Maailmanlopun enteitä

Moni täällä Suomessa on jo varmasti lähtenyt juhannuksen viettoon (jos siis matka jonnekin käy), mutta minä se vain pyörin edelleen täällä kaupungissa. Ukkeli palaa työmatkalta vasta huomenna aattoiltapäivänä, joten pääsemme lähtemään matkaan vasta silloin. Vähän harmittaa, kun lähtö menee niin myöhäiseksi, mutta eipähän ainakaan luulisi olevan maanteillä ruuhkia, kun suurin osa on jo mökeillään makkaraa grillaamassa. 

Meidän perheellä ei ole koskaan ollut mökkiä, vaikka olihan meillä muutamana kesänä se hirveä vuokrattu rotisko, jota myös kesämökiksi kutsuimme. Minä olen aina ollut samanlainen kulkijaluonne kuin isänikin, eikä minulla ole ollut minkäänlaista mökkeilyviettiä. Olenkin aina vähän ihmetellyt ihmisten intoa päästä viikonlopuiksi jonnekin korpeen, mutaisen lammen rannalle, jossa ei pahimmassa tapauksessa ole edes juoksevaa vettä. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut hieman ymmärtääkin mökkeilijöitä: ehkä arkikuvioista irtautumiseen tarvitaan ihan totaalinen maisemanvaihto, ja minne muualle sitä viikonloppuisin lähtisi ellei mökille? Tuskin kukaan viitsii joka viikko sukulaisten luonakaan vierailla, ja sukulaisten nurkissa pyöriminenhän ei tunnetusti ole mitään lomailua. Suomessa oma mökki tuntuu olevan jokaisen (tai ainakin joka toisen) haave, ja minulle on kyllä arvoitus, miksi näin on. Ehkä me suomalaiset olemme niin henkeen ja vereen luontoihmisiä, että oma mökki luonnon keskellä on meille haaveiden täyttymys. Kaupungissa asuvilla kun luonto voi muuten olla melkoisenkin matkan takana.

Minulla on tänä vuonna vähän vaikeuksia virittäytyä juhannustunnelmaan, mikä johtuu osin siitä, että aatto on jo melkein ohi, kun pääsemme perille Itä-Suomeen. Harmittaa myös tämä sää, vaikka tiedän, ettei se siitä harmittelemalla parane. Ukkeli varsinkin on niin kylmähinen, että hän ei viihdy näissä lämpötiloissa ulkona yhtään sen enempää kuin on pakko. Ei siis ilmeisestikään tarvitse hirveästi grillailla tai pelata pihapelejä. Mutta onneksi saunassa on lämmintä, ja siellä ukkelikin viihtyy. Varsinkin kun saunassa on ikkuna, josta näkee ulos. Toisaalta olen kokemuksen kautta oppinut senkin, että mitä suuremmat odotukset jotakin kohtaan on, sitä varmemmin joutuu toiveissaan pettymään. Tällä logiikalla ajatellen juhannuksesta pitäisi siis tulla ihan täydellinen! 

Satuin eilisaamuna heräämään ennen neljää ja vilkaisemaan ikkunasta ulos. Kummallinen näky säikäytti minut: nyt on maailmanloppu vähintäänkin tullut!

En ole kyllä koskaan nähnyt tuommoista pilvimuodostelmaa. Tuossa tuntui olevan lähes jotain yliluonnollista.

Juhannuksen loppukevennykseksi vielä pieni ote Huussikirjasta. Jos tuntuu siltä, että on vaikeuksia englannin ymmärtämisessä, niin tässä on muutama lause, jolla pääsee hyvin alkuun.

Englanti-suomi -sanakirja

I have been there. - Minulla on papu siellä. 

By the way. - Osta tie.

I'll be back. - Aion olla selkä. 

God only knows. - Jumalan ainoa nenä. 

Give me a break. - Anna jarru.

Press space bar. - Lehdistön avaruusbaari.

Just in case. - Vain salkussa.

I will never give up. - En koskaan anna ylen. 

Oh dear. - Voi peura. 

We are the champions. - Me olemme herkkusieniä.  

I'm going to make you mine. - Teen sinusta kaivoksen. 


Mukavaa juhannusta tai muuten vain kesäistä viikonloppua kaikille!

Pienet sämpylät, pienet sämpylät, ne lystikkäitä on

Sain Rantakasvilta 11 kohdan haasteen, jossa pitää ensin kertoa 11 asiaa itsestään ja sen jälkeen vastata haastajan kysymyksiin. Olen saanut saman haasteen aika monta kertaa aiemminkin, mutta koska on aina niin kiva kertoa itsestään, päätin ottaa haasteen tälläkin kertaa vastaan. Kaiken lisäksi Rantakasvin kysymykset olivat mukavan haastavia.

(Olen saanut viime aikoina pari muutakin haastetta, mutta palaan niihin vähän myöhemmin. Tämä viimeisin oli nyt tuoreessa muistissa.)

