Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


torstai 21. joulukuuta 2017

Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha pukki

Joulu näkyy täällä Boliviassa todella selvästi. Kaupat ovat täynnä kaikkea jouluun liittyvää - on joulukoristeita, lahjakoreja, lahjatarvikkeita, joulukakkuja ja joulunameja, jouluruokaa, jopa tekokuusia - siis kaikkea sitä, mitä Suomessakin. Joululaulutkin raikuvat kaupoissa, mikä tuntuu aika koomiselta, sillä tunnelma ei ole minusta mitenkään jouluinen. Yhdistän joulun niin selvästi talveen, lumeen ja kylmyyteen, että tällaiset trooppisemmat joulut tuntuvat vain hassuilta kopioilta.

Joulupukkikin on nähty yhden marketin edustalla.
Joulukoristeluja toisen marketin ovensuussa.



Kuusenkoristeita, jotka eivät ole ihan sieltä vaatimattomimmasta päästä.


Joulukrääsää hyllyn täydeltä.

Talojen pihoilla näkyy joulukoristeita ja jouluvaloja, vaikka ne ovatkin paljon vaatimattomampia kuin esimerkiksi Suomessa.

Jos oikein tarkkaan katsoo, niin näkee puussa muutaman joulupallon.
Joulukuusi talomme aulassa.
Ventura Malliin tehty jouluinen leikkipaikka lapsille.

Ventura Mall on muuten ulkoapäin aika jyhkeän näköinen.

Mielensäpahoittaja kävi tuolla yhtenä päivänä muutamassa kaupassa sovittamassa vaatteita, mutta lähti sitten kotiin laihduttamaan.

Joulukuusista tuli mieleeni, että kuuset ovat minusta täällä aika kalliita. Miehenkorkuiset muovikuuset maksavat 300-400 bolivianosia (36-48 euroa). Jos haluaa oikein pröystäillä, voi ostaa kahden ja puolen metrin mittaisen, todella jykevän, valmiiksi valaistun kuusen, jolla on viiden vuoden takuu. Sillä lompakko kevenee 2 400 bolivianosin (292 euron) verran.

Santa Cruziin oli luvattu tälle viikolle joka päiväksi sateita, mutta eipä niitä ole hirveästi näkynyt.

Hetki auringonlaskun jälkeen.



Täällä ei ole satanut kuin silloin yhtenä yönä ja yhtenä iltapäivänä - tietysti juuri silloin, kun minulla oli pyykit katolla kuivumassa.

Tässä talossa on katolla pyykinpesu- ja kuivauspaikka, joka on minusta aika hauska ja näppärä.



Kyllä tuolla kelpaa kuivatella pyykkejään! Tosin tuulisina päivinä katolla tuulee aivan järkyttävästi, ja minunkin piti laittaa jokaiseen vaatekappaleeseen varmuuden vuoksi neljä pyykkipoikaa, ettei tarvitsisi lähteä keräilemään pikkuhousuja kadulta. Tosin en edes uskaltanut ripustaa pikkupyykkiä tuonne, vaan levitin ne "kodinhoitohuoneen" pikkutelineelle.

Kodinhoitohuone on parvekkeenomainen tila keittiön takana.

Tässä onkin jo silityspuuhat menossa.
Yhtenä iltana ukkeli laittoi minulle töistä tullessaan viestin, että lähdettäisiinkö iltakävelylle. Kysymys oli minusta niin omituinen, että siihen piti tietenkin vastata myönteisesti. Harvemmin nimittäin tulee yhteisiä iltakävelyjä harrastettua! Kiersimme korttelin, ja ukkeli esitteli minulle jo hänelle tuttuja paikkoja. Kävimme olusilla ja palasimme kotiin syömään. 

Matkalla ukkeli bongasi kuitenkin kukkakaupan ja sanoi menevänsä ostamaan minulle kukkia. Yritin estellä, kun ei ollut mikään merkkipäiväkään, eikä kukkia voi ilman syytä ostaa. Sitten ajattelin, että ostakoon, jos kerran haluaa. Minunhan pitäisi vain iloita kukista!

Kukkakaupassa.



