Ukkelikin kuului olevan hereillä, ja vaikka tajusin, että nyt ei ole ehkä ihan paras aika avautumiselle, piti kuitenkin vuodattaa hänelle muutamia totuuksia elämästä. Ukkeli ei (kumma kyllä) ollut hirveän innostunut osallistumaan syväluotaaviin keskusteluihin, joten ei auttanut muu kuin nousta ylös. Tuli pyörähdettyä netissä, mutta kun sielläkään ei tuntunut olevan mitään mielenkiintoista, ei auttanut muu kuin kaivautua kirjan kanssa sohvalle.
Nyt minulla on työn alla Anita Amirrezvanin Kukkien verellä kirjottu, ja edellisiltana oli ollut pakko ahmaista loppuun Amy Chuan Tiikeriäidin taistelulaulu, jossa Chua kertoo kiinalaisista kasvatusmetodeistaan. Kirja oli länsimaisen kasvatuksen saaneesta pöyristyttävää luettavaa, enkä voinut olla mielessäni vertailematta sitä, kumpi on lapsen kannalta parempi - lähes täysi vapaus tehdä mitä haluaa vai se, että vanhemmat sanelevat lapsensa elämän täysin. Kallistuisin ehkä kuitenkin vapauden puoleen, vaikka kyllä silläkin on varmasti etunsa, että vanhemmat "viisaampina" päättävät, kuinka lapsen tulee lapsuutensa ja nuoruutensa viettää. Tosin kumpi tahansa kasvatusmetodi on äärimmäisilleen vietynä varmasti yhtä huono, vai mitä mieltä olette seuraavasta:
"Kun Sophia ja Lulu [Amyn tyttäret] olivat pieniä, minä esimerkiksi pelkäsin kaikkein eniten, että muut vanhemmat kutsuisivat jommankumman heistä kotiinsa leikkimään. Miksi, miksi, miksi tämä kauhea länsimainen tapa? Kerran yritin kertoa totuuden ja selitin toiselle äidille, ettei Lululla ollut vapaa-aikaa, koska hänen piti soittaa viulua. Mutta nainen ei voinut sulattaa sitä, vaan ehdotteli aina vain uusia ajankohtia tyttöjen "leikkitreffeille". Minun oli vedottava sellaisiin tekosyihin, joita länsimaiset ihmiset pitävät perusteltuina: silmälääkäri, fysioterapia, vapaaehtoistyö. Jossain vaiheessa toinen äiti alkoi näyttää loukkaantuneelta ja kohdella minua jäätävästi, ikään kuin olisin ajatellut Lulun olevan liian hyvä hänen tyttärelleen. Se oli todellinen maailmankatsomusten yhteentörmäys. Kun olin saanut torjutuksi yhden leikkikutsun, tilalle tuli uskomatonta kyllä heti toinen. "Kävisikö lauantai?" - lauantai oli se päivä, jolloin Lulu kävi neiti Tanakan tunnilla New Yorkissa - "tai kahden viikon päästä perjantaina?" Länsimaisten äitien oli mahdotonta käsittää, ettei Lulu ollut vapaa yhtenäkään iltapäivänä koko vuonna."
Toinen katkelma:
"Kotona tytöt harjoittelivat joka ikinen päivä, mukaan lukien syntymäpäivät sekä päivät jolloin he viruivat sairaina (särkylääkkeet on keksitty) tai tulivat hammaslääkäristä kasvot puuduksissa (siihen auttoi vahvempi kodeiinipitoinen särkylääke). Niinpä en käsittänyt, miksi harjoittelusta pitäisi luistaa lomamatkoillakaan. Jopa vanhempani paheksuivat minua. "Ihan hullua", he sanoivat päätään puistelen. "Antaisit tyttöjen nauttia lomasta. Muutama vapaapäivä ei maailmaa kaada." Mutta kukaan vakavasti otettava muusikko ei ajattele niin.
