Monta tekosyytä kuulostaa aina paljon vakuuttavammalta kuin yksi.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Sitä ei saa, mitä tilaa

Sain taas hyvän muistutuksen siitä, että Intiassa ei kannata koskaan sanoa, että jokin toimii loistavasti, koska seuraavassa hetkessä se lakkaa takuulla toimimasta. Nyt kävi näin nettiyhteyden kanssa, sillä netti lakkasi sunnuntai-iltana toimimasta.

Nettiyhtiö väitti, että syynä oli se, että appivanhemmilta oli jäänyt lasku maksamatta. Appivanhemmat taas väittivät kiven kovaan, että lasku oli maksettu. Ukkeli oli kiireinen koko eilisen päivän eikä ehtinyt nettiyhteyksiä selvittelemään, mutta appivanhemmat soittelivat päivän aikana aika monta puhelua, ja nettiyhtiön kaverikin - oranssiin turbaaniin pukeutunut sikhi - kävi ovella "keskustelemassa" anopin kanssa. Siinä vaiheessa, kun nettiyhtiön mies ja anoppi lähes huusivat toisilleen ja anoppi uhkasi tehdä kaverista valituksen, minä katsoin parhaakseni siirtyä takavasemmalle ja jatkaa anopilta kesken jäänyttä lattian luuttuamista. Anoppi oli sitä mieltä, että mies ei osannut tehdä töitään, kun ei ollut pitänyt kirjaa maksetuista laskuista.

Ukkeli tuli kotiin vasta myöhään illalla, kun minä olin jo nukkumassa, ja hääräsi hetken läppärillään. Kello 23.50 puhelimeni piippasi sen merkiksi, että olin saanut sähköpostia, mistä tiesin, että netti toimi taas. Kun kysyin ukkelilta, mitä hän oikein oli tehnyt, että oli saanut netin toimimaan, ukkeli vastasi, että "maksoin laskun". Smiley

(Päätin muuten siirtää ne valokuvahaastepostaukset tuonnemmaksi, kun tuntuu, että Intia-jutut kiinnostavat lukijoita enemmän kuin jotkin yksittäiset valokuvat. Ketään ei varmaan harmita?)

Ei mennyt minun ja ukkelin sunnuntainen ostosreissukaan ihan putkeen.

Suunnistimme sunnuntaina Inorbit-ostoskeskukseen, ja päätimme käydä ensiksi kahvilla Starbucksissa ja jatkaa shoppailua vasta sen jälkeen. (Tarkemmin sanottuna ukkelin piti jäädä kahvilaan istuskelemaan ja odottamaan, kun minä shoppailen. Missä wi-fi, siellä ukkeli.) Minä kerkesin saamaan frappuccinoni, mutta sitten ostoskeskukseen tuli sähkökatko, ja Starbuckskin meni pimeäksi.


Ukkeli ei ollut vielä saanut kahviaan, eikä kahveja voitu valmistaa ilman sähköä. Oletimme, että sähköt palautuisivat pian, koska olivathan ne aina ennenkin palanneet muutamassa minuutissa. Istuimme sinnikkäästi pimeässä kahvilassa odottamassa sähköjen palautumista ja ukkelin kahvia, ja pohdimme niitä onnettomia, jotka olivat olleet sähkökatkoksen aikaan hississä.

Jaksoimme odottaa sähköjä 55 minuuttia, mutta sitten totesimme, että taidammekin tästä lähteä.

Inorbitin pimeä käytävä.



Shoppailuhalut olivat menneet, joten päätimme palata suorinta tietä kotiin.

Tässä muutama kuva ostoskeskuksesta, kun siellä vielä oli valot.


Vero Moda, Only, Zara ja Mango ovat kaikki tehneet maihinnousun Intiaan. Hyderabadin naisetkin ovat länsimaistuneet viime vuosina huimasti, ja farkut ja paita -yhdistelmä näyttää olevan aina vain suositumpi. Lyhyitä housuja tai hameita täällä silti vielä harvemmin näkee, mutta uskon, että tämäkin asia tulee lähivuosina muuttumaan radikaalisti.