Leikkokukkavalikoima ei ollut hääppöinen, mutta ihan kauniita kukkasia sieltä kumminkin lopulta löytyi. Mitä lienevät?


Ostin eilen ison kassillisen hedelmiä, joita saa käsittääkseni vain Boliviasta (tosin luin jostakin, että hedelmää viljeltäisiin myös Australiassa). Kyseessä on kansallinen herkku nimeltä achachairú, joka on sukua mangostanille ja jonka sesonkiaika on juuri nyt.

Achachairún myyntipiste kadun varressa.
Tuommoinen iso kassillinen hedelmiä maksoi 15 bolivianosia (1.8 euroa), joten hedelmä ei ole ainakaan hinnalla pilattu.

Achachairústa tehdään myös mehua, jota oli tuossa kylmälaukussa. Kylmälaukusta vain kauhottiin mehua suoraan mukeihin. Pieni vinkki siis, jos juomapullot eivät meinaa mahtua kylmälaukkuun: kannattaa kaataa juomat suoraan laukkuun, niin laukkuun mahtuu paljon enemmän tavaraa. 😀

Tässä sitä herkkua nyt on!


Hedelmästä syödään tuo valkoinen sisusta, jonka sisällä olevat siemenet syljetään pois. Achachairún maku yllätti, sillä olin kuvitellut hedelmän olevan hyvin makeaa, mutta se olikin aika kirpeää. Tykkäsin kuitenkin hedelmästä kovasti. Parempi tykätäkin, kun sitä on niin iso pussillinen!

Muistaessani täytyy sanoa, että en ole pitkään aikaan nähnyt niin ystävällistä kansaa kuin bolivialaiset ovat. Ihmiset ovat, ainakin täällä Santa Cruzissa, jotenkin erityisen ystävällisiä ja sydämellisiä. Mikä täällä siis on ollessa.

Uberkin toimii täällä erinomaisen hyvin, ja sillä olemme enimmäkseen liikkuneetkin. Minä tosin tykkään myös kävellä paljon, koska tykkään katsella samalla paikkoja, eikä minulla ole kiirettä. En piittaa kuumuudestakaan, vaikka varmasti kyllä pitäisi. Sinä vuoden kuumimpana päivänäkin kävelin monta tuntia, mikä oli ehkä vähän liikaa. Onneksi minulle ei tullut kuumuudesta mitään jälkiseuraamuksia, vaikka loppumatkasta päätäni alkoikin särkeä siihen malliin, että oli hakeuduttava pikaisesti viileisiin sisätiloihin.

Lähdimme eilen käväisemään La Rinconadassa, joka on eräänlainen ajanvietteellinen luonnonpuisto. Kysyin lähtiessämme ukkelilta, onko olemassa paikkoja, joihin Uber-kuskit eivät suostuisi tulemaan, ja ukkeli sanoi, että kai niitä sellaisiakin on. Kävi ilmi, että La Rinconada oli juuri sellainen paikka! Emme meinanneet päästä puistosta pois, kun niin moni kuski perui kyydin. Onneksi sentään tavallinen taksi suostui tulemaan paikalle.

La Rinconada on kuuluisa jättilumpeistaan, tarkemmin sanottuna amatsoninjättilumpeista, joita lampi on täynnä.


Maailman suurin amatsoninlumpeen lehti onkin mitattu juuri täällä, vuonna 2012. Ennätyslehden halkaisija oli huikeat 3,2 metriä.

Puistossa on paljon muutakin kuin lumpeenlehtiä - on muun muassa kaktuspuisto, minikokoinen sademetsä, akvaario sekä mahdollisuuksia erilaisiin aktiviteetteihin, kuten vaijeriliukuun ja uima-altaissa pulikoimiseen.


Täällä eteläisellä pallonpuoliskolla koululaisilla on nyt kesäloma (marraskuun lopusta helmikuun alkuun), joten uima-altaat olivat täynnä lapsiperheitä.

Tuommoisessa riippumatossa olisi ihana loikoilla kirja kädessä!
Meikä rakentaa pesää!
Lammen rannalla oli myös laituri, josta saattoi syöttää koikarppeja.

Minulla on jonkinlainen kammo suuria kalaparvia kohtaan, ja oikein selkäpiitä karmii, kun katson tätä kuvaa.

