Ei elämä ole yhtä juhlaa. Välillä pitää käydä toisissakin kekkereissä.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Päiväntasaajan päivänsäteet

Kinastelimme keskustelimme jokin aika sitten ukkelin kanssa siitä, vaikuttaako ilmasto ja sää siihen, millaisia ihmiset ovat eri puolilla maapalloa. Minun mielestäni ihmiset ovat avoimempia, iloisempia ja onnellisempia siellä, missä paistaa paljon aurinko ja missä on lämmin, ja vastaavasti taas sulkeutuneempia ja synkkämielisempiä siellä, missä on kylmää ja pimeää.

Verrataan nyt vaikka jotakin Välimeren maata (esimerkiksi Espanjaa) ja Suomea. Samaan aikaan, kun Espanjassa suku neljässä polvessa kerääntyy istumaan iltaa ulos puutarhaan (sika pyörii grillissä, suihkulähde solisee, palmut kahisevat leppeässä tuulessa, nauru raikaa ja banjot soivat), suomalainen raahustaa syksyn pimeydessä ja  räntäsäteessa kotia kohti ja haluaa vain päästä äkkiä viltin alle lämpimään. Eikö ole itsestään selvää, että ihmisestä tulee lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa sosiaalisempi, kun elinpiirikin pystyy laajentumaan lähes vuoden ympäri kodista kadulle ja puutarhaan? Eikö jatkuva pimeys ja kylmyys ala ottaa lopulta päähän ketä tahansa, ja eikö jatkuva sisätiloissa kykkiminen tee ihmisestä lopulta omassa seurassaan hyvin viihtyvän, joskus jopa suorastaan erakon?

Eikö ole erikoinen pilvi?

Ukkeli oli aivan eri mieltä asiasta. Hänen mielestään ilmastolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millaisia esimerkiksi suomalaiset ovat. Suomalaiset olisivat kuulemma luonteeltaan aivan samanlaisia, asuivat he sitten Suomessa tai päiväntasaajalla. (Nyt on taas pakko vähän yleistää ja pelata stereotypioilla, mutta kyllä te varmaan ymmärrätte, etten kuvittele kaikkien suomalaisten tai muunmaalaistenkaan olevan yhdestä muotista valettuja.) Kun käänsin asian hieman toisinpäin ja kuvittelin, millaisia intialaiset ovat/olisivat, jos he asuisivat Suomessa, niin sää tuskin vaikuttaisi heidän persoonaansa mitenkään. Tai saattaisi se vaikuttaakin. Tunnen nimittäin monta intialaista, joita Suomen talven pimeys, kylmyys, lumisuus, liukkaus ja pituus ahdistavat aivan suunnattomasti. Jotkut ovat muuttaneet Suomesta kokonaan pois melkein vain sen takia, etteivät ole kestäneet Suomen talvea. Kaunis ja lyhyt kesä on laiha lohtu talven keskellä! Onkin mielenkiintoista ajatella, kuinka näille intialaisille (ja muille ulkomaalaisille) kävisi, jos heidän olisi pakko asua Suomessa vuodesta toiseen. Alistuisivatko he lopulta kohtaloonsa, ja sopeutuisivatko he talveen (kun olisi pakko), vai tulisiko heistä masentuneita mielenterveystoimiston asiakkaita? Ehkä voisi ajatella niinkin, että koska intialaisilla tai muilla kesäisemmistä oloista tulevilla ei ole kokemusta talvesta monen sukupolven ajalta, talvi on heille jo siitä syystä rankempi kokemus kuin suomalaisille, jotka ovat tottuneet repimään kieltään irti jäisestä metalliputkesta jo vuosisatojen ajan.