Intialaiset ovat aina valmiita osallistumaan kaikkeen - oli se sitten ostoskeskuksen laulu- tai tanssikilpailu tai tämmöinen autorata kuin Inorbitissa tällä kertaa. Ideana oli ajaa kauko-ohjattavalla autolla rata läpi, ilman että yksikään pahvimuki kaatui. (Tälle nuorelle kuskille kävi kuin Räikköselle, että auto päätyi heti lähdön jälkeen katsomon puolelle.)

Ostoskeskusjuna lapsille.

En ole koskaan nähnyt Inorbitin vieressä olevaa Durgam Cheruvu -järveä yhtä kuivana kuin se nyt oli. 


Järvessä ei ollut yhtään vettä, vaan koko järvi kasvoi vihreää ruohoa.

Inorbitiin (kuten muihinkin ostoskeskuksiin) päästäkseen pitää ensin pysähtyä auton turvatarkastukseen, jossa toinen ukko avaa takakontin ja katsoo, mitä siellä on, ja toinen peilaa vähän auton alustaa.



Kuvasin samalla "ostos"reissulla vanhan kotitalomme.

Makuuhuoneemme parveke oli tuo vasemmassa ylälaidassa näkyvä parveke.
Olihan tuolla ihan kiva asua, mutta en mitenkään erityisesti kaipaa noita aikoja. Tuolla oli aika yksinäistä, sillä tunsin olevani ihan eri planeetalta kuin naapurin naiset (minua eivät kiinnostaneet vaatteet tai korut, ja elämäntyylini oli muutenkin aivan erilainen kuin heidän).

Tuommoinen pieni kerrostalo (talossa oli vain 12 asuntoa) on Hyderabadissa aika harvinainen, sillä kaupunkiin rakennetaan nykyään melkoisia kolosseja.

Kolosseissa on varmasti hyvätkin puolensa, ja itse asiassa voisin tuollaisessa asuakin, jos talo olisi sopivalla paikalla kivassa ympäristössä, ja palvelut olisivat lähellä.

Tuli tarkastettua taas Hyderabadin metrorakennelmat, jotka eivät ainakaan tällä puolen kaupunkia näyttäneet edistyneen yhtään sitten viime näkemän. Taloja kuitenkin puretaan sen tieltä edelleenkin.

Roadblock ahead.


Appivanhemmat lähtivät lauantaina aamupäivällä jonkun sukulaisen kuoleman yksivuotismuistojuhlaan, joten anoppi teki minulle ja ukkelille lounaan ruoat valmiiksi ja keitti vielä riisitkin etukäteen, jotta meidän ei tarvinnut ostoksilta tullessamme kuin ottaa ruoat esille. Ruokien säilytyksen kanssa ei Intiassa olla mitenkään turhantarkkoja, ja nämäkin curryt ja riisit odottivat keittiön 34 asteen lämpötilassa viitisen tuntia. Syötyämme pakkasin kaikki ruoat huolellisesti jääkaappiin ja tiskasin tiskit.

Kun anoppi palasi juhlasta, hän kysyi missä curryt ja riisit olivat, jolloin selvisi, että riisiä ei olisi saanut laittaa jääkaappiin. Riisi tulee kuulemma säilyttää huoneenlämmössä, koska jääkaapissa riisi kuivuu. Illalla minä, anoppi ja ukkeli söimme ravintolassa, joten jäimme kotiruoasta paitsi, mutta appiukko, joka oli ollut hammaslääkärissä eikä ollut siitä syystä päässyt ravintolaan, söi taas sitä vajaat 12 tuntia huoneenlämmössä ollutta riisiä. Ei varmaankaan ollut kuivaa?

Ravintolassa iloitsin kaikkien lempiherkkujeni näkemisestä niin, että tilasinkin kaikki heti kerralla.

Plain dosa.

Button idli & vada.
Poori korma.



