Lyhyestä virsi kaunis

Ei minulla ole mitään juttuja näköjään ollutkaan, vaikka niin kuvittelin. Tässä nyt kuitenkin tämä valokuvaviikko, kun kerran tuli tällaistakin luvattua.

4. päivä: Viileä

Fortumin päärakennus sumun peitossa.

5. päivä: Kiitos

Kiitos ilosta ja naurusta.

6. päivä: Rakennus

OP Ryhmän pääkonttori Teollisuuskadulla Vallilassa.

7.  päivä: Istuin täällä

 Aina yhtä viehättävällä Tallinnanaukiolla Itäkeskuksessa.

8. päivä: Pari

Bolivian-tuliaisia.

9. päivä: Löysin tämän

Navigaattorin autoon. Kierrätyskeskuksesta, hinta 50 senttiä.

10. päivä: Tuoksuva

Jean Paul Gaultierin Le Male.

Siinäpä ne.

Lämmittäjä saa paikan

Ajattelin tässä kuussa osallistua taas Fat Mum Slimin valokuvaushaasteeseen, jonka ideana on siis se, että joka päivä otetaan kuva annetusta herätesanasta (huhtikuun sanalista löytyy kokonaisuudessaan täältä). Kuvien yhteydessä voin sitten näppärästi lätistä jotain asiaankuuluvaa tai -kuulumatonta, joten haaste myös ehkä kannustaa postailemaan säännöllisesti, jos juttua ei muuten tunnu löytyvän. Tosin nyt ei näytä siltä, että jutut olisivat muutenkaan ihan heti loppumassa. Ajattelin, että postaisin näitä kuvahaastejuttuja aina viikon kerrallaan, näin sunnuntaisin, mutta voi myös olla, että näin ei tule tapahtumaan. En ota kuitenkaan asiasta paineita.

Ai niin. Tiedoksi niille, jotka tykkäävät Intia-postauksista, että niitä on taas luvassa, kun puolentoista viikon päästä suuntaamme anoppilaan. JOS suunnitelmat eivät nyt taas muutu ennen sitä.

Heti ensimmäiseksi täytyy sanoa, että en sitten aprillanutkaan ketään. Viikko meni ihan huomaamatta, ja unohdin koko aprillipäivän, ennen kuin vasta perjantaina lehteä lukiessani muistin sen. Tämä Hesarissa ollut ilmoitus taisi nimittäin olla aprillipila:

Harmi kun en osaa savoa tai tunne polttopuulajeja; muuten olisin saattanut hakea paikkaa.

Ukkeli se sen sijaan aprillasi minua, ja ihan vahingossa vielä. Minun piti lähteä perjantaiaamuna aikaisin renkaiden vaihtoon, mutta en löytänyt auton avainta mistään. Ukkeli oli vielä nukkumassa, enkä halunnut herättää häntä, joten käänsin kaikki ukkelin taskut ja laukun, jos avain löytyisi jostain. Ei löytynyt. Onhan meillä autoon toki vara-avainkin, mutta koska alkuperäinenkin oli ihan kiva löytää, menin taputtelemaan ukkelin hereille. Ukkeli ei osannut sanoa avaimen olinpaikkaa sen tarkemmin, mutta hetken mietittyään hän tuumasi, että "jos se on siellä autossa". Autossa? Miten se autossa voisi olla, kun eihän autoa saa lukkoon ilman avainta?

Siellä se avain kumminkin killui nätisti virtalukossa, eivätkä ovet olleet tietenkään lukossa. Tässäpä hyvää palvelua autovarkaille! Vielä kun olisi ollut tankki täynnä, voron olisi ollut oikein mukava lähteä ajelemaan. Myöhemmin selvisi, että ukkeli oli edellisenä päivänä heti parkkipaikalle saavuttuaan ruvennut lähettelemään viestejä ja puhumaan puhelimessa, ja eihän siinä touhun tuoksinassa toki tuommoisia sivuseikkoja kuin auton avaimia muista. Kaiken lisäksi kävi ilmi, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi: ukkeli oli unohtanut työpaikallaankin avaimen virtalukkoon koko päiväksi killumaan. Mitähän tähän sanoisi? Jospa en sanoisikaan yhtään mitään?