Lulun viulun saatoimme ottaa mukaan ongelmitta. Viulukotelo kulki käsimatkatavarana ja mahtui mukavasti lentokoneen matkatavaralokeroon. Sophian soitin tuotti enemmän päänvaivaa. Jos matkustimme Yhdysvalloissa, asia hoidettiin muutamalla kaukopuhelulla. On nimittäin niin, että amerikkalaiset hotellit pursuilevat pianoja. Yleensä aulabaarissa on yksi ja kokoustilojen juhlasaleissa ainakin kaksi. Minun tarvitsi vain soittaa etukäteen hotellin vastaanottoon ja varata Chicagon Marriott-hotellin iso juhlasali meille iltakuudesta kahdeksaan tai Pasadenan Langham-hotellin Wentworth Room iltakymmenestä puoleenyöhön. Toisinaan kaikki ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Havaijilla Mauin saarella GrandWailea -hotellin portieeri vei meidät Volcano-baariin ja kiikutti Sophialle sähköurut, mutta koskettimisto oli kaksi oktaavia liian lyhyt Sophian pianokappaletta varten, joka oli Chopinin poloneesi cis-molli. Baarissa oli muutenkin vaikea keskittyä, sillä siellä oli samaan aikaan menossa snorkkelisukelluksen kurssi. Sophia päätyi harjoittelemaan kellarin varastohuoneessa hotellin kabinettiflyygelillä, joka oli siellä parhaillaan huollettavana."
Kiinalainen kasvatusmetodi ei kuitenkaan aina toimi, ja Amyn nuorempi tytärkin alkoi nousta lopulta kapinaan äitiään vastaan (mikä ilmeisesti toimi myös kimmokkeena tämän kirjan kirjoittamiselle):
"Sitten Lulu teki jotain käsittämätöntä: hän alkoi kapinoida julkisesti. Niin kuin Lulu hyvin tiesi, lännessä kiinalainen kasvatus on luonteeltaan salaista. Jos käy ilmi, että piiskaat lapsiasi harjoittelemaan vasten heidän tahtoaan tai haluat heidän pärjäävän paremmin kuin muut tai luoja paratkoon kiellät yökyläilyt, toiset vanhemmat alkavat kohdella sinua kuin mitäkin syntisäkkiä ja lapsesi joutuvat maksamaan. Siksi siirtolaisvanhemmilla on tapana salata asioita. He oppivat näyttämään leppoisilta ja taputtavat muiden vanhempien seurassa lapsiaan selkään ja sanovat sellaisia asioita kuin: "Hyvä yritys, kamu!" ja "Mahtavaa joukkuehenkeä!" Eihän kukaan halua olla hylkiö."
Vaikka mieleni tekisi päivitellä, että huh huh, niin toisaalta on myönnettävä sekin, että en olisi yhtään pannut pahakseni, jos vanhempani olisivat puuttuneet lapsena ja nuorena elämääni enemmän ja jopa pakottaneet asioihin. Kadun vielä tänäkin päivänä esimerkiksi sitä, että lopetin pesäpallon pelaamisen teinivuosina, kun harkoissa käyminen ei vain sattunut enää huvittamaan. Mutta toisaalta jos olisin kokenut vanhempien taholta pakottamista, saattaisin nyt valittaa siitä, että en saanut elää elämääni niin kuin halusin.
Nyt kun ajattelen asiaa, niin tämä kirja taisi olla osasyy siihen, miksi heräsin aamulla pohtimaan elämääni ja toteamaan, että elämäni on ihan paskaa (mitä se kyllä itse asiassa onkin). Yhtä sumuista kuin ilma tuolla ulkona.
Mutta kai tämäkin päivä tästä taas saadaan läpiviedyksi.
Pienenä kuriositeettina: löysin eilen koneelta muita kuvia etsiessäni kuvan Matinkylän avannosta vuodelta 2005. Silloin avanto ei vielä ollut poreavanto, ja se näyttikin vähän toisenlaiselta (verratkaapa huviksenne tuohon edellisen postauksen kuvaan).
Toivottavasti teidän viikkonne on alkanut paremmissa merkeissä!
 |
| Mulla on just tämmöinen olo. |
On muuten just samanlainen olo. ja koko viikko edessä. Huokaus.
VastaaPoistaVoi ei, toivottavasti huominen näyttää jo paremmalta! Minulla ilmat ovat aina vaikuttaneet tosi paljon mielialoihin, ja tuntuu, että niiden vaikutus on vain pahentunut iän myötä.
PoistaNo voi, ja minä inhottava optimisti kun juuri omalla tontillani julistin tätä ihanaa päivää. Mutta meillä paistaakin aurinko ja lapsilla alkoi koulu. Voiko silloin olla paska sanaa keksittykään?
VastaaPoistaNiin sinulla tosiaan tyhjeni talo tänään. Eihän silloin voi olla pahalla tuulella, jos kerran aurinkokin vielä paistaa. :-)
PoistaNapakasti ja vahan itseironisesti sina osaat naita synkempiakin mielialojasi kylla aina kuvailla.
VastaaPoistaKertoiko kirja mita noista kiinalaislapsista lopulta tuli? Kannattiko hirmukasvatus?