Kotiapulainen oli anoppilasta pari päivää poissa, kun hän oli mennyt kotikaupunkiinsa Rama Navami -juhlan takia. Normaalisti kotiapulainen tulee aamulla lakaisemaan ja moppaamaan lattian sekä tiskaamaan astiat ja sitten taas iltapäivällä tiskaamaan. Kotiapulaisen poissa ollessa anopin pitää tehdä nämä työt itse, mikä ei ole ihan pieni juttu, kun ruoanlaittokin vie aamuisin niin monta tuntia. Tarjouduinkin vapaaehtoiseksi kodinhengettäreksi, jotta todellisuus ei ihan unohtuisi lomaillessakaan.

Lattioiden pesu ei ole anoppilassa mitään lempihommaani, sillä vaikka lattiat pestään nykyään mopilla (ei siis enää rätin kanssa lattialla möyrimällä), pesu suoritetaan intialaiseen tapaan kuivaamalla moppi käsin - ämpärissä kun ei ole mitään koria, jossa mopin voisi rutistaa kuivaksi. Minusta tuntui ensi alkuun hieman ällöttävältä ottaa lattialla pyörinyt likainen moppi käteeni, mutta sitten käskin itseni lopettaa hienohelmailun ja keskittyä työntekoon. Sen jälkeen asian kanssa ei ollutkaan enää mitään ongelmaa. Smiley

Täällä on pakko pestä lattiat joka päivä, kun muuten jalkapohjat tulevat ihan mustiksi, kun pölyä tulee niin paljon. Anoppi ihmetteli, kuinka minun lattianpesuveteni muuttui ämpärissä niin mustaksi kotiapulaisen veteen verrattuna, mutta sitten hän keksi, että minä painan moppia paljon enemmän kuin kotiapulainen, jolloin likakin lähtee paremmin. Kotiapulainen vain hieman sivelee lattioita.

Tehokkaalla työskentelyllä on kääntöpuolensa: siinä tulee aivan hirveä hiki. Lauantaina yritin mopata ilman hikipyyhettä (siis pyyhettä, johon saatoin pyyhkiä välillä päätäni), mutta kun vettä rupesi tulemaan lattialle enemmän minun päästäni kuin mopista, oli pakko ottaa hikipyyhe käyttöön. Sunnuntaina osasin varustautua jo hikinauhalla (olipa hyvä, että olin ottanut sen mukaani!). Olen joskus aiemminkin ihmetellyt sitä, kun intialaiset eivät näytä hikoilevan yhtä paljon kuin minä (tosin olenkin erityisen hikoilevaa sorttia), ja kysyinkin anopilta, hikoiliko hän koskaan samalla lailla kuin minä, että vettä valuu päästä oikein noroina. Anoppi vastasi, että kyllä hänkin hikoilee töitä tehdessään, mutta "en noin paljon". Smiley

Pilapiirros päivän lehdestä: "Miksi tuhlata kaasua edes munakkaiden paistamiseen?"
Pilapiirroksesta tuli muuten mieleeni, että muna ei auringossa paistu; oli kuinka kuuma tahansa. (Testattu on.)

Liikunnan saralta on iloisia uutisia. Lauantai-iltana kahvakuulailin ja sunnuntai-iltana kävin vajaan kahdeksan kilometrin mittaisella lenkillä. Molemmat sujuivat yllättävän kivuttomasti (kahvakuulailu tapahtuikin tosin ilmastoidussa makuuhuoneessa). Lenkilläkään kuumuus ei mitenkään hidastanut vauhtia tai intoa, vaikka lämmintä olikin vielä illalla 38 astetta.

Kävin lenkkeilemässä vanhassa tutussa KBR-puistossa, josta olen kirjoittanut niin monet kerrat, etten nyt jaksa enää etsiä linkkejä vanhoihin kirjoituksiin. Puistoon on anoppilasta autolla sellainen vartin matka, mutta ruuhka-aikana aika saattaa tuplaantua.

KBR-puiston ulkomuoto oli tällä kertaa pienoinen järkytys, sillä puistossa oli niin kuivaa, etten muista, olenko koskaan nähnyt puistoa samanlaisena.