Tässä taas jännittäviä yksityiskohtia meikäläisestä:

1. Minulla ei ole yhtään reikää hampaassa.

2. Olen ihan fanaattinen muistilappuihminen, ja minun pitää kirjoittaa kaikki muistilapuille ylös. On listoja siitä, mitä milloinkin pitää tehdä, mitä minnekin pitää ottaa mukaan ja mitä pitää ostaa. En tiedä, mitä tekisin, jos minulta kiellettäisiin muistilappujen kirjoittaminen. Sekoaisin varmaan! Ennen kirjoitin reseptitkin ylös lappusille, mutta nyt olen edistynyt sen verran, että olen ruvennut kirjoittamaan kaikki reseptit yhteen vihkoon. En kuitenkaan jaksa koskaan kirjoittaa ruokien nimien ylös, ja vihosta onkin sitten kiva etsiä jotakin tiettyä reseptiä ja arvailla ainesten perusteella, että mikähän ruoka se tämäkin mahtaa olla.

3. Ostin viime viikolla Huussikirjan, vaikka minulla ei ole huussiakaan. Onneksi huussikirjaa voi lukea muuallakin kuin huussissa.

4. Tykkään ruumiillisesta työstä. Saan jotain erityistä tyydytystä siitä, kun tunnen koko kropassani tehneeni jotain.

5. Tein jokin aika sitten huvin vuoksi Myers-Briggs -testin, jolla on määrä selvittää, mihin kuudestatoista persoonallisuustyypistä kuuluu. Suhtaudun tällaisiin testeihin äärimmäisen skeptisesti, mutta ehkä tässä nimenomaisessa on jotain perääkin: testin tulokseksi tuli nimittäin se, että kuulun kaikkein harvinaisimpaan INFJ-ryhmään, johon kuuluu vain noin prosentti väestöstä. Ilmankos tunnenkin oloni joskus niin omituiseksi.

6. Lueskellessani Kielikellon artikkelia kielestä ja kohteliaisuudesta (edelliseen postaukseen liittyen), löysin taas selityksen yhdelle omituisuudelleni: olen liian reviirikohtelias. En halua udella ihmisiltä liikaa, vaan yritän olla aina mahdollisimman hienotunteinen ja antaa ihmisen itsensä kertoa asioistaan, jos hän haluaa. Tällainen käytös saatetaan tulkita kiinnostuksen puutteeksi, ehkä jopa itseriittoisuudeksi, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Mistä lienen tällaisenkin käyttäytymismallin oppinut?

7. Olen eri mieltä niiden kanssa, jotka väittävät, että vain tekemättä jääneet asiat kaduttavat. Olen tehnyt elämässäni pari niin noloa juttua, että niiden ajatteleminen punastuttaa vieläkin. Seuraava.

8. Tykkään napsia välipalaksi muroja suoraan paketista. Myös mysli käy, mutta ei sentään weetabix.

9. Olen hiilareiden ystävä, enkä voisi koskaan karpata. Leipä, riisi, pasta, peruna, murot, leivonnaiset, makeiset... Kaikki suurta herkkua minulle. Ja leipä - mainitsinko sen jo?

10. Inhoan nettimainoksia (niitä pompsahtelevia ikkunoita) sydämeni pohjasta. Voiko niiden avautumisen estää jotenkin? Seuraan paljon ohjelmia RealityTVFanin kautta, ja siellä nuo pompsahtelevat ikkunat ovat oikea riesa. (Voi kunpa Masterchef Australia ei koskaan loppuisi; se on ollut tänä vuonna parempi kuin koskaan ennen!)

11. Ihmettelen aina kesäisin teiden varsilla olevia yksittäisiä kenkiä. Mistä niitä sinne oikein tippuu? Heittääkö joku niitä auton ikkunasta, vai putoileeko niitä moottoripyöräilijöiden jaloista? Kertokaa, kiltit, jos tiedätte! Tämä vaivaa minua oikeasti...

Sitten Rantakasvin kysymykset:

1. Mikä on lempikulkuvälineesi asteikolla juna, lentokone, laiva ja miksi?

Pitkään asiaa mietittyäni taidan olla sitä mieltä, että laiva. Lentokoneessa joutuu istumaan liian pitkään pienessä juntturassa, ja junalla matkustaminen on aika yksitoikkoista.

2. Mitä lemmikkiä et missään nimessä ottaisi?

Sellaista, jolla ei ole karvoja. Kyllä eläimellä karvat pitää olla.

3. Käytkö katsomassa/auttamassa ketään vanhusta/sairasta säännöllisesti?

En, mutta puolustuksekseni on sanottava, että olen jo pitkään harkinnut vapaaehtoistyön aloittamista. Pelkkä harkitseminen ei tosin lämmitä ketään, vaan pitäisi siirtyä ajatuksista tekoihin.

4. Pysähdytkö viinalta haisevan maassa makaavan ihmisen kohdalle tarkistamaan hänen kuntonsa?

Mitenköhän tähänkin nyt vastaisi, ettei kuulostaisi ihan kamalalta ihmiseltä? Tilanteen mukaan?