Huhtikuun ensimmäisen päivän kuvaushaastesana oli 'keltainen', enkä meinannut keksiä mitään keltaista kuvattavaa. Kunnes sitten illalla viinikauppaan astellessani keksin, että täältä löytyisi varmasti jokin keltainen etiketti. Viinin valitseminenkin helpottuisi huomattavasti, kun ei tarvitsisi arpoa hyllyjen edessä puolta tuntia: ottaisin sen viinin, jossa on keltainen etiketti. Näin helppoa ei ole viinin osto ennen ollutkaan!

Kävi vielä niin, että ensimmäisen silmiini osuneen keltaisen viinin nimikin oli keltainen. Näin tämmöinen vähän tyhmempikin ymmärsi, että kyllä: se tosiaan on keltainen.

Sitten vielä asiantuntevien viininmaistelijoiden arvio kyseisestä viinistä: maistui ihan punaviiniltä. Mikä on erittäinen myönteinen asia silloin, kun on punaviinistä kyse.

Huhtikuun toisen päivän sana oli 'alaspäin katsoen' (looking down), ja nämä kuvat tuli otettua näppärästi kauppamatkalla Sellossa.

Onpa oikeastaan aika ankean näköinen tuo Leppävaaran asema.

Sellossa piti ostaa muun muassa mustetta tulostimeen, kun muste on ollut lopussa jo pari kuukautta (asioiden kanssa ei ole hyvä kiirehtiä, ettei tule stressiä). Mustetta ei olekaan tullut ostettua pitkään aikaan, sillä ukkelilla on ollut näppärä ratkaisu musteen loppumiseen: hänen mielestään on kannattanut ostaa ennemmin uusi tulostin kuin uusi mustepatruuna, kun molemmat maksavat suunnilleen saman verran. Kaksi kertaa näin on tehtykin (anteeksi vain, kaikki kestävän kehityksen ystävät), ja ukkeli yritti tälläkin kertaa ehdottaa, että ostettaisiin uusi tulostin. Minä olin kuitenkin sitä mieltä, että kolme tulostinta riittää kyllä yhteen talouteen ja että neljättä meille ei tulisi. Että jospa ostettaisiin tällä kertaa vain sitä mustetta.

Leppävaarasta löytyi myös ihan sattumalta aivan loistava aasialainen ruokakauppa, Taj Mehal (ilmeisesti samaa ketjua kuin Hakaniemessä). Hirveän tarkkaan en ehtinyt kaupan tarjontaan perehtyä, mutta pikakierroksella näytti siltä, että kaupasta saa kaikkea intialaisessa ruoanlaitossa tarvittavaa. Myynnissä oli jopa tuoretta sarviapilaa, jota en muista missään muussa kaupassa nähneeni! Ostin tällä kertaa vain viiden kilon pussin sona masoori -riisiä, pari idli-pakettia ja okraa. Hienoa, että Espooseenkin on saatu tämmöinen kauppa! (Jos joku tietää lisää hyviä intialaisia ruokakauppoja Espoossa, vinkkejä otetaan mieluusti vastaan!)

Huhtikuun kolmantena päivänä eli tänään piti ottaa kuva sanasta, joka alkaa a:lla. Nämä eri kirjaimilla alkavat jutut ovat jostain syystä minulle hirveän vaikeita keksiä, kun minulle tulee aina mieleen vain sellaisia juttuja, jotka eivät kestä päivänvaloa (esimerkiksi anus).

Mutta sitten tajusin, että ananashan alkaa a:lla, ja ananasta on meillä nykyään aina jääkaapissa, kun olen jotenkin ihan addiktoitunut siihen. Olen nimittäin huomannut, että ananaksen turvotusta poistava vaikutus taitaa olla ihan totta, kun ikuinen riesani eli silmäpussit ovat tuntuneet olevan harvinaisempi vieras sen jälkeen, kun aloin syödä päivittäin ananasta.

Nyt on kuitenkin ilmennyt uusi ongelma, ja se on suupielien halkeilu ja huulten haavautuminen, jotka tuntuvat johtuvan ananaksesta. Ilmeisesti syynä on ananaksen bromelaiini-entsyymi, siis se sama, joka hajottaa proteiineja ja tehostaa sillä tavalla ruoansulatusta. Melkoisen tehokas entsyymi, kun syövyttää naamankin!

Ehkä ananaksesta pitäisikin syödä vain reikä?

Ja hei! Avaimenperäkin alkaa a:lla! Tipunen lähettääkin terveisiä kaikille epäilijöille, että kyllä minä tosiaan tipu olen: kuuntele vaikka!

