Tonttuilua Brasiliassa

Matkustaminen ei ole aina mitään herkkua, ja voisin kertoa hyvinkin yksityiskohtaisen tarinan siitä, kuinka pieleen kaikki voi mennä. En kuitenkaan jaksa enää palata matkustamisen vähemmän mukaviin hetkiin kovin yksityiskohtaisesti, vaan kirjoitan vain pienen tiivistelmän siitä, kuinka lomamatkamme lähti käyntiin.

Meidän oli tarkoitus lentää Santa Cruzista Sao Pauloon, jossa meillä oli kolme tuntia aikaa koneen vaihtoon. Lentomme Sao Pauloon lähti lopulta niin myöhään, että laskeuduimme Sao Pauloon tismalleen samalla kellonlyömällä kuin jatkolentomme lähti Sao Paulosta.

GOL-lentoyhtiön virkailija oli kuitenkin vastassa meitä ja pariakymmentä muuta matkustajaa, joiden oli ollut tarkoitus jatkaa samalla lennolla kuin meidän. Hän antoi ymmärtää, että jatkolentomme ei ollut vielä lähtenytkään Sao Paulosta ja että meillä olisi vielä mahdollisuus ehtiä lennolle. Seurasi epätietoisuutta, kaoottista juoksentelua ympäri Sao Paulon kenttää, hermojen menettämistä, huutamista ja epätoivoa. Kaikki huipentui lopulta siihen, että saimme kuulla, että jatkolentomme olikin jo lähtenyt ja että meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jonottaa noin sadan muun ihmisen kanssa GOL:n toimiston tiskille, jotta saisimme uuden lennon joksikin päiväksi.

Kaikki päättyi lopulta onnellisesti, sillä saimme uuden lennon heti seuraavaksi aamuksi, hotellimajoituksen, ruokakuponkeja ja taksikyydin hotellille. Joskus on oikeastaan hyvä, että elämä vähän ruoskii. Eipähän tule ainakaan taas vähään aikaan pidettyä mitään itsestäänselvyytenä, ja elämän perusasiatkin muistuivat taas oikein hyvin mieleen. Mitä muuta ihminen oikeastaan loppujen lopuksi tarvitsee kuin riittävästi ruokaa, mahdollisuuden peseytyä, paikan missä nukkua ja uskoa siihen, että elämä jatkuu seuraavana päivänäkin?

Hauska jokialue Brasiliassa yläilmoista kuvattuna.

Olimme käyneet lähtöä edeltävänä iltana ukkelin kollegalla kylässä, ja olimme kuulleet häneltä Sao Paulon lentokentän pahoista ongelmista. Sao Paulon kentällä oli ollut niin paha suma, että jotkut kollegan ja ukkelin työkavereista, jotka olivat lähteneet joulun viettoon, olivat joutuneet lentämään takaisin Santa Cruziin. Sao Paulossa kuulin, että ongelmat johtuivat lakosta Buenos Airesin lentokentällä. Buenos Airesin lentoja oli jouduttu reitittämään uudestaan, ja ongelma oli paisunut lopulta lumipalloilmiön lailla niin valtavaksi, että tuhansien ihmisten joulumatkasuunnitelmat olivat menneet uusiksi.

Heräsimme siis jouluaattona lentokenttähotellista Sao Paulosta, vaikka meidän olisi pitänyt olla aivan muualla. Onneksi päivä sujui jo huomattavasti edellistä paremmin, ja pääsimme lentämään vihdoinkin Pohjois-Brasilian Nataliin. Lentokin lähti vain tunnin myöhässä.

Taksimatkalla hotelliin matkastressi alkoi vihdoin hieman helpottaa, vaikka vähän jännittikin, oliko meidän huoneemme vielä vapaana. Meidänhän oli pitänyt saapua jo edellisenä päivänä, mutta kun ukkeli oli soittanut hotelliin Sao Paulon kentältä, varaustamme ei ollut löytynytkään.

Huikea Newton Navarro -silta Natalissa.

Hotellihuone löytyi onneksi lopulta, tosin pitkällisen haeskelun ja monen ihmisen etsinnän tuloksena.

Kun pääsimme huoneeseemme, kaikki matkustamisen harmit unohtuivat. Tuntui, että tämän takia oli kannattanut hieman kärsiäkin.

Huoneeseen kuuluu valtavan suuri kattoterassi, jossa on oma poreallaskin.

Terassinäkymiä. Tuolla kaukana siintää Ponta Negra, eli "Natalin Copacabana".

Nyt ruokaa ja kaljaa!

Yeah.

