Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Mitä saa sanoa?

Kampaajalla tuli taannoin puhetta suorapuheisuudesta, ja totesin itse tykkääväni siitä, että asiat sanotaan suoraan. Jäin kuitenkin miettimään, että asia ei ole ihan noin yksioikoinen, sillä suorapuheisuuttakin on monenlaista. On hyvää ja rakentavaa suorapuheisuutta, ja sitten on sellaista röyhkeyttä lähentelevää töksäyttelyä, jota suorapuheisuudeksikin kutsutaan. Töksäyttelijällä on mielestään oikeus sanoa mitä sylki suuhun tuo, koska "hän nyt vain sattuu olemaan suorapuheinen luonne".

En suuremmin arvosta jälkimmäisen kaltaista suorapuheisuutta, sillä ajatusten julkaiseminen ilman minkäänlaista suodatuskykyä on minusta osoitus sosiaalisten taitojen ja käytöstapojen puutteesta. Kommunikoinnin ainoa tarkoitus tällaiselle ihmiselle on saada oma viestinsä viedyksi perille - aivan sama, mitä toinen siitä ajattelee. Jos toinen on niin herkkänahkainen, että loukkaantuu, niin sehän on hänen ongelmansa! Töksäyttelijältä puuttuu empatiakykyä asettua toisen asemaan, ja koska häneltä puuttuu usein myös kyky kuunnella toista, kommunikointi tällaisen ihmisen kanssa voi olla vaikeaa.

Se, mikä ketäkin loukkaa, riippuu tietenkin henkilöstä, mutta kukaan tuskin ilahtuu esimerkiksi ulkonäköönsä kohdistuvasta arvostelusta. Ulkonäön arvostelu on minusta muutenkin epäreilua, sillä ihminen ei voi hirveästi vaikuttaa siihen, millaisen naaman tai kehon on syntyessään saanut. Harva on varmasti säästynyt kuulemasta Anu Saagimin kohua herättäneestä, Maria Veitolaan kohdistuneesta kommentista. Saagimhan sanoi television keskusteluohjelmassa Veitolan olevan ruma ja perusteli kommenttiaan sillä, että hän on vain rehellinen. Asiasta nousi kohu, kun Veitola ihmetteli Twitterissä yleisön reagointia, sillä yleisö oli vain nauranut. En viitsi vaivautua pohdiskelemaan Saagimin persoonaa sen syvällisemmin, mutta en voi olla miettimättä, millainen ihmisen pitää olla, että hän sanoo jotakin tuollaista. Vaikka Saagim - tai joku toinen vastaavasti käyttäytyvä - ei piittaisikaan toisen tunteista, niin luulisi hänen välittävän edes siitä, millaisen kuvan hän itsestään antaa. Tuollaisen kommentin lausuja vaikuttaa nimittäin kovin typerältä ihmiseltä. Jokainen saa ajatella mielessään mitä haluaa - vaikka että joku on ruma - ja kyseenalaisiksi ajatukset muuttuvat vasta siinä vaiheessa, kun ne sanotaan ääneen.

Nykyaikana tuntuu muutenkin olevan tavallista, että oma mielipide pitää tuoda julki, oli asia mikä tahansa. On oltava oma kanta joka asiaan ja se on myös tehtävä selväksi, vaikka ei olisikaan riittävästi taustatietoa asiasta tai perusteita mielipiteen esittämiselle. Ilmiö on minusta varsin mielenkiintoinen, ja olen miettinyt, mistä tämä mahtaa johtua. Onko "ryhmiytyminen" nykyajan ihmiselle niin tärkeää, että elämä on jatkuvaa ja osin tiedostamatontakin kuulumista johonkin? Vastustetaan sitä tai tätä tai ollaan sen tai tämän asian puolesta. Vai onko nykyajan ihmisellä niin suuri tarve näkyä, että mielipide asiasta kuin asiasta pitää tuoda julki? Muutenhan voi hukkua some-massaan, olla ei-mitään ja ei-kukaan.

