Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Patarein vankila

Tallinnassa tuli käytyä myös Patarein vankilamuseossa, kuten jo edellisessä postauksessa mainitsinkin. Minuahan oli jäänyt kaivelemaan se, etten ollut päässyt talvella San Franciscossa Alcatraziin, joten kun luin Tallinna-oppaasta Patareista, kiinnostuin välittömästi. Patareista kirjoitettiin: "sulkemisvuotensa 2004 jälkeen koskemattomana pidetty vankila on kolkko ja karmiva vierailukohde". Juuri muuta en sitten Patareista etukäteen tiennytkään.

Ukkeli ei halunnut lähteä mukaani Patareihin, mitä en ihmetellyt yhtään. Ei taitaisi vankila olla monen muunkaan käyntilistalla ykkösenä? Otin hotellin edestä taksin, mutta taksikuski ei ensin ymmärtänyt, minne olin menossa. Kun sitten selvisi, että olin menossa vankilaan, hän ei ymmärtänyt alkuunkaan, miksi sinne halusin. "Minä en kyllä haluaisi mennä vankilaan; pelkäisin että ovet menisivät takanani kiinni. Hirveää!" Taksikuski ehdotti minulle, enkö haluaisi mieluummin mennä viereiseen Lentosatamaan (Lennusadam), jossa olisi nähtävillä sukellusvenekin. Normaalisti olisin mennyt katsomaan sukellusvenettä innosta kiljuen, mutta nyt oli valittava joko vankila tai sukellusvene, ja vankila tuntui ehdottomasti kiinnostavammalta. Ei auttanut taksikuskinkaan muu kuin ajaa vankilalle. Kuski kuitenkin muisti opastaa ennen poislähtöään, mistä löytäisin taksin takaisinpäin, ja sitten vain peukut pystyyn: tsemppiä!


Vankila-alue oli niin suuri, että en ensin tajunnut, mistä sisäänkäynti löytyisi, mutta kyselemällä sekin selvisi. Lipunmyynti oli tuolla kuvan perällä keskellä näkyvässä kopperossa. Sieltä lipun myynyt nainen neuvoi minulle suuntaa, minne päin lähteä, mutta muuten vankilassa ei ollut minkäänlaisia opasteita.

Sellit olivat neljässä kerroksessa, ja sellit noudattivat jonkinlaista arvohierarkiaa niin, että pohjakerroksen sellit olivat kaikkein epämiellyttävimpiä. Pohjakerroksen kylmyyttä ja kosteutta käytettiin myös psykologisena aseena, enkä osaa edes kuvitella, millaista tuollaisessa paikassa olisi olla vuosikausia. Vankilassa oli nytkin kylmän kosteaa, ja olin tyytyväinen, että minulla oli takki päällä.











Patarei toimi vankilana vuosina 1920-2004, ja alkuvuosina vangit elivät melko itsenäistä elämää, mutta kun vankilajärjestelmää myöhemmin tiukennettiin, vankien olot pahenivat.

Koska vankilassa ei ollut minkäänlaisia opasteita, paikka ei tuntunut ollenkaan museolta. Vaikka olen yleensä tunkemassa itseni hyvin hanakasti kaikenlaisiin kummallisiin paikkoihin, jätin tällä kertaa ihan suosiolla pimeimmät käytävänpätkät ja sellit tutkimatta. 



Oman omituisen lisänsä vierailuun toi se, että en nähnyt paikalla kuin muutaman muun museovieraan. Muuten sain olla jättimäisessä vankilassa aika lailla yksikseni. Kun sitten yhtäkkiä jostakin nurkan takaa putkahti esiin joku toinen museokävijä, melkein säikähdin. Vankilassa järjestetään myös opastettuja kierroksia, ja opastuksessa on tietysti se hyvä puoli, että paikasta saa enemmän tietoa. Yksin kiertäessä kokemus oli hyvin toisenlainen, aika lailla autenttinen ja vähän ahdistava. Jollakin tapaa tuntui, että seinät osasivat puhua, ja ne kertoivat aika karuja asioita.





