Kaikenlaisia pönttöjä

Lintupönttöjen bongailusta on tullut näköjään oleellinen osa Savonlinna-vierailujani, ja olenkin taas bongannut useamman pöntön. Savonlinnahan on tunnettu upeista lintupöntöistään, jotka valmistuvat savonlinnalaisen haudankaivajan ja ITE-taiteilijan Marko Ruuskasen käsissä. Pöntöt ovat joko näköispönttöjä, jotka kuvaavat esikuvaansa (esim. Olavinlinnaa), tai taidepönttöjä. Kesällä 2021 kävimme siskon kanssa opastetulla linnunpönttökierroksella, ja saimme silloin nähdä monta upeaa pönttöä (postaus kierroksesta löytyy täältä). Linnunpönttöjä on tullut sen jälkeen lisää, joten piti käydä tutkiskelemassa näitä uusia pönttöjä.

Ensimmäiseksi kävin bongaamassa upean näköispöntön 1890-luvulla valmistuneen huvila Suruttoman pihalla. 

Huvila Suruton ja sitä jäljittelevä pönttö (oikealla puussa).

Pönttö Joel Lehtosen puistossa. Minulle jäi valitettavasti hämärän peittoon, mitä rakennusta pönttö esittää.

Piispanmäeltä, lyseon lukion parkkipaikan liepeiltä, löytyi kertakaikkisen kaunis pönttö, joka oli valmistunut vuoden 2022 helmikuussa. Pönttö jäljittelee paikalla aiemmin ollutta Piispanlinnaa, ja Ruuskaselta oli mennyt pöntön rakentamiseen yli 200 tuntia. Helppo uskoa, että tämä on vaatinut työtä!

Alkuperäinen Piispanlinna valmistui vuonna 1897 piispa Gustaf Johanssonin itselleen rakennuttamana, mutta linna tuhoutui vain 46 vuotta myöhemmin, kun rakennukseen iski salama.

Olin lukenut, että Sulosaarella, jolla sijaitsee myös kuuluisa lettukahvila Kalliolinna, olisi useampi pönttö, joten Sulosaarelle piti lähteä ihan ajan kanssa kävelylenkille.

Silta Sulosaarelle.

Viehättävä lettukahvila Kalliolinna.

Olen käynyt tuolla lettukahvilassa aiemminkin, mutta en ole koskaan kierrellyt Sulosaarta, mikä nyt vähän ihmetytti ja suorastaan harmitti. Sulosaari oli kertakaikkisen viehättävä paikka juurakkoisine polkuineen, rantakallioineen ja järvimaisemineen, ja voisin jopa sanoa, että Sulosaaresta tuli suosikkipaikkani Savonlinnassa! Intouduin kokeilemaan pehmeillä poluilla pitkästä aikaa juoksemistakin, ja juokseminen tuntui aivan ihanalta.

Tulistelupaikka.

Joku satunnainen lenkkeilijä Sulosaaressa.

Ja olihan saaressa niitä linnunpönttöjäkin, peräti viisi kappaletta, ja onnistuin löytämään ne kaikki!

Kalliolinnaa esittävä pönttö.

Sulosaaren linnunpöntöt esittävät viittä huvilaa, jotka rakennettiin Sulosaareen vuonna 1899 kylpylä- ja kesävieraita varten. Huviloista on jäljellä enää Kalliolinna, mutta onneksi linnunpöntöt ovat nyt muistuttamassa menneistä huvila-ajoista. 

Pohjola-niminen huvila, jossa oli 18 huonetta.

Runolinna.

Huvila Runolinna muistutti pohjakaavaltaan ristiä, ja ensimmäisessä kerroksessa oli neljä huonetta erillisillä sisäänkäynneillä. Varakkaat kylpylävieraat houkuttelivat myös varkaita, ja heinäkuussa vuonna 1918 Runolinnassa yöpyneeltä senaattorinrouva Sariolta anastettiin mm. 600 markan arvoinen jalokivillä koristeltu kultasormus. Poliisi sai kuitenkin kiinni tekoon syyllistyneen helsinkiläisen joutomiehen anastettuine tavaroineen. Runolinna paloi ennen vuotta 1971.