Olin varustautunut kuuman ilmanalan lenkkeilyyn asianmukaisesti, sillä minulla on juomavyö, jossa on neljä pientä juomapulloa. Inhoan sitä, jos lenkkeillessä (yhtä lailla kävellessä tai juostessa) pitää kantaa käsissä jotakin, joten tuo juomavyö on ollut todella näppärä. Koska halusin mukaani vielä myös kameran ja kännykän, ja auton avainkin piti saada jonnekin mahtumaan, enkä halunnut kantaa reppua selässäni (kun ei se ainakaan yhtään viilentäisi oloa), olin Suomessa tehnyt radikaalin ratkaisun ja ostanut kunnon vanhanajan munapussin (vai mikä vyölaukku se viralliselta nimeltään on). Hieman oli taiteileminen, että sain kietouduttua kahteen vyöhön, mutta homma toimi lopulta niin hyvin, että olin ratkaisuun oikein tyytyväinen.

Kuivuudesta huolimatta riikinkukot olivat jälleen paikalla.


Päivän sääennusteessa oli luvattu ukkoskuuroja, ja illalla olikin uhkaavasti alkanut näyttää siltä, että saattaisi tulla ukkonen. Minun oli pitänyt ottaa mukaani muovipussi, johon saisin käärittyä sateen sattuessa kameran ja kännykän, mutta olin unohtanut muovipussin. Jos ukkoskuuro nimittäin todellakin kohdalle osuisi, sade ei tulisi ihan pienenä liruna, vaan se olisi semmoinen sade, joka kastelisi aivan kaiken.



Taivas näytti uhkaavalta, salamoi ja ukkonenkin jyrisi, joten oli mentävä eteenpäin puolijuoksua, kun en halunnut, että sade kastelisi kamerani ja kännykkäni. Loppumatkasta rupesi jo ripottelemaan vettä, joten pari viimeistä kilometriä piti juosta. En edes ehtinyt miettiä, mitä polvi mahtaisi juoksusta tuumata. Koska olen hyväuskoinen hölmö ja luotan aina hyvään tuuriini ja siihen, että olen syntynyt onnellisten tähtien alla, uskoin nytkin, että ehtisin autolle ennen kaatosadetta. Ehdin siis hyvin ottamaan valokuviakin. Smiley

Turvallista lenkkeilyä - ellei sitten pelkää saavansa kuulasta kalloonsa.




Loppumatkasta nousi hirveitä tuulenpuuskia, jotka nostivat kuivat hiekan polulta pölypilviksi ja jotka pyörittivät puista pudonneita lehtiä isoiksi kasoiksi. Pari minuuttia sen jälkeen, kun olin päässyt autolle, kaatosade alkoi.


Autonkuljettaja tuli kaupunkiin jo tänään, vaikka hänen piti tulla vasta loppuviikosta, mutta se onkin jo ihan oma tarinansa!

(Suokaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet ja muut vastaavat. On vähän vaikea keskittyä, kun anoppi kälättää koko ajan tuossa vieressä. Smiley)

26 kommenttia:

  1. Kiitos Satu, tuli taas käytyä Intiassa sinun ansiostasi. Nälkä ei tullut noita ruokia katsoessa, oho, mutta kun en tiedä miltä ne maistuvat.

    Melkoista tuo rakennustopiminta, hitaasti ja sekavasti näyttää edistyvän.

    Kotiapulaisaparka kuulee nyt, että sinä teit homman paremmin ja alkaa pelätä työnsä pulesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en yhtään ihmettele, ettei nälkä tullutkaan, kun eihän nuo ruoat kovin esteettisen näköisiä ole. :-D Ja makukin vaatii joidenkin ruokien osalta totuttelua, tai ainakin itseltäni vaati.

      Luulen, että kotiapulainen saa pitää paikkansa, koska mulla ei ole mitään mielenkiintoa jäädä siivoamaan anoppilaa. Ja kun katselin sitä sarien pyykkäystä tänään, niin mulla olisi kyllä sillä saralla vielä paljon oppimista. :-)

      Poista
  2. En ole ikinä käynyt Intiassa, nyt tuntuu niin kuin oisin. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan (vielä 19.4 voi osallistua)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva, että löysit tänne ja tulit lukijaksikin. Minäpä tulen vastavierailulle. :-)

      Poista
  3. Näppärä ukkeli sulla, kun tosta vaan hoiteli nettiyhteydet kuntoon :D.
    Hyvä homma.