5. Miten usein käyt kirjastossa?

Keskimäärin ehkä kerran viikossa, joskus useamminkin.

6.  Mitä lihaa/kalaa ostat kaupasta ja mitä siitä teet?

Olen viime aikoina innostunut ostamaan sellaisia lihoja, jotka vaativat pitkän kypsennyksen uunissa, koska ne ovat niin helppoja ja vähätöisiä valmistaa. Kylkeä, potkaa, palapaistia ja niin edelleen. Uuden uunin myötä olen innostunut tekemään muutenkin paljon aiempaa enemmän uuniruokia ja tutustunut esimerkiksi paistopussien ihmeelliseen maailmaan. Juu. Kalaa ostan valitettavan harvoin, koska kyllä vähän karmaisee ostaa sellaista, minkä kilohinta on kolmekymppiä tai ylikin. Hieman kaiholla muistelen niitä aikoja, kun iskä vielä kalasti, ja meillä oli aina ahvenfileitä pakkasessa. Lohta ostan aina silloin tällöin, ja sitäkin tykkään laittaa enimmäkseen uunissa.

Suomalainen ruoka on muuten ihan älyttömän helppoa esimerkiksi intialaiseen verrattuna. Sen kun vain heittää ainekset uunivuokaan ja antaa muhia. Tykkään!

7. Luomu vai ei ja miksi?

Nyt on taas tunnustettava nuukuuteni ja tietämättömyyteni. En ole erityisen valveutunut luomu- ja lähiruoka-asioissa, enkä viitsi siksi maksaa luomusta enemmän kuin ei-luomusta. Tavalliset tuotteet kelpaavat meille (tai ainakin mulle, ja ukkelilta ei kysytä).

8. Kiroiletko itseksesi autossa tai yksin kotona?

Autossa, kotona ja muuallakin. Aina tarpeen vaatiessa.

9. Mikä on sinun mielestäsi hauskin ammatti?

Tyhjäntoimittaja?

Jos taas ajatellaan työnteon hauskuutta, niin luulen, että horoskooppien laatijoilla saattaa olla aika hauskaa.

Minun tämänpäiväisessä Iltasanomien horoskoopissani luvattiin esimerkiksi seuraavaa:

"Haluat selvittää itsellesi, minkälaiset kemiat sinulla on erään kanssa. Potentiaalia on vaikka kuinka paljon, mutta kohtaatteko toisenne oikeasti?"

No missä tämä ihminen on? Ei näy ketään.

10. Oletko helposti johdateltavissa?

Riippuu varmaankin tapauksesta, mutta yleisesti ottaen sanoisin, että en. Jos on kyse sellaisesta asiasta, josta en tiedä itse mitään, saatan antautuakin johdateltavaksi, mutta jos on kyse asiasta, josta minulla itselläni on täysi varmuus, minua ei saa kyllä johdatelluksi millään. Myyntimiehet ja sen semmoiset ovat kanssani hätää kärsimässä.

11. Miten usein käyt metsässä kävelemässä/hiihtämässä/sienessä/marjassa?

Kävelemässä käyn aika useinkin - tai ainakin paljon useammin kuin ennen. Vielä pari vuotta sitten pelkäsin yksin metsässä olemista, mutta nyt kun kännykästä näkee sijainnin, enkä ole vaarallisiin petoihinkaan koskaan kohdannut, olen rohkaistunut käyskentelemään metsässä ja vieläpä nauttimaan siitä. Hiihtämässä en käy koskaan, koska se on semmoista tahkoamista. Marjastaminen riippuu vähän siitä, missä olen. Täällä kaupungissa en marjaan lähde, mutta maalla vanhempien luona käyn useastikin. Vanhemmat asuvat kirjaimellisesti metsän keskellä, eikä tarvitse kuin astua takapihan terassilta alas, kun voi jo ruveta poimimaan marjoja. Siellä minulle tulee oikein himo marjastamiseen: noin paljon hyviä marjoja metsässä; kyllä ne pitää jonkun käydä hakemassa sieltä pois! Sienestämisestä en pidä yhtä paljon kuin marjastamisesta, kun en ikinä löydä sieniä enkä oikein tunnekaan niitä, ihan muutamaa peruslajia lukuun ottamatta.

***

En nyt laita haastetta eteenpäin kenellekään erityisesti, mutta halutessaan kuka tahansa voi tämän tästä napata.