Hyvin pian kävi selväksi, että vankila ei ollut yhtään sellainen paikka kuin olin ehkä kuvitellut. Koska vankilan oli annettu olla suhteellisen koskemattomana, moni huone oli lähes siinä tilassa, millaiseksi se oli aikoinaan ehkä jäänyt. Tuntui kuin olisin ollut paikalla luvattomasti.




Vankilan kirjasto.


Tuntui todella absurdilta katsella esimerkiksi toimenpidehuoneita, joissa olivat välineet ja laitteet tallella.













Toisaalta toimenpidehuoneet olivat vankilan miellyttävin paikka, sillä ne olivat hyvin valoisia, ja muutenkin tunnelma oli niissä miellyttävämpi kuin muualla vankilassa.

Patarein epämiellyttävintä paikkaa ei sitäkään tarvitse kauan miettiä. Vastenmielisin paikka oli hirttohuone, jossa kuolemaantuomitut oli hirtetty. Hirttämisen jälkeen ruumiit oli kuljetettu kalliolle ja heitetty mereen.


En hirttohuoneessa käydessäni vielä tiennyt, mikä huone se oli ollut, mutta siellä tuli semmoinen olo, että sieltä oli päästävä äkkiä pois. Huoneen katossa ei ole enää koukkua, mutta koukun paikka näkyy reikänä katossa.

Vankilan olot olivat olleet surkeat, sillä vaikka sellit olivat useasti aika isoja, yhdessä sellissä oli asunut tavallisesti kolmekymmentä vankia.



Pieniä, muutaman neliömetrin kokoisia sellejäkin vankilassa oli, ja niistä näkyi, miten aikaa oli kulutettu kaikin mahdollisin tavoin.


Tämä selli esimerkiksi oli varmasti aikoinaan ollut kokonaan lehdistä leikattujen kuvien peitossa; nyt osa kuvista oli pudonnut tai hapertunut.



Yksi absurdeimmista kokemuksista oli huone, jossa riippui "pyykkinaruilla" paperilennokkeja. Myös lattia oli paperilennokkien peitossa.


Myös tämä seuraava huone oli vähintäänkin kysymyksiä herättävä:


Ihmettelin ylimmän kerroksen käytäviä, joissa oli kaikenlaisia maalauksia. Ehkä tässä kerroksessa asuivat vangit, joilla oli enemmän vapauksia?



Samoin ihmettelin jättimäisiä huoneita, joiden seinät oli maalattu silmiinpistävän värikkäiksi.




Monesta sellistä oli merinäköala, mikä ei vankeja varmaankaan paljon lohduttanut.


Vuonna 1980, kun Tallinna toimi Moskovan olympialaisten purjehdustapahtumien näyttämönä, merenpuoleisten sellien ikkunat verhottiin rautaristikoin, jotta estettiin se, että ulkomaiset purjehtijat ja vangit voisivat nähdä toisensa.

1970-luvulla vankien liikkumista rajoitettiin, ja aiemmin avoin vankilapiha jaettiin pieniin ulkoilualueisiin.






Ylhäällä oli vartijan koppi, josta vartija saattoi tarkkailla vankeja.








Vapaus odottaa.

Minulle jäi vankilavierailusta pitkäksi aikaa outo olo. Tuntui kuin olisin käynyt jossakin todella kaukana ja palannut sieltä hieman eri ihmisenä takaisin.

Monenlaista pohdittavaa jäi.


Lue lisää Patareista:

Patarei Prison, Tallinn: problematic built heritage and dark tourism
Abandoned Estonian Prisons Are a Little Slice of Hell
Lessons in Estonian culture for beginners #4: "Dark tourism" at the Patarei prison

32 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen, mutta ahdistava, paikka. Tuonne voisi myydä jotain extreme-retkiä, joissa ovet lukitaan vuorokaudeksi ja siellä pitäisi selvitä yön yli ja syödä nötköttiä kylmä purkista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahdistava paikka tosiaan. Minä en pystyisi tuolla yötä olemaan. Varmasti sekoaisin ennen aamua!