Metsäpirtti.

Wäinölä, joka paloi myös vuoden 1971 tietämillä.

Tämänkertainen lenkkini.

Siinä olivat linnunpöntöt tällä kertaa! 

Kävin myös yhtenä iltana pesemässä muutaman maton monen vuoden tauon jälkeen ja totesin, että pikkuisen on matonpesukin muuttunut niistä ajoista, kun pesin lapsena mattoja polvillani Kymijoen rannalla Kallioniemessä.

Nykyäänhän matonpesupaikat ovat useimmiten viemäröityjä kuivan maan pesupaikkoja, ja kaikki Savonlinnan matonpesupaikatkin ovat tällaisia. Helsingissä asia on toisin, sillä googlettaminen paljasti, että vain yksi Helsingin kahdestatoista matonpesupaikasta on viemäröity, ja muilla pesupaikoilla matot pestään edelleen luonnovesissä. Olin hieman pöyristynyt, että pääkaupungissamme ollaan noin jälkeenjääneitä matonpesuasioissa! Espoossa sentään ovat asiat paremmin, sillä kaikki Espoon seitsemän matonpesupaikkaa ovat viemäröityjä. 

Minä en ole koskaan pessyt mattoja näin hienolla pesupaikalla, joten hieman jännitti mennä paikalle mattoineni, mutta äiti ohjeisti, että "katsot, miten muut tekevät, ja teet perässä". Pesupaikalla ei ollut kuin yksi nainen, joka oli juuri lähdössä pois, mutta onneksi sain häneltä lyhyen opastuksen, kun kysyin, että mitenkäs täällä oikein toimitaan.

Konkarilla on tässä just ensimmäinen matto työn alla.

Tämä Savonlinnan keskustan eli Koululahden matonpesupaikka sijaitsee tosi kauniilla paikalla järven rannalla, ja kuivauspaikkoja on ruhtinaallisesti (paikkoja oli vielä lisää kuvan ulkopuolella).

Opin käyttämään kuivausmankeliakin, eikä sen käyttäminen ollut ollenkaan niin vaikeaa ja pelottavaa kuin olin kuvitellut. En saanut edes tungettua mankelin väliin kättäni tai mitään muutakaan ylimääräistä, vaikka yritystä kyllä oli. 😆

Paikallinen mankeloimassa. Kuten kuvasta näkyy, fiksut ihmiset tajuavat tulla matonpesupaikalle vähissä vaatteissa ja ilman kenkiä.

Minäpä en ollut, nähkääs, tajunnut, että matonpesussa saattaisi kastua itsekin, ja olinkin pukeutunut oikein lämpimästi, ettei minulle tulisi vain kylmä. Onneksi kastuin vain etupuolelta, joten auton istuin säilyi kuivana. Matot tulivat kuitenkin puhtaiksi, eikä homma ollut ollenkaan niin perseestä kuin olin lapsuudesta muistellut, ja voisin mennä (ehkä) pesemään mattoja toistamiseenkin. Mutta jos paikalla olisi paljon porukkaa ja joutuisin odottelemaan vuoroani, pinnani saattaisi kiristyä ihan kriittisiin lukemiin. 😆

Sunnuntaina meillä oli rippijuhlat, sillä nuorempi siskontyttö pääsi ripille. Tapahtumaan liittyi osaltani ylimääräinen jännitysmomentti, sillä tyttö oli pyytänyt minua siunaajakseen, ja minua hieman jännitti, miten tulisin suoriutumaan tehtävästä ja mokaisinko jotenkin. 

Savonlinnan tuomiokirkko.

Tuommoinen nuoren siunaaminen ei ollut minulle entuudestaan tuttu asia, mutta sain kuulla, että asia tarkoitti lyhykäisyydessään sitä, että kummi (tai joku muu nuoren läheinen) osallistuu alttarilla siunaukseen pitämällä kättä konfirmoitavan nuoren pään päällä ja sanomalla siunattavan nimen.