Kysymykseni liittyvät tällä kertaa kaikki juhannukseen:

1. Mitä ilman juhannus ei ole juhannus? Mikä siis on juhannuksen vietossa sinulle kaikkein oleellisinta?

2. Grillaatko? Mikä on grilliherkkusi?

3. Onko säällä väliä? Vaikuttaako sää juhannukseesi?

4. Hauskin juhannusmuistosi?

5. Teetkö juhannustaikoja tai oletko joskus tehnyt?

6. Keiden kanssa juhlit/juhlisit juhannusta kaikkein mieluiten?

7. Missä vietät/viettäisit juhannusta kaikkein mieluiten?

8. Anna neuvo juhannuksen menoliikenneruuhkassa jumittaville. Miten ajan saisi kulumaan paremmin?

9. Kummasta tykkäät enemmän, joulusta vai juhannuksesta? Miksi?

10. Mistä et pidä juhannuksessa tai sen vietossa?

11. Jos saisit kutsua juhannusjuhliisi yhden julkkiksen (ja hän myös tulisi paikalle), kuka se olisi?

Remontti-Reiska kävi täällä

Juhannuksen lähestyessä olen miettinyt paljon viime vuotta. Palasin viime vuonna kaksi päivää ennen juhannusaattoa Intiasta Suomeen, joten tulevalla viikolla olen ollut täällä tasan vuoden. Kylläpä aika kiitää! En osannut tuolloin vielä aavistaa, että jäisin tänne, vaan suunnitelmissa oli palata elokuun lopussa takaisin Intiaan.

Kun viime vuonna saavuin pitkän lennon jälkeen Suomeen ja avasin kotioven joskus kymmenen maissa illalla, minua odotti eteisessä pienoinen yllätys. Huoltoyhtiöltämme oli tullut tiedote sinä vuonna remontoitavista kylpyhuoneista, ja meidän kylpyhuoneemme oli yksi niistä viidestä, jotka revittäisiin auki. Peruskorjaus alkaisi viikolla 31, eikä minulla ollut edes sellaista kalenteria, josta olisin nähnyt viikkojen numerot. Paniikissa soitin äidille, jolta sain selville, että kyseinen ajankohta oli heinäkuun lopussa. Saatoinpa päästää muutaman kirosanan.

Ukkeli oli ja tulisi olemaan koko kesän Intiassa, mikä tiesi sitä, että minun piti suoriutua kaikista remonttiin liittyvistä asioista (muun muassa laatta- ja kalustevalinnoista) yksin. Remonttiasioissa minua tietämättömämpää ihmistä saa hakea, joten paniikkikäyrä lähti välittömästi nousuun. Ukkeli ei ole remonttiasioissa minua viisaampi, mutta hän on sentään mies, ja miehillä on automaattisesti jonkinlainen remonttigeeni.

Soitin heti seuraavana päivänä projektipäällikölle, jonka oli määrä valvoa urakkaa, ja sain onneksi sovittua hänen kanssaan, että meidän kylpyhuoneemme remontoitaisiin ensimmäiseksi; olinhan lähdössä elokuun lopussa taas ulkomaille. Ajatukset kulkivat edelleen siihen tapaan kuin ne olivat Intiassa tottuneet kulkemaan: ajattelin automaattisesti, että minun pitäisi olla remontin aikana pitämässä työmiehiä silmällä. (Intiassahan ei voi jättää työväkeä pitkäksi aikaa ilman valvontaa, koska työnteko saattaa muuttua lomailuksi tai muuta vastaavaa.) Olisi hirveää olla monta viikkoa ilman suihkua ja vessaa, ja yölläkin pitäisi lähteä alakertaan vessaan! Kun kysyin projektipäälliköltä, pitäisikö minun olla paikalla vahtimassa työmiehiä, hän purskahti nauruun ja totesi, että ei tarvitse; se on hänen tehtävänsä. Mieltäni rauhoitti myös remonttifirman edustaja, urakan pomo, joka vaikutti erittäin pätevältä ja jämptiltä kaverilta. Ensimmäinen tapaamisemme oli sovittu aamukahdeksaksi, ja minä ajattelin, että tuskin mies ennen yhdeksää ilmestyy, hyvä jos ilmestyy vielä kymmeneltäkään (Intian käytäntöjä tämäkin). Mutta mies saapuikin niin ajallaan, että olisin voinut kelloni siitä tarkistaa.

Juu ei.

Minua ärsytti, että ukkeli ei ollut paikalla päättämässä laatoista ja muista vastaavista, koska jos tulisin valinneeksi jotain sellaista, mikä ei miellyttänyt häntä, saisin kuulla siitä vähintään seuraavat kymmenen vuotta. Päätökset tuntuivat muutenkin hankalilta. Mitä väliä sillä on, tulevatko laatat vaaka- tai pystysuoraan? Mistä tiedän, minkä värinen saumausaine on laattojen välissä paras, kun en ole päässyt kaikkia mahdollisia yhdistelmiä näkemään? Aika kuluikin rattoisasti K-raudassa ja muissa vastaavissa liikkeissä pyöriessä. Jotenkin kummassa sain kaluste- ja muut valinnat lopulta tehtyä, ja ukkelikin sai luvan osallistua sen verran kuin vain Intiasta käsin kykeni.