    Mulle olis varmaan tullut paniikki siellä pimeässä ostoskeskuksessa. Paitsi jos olisin jo ehtinyt tottua sähkökatkoihin. Hissiin en kyllä haluais sellaisen aikana joutua tai se olis kokoloppu. Hui.

    Ukkonen on mun mielestä aina pelottavaa, mutta sade tuli kuivuudesta päätellen tarpeeseen. Joskaan ei noilla äkkinäisillä kaatosateilla varmaan vielä tyhjiä järviä täytellä. Ja mahtaa lämmössä haihtuakin aika äkkiä.

    Älä nyt liian tehokkaaksi moppaajaksi ala tai voi käydä kotiapulaiselle kehnosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettiasioissa ukkeliin voi aina luottaa. Jos meinaan netti ei toimi, niin ukkelihan tekisi varmaan melkein mitä tahansa, että saisi netin toimimaan. :-D

      Ukkelilla on kanssa jonkinmoinen ahtaan paikan kammo, ja hän sanoikin tuolla kahvilassa, että vaikka sähköt tulisivat takaisin, niin hän ei kyllä hissillä parkkihalliin mene, vaan menisimme rappuja. Minulla taas on kammo tuon kyseisen ostoskeskuksen rapuista, kun olen kerran jäänyt lukkojen taakse yhteen tyhjään parkkikerrokseen. Onneksi en ollut yksin (yksi nuoripari oli tullut samaan aikaan rappuja ja jäänyt lukkojen taakse kanssani), ja vartija sattui näkemään meidät valvontakamerasta. Sen verran jouduimme kuitenkin siellä apua odottelemaan, että pienimuotoinen paniikki ehti jo tulla: viettäisin täällä lopun elämäni!

      Mä en edes tajunnut pelätä ukkosta, kun olin vaan niin huolissani kamerasta ja kännykästä. :-) Kaiken lisäksi mulla oli musiikit niin kovalla, että pienimmät jyrinät jäivät kuulematta, enkä osannut säikähtää jatkuvaa salamointiakaan. Vasta parkkipaikalla tajusin, että ukkonen on melkein päällä.

      Tuskin minusta on kotiapulaiselle kilpailijaksi. Nussisin pilkkua ja sitten vaatisin vielä roimasti isompaa palkkaakin.:-D Ja olisin monessa asiassa ihan kädetön.

      Poista
  4. On niin kiva lukea näitä sun tekstejä. Tuli ihan sellainen olo, että olisin ollut mukana ja vieläkin kuulen Anopin kälätyksen. Mistä toi Button idli&vada on tehty? Mitä tohon metron rakentamiseen tulee, niin jospa vanha sanaonta on paikallaan, että hitaasti hyvää tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :-)

      Idlit on tehty riisistä ja linsseistä jauhamalla ja höyryttämällä, ja vadat taas on tehty linsseistä uppopaistamalla. Ne ovat kummatkin hyvin tyypillisiä aamiais- ja snack-ruokia Etelä-Intiassa. Normaalisti vadat ja idlit ovat isompia kuin tuon kuvan annoksen, ja siitä annoksen nimikin tulee.

      Voihan se olla niinkin, että hitaasti hyvä tulee. Toivon ainakin! :-)

      Poista
  5. Aamu alkoi vähän kehnoissa merkeissä, mutta tuo appivanhempien nettiepisodi nauratti :D :D Appivanhempien lohdutukseksi pitää todeta, että sattuuhan tuollaista. Kaverilleni soitti joku sähköfirma, joka tarjosi parempaa sopimusta. Kaveri alkoi maksaa heidän laskuaan ja maksoi viimeisen laskun edelliselle sähköntarjoajalleen ja sen jälkeen ei enää avannut heidän kuoriaan "taas jotain mainoksia Heleniltä". Kunnes yhtenä päivänä oli mökki pimeänä. Niissä "jotain mainoksia kuorissa" olikin pakollisia siirtoverkkolaskuja ja kun niitä ei maksanut, niin katkesi sähkötkin. Oli kuulemma aika kallis episodi saada sähköt vielä samana päivänä toimimaan.

