Tikapuut taivaaseen

Luonto ei lakkaa ihmetyttämästä. Maanantaina ollessani kävelyllä näin kävelytien viereisessä pusikossa jotain liikettä. Jäin tuijottamaan ällistyneenä. Mikä ihme tuo on?

Ensin luulin, että eläin oli hirven vasa, mutta myöhempi kyselykierros viisaammilta tuotti tuloksen, että tämä olikin ilmeisesti metsäkauris.

Eläin näytti olevan valmiina säntäämään karkuun, kun se huomasi minut, mutta kun pysähdyin, se totesi minut ilmeisesti vaarattomaksi ja jatkoi rauhallisesti heinien syömistä. Kummallakin puolella kävelytietä oli taloja, enkä voinut kuin ihmetellä, mitä kauris teki keskellä asutusta. Muutama viikko aiemmin olin nähnyt talomme pihalla ketun, mikä sekin oli tuntunut minusta ihan uskomattomalta. Olimme tulossa silloin ukkelin kanssa iltakävelyltä, ja kettu luikki muina miehinä vain muutama metri meidän edestämme ylös läheiselle kalliolle. Ovatkohan eläimet rohkaistuneet liikkeissään, kun ihmiset pysyttelevät pesäkoloissaan?

Kauris valpastui aina kun liikahdin, mutta kun pysähdyin, kauriskin rauhoittui ja rupesi taas syömään.

Kotvasen kuluttua toisesta suunnasta tuli ihmisiä (ilonpilaajat), jolloin kauris pelästyi ja lähti loikkimaan kovaa vauhtia karkuun.

Luin myöhemmin, että metsäkauris synnyttää yhdestä kolmeen vasaa touko-kesäkuun vaihteessa, mutta nyt oli vasta huhtikuun alkupuoli. Metsäkaurisemo karkottaa vasat noin vuoden ikäisinä juuri ennen seuraavaa vasontaa, joten voisikohan tämä olla viime vuoden vasa, siis jo vajaan vuoden ikäinen? Nuoret vieroitetut vasat voivat kulkea ilmeisesti jopa satoja kilometrejä, ja kukapa tietää, mistä tämäkin onneton on tänne asutuksen keskelle eksynyt.

Olen yrittänyt pysyä liikkeellä niin paljon kuin mahdollista siitäkin syystä, että olen taas tässä koronan aikaan huomannut, että ihmistä (tai ainakaan meikäläistä) ei ole tehty istumaan. Liiallinen istuminen aiheuttaa minulle monenlaisia ongelmia. Ensinnäkin lonkankoukistajani kiristyvät ja lyhenevät, mikä aiheuttaa jäykkyyden tunnetta ja kipuilua. Pyöräily, johon olen nyt suorastaan rakastunut ensimmäistä kertaa elämässäni, vain pahentaa ongelmaa, kun lonkankoukistajat eivät pääse kyyryssä ajoasennossa ojentumaan.

(Kuvat ovat taannoiselta pyörälenkiltä.)

Toiseksi polveni – erityisesti vasen – alkavat nekin kipuilla liiallisesta istumisesta, mikä johtuu kondromalasian aiheuttamasta rustonpehmentymästä. Kondromalasiaan kuuluu ns. teatterioire, joka tarkoittaa sitä, että pitkäaikainen istuminen aiheuttaa kipua polvilumpion alle. Jos tilanne pääsee oikein pahaksi, polveen tulee myös turvotusta ja jäykkyyttä, eikä missään asennossa ole hyvä olla. Toipuminen vaatii viikkojen, joskus jopa kuukausien (nimimerkillä kokemusta on) täyslevon ja varovaisen kuntouttelun, ja vasta sitten voi ruveta harkitsemaan "oikeaa" liikuntaa. Olen yrittänytkin välttää kaikin keinoin, etten päätyisi taas tuohon jamaan, sillä elämä ei ole silloin mitään kivaa. Toisaalta ylenmääräinen rasituskaan ei ole polville hyväksi, ja rasituksestahan kondromalasia ensimmäisen kerran tulikin. Syynä oli maalausurakka – sekä yhdeksän tunnin ajomatka suuntaansa – jonka keksin kerran appivanhempien kesämökillä Intiassa suorittaa. (Postaus kyseisestä älynväläyksestä löytyy täältä.)