Hauska tavata

Tämä postaus on tehnyt tuloaan jo kauan - tai siis se, millaiseksi olin tämän postauksen alun perin ajatellut. Kävi nimittäin niin, että kun rupesin tätä vihdoinkin kirjoittamaan, punaiseksi tarkoitettu lanka muuttuikin siniseksi. Tarkoitus oli alun perin kirjoitella kahdesta liikunnallisesta nettisivustosta, joita käytän itse paljon, ja ehkä inspiroida jotakuta tutustumaan niihin. Onnistuin kuitenkin saamaan tästäkin postauksesta jonkinlaisen syvällisen itsetutkiskelun, vaikka nuo liikuntasivut ovat toki edelleen tämän postauksen pääasia. Yrittäkää kestää.

Minulle liikunta on tärkeä osa elämää, mutta tiedän, että monelle liikunta ei ole läheskään yhtä iloinen asia ja että joskus se voi olla suoranaista pakkopullaa. Olenkin monesti miettinyt, onko liikuntainhossa kyse siitä, että liikunta itsessään (siis missä tahansa muodossa) on vastenmielistä, vai onko kyse ennemminkin siitä, että sitä omaa liikuntamuotoa ei ole löytynyt. Uskon nimittäin itse vakaasti siihen, että jokaiselle on olemassa jokin liikuntalaji, jonka parissa viihtyisi, oli laji sitten nyrkkeily, kuumajooga, uinti, kävely, golf, zumba tai koripallo. Olen joskus jopa miettinyt, voisiko liikuntalajilla olla jonkinlainen yhteys temperamentiin ja voisiko se oma laji löytyä sitä kautta. Olen itse huomannut, että minun luonteelleni sopivat parhaiten nopeatempoiset tai sitten taas toisaalta voimaa vaativat jutut, joissa saan haastaa itseni. Olen jo kauan sitten esimerkiksi luopunut ajatuksesta, että joogaisin - jooga ei vain kerta kaikkiaan sovi luonteelleni.

Kotikuntoilu taisi tulla muotiin pari vuotta sitten, mutta kerrankin voin ylpeänä ilmoittaa, että olen ollut jossakin asiassa edelläkävijä: olen nimittäin harrastanut kotikuntoilua enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo noin 15 vuotta. Kaikki alkoi kahdesta VHS-kasetista, jotka kelasin melkein puhki. Sitten mukaan kuvaan tulivat television jumpat (terveisiä vaan Annelle ja Katjalle - teitä on kiittäminen paljosta), joita minulla oli nauhoitettuina lopulta noin kahdeksankymmentä tuntia, sekä DVD:t. Sitten kun meiltä lähti telkkari, oli keksittävä jotain muuta. Löysin nettivideot, ja niiden parissa olen viihtynyt viime vuodet. Niin viitseliäs kun en kuitenkaan ole liikunnan suhteen koskaan ollut, että olisin saanut harrastetuksi kotiliikuntaa ihan omin päin. Tarvitsen jonkinlaisen ohjelman, jota seurata, ja ohjaajan, joka kertoo, mitä seuraavaksi tehdään. Siinä nuo nettivideot ovat olleet todella suuri apu.

Kotikuntoilu sopii myös luonteenlaadulleni erinomaisen hyvin: ei tarvitse etsiä harrastuskamoja eikä lähteä mihinkään, vaan voin vetäistä treenin näppärästi kotona olohuoneessa, juuri sillä punaisella sekunnilla kuin minua sattuu huvittamaan (tämä on omalla kohdallani tärkeää! ). Kotitreeni tekee minut vapaaksi kaikista aikatauluista, ja saan itse päättää, mitä harrastan ja milloin harrastan. Viime kesästä lähtien olen käynyt myös noin kerran viikossa PT:n kanssa salilla, kun tavoitteenamme on ollut saada polveni takaisin juoksukuntoon. (PT:n kanssa harjoittelu ei tosin ole ollut ihan yhtäjaksoista, koska matkan varrelle on sattunut muutama pidempi tauko, milloin mistäkin syystä. Nivustyräni esimerkiksi rajoitti liikkumistani huomattavasti.) Mitään erityistä sparraajaa en tarvitse - vedän aina yhtä tosissani, olin sitten yksin tai jonkun valvovan silmän alla - mutta PT on tuonut liikuntaani lisää vaihtelua, ja olen päässyt kokeilemaan sellaisia juttuja, joita en olisi kotona pystynyt tekemään.

