


Yhdessä kulmassa oli vuode, joka näytti siltä, että ei ollut kulunut ihan hirveän kauan aikaa, kun vuoteessa oli vielä joku nukkunut. Hämmästystä herättivät myös seinillä ja katossa roikkuvat mustat (koinsyömät?) palttoot.

Ihmettelimme sinisiä nauhoja, joita oli kiedottu useammankin puun ympärille. Mikähän merkitys niillä oli?

Näimme isoja vihreitä peltoja täynnä jotakin tuntematonta kasvia, ja äitiä jäi kovasti askarruttamaan, mikä kasvi mahtoi olla kyseessä, kun kasvia kuulemma näki nykyään viljeltävän paljon.

Sanoin äidille laittavani kuvan blogiin: ehkäpä joku lukijoistani osaisi kertoa, mikä kasvi on kyseessä. Löytyisikö tietäjää, jotta äiti pääsisi epätietoisuudestaan eroon?

Seuraavassa kohteessa kävin paluumatkallani Itä-Suomesta Espooseen. Ukkeli ei ollut matkassa mukana, joten oli hyvä poiketa katsomaan "nähtävyyksiä". Ukkelihan ei lahojen talojen (tai hautausmaiden!) töllistelyä ymmärrä.

 
Uskoisitteko, että tuo kallionlohkareiden välissä näkyvä aukko johtaa kirkkoon?

Ei ole kirkon sisäänkäynti koolla pilattu.
Kyseessä ei tietenkään ole mikään perinteinen kirkko, vaan kivikirkko, eli luola jyrkkien kallioiden keskellä. Kirkossa on kuitenkin penkit ja kaikki!


En tiedä kirkon historiasta muuta kuin sen, että luolassa on ilmeisesti asunut sotapakolaisia ja että isonvihan aikaan siellä on pidetty ihan oikeita kirkonmenojakin.

Valo siivilöityy kallioiden välistä.
Viimeinen käymäni paikka oli talo, josta minulla on hieman enemmän tietoa (peräisin täältä). Kyseessä on neljän perheen talo, joka rakennutettiin vuosien 1925-1930 tienoilla vuokrakäyttöön. Ala- ja yläkerrassa on kumpaisessakin kaksi asuntoa, ja kussakin asunnossa on yksi huone ja keittiö. Yhdessä huoneistossa saattoi asua kuusihenkinenkin perhe.



Viimeiset asukkaat muuttivat talosta pois vuonna 1962, ja talo siirtyi uusille omistajille seuraavana vuonna. Yläkertaan johtava portaikko purettiin pian pois huonokuntoisuuden vuoksi, ja talo sai ylleen uuden vesikaton vuonna 1967. Sitä en sen sijaan tiedä, onko talossa enää 1960-luvun jälkeen asuttu.



Sellainen oli tämä kierros. Sinne Viron kierrokselle kun vielä joskus pääsisi, vaikka totuuden nimessä on sanottava, että nyt en edes jaksaisi lähteä mihinkään Viroon seikkailemaan. Minulla on viime aikoina ollut jotenkin hirveän nuutunut olo, ja liikunta tekee entistä nuutuneemmaksi, vaikka ennen olen aina saanut liikunnasta energiaa. En jaksa liikkumisen jälkeen tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla ja katsoa jotakin typerää tosi-tv -sarjaa, kun olen niin pökerryksissä. Viikonlopun suunnitelmat eivät nekään jaksa innostaa, vaan ennemminkin on sellainen olo, että taasko pitää pakata laukku ja lähteä jonnekin. Mutta ehkä minua vaivaakin vain tylsistyminen, ja pään tuulettaminen tekee vain hyvää? Toivotaan niin.

Mutta nyt en valita enempää, vaan toivottelen oikein mukavaa ja aurinkoista heinäkuista viikonloppua! Nauttikaahan kesästä - kukin tyylillään!

22 kommenttia:

  1. Tulee haikea olo, kun katsoo noita taloja. Ne ovat joskus olleet jonkun koti, niihin on muutettu, eletty elämää iloineen ja suruineen.

    Olisipa hienoa, jos olisi vaikka kännykkäsovellus, jolla voisi kuunnella talon tarinaa. "Minut rakennettiin vuonna ..., rakentajina olivat..., ensimmäisenä talon muuttivat..., viimeinen asukas oli...., mukavimmat muistoni liittyivät..."

