Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Viimeinen matka

Nyt saatte varmaankin yliannostuksen Ganeshaa, mutta tämä on satavarmasti viimeinen postaus aiheesta, koska yksitoistapäiväinen Ganesha-juhlakin saatiin eilen päätökseen.

Viimeisenä juhlapäivänä Ganesha-patsaat upotetaan vesistöihin, mutta en ole itse koskaan tätä Ganeshojen upottamista nähnyt. Tänä vuonna teki mieli nähdä tapahtuma ihan omin silmin, joten suuntasin eilen Hyderabadin tärkeimmälle upotuspaikalle, Hussain Sagar -järvelle kaupungin sydämeen.

Koko järven ympäristö oli suljettu autoliikenteeltä, ja järven lähelle saivat ajaa vain patsaiden tuojat. Olin nähnyt lehdessä listan paikoista, joihin auton voisi jättää, joten jätin omani Khairatabadin rautatieasemalle ja jatkoin matkaa kävellen. Oli ihan outoa, kun Khairatabadin flyover (ylikulkusilta), joka on yleensä äärettömän ruuhkainen, oli tyhjä autoista.

Keskikorokkeella on upouusia, kaupungin kaunistamisprojektin aikana istutettuja kasveja.
Hussain Sagarin eteläpuoliset rannat olivat täynnä nostureita, joita oli pystytetty rannoille vähän väliä. Nosturit olivat isompien Ganesha-patsaiden upottamista varten, ja ne oli numeroitu, jotta ihmiset tietäisivät mennä oikealle nosturille.

Nostureita - ja yksi iso Ganesha lähdössä viimeiselle matkalleen.
Vaikka en (ilmeisestikään!) ole hindu, ja koen uskonnot muutenkin itselleni aika vieraiksi, en voinut olla tempautumatta mukaan siihen karnevaalitunnelmaan, joka paikalla oli. Parasta (vai pahinta?!) hindujuhlissa onkin se, että niihin ovat kaikki tervetulleita mukaan.




Minulle tuli tästä Ganesha Visarjanista mieleen hieman holi-juhla, koska monet olivat sotkeneet itsensä väreillä holi-juhlan tapaan.




Ganesha-patsaita virtasi paikalle tasaiseen tahtiin, ja niitä tuotiin järvelle kaikin mahdollisin kulkuneuvoin - sekä myös ilman kulkuneuvoja. Patsaat olivat myös hyvin erikokoisia - oli ihan pieniä ja vastaavasti taas hyvinkin isoja patsaita.



Kyydissä koko perhe ja Ganesha!


Iso Ganesha ja pikku-Ganesha. 
Tavalliset kansalaiset eivät päässeet upottamaan Ganeshoja, vaan se oli ammattilaisten hommaa. Pienemmät Ganeshat upotettiin käsin: Ganesha ojennettiin aidan yli upottajille, jotka kävivät sitten upottamassa patsaan veteen.

Hyvää matkaa, Ganesha! 
Niin kaunis patsas - ja kohta entinen. 
Pientä asettelua
- ja sitten hukuttaminen.
Sarjatyötä.
Viimeinen silmäys.
Isommat Ganeshat täytyi nostaa nosturilla veteen. Useimmat aseteltiin lavalle, jonka päällä ne sitten laskettiin veteen.

Lavalle nostoa odottelemassa. Huomatkaa hieno aurinkovarjo!
Kaksi isoa Ganeshaa ja monta pientä lähdössä samalla kyydillä.
Siellä ne nyt menevät.





Ennen kuin Ganesha voitiin lähettää matkaan, sille piti suorittaa viimeiset puja-rituaalit.



Huomatkaa Ganeshan kädessä oleva laddu, joka on sirottu narulla kiinni, ettei se vain putoa matkalla. 

Uutiskanavat lähettivät suoraa ohjelmaa eri puolilta kaupunkia, ja järven rannalle oli pystytetty telineitä televisiokameroita varten, jotta kuvaajilla olisi hyvä näkyvyys joka suuntaan.


Kaiken hälinän keskellä näin myös vähän miettiväisemmän näköisiä ihmisiä, ja tulin miettineeksi, mahtavatkohan kaikki tykätä Ganeshaan liittyvästä remuamisesta ollenkaan. Ehkä joku haluaisi juhlia vähän hiljaisemmin?

Mietteliäs mies pieni Ganesha sylissään.

Olin mennyt paikalle vain uteliaisuuttani norkoilemaan, mutta yllättäen juhla koskettikin minua odottamattomalla tavalla. Useimmille Ganeshasta luopuminen näytti olevan ilonpidon ja remuamisen aihe, mutta jotkut luopuivat Ganeshasta eleettömästi ja hiljaisesti. Minuun tekivät vaikutuksen erityisesti nämä jälkimmäiset, joista näki, että Ganesha ei ollut heille vain yksi syy juhlia vaan että Ganesha-patsaalla oli oikeasti merkitystä. Ehkä heidän elämässään oli tapahtunut jotain sellaista, jonka takia Ganesha oli tänä vuonna heille jostakin syystä tavallistakin merkityksellisempi?