Joulu näkyi La Rinconadassakin.

 
La Rinconada oli minusta hieno ja todellakin käymisen arvoinen paikka.


Tämänkertainen ravintolakatsaus tulee argentiinalaisesta ravintolasta, La Cabrerasta, jossa kävimme pari iltaa sitten. En ole muistaakseni koskaan ennen syönytkään argentiinalaisessa ravintolassa, ja ruokalistan lihapitoisuus oli pieni yllätys. Vaikka nyt kun tarkemmin ajattelen, niin eikös Argentiinasta tuoda lihaa Suomeenkin - tai ainakin ennen tuotiin?

Kaikki ruoat eivät mahtuneet kuvaan... Ukkelilla on pääruokanaan puolikas kana ja minulla 400 grammaa naudanlihaa. Eipähän loppunut ruoka kesken.
Jälkkäriksi brownie ja jäätelöä.
Tuo brownie oli niin järkyttävän hyvää, että tuli todistettua taas yksi asia: vaikka minulle maistuu kaikki makea (paitsi sellaiset kumiset irtokarkit, marsipaani ja kookosmakeiset), niin olen pohjimmiltani ehdottomasti suklaaihminen. Miksei suklaa voisi sisältää vähemmän kaloreita ja miksei se voisi sisältää kaikkia ravintoaineita, jotka ihminen tarvitsee? On se niin väärin, että ihminen ei voi elää pelkällä suklaalla.

Laskun kanssa pöytään tuotiin hauska tikkaripuu.

Syöminen meni tuona iltana aika myöhäiseksi, ja minun oli ihan hirvittävän vaikea päästä seuraavana aamun sängystä ylös, kun olisi nukuttanut aina vain. Minua on nukuttanut täällä muutenkin todella hyvin. Vaikka olisin juonut päivän aikana neljä mukia kahvia ja viimeisen mukillisen vielä kello viiden aikaan, niin nukun kuin tukki, ja aamullakin uni maittaisi aina vain. Kotona minun ei ole koskaan vaikea päästä sängystä ylös, vaan pikemminkin päinvastoin: aikainen aamuherääminen on minulle joskus melkeinpä ongelma. Mistäköhän tämmöinenkin ilmiö mahtaa johtua? Kuumuudesta vai raskaammasta ruoasta?

La Cabrera oli kiva paikka!




Koska ukkelilla on vähän lomaa, lähdemme lauantaiaamuna pienelle matkalle, ja palaamme näillä näkymin Santa Cruziin vasta tammikuun puolella.

Toivottelenkin tässä vaiheessa kaikille lukijoilleni oikein leppoisaa, tunnelmallista ja herkullista joulua! Haluan myös kiittää lämpimästi teitä, jotka jaksatte lukea ja kommentoida juttujani, koska tiedän, että näissä ylipitkissä jaaritteluissani on kestämistä.

Jätän samalla hyvästit talolle, joka on ollut kotimme reilun viikon verran.

Tuolta yhdeksännestä kerroksesta olen katsellut maisemia.
Kotikatu.


Pieni tonttumme haluaa myös lähettää oman joulutervehdyksensä.

Hyvää joulua kaikille!

Kirjoittelen varmasti kuulumisia jossakin vaiheessa reissun päältäkin, jos vain nettiyhteydet toimivat.

¡Hasta luego!

💝

28 kommenttia:

  1. Kun luen näitä postauksiasi, tunnen kuinka reissunainen minussa nostaa päätään. Kuulostaa niin kivalta!

    Tuli muuten mieleen samanlaisia mielensäpahoittaja-kokemuksia Italiasta, Ranskasta ja Etelä-Amerikasta. Leidit ovat noissa maissa niin siroja ja pikkuisia, että itselle on vaikeata löytää mitään sopivaa. Toista se on täällä Hollannissa, jossa monet naisetkin ovat aika kookkaita. Tai oikeastaan vain pitkiä, mutta se tarkoittaa myös isompia kokoja vaatteissa ;)

    Kanavalla jo toivoteltiin joulut, mutta tietysti myös tätä kautta iloinen jouluntoivotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissaaminen on kyllä kivaa - ainakin tiettyyn rajaan asti. ;-)

      Ehkä olisi pitänyt ottaa rekeiltä suoraan normaalia isommat koot, mutta ei, kun piti vain yrittää mahtua niihin samoihin kuin kotimaassa. Toisaalta olin toiveikas, että jospa olin vielä turvoksissa lentomatkasta. :-)

      Jouluahan voi toivottaa vaikka kuinka moneen kertaan, eli iloista joulua sinullekin!