    Säikähdin ensin, että olet viimein onnistunut nappaamaan kuvaan haamun. Mutta sitten luin uudelleen, että olitkin liikkeellä äitisi kanssa. Autitalot saavat mielikuvituksen liikeelle :)

    Oikein hyvää viikonloppua sinullekin, ainakin tänne päin on luvassa helteitä. Täällä on myös ohjelmassa pään tuuletusta ja akkujen latausta ja edelleenkin sitä joulusiivouksen suunnittelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surku tosiaan tulee, kun ajattelee, että noissakin taloissa on joskus ollut elämää. Nyt on jäljellä vain tyhjät huoneet, joissa ei itketä eikä naureta eikä nähdä minkäänlaista elämää.

      Tuommoinen kännykkäsovellus kuulostaa oikein hyvältä. :-) Autiotalot herättävät aina niin paljon kysymyksiä, ja on vähän harmillista, kun kysymyksiin ei kuitenkaan saa koskaan vastausta.

      Minä taas säikähdin, kun mainitsit haamun kuvassa, ennen kuin luin pidemmälle. Olen aina ajatellut, että olisi kauheaa, jos kuvassa näkyisikin jälkikäteen jotain semmoista, jota ei ole kuvaushetkellä huomannut.

      Mukavaa joulusiivouksen suunnittelua - edelleen! :-D Minä se tempaisin tässä muutama viikko sitten, ja sain vihdoinkin vietyä ne sähköromut kierrätyskeskukseen. Tavaroiden pakkaamiseen autoon meni muutama minuutti, ja niiden purkamiseen sama aika, ja kierrätyskeskuksen päässä apuna oli vielä mukava nuori mieskin. En voinut uskoa, että olin todellakin saanut pitkitettyä noin pieneksi osoittautunutta hommaa kuukausia, ellen peräti vuosia!

      Poista
  2. Voi miten hieno tuo eka talo, miten sen on voinut joku jättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ties minkälainen sukuriita tuonkin talon historiaan liittyy? Olisi mukava tietää, miksi talo on jäänyt oman onnensa nojaan.

      Poista
  3. Olisko härkäpapu se tuntematon kasvi pellolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikagoogletuksen perusteella saattaisi hyvinkin olla! Ainakin löytämäni kuvat härkäpapupelloista näyttivät hyvin samoilta. Täytyy googlettaa vielä vähän lisää, että voin sitten kertoa varmaa tietoa äiskälle. Kiitos, Anu! :-)

      Poista
  4. Ooh, komeita löytöjä! Huokailen täällä ihastuksesta. Satunpa itsekin juuri nyt olemaan Suomessa ja yhden aution rakennusvanhuksen olen käynyt tsekkaamassa. Se oli minulle ennestään tuttu. pari muutakin olen lenkillä bongannut, joita olisi tarkoitus käydä kameran kanssa katselemassa. :P

    Minusta autiotaloreissu Viroon ei kuulostaa yhtään pöljältä! itse olisin varmaan jo mennyt, jos olisi ajokortti ja seuraa. En yksin haluaisi tuollaiselle reissulle lähteä. Oma haaveeni on heittää autotalokierros Belgiassa - toivottavasti ei jää haaveeksi. Detroitiin olin aina halunnut sen autioitumissta ihmettelemään ja se toive onkin toteutunut. Että ehkä se belgiakin joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit! :-) Itä-Suomessakin on niin paljon autiotaloja, että niitä voi bongata tosiaan ihan lenkilläkin. Toista se on täällä pääkaupunkiseudulla! Minua kiinnostaisivat erityisesti sellaiset talot, joihin pääsee sisälle tutkiskelemaan, mutta niitä tuntuu olevan aika harvassa, elleivät sitten ole ihan romahtamiskunnossa (tai karrelle palaneita!), kuten tuo yksi.

      En minäkään haluaisi lähteä yksin Viron-reissulle. Kaiken lisäksi tein sen virheen, että tulin miettineeksi asiaa äiskän kuullen, ja sehän sai hirveät hepulit jo pelkästä ajatuksestakin. Kuulemma sanoo tuttavuutemme irti, jos Viron-kierrokselle yksin lähden. :-D

      Belgian-autiotalokierros kuulostaa todella kiinnostavalta! Ja Detroit on ollut minunkin toivelistallani pitkään. Toivottavasti vielä joskus haave toteutuu.