Koska olen edelleenkin sitä mieltä, että ukkeli on väärässä ja minä oikeassa, ja ilmasto siis vaikuttaa ihmisen luonteeseen, seuraava mielenkiintoinen pohtimisen aihe on, kuinka paljon ilmasto vaikuttaa, ja vaikuttaako se kaikkiin ihmisiin samassa määrin. Eiväthän kaikki ihmiset ole yhtä herkkiä sään vaihteluillekaan: joidenkin mieliala muuttuu hyvinkin helposti sen mukaan, millainen ilma ulkona on, ja joihinkin toisiin säätila ei vaikuta mitenkään. Itse reagoin säihin vähän vaihtelevasti: jos minulla on peruslevollinen olo, sää ei ole juurikaan vaikuta mielentilaani, mutta jos olen onneton, alakuloinen, levoton, turhautunut tai muuta vastaavaa, harmaa sää tekee minulle entistä surkeamman olo, eikä aurinkokaan kovasti piristä. Tämä on suurin syy siihen, miksi inhoan Intian monsuunikautta: pilvisyys, harmaus ja päivästä toiseen jatkuva sade tekevät helposti mielenkin apeaksi, mikä johtuu suurelta osin varmaan siitä, että elämä sateiden aikana rajoittuu aika lailla sisätiloihin. Onneksi sadekaudetkin ovat erilaisia, ja vaikka monsuuni saapui Hyderabadiin torstain vastaisena yönä hirveällä ukkosen paukkeella ja rankkasateella, sen jälkeen ei satanut kahteen vuorokauteen pisaraakaan, ja aurinkokin pilkisteli välillä harmahtavien kumpupilvien välistä. Eilen ja viime yönä taas sateli, välillä aika rankastikin, mutta nyt on taas sellainen hyvin suomalaisen kesäpäivän oloinen, puolipilvinen päivä (lämmintä on tosin 30 astetta).

Tie oli ensimmäisen monsuunisateen jäljiltä liukas, ja kaksi moottoripyöräilijää törmäsivät meidän parvekkeen alla toisiinsa. Toinen kuski loukkasi ilmeisesti olkapäänsä.

Vaikka ilmasto vaikuttaisikin ihmisten luonteeseen, se ei tietenkään ole ainoa vaikuttava tekijä. Historia, ympäröivä kulttuuri, koululaitos, kansakunnan etiikka, media ja sen sellaiset ovat tärkeitä persoonallisuuteen vaikuttavia tekijöitä, jos ajatellaan persoonallisuuden muovautumista kansakunnan tasolla. Yksilötasolla vaikuttavat tietysti myös muun muassa geenit, kasvuympäristö ja elämänkokemukset. Jos ilmasto vaikuttaa persoonaan, niin miten suuri sen vaikutus on, ja missä vaiheessa sen vaikutus alkaa näkyä? Omaksuuko lapsi vaikutukset vanhempien ja muiden roolimallien käyttäytymistä seuraamalla, vai ilmenevätkö vaikutukset jotenkin automaattisesti? Ovatko ne meillä "veressä"? Ehkä ilmaston vaikutusta ei voi edes erottaa muista persoonallisuuteen vaikuttavista tekijöistä, vaan ne sulautuvat kaikki jollakin tapaa yhteen.

Vai onko ilmaston vaikutus sittenkin vain pelkkää kuvitelmaa? Ehkä erimaalaisten (stereotypiset) luonne-erot johtuvat sittenkin vain kulttuurieroista, esimerkiksi siitä, onko vallitseva kulttuuri yksilökeskeinen vai yhteisökeskeinen. Sosiaalisuuden asema kun korostuu pakostakin yhteisökeskeisissä kulttuureissa, kun taas yksilökeskeisessä kulttuurissa jokainen on enemmän tai vähemmän oman onnensa seppä. Loppujen lopuksi onnellisuus on niin subjektiivinen käsite, että en oikein ymmärrä, kuinka sitä voidaan edes mitata, ja kuinka kokemuksia voidaan verrata keskenään. Suomalaisuuteenhan liittyy myös vaatimattomuus, eikä omasta onnellisuudesta haluta toitotella pitkin kyliä.

Kaikenlaista sitä tulee miettineeksikin. Smiley 

35 kommenttia:

  1. Riita poikki ja makkara väliin ;-) Lyhyesti: olet oikeassa, vaikka asia ei ole tietenkään mitenkään suoraviivainen :-D

    Lisälukemista esimerkiksi Altmanin ja Chemersin Culture and Environment:

    "A provocative analysis of the complex relationship between people and their environments from a cross-cultural perspective. Drawing on work in anthropology, psychology, sociology, geography, architecture and urban planning, Altman and Chemers show that different societies and cultures have different senses of the ways in which their physical environments should look and function. The book covers such topics as privacy, territory and crowding; home design; orientation to physical space; and cities and communities. A wide professional and student audience will find it stimulating and helpful in research and practice."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, pitihän se arvata, että minä olin taas oikeassa. :-D

      Onpas mielenkiintoisen kuuloinen kirja! Kävin jo esikatselemassa tuota, ja tuo pitää kyllä lukea ihan kokonaisuudessaankin, kun vain saisi sen jostain käsiinsä.