Laivat kulkevat; matkustajat eivät.

Kolmanneksi liiallinen istuminen aiheuttaa ongelmia selälleni. Selkä on tästä Bermudan kolmikosta tällä hetkellä vähiten ongelmia tuottava, ja luulenkin, että ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat auttaneet. Kävin viime kesänä monta vuotta jatkuneiden selkäkipujeni takia viimeinkin fysioterapeutilla, ja totesin olleeni taas oikea pölvästi, kun en ollut käynyt fysioterapeutilla aiemmin. Kyseltyään vaivastani ja tutkittuaan selkääni fysioterapeutti totesi, että kyse on SI-nivelen eli risti-suoliluunivelen toimintahäiriöstä. Se aiheuttaa minulla terävää kipua oikealle alaselkään, ja istuminen, erityisesti huonossa asennossa sohvalla röhnöttäminen, on selälle erityisen pahaa myrkkyä. Fysioterapeutti mobilisoi SI-niveltä muutaman kerran ja neuvoi minua vahvistamaan pakaralihaksia, venyttämään lonkankoukistajia, kiinnittämään huomiota oikeanlaiseen istuma-asentoon ja välttämään tietynlaisia vatsalihasliikkeitä.

Paras hoito kaikissa näissä vaivoissa olisi, jos ne pystyisi ehkäisemään ennalta, ja siihen olen yrittänytkin nyt panostaa. Olen minimoinut istumisen ja yritän tehdä kaiken mahdollisen seisten (tätäkin kirjoittelen keittiössä seisten), treenannut erityisen paljon reisi- ja pakaralihaksia, vältellyt kaikenlaista iskuttavaa liikuntaa ja venytellyt ja vahvistanut lonkankoukistajia. Olen myös opetellut pyöräilemään enemmän seisoma-asennossa, koska suorempi asento tuntuu lonkankoukistajissa paremmalta, eivätkä polvetkaan joudu olemaan niin tiukassa kulmassa. Joogailuni ovatkin keskittyneet viime aikoina aika paljon lantion alueelle, ja laitan postauksen loppuun linkin muutamaan lempijoogaani lonkankoukistajille ja lantion alueelle, jos ne vaikka sattuisivat ilahduttamaan jotakuta.

Tällaisessa tilanteessa tulee ajateltua, että olisi kiva, jos olisi iso piha tai puutarha, jossa voisi käyskennellä. Minun pihallani paistaisi tietenkin aina aurinko (paitsi puiden luomissa varjopaikoissa), nurmikko olisi itseleikkautuvaa mallia, kukat kukkisivat tammikuussakin, eikä niitä tarvitsisi tietenkään koskaan hoitaa. Näin olisi parempi jo ihan kasvien kannaltakin, sillä se ruukkukrysanteemikin, joka oli vielä edellisessä postauksessa iso keltainen pallo, on nyt viimeistä iskua vaille valmis.

En tiedä, mikä tälle tuli. Saiko liikaa vai liian vähän vettä vai saiko kylmää? Vai saiko muuten vain tarpeekseen?

Tämä olikin pääsiäiskukkanen sanan varsinaisessa merkityksessä, kun se kesti hengissä vain torstaista maanantaihin. Neljä päivää on toki parempi kuin vain yksi, ja onhan minulla sentään valokuva muistona.