Ukkeli halusi ottaa alkuillasta nokoset, joten minä päätin lähteä käymään kävellen läheisessä supermarketissa, kun sinne oli vain kolmen kilometrin matka. Kello oli vasta puoli kuusi, joten pimeän tuloon olisi vielä aikaa.

Hotelli jää taakse.

Ponta Negra siintää edessä.

Kuten kuvista näkyy, maaperä täällä on kovin hiekkaista, ja dyynimäisiä muodostelmia tuntuu olevan vähän siellä sun täällä.

Morro do Carecan dyynimäinen uimaranta. Harmittavasti tuonne mäen päälle ei saa enää kiivetä.

Boliviassa pimeä oli tullut hiljakseen hiipimällä, ja pimeä tuli muistaakseni vasta joskus seitsemän kahdeksan välillä. Siksi olin varsin hämmästynyt, kun pimeä tuntui tulevan Natalissa aivan yhtäkkiä, ja jo kuudelta oli säkkipimeää! Tajusin vasta nyt ihan konkreettisesti, miten eri tavalla pimeys tulee, kun ollaan lähellä päiväntasaajaa. (Natalista on päiväntasaajalle vain reilun kuudensadan kilometrin matka.)

En olisi lähtenyt kävelemään, jos olisin tajunnut, että pimeä tulee täällä niin aikaisin. Olen pitänyt Brasiliaa aina suhteellisen turvattomana maana, eivätkä ajatukseni muuttuneet ainakaan parempaan suuntaan. Minulle huudeltiin paristakin autosta jotain, ja tuntui aika ilkeältä kävellä pimeässä yksin käsilaukku olallani. Halusin päästä vain äkkiä takaisin hotellille. Supermarkettikin meni jouluaaton takia kiinni juuri samalla hetkellä, kun minä pääsin kaupalle! Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Hotellimme jouluvalaistuksessa.

Näkymä hotellin kuudennesta kerroksesta.

 
Eilen joulupäivänä päätimme vuokrata auton ja tutkia vähän lähiseutuja. Autonvuokraus olikin taas vähän haasteellisempi tilanne kielivaikeuksien takia. Brasilialaiset eivät nimittäin osaa lainkaan englantia, ja espanjaakin he osaavat vain hyvin auttavasti. Edes lentokentillä, hotellien vastaanotoissa ja muissa vastaavissa paikoissa ei osata lainkaan englantia, mitä ihmettelen kyllä suuresti.

Saimme kuitenkin auton lopulta vuokrattua niin, että minä puhuin espanjaa ja autonvuokrausfirman kaveri puhui portugalia. Jotenkin kummassa ymmärsimme aina välillä sen verran toisiamme, että auto tuli vuokrattua.

Matkalla Natalista etelään.

Piti tietenkin käydä katsomassa maailman suurinta cashewpuuta, kun se sijaitsee ihan Natalin lähellä. Olin kuullut puun olevan niin suuri, että kun kävelee puun alla, voi kuvitella kävelevänsä metsässä.

Emme kuitenkaan päässeet tutkimaan puuta lähemmin, sillä alue oli suljettu joulun takia. Saimme kuitenkin oikein hyvän käsityksen puun koosta ulkopuolelta katsellenkin.

Tuo kaikki tien oikealla puolella näkyvä pusikko on yhtä ja samaa puuta.

Tämä kuva on otettu aidan raosta. Saman puun oksia edelleenkin!

Parhaimman käsityksen puun koosta saa ylhäältä katsottuna.

Kaikki tuo tien oikealla puolella oleva vihreä alue on sitä cashewpuuta!

Cashewpuuta sanotaan myös munuaispuuksi, ja puu tuottaa cashewpähkinöiden lisäksi syötäviä hedelmiä. Hedelmän kärjessä on kova ja myrkyllinen kuori, jonka sisältä löytyy varsinainen cashewpähkinä.

Hedelmä ja cashewpähkinä.

Cashewpuun hedelmät ovat täällä hyvin suosittuja, mutta minä en tykännyt hedelmästä yhtään. Hedelmä oli rakenteeltaan sellainen kummallisen juustomainen, eikä makukaan ollut mikään kummoinen. Ei jatkoon.

Ajelimme pitkin Brasilian rannikoita, ja oli hauska katsella, kuinka brasilialaiset viettivät joulua rannoilla tai talojensa pihoilla grillaten.

Tie Pirangin rannalle.

Brasilialaisia rantahuviloita.

Brasilialaiset tuntuvat olevan aika rentoa, musiikista ja tanssista nauttivaa kansaa. Hiljaisuutta ja rauhaa etsivälle Brasilia on vähän väärä paikka, vaikka tietysti täältäkin löytyy omaa rauhaa, jos lähtee kauemmas kaupungista.