      Poista
    2. Hahaa, olipa mahtavaa lukea pohdiskelevan postauksen lopuksi tällainen "Asia on näin, tässä todistus"-kommentti. :D Mielenkiintoista pohdintaa sinulta, Satu!

      Poista
    3. Mulla ei ole aikaa nykyään paljoa pohdiskella ;-D

      Poista
    4. :-D Onneksi Sanna oli samaa mieltä kanssani, niin ei tarvinnut ruveta väittelemään. :-D

      Kiitos, Jenni. :-)

      Poista
  2. Kyllä mun mielestä sää vaikuttaa mielentilaan. Itsekin olen erilainen kauniina kesäpäivänä kuin marraskuun pimeässä ja kun keväällä katukahvilat aukeaa, kaupungilla on jotenkin ihan erilainen tunnelma, ihmiset istuvat ulkona nauttimassa auringonsäteistä ja ovat paljon iloisemman tuntuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minustakin aurinko ja kaunis ilma piristävät ja tekevät iloisemmaksi kuin harmaa, sateinen päivä.

      Tuli muuten mieleen, että minulla oli ennen yksi tuttava, joka sairasti skitsofreniaa, ja hän tykkäsi käydä etelässä lomalla, kun "siellä auringossa muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi". :-)

      Poista
  3. Olet oikeassa ja sen lisäksi me annamme lapsillemme mallia sosiaalisuudesta, vieraanvaraisuudesta, siitä onko muiden kanssa mukavaa tai "Miksi ne nyt taas tulee?" Ennen Suomessakin poikettiin naapuriin käymään ja tulijalle keitettiin kahvit. Nyt ei ehitä eikä viitsitä olla vaivaksi. Meille odotetaan huomenna sukulaisia kylään, ilolla. Koko perhe nauttii, kun on väkeä talossa:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan on, että joukossa tunnelma tiivistyy. Mukavia päiviä sukulaisten kanssa! :-)

      Poista
  4. Kylla minakin ajattelen niin etta ilmastolla on vaikutusta, sehan maaraa jo paljon elinkeinoja ja miten elama on muotoutunut, taalla ihmiset istuvat pitkin yöta parvekkeilla ja juttelevat kaikkien kanssa heti kun kesapaivat alkavat ja yöt lampenevat, Suomessakin ihmiset avautuvat kesalla mutta ei heista kylla tallaisia puheliaita ja uteliaita kalkattajia saa millaan. Mina kuulun niihin, jonka mielialaan saa ei juuri vaikuta, en kauheasti karsi harmaasta talvesta tai riehaannu kesalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulivat mieleen monissa intialaisissa kylissä talojen ulkopuolilla olevat pitkät penkit, joille ihmiset kerääntyvät aina iltaisin istumaan ja juttelemaan ja tarkkailemaan maailman menoa. Olisi vaikea kuvitella suomalaisia istumaan talvipakkasilla pihapenkeillä toppatamineet päällä. :-D

      Poista
  5. Satu sä olet niin oikeassa tässä asiassa! Terkkuja vaan sun ukkelille... ;-) Sää todellakin vaikuttaa ihmisiin. Huomaahan sen jo itsestäkin miten mieliala muuttuu kun aurinko paistaa ja on lämmintnä, heti on aktiivisempi, iloisempi ja avoimempi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, on se vaan aina yhtä kiva kuulla olevansa oikeassa. Terkut lähtevät ukkelillekin. ;-)

      Poista
  6. Tässä on kait kaksi puolta.
    Ite olen onnellisimmillani, kun kelit on lämpimät ja aurinkoiset (siksi varmaan "rakastuin" intiaan). Nautin kesästä täälä kotisuomessa, mutta kun ensimmäiset lehdet alkaa putoilla koivuista, tulee mielialan muutos.
    Toisaalta ystävissäni on monta "syksy ja talvi-ihmistä". He kauhistelevat kuumuutta ja nauttivat pimenevistä illoista ja siitä, että saa käpertyä lämpimän viltin alle sohvalle. Omalta perheeltäni en ole saanut "perintönä " auringon ja lämmön palvontaa, sillä vanhempani eivät ole taasen niistä nauttivia.