Eipä tällä kertaa muuta. Tämä menikin vähän sairauskertomukseksi. 😐

Tässä vielä muutama lantion ja alavartalon alueelle keskittyvä venyttelyjooga, joista tykkään erityisen paljon:

Deep Stretch Yoga for Hip Flexors
(Pitkäkestoisia venytyksiä lonkankoukistajille todella rauhalliseen tahtiin. 20 min.)
Hip Opening Yoga
(Suosikkivenyttelyni lantiolle. Rauhallinen tahti, pitkäkestoisia venytyksiä ja helpohkoja asentoja, jotka onnistuvat kipeilläkin lihaksilla. Ei kuitenkaan varsinaisia lonkankoukistajan venytyksiä, joten siihen tarkoitukseen ei ehkä paras vaihtoehto. 27 min.)
Hip Opening Yoga – Stretches for Hips & Lower Back Pain
(Miellyttävä ja rauhallinen alavartalojooga. Ei varsinaista venyttelyä vaan lähinnä avaavia liikkeitä. 39 min.)
Hips & Hamstring Stretches
(Erinomaisen kattavat venytykset alavartalon lihaksille. 17 min.)
Hip Stretch Workout – Stretches For Hip Pain Relief & Mobility
(Erinomainen venyttely erityisesti lantiolle mutta myös takareisille. 27 min.)
Yoga Flow for Hip Flexibility
(Varsin tehokas avaava jooga lantion alueelle. Jos kireyttä on paljon, tämä saattaa tuntua hieman liian "rajulta". 29 min.)
Yoga for Flexibility, Hip Flexors and Hamstrings
(Erittäin pitkäkestoisia venytyksiä lonkankoukistajille ja takareisille. Jos lonkankoukistajat ovat kovin kireät, jotkin venytykset saattavat tuntua vähän ikäviltäkin. 20 min.)
Yoga Stretch for Hips & Hamstrings
(Äärettömän hyvä venyttely lantiolle, lonkankoukistajille ja takareisille. 19 min.)

Villi pääsiäinen

Tuli puhetta pääsiäiskukosta, ja jäin miettimään, onko muillakin ollut lapsuudessa samanlainen traditio kuin meillä. Meillä oli perinteenä, että lankalauantai-iltana minä ja siskoni laitoimme sängyn alle hatut – mieluiten sellaista auki töröttävää mallia, kuten karvalakki. Seuraavana aamuna hattuun oli ilmestynyt suklaamunia, kun kukko oli käynyt yöllä munimassa. Vähän isompana lapsena heräsi kyllä epäilys, että äidillä oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta arvoitus ei koskaan selvinnyt, sillä en nähnyt koskaan yöllä äitiä sen enempää kuin kukkoakaan. Yhtenä vuonna jopa pelkäsin kukon tuloa niin, että valvoin pitkälle aamuyöhön. Muistan jännittäneeni sitä, jos kukko sattuisikin tulemaan silloin, kun olen vielä hereillä. Miltä kukko mahtaisi näyttää? Olisikohan se isokin? Lopulta olin kuitenkin nukahtanut – ja aamulla oli munat taas hatussa.

Lapsuuden pääsiäisperinteistä ei ole jäljellä muuta kuin pääsiäismunat, ja munatkin pitää käydä ihan itse ostamassa, jos semmoisia halajaa.

Nykyajan munat syödään lusikalla.

Hatuista ja kukoista ei ole siis enää tietoakaan (mitä nyt ukkeli joskus kukkoilee), rairuohoa en jaksa kasvattaa, tipuset olen tainnut heittää menemään ja pashasta tai lampaanlihasta en oikein pidä. Intialaisissa sörsseleissä lammas kyllä menettelee, mutta sörsseliruokiin sopivia lihoja on vaikea löytää kaupoista edes pääsiäisen aikaan. Näin kyllä Hesarissa mainoksen karitsan patalihoista, mutta kyseinen kauppa oli niin kaukana meiltä, etten viitsinyt lähteä ajelemaan sinne yksien lihojen takia.

Meidän oli tarkoitus tilata taas perjantai-iltana muutenkin ruokaa kotiin, mutta pääsiäinen antoi siihen erityisen hyvän syyn (= ei jaksa kokata). Päädyimme intialaiseen ravintolaan ja keksimme, että voisimme tilata toiseksi ruoaksi lammasta, niin mekin pääsisimme pääsiäislihan makuun. Ukkeli kirjoitti tilaukseen vielä erityistoiveen, "make it spicy", koska kyseisen ravintolan ruoka oli ollut kuulemma viime kerralla ihan mautonta.