      Poista
  2. Ihania kuvia ja kiva oli lukea kuulumisia♥ On se tosiaan jännä kun ei yhtään osaa kuvitella että siellä on joulu kun on niin kaunista, vihreää ja aurinko paistaa:) Kai se vaan lumi ja pakkanen kuuluu joulufiilikseen kun niihin on tottunut..vaikka tosin täällä sataa juuri nyt vettä:) On kuitenkin luvattu että luntakin vielä ennen joulua sataisi. Siellä on kyllä vaikka mitä nähtävää! Hyvänen aika miten onkin isoja nuo lumpeen lehdet! Mukavia joulunalus tunnelmia sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no se vesisadekin tuntuu jotenkin jouluisemmalta kuin auringonpaiste ja palmut. Tosin täälläkin satoi äsken vettä (ja mulla taas pyykit narulla!), eikä tullut yhtään jouluista fiilistä. Eli kyllä se joulumieli taitaa syntyä lähinnä siitä kylmyydestä ja pimeydestä. :-D

      Luinkin iltapäivälehden sivulta, että siellä saattaa tulla ennen aattoa mahdollisesti lunta. Pidän peukkuja, että saadaan valkoinen joulu koko Suomeen!

      Tunnelmallista joulunodotusta! <3

      Poista
  3. Kiva postaus:) Täälläkin,vaikkei ole virallisesti joulua ,niin näkyy paljon joulukoristeita,mikä tuntuu oudolta kun nyt on ollut helteitä. Viime viikolla kävin Tel Avivin pääbussiaseman joulutorilla;siellä oli erikokoisia muovikuusia,mutten katsonut mitä maksavat. Kiva tuo pyykinkuivauspaikka katolla,olispa meilläkin sellaisia,mutta katolla on vain aurinkopaneeleja, ja vesisäiliöitä,eikä tuollaiselle olisi siellä tilaakaan. Hienoaja paikkoja Boliviassa, Mulla oli aikoinaan bolivialainen kaveri nimeltä Laura Moreno, mitäköhän hänellekin kuuluu,tosin tapasimme Euroopassa. Mulla on muuten Venezuelasta ostettu pusero,joka ei mennyt ostoksen jälkeenkään päälle,vaikka silloin olin hoikka;D Muuten, minusta joka paikassa Etelä-Amerikassa ihmiset ovat tosi ystävällisiä, ainakin Venezuelassa missä asuin,ja Perussa,jossa vietin pari kuukautta, ja Kolombiassakin, vaikka siellä luottokorttini kopioitiin ja käytiin sillä ostoksillä...
    Oikein kivaa matkaa teille,ja joulua ja uutta vuotta. Oletteko kauankin nyt Boliviassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael. Onkin ollut kiva katsella, millaisia joulun merkkejä siellä sinun kotiseudullasi näkyy. Hassua, että siellä myydään kuusiakin, jos kerran joulua ei virallisesti vietetä. Mutta tietysti siellä on niitäkin, jotka viettävät, joten kuusiakin pitää olla.

      Tuo pyykinkuivauspaikka on ihan huippu erityisesti siksi, että se on niin iso ja siisti. Ei ole vain muutama lörpähtänyt pyykkinaru, vaan on koko katto täynnä naruja! Tosin onhan tuo paikka kovin sateelle altis, ja minullekin kävi äsken köpelösti. Nyt kaikki vaatteet ovat roikkumassa tuolla kodinhoitohuoneessa. Toivottavasti kuivuvat!

