Ennen kuin käy jonkun kimppuun, pitää tietää, missä hänen kimppunsa on.


lauantai 30. joulukuuta 2017

Jeesus pilvessä

Natalista matkamme jatkui reilut kaksituhatta kilometriä etelään päin.

Viiden pisteen vihje:


Kolmen pisteen vihje:




Yhden pisteen vihje:



Rio de Janeiro on kuulunut aina niihin paikkoihin, jotka olen halunnut nähdä. En ole kuitenkaan koskaan uskonut, että pääsisin joskus ihan oikeasti tänne. Täällä sitä nyt kumminkin ollaan, maailmankuululla Copacabanalla!

Copacana on heti hotellihuoneemme ikkunan takana.


Säät eivät ole meitä Riossa suosineet, mikä tietysti vähän harmittaa. Mutta koska kaikkea ei voi saada, tyydyn tilanteeseen sen enempää mukisematta.

Rio on vaikuttanut tosi kivalta kaupungilta, joka muistuttaa jollakin tavalla vähän New Yorkia. Olen taas vähän huvittuneena miettinyt, miten sitä muodostaakin mielessään jostakin paikasta jonkinlaisen kuvan, mutta totuus voi olla täysin erilainen kuin mielikuva. Olin aina ajatellut Copacabanan olevan jollakin lailla huippuhieno paikka, mutta kun näin Copacabanan ensimmäisen kerran, se ei vaikuttanutkaan mitenkään ihmeelliseltä. Copacabana oli vain uimaranta - eikä edes mikään erityisen houkutteleva! Natalissakin oli minusta paljon kauniimmat rannat, kun vesikin oli sellaista vihertävää.

Näkymiä hotellin kattoterassilta. Sokeritoppavuorikin näkyy!

Kuitenkin kun vietimme ensimmäisen iltapäivän ja illan aika tiiviisti Copacabanalla, aloin ymmärtää, mikä Copacabassa ehkä viehättää. Rannalla ja rantakadulla tapahtuu koko ajan jotakin, joten katselemista riittää. Eivätkä ihmiset välitä, vaikka vähän sataisikin, koska täällä on kuitenkin koko ajan niin lämmin, että sadekaan ei tunnu viileältä.




Kuntoilut ovat jääneet minulta lomalla ihan tyystin, mutta kehoa on tullut rakennettua sisäisesti oluella. Mutta eikös se olekin melkein sama asia?

Päivän ehkä kolmas tai neljäs?
Vessa-asiat on järjestetty Copacabanalla ilahduttavan hyvin. Ensimmäisen kerran kyllä vähän epäilytti mennä hyyskään, kun näin, missä vessa sijaitsi.

Teretulemast.

Vessat olivat kuitenkin siistit, ja kun vessamaksukin maksettiin ihmiselle, joka istui tiskin takana vahdissa, vessa oli myös turvallinen.

Olemme odotelleet kirkkaampia säitä, jotta pääsisimme katsomaan Sokeritoppavuorta ja Kristus-patsasta. Nehän sijaitsevat kummatkin korkealla mäen päällä, ja jos pilvet roikkuvat kovin alhaalla, ylhäältä avautuvia maisemia ei näe.

Koska mitään dramaattisia ilmojen kirkastumisia ei taida meidän vierailumme aikana olla luvassa, päätimme lähteä käymään Sokeritoppavuorella tänään. Ainakin pilvet olivat sen verran korkealla, että kukkulalta näkisikin ehkä jotakin. 

Sokeritoppavuorelle ajetaan kaksiosaista köysirataa pitkin. Ensimmäinen köysirata ajaa alemmalle kukkulalle, josta jatketaan toisella köysiradalla varsinaiselle Sokeritoppavuorelle.

Sokeritoppavuorella on korkeutta 396 metriä, ja vaikka minulla ei olekaan mitään korkeanpaikan kammoa, niin on pakko myöntää, että tuolla vähän huimasi, jos seisoin kovin lähellä kaidetta.


Jeesuskin näkyy juuri ja juuri.
Päivän pönötyskuva. Punoitus on naamasta onneksi jo laskenut! Olinkin kaksi päivää punainen kuin tomaatti.
Kun ukkeli näki, että Sokeritoppavuorelta tehtiin helikopteriajeluja, hän keksi haluavansa helikopteriajelulle.