Vaikka menin paikalle siis lähinnä vain töllistelemään, poislähtiessäni minusta tuntui, että olin oppinut taas jotakin uutta hindulaisuudesta ja ehkä intialaisistakin. Tunsin kunnioitusta hindujen vahvoja perinteitä kohtaan, ja ymmärsin, että nykypäivän hektisessä elämässä uskonto tuo ihmisille varmasti aika paljon lohtua ja turvaa. Samalla tunsin myös pientä haikeutta siitä, että Suomessa on niin vähän juhlia - ja niitäkin vähäisiä juhlitaan loppujen lopuksi aika huomaamattomasti.  

Juhlan surullinen puoli on tietenkin aivan hirveä roskaaminen ja saastuttaminen. Kuvat puhuvat varmaankin puolestaan.



Normaalisti kaiken tämän roskan ja jätteen siistimiseen menisi noin viikko, mutta nyt järvi täytyisi saada edustuskuntoon jo yhdessä päivässä, kun maanantaina alkaa kansainvälinen biodiversiteetti-konferenssi. Roskien korjaaminen aloitettiinkin jo muutama päivä sitten, sillä järveen oli upotettu jo ennen varsinaista juhlapäivää yli 5 000 patsasta. Jollakin ihmeen konstilla kaupunki meinaa saada järven siistiksi maanantaihin mennessä! 

Khairatabadin ison Ganeshan 3 500 kilon painoisen laddun kohtalosta kyseltiin edellisessä postauksessa, ja nyt osaan kertoa, mitä sille tapahtui: sitä ei upotettu järveen, vaan se jaettiin Khairatabadin Ganeshan palvojien kanssa. Sitä oli alettu jakaa jo torstaiaamuna, ja torstai-iltaan mennessä laddusta oli jaettu yli tuhat kiloa. Tarkoitus oli, että laddusta pääsisi nauttimaan mahdollisimman moni.

Kun olin aikani Ganeshojen upotusta seuraillut, oli aika lähteä kävelemään takaisin autolle. Olin pysäköinyt autoni aseman katoksen alle toisen auton viereen, ja muita ajoneuvoja ei paikalla sitten ollutkaan. Siinä näytti olevan minusta hyvä ja turvallinen paikka autolle. Kun palasin muutaman tunnin päästä takaisin parkkipaikalle, sain kokea pienen järkytyksen. Parkkipaikka oli muuttunut moottoripyörien parkkipaikaksi, ja autoni oli jäänyt täysin moottoripyörien saartamaksi!

Kuvan ulkopuolella on vielä lisää moottoripyöriä...
Kun ihmettelin parkkimaksuja ottavalta mieheltä, miten saisin auton sieltä kaikkien moottoripyörien takaa, mies levitteli käsiään ja hymyili minulle osaaottavasti: onko tuo sinun autosi; eihän sitä sieltä mitenkään saa! Rupesin miettimään seuraavaa siirtoa: jättäisinkö auton sinne, soittaisinko jonkun apuun vai rupeaisinko nostelemaan moottoripyöriä edestä pois. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon, mutta parkkipaikan ukko ja pari muuta miestä olivatkin jo päätyneet samaan ratkaisuun ja alkaneet nostella moottoripyöriä edestä pois. Itsekin yritin nostaa yhtä moottoripyörää, mutta se olikin paljon painavampi kuin olin kuvitellut, enkä jaksanutkaan. Voin kyllä kertoa, että oli mukava tunne päästä parkkipaikalta pois.

16 kommenttia:

  1. Oi, kiitos tästä postauksesta! Näin sitä oppi vähän itsekin. Jotenkin surrealistisen näköistä, kun upottavat noita Ganeshoja. Näyttää siis länkkärin silmään tosi erikoiselta, kiehtovalta. Voin kuvitella, että tunnelma paikan päällä on ihan omanlaisensa, jota voi olla vaikea muiden käsittää.