Minulla ei ole koskaan ollut liikunnassa mitään sen erityisempiä tavoitteita. Olen aina liikkunut omaksi ilokseni ja siksi, että liikunta auttaa jaksamaan muutenkin. Eikä sekään ole tietysti mikään huono asia, jos liikunta auttaa pysymään hoikkana. Minusta tuntuisi hassulta ajatukselta ruveta muokkaamaan esimerkiksi takapuolta tai kasvattamaan jotain tiettyä lihasryhmää, kun minusta se on paljon tärkeämpää, että kokonaisuus toimii hyvin.

Siitä kokonaisuuden toimimattomuudestakin olen saanut osani, sillä olen kamppaillut kondromalasian vaivaaman polveni kanssa jo useamman vuoden. Olen jotenkin onnistunut löytämään liikunnassa kultaisen keskitien, vaikka veitsenterällä koko ajan liikunkin. Viime viikolla kokeilin useamman vuoden tauon jälkeen juoksemista. Yritin aloittaa mahdollisimman varovasti ja pienissä erissä: kymmenen minuuttia ripeää kävelyä ja viisi minuuttia juoksua, tätä toistaen tunnin ajan. No eihän siinä taas hyvin käynyt. Taitaakin olla aika katsoa totuutta silmiin ja myöntää, etten taida pystyä enää koskaan juoksemaan. Ajatus ei yllättäen aiheuta (enää) minkäänlaisia tunnekuohuja - ehkä olen vuosien varrella jo ehtinyt tottua ajatukseen. Kaiken lisäksi olen tässä välillä löytänyt niin paljon uusia ja kivoja, minulle sopivampia liikuntamuotoja, että juokseminen onkin alkanut yhtäkkiä tuntua perin tylsältä.

Kotikuntoilija tässä, terve.

Nyt seuraa sitten se itsetutkiskelu-osuus, johon näiden tämän postauksen kuvien ottaminen johti. Minun kun on todella vaikea katsella omia kuviani lempeästi tai edes neutraalisti, siis sillä lailla "normaalisti" kuin jos katselisin jonkun toisen kuvia. Tuijotan vain omia vikojani ja ajattelen olevani kaikella tapaa epämiellyttävän näköinen ilmestys. Elämä on ollut sellaista epätoivoista vakuuttelua - kelpaan tämmöisenä ja olen riittävän hyvä - ilman että olen uskonut vakuutteluja kumminkaan. Aiemmin kirjoittelin, että olen tässä viime vuosina löytänyt itseni, ja tämä on kai jonkinlainen jatko-osa sille: yritän nyt hyväksyä sen, miltä näytän, ja rakastaa itseäni juuri tällaisena. Jotenkin ajattelen, että kun uskallan antaa muiden nähdä minut, uskallan itsekin katsoa itseäni. Kun ei ole enää mitään salattavaa, ei ole enää mitään pelättävääkään. Hello world, this is me.

(Kuten kaikki varmasti huomaavatkin, nyt ei ole mikään kokenut selfieiden ottaja kyseessä. Peili on likainen, rojuja on jäänyt koristamaan taustaa, ja kuvatkin ovat epätarkkoja, kun minulla joko on kännykässä huono kamera tai sitten en vain osaa käyttää sitä. Pahoittelen tapahtunutta. )

Mutta nyt siis niihin nettisivuihin, joista piti alun perin kirjoittelemani.

Nykyään valitsen treenini pääsääntöisesti kahdelta sivustolta: toinen on Fitness Blender ja toinen on Jessica Smith. Kokeilin joskus myös suomalaista Shape.fi -palvelua, mutta en oikein pitänyt palvelusta, kun valikoima on kuitenkin aika pieni, ja ohjaajatkin ovat jotenkin seipään nielleitä. Kaiken lisäksi palvelu maksaa 9.90 euroa kuukaudessa. Hinta ei sinänsä ole paha, mutta en halua maksaa palvelusta, johon en ole tyytyväinen.

Fitness Blender on toiminut vuodesta 2010, ja sen takana on aviopari, Daniel ja Kelli. Pidän Fitness Blenderin toiminta-ajatuksesta:

"We started Fitness Blender because we believe that fitness should be accessible to everyone, regardless of their income. We also felt like there was a lack of reliable health and fitness information on the web, and too many people in the industry were more focused on appearance than they were on good health." 

