Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 15. joulukuuta 2017

Kauas on pitkä matka

Voin ilokseni ilmoittaa, että pääsin perille Boliviaan, eikä mitään suurempia ongelmia ollut. Matkajännityskin oli lähtöpäivän koittaessa kadonnut kokonaan, ja olin pelkästään innoissani lähdöstä. Olin niin intoa täynnä, että olin jo menossa laukkuineni hissiin, vaikka en ollut tilannut vielä taksiakaan.

Pienet kommellukset kuuluvat toki asiaan, ja meikäläinen ei taida selvitä ilman niitä yhdestäkään matkasta. Helsingin-lento lähti yli tunnin myöhässä, ja kahden tunnin vaihtoaikani Frankfurtissa kutistui alle tuntiin. Minun piti selvitä hallista A halliin C, josta jatkolentoni Sao Pauloon lähtisi. Frankfurtin eri lähtöhallien välillä kulkee juna, joten homma kuulosti varsin simppeliltä: ajaisin vain kaksi asemanväliä A:sta C:hen. Niin yksinkertaista se olisi!



Paitse että ei. Juna kyllä pysähtyi C-hallin asemalla, mutta junan ovet eivät auenneet. Kun hätäilin ulospääsyä, muut samassa vaunussa olleet neuvoivat, että ulos pääsisi vasta seuraavalla asemalla. Odotin siis kiltisti seuraavalle asemalle, joka olikin sitten tietysti jo D-hallin asema. Kun ihmettelin, että mitenkäs minä sinne C-halliin pääsisin, eräs miesjoukko neuvoi minua menemään liukuportaita pitkin aseman toiselle puolelle ja ottamaan junan vastakkaiseen suuntaan. Tein työtä käskettyä, mutta ovet eivät avautuneet taaskaan C-hallin asemalla. Näin, että junan viimeisestä vaunusta pääsi ulos asemalle, mutta siitä vaunusta, jossa minä olin, ei päässyt. Vaunussa ollut pariskunta neuvoi minua jäämään seuraavalla eli B-asemalla pois ja menemään jalkaisin C-halliin. He olivat olleet koko ajan samoissa junissa kuin minäkin (koska he olivat ilmeisesti tehneet kaikki samat virheet kuin minäkin), ja he aikoivat kuulemma tehdä samalla tavalla ja kävellä B-hallista C-halliin. En ymmärrä vieläkään, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin, jotta olisin päässyt junalla suoraan C-halliin.

Lentokonesapuskat piti tietysti taas kuvata. 

Ruijanpallasta välillä Helsinki−Frankfurt.

Alkuruoka Frankfurtin ja Sao Paulon välillä: punajuuri-punaherukkasalaattia ja limettitofua. Tofu oli kuivaa ja pahaa!

Pääruoka samalla lennolla: nieriää piparjuuri-sinappikastikkeessa, pinaattia ja ohrahelmiä.
Kaksikerroksisen lentokoneen portaikko jäi viime kerralla kuvaamatta, joten virhe piti korjata tällä reissulla.
Melkein perillä!

Sao Paulon lentokenttä oli hirveän sekava, eikä kansainvälisten lentojen kakkosterminaali meinannut löytyä millään. Onneksi minun ei tarvinnut nytkään sekoilla yksin, vaan minulla oli kohtalotoverina chileläinen nainen, jonka kanssa jonotimme pariinkin otteeseen väärässä jonossa. Kun käy yrittämässä tarpeeksi moneen väärään paikkaan ja kun kysyy tarpeeksi monelta ihmiseltä, oikea paikka löytyy lopulta väkisin.

Ei ole ruuhkaa.