    Herkullisia ruokia. Minulla olisi noihin ruokiin sellainen toivomus, että voisitko kuvata lisää ruokia ja kertoa millaisia ne ovat. Miltä maistuu, mikä on pääraaka-aine? Nytkin vaivaa että mitä on button idli & vada? Intialainen ruokatuntemukseni rajoittuu helsinkiläisiin ravintoloihin eli tyyliin butter chicken ja chicken tikka masala ;)

    Japanissa muuten säilytetään myös riisiä lämpimässä, mutta siellä on sellainen hygieniasääntö, että silloin riisissä pitää olla n. puolitoista-kaksinkertainen annos miriniä eli riisiviinietikkaa jos riisiä aiotaan säilyttää. Etikan pitäisi hoidella se, että ihan heti ei ala pöpöt kasvamaan. Kesäaikana riisi käytetään saman päivän aikana, mutta talviaikaan sitä voi säilytellä ainakin seuraavaan päivään ellei sitä seuraavaankin. Jos teen ison määrän sushia, niin välillä keitän riisin jo edellisenä iltana ja jätän mirin kanssa huoneenlämpöön. Olen samaa mieltä, että jääkaappisäilytys muuttaa makua huonompaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jos appivanhemmat piristivät päivääsi. :-) Niin käy usein minullekin, mutta jos itse olen valmiiksi huonolla tuulella, niin sitten saattaa käydä niinkin, että he alkavatkin ärsyttää.

      Kävipäs kaverillesi hassusti. Voisin itse kuvitella toimineeni samalla tavalla. Parempi näköjään vaan avata kaikki kuoret, niin ei tule ikäviä yllätyksiä!

      Pääraaka-aineet voin toki kertoa (idleistä ja vadoista vastasin edellä CurryKanelille), mutta olen kyllä hirveän huono kertomaan, miltä jokin maistuu. Jos minut laitettaisiin sellaiseen sokko-makutestiin, jollaisia näkee esim. Masterchefissä, niin saisin varmaan nolla pistettä. Idlit ja vadat ova itsessään hyvin miedon makuisia, ja vaativatkin siksi maustetut lisukkeet. :-) Noissa kupeissa on esimerkiksi sambaria (mausteista linssi-kasviskastiketta) ja kookoschutneytä (tuore kookos jauhetaan hienoksi mm. chilin, tamarindin ja mausteiden kanssa). Helsinkiläisissä ravintoloissa tarjottava pohjoisintialaistyyppinen ruoka on tosiaan aivan erilaista kuin eteläintialainen ruoka, eikä Helsingissä ole käsittääkseni yhtään ravintolaa, josta saisi eteläintialaista ruokaa.

      Olen itse ollut ravintola-alalla töissä, ja siksi nuo anopin säilytysmetodit vähän hirvittävät. Tosin jos totta puhutaan, minultakin on joskus jäänyt riisi Intiassa huoneenlämpöön koko yöksi, enkä yhtään epäröinyt syödä sitä seuraavana päivänä.

      Mielenkiintoista oli lukea Japanin riisikulttuurista! Täälläkin on samantyylinen tapa säilyttää riisiä kauemmin: juuri tänään anoppi teki puliharaa (hapanta tamarindihedelmällä maustettua ruokaa) eilisestä riisistä, johon anoppi oli sekoittanut illalla tamarindia, jotta se säilyisi yön yli.

      Ja toden totta jääkaapissa ollutta riisiä on vaikea saada enää maukkaaksi. Itse teen niin, että ripottelen jääkaapissa olleen riisin päälle hieman vettä, ennen kuin lämmitän sen mikrossa. Veden synnyttämä höyry vähän pehmentää riisiä.

      Poista
  6. Onpa taas hauska lukea reissuraporttiasi.
    Täällähän aina sanotaan, että riisi pilaantuu huoneenlämmössä hyvin nopeasti ja että sitä ei pitäisi jääkaapissakaan säilyttää montaa päivää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!