      Poista
  2. Vautsi! Aikamoinen paikka. Ja etta sinne viela lippujakin myydaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkä ne liput olleet edes kalliita, kaksi euroa vain. :-)

      Poista
  3. Jotenkin creepy paikka. Kiitos hyvistä kuvista, niin eipä tartte itse mennä paikan päälle katsomaan. Yksin en edes uskaltaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Creepy on juurikin oikea sana kuvaamaan tuota paikkaa. Tuolla lähtee mielikuvitus lentämään.

      Poista
  4. Joistakin tiloista mietin, että KAUNIS. Tai ainakin voisi tulla kaunis. Vankien mielestä taisi olla kauneus kaukana tuosta paikasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo isot ja värikkäät salit olivat oikeastaan aika kauniita. Jäin miettimään, että mihinköhän niitä oli käytetty.

      Poista
  5. Mikä turistinähtävyys, huh. Eipä monelle tulisi mieleen mennä yksin käyskentelemääm. Sinä se löydät aina nämä 'herkulliset' kohteet. Kiitos kuvista, eipä tarvi itse mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa tuollaista paikkaa ei saisi varmaan edes pitää auki yleisölle, kun rakennukset ja kulkuväylät olivat paikoitellen niin huonossa kunnossa. Tuollakin ulkoilualueen katolla kävellessäni huomasin, että katossa oli jalan mentäviä aukkoja, ja vasta siinä vaiheessa rupesin miettimään, että ei ehkä ollut ihan paras idea kävellä siellä katolla.

      Poista
  6. Mykistynyt olo kuvien katselun ja tekstisi lukemisen jälkeen. Tunnistan, että en olisi mennyt tuonne yksin. Arka olen. Tunnustan myös, että olen käynyt opiskeluaikana Sörkan vankilassa. Vaikuttava paikka sekin ja varsinkin silloin nuorena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin saatan olla aika arka, ja jälkeenpäin ihmettelinkin, miten olin mennyt tuonne yksin. Taisi uteliaisuus viedä voiton? Innostuin taas myös kuvien ottamisesta niin, että unohdin missä olinkaan, ja vasta kuvia katsellessani ajattelin, että voi kaamea mikä paikka.

      Sörkan vankilassa olisi minustakin mielenkiintoista käydä. Ja siinä hotellissa Katajanokalla, joka oli ennen vankila. En nyt muista sen nimeä.

      Poista
  7. Mielenkiintoista! Mutta kyllä minäkin ajattelen, että onpa hyvä, että sinä kävit ja otit kuvia - ei tarvitse itse mennä! Olet kyllä rohkea. En itse haluaisi liikkua tuollaisissa tiloissa itsekseni. Outo ja ahdistava tunnelma välittyy hyvin jo kuvistasikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin innostua paikkojen valokuvaamisesta taas niin paljon, että pelkääminenkin unohtui? Vasta jälkeenpäin, kun lueskelin paikasta, ja sain selville esimerkiksi tuon hirttohuoneen käyttötarkoituksen, tuntui paljon pahemmalta kuin itse paikan päällä.

      Poista
  8. No oli tuo parempi ainakin kuin se televisiotorni josta ne pari reppanaa tipahtivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin muuten melkein mentiin sinne televisiotorniin - ei kuitenkaan kiipeilemään, vaan ihan näköaloja katselemaan. Putoamisepisodin jälkeen ei huvita mennä torniin ainakaan kiipeilemään.

      Poista
  9. Mielenkiintoinen paikka, mutta en minäkään yksin sinne olisi lähtenyt. Taisi olla sähkötuolin rippeetkin yhdessä kuvassa. Jotenkin ristiriitaista nähdä niin hyväkuntoisia piirroksia seinillä, onkohan vankilan sulkemisen jälkeen ollut nuorison vapaa-ajan viettopaikkana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ehkä ihan paras idea mennä tuonne yksinään. Jos olisi esimerkiksi sattunut jotain, niin sielläpä olisin sitten yksinäni apua odotellut.

      Minä ajattelin, että tuo tuoli oli ehkä hammaslääkärituoli tai muu vastaava? Voin olla toki väärässäkin.

