Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Innostunut sonni

Istun tässä terasilla keskellä metsää, ja yritän epätoivoisesti löytää kohtaa, jossa netti suostuisi toimimaan. Sisällä nettiyhteys ei toimi kerta kaikkiaan mitenkään, ja siksi nyt istun tässä hyttysten syötävänä. Pitää ehkä hankkia parempi nettitikku, koska tämän kanssa menee kyllä hermot. Yritän saada tässä edes jonkinlaisen pikaisen kuvakoosteen aikaiseksi ja kirjoitella sitten toiste enemmän, jos saisin tämän nettiyhteyden paremmaksi.

Pääsin ehjänä ja turvallisesti Suomeen, ja vatsakin on taas oikein kunnossa. Smiley Niin kunnossa, että sinne on jo uponnut kaikenlaista, muun muassa makkaraa, mansikoita, äiskän kalakeittoa, lettuja sekä hieman kuohujuomaa juhannuksen kunniaksi. Olen myös nauttinut ihanasta suomalaisesta maidosta, jota ei tarvitse keitellä!

Kaverusten jälleennäkeminen. Smiley

Asialliset auringonottovarusteet, kun tulee Intiasta kylmään Pohjolaan.



Juhannusaatto oli säiltään aivan ihanteellinen - kerrankin! Oli lämmintä, aurinkoista ja tuuletonta, joten ilmassa oli todellakin keskikesän juhlan makua. Kävimme katsomassa pitkästä aikaa kokkoa.
















Mietin juhannuksena, miksiköhän kokkoja yleensä poltetaan, mutta nyt tätä kirjoittaessani näin bloginini sivupalkissa Pupuleipomon postauksen juhannuksen historiasta. Sieltä se vastaus löytyikin: kokoilla juhlistetaan valoa ja aurinkoa.

Yritimme etsiä kokkoa toisesta paikastakin, mutta se oli joko jo poltettu tai sitten emme vain löytäneet sitä. Matkalla näimme komeita lehmiä ja sonneja, ja menin ottamaan niistä kuvia. Yksi aitauksen ulkopuolella kuljeskellut sonni mylvi julmetusti, ja minä innostuin mylvimään sonnille takaisin (kaikkea se juhannus teettääkin). Keskustelusta innostunut sonni alkoi rymistellä minua kohti, enkä muista, milloin olen viimeksi juossut niin kovaa karkuun. Smiley


Superkuu ja kokko.

16 kommenttia:

  1. Onhan täälä kylmempää kuin Intiassa, joten parempi varustautua ;)
    - hyvä että olet saanu vattas kuntoon
    Mietin kanssa, miksi jossain kokko poltetaan jo päiväsaikaan ja täälä meilläpäin vasta puoliltaöin...
    kaippa siihenkin joku osaa vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kuvasta puuttui varusteista vielä isolierinen stetsoni ja aurinkolasit, jotka mulla oli sitten myöhemmin päällä. Nenänpää oli ainoa, joka oli paljaana, ja se sitten paloikin. ;-D

      Minä kanssa ihmettelin eroja kokkojen polttamisajankohdissa. Nuo kokonpolttotapahtumat (siis tuokin, jossa kävimme) alkoivat kaikki kahdeksalta, mutta sitten tuo (kuukuvassa oleva) vastarannan kokko poltettiin vasta puoliltaöin. Mietin, että olisiko noissa aikaisissa poltoissa takana jokin semmoinen, että lapsetkin voivat nähdä kokon ennen nukkumaanmenoa...

      Poista
  2. Teidän juhannuskokkonne ympäristöhän näyttää kuvissa ihanan rauhalliselta, siellä ei näköjään örveltänyt idiootteja änkyräjurrissa! :-) Kyllä Suomi on sitten kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin itsekin sitä, että miten väki olikin niin siististi! Ei näkynyt yhtään örveltäjää, ja mietin jo, että onko nyt edes juhannusaattokaan, vai olenko erehtynyt päivästä! :-D

      Poista
  3. Minuakin hymyilyttää, kun luen Suomen helteistä:). Ei taida olla pelkoa auringonpistoksista. Kauniilta ja raikkaalta näyttää, mukavaa tulla sinne huilimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua hieman hymyilyttää, kun ihmiset valittavat, kuinka on kuuma, kun on päälle 25 astetta. :-) Ja sääennustukset menevät aina vikaan - nytkin pitäisi olla sitä hellettä ja auringon pitäisi paistaa täydeltä terältä, mutta melkein vettä sataa!

      Poista
  4. Kaunista!!
    Juu onhan ne Suomen helteet aika suhteellisia yleensa.

    Pari kolme vuotta sitten oli kylla kerran 36 mittarissa (varjossa). Sillon ei enaa kovasti naurattanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan, että toissa vuonna ainakin oli päälle 30 asteen lämpötiloja. Täällä Itä-Suomessa ennätys taisi olla 34 astetta varjossa, ja se tuntui jo tosiaan aika tukalalta, kun ei ollut edes tuuletinta tai ilmastointia.

      Poista
  5. Upeita kesäkuvia ja tuo lehmä-vasikka kuva on ihana! Kiva että maha on nyt kunnossa ja voit syödä sellaista mitä et voi INtiassa. Katsoin että huomenna kun tulen Suomeen on aika helteistä;D Helteestä helteeseen......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka maistuu - vähän liiankin hyvin. Taitaa tulla menetetyt kilot takaisin. :-D

      Nuo lehmät olivat minusta ihan oudon näköisiä, kun olivat niin mustia. Olivat kyllä nättejä!

      Hyvää matkaa sinulle, ja toivottavasti sinun matkasi aikaan ei osu ihan hirveän kuumat ilmat. ;-)

      Poista
  6. Mahtavaa, että maha on kunnossa ja täynnä makkaraa sun herkkua :D
    Ihania kuvia, ootko jossain karjalankunnailla taas? toi ranta on ihana..
    auringonotto kuva oli paras :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän minä, karjalankunnailla taas. :-)

      Voikohan makkaraan kyllästyä? :-D

      Poista
  7. Hitsi, KAIKKI on Suomessa :-) Minäkin kohta, jipiii! Niin kauniita kuvia, en kestä/malta odottaa! Melkein kymmenen vuotta viimeisestä Suomi-kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa siitä kauan aikaa, kun olet saanut nauttia Suomi-kesästä! Otahan kesästä kaikki ilo irti - äläkä unohda grillata makkaroita. ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3