Peukutan myös Jessica Smithin toiminta-ajatuksen puolesta:

"Fitness made fun! No crazy exercises, revealing outfits or negative energy here... just common sense fitness, advice and support from a friend and certified personal trainer, instructor and wellness coach with over 15 years of experience."

Yhteistä Fitness Blenderille ja Jessica Smithille on se, että palvelut ovat ilmaisia ja että treenivalikoima on aivan huikean hyvä. Ohjaajatkin ovat minun makuuni: aidosti innostavia, luonnollisia ja neutraaleja. Minulla on näissä treeniasioissa vähän turhankin matala ärsytyskynnys: en mitenkään pysty treenaamaan sellaisen ohjaajan johdolla, joka ärsyttää minua jotenkin. Tein esimerkiksi kerran yhden kahvakuulatreenin Suurimmasta pudottajasta tutun Bob Harperin johdolla, ja ai että minua raivostutti Bobin sadistinen tyyli. Melkein meni ärysytyksen takia oma treeni pilalle. Myös sellainen ylipirteä "olen niin innostunut, että silmäni pullahtavat kohta päästä" - tyyli ärsyttää minua suunnattomasti.

Toisaalta Fitness Blender ja Jessica Smith ovat hyvin erilaisia: Fitness Blenderin treenit painottuvat enemmän lihaskuntoon ja perinteisempään ähertämiseen, kun taas Jessica Smithin treenit painottuvat enemmän aerobiseen liikuntaan. Palvelujen erilaisuus on harrastajan kannalta iso etu, sillä valikoimasta löytyy joka tilanteeseen ja mielitekoon sopiva treeni. Välillä mieleni tekee esimerkiksi heilua kahvakuulan kanssa, ja silloin valitsen Fitness Blenderin, ja joskus taas tekee mieli harrastaa esimerkiksi potkunyrkkeilyä tai tanssahdella, ja silloin valitsen Jessica Smithin. Vakavampaan tanssinhimoon (rakastan tanssimista) minulla on vielä yksi vaihtoehto, Keaira LaShae. Tämmöinen jäykkälantioinen pötkylä ei aina ihan pysy Keairan perässä, mutta väliäkö tuolla, kunhan hauskaa on. Yhdistelen noilta sivuilta itselleni kuhunkin päivään ja mielentilaan sopivan kokonaisuuden, ja siinä mielessä on kiva, että suuri osa treeneistä on korkeintaan puolen tunnin mittaisia. Ei ehdi pitkästyä, kun yksi treeni on tarpeeksi lyhyt.

Fitness Blederin sivuilla on vielä semmoinen erinomainen ominaisuus, että hakukoneesta voi valita halutessaan treenin pituuden ja tehon sekä sen, mihin kehonosaan haluaa treeninsä keskittää. Jos siis haluan vaikkapa maksimissaan viidentoista minuutin pituisen ylävartalotreenin, voin laittaa toiveeni hakukoneeseen. Treenivälineen perusteellakin haun voi tehdä. Itse käytän välineinä lähinnä kahvakuulia tai käsipainoja, mutta treenaan paljon ihan ilman mitään välineitäkin.

Kahvakuulaharrastuksenihan alkoi viime kesänä Intiassa, kun olin huolissani, miten harrastaisin Intiassa liikuntaa. Tilasin netistä anoppilaan pari kahvakuulaa, ja ihastuin kahvakuulailuun niin, että heti Suomeen palattuani marssin täälläkin kahvakuulaostoksille. Nyt kahvakuulaperhe on kasvanut neljään kuulaan, ja viides jäsen saattaa ilmestyä huusholliin piakkoin. Kahvakuulailu on ällistyttävän tehokasta, monipuolista ja kokonaisvaltaista liikuntaa, minkä sain jo Intian-lomalla todeta. Kävi nimittäin niin, että Suomeen palattuani vaatteeni tuntuivat vyötäröstä löysemmiltä kuin lomalle lähtiessäni, vaikka olin ollut hyvin kokonaisvaltaisesti myös ruoka-aikoina läsnä. Ikinä ei ole lomalla käynyt niin, että vartalo olisi jotenkin kutistunut, vaan aina on tullut painoa lisää! En keksinyt muuta selitystä asialle kuin kahvakuulan - kahvakuula on kai ilmeisen kiinteyttävä kapistus (ja keskivartalotreeni tulee kahvakuulan kanssa ihan huomaamatta).