Jos ulkonäköön kohdistuva kommentointi ei ole soveliasta, niin entä sitten toisen tekemät valinnat tai toimintatavat? Saako niitä kommentoida suorasukaisestikin? Saako ystävälle esimerkiksi sanoa, jos hänen päällään oleva vaate ei sovi hänelle lainkaan? Tai jos työtoveri toimii tavalla, joka on omasta mielestä väärä, tuleeko siitä sanoa? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, joihin ei varmasti ole yksiselitteistä vastausta. Itse ajattelisin, että sopiva toimintatapa riippuu ainakin kyseisen ihmissuhteen laadusta sekä motiiveista.

Kun menin viime syksynä ensimmäisen kerran yli 20 vuoden tauon jälkeen kampaajalle, kampaaja nosteli hiuksiani ja totesi: "nämä sinun hiuksesi ovat ihan hirveässä kunnossa" ja "nämähän ovat ihan vihreät". En voinut muuta kuin nauraa, sillä tottahan asia oli. Ei tullut mieleenkään loukkaantua, koska kampaajalla oli ammattinsa puolesta ikään kuin oikeus sanoa noin; olihan hän alan asiantuntija. Jos sen sijaan joku toinen, esimerkiksi äitini tai ystäväni, olisi sanonut minulle saman, olisin varmasti suutahtanut: mikä sinä olet minun hiuksiani arvostelemaan!

Motiiveja on monenlaisia, ja saatamme haluta sanoa asioita hyvin eri syistä. Motiiveja kannattaakin aina hieman kuulostella, ennen kuin sanoo jotakin. Jos esimerkiksi työpaikalla on tarkoitus vaikuttaa työilmapiiriin tai työn laatuun, asioista on mielestäni sanottava, silläkin uhalla, että joku loukkaantuu. Mutta jos halu sanoa jotakin kumpuaa esimerkiksi siitä, että toinen ärsyttää, on ehkä parempi vaieta. Olen huomannut, että  "suorapuheisuus" tulee itsessäni helposti ilmi silloin, kun asiat eivät mene mieleni mukaan ja minua ottaa päähän. Silloin tekee mieli ilkeillä ja sanoa kaikenlaista ajattelematonta. Tällaiset motiivit eivät ole koskaan hyviä, sillä silloin kyse ei ole enää suorapuheisuudesta vaan vittuilusta. Tällaisissa tilanteissa olisikin hyvä pysähtyä ja miettiä hieman pidempään, mitä aikoo suustaan päästää.

Jos unohdetaan töksäyttelijät, niin suorapuheisten ihmisten kanssa on minusta helpompi olla kuin sellaisten, jotka kiertelevät ja kaartelevat. Suorapuheisista ihmisistä tietää, mitä he ajattelevat: ei tarvitse arpoa, vaan kommunikointi on suoraa ja avointa. Sellaisesta suorapuheisuudesta minä pidän - ja siinä olisi itselläni vielä opittavaa.

18 kommenttia:

  1. Jotain hyotya taman virolaisen kaiman kommenteista; tulee kunnolla yleiseksi puheenaiheeksi mita ja kenelle on soveliasta sanoa.
    Tuo hanen arvostelunsa sopisi viisivuotiaan suuhun, ei aikuiselle ihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta. On hyvä, että tarkistamme välillä käsityksiämme siitä, mitä on soveliasta ja mikä ei, ja että siitä keskustellaan julkisuudessakin oikein kunnolla. Siinä mielessä on siis hyvä, että Saagim vähän "ravisteli" meitä, mutta muuten hänen sanansa sopisivat tosiaan paremmin lapsen kuin aikuisen naisen suuhun.

      Poista
  2. Minä arvostan sellaista suorapuheisuutta, jolla pyritään hyvään. Kannattaakin siis ehkä miettiä, että mihin sanomisellaan pyrkii. Jos pyrkii tarpeelliseen muutokseen, toisen suojelemiseen tai kiusallisesta asiasta varoittamiseen tms, niin asia kannattaa ottaa puheeksi. Jos sen sijaan asia on sellainen, että sitä ei suoratkaan puheet pysty muuttamaan tai sanomisellaan aiheuttaa vain pahaamieltä ja kipua, niin on parasta pysyä ihan hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä periaatteita. Jotenkin tuohon suuntaan itsekin ajattelisin. Tosin sellainenkin mahdollisuus on, että ne minkä minä ajattelen olevan hyviä aikeita, eivät olekaan toisen mielestä sitä, vaan toinen voi nähdä asian ihan eri tavalla, ja tulee väärinymmärryksiä. Mutta toisen ajatuksiahan ei voi lukea eikä ennustaa, ja minusta sillä pääsee jo aika pitkälle, että on rehellinen itselleen ja pyrkii hyvään.