Tuumasta toimeen.

Kyyti tulloo!


Kohta mennään. Jännittää!
Pääsin sattumoisin etupenkille lentäjän viereen, ja sehän oli oikein otollinen paikka ottaa parit videot.

 

Ipaneman ranta ilmasta käsin.

Mäkin osaisin varmaan ohjata tätä.
Edessä Ipanema, takana Copacabana ja taustalla Sokeritoppavuori.
Hotellimme (tuo ruskea tuossa keskellä).
 
Kaupunki valmistautuu kiivaasti uudenvuoden viettoon, sillä vuoden vaihtuminen on Riossa jättimäinen juhlaspektaakkeli. Copacabanalle odotetaan jopa kolmea miljoonaa juhlijaa. En voi olla ajattelematta, että jos joku haluaisi tehdä terrori-iskun suureen väkijoukkoon, niin tämä olisi varsin otollinen paikka.

Esiintymislava nousemassa Copacabanalle.


Testausta.
Meidän piti alun perin vaihtaa huomenna hotellia kauemmas keskustasta, kun emme saaneet tästä hotellista huonetta enää huomisesta eteenpäin. Hotellin johtaja sai kuitenkin onneksi meille huoneen järjestettyä, kun yksi asiakas oli joutunut perumaan tulonsa, kun hänellä ei ollutkaan viisumia Brasiliaan.

Johtaja antoi myös meille vinkkejä, kuinka varustautua, jos menisimme juhlimaan Copacabanalle uutta vuotta. Tuommoinen väkimäärä on hieno tilaisuus taskuvarkaille, joten mukaan ei kannattaisi ottaa mitään ylimääräistä. Kannattaisi ottaa mukaan vain hotellihuoneen avain ja hieman käteistä. Saa nähdä, viitsinkö ottaa mukaan edes kameraa.

Copacabanalla järjestetään iltaisin hieno valoshow, jossa valoja heijastetaan Copacabana Palace -hotellin seinään. Olimme eilen katsomassa showta.

Kaunis Copacabana Palace.



Kohta show alkaa!
Tätäkin oli katsomassa muutama ihminen.
Vielä pieni videonpätkä tästäkin:



Minulla oli hirveä hinku päästä Riossa shoppailemaan, koska täältä saisi oletettavasti värikkäitä vaatteita, mutta saalis on jäänyt toistaiseksi melko laihaksi. Olen löytänyt vain nallelle yhden paidan, ja sekin on ukkelin ansiota, sillä hän oli se, joka patisti minua ostamaan nallelle Riosta paidan. 😀


Yksiä housuja sovittelin, mutta ne olivat liian isot, eikä pienempää kokoa ollut, joten housut jäivät ostamatta.


Harmitti niin vietävästi, sillä housut olisivat olleet minusta todella hienot! Kyllä noilla olisi kelvannut rämpiä Suomen loskassa.

Nyt ei muuta kuin hyvää loppuvuotta ja onnellista alkavaa uutta vuotta ihan jokaiselle!

Muistakaahan olla tarkkana, jos liikutte hissillä:





38 kommenttia:

  1. Varo varo varo, mun langolta vietiin viime uudenvuoden aattona Copacabanalla kännykkä ja silmäkulma jouduttiin ompelemaan jossain ensiaputeltassa ja sitten vielä uudestaan kotona Berliinissä, kun oli jotenkin moukkamaisesti ommeltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella harmillista, että langollesi kävi tuolla tavalla!

      Mutta hyvä, että varoitit. Ukkeli nimittäin suunnitteli ottavansa huomenna mukaan kännykän, ja nyt voin sanoa hänelle, että se ei ole ehkä paras mahdollinen idea.

      Poista
  2. Huimaavaa! Ja oih, miten hieno ja lomailevan näköinen Nalle on Rio-paidassaan. Erityisterkut hänelle - ja hyvää ja onnellista uutta vuotta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nalle kiittää terkuista. Hänellä onkin aivan erityinen lomafiilis, kun on tuommoinen Rio-paita päällä. :-)

      Hyvää uutta vuotta sinullekin! <3

      Poista
  3. Nämä sun kirjoitukset ovat ihanan kattavia. Sellainen olo, kuin olisi siellä käynyt. Ihana, että nalle sai paidan, nuo housut olisivat olleet aika hienot. Ja ehkä hyvä, ettet päässyt ajamaan tuota helikopteria.... Hyvää uutta vuotta 2018 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Kiva jos olet viihtynyt seurassamme!