      Kiva kuulla, että ihmiset ovat ystävällisiä kautta Etelä-Amerikan. Pitää siis ehdottomasti matkustella täällä tulevaisuudessa enemmän. Ihmisten ystävällisyys tai epäyställisyys vaikuttaa niin hirveän paljon (ainakin minulla) siihen, millainen yleisfiilis jostakin maasta tulee. Itse en suostuisi menemään esimerkiksi Ranskaan (anteeksi vain kaikki Ranskan ystävät), vaikka se olisi viimeinen paikka maailmassa. :-D

      Mukavaa joulunaikaa ja onnekasta uutta vuotta sinullekin! Ukkelista en tiedä, kuinka kauan hän täällä on, mutta mun on tarkoitus olla täällä näillä näkymin puolisentoista kuukautta. Eli Bolivia-jutut jatkuvat. :-D

      Poista
  4. Ilolla luetaan pitkätkin tarinat. Hauskaa oli nähdä sikäläinen joulu:). Oikein ihanaa joulua teille sinne kauas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava kuulla, Paluumuuttajatar. <3 Ihanaa ja tunnelmallista joulun aikaa myös sinulle sekä koko perheellesi!

      Poista
  5. Argentiinalaiset ravintolat ovat taalla Israelissa tunnettuja juuri LIHAravintoloina. Asado ja Chimichurri kyytipoikana. Nam. Sen jalkeen voi olla kylla massu niin taynna etta hairitsee nukkumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä argentiinalaiset ravintolat tunnetaan täälläkin liharavintoloina? Vaikea sanoa, kun en ole perehtynyt aiheeseen tarkemmin. Maailmassa olisi kyllä niin paljon erilaisia keittiöitä, joihin olisi kiva tutustua paremmin!

      Kumma kyllä mulle kävi juuri päinvastoin tuon aterian jälkeen, vaikka yleensä liian raskas syöminen liian lähellä nukkumista häiritsee minunkin untani.

      Poista
  6. Kiva postaus ja ihania kuvia! Minusta just sopivasti juttua ja kuvitusta. Upeita nuo lumpeet ja muutenkin kivan näköinen paikka tuo Rinconada.
    Argentiinalaiset ravintolat on mun suosikkeja (muiden muassa) juuri siksi, että ne on LIHAravintoloita. Mä olen oikea luolamies(nainen). :D

    Hyvää joulun aikaa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä mäkin tykkään lihasta. Minusta ei saisi leivottua kasvissyöjää niin millään. Tai tietysti jos ei muuta ruokaa olisi, niin kyllä sitä silloin kai kasviksillakin eläisi. :-)

      Mutta liha saisi olla mieluusti sellaista "selvää" ja helppoa syötävää. En oikein tykkää jos lihassa on kovasti rustoa tai muuta vastaavaa ja jos lihaa pitää kovasti kaluta, varsinkin ravintolassa. Tuo oli juuri vähän sellainen haasteellisempi lihapala. Jäi ehkä 25 grammaa syömättä. :-D

      Kiitos sinulle. <3 Ja mukavia joulunpyhiä! Teillä on varmaan sitten ainakin kinkkua joulupöydässä. ;-)

      Poista
  7. Ihania lumpeita ja mielenkiintoisia juttuja muutenkin! Luonnonpuistot ovat kyllä ihan parhaita matkakohteita kaikkialla. Suuriin kalaparviin kannattaa ehkä juuri Boliviassa suhtautua varovaisesti, kun siellä on niitä piraijoitakin :D Feliz Navidad! -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, piraijoita! Niitähän minä vasta pelkäänkin. Jos niitä on jossain akvaariossakin, niin en uskalla mennä kahta metriä lähemmäs. :-D

      Lumpeista minäkin tykkäsin kovasti. En ole nähnyt ennen mitään vastaavaa!

      Feliz Navidad para tí también! :-)

      Poista
  8. Näitä juttuja on tosi kiva lukea - varsinkin kun ei tuonne Boliviaan ehkä ikinä itse pääse. Itse aloitin jouluilut niin ajoissa, että vähän jo alkaa kyllästyttämään. Kuusikin on ollut sisällä jo kuukauden ja pudottelee neulasiaan jo kun katson sitä päin.