    Olisiko se sitten vaan luonnekysymys...

    Lopuksi voin vielä lisätä, että mielestäni Intialaiset ovat erilaisia...
    rauhallisia, lämpöisiä, ystävällisiä, eivät pidä turhaa kiirettä ja stressiä asioista. Siitä pitäisi meidän pohjoismaalaisten ottaa mallia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että pimeä ja kylmä antaa vähän niin kuin luvankin käpertyä sinne viltin alle, ja sekin voi olla joskus oikein kivaa. :-) Tykkään myös kynttilänvalon tunnelmasta, eikä kynttilöitä tee hirveästi mieli kyllä poltella missään tropiikissa, tai ainakaan se ei tunnut samalta kuin kylminä ja pimeinä syksyn ja talven iltoina.

      Tuo lehtien putoaminen masentaa minut muuten aika pahasti. Se on jotenkin niin konkreettinen osoitus siitä, että lyhyt kesä on taas ohi, ja edessä on taas pitkä ja kylmä talvi! :-(

      Hih, mulla on kyllä vielä oppimista tuosta intialaisten stressaamattomuudesta. Vähän olen onnistunut omaksumaan heidän asenteestaan, mutta vielä olen valovuosien päässä. :-D

      Poista
  7. Omasta puolestani voin sanoa, että fyysisesti en edelleenkään kestä hellettä ja hermot nousevat pintaan heti kun kolmenkympin raja rikkoutuu, en myöskään ole tullut yhtään sen sosiaalisemmaksi kuin ennenkään. Toisaalta en ole varma kestäisinkö enää Suomen kylmää talveakaan.. Mutta onhan se ilmiselvää, että auringonvalossa ihminen voi kaikin puolin paremmin kuin harmaudessa ja sateessa, siitä en ole niinkään varma vaikuttaako se mitään sosiaalisuuteen. Etelässä yleensä on ihmisiä paljon enemmän ja reviirit tosi niukkoja pakostakin, siinä on vähän pakko oppia elämään muiden kyljessä ja oppia samalla olemaan seurallinenkin. Suomessahan riittää lääniä jokaiselle ja toisiin liimaantuminen on enemmänkin valinta kuin pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaisiko ilmasto sitten eri tavalla eri ihmisiin? Jotkut ovat ehkä herkempiä ilmaston vaihteluille ja muuttumaan muutenkin kuin jotkut toiset.

      Rupesin miettimään, että jos minulle laitettaisiin vaakakuppiin Intian ja Suomen ilmasto, ja saisin ihan vapasti valita, kumman ottaisin, niin en kyllä tietäisi, kumpaan päätyisin. Suomen talvi on ihan hirveä, mutta toisaalta niin on Intian kesäkin, vaikka se on kyllä paljon lyhyempi kuin Suomen talvi. Enkä pidä monsuunikaudestakaan...

      Totta tuokin, että etelässä väkisinkin tulee opetelluksi sosiaalisuutta, kun ei voi piiloutua sinne omaan mökkiinsä metsän keskelle. :-)

      Poista
  8. Kyllä sinun ukkelisi on väärässä. Luulen että aiheesta on tutkimuksiakin, kun vain jaksaisi niitä hakea. Kävin kerran tutkituttamassa vitamiiniarvojani isossa lääkärikeskuksessa jonka erikoislääkäri oli sitä mieltä että ihmisten ei pitäisi asua näin pohjoisessa sillä siitä tulee terveyshaittoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mielenkiintoinen mielipide lääkärillä! :-D Itse kärsin valkosormisuudesta (kylmyys tekee sormet valkoisiksi ja tunnottomiksi), ja reumalääkäri oli sitä mieltä, että lämmin ymäpäristö olisi minulle parempi. Totesin siihen, että kyllä mulle voi ihan vapaasti kirjoittaa reseptin etelän matkaan. :-)