Kahta erilaista naania, chicken madras ja lamb palak.

Kannattaa varoa, mitä toivoo, koska toiveet saattavat toteutua. Tämä olisi ollut hyvä pitää nytkin mielessä. Ruoka oli nimittäin niin tulista, että räkä vaan valui nenästä. Söimme ja niistimme, söimme ja niistimme. Kaiken lisäksi annokset olivat niin suuret, että ruoasta riitti hupia vielä lauantai-illaksikin. Ukkeli mätti naamaansa Bulgarian jogurttia minkä kerkesi, ja minä kävin makaamassa syömisen jälkeen sängyssä, kun olin kokemuksesta niin voipunut. Ukkeli pahoitteli, kun minä olin joutunut syömään niin tulista ruokaa, mutta ukkeli se taisi kärsiä loppujen lopuksi enemmän kuin minä. Ukkeli totesi, että hänpä ei taidakaan laittaa ensi kerralla tilaukseen mitään erityistoiveita.

Jotain pääsiäisilmettä kumminkin kaipasin, joten ostin keltaisen ruukkukrysanteemin(?). Kaipaan elämään nyt lisää keltaista. Saa nähdä, kuinka kauan kukkanen säilyy minulla hengissä.

Luin viikonlopun Hesarista naisesta, jonka "parvekkeella kasvaa viidakko", ja muistin entisen miesystäväni, jonka asunto oli myös kuin viidakko. Jos halusi päästä paikasta A paikkaan B (esimerkiksi sohvalta keittiöön), piti luovia tiensä läpi limoviikunoiden, peikonlehtien ja mitä näitä nyt on. Muistelen kerran joutuneeni jostain ihmeellisestä syystä kastelemaan tyypin kukkaset, ja siinä se päivä sitten menikin. Aamulla kun aloitti kastelukannun kanssa hyörimisen, niin illalla olikin jo kaikki kasvit kasteltu. Silloin päätin, että minulla ei ikinä, ei ikinä, tulisi olemaan sellaista määrää huonekasveja. Se päätös onkin pitänyt, vaikka moni muu päätös ei olekaan.

Tässä pyhien aikana sattui semmoinenkin ihme, että rupesimme katselemaan ukkelin kanssa yhdessä jotain sarjaa, kaiken lisäksi Netflixistä, josta en ole katsellut koskaan mitään. Emme ole seuranneet mitään yhteistä sarjaa vuosikausiin, sillä ukkeli katselee läppäriltä tai padilta omiaan ja minä omalta läppäriltäni omiani. Viimeisin sarja, jota katselimme yhdessä, taisi olla Lost, ja kun Lostin viimeisin kausi tuli telkkarista vuonna 2010, yhteisestä telkkarin katselusta onkin vierähtänyt kymmenen vuotta. 

Tykkäämme katsella aivan erilaisia juttuja, sillä ukkeli katselee lähinnä telugusarjoja ja -elokuvia ja minä realityhömppää tyyliin Married at First Sight Australia, jonka viimeisin kausi päättyi juuri Australiassa. Tänään alkaisi taas Masterchef Australia, mutta Masterchef ei ole jaksanut oikein enää viime vuosina sytyttää, ja viimeisin kausikin jäi minulta kesken. Nyt Masterchefissä puhaltaisi tosin uudet tuulet, sillä kilpailun tuomarit ovat vaihtuneet.

Masterchef Australian uudet tuomarit.

Masterchef Australia henkilöityy minun mielessäni kuitenkin niin vahvasti tuomareihin, että en tiedä, jaksaisivatko nämä uudet kasvot sytyttää millään lailla. Ainakin ensi vilkaisulta uusi tuomarikolmikko vaikuttaa todella pliisulta. Kukaan ei voi korvata Garya, Georgea ja Mattia! Kilpailijatkin ovat tuttuja vanhoilta kausilta, enkä tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Pitäisi varmaan ruveta katsomaan ohjelmaa, niin asia selviäisi. 