Yksin matkustaessa on se hyvä puoli, että tulee juteltua vieraiden ihmisten kanssa enemmän kuin kaverin kanssa matkustaessa. Sao Paulon lähtöportilla tutustuin Sveitsissä asuvaan tyttöön, joka oli syntynyt Ruotsissa ja jonka isä oli saksalainen ja äiti perulainen. Kun kysyin tytön äidinkieltä, hän ei oikein osannut vastata kysymykseeni. Tyttö kertoi puhuvansa kolmea kieltä - saksaa, espanjaa ja englantia - mutta ei mitään täydellisesti. Lopuksi tyttö totesi, että jos äidinkieli määräytyy äidin kielen mukaan, niin sitten se on varmaan espanja.

GOL-lentoyhtiön lounge Sao Paulossa.

Miekin pääsin jaloittelemaan!
Aamaisherkut katettuina.
Harvemmin tulee vedettyä makkarakastiketta aamiaiseksi, mutta pitihän tätäkin paikallista herkkua, salsichaa, kokeilla.
En ollut tajunnut, että Brasiliassa ja Boliviassa on kahden tunnin aikaero, joten olin kuvitellut, että lento Sao Paulosta Boliviaan kestäisi vajaan tunnin. Oli pienoinen järkytys, kun tajusin, että lento kestäisikin melkein kolme tuntia. Tässä vaiheessa olisi riittänyt jo lyhyempikin koneessa istuminen.

Aikaa voi tappaa taas vaikkapa syömällä. GOL-lentoyhtiön "herkut".
Sao Paulo oli aivan järkyttävän suuri kaupunki. Tuntui, että se ei loppunut koskaan, vaan lensimme aina vain Sao Paulon yllä.


Nyt kun lueskelin lisää Sao Paulosta, selvisi, että Sao Paulon metropolialueen väkiluku on lähes 20 miljoonaa. Onhan siinä muutama pipo.

Vihdoin kone alkoi laskeutua lopulliseen määränpäähäni, eli Santa Cruz de la Sierraan.


Kaupungin ympäristö näytti ilahduttavan vihreältä, mikä ei ole ihmekään, sillä täällä on nyt sadekausi.

Bolivialaisia lampaita (nuo valkoiset täplät siis).
En meinannut uskoa silmiäni, kun näin lentokentän lähellä keskellä peltoa kaksi hylättyä lentokonetta!


Hylättyjä lentokoneita oli pitkin peltoja enemmänkin, yhteensä ehkä parisenkymmentä kappaletta.  Voi hyvänen aika sentään, mikä paratiisi!


Pahoin pelkään, että minulta jäävät nuo lentokoneet tutkimatta. Saattaisi meinaan tulla sanomista, jos menisin omin lupineni lentokenttäalueelle pyörimään.

Ukkeli oli varannut ensimmäiseksi viikoksi Airbnb-asunnon, joka on oikein kiva.


Näkymä parvekkeelta.
Näkymä toiselta puolelta taloa.
Talon yhteinen pieni uima-allasalue.
Uima-altaalle ei tehnyt hirveästi mieli mennä, sillä ilma oli tukahduttavan kuuma. Lämmintä oli kuulemani mukaan 36 astetta, eikä minkäänlaista tuulenvirettä ollut. Onneksi kaikissa huoneissa - paitsi keittiössä ja kylpyhuoneissa - on ilmastointi.

Tänään en vielä kokkaillut mitään, sillä kävimme syömässä illalla libanonilaista pikaruokaa. Ruokakaupassa tuli toki jo käytyä, mutta niitä akkainlehtiä en vielä löytänyt! Soitin ennen lähtöäni anopille, ja anoppi antoi minulle neuvoja, mitä minun kannattaisi pakata mukaan Boliviaan. Hän neuvoi minua pakkaamaan mukaan vain perustarvikkeet, kuten riisinkeittimen, pari paistinpannua ja kaksi lautasta. Voi anoppia! Hänellä ei ole koskaan mitään muuta mielessä kuin ruoka. 😀

Kun olin päässyt vuorokauden matkustamisen jälkeen perille, olin aika kamala näky. Tukka oli likainen ja rasvainen, meikit olivat vähän miten sattuivat, ja oli muutenkin erittäin nuhjuinen ja likainen olo. Ukkeli tuli minua vastaan lentokentälle, ja sitten tapasimme asunnon omistajan, joka antoi meille avaimet. Sen jälkeen ukkeli neuvoi minua menemään läheiseen ostoskeskukseen, koska minun piti kuulemma hankkia paikallinen SIM-kortti. En jaksanut välittää ulkonäöstäni, vaan lähdin samoilla vaatteilla ja samalla naamalla liikenteeseen.