Vähitellen olin saanut varmuuden siitä, että uskaltaisin jättää kotini remppamiesten haltuun ilman, että tarvitsi pelätä, että miehet rupeaisivat yöpymään meillä tai että he pöllisivät meiltä jotain. Jälkimmäistä en olisi pannut edes pahakseni ja vitsailinkin, että eihän meillä ole muuta kuin rojua; viekööt niin paljon kuin jaksavat kantaa. Pääsisimmepähän rojuista näppärästi eroon!

Mitä kaikkea ihmiset metallinkeräyslaatikkoon laittavatkaan.

Pakkasin itseni autoon ja pakenin Itä-Suomeen. Remontin kestoksi oli arvioitu vähintään kolme viikkoa, mutta lopullinen kesto riippuisi siitä, löytyisikö rakenteista kosteutta ja kuinka kauan kylppäriä jouduttaisiin mahdollisesti kuivattamaan. Olin varautunut siihen, että remontti saattaisi kestää pitkäänkin, mutta niin vain remontti oli kolmessa viikossa valmis, ja koko kylpyhuone kattoa lukuun ottamatta oli tuossa ajassa purettu ja remontoitu takaisin kuntoon. Työn jälkikin oli erinomaisen laadukasta, ja siinä vaiheessa, kun katselin remontoitua kylppäriä, olin pelkästään tyytyväinen, että pääsimme vanhasta kylppäristä eroon.

On ollut oikea päätös jäädä Suomeen, varsinkin nyt kun ukkelikin on pääasiassa täällä. Minun ei tee edes mieli matkustaa mihinkään, enkä viitsinyt lähteä ukkelin siskontytön kanssa Kööpenhaminaan ja Ruotsiinkaan, vaikka mahdollisuus olisi ollut. En tiedä, olenko tullut laiskaksi, onko minulta kadonnut seikkailumieli vai mitä on tapahtunut. Tämä on varsin outoa, sillä inhosin aiemmin arjen rutiineja, ja jos oli vähänkin jotain poikkeavaa tiedossa, laskin suorastaan päiviä siihen hetkeen. En olisi voinut kuvitellakaan olevani vielä joskus sitä mieltä, että arki on parasta, mitä minulle on tapahtunut.

Intiasta kaipaan vain appivanhempia, sillä olen (yllätyksekseni!) tajunnut rakastavani heitäkin jollakin tavalla. Ehkä tunne kumpuaa siitä, että olen aina tuntenut heidän välittävän minusta ja hyväksyvän minut sellaisena kuin olen (vaikka olen varmasti joskus järkyttänytkin heitä olemuksellani tai käytökselläni ). Anopin ja minun välillä on toki ollut skismaakin, mutta jälkeenpäin ajateltuna nuokin kokemukset ovat olleet minulle pelkästään hyödyksi ja opiksi. Kunnioitus on tärkeää, mutta joskus itsekunnioitus on tärkeämpää.

Ihmettelen aika usein sitä, kuinka olen tullut päätyneeksi avioliiton kautta perheeseen, joka on monessa suhteessa hyvin samanlainen kuin omani. Miten toiselta puolelta maapalloa voi löytyä ihan sattuman kaupalla perhe, joka on arvoiltaan ja käyttäytymiseltään niin samankaltainen kuin omani? En tiedä, mitä ajattelisin Intiasta ja intialaisista, jos ukkelin perhetausta olisi hyvin erilainen omaani verrattuna. Olen miettinyt esimerkiksi sitä, millaiseksi suhteemme - ja suhteeni ukkelin perheeseen - olisi muodostunut, jos ukkelin perhe kuuluisi bramiineihin. On hyvin mahdollista, että emme olisi siinä tapauksessa enää yhdessäkään. Mene ja tiedä.

Vaikka kulttuurierot eivät ole arjessamme näkyvästi läsnä, ne aiheuttavat yllätyksiä joskus vieläkin. Viimeksi näin kävi, kun ukkelin siskontyttö ihmetteli sanaa 'kiitos', jota hän kuuli Suomessa jatkuvasti. Selitimme sanan merkityksen ja ukkeli jatkoi, että Suomessa kiitellään paljon siksi, että täällä ollaan niin muodollisia. Mitäääh? Suomalaisetko muka muodollisia? Olin hämmästynyt ja melkein närkästynyt ukkelin kommentista, sillä minusta kiittäminen on vain kohteliaisuutta, eikä kohteliaisuus ole muodollisuutta, ainakaan kaikissa tapauksissa. En ollut aiemmin tiennyt, että kiittäminen on ukkelin mielestä muodollista, mutta kun ajattelen asiaa tarkemmin, en oikeastaan ihmettele hänen tulkintaansa. Telugussa kun ei kiitos-sanaa juurikaan viljellä, joten ehkä juuri siitä syystä ukkeli kokee kiittämisen muodollisena. Vielä on näköjään mahdollista yllättyä toisen ajatuksista, vaikka joskus sitä kuvitteleekin tuntevansa toisen läpikotaisin.

P.S. Siskontytön loppumatka Suomesta eteenpäin sujui oikein mallikkaasti aina siihen asti, kun hänen lentonsa laskeutui New Yorkin kentälle. Tytön vanhemmat eivät olleet muistaneet, että tyttö oli tulossa kyseisenä päivänä, joten he unohtivat tulla kentälle tyttöä hakemaan.

