Lämmittäjä saa paikan

Ajattelin tässä kuussa osallistua taas Fat Mum Slimin valokuvaushaasteeseen, jonka ideana on siis se, että joka päivä otetaan kuva annetusta herätesanasta (huhtikuun sanalista löytyy kokonaisuudessaan täältä). Kuvien yhteydessä voin sitten näppärästi lätistä jotain asiaankuuluvaa tai -kuulumatonta, joten haaste myös ehkä kannustaa postailemaan säännöllisesti, jos juttua ei muuten tunnu löytyvän. Tosin nyt ei näytä siltä, että jutut olisivat muutenkaan ihan heti loppumassa. Ajattelin, että postaisin näitä kuvahaastejuttuja aina viikon kerrallaan, näin sunnuntaisin, mutta voi myös olla, että näin ei tule tapahtumaan. En ota kuitenkaan asiasta paineita.

Ai niin. Tiedoksi niille, jotka tykkäävät Intia-postauksista, että niitä on taas luvassa, kun puolentoista viikon päästä suuntaamme anoppilaan. JOS suunnitelmat eivät nyt taas muutu ennen sitä.

Heti ensimmäiseksi täytyy sanoa, että en sitten aprillanutkaan ketään. Viikko meni ihan huomaamatta, ja unohdin koko aprillipäivän, ennen kuin vasta perjantaina lehteä lukiessani muistin sen. Tämä Hesarissa ollut ilmoitus taisi nimittäin olla aprillipila:

Harmi kun en osaa savoa tai tunne polttopuulajeja; muuten olisin saattanut hakea paikkaa.

Ukkeli se sen sijaan aprillasi minua, ja ihan vahingossa vielä. Minun piti lähteä perjantaiaamuna aikaisin renkaiden vaihtoon, mutta en löytänyt auton avainta mistään. Ukkeli oli vielä nukkumassa, enkä halunnut herättää häntä, joten käänsin kaikki ukkelin taskut ja laukun, jos avain löytyisi jostain. Ei löytynyt. Onhan meillä autoon toki vara-avainkin, mutta koska alkuperäinenkin oli ihan kiva löytää, menin taputtelemaan ukkelin hereille. Ukkeli ei osannut sanoa avaimen olinpaikkaa sen tarkemmin, mutta hetken mietittyään hän tuumasi, että "jos se on siellä autossa". Autossa? Miten se autossa voisi olla, kun eihän autoa saa lukkoon ilman avainta?

Siellä se avain kumminkin killui nätisti virtalukossa, eivätkä ovet olleet tietenkään lukossa. Tässäpä hyvää palvelua autovarkaille! Vielä kun olisi ollut tankki täynnä, voron olisi ollut oikein mukava lähteä ajelemaan. Myöhemmin selvisi, että ukkeli oli edellisenä päivänä heti parkkipaikalle saavuttuaan ruvennut lähettelemään viestejä ja puhumaan puhelimessa, ja eihän siinä touhun tuoksinassa toki tuommoisia sivuseikkoja kuin auton avaimia muista. Kaiken lisäksi kävi ilmi, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi: ukkeli oli unohtanut työpaikallaankin avaimen virtalukkoon koko päiväksi killumaan. Mitähän tähän sanoisi? Jospa en sanoisikaan yhtään mitään?

Huhtikuun ensimmäisen päivän kuvaushaastesana oli 'keltainen', enkä meinannut keksiä mitään keltaista kuvattavaa. Kunnes sitten illalla viinikauppaan astellessani keksin, että täältä löytyisi varmasti jokin keltainen etiketti. Viinin valitseminenkin helpottuisi huomattavasti, kun ei tarvitsisi arpoa hyllyjen edessä puolta tuntia: ottaisin sen viinin, jossa on keltainen etiketti. Näin helppoa ei ole viinin osto ennen ollutkaan!

