Rishi Valleyn koulu

Minulle on jäänyt roikkumaan koneelle paljon kaikenlaista vanhaa kuvamateriaalia, joista on ollut tarkoitus tehdä joskus muinoin postauksia. Tälläkin Rishi Valleyn koululla kävimme jo tammikuun puolessavälissä (tänä vuonna kuitenkin, hih!), mutta aina on tullut muka jotain tärkeämpää postattavaa, ja siksi kertomus tästäkin kouluvisiitistä on jäänyt melkein unholaan.

Kävimme tutustumassa Rishi Valleyn sisäoppilaitokseen sankranti-viikonloppuna, jolloin olimme kyläilemässä lähellä Madanapallea ukkelin tädin luona. En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä koulusta, vaikka kyseessä on yksi Intian tunnetuimmista ja suosituimmista sisäoppilaitoksista. Se on valittu muutaman kerran jopa koko Intian parhaaksi sisäoppilaitokseksi!

Koulu sijaitsee metsän keskellä Rishi Valleyn laaksossa, joten sinne ei voi ainakaan mitenkään vahingossa eksyä. 

Kouluun ajetaan pitkin metsäisiä teitä ja halki alavien maisemien, ja teiden reunoja koristavat kaktukset.

Kampusalueelle tultaessa vastassa on portti, mutta ei siinä kukaan mitään kysellyt. Alueella sai muutenkin kierrellä ihan vapaasti. Pääsimme kurkkimaan sisälle toimistorakennukseenkin, koska meillä oli paikallinen opas, eli ukkelin kaveri, joka asui vähän matkan päässä.
 

Koulun idea perustuu Jiddu Krishnamurtin filosofiaan. Krishnamurtilla oli holistinen näkökulma opetukseen: koulun tulee panostaa kokonaisvaltaiseen oppimiseen eikä vain kirjatietojen pänttäämiseen. Opiskelijaa tulee  kannustaa kehittämään taitojansa monipuolisesti, ajattelemaan ja pohtimaan itsenäisesti.

"A school is a place where one learns about the totality, the wholeness of life. Academic excellence is absolutely necessary, but a school includes much more than that. It is a place where both the teacher and the student explore, not only the outer world, the world of knowledge, but also their own thinking, their own behavior." - J. Krishnamurti

Krishnamurtin oppien mukaan Rishi Valleyssa on tarjolla tavanomaisen opetuksen lisäksi runsaasti myös luokkahuoneen ulkopuolista opetusta, jonka katsotaan tukevan yksilön kehitystä itselliseksi, ajattelevaksi yksilöksi. Erilaisia kokoontumisia ja keskusteluja on paljon. Taideaineiden, käsitöiden, näytelmätoiminnan ja urheilun opetusta pidetään niitäkin suuressa arvossa, ja opetuksen ulkopuolinen kerhotoiminta on monipuolista: tarjolla on kaikkea tähtitieteestä shakkiin. Oppilaita kannustetaan osallistumaan myös kampusaluetta ympäröivän luonnon hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja tutkimukseen - koulu ja sitä ympäröivä luonto ovat hyvin läheisesti sidoksissa toisiinsa.

Taidegalleria.

Lukujärjestys (suurenee klikkaamalla).

(P.T. = Physical training.)
(ASTHACHAL puolestaan tarkoittaa kaikkien oppilaiden yhteistä kokoontumishetkeä illansuussa - aina kun sää ja hyttystilanne sen vain sallivat. Minusta nämä iltakokoontumiset kuulostavat varsin hauskoilta, sillä niiden ajatuksena on kokoontua kaikki yhdessä katselemaan iltaruskoa, kun taivas muuttuu hiljalleen päivästä yöksi. Samalla oppilaat voivat hiljentyä ja koota ajatuksiaan.)

Jättimäinen pelikenttä.

Koulussa tarjotaan opetusta luokalta 4 luokalle 12. Koulussa on intialaisittain hyvin välitön ja epämuodollinen ilmapiiri, ja oppilaiden emotionaalista ja sosiaalista kehitystä tarkastellaan yksilöinä. Intialaiselle yhteiskunnalle tyypillinen hierarkkisuus puuttuu koulusta täysin: eri-ikäiset oppilaat ovat keskenään samanarvoisia, eikä oppilaiden ja opettajien välillä ole minkäänlaista auktoriteettisuhdetta.

Oppilaita matkalla kohti kouluruokalaa.