Tässä sitä odotellaan.
Sain odottaa vuoroani 45 minuuttia, ja hermohan siinä meinasi mennä, kun matkakin painoi takana. Sain kuitenkin maltettua mieleni, etten heittänyt vuoronumerolappua roskiin ja lähtenyt kävelemään.

Olen kieltänyt itseäni käyttämästä englantia ja päättänyt tulla toimeen espanjalla vaikka mikä olisi. Kielitaitoni on melkoisen ruostunut, mutta onnistuin silti ostamaan itselleni SIM-kortin ja nettiyhteyden. Kyllä se siitä.

Kauppakeskus (Ventura Mall) oli ihan samanlainen kauppakeskus kuin kauppakeskukset missä tahansa päin maailmaa. Tulevan joulunkin saattoi kauppakeskuksesta havaita.

 
Yritän aina totuttautua paikalliseen aikaan niin nopeasti kuin vain mahdollista, ja olen saanut tänään valvottua menestyksellisesti paikalliseen iltaan asti. Nyt kun kello on jo yli kymmenen, olen kohtuullisen valmis menemään nukkumaan. Suomessa kello on yli neljä aamulla, eli voisinkin toivotella sinne suuntaan jo hyvää huomenta. 

25 kommenttia:

  1. Kiitos postauskesta, näitä on aina ihana lueskella ja siten reissata myös mukana! Muuten en ikinä pääsisi kyllä Boliviaan :)Upeita kuvia!
    Mukavaa reissua sinulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mukava kuulla! Kiitos, Esther Helmiä! :-)

      Poista
  2. Ester Helmiä vei sanat läppäriltäni!
    Satu, havannoit asioita mitä itsekkin havannoisin, se tekee näistä sinun matkakertomuksistasi erilaisen ja mielenkiintoisen.
    Minua vähän hirvitti nuo hylätyt lentokoneet kentän laidalla. Varsinkin se missä oli reikä perässä. Tuli mieleeni, että joskus olen nähnyt Aasiassa kolariautoja nostettuna ylös jalustalle tien viereen, varoitukseksi hurjastelusta. Lentokoneen romuilla tuskin tavoiteltiin samaa, mutta vähän puistatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulinpa iloiseksi kommentistasi. Kiva kuulla, että jaksat lukea höpinöitäni. :-)

      On muuten varmaan aika tehokas keino laittaa kolariauto näytille. Itseltäni varmasti menisi ainakin hurjasteluhalut vähäksi aikaa. Ihmettelin todella noita lentokoneita, että miten ne oli vain sillä lailla jätetty pelloille lojumaan. Kun ei kyse ollut tosiaankaan yhdestä tai kahdesta lentokoneesta. Jäin miettimään, että mihinköhän käytöstä poistetut lentokoneet muualla maailmassa menevät.

      Poista
  3. Vau! Mahdottoman kiinnostava reissupostaus. Jään odottelemaan innolla seuraavaa. Iloa seikkailuusi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, Leena. <3 Kiitos, ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Mulle tuli kulttuurishokki kun katoin tota valtavaa kaupunkia SaoPauloa. Hylättyjä lentokoneita , mitähän niiden sisältä löytyis ?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sao Paulo oli todellakin valtava! Se on ehkä suurin kaupunki, jonka minä olen nähnyt.