Homma ei mennyt minulta täysin putkeen, sillä ensinnäkin myöhästyin siunaajien "briiffaustilaisuudesta", koska juttelin kummitytön ja tämän ukin kanssa, enkä huomannut, että kaikki muut siunaajat olivat jo kokoontuneet alttarille kuulemaan papin ohjeita. Pinkaisin siis paikalle hieman myöhässä, mutta onneksi pappi oli hymyilevä ja muutenkin ihana ja jaksoi toistaa ohjeet, jotka olivat menneet minulta ohi korvien. 

Konfirmoitavat laulamassa.

Toinen kuumottava tilanne sattui, kun tuli siunaajien aika siirtyä seisomaan alttarille oman nuoren taakse. En nähnyt kummityttöäni missään, ja parkaisin vieressäni istuneelle naiselle, että "apua, mä en löydä mun kummityttöäni!". Alttarille polvistuneista nuorista oli hirveän vaikea erottaa takaapäin, kuka oli kuka, ja olisi ihan hirveän noloa, jos menisin seisomaan väärän ihmisen taakse! Olin ymmärtänyt, että kummityttöni olisi alttarin oikeassa laidassa, joten kun meidät siunaajat kutsuttiin alttarille, päätin pinkaista ensin alttarin vasempaan reunaan, jotta näkisin nuorten kasvot ja löytäisin oman kummityttöni. Tytön ilme oli paljonpuhuva, kun hän näki minut loikkimassa väärällä puolella alttaria. 😅 

Myöhemmin ihmettelin, miten olin saattanut pudota kartalta noin pahasti, mutta valokuvia katsellessani tämäkin selvisi: siksi koska olin keksinyt valokuvata nuorten siirtymistä alttarille, ja keskittymiseni oli ollut yksinomaan kännykässä. Miten noloa.

Ei tässä nyt kerkeä mitään havainnoimaan, kun on tätä tärkeämpääkin tekemistä eli valokuvaamista.

Ihanilla nuorilla on vielä koko elämä edessään.

Ja tällä muijalla on jo melkein koko elämä takana. 😒

Juhlakahvit olivat sisareni luona, ja koska sisko asuu nykyään niin lähellä Olavinlinnaa, että linna on heille ihan perusarkea, minäkin pääsin taas näkemään Olavinlinnan. 

Linnassa oli sinä päivänä pride-tapahtuma, kuten lipustakin näkee.

Vietimme myös äidin kanssa tällä viikolla yhden päivän siskon perheen mökillä, ja vaikka en mökki-ihmisiä olekaan, päivä oli aivan ihana – kiitos rakkaiden ihmisten (ja Pörren)! 

Päivään sisältyi muun muassa grillailua, saunomista ja uimista, Pörre-koiran touhujen seurailua – sekä elämäni ensimmäinen SUP-lautailukokemus! 

Pörre ja rakas possu.

Pörre on haistanut grillituotteet. 😅

Tästä pitäisi tulla SUP-lauta.

Ilman pumppaaminen SUP-lautaan kävi suppailun alkulämmittelystä, ja sitten vain vesille! Tuulta oli sen verran paljon, että ensimmäinen haaste oli rannasta irtautuminen. Siinä liikkeelle lähtöä yritellessäni huomasin, että Pörrekin oli hypännyt laudalleni. 😃

Olin uhonnut olevani luonnonlahjakkuus, joka ei putoaisi kertaakaan veteen, ja ihmeekseni pysyinkin laudalla koko ajan, jopa seisoma-asennossa. 😅

Tässä kuitenkin vielä polvillaan...

Myötätuuleen lauta liikkui oikein mukavasti, mutta paluumatka vastatuuleen oli sen verran haastava, että harkitsin jo rantautuvani naapurimökin laiturille ja kantavani laudan takaisin pihaan metsän poikki. Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan ryhtyä noloihin kantamispuuhiin (tässä tulee suuri SUP-lautailumestari metsän läpi! 😆), kun kummityttö opasti, miten saisin laudan liikkumaan paremmin vastatuulessa. 