      Poista
  5. Mielenkiintoisia kohteita ja kuvia. Jotenkin sellaista haikean surullista, että miksi talo on kokonaan hylätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon erilaisia mahdollisia selityksiä tulee mieleen, mutta oikeaa vastausta ei taideta saada koskaan. Osaisivatpa talot puhua!

      Poista
  6. Mielikuvitus herää aina noita hylättyjä taloja katsoessa. Ketä siinä on elänyt ja minkälaista elämää. Nuo palttoot, minulle tuli sotilaspalttoo mieleen.
    Se Viron reissu kuulostaa kiinnostavalta, en kumminkaan ilmottaudu mukaan, mielummin teen sen tämän blogin välityksellä.

    Hyvää vkl sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, mikä on, ettei Viron reissu kiinnosta. :-D

      En ole ennen sotilaspalttoosta kuullutkaan. Aina sitä oppii uutta!

      Poista
    2. Meillä oli kotona isällä sotilapalttoot, talvi- ja kesäkäyttöön. Isäni oli upseeri.
      Lepo!

      Poista
    3. Ooh, mielenkiintoista! Tuntuu, että voisi olla hyvinkin kyse sotilaspalttoista, jos niitä kerran on ollut erilaisia kesä- ja talvikäyttöön. Miksi kellään muuten olisi samanlaisia takkeja useampi kappale...

      Poista
  7. Tuo ekan kuvan talo olisi korjattuna meikäläisen unelmien mummola. Sopivan kokoinen ja niin soma. Minua kyllä kiinnostaisi Viron autiotalot. Ja Viro muutenkin. Mutta tämän kesän reissut on nyt tämän yön saarireissun jälkeen paketissa. Työt kutsuu:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo talo on tosiaankin aika kivan kokoinen - ei liian iso eikä liian pieni. Kunnostettuna olisi varmaan myös sieväkin, jos saisi vaikka vaaleanpunaisen maalikerroksen ylleen. :-) Mukavaa alkua uudessa työssä!

      Poista
  8. Oiskohan savotta tulossa,tarkoitin noita sinisiä nauhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipa hyvinkin olla! Joku tarkoitushan noilla nauhoilla täytyy olla, ja tuskin ne nyt kuitenkaan mitään hiihtoladun merkkejä ovat. :-)

      Poista
  9. Viroon kannattaa lähteä seikkailemaan, suosittelen. Reissattiin taas viikko etelänaapurissa ja nyt pitäisi laittaa valokuvat ja ajatukset järjestykseen, että saisi tekstiä blogiin. Tuo "kirkko" näyttää muuten hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä ihan haudannut ajatusta Viron reissusta, eli ajatus kytee mielessä edelleenkin. Kirkko oli minustakin hieno - todellinen yllätys kallioiden keskellä. Kyllä kannatti uhmata taas punkkivaaraa ja rämpiä ryteikössä.

      Jään mielenkiinnolla odottamaan sinun matkakertomustasi! Sama urakka olisi itsellänikin edessä: pitäisi sortteerata viikonlopun kuvat (joita on paljon), ja saada kirjoitettua jotakin tekstiäkin vielä niiden lisäksi.

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  10. Minusta hylätyt talot ovat kiehtovia, olen itsekin aina kiertänyt kamerani kanssa takapihoja. Jännä miten noissakin taloissa näkyy sitä elettyä elämää ja miten ne sitten on vaan yht`äkkiä hylätty. Ainakin näyttää siltä.
    Vai Barcelonassa ole?! Ihania päiviä! Minun miehenikin on juuri siellä (buu), oli pakko lähteä kun varkaat hajottivat kämppämme oven...
    Läheltä piti etten itsekin lähde mukaan mutta päätin säästää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa miehellesi ikävä syy lähteä Barcelonaan. Ei todellakaan mikään kiva yllätys. :-(

      Me ei enää olla Barcelonassa - viime yönä tulin kotiin. Oli sellainen pikamatka, kuten meille hyvin tyypillistä on. :-D Kauemminkin olisin viihtynyt!

      Poista