      Poista
  9. Häiriköin lisäkysymyksellä :-D Kuinka kummassa eri kylmien maiden kansat poikkeavat niin kovin toisistaan? Ovatko ruotsalaiset, norjalaiset, venäläiset, kanadalaiset, islantilaiset identtisiä suomalaisten kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä hyvä kysymys. :-) Ja samalla tavallahan myös lämpimien ilmastojen ihmiset poikkeavat toisistaan. Ilmeisesti tästä voisi tehdä sen johtopäätöksen, että ilmasto ei siis ole ainoa eri kansojen persoonaan ja käyttäytymiseen vaikuttava tekijä. :-)

      Poista
    2. Riippuu kuinka kaukaa katsoo. Esim täällä tuntuu, että suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja eestiläiset ovat melkein samat ;-) Eli innostun ihan yhtä paljon, kun tapaan kenen tahansa noista maista, kun ollaan melkein sukulaisia! Ja sitten Suomesta katsottuna ruotsalaiset on niin kauhean erilaisia :-)

      Poista
    3. No siltä tuntuu kyllä täälläkin! Jopa ranskalaiset tuntuvat Intiassa melkein-suomalaisilta. :-D

      Poista
  10. Mielenkiintoista pohdintaa Satu :) Myönnän, että kevät ja kesä ovat lempivuodenaikojani ja ehkä sen(kin) vuoksi matkustamme "etelään" pimeään aikaan ennen lumen tuloa ja pitkän talven päätteeksi, kesää jatkamaan ja kesää vastaanottamaan. Toisaalta pidän myös syksystä pirtsakoine kuulaine syysaamuinen, kun lapset vaeltavat reput selässä kouluun, ah niin nostalgista! Ja kirkkaat kevättalven aurinkohanget, ihan huippua!! Totta puhuakseni olen vasta vanhemmiten oppinut tykkäämään myös syksystä ja talvesta ja vuodenaikojen vaihtelusta. Masentavaa aikaa mielestäni on loppusyksy, jolloin odotetaan lumen tuloa ja ulkona on äärettömän pimeää ja ankeaa, kun luontokin on kuollut. En tiedä vaikuttaako asiaan se, että pyöräilen työmatkani läpi vuoden 4½ km / suunta ja saan ikään kuin elää vuodenaikojen vaihtelun, tiedän että kesä ja valoisa aika varmasti koittaa ja toisaalta reissaamme kaikki lomat "etelässä". Pyöräilin juuri vesisateessa enkä viitsinyt edes avata sateenvarjoa, kun tulin suoraan töistä kotiin päin. Ihana lämmin kesäinen sadekuuro! Ihmiset varmaan aatteli, että toi on ihan hullu! :O

    Hmm...kesä ON lempivuodenaikani. Lokakuun puolen välin jälkeen kaivelen reilun viisi vuotta käytössä olleen kirkasvalolamppuni ja teen aamutoimeni sen ääressä. Se on varmaan sitä auringon valon kaipuuta :)

    Minun mieheni taas, reilu 20 vuotta Suomessa asunut...ei häneen vaikuta pakkaset ja pimeät. Kun ihmiset alkuaikoina kyselivät, että miten hän pärjää Suomen kylmyydessä, hän totesi vaan nauraen, että pitää vaan laittaa tarpeeksi vaatetta päälle :D Varmaan aika hyvä asenne! Molemmat kyllä pidämme "aurinkolomista", meren äärellä loikoilemisesta, rantaravintoloista, pimeistä lämpimistä "etelän" illoista ja öistä.

    Summa summarum: Melkoinen rikkaus nämä meidän neljä vuodenaikaa! ja ihan huippujuttu, jos talvea voi käydä lyhentämässä "etelässä"!
    Ja olen samaa mieltä, oikeassa olet Satu / pikkupoikkeukset vahvistaa säännön, eikös sitä niin sanota :D Tervetuloa Suomeen <3
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ne syksyn aamut! Ne ovat tosiaan ihania! Mutta jotenkin minusta tuntuu, että niitä on nykyään vähemmän kuin ennen – tai sitten vain kuvittelen. (Ei niitä täällä Intiassa ainakaan ole, hih.)