    Ikävä sivuvaikutus tuo roskaaminen. Ranta näyttää värikkäine kääreineen sekin ihan surrealistiselta. Jäin myös ihailemaan naisten kauniita kankaita ja kuoseja "mekoissaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Minusta patsaiden upottaminen kuulosti etukäteen ihan järjettömältä ja naurettavalta ajatukselta, mutta sitten itse paikan päällä ollessani jotenkin lumouduin koko jutusta. Ei siinä minusta vieläkään mitään ”järkeä” ole, mutta nyt ehkä ymmärrän toimitusta paremmin – tai sitten en. :-D

      Nuo rannat olivat luonnossa vielä kaameamman näköiset kuin miltä ne noissa kuvissa näyttävät, mutta onneksi sentään siivoavat roskat pois! Surrealistinen on kyllä aika osuva sana kuvaamaan koko Ganesha-juhlaa. :-)

      Poista
  2. Ihanan värikäst menoa taas ja hieno kuvasarja.Minuta on jotenkuten kauhean surullista ja tuhlaavaa,että hienot patsaat upotetaan veteen ja ajattelinkin sitä saastuttavaa puolta,ja olitkin sitten kirjoittanut siitä.Jos mulla olisi tuollaien patsas,en heittäisi pois!
    Kiva kuulla että laddu kuitenkin jaettiin ihmisten kesken eikä joutunut veteen;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olisin halunnut tänä vuonna Ganesha-patsaan kotiin, ja jo katselinkin pieniä savipatsaita sillä silmällä. Mutta sitten ukkeli sanoi, että ei me voida Ganeshaa hankkia, kun sitä pitäisi sitten kanssa palvoa ja tehdä sille muitakin rituaalijuttuja, ja me molemmat ollaan yhtä urpoja niissä hommissa. :-D

      Olisivat kalat ehkä saattaneet saada laddusta vatsansa kipeiksi. :-) Siis jos tuolla saastejärvessä edes on mitään kaloja...

      Poista
  3. Kiva, kun jätit viestiä. Löysin sinut. Laitan sinut blogloviniin ja palaan paremmalla ajalla tutkimaan Intian ihmeitä. Nyt laittamaan koululaisia nukkumaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä lisäsinkin sinut jo suosikkeihini. :-) Minä palailen samaten lukemaan juttujasi paremmalla ajalla - olen joskus itsekin hieman seikkaillut Turkissa, joten jotain kokemusta on sieltä minullakin. :-)

      Poista
  4. Olisipa mahtavaa päästä joskus itse kokemaan nämä juhlat! Aika erikoista näin länsimäisen silmin. :-) Tuo roskien määrä on kyllä ihan järkyttävää! Saadaanko nuo kaikki tosiaan "ongittua" takaisin tuolta järven pohjasta?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku intialaisista juhlista on näkemisen arvoinen, niin se olisi kyllä varmaan tämä. :-)

      Mietin itsekin ihan tuota samaa, että saadaanko kaikki roskat muka kerättyä ylös. Eihän veden pinnan alle edes näe, missä kaikkialla niitä patsaita ja muita roskia on. Luulenkin, että rannat saadaan aika lailla siisteiksi ja että järvestäkin saadaan osa roinasta ylös, mutta kyllä sinne veteen varmaan aika paljon kaikkea jää. En uskalla edes arvailla, miten saastunutta tuo vesi mahtaa olla, kun patsaiden maalauksessa käytetään myrkyllisiä akryylivärejä, ja suurin osa patsaista tehdään edelleenkin kipsistä, jonka liukenemiseen kuluu kuukausia. :-(

      Poista
  5. Nyt toistan itseäni, mutta tämä blogisi on vaan niin mahtava! Minä täällä tarkistan melkeinpä joka päivä, josko uusi kirjoitus olisi ilmestynyt. Hyvää kannattaa odottaa! :)
    T. Mape

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mape, ei haittaa yhtään, vaikka toistaisitkin itseäsi! Se vaan kannustaa minua kirjoittelemaan, kun tiedän, että joku on kiinnostunut näistä mun höpötyksistä. :-) Kiitos kaunis. :-)

      Poista

  6. Hauskaa, että päätit sittenkin kirjoittaa Ganeshasta :) Omasta mielestäni nämä intialaisten tapoihin ja kulttuuriin liittyvät bloggaukset ovat tosi mielenkiintoisia. Edellisen postauksen suuri Ganesha-patsas oli tosi vaikuttavan näköinen jo valokuvassakin. Tuntuu tosiaan oudolta, että kaikki patsaat upotetaan veteen juhlan päätteeksi. Eikö niitä voisi säilöä vuodeksi johonkin komeroon kuten muovisen joulukuusen? Vaikka eihän Ganeshan komeroon siirtämisestä saisi varmaan yhtä vertauskuvallista ja vaikuttavaa rituaalia :)

    Huh, ihanien värikkäiden kuvien jälkeen nuo kuvat tuosta rannasta olivat aika pysäyttäviä. Onneksi ne sentään siivotaan.