      Harmitti, että nuo housut olivat liian isot. Ja todellakin oli varmasti hyvä, etten päässyt ajamaan helikopteria. Mitä siitäkin olisi seurannut. :-D

      Hyvää uutta vuotta sinullekin! <3

      Poista
  4. tuhannet kiitokset aivan mahtavasta kirjoituksesta! Näitä on ihana lukea täällä hankien keskellä. Odotan innolla seuraavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että tykkäsit. :-) Suuret kiitokset myös kommentistasi!

      Hyvää uutta vuotta sinulle! :-)

      Poista
  5. Hyvaa uuttavuotta ja kiitos kirjoituksesta,kivaa seurata matkaasi
    ( ihanat housut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uuttavuotta myös sinulle, Pirjo! Ja ihanaa, että olet viihtynyt mukana matkalla! Kävin muuten tänään toisessa ostoskeskuksessa, jossa oli tuon saman housukaupan liike, mutta ei sielläkään ollut noita housuja. On kai annettava periksi.

      Poista
  6. Eikä vähän siistiä... Pääsit helikopteriin! Mua huvitti, että miehesi ei halunnut dyyniautosafarille, mutta sit helikopteriin. Toisaalta loogista, jos noista kahdesta sais valita.

    Hyvää alkavaa vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helikopteriajelu oli kyllä ihan huippua. Yksi parhaimmista kokemuksista elämässäni!

      Ukkeli pelkäsi kai sitä, että semmoinen dyyniauto voi kaatua kyljelleen. Hänelle ei ehkä tullut mieleen, että helikopteri voi pudota maahan asti, ja siinä loppu tulee kyllä varmemmin kuin dyynisafarilla. :-D Mutta kuten sanoit, ehkä tuo kumminkin on loppujen lopuksi loogista, jos ukkelilla on enemmän kokemusta lentämisestä (=luotettavampaa) kuin tuommoisista avoautoista, joilla ajetaan dyyneillä.

      Hyvää alkavaa vuotta myös sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  7. Mäkin halusin aina nähdä Rion, etenkin kun se oli aikoinaan naapurimaassa, mutta kiva kun sen voi nähdä täällä blogissasi:) Tuo rantabulevardi jotenkuten muistuttaa Tel Avivin rantabulevardia, ja sama juttu että koko ajan tapahtuu jotain siellä ,80 % vuodesta (nyt kun päivisin on "vain" noin 20 tai vähän yli astetta niin vähemmän) Mahtavaa että menitte helikopteriajelulle, sitä kautta näkee paikkoja tosi hyvin;) Olen kerran ollut helikopterin kyydissä ,Helsingissä (serkkuni mies on helikopterilentäjä). Olkaapa sitten varovaisia siellä; minä en käyttänyt koskaan minkäänlaisia koruja , paitsi jotain roskakoruja, Venezuelassa, ja kellonakin oli halvin mahdollinen, ja puhelinkin aina turvassa taskussa, edessä, ei koskaan takataskussa. Oikein hyvää uutta vuotta Satu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mitä olen nähnyt Tel Avivin rantabulevarikuvia sinun blogissasi, niin tuntuu, että Rion ja Tel Avivin rantabulevardit voisivat olla hyvinkin saman oloisia. Tosin minusta tuntuu (ainakin sinun kuviesi perusteella), että Tel Aviv on jotenkin hienostuneempi, ja Copacabana jotenkin "kansanomaisempi".

      Harmitti siinä mielessä, että tuo helikopteriajelu oli tosi lyhyt, alle 10 minuuttia. Tosin minä en ole ollut helikopterissa kuin joskus ihan lapsena (jos oikein muistan), joten ajelu sinänsä oli jo suuri elämys. :-)

      Täytyy miettiä huomista iltaa, että menemmekö Copacabanalle, ja miten sinne varustaudumme. Minähän olen aina niin tyhmä, että ajattelen, että eihän mulle mitään satu, mutta jospa kerrankin varautuisin pahimpaan...

