Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


perjantai 28. helmikuuta 2014

Missä hiisi sihisee?

Aina kun päätän mennä lenkille Espoon Keskuspuistoon, lenkistäni tulee katastrofi. Niin kävi nyt, ja niin kävi myös viime kerralla.

Viimeksi minulla ei ollut mukana puhelinta eikä siis myöskään karttaa, mutta arvelin osaavani kiertää puistossa jonkinmoisen lenkin ilman niitäkin, jos vain pysyisin poluilla. Puisto on täynnä risteileviä polkuja, eikä läheskään kaikissa haarakohdissa ole opasteita. Olin jättänyt autoni Olariin, ja kierrettyäni jo hyvän tovin päädyin polulle, jonka arvelin vievän takaisin Olarin suuntaan. Tulin kuitenkin ihan oudon näköisen asutusalueen laitamille, ja koska maisemat näyttivät niin vierailta, päätin kysäistä koiraa ulkoiluttaneelta mieheltä hieman neuvoa.

Kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

Minä: - Anteeksi, mutta pääseeköhän tätä kautta Olariin?
Mies: (näyttää hämmentyneeltä ja miettii) - Kyllä tätäkin kautta pääsee, mutta Olari on periaatteessa tuolla ihan vastakkaisessa suunnassa. (viittilöi suuntaan, josta olin juuri tullut)
Minä: - Mikä paikka tämä sitten on? 
Mies: - Kuurinniitty.
Minä: - Ööh... aha.

Tiesin kyllä, että on olemassa paikka nimeltä Kuurinniitty, mutta minulla ei ollut mitään aavistusta, missä se voisi olla. Kun mieskään ei näyttänyt kovin innostuneelta piirtämään minulle karttaa tai lähtemään oppaakseni, totesin, että taitaa olla parempi palata samaa reittiä takaisin. Mies nyökytteli.

Kiipesin taas samat mäet ylös ja alas, kunnes suuntavaistoni sanoi, että voisin oikaista metsän poikki ja lyhentää sillä tavalla matkaani huomattavasti. Tuumasta toimeen! Rämmin pitkin metsäpolkuja ja kiipeilin kallioilla, kunnes alkoi iskeä paniikki: jos en löydä metsästä ulos, niin kukaan ei ikinä osaa etsiä minua täältä. Sitten järkeilin, että jos kerran metsässä on polku, niin pakkohan polun on lopulta viedä jonnekin. Ainahan poluilla on alku ja loppu! Yritin siis pysytellä polulla ja toivoa parasta. Helpotuksellani ei ollut rajoja, kun ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen tupsahdin lopulta metsästä ulos samalle kuntoradalle, josta olin kulkenut menomatkallani. Päätin, että Keskuspuistossa seikkailu sai nyt riittää minulle.

Paitsi että eihän se riittänyt. Keskuspuistossa on nimittäin hiidenkirnu, joka on kaivellut mieltäni jo vaikka kuinka kauan. Olen nähnyt lapsena yhden hiidenkirnun, ja se on jäänyt mieleeni maagisena ja jännittävänä kokemuksena. Halusin nähdä toisenkin hiidenkirnun! Olin aiemmin yrittänyt puolihuolimattomasti etsiäkin tätä hiidenkirnua, mutta se ei ollut tarttunut haaviini. Tällä kertaa valmistauduin matkaani huolellisesti, ja laitoin oikein hiidenkirnun koordinaatit kännykkään: nyt se ei varmasti jäisi löytymättä!

Sitten vain kohti keväistä metsää!




Keskuspuistossa on jo pitkään tehty kaivu- ja parannustöitä, ja kaivinkoneiden ja muiden työkoneiden möyryäminen keskellä rauhaisaa metsää oli ärsyttänyt minua jo syksyllä. Olin luullut, että hommat olisi saatu jo tehdyiksi, mutta kaikesta päätellen työt olivat edelleen käynnissä.


Pahaksi onneksi hiidenkirnu näytti kartan mukaan olevan juurikin tämän esteen takana, joten ei auttanut muu kuin kiertää aita ja toivoa, etten joutuisi ainakaan minkään räjäytysten keskelle.