Vihaan kylmää vettä, mutta uskalsin kuitenkin pulahtaa saunasta veteen – jopa kaksi kertaa! 

Raikas järvivesi odottaa polskijaa.

Siinä lähti tämän kesän talviturkkikin – ellei Barcelonassa tapahtunutta vahinkouimista lasketa. Barcelonassa kävi nimittäin niin, että menin rantaveteen seisomaan ja testaamaan, uskaltaisinko kastautua, mutta siinä asiaa pohtiessani tulikin niin iso aalto, että se kasteli minut kaulaa myöten. Pohdinta oli täten päättynyt.

Kivaa loppuviikkoa! 

😘

Isoveli valvoo

Äidin silmäleikkausreissu Espooseen oli onnistunut, ja palautin äidin ja Enskan eilen kotiin Savonlinnaan. Ukkeli oli lähtenyt edellispäivänä Intiaan ja päässyt sinne jo perillekin, ja hän lähetteli jatkuvasti matkalla viestejä, että missä te olette ja miten te nyt vasta siellä olette. 😆

Taas mennään.

Enska jaloittelemassa Imatralla.

Ukkelia hermostutti selvästikin auto (pysyisikö se tällä kertaa ehjänä), vaikkei hän sitä ääneen sanonutkaan, ja äitikin oli hieman jännittynyt, mutta kaikki meni tällä kertaa onneksi hyvin. En silti uskalla vielä ruveta suunnittelemaan mitään Viron-matkaa. Ajellaan nyt ensin vähän täällä Suomessa ja tarkkaillaan tilannetta.

Evästimme Nesteellä, ja äiti käski ottaa kuvan lehtipihviannoksensa päällä olevista heinistä. 😆

Meikäläisen lihapullat. Nyt on lautasmalli kunnossa, kun kastiketta on puoli lautasellista. 😆

Ajelemisesta tuli mieleeni, että ukkeli latasi sekä omaan kännykkäänsä että minun puhelimeeni ärsyttävän sovelluksen, jolla pystyy seuraamaan esimerkiksi auton akun lataustilaa, polttoainemäärää ja ajokilometrejä. 

Oikein rupesi vituttamaan, että ukkeli pystyy sieltä Intiasta käsin kyttäämään, kuinka paljon ajelen autolla. Jos nyt päräyttäisin esimerkiksi Lappiin, reissu tuskin jäisi ukkelilta huomaamatta, kun auton ajokilometrit lisääntyisivät äkkiä usealla tuhannella. Onneksi auton paikannus ei sentään ole päällä!

Kun eilen illalla tutkailin tuota sovellusta, kävi ilmi, että sillä voisi ilmeisesti myös esimerkiksi lukita ja avata auton ovet. Ties mitä muuta sillä voi tehdä! Mietin, pitäisiköhän minun poistaa koko sovellus, etten saa aikaiseksi sillä mitään vahinkoa...

Toki teknologia voi tuoda myös iloa ajamiseen, ja erityisesti olen nauttinut siitä, että autossa voi kuunnella musiikkia kännykästä Bluetooth-yhteyden kautta (Audissahan ei tämmöistä "luksusta" ollut). Äidin kanssa liikenteessä ollessa kuuntelemme yleensä radiota – lähinnä Novaa – mutta eilen oli pakko laittaa Spotifysta hetkeksi aikaa (äidin sanoin) jumputusmusiikkia, jotta pysyin hereillä. Novan musiikki kun on usein karmeaa "ranteet auki" -tyyppistä depressiivistä vuodatusta.

Spotifykin tunnistaa auton. 😊 (Soimassa tämänhetkinen lempibiisini.)

Meillä kesti matkanteossa siksi hieman pitkään, että pysähdyimme kyläilemään äidin ystävän luona Kotkassa. Ystävän luona vierailusta oli tarkoitus tulla jokakesäinen perinne, mutta viime vuonna käynti jäi välistä, kun olin niin huonossa kunnossa, että en pystynyt oikein istumaan autossa. 