      En tiedä, mitä lentokoneiden sisältä mahtaisi löytyä ja miten rapistuneita ne mahtaisivat sisäpuolelta olla. Harmi kun en taida päästä tutkiskelemaankaan asiaa. :-(

      Poista
  5. Että mä tykkään näistä sun jutuista, melkein kuin pääsisin itsekin matkalle ha vieläpä tosi eksoottisiin paikkoihin, joihin en takuulla koskaan oikeasti pääse. Kiitos kun jaat nämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla. <3 Oikein mukavaa viikonloppua ja joulun odotusta!

      Poista
  6. Hyvä että pääsit perille kaikkien kommellusten jälkeen,tuollaiset pitkät lennot ovat sellaisia että kestää muutama päivä toipua niistä. Jännää että lentokoneita on jätetty noin pelloille.
    Viihtyisältä näyttää tuo asuntonne, ja odotankin lisää postauksia Boliviasta. Tuosta vihreydestä tulee mieleen entinen asuinmaani Venezuela, ja sadekauden ihana vehreys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ajattelin, että eihän tuommoinen matka nyt mitään ole ja että olisin heti täydessä iskussa. No niin olinkin, mutta tämä päivä on vaatinut vähän veronsa. Ehkei olisi kannattanut talsia tuntikaupalla keskipäivän kuumuudessa...

      Venezuelassa olisi joskus tosi kiva käydä! Tosin en tiedä, kuinka erilaisia Etelä-Amerikan maat ovat. Boliviasta tulee aika paljon mieleen Meksikokin.

      Poista
    2. No tällä hetkellä ei ihan kannata Venezuelassa käydä,Tapasin muuten viime viikolla täällä käymässä olevan parin Venezuelasta, ja kysyin mistä löytävät ruokaa kun tilanne on se mikä on. He sanoivat että jos on rahaa niin mustassa pörssissä on aina ruokaa, mutta suurimmalla osalla ei ole varaa ostaa ruokaa mustasta pörssistä, ja sen vuoksi siellä vallitseekin suuri kaaos, joka häviää vain jos nykyinen (diktatuuri)hallitus kaatuu....

      Poista
    3. Mutta muuten Venezuela on yksi kauneimpia maita mitä tiedän, eli sitten kun/jos tilanne paranee, suosittelen.. Venezuelan lisäksi vietin pidemän aikaa Perussa ,joka on ihana , ja muutaman viikon Colombiassa, joka sekin on ihana ,vaikka minut siellä ryöstettiin (kopioitiin luottokorttini, ja mentiin ostoksille..:)

      Poista
    4. Joo, tiedän kyllä, että Venezuelan nykytilanne on kaikkea muuta kuin hyvä. Mutta tunsin aikoinaan yhden Venezuela-fanin, ja hänen(kin) juttujensa mukaan Venezuela on upea paikka.

      Olipa sinulla kaamean huono tuuri. Tuommoiset tapahtumat ovat hirveän ikäviä, ja pilaavat kyllä aika tehokkaasti koko matkan. :-(

      Poista
  7. Kauas on pitkä matka, ihan totta. Kiva kuitenkin katsella, että mitä sieltä löydät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt, mitä haaviin tarttuu, ja tarttuuko mitään. :-)

      Poista
  8. Mm. Hollannissa ja Saksassa on firmoja, jotka kierrättävät kaikkea mahdollista jätepaperin, pensasaitojen leikkuujätteen ja lentokoneitten välillä. Lentokoneet puretaan ja kaikki purkuosat ja romut myydään eteenpäin. Recycling on Euroopassa hyvin tuottavaa liiketoimintaa. Etelä-Amerikassa on tilaa ja näköjään varaa antaa kallisarvoisen raaka-aineen ruostua, turmeltua ja turmella ympäristöä.Ei tuolla ole joulukuusimetsiä ja tekokuusetkin erikoisimpia, mitä olen nähnyt.Tekijät eivät kai ole ikinä nähneet havupuuta. Hauskaa joulua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, Katriina! Mielenkiintoista ajatella, että vaikka tuollaista käytöstä poistettua lentokonetta ajattelee ensimmäisenä vain romukasana, niin jatkokäyttöä löytyy kaikelle. Jäin miettimään, että eikös se Finnjetkin mennyt romutukseen, tosin muistaakseni Intiaan. Siellä osataankin kierrättämisen taito erityisen hyvin. Mitään ei mene varmasti hukkaan!