Nyt päädyimme katsomaan – ukkelin Phoenixin-serkun suosituksesta – sarjaa nimeltä The Stranger. Hieman yllättäen sarja koukutti meidät molemmat heti alusta asti, ja olemmekin nyt joutuneet hieman himmailemaan sarjan katselua, koska jaksoja on ilmeisesti vain kahdeksan. En tiedä, onko tekeillä lisää, vai onko tuossa kaikki. Ärsyttää, jos löytää hyvän sarjan, ja sitten se loppuu juuri, kun on päässyt vauhtiin.

Ukkelin toinen serkku ja hänen vaimonsa ovat lääkäreitä, ja he työskentelevät koronapotilaiden parissa New Yorkissa. Tilanne on New Yorkissa todella paha, sillä ruumiita tulee jatkuvalla syötöllä. Viikonloppuna kuulimme kuitenkin serkun ja vaimon osalta hyviä uutisia: he olivat tehneet vasta-ainetestin, ja kummaltakin oli löytynyt koronan vasta-aineita. Serkku ja vaimo ovat siis sairastaneet koronan tietämättään ja voivat nyt huokaista edes jollakin tavalla helpotuksesta. Toki varotoimenpiteitä täytyy edelleen noudattaa.

Intiassa appivanhemmat kykkivät kotonaan, sillä kolmen viikon ulkonaliikkumiskielto on edelleen voimassa, eikä omaa asuinaluetta pidemmälle saa mennä. Seuralliselle ihmiselle, kuten appiukolle, kotiin erakoituminen on ollut erittäin haastavaa. Ulkonaliikkumiskieltoa jatkettiin vielä kahdella viikolla, joten piina jatkuu.

Tästä videonpätkästä näkee, kuinka aavemaiselta Hyderabad näyttää, kun kaduilla ei liiku ketään ja kun kaikki paikat on suljettu.



Kun tietää, millainen kuhina intialaisilla kaduilla normaalisti on, kontrasti on melkoinen. 

Olemme ukkelin kanssa pohdiskelleet, mistä johtuu, että koronakuolemia on ollut Intiassa niin vähän. Kuolleiden määrä miljoonaa ihmistä kohden Intiassa on vain 0.2, kun se esimerkiksi Suomessa on 10, Yhdysvalloissa 67 ja Espanjassa 368 (tietolähde). Ehkä kuolemien vähäisyys johtuu siitä, että Intiassa on liikkeellä kaikenlaisia viruksia jatkuvasti niin paljon, että ihmiset ovat siellä paljon vastustuskykyisempiä kuin meillä täällä lännessä. En tiedä, pitääkö teoriamme millään lailla paikkaansa, mutta ei tämä varmasti ihan mahdoton ajatuskaan ole.

Pääsiäinen on mennyt täällä aika lailla omalla painollaan, ja huomisesta alkaa sitten taas arki. Mitä se tulee tästä eteenpäin olemaan, jää varmaankin nähtäväksi.

Heippa! 😘

Pesänrakennusta

Iloitsin alkuvuonna siitä, että nyt kun en olisikaan keväällä alkuperäisten suunnitelmien mukaan Kolumbiassa, näkisin parin vuoden tauon jälkeen taas kevään tulon Suomessa. Minullahan on jäänyt kaksi viimeisintä kevättä välistä, sillä viime vuonna olin Kolumbiassa ja sitä edellisenä Boliviassa. Tämä kevät on edennyt varsin poikkeuksellisissa merkeissä, kuten kaikki tiedämme, mutta onneksi on asioita, jotka pysyvät ennallaan, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Linnut muuttavat Suomeen joka kevät viruksista välittämättä. 

Olen käynyt Suomenojan lammella tänä keväänä jo useammankin kerran katselemassa, joko linnut olisivat palanneet, mutta vasta eilen siellä oli oikein kunnon tohinat. Naurulokit kinastelivat keskenään minkä kerkesivät ja jahtasivat yhdessä takaa ärsyttäviä joutsenia, jotka kuvittelevat omistavansa koko lammikon.

Sovun löydyttyä on hyvä alkaa miettiä tulevaa pesäpaikkaa.