Jessica Smithillä ei ole sivuillaan hakumahdollisuutta, mutta hänellä onkin treeneissään toisenlainen valtti: Peanut-koira, joka pyörii usein treeneissä mukana. Joskus Jessican treenaamisesta ei meinaa tulla mitään, kun Peanut on niin innokkaasti mukana. Harvoin saa liikuntaa harrastaessaan nauraa, mutta Peanut tarjoaa sellaisiakin hetkiä (varsinkin 13 ja 19 minuutin kohdalta alkaen). Toisaalta Peanut valitsee usein parhaan paikan jumppamatolta, ja joskus joutuu jännittämään, milloin Jessica astuu koiran päälle (kahden minuutin kohdalta alkaen). Lattialla liukuva pyyhe on myös varsin mielenkiintoinen elementti (13 minuutista alkaen).

Tuosta keskimmäisestä videosta tuli mieleeni, että Jessicalla on myös polvivaivaisille sopivia treenejä. Niitä on tullut itsekin tullut tehtyä silloin, kun olen joutunut olemaan erityisen varovainen polveni kanssa.

Varmasti on niitäkin, joiden mielestä kotitreenaaminen ei ole "oikeaa" treenaamista, ja sallittakoon se mielipide heille. Itse olen sitä mieltä, että kotitreenaaminen voi olla hyvinkin tehokasta ja että kaikki riippuu siitä, mitä tekee ja millä intensiteetillä. Kaikken tärkeintä minusta on kuitenkin liikunnan ilo ja se, että nauttii siitä, mitä tekee. Kotitreenaaminen ei varmastikaan sovi kaikille, mutta onneksi maailmassa on paljon muitakin tapoja harrastaa liikuntaa!

*****

Laitan tähän loppuun muutamia omia suosikkitreenejäni malliksi. (Valinta oli vaikea, kun vaihtoehtoja olisi ollut niin paljon, mutta tässä kuitenkin nyt jonkinmoinen lista.) Jos innostuit, käy kokeilemassa!

Kahvakuulatreenejä
Kettlebell Til You Drop (kesto 40 minuuttia) - oma ykkössuosikkini: monipuolinen ja mukava; sisältää 18 eri liikettä, joten tylsistymisen vaaraa ei ole
Push Yourself Harder (23 minuuttia) - pikainen ja mukava treeni koko kropalle
Full Length Kettlebell Workout (40 minuuttia) - aerobinen kahvakuulatreeni: ei kannata lähteä yrittämään tätä liian vähillä energiavarastoilla (nimimerkki 'kokemusta on')
Tabata Kettlebell Workout (45 minuuttia) - oikein monipuolinen ja mukava tämäkin!
15 Minute Kettlebell Workout (15 minuuttia) - erinomainen kymmenen liikkeen pikatreeni
Quick and Fearless Kettlebell (11 minuuttia) - kymmenen liikkeen hyvä pikatreeni tämäkin

Aerobisia treenejä
Dance Party (Zumba Style) (29 minuuttia) - aivan ihana tanssillinen treeni
Latin Spice Walk (32 minuuttia) - hauska tanssillinen "kävelytreeni" (Jessican äiti mukana ♥)
HIIT It High Cardio (31 minuuttia) - tehokas aerobinen sessio (hikinauha päähän!)
Dance Walk (37 minuuttia) - mahdottoman mukava eikä mikään hirveän vaativa "kävely" (ei sisällä hyppyjä)
Kickboxing Circuit Workout (32 minuuttia) - tehokas setti potkunyrkkeilyä ja lihaskuntoa

Baletti & "jooga"
Cardio Ballet (30 minuuttia) - kiva balettimainen aerobinen treeni (ei sisällä iskuja jaloille)
Ballet Burn (52 minuuttia) - baletin inspiroimaa aerobista ja lihaskuntotreeniä
Flow-Yo (32 minuuttia) - joogamaisia liikkeitä lihaskunnonomaisesti

Keski- ja ylävartalo
Standing Abs (13 minuuttia) - kuka sanoi, että vatsalihasliikkeiden pitäisi olla perinteisiä vatsarutistuksia? (seisoen suoritettavia vatsalihastreenejä on Jessicalla useampiakin)
20 Minute Abs Workout (20 minuuttia) - pilateksenomainen vatsalihastreeni
20 Minute Home Abdominal Workout (20 minuuttia) - tehokas treeni vatsoille, kyljille ja selälle
Kelli's Abs and Upper Body Strength Training Workout (27 minuuttia) - keskivartaloliikkeitä ja ylävartaloliikkeitä vuorotellen
Abs and Upper Body Supersets (28 minuuttia) - monipuolinen ylä- ja keskivartalotreeni
Full Upper Body Workout (21 minuuttia) - monipuolinen ylävartalotreeni käsipainoilla

Tanssia (Keaira LaShae)
Latin Inspired Dance Cardio Workout (27 minuuttia)
Fun Latin Soca Dance Workout (26 minuuttia)

Ihmisellä pitää olla myös tavoitteita. Tätä seuraavaa treeniä en ole itse vielä kokeillut, mutta ehkä vielä jonakin päivänä yritän.