      Poista
  3. Jos pitäisi veikata, niin sanoisin että Anu Saagim on tuotteistanut itsensä. Että hänen "tuotemerkkinsä" epäonnistuisi, jos hänen puheista _ei nostettaisi haloota. Ei sillä, että se kuitenkaan oikeuttaisi laukomaan henkilökohdennettuja törkeyksiä (ei todellakaan). Jotain kautta hän varmastikin tekee rahaa tuolla.

    Kuunneltiin tänään aamupäivällä Kansanradiota autossa. Ai hitsi, että se oli virkistävä :) Vaikka ihmiset sinne soittaa ja narisee suoraan vaikka mistä, niin se ei kumminkaan ole semmoista provosoivaa ***tuilua, joka varsinaisesti sieppaisi. Valitetaan ne rutinat mitä on mielen päällä, keskustellaan, ja se siitä. Sitten jatketaan eteenpäin. Tuli jotenkin tosi hyvä mieli tuosta vanhanaikaisesta ohjelmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ajatellut, että Saagim laukoo kommenttejaan ihan tarkoituksella - jotta hän saisi julkisuutta ja sitä kautta ehkä jotain hyötyä. Toisaalta kyllähän tämmöiset kommentit vaikuttavat Saagimin julkisuuskuvaan aika tavalla, mutta ilmeisesti Saagimille ei ole mitään väliä, millaisen kuvan hän itsestään antaa. Tätä on minusta vähän vaikea käsittää, koska en minä ainakaan haluaisi, että muut ajattelisivat minun olevan ihan hirveä kotka. Mutta ilmeisesti Saagim ei välitä muiden mielipiteistä pätkääkään, mikä on oikeastaan jollakin kierolla tavalla ihailemisen arvoinen asia.

      Kansanradio kuulostaa hauskalta. :-) Vieläkö sellainenkin tulee? Muistan äidin joskus puhuneen Kansanradiosta, ja luulin, että se on jokin hänen lapsuutensa juttu. Kuulostaa leppoisalta ohjelmalta. :-)

      Poista
  4. Mukavia pohdintoja taaskin!

    Itsekin olen enemmän suorapuheinen kuin äärimmäisen diplomaattinen, mutta harvoin sentään tulee töksäyteltyä mitään tyhmää tai sopimatonta kenellekään. Se johtuu kai siitä, että en niinkään kommentoi tai esitä mielipiteitä (joita siis itse pääasiassa kirjoituksessa pohdit), vaan tykkään mennä suoraan asiaan kaiken maailman kiertelyn ja kaartelun sijaan. Joskus kysyn joiltakuilta vierailta ihmisiltä, joiden kanssa olen jutellut vasta hetken, ovatko he esim. onnellisia tai miettivätkö he koskaan, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Kyselen tällaisia, koska keskustelisin tuollaisista asioista niin paljon mieluummin kuin vaippamerkeistä ja Instagram-selfieistä, mutta olen huomannut joidenkin pitävän tyyliäni tunkeilevana. On sekin kummaa, että niin moni on valmis paljastamaan itsestään kaiken eri sometileillään, mutta sitten kun joku kysyy elämän aidosta sisällöstä, hänestä tulee se, joka sanoi jotain liikaa ja väärin!