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. :-)

      Hih, minustakin olisi näppärää, jos Ganeshan voisi tallettaa komeroon ensi vuoden pippaloita odottelemaan. Jos minä olisin patsaan ostanut, niin niin olisin varmaankin tehnyt. :-) Mutta jos yritän ajatella asiaa ”intialaisilla aivoilla”, niin varmaan olisi kodille hirveän epäsuotuisaa (suomeksi sanottuna siis huonoa onnea tuottavaa) säilytellä Ganeshaa jossain pimeän komeron perukoilla. :-)

      En tähän asti ole oikein ymmärtänyt tuota koko upottamisseremoniaa ja sen tarkoitusta, ja yritin taas vähän googletella. Tällä kertaa onneksi nappasi, eli löysin asiasta semmoista tietoa, että minullekin meni jakeluun. :-)

      Ganesha-patsas ei ole sama asia kuin Ganesha-jumala, vaan se patsas ikään kuin esittää Ganeshan ruumiillista puolta. Ganesha-jumalan henki tulee patsaaseen vasta silloin, kun sitä palvotaan. (Sama pätee muihinkin intialaisiin jumalkuviin.) Jos siis patsaan iskisi vain jonnekin olohuoneen hyllylle koristeeksi eikä sitä palvoisi lainkaan (niin kuin minä olisin varmaan tehnyt, hih), se pysyisi vain pelkkänä patsaana ilman, että siinä olisi mikään jumalan henki läsnä. Kun Ganesha-juhla päättyy, Ganeshan henki poistuu patsaasta ja jäljelle jää vain se tyhjä ulkokuori. Kyse on siis oikeastaan samasta elämän kiertokulusta ja jälleensyntymisestä kuin hindut uskovat ihmisten kohdallakin tapahtuvan. Henki poistuu kuolemassa ruumiista ja jäljelle jää vain tyhjä kuori, jolla ei ole enää mitään ”käyttöä”. Sielu sen sijaan syntyy seuraavassa elämässä uudessa ruumissa, ja tämä pätee Ganeshankin kohdalla ja selittää sen, miksi samaa Ganesha-pastasta ei voi enää käyttää seuraavan vuoden karkeloissa – koska Ganeshan pitää syntyä uudelleen uudessa ruumiissa.

      Mietin sitäkin, että miksi patsaat pitää upottaa juuri veteen; eikö olisi jotain muuta ”helpompaa” tuhoamiskeinoa. Mutta ei patsaita voi varmaan oikein polttaakaan, koska ihmisethän poltetaan. Eikä niitä voi tietenkään heittää roskikseenkaan... hui kauhistus! (Vaikka sinnehän ne loppujen lopuksi oikeastaan menevät, vaikkakin kiertotietä.) Veteen upottaminen on kai sitten ainoa hävityskeino, tai en minä ainakaan mitään muuta keksinyt. Tietysti Ganeshat voisi lähettää vaikka avaruuteen - siinä olisi vielä enemmän spektaakkeliakin. :-D

      Poista
  7. Mahtavaa! Kaikin puolin, niin mittasuhteiltaan kuin riiteiltään. Jos tuota tehdään joka vuosi niin varmaan järvi jossain vaiheessa täyttyy.. Patsaiden pitää siis lojua siellä pohjassa jonkun aikaa että henki ehtii poistua vai hilataanko ne saman tien ylös, silmiini jäi kuva siitä järvenpohjasta täynnänsä patsaita.
    Näissä suurissa tapahtumissa on jotain kovasti kiehtovaa vaikka olisikin muuten ulkopuolinen. Ja päällimmäiseksi jää tosiaan ajatus, että jotkut ne osaavat juhlimisen taidon, miksei Suomessa.. ja samaan aikaan kun haikeus siitä tulee myös helpotus, en kyllä viitseisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin juuri tuota samaa, että kun tapahtuma on näin suuri, näkyvä ja julkisella paikalla, siihen on helppo kenen tahansa liittyä mukaan, vaikka ei tietäisikään juhlasta hölkäsen pöläystä. Ulkomaalaisellekin siis oiva tilaisuus nauttia kunnon hindubileistä. :-)

      Minä käsitin sen jotenkin niin, että se henki on jo poistunut patsaasta ennen sinne järveen upotusta, eli periaatteessa ne patsaat voisi kai kiskoa saman tien takaisin ylös. :-) Yleensä jälkien siivoaminen aloitetaan seuraavana päivänä, ja vaikka sanovat, että kipsi liukenee veteen, niin eiköhän siellä järven pohjassa aika paljon niitä patsaita ole!

      Huh, on kyllä totta, että tällaisissa juhlissa on ihan hirveä homma. Jo pelkästään se ruoan määrä, mitä juhlia varten pitää tehdä, tekisi minulle juhlasta työlään...

      Poista
  8. Vau kiitos kun linkitit tämän tosi mielenkiintoisen postauksen tuosta juhlasta! Aikamoista touhua, aika surullistakin hävittää noin kauniit patsaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva, että tulit lukaisemaan tämän. <3

      Onhan tuo koko patsas-show aika käsittämätöntä touhua näin länsimaisin silmin katsottuna. Toisaalta niin on moni muukin asia Intiassa. :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3