1000 Calorie Workout: 94 Insane HIIT & Bodyweight Workout: Attempt at Your Own Risk!

Tosin en tiedä, jaksanko yhtä ja samaa treeniä 94 minuuttia (pitkästymättä tai kuolematta ).


Energistä loppuviikkoa!

Elämän kevät

Meillä ei ollut pääsiäiseksi mitään suunnitelmia, mutta onhan tuo pääsiäinen mennyt ilman suunnitelmiakin, oikein kivasti vielä kaiken lisäksi. Ukkelilla oli aikomus lähteä kavereidensa kanssa pienelle reissulle, mutta hän peruikin sitten matkansa, kun muisti, että minulla oli synttärit. Ei ukkelin olisi tarvinnut synttärieni takia kotiin jäädä, mutta en pannut sitä tietysti pahaksenikaan. 

Perjantaina ukkeli houkutteli minut kanssaan kaupoille ostamaan minulle syntymäpäivälahjaa (ei kyllä tarvinnut paljon houkutella ). Mietin, että mahtaisikohan kaupungilla tai missään kaupassa olla pitkänäperjantaina ihmisiä, vai saisimmeko koluta kaupoilla kaksistaan, mutta kävi ilmi, että Helsingin keskustassa oli ihan kohtalaisesti väkeä. Se, mikä pisti silmään, oli se, että enemmistö oli ulkomaalaisia turisteja. Kielten sekamelska oli melkoinen. Mietin, oliko Helsingissä pääsiäisviikonloppuna harvinaisen paljon turisteja, vai tuntuiko turistien määrä suurelta siksi, että suomalaisia oli liikkeellä ehkä huomattavasti vähemmän kuin tavallisesti. Myöhemmin neljän maissa samana päivänä kävin lähi-Prismassamme, ja sielläkin oli yllättävän paljon porukkaa - suunnilleen saman verran kuin normaalina arkipäivänä päiväsaikaan.

Harmaata on.

Ostosten teon jälkeen kävimme juhlistamassa synttäreitäni vielä samppanjabaarissa sekä kakkukahveilla.

Synttärien juhlinta jatkui lauantaina, kun ystäväni veivät minut ihanalle yllätysbrunssille. Brunssilla tuli syötyä aivan kamalasti - en tajua, miten tulinkin syöneeksi niin paljon. En pystynyt brunssin jälkeen edes seisomaan suorana! Miten ihminen voikin olla niin typerä, että vetää ruokaa niin kuin olisi maailmanloppu tulossa. Lopun päivää makasinkin sitten vain sängyssä, kun vatsani oli kuin jalkapallo. En pystynyt syömään loppupäivänä muuta kuin kaksi viipaletta ananasta ja fenkolinsiemeniä. Fenkolinsiemeniähän käytetään Intiassa muun muassa ruoansulatusvaivoihin, turvotukseen ja närästykseen, ja niitä on meidän huushollissa aina. Ukkeli syö ihan "raakoja" siemeniä, mutta minulla täytyy olla sokerikuorrutettuja siemeniä, tai muuten ne eivät mene alas. Sokerikuorrutetut siemenet ovatkin sitten niin hyviä, että niitä ei fenkolinsiemeniksi uskoisikaan.

Tuli keskusteltua pitkästä aikaa myös anopin kanssa, ja anoppi kyseli, milloin oikein tulisimme Intiaan. Appivanhemmat olivat kuulemma tulleet kiireellä Tirupatista Hyderabadiin, kun he olivat luulleet, että me tulisimme Intiaan nyt loppukuusta. No, suunnitelmiahan tehdään sitä varten, että niitä muutetaan, mieluusti useammankin kerran, enkä voinut nytkään luvata muuta kuin että tulisimme heti kun vain mahdollista.