    Toinen tarina: viime joulukuussa sain kylään ulkomaalaisen ystäväni, jonka kanssa kaikki oli sovittu ja odotinkin siksi visiittiä kovasti. Aivan viime hetkillä hän kysyi, josko hänen minulle täysin tuntematon uusi kaverinsa voisi tulla mukaan. Myös kaveri olisi tarvinnut yösijan luotani niin kuin ystäväni. Kuulostelin, miltä ajatus tuntui ja tajusin, etten todellakaan halua tuntematonta kaveria luokseni. Inhoan tuollaista toisista hyötymistä ja viimehetken valtavia muutoksia. Tässä kohtaa eteeni tuli kysymys, miten muotoilen vastaukseni. Sanonko suoraan, että kaveri ei ole tervetullut vai yritänkö olla diplomaattisempi ja tulkinnallisempi. Lopuksi ajattelin, että fu*k it, sanon kaiken suoraan. Niinpä kirjoitin ystävälleni, etten tykkää siitä, että mitään näin tyhmää edes ehdotetaan! Kerroin, ettei minulle ole voimia ja haluja kaverin majoittamiseen äitini ollessa kuolemansairas. Ystävä ymmärsi hyvin, ja meillä oli tosi mukavaa, kun hän saapui Suomeen. Hänen kaverinsa majoittui hotelliin. Kaveri oli sitä paitsi todella huonolla asenteella liikkeellä, hän ei mm. ollut osallistunut mihinkään matkajärjestelyihin, vaan oli jättänyt kaiken työn ystävälleni ja nauttinut hänen työnsä hedelmistä. Toimin niin oikein, kun sanoin asiat suoraan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin keskustelisin mieluummin “oikeista” asioista, mutta harvoin kuitenkaan teen aloitetta syvällisempiin aiheisiin siirtymisestä tuntemattomampien kanssa. Ihmiset saattavat tosiaankin kavahtaa yllättäviä syvällisiä kysymyksiä. Luulen, että se saattaa johtua ainakin osittain siitä, että ihmiset ehkä luulevat, että kysymysten taustalla on jonkinlainen piilotettu kritiikki heidän elämäänsä kohtaan tai että heidän valintojaan yritetään kyseenalaistaa. Ei ymmärretä sitä, että joku saattaa kysyä tuollaista ihan puhtaasta mielenkiinnosta tai halusta keskustella kyseisistä asioista.

      Some on siinä mielessä helppo paikka avautua, että somessa kaikki tapahtuu aina pienellä viiveellä, toisin kuin suorassa kontaktissa. Somessa saa aikaa ajatella ja miettiä vastaustaan ja siten siis päättää, millaisen kuvan itsestään antaa. Suorassa kontaktissa ovat mukana vielä eleet ja ilmeetkin, jotka paljastavat joskus enemmän kuin ihmiset haluaisivat.

      Hienosti toimittu ystäväsi kanssa! Hyvä sinä! Teit epäilemättä oikean ratkaisun. Itse olisin saattanut toimia toisin, ja olisin majoittanut sen tuntemattomankin. Lopulta kenelläkään ei olisi ollut kivaa, minulla kaikkein vähiten. :-(

      Poista
  5. Minulla on aika samanlaisia ajatuksia suorapuheisuudesta. Minusta faktaperustainen suorapuheisuus tekee elämästä helpompaa ja yksinkertaisempaa, eikä se todellakaan tarkoita sitä, että suusta päästellään ihan mitä tahansa. Valitettavasti nykyisin suorapuheisuus on usein synonyymi ilkeydelle ja olemattomille käytöstavoille :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorapuheisuus ymmärretään tosiaan nykyään yleensä juuri ilkeilyksi ja hyökkääväksi käytökseksi. Asiaan ovat vaikuttaneet minusta monet julkkikset, jotka päästelevät julkisuudessa suustaan joskus aivan ihmeellisiä kommentteja ja sitten perustelevat sanomisiaan suorapuheisuudella ja rehellisyydellä.

      Poista
  6. Minäkin pidän suorapuheisista ihmisistä, mutta en miellä ilkeilyä tai älyvapaata töksäyttelyä suorapuheisuudeksi. Sellainen on ainoastaan moukkamaista käytöstä. Ihan turha tulla minulle perustelemaan sitä (suorapuheisen) luonteensa ominaisuutena.