Irtokäsiä ja muita ruumiinosia

Nyt sitten vihdoinkin se toukokuun kuvahaasteen viimeinen viikko. Vaikka moneen kertaan tuskailinkin haasteen kanssa, kuvien ottaminen oli kuitenkin loppujen lopuksi niin mukavaa, että saatan palata haasteen pariin jonakin toisena kuukautenakin. Kesäkuu meni kuitenkin ohi, joten saatte huokaista helpotuksesta ainakin toistaiseksi. Ei tarvitse lukea jatkuvasti valituksia siitä, kuinka vaikea on ollut löytää jotain kuvattavaa.

23. toukokuuta: Musta + valkoinen tai mustavalkoinen (Black + white)

Mitä mielikuvituksettomalle ihmiselle tulee mieleen sanasta mustavalkoinen? Tietenkin painettu sana: musta teksti valkoisella pohjalla. 

Saan äiskältä vanhoja naistenlehtiä, ja koska luen lehtiä vain silloin, kun syön yksin, lukeminen on hyvin hidasta. Yksi naistenlehti saattaa riittää moneksi viikoksi. Lukemani lehdet saattavat olla tästä syystä hyvinkin vanhoja, mikä aiheuttaa joskus pientä hupia ja hämmennystä. Julkkisten parisuhdetilanteet kun saattavat muuttua hyvinkin nopeasti. Parin vuoden takaisen haastattelun jälkeen on saatettu jo erota, mennä takaisin yhteen, erota taas ja löytää uusi kumppani. Vanhoja lausuntoja siitä, kuinka nyt on löytynyt vihdoinkin se oikea, on tässä valossa hieman huvittavaa lukea. On käynyt niinkin, että olen juuri lukenut vanhasta lehdestä joidenkin suhteesta ja hieman kadehtinut heidän täydelliseltä vaikuttavaa onneaan, ja sitten ihan muutaman päivän päästä olen saanut lukea, että kyseinen pariskunta onkin jättämässä eropapereita.

Tänä kyseisenä päivänä satuin lukemaan vanhasta Me Naiset -lehdestä Jipusta, joka kertoi kaikkien parisuhdesekoilujensa jälkeen löytäneensä rinnalleen tosimiehen - miehen, josta hän ei halunnut luopua. (Suhde tosimieheen päättyi seitsemän kuukautta haastattelun jälkeen, ja sitä ennen pariskunta oli kerennyt mennä jo naimisiinkin.)

Parisuhde vaikutti minusta varsin mielenkiintoiselta.

Anteeksi vain, mutta nyt minua kyllä hieman naurattaa. Rupesin miettimään sitäkin, että onkohan minulla prinsessamies, kun hän syö itujakin.

(Haastattelu löytyy kokonaisuudessaan täältä.)

24. päivä: Auringonnousu (Sunrise)

Auringonnousun kuvaaminen aiheutti pientä päänvaivaa, sillä en mitenkään voinut kuvitella saavani itseäni ulos ennen puolta viittä aamulla. Siksi olinkin erityisen ilahtunut, kun auringonnousu näkyi makuuhuoneemme ikkunasta. Mikä laiskan kuvaajan unelma!

Yritin ensin kuvata auringonnousua verhon raosta, mutta lasin läpi otetuista kuvista ei tullut oikein hyviä. Piti siis nostaa rullaverho ja avata koko iso ikkuna, jotta sain tungetuksi itseni ikkunan väliin ja tähdätyksi kohti nousevaa aurinkoa. Ukkeli oli oikein ilahtunut, kun hänen lauantaiaamunsa käynnistyi tällä tavalla hyvissä ajoin.

Sen verran olin huomioinut mahdollisesti hereillä olevia vastapäisen talon asukkaita, että olin vetänyt puseron päälleni. Ikkunan välissä roikkuva alaston eukko kun saattaisi olla hieman huomiotaherättävä näky.

25. Naapurusto (Neighbourhood)

Oli EU-vaalit ja kesä. (Oli tänäänkin lämmintä, mutta kyseessä oli jonkinlainen tilapäinen säähäiriö.) Koko naapurusto oli vetäytynyt luonnon helmaan tai rannalle, kuten tästä läheiseltä rannalta otetusta kuvasta näkyy. Kuva on otettu hieman ennen kuutta illalla, mutta rannalla on yhä vain ihmisiä.

26. Lemmikki (Pet)

Lemmikkiä meillä ei ole, eikä varmaan koskaan tule olemaankaan, vaikka pidänkin koirista, kissoista ja melkein kaikista muistakin eläimistä kovasti. (Viimeksi haaveilin lemmikkioravasta, kun näin Talent USA:ssa vesihiihtävän oravan.)

Koska en kehdannut kuvailla vieraiden ihmisten lemmikkejäkään, otin kuvan olennosta, joka on minulle lähinnä lemmikkiä.   