      Seinillä oli kuvia ja piirroksia tosi paljon, ja luulen tosiaan, että osa on tehty vasta vankilan sulkemisen jälkeen. Jostain luinkin, että nuoriso on järjestänyt tuolla omia bileitään. Ei mikään ideaali bilepaikka mun mielestä.

      Poista
  10. Olipa pysahdyttava postaus, kiinnostava ja kiva kun laitoit nuo linkit niin sai lisaa infoa viela. Tallaiset lahihistorian ikavatkin paikat on musta kauheen tarkeita, niissa saa kiinni monista fiiliksista ja mieli alkaa askartelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämmöiset paikat laittavat ajattelemaan, niin historian tapahtumia, ihmisyyttä yleensä kuin omaa suhtautumistakin.

      Poista
  11. Kammottava paikka. Varsinkin kun tietää, mitä siellä tapahtui. Ekasta linkistä, jonka laitoit, löytyi selitys värikkäisiin seiniin ja taiteellisiin asetelmiin (paperilennokit ym). Paikkaa käytettiin myöhemmin itsenäisen Viron Kulttuuripuistona, jossa ilmeisesti tehtiin ympäristötaidetta ja taiteilijoiden tulkintoja paikan ilmapiiristä. Tuskinpa vangeilla oli materiaaleja ja vapautta ilmaista itseään! Kaameaa ajatella, että Moskovan olympialaisissa tehtiin purjehduskilpailuja aivan vankilan edessä, vankien ikkunat vain peitettynä jottei totuus paljastuisi.
    Tämänkaltaiset paikat pitäisi säilyttää jälkipolville, kuten natsien keskitysleiritkin, jottemme koskaan unohtaisi! Selleihin voisi asettaa esim. vankien kertomuksia joko teksteinä tai ääninauhoina. Ilman taustatietoja vankila jää "Zombie"-kokemukseksi, jolla ei ole todellisuusarvoa. Toivottavasti museolle tehdään jotain ennen kuin se romahtaa lopullisesti. Onkohan koko aihe liian kipeä virolaisille, kun kukaan ei ryhdy kunnostamaan paikkaa?

    Tässä ote englanniksi linkistäsi: "The site has subsequently been operated under a public-private partnership as a ‘Culture Park’.
    Under the ‘Culture Park’ regime the site has been used for music and arts events, with the main building complex largely left untouched."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palasin lukemaan tuota linkkiä, ja niinhän sieltä linkin takaa tosiaan löytyi selitys paperilennokkeihin ja muihin. Varmaan nuo punaiset “putketkin” ovat osa jotain taideprojektia. Mietinkin, että mitä tekemistä niillä voi vankilan kanssa olla.

      Vähän sellainen zombie-olo minullakin oli. Tiesin olevani hyvin erityisessä paikassa, mutta samalla kuitenkin kaipasin enemmän tietoa ympäristöstä, jotta olisin voinut suhteuttaa näkemäni todellisuuteen. Nyt kävijä joutuu vain ihmettelemään ja arvailemaan. Patareista tuntuu olevan muutenkin tosi nihkeästi tietoa saatavilla.

      En tiedä, mikä mahtaa olla syynä siihen, että rakennuksen annetaan vain rähjääntyä. Ehkä rakennuksen korjaaminen tuntuu liian isolta projektilta tai ehkä menneisyyden painolasti on liian suuri ja menneet tapahtumat ovat rakennuksessa liian selvästi läsnä?

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  12. En olisi todellakaan uskaltanut mennä yksin kyseiseen vankilaan. En tiedä, olisinko mennyt seurassakaan. Minulle seinät todella "puhuisivat". Juttusi oli mielenkiintoinen, mutta paikka ahdistava. Ensin tuli sääli Patarein vankeja. Sitten jäin pohtimaan, että vankien joukoissa saattoi olla julmiakin rikoksia tehneitä. Mutta "ansaitseeko" kukaan tuollaisia olosuhteita?
    Vankilassa on varmaan ollut noina vuosina myös poliittisia vankeja.