Tapasimme sattumalta erään opettajan, joka oli ukkelin kaverin tuttu. Hän oli kävelemässä pelikentän laidalla perheensä kanssa (perhe näkyy tuossa kuvan vasemmassa reunassa), ennen kuin äkkäsi meidät. Mies kertoili koulusta oikein mielellään. Koulun välitöntä ilmapiiriä kuvaa minusta aika hyvin se, että oppilaat eivät kutsu naisopettajia nimellä madam vaan akka, joka tarkoittaa teluguksi isosiskoa. Minusta oli hämmästyttävää, että Intiassa on olemassa tällainenkin paikka, jossa läheisyyttä ja tasa-arvoa pidetään näin suuressa arvossa. Kaikki tuntuivat myös hyvin ylpeiltä koulustaan. 
  

Ruokasali.

Kaikki näytti tosi siistiltä ja ruoka syötävän hyvältä!

Kampusalue oli valtavan viihtyisä paikka, ja kaikesta näki, kuinka siellä välitetään niin ihmisten kuin luonnonkin hyvinvoinnista.

Rishi Valleyn sairaala.

Kauniit puukoristeet.

Oppilaat asuvat kampuksella pienehköissä asuntolarakennuksissa, joita on parisenkymmentä. Junioreille ja senioreille on omat rakennuksensa, ja asuntolarakennukset näyttivät minusta vallan viehättäviltä.

Tässä puun katveessa luulisi opiskelun maittavan!

Tästä lähtevät kirjeet kotiin.

Koulun läheisyydessä on jättimäinen banyan-puu, joka on nyt jo parhaat päivänsä nähnyt, suorastaan kuollut.

 

Puun edessä on muinoiset kiviset penkkirivistöt oppilaita varten ja puhujankoroke, jolta Krishnamurti puhui oppilailleen.

Lähistöllä pyöri jonkun työntekijän lapsia, jotka suostuivat auliisti kuvattaviksi. Poseeraaminenkin onnistui.

Rishi Valleyllä on myös oma meijeri, josta saadaan maitoa koulun tarpeiksi.

Intiassa lehmien eväät säilytetään karjasuojan katolla. Näin isoa heinäkasaa en ollut kyllä ennen nähnyt!  

Parkkipaikan liepeillä kierteli vanha sannyasin (eräänlainen vaelteleva askeetti), joka kerjäsi rahaa: "amma, amma". Minä olin koulukierroksesta jotenkin niin seestynyt, että päätin antaa kerjäävälle ensimmäistä kertaa elämässäni rahaa. Ojensin vanhukselle pari lanttia, ja tunsin tehneeni oikein ylevän teon. Vanhus silmäili lantteja moittivan näköisenä ikään kuin sanoen "tässäkö kaikki?" ja poistui tyytymättömän näköisenä takavasemmalle. Minun ylevyyteni sai pahan kolauksen. 

En kyllä osaisi

Makroviikot ovat palanneet kesätauon jälkeen, ja tämän viikon haasteena on kesäuutta. Makrohaasteen tarkoituksenahan on kuvata joka viikko jokin kohde läheltä.

Törmäsin äitini kouluaikaiseen teoriakansioon, johon äiti on kirjoittanut säntillisellä käsialalla käsitöihin liittyviä muistiinpanoja. Kansion lopussa on kokoelma koetilkkuja, joihin on kirjailtu erilaisia pistoja ja ompeleita. Minua viehätti erityisesti yksi kesäaiheinen tilkku, ja sen kuviot päätyivät tämän makroviikon kuviinkin, koska minulle tämmöiset ompeleet ovat todellakin aivan uusia. Teknisesti ottaen kangastilkku on kaikkea muuta kuin uusi, sillä äitini on tehnyt nämä 15-vuotiaana.

Tässä tilkku vielä kokonaisuudessaan.

Muita kesäuutuuksia täältä.

Höpöjuttuja

Olemme vietelleet aikaa Itä-Suomessa, ja pari päivää sitten kävimme uteliaisuuksissamme pyörimässä mansikkatiloilla.

Venäläisiä mansikanpoimijoita on vielä paikkakunnalla, vaikka mansikkakausi alkaakin olla jo lopuillaan. Ihmettelimme ukkelin kanssa sitä mansikoiden määrää, joka pelloilla kuitenkin vielä on. Mansikoiden makea haju oikein pöllähti vastaan, kun avasi auton oven. Toivottavasti mansikat saadaan kerättyä pois, etteivät ne jää pensaisiin mätänemään.

Kantarellejakin on löytynyt, ja teimme pienen koe-erän kuivattuja kantarelleja, jotka aion ehkä viedä mukanani Intiaan.