Sitten voidaankin purjehtia yhdessä ikuiseen auringonlaskuun.

Harmaasorsia on yleensä vähän vaikea nähdä, sillä ne pysyttelevät aika lailla omissa oloissaan. Nyt kuitenkin bongasin yhden pariskunnan. Niiden synkronoitua sukeltelua oli hauska katsella.

Lintujen määrä on vähentynyt minusta Suomenojalla vuosi vuodelta, mikä ei ole ihmekään, kun ihan lammen viereen on alettu rakentaa Finnoon uutta asuinaluetta.

Lammella näkyi kuitenkin useita tuttuja lintuja.

Ihana (ja erittäin uhanalainen) nokikana.

Punasotka.

Tukkasotkaherroja.

Telkkäherra (osa).

Telkkärouva.

Muutama mustakurkku-uikkukin uiskenteli lammella, mutta linnut olivat niin kaukana, että en saanut niistä oikein kunnon kuvaa.

Lapasorsaa ei ole Suomenojalla viime vuosina näkynyt (tai ainakaan minä en ole sitä nähnyt), mikä on vähän harmi, sillä se on aika vaikuttavan näköinen lintu.

Välimatkasäännöt pätevät lintulammellakin.

Lintubongailun lisäksi olen kunnostautunut tässä kotona kykkimisen aikana neulomisessa. Minulla oli kyynärpään takia pitkä tauko, etten neulonut oikeastaan yhtään, mutta äiti pyysi viimeksi Savonalinnassa käydessämme, josko voisin tehdä hänelle uudet villasukat, kun vanhat alkoivat olla puhki kuluneita.

Kun kyynärpää ei kipeytynytkään sukkia neuloessa samalla lailla kuin aiemmin, tein äidille yksien sukkien lisäksi toiset ja sitten vielä kolmannetkin.

Posti sentään kulkee onneksi vielä Uudenmaan rajojen ulkopuolellekin, joten äiti sai sukkansa, vaikka en päässytkään itse viemään niitä hänelle.

Nuo alimmat sukat olivat hieman ärsyttävät, sillä kokeilin niihin Novitan uutta Louhetar-lankaa. Kyseisessä langassa värit eivät vaihdukaan tavalliseen tapaan vuorottelemalla, mikä tuotti hieman päänvaivaa. En voi sietää sitä, jos sukat näyttävät yhtään erilaisilta, sillä sukkien pitää olla minusta tismalleen samannäköiset. Langan kanssa olikin pieni kikkaileminen, että sain sukat samanlaisiksi, mutta onnistuin kuitenkin ihan hyvin.

Semmoinenkin ihme tapahtui, että ostin elämäni ensimmäisen käsityökirjan! En ole koskaan omistanut yhtään käsityökirjaa, koska en ole käsityöihminen laisinkaan. Sukkien neulomista olen harrastanut kuitenkin jo niin monta vuotta, että rohkenisin väittää, että harrastus on tullut jäädäkseen.

Satumaiset silmukat (jolla on erittäin oivallinen nimikin 😜) vaikutti siinä mielessä kivalta kirjalta, että siinä on paljon muitakin kuin kirjoneuleohjeita. Yleensä kaikissa sukkakirjoissa on enimmäkseen kirjoneuleohjeita, enkä minä tykkää kirjoneuleesta alkuunkaan. En saa kirjoneuleesta tasaista, ja kaiken lisäksi kirjoneuleen neulominen on niin tarkkaa puuhaa, että samalla ei voi tehdä oikein mitään muuta.

Lankalaatikkoa penkoessani löysin muutaman kesken jääneen sukankin. Aivan erityisesti harmittavat nämä polveen asti ulottuvat sukat, joista toinen on jo valmis, eikä toisestakaan puutu enää paljon.

Toinen sukka on jäänyt tekemättä loppuun, kun olen ilmeisesti huomannut, että lanka loppuu kesken. Pitää varmaan purkaa molemmat, kun en tiedä, mitä muutakaan näille voisi tehdä.

Tällaisia koronaharrastuksia täällä. Mukavaa pääsiäisen aikaa!