Ihan vielä ei olla niissä synkimmissä mielialoissa, ja tässä vaiheessa kirjoittelu jotenkin auttaa. Pohjamudissa kieriskellessä ei kyllä jaksa blogiinkaan kirjoitella.
PoistaKirja loppui nykytilanteeseen eli vuoteen 2009, kun vanhempi tytär oli 16-vuotias. Sen pidemmälle en heidän tulevaisuuttaan tiedä, mutta tuossa vaiheessa näytti siltä, että vanhemmasta tyttärestä oli kasvanut kuuliainen nuori nainen ja erinomainen pianonsoittaja, mutta nuorempi (tuittupäisempi) oli lopettanut viulunsoiton lähes kokonaan ja ruvennut pelaamaan tennistä. Äiti joutui antamaan hänelle lopulta periksi.
Tähän on pakko kommentoida, että tällä hetkellä toinen tyttäristä on Harvardissa opiskelijana ja toinen Yalessa. Äiti ja isä kirjoittivat juuri uuden kirjan, joka on ainakin täällä Briteissä nostanut kovan älämölyn kommenteillaan. Hyvin osaavat siis kirjoittaa kirjoja, jotka herättävät keskusteluja.
PoistaOlen Satu samaa mieltä kanssasi siinä, että vanhempani olisivat voineet vaatia vähän enemmän. Pitkälle olen alisuoriutujanakin päässyt, mutta se oma olo kun aina menee siitä mistä aita on matalin, se on aika kurja. Syytän tästäkin tietysti vanhempiani.
Mielestäni Amyn kommentti kirjassa siitä, että äidin ei kuulukaan olla lastensa kaveri vaan valmistaa heitä elämään, oli aika osuva.
Kiitos tiedosta! Kävin tutkailemassa Chuan uutta kirjaa, ja sekin pitää lukea jossain vaiheessa, kunhan vain saan sen käsiini. Voin hyvin kuvitella, että Chuan teoriat joidenkin etnisten ryhmien menestyksen syistä herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita, mutta toisaalta voisin myös kuvitella, että esim. intialaisten kohdalla teoria saattaisi pitää ainakin joiltain osin jopa paikkansa.
PoistaMinäkin pidin Chuan ajatuksesta, että äidin rooli on valmistaa lapsensa elämään. Kaveruussuhde omaan lapseen ei ole minusta millään muotoa kannatettava, ja on jotenkin surkuhupaisaa, että jotkut oikein ylpeilevät sillä, että ovat lapsensa kanssa kavereita.
Kyllä noi aamut aikas usein alkaa tollasella fiiliksellä, en meinaan ole yhtään aamuihminen. Varsinki kun on pimeetä ja sateista.
VastaaPoistaTänään olen kyllä antanu muutamalle asiakkaalle positiivisen mietten kun ovat "murisseet" keleistä.
- nyt ei sada
- nyt ei tuulee
- nyt ei ole pakkasta
- ja vielä ei tarvii miettiä lumenluonteja
Haetaan ne positiiviset asiat esille vaikka kuin ottais kupoliin alkanu päivä ;D
Parempaa tätäpäivää sulle ja eiköhän se tästä :)
Minä kyllä periaatteessa tykkään aikaisista aamuista ja niiden rauhallisuudesta (kun täällä Suomessa on muina vuorokaudenaikoina niin levotonta :-D). Tänään kyllä nousin niin väärällä jalalla, että taisin nousta suorastaan takapuoli edellä. :-)
PoistaMulle aina juuri tällaiset ilmat, kun “mitään ei tapahdu” (ei sada, ei tuule, ei paista jne.) on jostain syystä kaikkein pahimpia. Tuntuu että ajatus seisoo ihan samalla tavalla kuin ilmakin, ja jotenkin ahdistaa. Omituista, etten sanois. :-D
Kiitos - kyllä tässä on alkanut ajatus pikkuhiljaa kulkea, kun olen ryystänyt tarpeeksi monta kuppia kahvia - ja kohtahan sitä pääsee taas nukkumaankin. ;-)
No voi sentään. Toivottavasti piristyt sentään. Yritä nauttia päivän pienistä iloista !
VastaaPoistaKiitos, Matkatar. Niitä pieniä iloja etsiskellessä... :-)
PoistaLaiskana, kun en jaksa hakea vanhoista postauksista vastausta, kysyn oletko tehnyt joskus lukemistasi hyvistä kirjoista listaa? Meillä tuntuu olevan samankaltainen maku kirjojen suhteen, mutta itse en ole löytänyt vuosiin mitään tosi kiinnostavaa. Tai löytänyt ja löytänyt, en oikein ole hakenutkaan. Otin tuon yllä olevan nimen nyt ylös, mutta jos suinkin viitsit, laita muutama kirjavinkki tähän, kiitos!