Uukuniemellä on mukava leirintäalue, Papinniemi, jossa pitää käydä veneellä ainakin kerran kesässä.

Leirintäalue on mukavan pieni ja idyllinen, ja erikoiseksi sen tekee sen, että se on niemessä. Vettä on siis leirintäalueen molemmin puolin. Toisella puolella on vierasvenesatama ja toisella puolella on ihana hiekkaranta. En tiedä Suomessa toista paikkaa, jossa vesi olisi yhtä kirkasta kuin täällä!

Olympialaiset ovat saaneet päämme ilmeisesti sen verran sekaisin, että kävimme tarkastelemassa myös paikallista urheilukenttää. Kenttä on (ehkä) jo parhaat päivänsä nähnyt.

 

Ainoastaan doping-paikalla oli merkkejä viimeaikaisesta toiminnasta.

Suomi ei ole saanut olympialaisista vielä yhtään mitalia (ja jos minulta kysytään, niin ei saakaan), mutta Intiapa on: Gagan Narang toi Intialle pronssia ammunnasta. Olympialaiset ovat saaneet aikaiseksi mielenkiintoisia keskusteluja, kuten tehdäänkö hevosille doping-testejä ja miksi intialaiset menestyvät urheilukilpailuissa aina niin surkeasti, vaikka niin runsasväkisesta maasta luulisi urheilijoita löytyvän. Ukkeli totesi omaan suorasukaiseen tyyliinsä, että intialaiset eivät urheile siksi, koska he ovat niin laiskoja, etteivät he viitsi. Itse olisin kommenteissani hieman varovaisempi, vaikka luulenkin, että tuossa pieni totuuden siemen onkin.

Kävimme testaamassa Kiteen kupeessa uuden ruokapaikan, Koivikon Kievarin. Ruoka on täkäläisissä lounaspaikoissa välillä vähän mitä sattuu - kerran esimerkiksi jossakin lounaspöydässä oli heinäkuussa tarjolla lanttulaatikot sun muut jouluruoat. Joku tiesi kertoa, että ne kuuluvat täkäläiseen pitopöytään, eivätkä ne siis ole täälläpäin pelkästään jouluruokia, mutta minusta tuntuu kyllä oudolta syödä lanttulaatikkoa keskellä kesää!

Tässä paikassa ruoka oli kuitenkin oikein maistuvaa - ukkelikin söi lautasensa viimeistä murua myöten tyhjäksi, mikä on sen merkki, että ruoka oli todellakin hyvää. Eikä ruokana ollut mitään sen kummoisempaa kuin pinaattikeittoa, kanaviillokkia ja lohipihvejä. Itse paikkakin oli oikein viihtyisä, semmoinen kodinomainen.

Paikan remontti oli jäänyt kuitenkin jotenkin kummallisesti kesken: julkisivupuoli oli maalattu, mutta terassin - joka sinänsä oli sekin oikein viihtyisä - puolella seinämaalit rapisivat ja ikkunankarmit olivat huonossa kunnossa. Rupesin suureen ääneen kummastelemaan rakennuksen tolaa: onkohan aika loppunut remontissa vähän kesken, kun on jäänyt tämä puoli kokonaan maalaamatta. Senkin kerkesin toteamaan, että ikkunat ovat kyllä niin hirveässä kunnossa, että niistä ei enää kalua saa - ne taitavat mennä kokonaan vaihtoon! Viereisessä pöydässä istui neljä herrashenkilöä, ja myöhemmin selvisi, että yksi heistä (juuri se, joka oli istunut tekemäni korjausarvion aikana pöydässä yksin ja kuullut koko arvosteluni) sattui olemaan toinen omistajista.

Hautausmaalla törmäsin kummalliseen hautakiveen.

Toinen puoli hautakivestä oli tavanomainen, mutta toisesta henkilöstä (ilmeisesti miehen vaimosta) oli mainittu vain syntymäaika. Tulkitsin kiven niin, että vaimo on vielä elossa, mutta hautakiveen on jo kaiverrettu hänen nimensä ja syntymäaikansa valmiiksi. Minusta tuntuisi kyllä aika ilkeältä viedä kukkia sellaiselle haudalle, jossa lukisi oma nimeni!

Luontoakin on taas pitänyt vähän kuvailla, kun se nyt vaan on niin kiva kuvausaihe.

Vielä on pakko laittaa loppuun yksi valokuva kuusta - sen puna kun oli tässä yhtenä iltana ihan erisävyinen kuin pari iltaa aiemmin.