Olen muistellut monesti viime kesää ja sitä, miten hirveä se oli, kun minulla oli kipuja joka paikassa enkä pystynyt tekemään juuri mitään – en istumaan, en kävelemään pidempiä matkoja enkä oikein makaamaankaan. Tuntui, että koko kroppa hajosi yhtä aikaa. Viime kesä menikin sumussa, monesti sängyssä itkien, kun ulkona paistoi aurinko ja olisi pitänyt nauttia kesästä, enkä minä pystynyt mihinkään.

Vaikka tämä kesä on sujunut aivan toisenlaisissa tunnelmissa (luojan kiitos!!!), olen kokenut tärkeäksi palauttaa aina välillä mieleeni, millainen viime kesä oli. En tykkää menneisyydessä elämisestä enkä varsinkaan menneiden tapahtumien märehtimisestä, mutta välillä on hyvä muistella vaikeita aikoja, jotta tajuaa, miten hyvin asiat tällä hetkellä ovat. Kiitollisuus siitä, että saa olla terve, on valitettavasti sellainen asia, joka unohtuu ainakin itseltäni helposti, ja terveyttä tulee pidettyä itsestäänselvyytenä.

Savonlinnassa suunnistin ensimmäiseksi Prismaan, koska äidin jääkaappi oli luonnollisesti aika tyhjä. Ostotapahtuma oli muuten menestyksekäs, mutta kaupassa piti käydä samojen ostosten takia kahteen kertaan, kun ensimmäisellä kerralla ei ollut lompakkoa mukana. Helpottaa huomattavasti kaupassa käymistä, jos on jotain, millä maksaa ostokset. 😆

Illalla kerkesin vielä lempipaikalleni, rantakalliolle istuskelemaan – ja vähän valokuvailemaankin.

Illalla piti vielä käydä lähirannassa näpsäisemässä kuva auringonlaskusta.

Auringonlasku Ääslinnassa.

😘

Kakkosta silmään

Autoasioissa on tapahtunut edistystä, sillä tämän viikon keskiviikkona – yhdeksän päivää auton hajoamisen jälkeen – tuli ilmoitus, että vika oli korjattu ja että auto olisi haettavissa. Autoon oli vaihdettu kuulemma polttoainepumppu, eikä korjaus maksanut meille mitään. Nyt ei voi muuta kuin toivoa kädet ristissä, että ongelmat jäisivät siihen!

Viimeistä päivää sijaisautolla liikenteessä.

Talvirengasasiat ovat hyvin ajankohtaisia heinäkuussa, joten pyörittelin talvirenkaita sinne tänne tällä viikolla. Ensin kävin hakemassa sijaisautolla Euromasterilta Audin talvirenkaat (jotka olivat unohtuneet vanhan auton kyydistä), jotta sain ne vietyä Vantaan autoliikkeeseen samalla, kun palautin sijaisauton.

Audin talvirenkaita hakemassa.

Muutamaa tuntia myöhemmin palasin taas Euromasterille, kun vein säilytykseen uuden auton talvirenkaat. Renkaat olivat olleet tilapäisesti kellarivarastossamme, eikä ollutkaan mikään ihan pieni homma saada nostettua renkaat auton kyytiin, sillä ne olivat tosi isot ja painavat. Tulipahan taas todistettua, että salilla käyminen kannattaa, koska treenaamisesta voi olla hyötyä "ihan oikeassa" elämässäkin! Ähertämisessä ei tullut kuin yksi pieni ruhje, joka sekin on jo parantunut.

Ranne otti vähän osumaa rengashommissa.

Tuo viimeisin rengasliikekäynti oli muuten kuudes kerta tänä keväänä/kesänä, kun asioin Euromasterilla, ja toivon, että seuraava asiointikerta olisi sitten vasta talvirenkaita vaihdettaessa syksyllä. 😆 

Talvirenkaista tuli mieleeni, että nastarengaskielto on edelleen voimassa Lönnrotinkadulla. 