      Vuodenaikojen vaihtelut ovat minustakin Suomessa ihan kivoja, mutta talvi saisi kyllä olla vain parin kuukauden mittainen. Minua ei inhota talvessa niinkään kylmyys kuin se lumi, kun sitä on varsinkin tullut viime vuosina etelässäkin niin paljon. Erityisesti minua inhottavat kaikki lumen aiheuttamat harmit autoilulle (joutuu puunaamaan ja putsaamaan, ja sitten ei melkein uskalla edes ajaa, kun on niin liukasta).

      Hih, sinähän kuulostat ihan intialaiselta tuon sateesta nauttimisen kannalta. Täällä kun osataan ottaa ilo irti ainakin ensimmäisistä monsuunisateista. En sitten tiedä, löytyykö enää samalla tavalla iloa monen kuukauden sateiden jälkeen.

      Sadekauttakin inhoan sen takia, kun se hankaloittaa arkielämää (kun ei seinässä olevaa reikääkään ole vielä paikattu ja sieltä sataa edelleenkin sisään! :-D). Eikä pyykit kuiva, höh.

      Minun ukkelini taas ei pidä talvesta lainkaan, mikä johtuu lähinnä liukkaudesta. Hän on kerran katkaissut jalkansa, kun piha oli aurattu ihan peiliksi, ja siitä on jäänyt hänelle hirveä trauma.

      Kiitos, Simran. <3 Minulla on ollut viime päivinä niin hirveästi tekemistä, että Suomi-kaihokin on ihan kokonaan unohtunut, mutta eiköhän se sieltä taas tule. Grillimakkaraa tekis kyllä mieli. ;-D

      Poista
  11. Tuli vielä pari asiaa mieleen:
    Meille tuli viime viikolla parina päivänä metsäpalojen savun hajua itärajan takaa ja minulle tuli ihan mieleen Intian aamut! Se miten savu haisee aamuisin kun roskia poltetaan. Tosin roskien polttaminen on erihajuista, mutta kuitenkin.

    Ja tuosta liukkaudesta piti kirjoittaa ihan alunperin: se on oikeastaan ainoa asia, josta mun mies ei tykkää Suomen säissä. Hän ei ole siihen pienenä tottunut, ja on jollain tavalla "kömpelö", huono tasapainoltaan ja sehän on tietty hyvä syy, että talvisin ei mitään ylimääräisiä kävelylenkkejä tehdä. Hän kyllä kävelee parin kilometrin työmatkan töihinsä (liukkaille keleille on sellaiset "mummojarrut" kengänpohjissa) , mut tulee kaverin kyydissä takaisin. Mulla taas on talvella pyörässä nastat ja siten pysyn paremmin pystyssä kun kävellen :D
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savun haju tulee joskus itärajalta minunkin vanhemmilleni, vaikka he eivät ihan rajan pinnassa asukaan. Suht lähellä kuitenkin. :-)

      Intian savunhaju on tosiaan aika erilaista – mitähän kaikkea oikein mahtavat polttaa?! Tai no, en oikeastaan halua edes tietää. Meillä on yksi roskalava tuossa näköetäisyydellä ja varsinkin kesän alussa sieltä tuli joskus ihan hirveät käryt. Kerran heräsin viiden aikaan siihen, kun silmät kirvelivät ja suussa maistui savu, ja säikähdin ihan hirveästi, että missä palaa! Eikös mitä, roskalavahan se siellä roihusi.

      Tuo liukkaus on muuten jännä juttu, miten varsinkin ulkomaalaiset arastelevat sitä. Vaatiikohan se jonkinlaista totuttelua lapsesta asti, ettei se pelottaisi? Minä pystyn jopa juosemaan peilikirkkaalla jäällä. :-)

      Nastoja ukkeli ei ole vielä kokeillut, mutta hyvä idea!