Kävi vielä niin, että ensimmäisen silmiini osuneen keltaisen viinin nimikin oli keltainen. Näin tämmöinen vähän tyhmempikin ymmärsi, että kyllä: se tosiaan on keltainen.

Sitten vielä asiantuntevien viininmaistelijoiden arvio kyseisestä viinistä: maistui ihan punaviiniltä. Mikä on erittäinen myönteinen asia silloin, kun on punaviinistä kyse.

Huhtikuun toisen päivän sana oli 'alaspäin katsoen' (looking down), ja nämä kuvat tuli otettua näppärästi kauppamatkalla Sellossa.

Onpa oikeastaan aika ankean näköinen tuo Leppävaaran asema.

Sellossa piti ostaa muun muassa mustetta tulostimeen, kun muste on ollut lopussa jo pari kuukautta (asioiden kanssa ei ole hyvä kiirehtiä, ettei tule stressiä). Mustetta ei olekaan tullut ostettua pitkään aikaan, sillä ukkelilla on ollut näppärä ratkaisu musteen loppumiseen: hänen mielestään on kannattanut ostaa ennemmin uusi tulostin kuin uusi mustepatruuna, kun molemmat maksavat suunnilleen saman verran. Kaksi kertaa näin on tehtykin (anteeksi vain, kaikki kestävän kehityksen ystävät), ja ukkeli yritti tälläkin kertaa ehdottaa, että ostettaisiin uusi tulostin. Minä olin kuitenkin sitä mieltä, että kolme tulostinta riittää kyllä yhteen talouteen ja että neljättä meille ei tulisi. Että jospa ostettaisiin tällä kertaa vain sitä mustetta.

Leppävaarasta löytyi myös ihan sattumalta aivan loistava aasialainen ruokakauppa, Taj Mehal (ilmeisesti samaa ketjua kuin Hakaniemessä). Hirveän tarkkaan en ehtinyt kaupan tarjontaan perehtyä, mutta pikakierroksella näytti siltä, että kaupasta saa kaikkea intialaisessa ruoanlaitossa tarvittavaa. Myynnissä oli jopa tuoretta sarviapilaa, jota en muista missään muussa kaupassa nähneeni! Ostin tällä kertaa vain viiden kilon pussin sona masoori -riisiä, pari idli-pakettia ja okraa. Hienoa, että Espooseenkin on saatu tämmöinen kauppa! (Jos joku tietää lisää hyviä intialaisia ruokakauppoja Espoossa, vinkkejä otetaan mieluusti vastaan!)

Huhtikuun kolmantena päivänä eli tänään piti ottaa kuva sanasta, joka alkaa a:lla. Nämä eri kirjaimilla alkavat jutut ovat jostain syystä minulle hirveän vaikeita keksiä, kun minulle tulee aina mieleen vain sellaisia juttuja, jotka eivät kestä päivänvaloa (esimerkiksi anus).

Mutta sitten tajusin, että ananashan alkaa a:lla, ja ananasta on meillä nykyään aina jääkaapissa, kun olen jotenkin ihan addiktoitunut siihen. Olen nimittäin huomannut, että ananaksen turvotusta poistava vaikutus taitaa olla ihan totta, kun ikuinen riesani eli silmäpussit ovat tuntuneet olevan harvinaisempi vieras sen jälkeen, kun aloin syödä päivittäin ananasta.

Nyt on kuitenkin ilmennyt uusi ongelma, ja se on suupielien halkeilu ja huulten haavautuminen, jotka tuntuvat johtuvan ananaksesta. Ilmeisesti syynä on ananaksen bromelaiini-entsyymi, siis se sama, joka hajottaa proteiineja ja tehostaa sillä tavalla ruoansulatusta. Melkoisen tehokas entsyymi, kun syövyttää naamankin!

Ehkä ananaksesta pitäisikin syödä vain reikä?

Ja hei! Avaimenperäkin alkaa a:lla! Tipunen lähettääkin terveisiä kaikille epäilijöille, että kyllä minä tosiaan tipu olen: kuuntele vaikka!