      Hauskaa joulua sinullekin!

      Poista
  9. Ihana että pääsit turvallisesti perille ja oikein antoisaa reissua♥ Noin pitkässä matkassa sitä jännitystä riittää:) Olipas kiva päästä näin kuvin mukaan ja näkymät sieltä parvekkeelta on kyllä upeat..Niin ja se lämpö..Ah, lämmitti kuvien välityksellä!! Minä kun olen niin toivoton vilukissa ja aina palelee:) On kyllä jänniä nuo koneet pelolla.. Hyvää kolmatta adventtia sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3

      Lämpöä on ollut kyllä vähän turhankin kanssa, mutta ensi viikolla viilenee!

      En ehtinyt toivottaa sinulle hyvää kolmatta adventtia, mutta toivottelen nyt sitten vaikka hyvää alkavaa jouluviikkoa! :-)

      Poista
  10. Hih, ihana anoppi :) Tottakai kannattaa ottaa reissulle oma riisinkeitin ja pannut mukaan :D :D

    Onpas rujoa jättää lentokoneet pellolle :( Ei vissiin ole pakollista kierrättää, koska luulisi olevan suhteellisen helppo selvittää, että kenen romu se siellä pellolla pötköttää ja velvoittaa uhkasakolla poistamaan.

    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mitä? Mulle on tullut jo useampaan otteeseen sitä riisinkeitintä ja pannua ikävä! Inhoan syvästi riisin keittämistä kattilassa, koska onnistun aina polttamaan riisit pohjaan, ja tämän asunnon ainoa pannu on niin pieni, että siinä ei kovin suuria satseja paisteta. Uuniastiasto on oikein hyvä, mutta intialainen ruokahan on sellaista pannussa valmistettavaa ruokaa. Pitäisi ehkä tehdä makaronilaatikkoa. ;-)

      Kai se on ollut vaan helpompi jättää koneet pellolle kuin tehdä niille jotain. Ja ehkä täällä on vallalla sellainen mentaliteetti, että ei sen niin väliä, jos pellolle jää yksi (tai kaksikymmentä) lentokonetta ruostumaan.

      Kiitos! Toistaiseksi ainakin kaikki hyvin. :-)

      Poista
  11. Enemmän kuin iso kiitos tutkimusmatkasta Boliviaan....
    Postauksesi johdatti mut gookkeloimaan nimittäin täysin vierasta maata enemmänkin... Sao Paulo ilmasta käsin toi mieleen Buenos Airesin - sen yllä lentäminen myös kesti ja kesti! Etelä-Amerikan maista harva on tuttu...gookkeli kyllä avasi asioita, mutta ei lainkaan sama kuin itse kokien... oih-olen kade, sinä puhut espanjaakin!Mitä kaikkea muutakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että jaksoit lukea ja kiinnostuit kuukkeloimaan vielä enemmänkin Boliviasta! Minä tykästyin Boliviaan tosi paljon, ja pidin siitä paljon enemmän kuin Kolumbiasta. Bolivialaiset olivat jotenkin tosi maanläheisiä ja aidon tuntuista väkeä. Poliittinen tilanne oli siellä kyllä aika epävakaa, ja meidäthän jouduttiin kerran evakuoimaankin maasta (postaus siitä täällä).

      Osaan espanjan lisäksi tietty enkkua ja ukkelin äidinkieltä telugua – en mitenkään täydellisesti, mutta sillä lailla, että pärjään. :-) Saksaakin tuli opiskeltua C-kielen verran, mutta se on tainnut kadota päästä lähes kokonaan. Harmilllista, miten kielet unohtuvat, jos niitä ei käytä!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3