      Poista
  12. Tämä on nyt hyvin tyhmä ja erittäin vähän pohdiskeleva kommentti, mutta piti vaan tulla taas kertomaan, miten paljon pidän tästä blogistasi ja kuinka kiva on, että kirjotat niin hyvin aiheesta kuin aiheesta. Asustelen itse ulkomailla tällä hetkellä ja olen miettinyt mahdollisen blogin perustamista, mutta sitten huomaan taas uuden postauksesi ja ajattelen, että parempi pysyä vaan lukijana! :) Kiitos siis edelleen tästä ihanasta blogista!!
    -Mape

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän oli ihan paras kommentti! <3

      Minulle tulee aina välillä sellaisia uskonpuutoksia, että minusta tuntuu, että jankkaan aina samaa ja että kirjoittelen ihan pöljiä juttuja, ja on kyllä niin ihanaa, kun joku sanoo tämmöistä. :-) Kiitos sinulle ihan hirmuisesti. Kyllä alkoi päivä kivasti. <3

      Poista
  13. Itse sain taas viikonloppuna kuulla kuinka epäsuomalainen olen kun aloin jutella parille Virolaiselle. Ehkä siksi tunsin heti jenkeissä oloni niin mukavaksi kun ihmisille voi puhua, ilman että sitä kummaksutaan. Vihaan sitä kun seisotaan naapureiden kanssa bussipysäkillä, eikä kukaan puhu mitään!

    Olen pienestä kaupungista kotoisin, mikä on täynnä sellaisia "kuppikuntia". Itse en kuulu mihinkään tällaiseen vanhaan kaveriporukkaan, mutta olen kuvannut ilmiötä näin; Jos vaikka näen entisiä luokkalaisiani jossain istumassa, voin ohimennen sanoa hei. Mutta jos istuisin heidän seuraansa ja kysyisin mitä kuuluu, he poistuttuani alkaisivat päivitellä, mikä ihme tuota tyyppiä vaivaa?

    Mutta pakko se on päästä hetkeksi rajojen taakse asumaan, niin voin sitten todella todeta kuinka Suomalainen olen. Kaipuu lämpimään on kova. Vihaan talvea ja myös kevättä. Suomen kevät on pitkä ja likainen. Aina kun saat hetken nauttia auringosta, niin kohta läimästään karmea takatalvi. Lisäksi vihaan kaikki talvilajeja. Kuka tahtoo olla pakkasessa hikinen ja hengästynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kieltämättä vähän kummallista, kun vain seisotaan tuppisuina! Varmaan vielä kummallisemmalta se tuntuu ulkomaalaisista, jotka ovat tottuneet juttelemaan tuntemattomien kanssa. Luulisi siinä kuluvan ajankin mukavammin, jos vähän jutustelee!

      Toisaalta taas ymmärrän sen toisenkin puolen, koska olen itse niin kovin huono small-talkissa. Olisi kyllä kiva osata sekin taito. :-)

      Minä ihmettelen sellaisia menneisyydestä tuttuja ihmisiä, jotka vastaantullessaan eivät edes tervehdi, vaan kääntävät päänsä pois. Onko se todellakin niin kauhean iso vaiva moikata?

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos, tulenpa katsomaan. :-)

      Poista
    2. Tottakai aurinko vaikuttaa. Itse tulin tänne missä olen, ihosairauden vuoksi ja myös siksi, että halusin kokeilla mille tuntuu elää turistikohteessa. Pointti oli oppia espanjan kieli ja kokeilla, josko pahalle ihosairaudelle löytyisi paraneminen. Kolmen kuukauden jälkeen ihoni oli parantunut ja olin oppinut , jonkun verran, espanjaa. Nyt olen asunut Espanjassa 20 vuotta , enkä todellakaan kadu. Kova ikävä Suomeen on, kun näen kuvia luonnosta ja tajuan, miten hyvin Suomessa asiat ovat. En kuitenkaan koe voivani asua kotimaassani, jo pelkkä talvi ja sen pimeys kauhistuttavat. Ja se, että kun Suomessa käyn, ihoni alkaa voimaan huonosti.

      Poista
    3. Joskus elämä vie mukanaan. :-)

      Minä olen oppinut tasapainoilemaan kahden maan välillä aika hyvin: Intiassa en kaipaa juuri mitään Suomesta (paitsi ihmisiä), ja sama toisin päin - Intia tuntuu Suomessa hyvin kaukaiselta asialta. Jollakin tavalla koen kuitenkin Suomen omakseni ja kotimaakseni, vaikka olen myös intialaistunut monella tapaa.

      Poista