Nalle ei oikeasti ole mikään lemmikki vaan melkeinpä perheenjäsen. Ukkeli on luonnollisesti täysin eri mieltä asiasta. Kerrankin hän muistutti ystävällisesti minulle, että "tuo sinun nallesi on vain kasa puuvillaa".

Nallefaneille tiedoksi: Verkkokauppa on hieman laajentanut palvelujaan! Mitähän seuraavaksi?


27. Ateria (Meal)

Varoitus: ei kasvissyöjille! (Kuva on muutenkin ihan hirveä, joten kannattaa ehkä hypätä tämän yli.)

Oli tämän kanssa vissiin jotain kasviksiakin.

Olen ollut aina vähän huono laittamaan liharuokia, sillä olemme syöneet lihaa kovin harvoin, eikä harjoitusta ole siitä syystä kertynyt. Nyt kun ukkeli on halunnut ruveta syömään proteiinipitoisempaa ruokaa, olemme alkaneet syödä enemmän myös punaista lihaa (sopii minulle). Olen tehnyt jos jonkinmoisia kokeiluja, ja osa kokeiluista on ollut ihan onnistuneitakin. (Näistä paistopussissa kypsennetyistä ribseistä esimerkiksi on tullut jo suosikki. Olen aika ylpeä, kun olen vielä kehitellyt tämän ohjeenkin ihan itse.)

Ribsit taitavat olla ruokatrendejä seuraaville jo ihan menneen talven lumia, mutta koska en itse trendejä juurikaan seuraile, kiinnostuin ribseistäkin varsin myöhään. Miksi muuten muotiruoille pitää aina antaa jokin hieno nimi? Eikö ribsejä voisi kutsua possun kyljeksi, kun niin on tehty aina ennenkin?


28. Uniikki (Unique) 

Tämä lähistöllä nähty penkki on aika uniikki, vai mitä?

29. Negatiivinen tila (Negative space)

Negatiivisen tilan käsite oli minulle aivan tuntematon termi, mutta nytpähän tiedän tämänkin. Negatiivisen tilan periaate on lyhyesti sanottuna se, että kuva täytetään pääasissa "tyhjällä" tilalla. Tyhjä tila korostaa varsinaista kuvauskohdetta, ja katse hakeutuu kohteeseen heti - kuvassa kun ei ole mitään muuta, mihin katse voisi kiinnittyä. (Lisää negatiivisesta tilasta voi lukea esim. täältä.)

Norkoilua Stockan hissin liepeillä.

 
30. Sivulta päin kuvattua (Side view)

Bore-laivasta Turusta löytyi parikin juttua, jotka saivat tylsistyneen museokävijän mukavasti hereille.

Irtokädet ovat aina yhtä mielenkiintoista katsottavaa.

Iso kasa puuvillaa.

31. Auringolasku (Sunset)

Kuinka ollakaan, auringonlasku peittyi paksun pilvimassan taakse. 

Totta puhuakseni olin niin väsynyt, että olin pelkästään tyytyväinen, ettei tarvinnut lähteä auringonlaskun perässä minnekään. Kerrankin sää suosi.

Muuten hyvä, mutta ei siellä päinkään

Yhdestä vieraasta kun pääsi, niin toinen tuli. Tämänkertainen vieras oli kyllä sellainen, että hänen takiaan ei tarvinnut stressata, ja vieras oli muutenkin hyvin mieluisa: äiti.  ♥

Äidillä oli toiveissa päästä käymään Suomenojan lintulammella, joten suunnistimme sinne heti ensimmäiseksi. En ollut käynyt lammella pariin viikkoon, ja olin aika hämmästynyt, kun lampi ja sen ympäristö olivat kasvaneet ihan mielettömän reheviksi. Lintujen menokin oli rauhoittunut, kun linnut olivat siirtyneet viettämään poikastensa kanssa auvoista perhe-elämää.

(Jos joku ihmettelee, olenko unohtanut toukokuun kuvahaasteen viimeisen viikon, niin en ole: kyllä se on tulossa. Ehkä jopa tässä kesäkuun aikana.)

Nokikanan poikaset olivat kasvaneet, eikä niiden aiemmasta punakeltaisesta tukasta ollut enää tietoakaan.

Hyvin tavallinen näkymä Suomenojalla: maastonväriseen asuun sonnustautunut mies ja iso putki.

Luonto näyttäytyi taas koko komeudessaan, sillä pääsin todistamaan oikein kärpästen parittelua.

Nyt kun minulla oli mukana kasviasiantuntija, opin tunnistamaan myös muutaman kukkasen.

Kurjenmiekka.

Tämä on kuulemma mustalaisen korvarengas, mutta jotenkin vähän epäilyttää, että tuo ei taida olla ihan kasvin virallinen nimi.

Tämän tunnistin ilman asiantuntijaakin.

Osmankäämit olivat vähän räjähtäneitä.