Ihmisiä on hyvä muistuttaa heinäkuussakin, että nastarenkailla ajelu ei ole sallittua.

Vielä vähän rengasasiaa, sillä tässä muistaessani on kerrottava jatkotarina sille renkaalle, joka räjähti keväällä. 

Sain hommattua räjähtäneen renkaan tilalle uuden renkaan, mutta ukkeli huomasi muutamaa päivää myöhemmin, että uudessa renkaassa ei näyttänyt olevan tarpeeksi ilmaa. Kun kävin mittaamassa rengaspaineen, totesin sen olevan kyseisessä renkaassa vain 0,9 baria, kun sen olisi kuulunut olla 2,4 barin luokkaa. Ilma ei pysynyt renkaassa, vaikka kävin täyttämässä sen pariinkin otteeseen, joten ei muuta kuin Euromasterille tutkituttamaan rengas. Kävi ilmi, että renkaassa oli ruuvi, ja kumi oli sen takia puhki. Samassa renkaassa oli siis ensin naula ja sitten ruuvi, ja tuntui ihan mahdottomalta käsittää, miten tuollaista voi edes sattua. Tuli väkisinkin mieleen ilkivalta eli siis että joku oli tehnyt tuon tahallaan. Valitettavasti Jätkäsaaren autohallissa ei ollut videovalvontaa, eikä halli ollut kuulemma edes Saton hallinnassa, joten asia jäi ikuiseksi arvoitukseksi.

Ensi viikolla pitäisi palauttaa äiti Savonlinnaan, mutta vielä on viikonloppu yhteiseloa äidin ja ukkelin kanssa (ukkeli lähtee ylihuomenna pidemmäksi aikaa Intiaan). Eilen kävimme kaikki yhdessä Mattolaiturilla, joten tuli toteutettua kesän perinteinen Mattolaituri-visiitti.

Mattolaituri. 💚

Aiemmin tällä viikolla kävimme äidin kanssa käyskentelemässä Tränskändan kartanon puistossa Espoon Järvenperässä, kun olin lukenut Länsiväylästä kartanon julkisivuremontista.

Kartanon puisto oli todella viehättävä, ja kummastutti, että en ollut tiennyt tämmöisestäkään paikasta aiemmin mitään. 

Puistossa on myös Espoon paksuin puu, yli 300 vuotta vanha tammi, joka on ympärysmitaltaan noin 5,5 metriä.

Espoon paksuin puu.

Kartanon takaa löytyy myös kuninkaallinen käymälä, joka on peräisin 1860-luvulta. 

Huussi rakennettiin Aleksanteri II:n vierailua varten, ja tiettävästi keisari myös käytti kuusikulmaista käymälää vieraillessaan Suomessa vuonna 1863.

Träskändan kartanon kiehtovasta historiasta voit lukea lisää täältä. 

Keisarista päästäänkin kätevästi aasinsiltaa pitkin Putiniin. Äiti tykkää ostaa päivittäin Iltalehden, mutta viime aikoina äiti on ollut suivaanutunut siitä, että jokaisen Iltalehden kannessa on Putin. Minä en oikein uskonut äidin väitettä, joten oli tehtävä pieni empiirinen tutkimus ja kaivettava esiin kaikki äidin meillä ollessaan ostamat Iltalehdet. Ja kyllä: Putin oli jokaisen lehden kannessa lukuun ottamatta viikonlopun lehteä! 

Pohdimme äidin kanssa, miksi ihmeessä Putinista pitää jauhaa joka päivä ja miksi hänen naamansa pitää tunkea joka päivä lehden kanteen. Ihan kuin ihmiset eivät muuten muistaisi, millainen tyypi rajan takana huseeraa ja mitä maailmalla tällä hetkellä tapahtuu. Pitääkö asiaa oikein hieroa ihmisten naamaan joka hemmetin päivä?

Loppukevennyksenä kaksi Hesarista bongattua hauskaa Fingerporia:

Kivaa viikonlopun jatkoa! 

😘