    Samaa mieltä tuosta kalaparvesta. Vähän minuakin hirvitti. Hyvää Joulua ja reissailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle olisi voinut käydä hyvin samalla lailla, että olisin kyllästynyt kuuseen jo paljon ennen joulua. Minäkin kun suunnittelin kuusen hakemista jo kauan sitten. Homma kaatui kuitenkin siihen, että olisi pitänyt etsiä kuusen jalka, koristeet ja tähti, muistaa kastella kuusta ja sitten vielä roudata kuusi poiskin ennen Boliviaan lähtöä. Aivan liian työlästä!

      Hyvän joulun toivotukset sinullekin!

      Poista
  9. Postauksesi ovat enemmän kuin mielenkiintoista luettavaa, eikä pituuskaan ole ongelma. Ei kaiken tänä päivänä tuotettavan kirjallisen materiaalin tarvitse olla yhdellä vilkaisulla luettavaa ja yhdessä suupalassa pureksittavaa.

    Hyvää ja rauhallista joulunaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle iskee aina välillä syyllisyys, kun tiedän, että ihmiset ovat kiireisiä ja netissäkin olisi paljon muuta luettavaa, ja sitten minä kirjoitan niin julmetun pitkiä sepustuksia. Tietysti voisin postata lyhyemmin ja useammin, mutta en vain jotenkin osaa. Mutta eihän kenenkään ole pakko lukea, jos ei kiinnosta tai jos ei ole aikaa, eli siinä mielessä on vähän hölmöä miettiä tällaisia.

      Oikein mukavaa joulunaikaa sinullekin!

      Poista
  10. Mä jaksan lukea sulta vaikka kuinka pitkia tarinoita koska ne on omaperaisia ja mielenkiintoisia joten anna palaa kun on aikaa. Olen kaynyt muutaman kerran argentiinalaisessa ja mieleen jäi hyvä liha ja chimchurri, olen pyytanyt äitiäni laittamaan postissa Espanjasta tasaisin väliajoin chimchurri maustetta, koska olen ihan koukussa siihen. Brassiravintolassa oli myös kokemus että tarjolla oli lihaa, lihaa ja lihaa. Nuo lumpeenlehdet ovat niin kauniita, onpa kivan kuuloinen paikka tuo Bolivia, luulisin että aika monen paikan ydin on kuitenkin se kuinka kokee ympäristön kohtelevan. Hyvää matkaa ja reissujuttuja odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Petra, mukava kuulla. <3

      Minä taas en innostunut yhtään ainakaan tuon ravintolan chimchurrista. Minusta se oli mautonta ja öljyistä litkua. Olisin kuvitellut, että kastike olisi tulista, mutta eihän se sitä ollut.

      Haha, saa nyt nähdä, miten niiden reissujuttujen kanssa käy. Ollaan paraikaa jumissa lentokentällä, ja näyttää aika epävarmalta, että päästäisiin tänään sinne, minne oli tarkoitus päästä. Alkaa vähän kiristää hermoa, vaikka eihän se mitään auta.

      Mukavia joulunpyhiä!

      Poista
  11. Hienoja nuo jättiläislumpeet!
    Kivaa lomareissua teille!

    VastaaPoista
  12. Olen samaa mieltä joulun kanssa, ympäristö sen tekee, ei mikään krääsä riitä jos ei ole lunta ja oikeaa tunnelmaa.
    Jos en inhoaisi matkustamista, niin olisin tosi kateellinen näistä sinun matkamahdollisuuksistasi, vau, mitä paikkoja olet pöössyt katsomaan. Nuo jättilumpeet on tosi hienoja!
    Oikien hyvää joulunaikaa ja onnelista uutta vuotta reissullenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei kande olla kateellinen matkustamisesta, sillä kyllä tämä ihan työstä käy. Varsinkin silloin, kun kaikki ei mene ihan putkeen. Mutta maailma avartaa tai jotain.

      Hyvää joulunaikaa sinullekin!

      Poista
  13. Tosi mielenkiintoinen postaus! Odotan taas seuraavaa......:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulrika. <3 Toivottavasti sinulla oli kiva joulu!

      Poista
  14. Vautsi mikä puisto ja mitä lumpeita. Koet ja näet siellä hienoja juttuja. Mukavaa tapaninpäivää, Satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä käymisen arvoinen paikka! Toivottavasti olet nauttinut joulunpyhistä - ja kukkasista! ;-) Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3