Pienen poukkoilun jälkeen tulin vihreälle kyltille, joka oli paikalla merkkinä siitä, että kyseessä on rauhoitettu luonnonmuistomerkki. Pian löysin kyltin läheisyydestä myös itse hiidenkirnun, joka oli hyvin vaatimattoman näköinen kuoppa kalliossa. Tätäkö olin tullut katsomaan?


Reikä ei ollut halkaisijaltaan kuin ehkä noin puoli metriä, ja se oli mutaisen jään ja oksien peittämä. Kyllä kannattikin tulla!

Vieressä oli toinen muodostelma, joka oli sekin ilmeisesti jonkinmoinen hiidenkirnu.


Hiidenkirnut ovat syntyneet jääkauden aikana niin, että jäätikköjen sulamisvedet ovat pyörittäneet paikoillaan isoa kiveä, joka on kaivertanut kallioon symmetrisen ja sileäreunaisen kolon eli hiidenkirnun (tämä selvisi juuri googlesta). Aika paljon on saanut kivi pyöriä, että on tuommoinen pyöreä kuoppa syntynyt! Nimensä hiidenkirnut ovat saaneet siitä, että niiden uskottiin olevan hiisien poraamia kuoppia, joissa hiidet kirnusivat voita ja keittivät soppaa sammakoista ja sisiliskoista. 

Kun olin hiidenkirnun löytänyt ja saanut uteliaisuuteni tyydytetyksi, oli hyvä jatkaa retken lenkkeilyosuutta. Kuntopolut olivat suureksi osaksi aivan sulat, mutta varjoisemmissa paikoissa oli jäätä vielä niin paljon, että paikoitellen sai olla kieli keskellä suuta.



Lenkkisuunnitelmani meni pieleen, sillä ne perhanan kaivutyöt olivat katkaisseet polut juuri sieltä kulmasta, josta olin aikonut kulkea. Ei auttanut, vaikka kävin ihmettelemässä savivellin keskellä kaivinkoneita ja kelta-asuisia työmiehiä: ei tästä tosiaan pääse mihinkään. Lopulta jouduin tarpomaan jonkin pientaloalueen katuja melkoisen matkan, ja lenkkini venähti paljon aiottua pidemmäksi. Polvi alkoi vihoitella siihen malliin, että toivoin vain pääseväni nopeasti takaisin autolle.


Kirosin mielessäni työkoneet ja kaivaukset, mutta onneksi minulla oli sentään kartta apuna, että tiesin meneväni suurin piirtein oikeaan suuntaan.

Äkkiä maisemat alkoivat näyttää kovin tutuilta, ja pian epäilykseni vahvistuivat: hiidenkirnu oli taas vasemmalla puolellani, ja olin kiertänyt huomaamattani ison ympyrän ja palannut takaisin samaan pisteeseen, josta olin lähtenytkin. Olihan asiassa sentään se hyvä puoli, että loppumatka kulkisi jo tutuksi tullutta reittiä. 




Autolle päästyäni olin aivan näännyksissä ja päätinkin, että en tulisi enää ikinä Keskuspuistoon lenkille tai missään muussakaan tarkoituksessa. Tämä oli taatusti viimeinen kerta.

18 kommenttia:

  1. Jos minulle sanotaan Keskuspuisto, niin kuvittelisin olevani puistossa kaupungin keskustassa enkä missään umpimetsässä.. Suuntavaistonikin on niin olematon, että taitaisin pyöriä tuolla vieläkin enkä ainakaan olisi autoani löytänyt.
    Mutta saitpa ainakin hienoja kuvia, kyllä sen eteen kannatti vähän kierrelläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Helsingissäkin on Keskuspuisto, ja käsittääkseni sekin on enemmän metsä-aluetta kuin puistoa. En ole kyllä koskaan siellä käynyt, joten en ole varma. Ehkäpä menenkin eksymään sinne sitten seuraavaksi. :-D

      Minä kuvittelen suuntavaistoni olevan parempi kuin se oikeasti onkaan, ja siksi oudoissa paikoissa on parasta olla aina jonkinlainen kartta mukana. :-)

      Poista
  2. Olipas sinulla traumaattiset kokemukset. Minustakin puisto on vähän harhaanjohtava nimenäkin. Eikö tuo ole ennemminkin metsä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäähän tuo alue lähinnä on. Ei ole perinteistä puistoa nähnytkään.