Huomasin muuten, että pian on yksi lempipäivistäni: aprillipäivä! Jippii! Rakastan käytännön piloja, ja olenkin jymäyttänyt ihmisiä onnistuneesti jo monena vuonna. Yhtenä vuonna, kun vanhempani olivat vasta muuttaneet nykyiselle asuinpaikkakunnalleen, kirjoitin heille "kunnan lähettämän" tervehdyskirjeen, jossa toivotettiin uudet asukkaat tervetulleiksi. Kirjeessä kerrottiin myös, että kunnalla oli tapana antaa uusille asukkaille aina jokin lahja ja että tuo lahja olisi tänä vuonna lintujen uima-allas. Lahja olisi noudettavissa paikallisesta S-Marketista, ja sen saisi lunastettua tätä kunnan tervehdyskirjettä näyttämällä.

Luulin, että äitini arvaisi heti kirjeen olevan minun tekosiani, mutta kun äidistä ei kuulunut koko päivänä mitään, minun oli pakko illalla soittaa ja kysellä kautta rantain, kuuluiko vanhemmilleni mitään erityistä. Vanhempanihan saattaisivat nolostua kovastikin, jos menisivät tekaistu kirje kourassaan kaupalle olematonta lintujen uima-allasta kyselemään. Äiti kertoikin ilahtuneen kuuloisena, että kunnalta oli tullut heille tervetulotoivotus ja että lintujen uima-allaskin olisi heille kuulemma tulossa! Siinä vaiheessa minun oli pakko tunnustaa, että tuota noin, minulla olisi vähän kerrottavaa...

Tänä vuonna tekisi taas kovasti mieli järjestää jotain pientä jäynää, mutta ongelmana on se, että läheiseni tietävät jo olla aprillipäivänä varuillaan, ja pilani tuskin menevät enää läpi. Olenkin miettinyt, että jospa koventaisin tänä vuonna panoksia ja keksisin jonkin hauskan pilan esimerkiksi kaikille talomme asukkaille. Pilan täytyisi kuitenkin olla mahdollisimman harmiton, ettei kukaan vain pahoittaisi mieltään, ja sellainen, että se ei missään nimessä loukkaisi ketään. Saapa nähdä, keksinkö jotain.

Uutta musiikkiakin on tullut taas etsittyä, ja tässä tämän hetken kahdenkymmenen kärki.



Tulin tuossa musiikkia etsiskellessäni tietämään muuten senkin, että on olemassa bändi nimeltä MUNA. (Juu, tiedän: tämä menee samaan mauttoman huumorin kategoriaan kuin James Perse.) Kyseessä on amerikkalainen tyttöbändi, ja tarina bändin nimen takana tuntuu hassulta, kun ajattelee sanan merkitystä suomeksi. (Vaikka onhan niitä kananmuniakin.)

"What’s the story behind your band name?"

"It was really difficult actually, and it took more than a day. We were talking about luna and the moon. -- We wanted something feminine, but we were also on the verge of nearly killing each other. -- Someone said “luna” and we were talking about femininity because that’s a central piece of who we are as a band, and then someone said MUNA, I really can’t remember who it was."

Muistatteko muuten aikoja, jolloin kaiuttimet olivat harmaita neliskanttisia laatikoita, jotka yhdistettiin johdoilla steroihin? Verkkokaupassa selvisi, että kaiuttimet ovat hieman muuttuneet noista ajoista.

Nyt on taas se aika vuodesta, että auringonnousut näkyvät meidän parvekkeellemme. Olin eilen illalla katsonut, moneltako aurinko tänä aamuna nousisi, ja ajatellut, että kuvaisin auringonnousua, jos vain sattuisin heräämään sopivaan aikaan. Hieman myöhästyin nousuajankohdasta, mutta eipä tuo haitannut, sillä horisontissa oli pilviä.

En saanut kuitenkaan enää unta, ja menin vielä myöhemmin uudestaan tarkistamaan tilanteen. Siellähän se aurinko sitten möllöttikin.

Kaunis ilma innosti heti aamupäivästä lenkille, ja ensimmäiset muuttolinnutkin tuli bongattua.

Tästä se kesä alkaa, kun nokikana on ilmestynyt maisemiin!

Tässä näkyisi olevan joutsenen seurassa telkkiä. Telkät ovat kyllä jotenkin niin suloisia, kun ne ovat tuollaisia pallopäitä. Mukava nähdä teitä taas! ♥

Joutsenia näkyi meren jäällä paljon.

Heipat!