    Tämän sinun blogisi nimeksi sopisi myös "Satumaiset seikkailut", niin kummallisiin paikkoihin sinä meitä välillä viet - kiitos siitä! Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy tunnustaa, etten ennen vankilassa käyntiäni osannut oikein tuntea empatiaa vankeja kohtaan, vaan ajattelin vähän tyhmästi, että syystähän vangit olivat siellä olleet. Kyllä murhaaja tai muu vastaava ansaitsee vankilassa ollakin! Mutta paikan nähtyäni rupesin pohtimaan ihan samoja asioita kuin sinä, että vangit ovat voineet olla vankilassa hyvinkin mitättömästä syystä ja että onko oikein, että kukaan joutuu elämään noissa pimeissä ja kosteissa loukoissa, oli vankilassa olon syy mikä tahansa.

      Satumaiset seikkailut – onpas kivan kuuloinen nimi. :-) Täytyypä ottaa oikein harkintaan! Tosin suuren osan aikaa elämä on kyllä vain möllöttelyä – ei seikkailua ollenkaan – mutta voihan möllöttämistäkin ajatella eräänlaisena seikkailuna, jos oikein mielikuvitustaan käyttää. :-)

      Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle!

      Poista
  13. Löytyi uusi Paterei-sivukin, miltähän vuodelta mahtavat kuvat olla, jos siellä oli tuon näköistä nyt kun kävit? Aika karseaa turismia tällä myydään. Voi leikkiä vankia, tai tilata napatanssiesityksen. Ks. http://www.patarei.org/fi/toiminta/vankilaseikkailu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sanaton. Että oikein napatanssiesitys? Tuommoiset pidätysleikit ja tanssiesitykset tuntuvat suoranaiselta rienaukselta.

      Patareista tietoa etsiessäni törmäsin netissä muutaman vuoden takaisin kuviin Patareista, ja kyllähän paikka on muuttunut aika paljon parissa vuodessa. Esimerkiksi tuo (oletettavasti) hammaslääkärituoli on minun kuvassani selkeästi poltettu, kun pari vuotta sitten se näytti vielä ihan siistiltä. Tavaraa näyttää olevan myös nyt paljon vähemmän kuin muutama vuosi sitten.

      Poista
  14. Reilut kymmenen vuotta sitten kävin Eestissä edelleen toiminnassa olevassa vankilassa. Vierailu oli muuten ok, mutta siinä kohtaa, kun portilla kerättiin passit pois vierailun ajaksi, niin tuli vähän orpo olo, että jipii, täällä olen vankilan sisällä ja ilman passia, että mitäs jos ne ei päästäkään pois täältä... Mutta pois päästiin :)

    Melkoiseen paikkaan sä oot taas ties löytänyt. Mistä löydätkin näitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole varma, olisinko uskaltanut luopua passistani vankilan portilla. Varmaan olisin epäillyt, että se ehditään jo "kadottaa" sinä aikana, kun itse olen vankilakierroksella.

      No mulla taitaa olla vähän omituiset mielenkiinnon kohteet. :-)

      Poista
  15. Huh huh - kertomasi perusteella jo karmaisee. Tätini ja siskonsa liettualaisia ja joutuivat Siperiaan 5 ja 3 vuotiaina. Veli oli mummolassa kylässä haun aikaan eli jäi 10 vuodeksi erilleen perheestä. Isä leirillä kuoli, äiti pakeni 10 v päästä takaisin heinäkuorman alla. Niistä ei kuvia, tarinoita sitäkin enemmän. Kamala historia ja niin lähellä. Kiitos upeasta referaatista matkastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjia kokemuksia löytyy läheistesi historiasta. Niitä ei varmasti voi ymmärtää täysin kukaan muu kuin sellainen, joka on jotain tuommoista kokenut. Välillä tulee mieleen, että osaanko (tai osataanko Suomessa ylipäänsäkään) arvostaa tarpeeksi sitä, miten turvallista ja vakaata esim. minun sukupolveni elämä on ollut.

      Poista
    2. Todennäköisesti ei. Kirjoituksesi antavat aihetta miettimiseen. Olisi syytä

      Poista
    3. Luulen minäkin, että miettiminen tekisi hyvää aika monelle. Itseni mukaan lukien.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3