Natalin kaupungin ranta.

Muutama ihminen odottamassa bussia.

Melkein Natalin kaupungin rantaa vastapäätä minua odotti oikea jättipotti: hylätty hotelli! Kuinka ollakaan, se piti tietysti pysähtyä kuvaamaan.

Olin ottanut mukaani tonttulakin, ja kuljinkin koko joulupäivän tonttulakki päässäni. Ukkeli ei ollut hirveän ilahtunut tonttulakki päässä kulkevasta vaimosta, mutta aina ei saa sitä, mitä tilaa. 😄

Kävimme katsomassa Newton Navarran siltaa rannalta käsin, ja kun olimme palaamassa autolle, havahduin siihen, että viereisten puiden oksilla oli jotain eläimiä. Otukset olivat vähän niin kuin apinoita, mutta ne olivat tavallisia apinoita paljon pienempiä.

Selvisi, että otukset olivat valkotupsusilkkiapinoita, joita elää luonnonvaraisena vain pienellä alueella Brasiliassa. Oli siis melkoinen onni, että satuimme bongaamaan otukset!

Apinoiden touhua oli hauska katsella: toinen apina kaiveli kaverin turkkia, löysi turkin seasta jotakin ja pani sen sitten suuhunsa. Herkkua on monenlaista. 😀
 
Brasiliasta löytyy vielä puhelinkoppejakin, ja ne ovat malliltaan tällaisia:

Genipabun dyynit sijaitsevat ehkä kymmenisen kilometriä Natalista pohjoiseen, ja niillä järjestetään autoajeluja, "buggy tours". Olisin halunnut sellaiselle, mutta ukkeli ei kaipaa elämäänsä tämänlaatuista jännitystä, joten dyynirallit jäivät nyt kokematta. Oli tyydyttävä siis vain katselemaan dyynejä kauempaa.

Dyyniajelut järjestetään tällaisilla ajokeilla.

Ajoimme dyynien luokse niin pitkälle kuin tietä riitti, mutta kuulimme siellä olevilta työntekijöiltä, että dyyneillä ei saisi kiipeillä. Dyyneille saisi mennä vain "buggyn" kyydissä. Mikä pettymys!

Ei kai auta muu kuin kääntää auto ja lähteä takaisinpäin.

Vähän matkaa ajettuani näin kuitenkin jotakin mielenkiintoista.

Kuinkas nämä sitten ovat päässeet dyyneille?

Pian löysinkin pikkutien, jonka päästä pääsi kiipeämään dyyneille. 

Sinne vain joukon jatkoksi.

Tuommoinen jyrkkä hiekkakukkula ei olekaan mikään helpoin kiivettävä, kun hiekka tuntuu koko ajan luisuvan jalkojen alta pois. Aikani äherrettyäni pääsin kuitenkin kukkulan huipulle, ja näköalat olivat huikaisevat.

Hiekkaa miltei silmänkantamattomiin!

Kaukana näkyvät Newton Navarran silta ja Natalin kaupunki.

Ajattelin jälkeenpäin, että saatoin olla jokseenkin hupaisa näky, kun kiipeilin dyyneillä tonttulakki päässäni.

Kävimme vielä ennen pimeän tuloa myös Genipabun rannalla.

Mielenkiintoinen pysäköintiruudutus: pysäköintipaikat on eroteltu puupölkyin.

Parvekenäkymä illalla.

Selfie nimimerkillä "taidanpa nukkuakin tonttulakki päässä".

Tapaninpäivä onkin kulunut hotellilla auringosta ja allaselämästä nauttien. Meillä on ukkelin kanssa aina vähän paha tapa ahnehtia lomilla (liikaa) näkemistä ja tekemistä, joten on ollut hyvä olla yksi päivä ihan paikallaankin.

Minulta oli mennyt kamerasta vahingossa jokin ihmeasetus päälle, ja pahoittelen, että tämän päivän kuvat ovat vähän luonnottoman värisiä.

Nämä pirulaiset ovat aina kärkkymässä makupaloja rantaravintoloissa.

Vaikka en ollutkaan suorassa auringonpaisteessa ihan hirveän kauan, poltin taas itseni muun muassa otsasta. Eipä tullut mieleeni, että Brasilian aurinko saattaisi olla pikkuisen polttavampi kuin Suomen aurinko!

Nyt on lähdettävä syömään ja sitten on ruvettava pakkaamaan, sillä matkamme jatkuu taas huomenaamulla. Heipat!