    Minusta(kin) tuntuu, että monien käsitys sananvapaudesta on hieman vinoutunut: luullaan, että sananvapaus tarkoittaa sitä, että missä tahansa voi sanoa mitä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu. Huonoa käytöstä perustellaan nykyään valitettavan usein suorapuheisuudella, vaikka ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Suorapuheinen voi olla ja silti käyttäytyä asiallisesti. On niin monta eri tapaa ilmaista asiat, ja jos pikkuisenkin pysähtyy ajattelemaan, mitä aikoo sanoa, niin varmasti löytyy vähän kohteliaampikin ilmaisutapa. Ellei sitten halua ehdoin tahdoin ärsyttää tai suututtaa.

      Poista
  7. Komppaan Paluumuuttajatarta ja Elegiaa tässä. Kirjoittivat viisaasti. Niinkuin sinäkin.

    Suorapuheisuus on ominaisuus, jolla herkästi rehvastellaan, mutta joka todellisuudessa usein tarkoittaa juurikin moukkamaista töksäyttelyä, jolla ajetaan takaa vaan omia tarkoitusperiä ja unohdetaan kokonaan normaalit käytöstavat ja hienotunteisuus muita kohtaan.

    Herkästi kyllä kuvailisin itseänikin suorapuheiseksi, mutta tarkoitan sillä sitä, että en puhu selän takana, enkä pelkää ottaa asioita puheeksi kasvotusten. Mutta omien mielipiteideni julkituomisen suhteen olen vuosien varrella kyllä laiskistunut / viisastunut paljonkin. Joskus kun oli mullakin tarve aina ilmoittaa, mitä mieltä olen jostain asiasta. Enää en jaksa, koska ei tosiaan ole niin tarpeellinen se tieto. Mielipide on kumminkin vaan mielipide. Joskus se vaikeneminen tosiaan on kultaa :). Välttyy ainakin ajautumasta pitkiin jatkoväittelyihin, jotka ei enää mua innosta siinä määrin kuin nuorempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin nuorempana hyvin kärkäs tuomaan oman mielipiteeni esille, ja asiaan kuului tietysti myös, että oma mielipiteeni oli minusta se ainoa oikea. :-) Onneksi vuodet ovat viisastaneet sen verran, että olen oppinut kuuntelemaan muitakin ja olemaan tuomatta itseäni aina niin hirveästi esille. Ja monesti asiat ovat sellaisia, että niistä on ihan turha kiistellä – minulla on oma mielipiteeni ja jollakulla toisella omansa, ja sellaisena asia saa pysyäkin. Ei muita tarvitse aina yrittää “käännyttää”. Ennemmin kannattaa kuunnella korvat ja mieli avoimina, josko voisi vaikka itsekin oppia toiselta jotakin.

      Selän takana puhumista minäkään en ole koskaan harrastanut. Minulla on aina ollut sellainen periaate, että jos en voi sanoa jotakin jollekulle suoraan, on parempi olla puhumatta asiasta muidenkaan kanssa.

      Poista
  8. Elegia sanoi sen, mitä minun piti. Samoilla ajatuksilla siis mennään sinunkin kanssasi.
    Minua sanotaan täällä liian suorapuheiseksi, vain siksi että täällä ei pidä kaikkea sanoa ääneen suoraan,mieluummin pitää valehdella tai sanoa selän takana muille. Toisaalta taas pidän heitä kömpelösti suorapuheisina kun arvostelevat suoraan juuri (minun mielesäni)ilkeillä kommenteilla. Elikä siitä suorapuheisuudestakin on monta versiota olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin voinut kuvitella, että siellä ollaan hyvinkin suorapuheisia – siis vähän samaan tyyliin kuin Intiassa. Intiassahan kommentoidaan varsin kärkkäästi toisten ulkonäköön liittyviä asioita, kysellään palkat ja ammatit, vaikka ei tunnettaisi juuri lainkaan, ja keskustellaan esimerkiksi siitä, miten suoli on toiminut. Monenlaista suorapuheisuutta tuli tässäkin. Mutta varmasti Intiassakin on asioita, joista ei sovi puhua suoraan, mutta ei nyt tule mitään mieleen – muuta kuin seksijutut ja sen semmoiset.

      Poista
  9. Allekirjoitan ihan kaiken. Just näin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3