Lammen ympäristössä kasvoi ihan valtavasti nokkosia, ja kun äiti muistutti, että nokkosista voisi tehdä ruokaakin, rupesin jo suunnittelemaan nokkosten keräysreissua Suomenojalle. Intialaisiin ruokiin sitä voisi ainakin tunkea. Paitsi että ovatkohan Suomenojan nokkoset ihan syömäkelpoisia, kun ne kasvavat jätevedenpuhdistamon vieressä?

Citymarketissa eräs kypsään ikään ehtinyt rouva oli kaapaissut mukaansa keltaisen sinkkukorin. Mietiskelin mielessäni, että olikohan rouva ottanut korin vahingossa vai ihan tarkoituksella. Kovin iloisen näköisenä rouva kuljeskeli, joten ehkä kori oli matkassa ihan tarkoituksella.

Leipäosastolle oli ilmestynyt kovaääninen heppu mainostamaan ja maistattamaan kaupan omia leipiä. Leipuripoika mainosti leipiä muun muassa sillä, että "kaikki leivät on leivottu viimeisten 24 tunnin sisällä". Kovasti mies leipiä kehui, ja paikalle osunut eläkeläisrouva tokaisi miehelle, että "tuolla pulinalla, mitä sä pidät, leipien täytyy ollakin hyviä".

Otimme myös uusintakierroksen Hietaniemen hautausmaalla, jossa pyörähdimme jo helmikuussa. Silloin oli niin kylmä, ettemme jaksaneet hautausmaalla kauan vaeltaa, mutta nyt arvelimme olevan riittävän lämmintä pidempään hautausmaakierrokseen.

Kurvasimme jo totuttuun tapaan autolla hautausmaan portista sisään (ajokieltomerkkejä ei näkynyt edelleenkään missään), kun äiti arveli, ettei ehkä jaksaisi kävellä hautausmaata päästä päähän.

Utelias orava tuli tervehtimään meitä ihan auton viereen.

Hautausmaa oli nyt kesäaikaan valtavan kaunis ja rehevä, ja hautausmaan vieressä meren rannalla kulki viehättävä kävelypolku.

Epätoivo iski silti taas, kun tajusimme, miten valtavan kokoinen Hietaniemen hautausmaa on: jos täältä haluaa jonkin tietyn haudan löytää, etsimiseen saattaa mennä melkoinen tovi!

Hautausmaan päätietä.

Olin saanut helmikuussa hautausmaasta kirjoittaessani lukijalta vinkin, että Saima Harmajan hauta kannattaisi käydä katsomassa. Vaikka tiesin osaston, jolla hauta oli, sen etsiminen tuntui silti aika toivottomalta, ja päätin unohtaa haudan etsimisen. Samassa hauta oli kuitenkin jo edessäni!

En ollut tiennyt, että Saima Harmaja oli kuollut vain 23-vuotiaana ja että hänen lyhyt elämänsä oli ollut niin traaginen. Googlesta tämäkin sitten selvisi.

Julkkisbongauksen anti jäi tälläkin keikalla vähän köyhäksi, mutta onneksi haaviin tarttui sentään muutama julkkis.

Erikoisemmat haudat ilahduttavat minua aina ihan erityisesti, ja niitähän Hietaniemessä riittää. Katsottavaa on muutenkin niin paljon, että hautausmaalla saisi ihan oikeasti menemään kokonaisen päivän.

Sain viimeksi myös vinkin, että Hietaniemessä järjestetään opastettuja kävelykierroksia, ja semmoiselle nyt mielisin. Niitä järjestetään näköjään taas heinä- ja elokuussa.

Luulin bonganneeni hautausmaalla kovinkin erikoisen ja harvinaisen linnun, ja olin haltioissani, kun sain sen vielä kuvaankin. Kun äiti katsoi valokuvaa, hän sanoi, että "eikös tuo ole peippo".

Eksoottinen lintulaji.

Hautausmaan länsipuolella on Hietaniemen uimaranta, ja tuntui vähän absurdilta, kun Hietsun räp-musiikki kaikui hautausmaallakin.

Kummastelin myös erikoista urheilulajia, jonka harrastajia näkyi Hietsun rannassa.

Mitä tämä on? Vesihiihtoa ilman venettä? Melontaa ilman kajakkia? Lainelautailua melan kanssa?

Äiti olisi halunnut nähdä erityisesti Kari Tapion haudan, ja päätin, että kyllä meidän pitää ainakin se hauta nähdä, kerran olimme hautausmaalle tulleet. Rupesin etsimään kännykällä tietoa haudan sijaintipaikasta, ja pian kävi ilmi, että hauta ei edes ollut Hietaniemessä vaan Olarin uurnalehdossa. Aika kauan olisimme saaneet hautaa Hietaniemestä etsiä!

Seuraavana päivänä oli siis lähdettävä Olarin uurnalehtoon, ja sieltähän se hauta sitten vihdoinkin löytyi. Hauta oli kyllä aika vaatimaton, ja vähän synkkäkin.

Tulipahan käytyä Olarin uurnalehdossakin.