      Joskus ajattelen, että ehkä Suomessa voitaisiin hieman höllentää hygieniasäännöksiä, mutta kai se on niin, että sellaisissa oloissa, joissa pöpöjä tulee harvoin, yksikin kerta riittää pilaamaan maineen.

      Poista
  7. On niin kiva lukea taas postauksia Intiasta. Innostuin niin, että aloin jo lajittelemaan omia Intian valokuviani ja tekemään fotokirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Allu! Minä en ole koskaan saanut sellaista fotokirjaa aikaiseksi, kun se on kai liian kärsivällisyyttä vaativa homma mulle. :-) Sellainen olisi kyllä ihana muisto.

      Poista
  8. Ai ma sain monet naurut ja hyvan mielen taas naista Intia-jutuistasi. Taallakin on tapana sailyttaa monia juttuja lampimassa mita Suomessa pidettaisiin jaakaapissa, tosin ei enaa ruokia missa on lihaa mutta kaikenlaista on tullut pisteltya poskeen keittiön monen tunnin lammöissa muhineena ja still alive! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, elossa ollaan täälläkin. :-) Uskon että se on vain hyväksi, ettei ole ihan niin pilkuntarkka hygienian kanssa. Pöpöt eivät hyökkää niin helposti. :-)

      Poista
  9. Tuosta pilakuvasta palasi jälleen mieleen laulu Intiassa kuukin on kuumempi..."Linnut siellä paistuivat lennossa ja voi siellä myytiin pullossa. Ja jokainen kala joka ongittiin oli keitettynä kun se nostettiin..." Oiskohan laulun sanoittajakin joskus vieraillut Intiassa kovilla helteillä :)

    Jos pitäisi valita, lähdenkö lenkille 38 asteen helteessä vai pakkasessa, niin kyllä taitaisin valita sen pakkasen. On kokemusta 35 asteen pakkaskävelyistä, sekä koulu- että myöhmemmin työmatkoilla, eikä se niin kamalaa ole ollut. Pakkanen on pukeutumiskysymys, mutta helteellä vaatteiden riisumisessakin tulee jossain vaiheessa raja vastan.

    Mitenkähän mahtaa Intian käydä ilmastonmuutoksessa? Vielä kuumempaa ja vielä pahempia tulvia monsuuniaikaan?

    Ja lopuksi arkkitehtoninen äänestys: Kala vai kolossi? Ehdottomasti kala!
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein googlettaa tuon laulun sanat, ja kyllä laulun tekijä on tosiaan saattanut Intiassa käydä. Tosin keitettyjä kaloja ei ihan merestä ongita, mikä on sinänsä harmi, kun olisihan se aika näppärää. :-)

      Huh, 35 asteen pakkaskävelyt kuulostavat aika extremeltä. Minulle oli extremeä jo se, kun silloin kun vielä harrastin juoksua, kävin juoksulenkeillä 22 asteen pakkasessa. Sekään ei ollut ollenkaan niin kamalaa kuin miltä se kuulostaa – sopivia vaatteita vaan useampi kerros päällekkäin, niin hyvä tuli. Ja kyllä minäkin valitsisin lenkkeilyyn mieluummin kylmyyden kuin kuumuuden, mutta muuten en ole ihan varma. Kummassakin on puolensa.

      Sen mitä olen viime vuodet Hyderabadin ja Andhra Pradeshin ilmastoa seuraillut, niin ilmasto tuntuu muuttuneen kuumempaan ja kuivempaan suuntaan. Sadekaudet ovat olleet viime vuosina aika surkeita, ja kuivuus tuntuu vaivaavan joka vuosi aina vain pahemmin.