      Ihanaa uutta vuotta sinullekin, Jael! <3

      Poista
  8. Hauskaa seurata reissuanne! Hieno paita Nallella nyt <3 ja noi housut on todella makeet :) harmi kun ei ollut sulle sopivaa kokoa.
    Mehän nyt periaatteessa voitais bongata sinut täältä: https://www.skylinewebcams.com/en/webcam/brasil/rio-de-janeiro.html ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Sarda!

      Nalle on ollut aika ylpeä uudesta paidastaan. Hänen piti jo lähettää kuva uusi paita päällään parhaalle kaverilleen Enskallekin.:-D

      Onnellista uuttavuotta sinulle! :-)

      Poista
  9. Huikea reissu teillä! Kiva seurata mukana. Minä innostuin myös Barcelonasta ostelemaan kukkapöksyjä. Olivat myös Suomessa käytössä ja odottavat nyt ensin kesää. Väriä on hyvä hankkia elämään:). Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että väriä pitää saadaa elämään. :-)

      Hyvää uutta vuotta myös sinulle ja koko perheellesi! Toivon teille tulevana vuonna paljon onnen hetkiä!

      Poista
  10. Ihanaa vuoden vaihdetta eikä ollenkaan hullumpi paikka vaihtaa sitä. Kaupan tuota helikopteria ohjailisi jos on pelannut yhtään nintendoa😊. Tykkään tollaisista ranta-alueista missä voi seurailla ihmiset touhua sillä makoilu on niin tylsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa vuodenvaihdetta sinullekin!

      Mä en ole hirveästi pelannut nintendoa, mutta kyllähän noita nappuloita painelemalla varmaan selviäisi aika äkkiä, mitä mistäkin tapahtuu. :-D

      Minäkin tykkään sellaisista rannoista, joilla tapahtuu jotain. Pelkkä auringossa makoilu on kuolettavan tylsää.

      Poista
  11. Harvoin näkee kuvia muiden maiden yleisistä vessoista , mutta todella hyvä informaatio , tollaselle väkijoukolle ne vessat täytyy olla tosiaan kunnossa ! Tuli taas kulttuurishokki tosta väkimäärästä , ei ihme että monet ihmiset voi huonosti täälä pohjoismaassa kun on niin "hiljasta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkeli kommentoikin mulle, kun otin kuvaa tuosta vessasta, että et kai sinä sinne blogiisi mitään vessan kuvia sentään laita. :-D

      Väkimäärä saattaa kyllä täällä vähän ahdistaa, varsinkin näin vuodenvaihteen aikaan. Koin tänään ehkä elämäni kamalimman supermarkettikokemuksen, kun kaupassa sai jonottaa melkein tunnin. :-(

      Onnellista uutta vuotta!

      Poista
    2. Onnellista uutta vuotta! Tunnin jonossa !! Oi , ahaa ,ööö ,kyllä tämä pohjoismaan "hiljaisuus" onki muuten ihan kivaa :))

      Poista
    3. Kiitos samoin, vielä toiseenkin kertaan! Ja kyllä siinä Pohjoismaiden hiljaisuudessa on hyvätkin puolensa. ;-)

      Poista
  12. Wau! On hienoa päästä matkailemaan kanssasi! Helikopterilento oli ihan huikea!
    Miten turvalliseksi koet Rion noin tavallisena arkipäivänä? Voiko kadulla kävellä ihan muina naisina, vai onko ukkeli aina turvanasi?
    Entä hintataso?
    Mielenkiintoista uutta vuotta sinne ja ihanaa matkan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että olet viihtynyt matkalla mukana! <3

      Riossa on lukemani mukaan turvallisuudeltaan eri tasoisia paikkoja, ja esimerkiksi Copacabanaa ja Ipanemaa pidetään yleisesti ottaen suhteellisen turvallisina. En ole itsekään kokenut oloani millään lailla turvattomaksi, vaikka olen kävellyt tuolla kaduilla yksinkin (päivällä ja illalla). Kirjoitan Rion turvallisuudesta seuraavassa postauksessa lisää, jos vain muistan.

      Hintataso on minusta yllättävänkin korkea. Äsken esimerkiksi kävimme lounaalla yhdessä kahvilassa, ja kaksi voileipää, yksi iso salaatti ja kaksi pulloa vettä maksoivat vajaa 130 realia (n. 30 euroa). Vihannekset ja hedelmät, bensa, alkoholi, ruoka ja sen sellaiset ovat hinnaltaan melkeinpä Suomen tasoa.