      Poista
  3. No onneksi pääsit tuolta pois..Minustakin ,kuten ylläolevista,puisto ehkä hieman harhaanjohtava sana tuosta alueesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tulee puistosta mieleen leikatut nurmikot, kukkaistutukset, suihkulähteet ja sen sellaiset. Semmoisia ei kyllä tuolta puistosta löydy. Mäntyjä ja kuusia sen sijaan on aika paljon. ;-D

      Poista
  4. Mina odotin etta hiidenkirnu on joku hurja paikka mutta se olikin tuollainen pieni kolo :D No mutta se, miten se on syntynyt ja mita uskomuksia siita on saivat kylla koko hiidenkirnunkin vaikuttamaan hurjemmalta. Hyva etta löysit pois sielta samoilemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun käsittääkseni on olemassa paljon isompia hiidenkirnujakin, ja niihin verrattuna tuo on aika mini. Senkin lapsena näkemäni hiidenkirnun on pakko olla ollut isompi ja hienompi, koska tuskin tuommoinen pieni reikä olisi jäänyt mieleeni mitenkään erikoisena kokemuksena. :-D

      Poista
  5. Aika seikkailut noin päivälenkiksi :)
    Ihanan suomalaisia maisemia, tulee koti-ikävä (mistäpä nykyään ei tulisi...) Miten ihmeessä täältä kaukaa katsottuna ne kuraiset pellot ja harmaat metsätkin näyttää NIIN kivoilta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin! Välillä Intiassakin tuntui, että ihan sama minkä kuvan Suomesta näki, niin heti tuli hirveä koti-ikävä ja tunne, että Suomi on maailman paras maa. :-D

      Poista
  6. Melkoinen puistokokemus, onneksi selvisit ilman etsintäpartiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Nyt on parasta varmaan vaihtaa lenkkeilymaisemia. :-)

      Poista
  7. Voi, tulee niin ikävä tuota keskuspuistoa. Olen asunut Kuurinniityssä ja lenkkeilin pitkiä lenkkejä keskuspuistossa koirani kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on kyllä varmasti kiva lenkkeillä koiran kanssa. :-) Ja nyt minäkin tiedän, missä on Kuurinniitty. Näin se paikallistuntemus lisääntyy. :-D

      Poista
  8. Noloa sanoa, että asun Espoon keskuspuiston lähellä ja siellä välillä kävelen, mutta en ole koskaan tiennyt, että sieltä löytyy hiidenkirnukin. Tosin eipä toi niin iso ole. Sen kyllä tiedän, että tarkkana pitää olla, missä kulkee. Jos ajatuksissaan ei huomaa kääntyä oikeaan suuntaan, niin saattaa löytää itsensä vaikka mistä. Muutaman kerran olen myös ollut ihan varma, että kyllä osaan suunnistaa hieman metsän läpi, mutta todennut, että ei ole mulle isän suunnistajan taidot periytyneet :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän noin vaatimaton hiidenkirnu mikään varsinainen matkailunähtävyys olekaan. :-)

      En ole minäkään mikään suunnistaja, se on kyllä nähty jo moneen kertaan. Kerran olen tosin Hyderabadiin eksyttyäni osannut suunnistaa kaupungilta takaisin kotiin auringon avulla, mistä olen erittäin ylpeä. :-)

      Poista
  9. On siellä vaan niin kauniit nuo näkymät, huoh! Aurinko ja tuo pieni lumipeite, tuntee nenänpäässään just sen keväisen kirpakkuuden.
    Onneksi löysit pois sieltä haahuilemasta, ihan voin kuvitella tunteen koska oma suunnistustaitoni on täysin olematon, suoralla tielläkin voi eksyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätauringossa on kyllä jotain ihan erityistä viehätystä. Harmi vaan kun aurinko on näyttäytynyt niin harvoin. Mutta ei sen väliä, kunhan ei enää tulisi mikään takatalvi!

      Poista