      Kyllä minäkin kalan valitsisin ennen kuin kolossin. Olisipa ihana asua kalan muotoisessa talossa. ;-D

      Poista
  10. Onpa hauskaa, että pyörähdätte taas Intiassa! Siellä tuntuukin tapahtuvan aina kaikenlaista mielenkiintoista ja viihdyttävää, kiitos tunnollisesta raportoinnista! :D

    Itse (valikoivasti) muistelen, että harvat sähkökatkot osuivat aina huonoimpaan mahdolliseen aikaan, joko kesken sähköpostin kirjoittamisen tai sillä sekunnilla, kun oli tarkoitus mennä suihkuun. Kahvi ei sentään ole jäänyt saamatta siitä syystä, silloin olisi varmaan katkennut se kuuluisa kamelin selkä :)

    Mielenkiintoista, että otit puheeksi vaatetuksen länsimaistumisen katukuvassa. Miten arvioisit, näyttääkö kurtassa ja patiala-pöksyissä helteessä hiihtelevä länkkäri jo höpsähtäneeltä hipiltä (näyttää varmaan siltä joka tapauksessa), jolloin voisi harkita vähemmän eksoottista vaatekertaa? Delhissä parhaiten maastoutui värittömissä vaatteissa ja Kolkatassa perinteisemmällä vaatelinjalla, eteläpuoliskon kaupungeista en tiedä. Kevyet puuvillavaatteet (varsinkin housujen jättiläisvyötäröt) kun olisivat mukavin vaihtoehto hiostavan helteen ja hyytävän ilmastoinnin välillä tasapainoiluun. Toki voisin aloittaa siitä, etten häiriinny jatkuvasta tuijottelusta, mutta vaatetuksen justeeraaminen on paljon helpompaa...

    Miellyttäviä hellepäiviä sinne sinulle ja sukulaisille, kohtapuolin saa jo mangojakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumista ei tosiaankaan ole täällä pulaa. :-) Paljon enemmänkin olisi kirjoitettavaa, mutta kun en viitsi ihan koko aikaa netissä roikkua...

      Kyllä se taitaa juurikin niin olla, että sähköt menevät aina juuri silloin, kun sitä vähiten toivoisi. Se pätee oikeastaan kaikkeen muuhunkin täällä, eli ei kannata suunnitella mitään liian tarkkaan etukäteen, koska suunnitelmat tulevat jostain syystä kuitenkin muuttumaan. Tässä on ollut mulle iso opetteleminen, mutta Intia on ollut hyvä opettaja. :-D

      Kyllä täällä Hyderabadissa ainakin näkee perinteisempää pukeutumistakin vielä niin paljon, että kurtaan ja patialoihin sonnistautunut länkkäri menee muiden joukossa oikein hyvin. :-) Itse tykkään pukeutua myös kurtaan, mutta intialaisista alaosista en ole koskaan tykännyt. Tosin pari päivää tajusin, miten hienoja legginssejä täällä myydään, ja ostin muutamat. Legginssivalikoima jäi kaivelemaan niin, että taidan mennä ostamaan vielä lisääkin! :-D Postaustakin ajattelin näistä vaateasioista vähän kirjoitella, jos vain ehdin.

      Kiitokset sinulle! Mukavaa viikon jatkoa ja kevään odotusta!

      Poista
  11. Ihana kuullu Intian kuulumisia. Kiitos Satu:). Kirjoita vaan niin paljon kuin jaksat! Näitä on niin mukava lukea.

    Metro ei siis ole edistynyt tuon enempää, jotenkin niin perus Intiaa..;)

    Voi, kun tännekin tulisi pian kesä. Oulussa tänä aamuna 2 astetta lämmintä.../Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että juttuni eivät ole ainakaan vielä kyllästyttäneet. :-) Kyllähän näitä kirjoittelisi vaikka kuinka paljon!

      Jotenkin epäilyttää tuo metro... että kulkeehohan noilla raiteilla ikinä mitään junaa? Jäämme tarkkailemaan tilannetta. :-D

      Terkkuja sinne Ouluun! Täältä saisi mieluusti useammankin lämpöasteen!

      Poista
  12. Sun pitäis kirjoittaa kirja nimeltään Miniänä Intiassa. Näitä postauksia on kyllä tosi hauska lukea.

    VastaaPoista
  13. Ihanaa päästä lukemaan Intian seikkailuista, näitä on viihdyttävä lukea :)

    VastaaPoista