      Kiitos sinulle kommentistasi ja onnellista uutta vuotta 2018!

      Poista
  13. Kiva raportti Riosta!
    Minäkin olen aina silloin tällöin haaveillut Riosta. En ole vielä toistaiseksi uskaltanut edes suunnitella sinne lähtemistä, kun ei ole seuraa, joka olisi kiinnostunut. Tässä kohtaa minuun on iskenyt pelokkuus, että pääsen eroon omaisuudestani ellen peräti hengestäni. Miten sinä olet kokenut Rion turvallisuuden?

    Onnellista Uutta Vuotta!! ja mukavaa reissun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli vähän samanlainen mielikuva Riosta, että täällä pääsee eroon vähintään omaisuudestaan. Toistaiseksi kuitenkin olen tuntenut oloni suhteellisen turvalliseksi, iltaisinkin. En tosin olekaan liikkunut millään yleisesti vaarallisempana pidetyillä alueilla enkä levitellyt tavaroitani kadulla tms. Minulle tulee turvallinen olo siitä, jos ihmisiä on ympärillä paljon, ja täällähän niitä todellakin on. Kirjoittelen seuraavassa postauksessa lisää Rion turvallisuudesta, jos muistan. :-) Mutta noin yleisesti voisin sanoa, että kyllä Rioon uskaltaa ihan hyvin tulla! Vaikka tietysti mitä tahansa saattaa tapahtua missä tahansa, jos on huono tuuri.

      Onnellista uutta vuotta sinullekin ja muulle Kepposten väelle! :-)

      Poista
  14. Kiitos - hyvää uutta vuotta myös sinulle ja kiitos postauksesesta, joka lisäsi yhden uuden kaikokaipuun kohteen listalle, joka jo ennestään on pitkä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Lady of The Mess! :-)

      Rio on kiva kaupunki, ja vähän harmittaa, kun ei ehditty nähdä oikein mitään, kun piti keskittyä uudenvuoden juhlintaan. :-)

      Poista
  15. Kiitokset erityisesti napakasta otsikoinnista ja alun tietokilpailusta. On niin hieno tunne arvata oikea vastaus jo viiden pisteen vihjeen kohdalla :D Hyvää uutta vuotta! -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viisi pistettä tulla ropsahti kuva-arvoituksesta. :-D Hieman mietin, että onkohan tuo otsikko oikein sopiva, kun joku saattaa vaikka pahoittaa siitä mielensä, mutta toivottavasti niin ei ole käynyt.

      Hyvää ja onnekasta uutta vuotta sinullekin! :-)

      Poista
  16. Kiitos tästä "retkestä"♥ On sielläkin vaan nähtävää ja mitkä näköalat..Wau!! Helikopterilento varmasti myös upea kokemus! Tuo valoshow oli kyllä hieno ja niin olisi ollut housutkin, harmi kun ei ollut sopivaa kokoa! Hyvää ja rauhaisaa uutta vuotta sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä. Kiva jos viihdyit retkellä mukana. :-) Helikopterilento kuului kyllä yhteen elämäni huippukokemuksista, ja valoshowkin oli hieno. Nyt ne housut saattaisivat olla jo sopivatkin, kun olen levinnyt niin kamalasti joka suuntaan. :-D

      Onnellista uutta vuotta sinne Päden pajaan! <3

      Poista
  17. Olipas taas kiva postaus,hyvää reissunjatkoa!��Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja! Hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle! :-)

      Poista
  18. Heips, minäkin olen taas palannut joulun vietosta normaaliin menoon.

    Olipas vauhdikas aloitus heti näin arjen ja vuoden alkuun, kun pääsin helikopterilennolle Rioon ja Copacapanalle. Ihana postaus!
    Kävittekö Ipanemalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Leena, ja tervetuloa taas joulutunnelmista normaaliin arkeen! :-) Onnellista uutta vuotta!

      Kävimme Ipanemallakin, mutta yritän kirjoittaa siitäkin seuraavassa postauksessa. Seuraavasta postauksesta taitaakin olla tulossa taas mammuttimainen kirjoitus, kun pitäisi saada kaikki mahtumaan siihen. Elän toivossa, että jospa saisin sen tämän päivän aikana kirjoitettua. :-)

      Kiitos. <3

      Poista