VastaaPoistaTiedän Satu tuon elämään kyllästymisen tunteen. Välillä kaikki vain tuntuu tyhjältä ja merkityksemättömältä. Tuntuu, ettei oma elämä riitä, pitäisi olla jotain enemmän. Mitä, sitä vain ei osaa sanoa, mutta siihen ei auta yhtään vaikka joku käskee tsempata. Pitää saada rypeä mitättömyydessään tovin ja sen jälkeen itse tajuta asian hölmöys ;)
En ole tehnyt lukemistani hyvistä kirjoista koskaan mitään listaa, kun tämä lukuharrastus on mulle aika uusi. Aiemmin mun lukutyylini oli sellainen, että saatoin lukea useamman kirjan peräjälkeen ahmimalla (niin että meni melkein yöunetkin), ja sitten saattoi seurata parin vuoden tauko, etten lukenut yhtään kirjaa (romaania siis). Tällainen hiljaisempi lukutahti sopii minulle vissiin paremmin, kun lukemisesta näyttää nyt jääneen ihan pysyvä harrastus, ja itse asiassa rupesinkin nyt vuoden alusta kirjaamaan lukemiani kirjoja ylös.
PoistaMutta muutaman äskettäin lukemani, minusta hyvän kirjan voisin vinkata. Michael Cunnighamin Illan tullen oli minusta hieno kirja, vaikka olinkin alkuun aika epäluuloinen kirjan suhteen. Sanna on kirjoitellut kirjasta täällä. Tuo Kukkien verellä kirjottu vaikuttaa kanssa todella mielenkiintoiselta – en olisi millään malttanut laskea kirjaa aamulla käsistäni, mutta sitten torkahdin (ei ollut kirjan vika! :-D). Todella mielenkiintoinen oli myös parikymmenlapsisen ja kolmiäitisen mormoniperheen arjesta kertova kirja Love Times Three (Alina, Vicki & Valerie Darger with Brook Adams), joka oli enkunkielinen (ei taida olla suomennettu?). Voin laitella kirjoista myöhemmin lisää vinkkejä. :-)
Tuntuu, että tässä iässä pitäisi jo olla elämän palikat kasassa, mutta kun ei ole, ja välillä turhautuminen iskee oikein todella. Kaiken lisäksi viikonloppuna tuli mässäiltyä kaikenlaista, joten sekään ei yhtään nostata mielialaa, että vatsassa tuntuu (edelleenkin) olevan iso kivi. Eilen tein esimerkiksi skonsseja, ja nehän piti syödä kaikki pois, etteivät jääneet vanhettumaan. ;-D Lenkillekään ei voi oikein mennä, kun polvi on taas tohjona. Mur mur.
Kiitos Satu, kirjaan vinkit ylös ja kerron sitten miltä maistuivat! Skonsseja, nam! Eikä niitä voi säästää, koska eivät ole yhtä hyviä enää seuraavana päivänä.
PoistaPäätin, että minun on ehkä parempi olla tekemättä skonsseja enää ollenkaan, kun en kerta kaikkiaan pysty vastustelemaan niitä. Ne vaan tillittävät minua tuosta pöydältä, kunnes jäljellä on enää tyhjä lautanen ja muruja. :-D
PoistaNo nyt sanoisimmeko jotain omasta elämästämme!
VastaaPoistaEi se hyvin ole mennyt.
Mutta useinse on ollut kääntymäisillään
paremmaksi.
Markku Lahtela 1981
Tykkään joskus kuunnella myös Chisun laulavan "Junalla Baden-Badeniin", ennenkuin hukutan itseni tuonne avantoon.
Löytyy tuon linkin takaa:
http://www.youtube.com/watch?v=7gB6YqgEYt4
Ihmisen täytyy vain etsiä, miten vetää itsensä taas kuiville ja ylös murheiden laaksosta. Parempaa päivänjatkoa!
Niinhän se on, että aallonpohjalta on vain yksi tie eli ylöspäin – ellei sitten tosiaan huku. :-)
PoistaMukavan positiivinen vire tuossa kappaleessa, en ollut aiemmin kuullutkaan. Kiitos! Mä olen muuten käynyt Baden-Badenissa. En junalla kumminkaan, vaan asuntovaunulla - ja autolla tietysti myös. :-)
Hitsi, onpas kurjaa, että aamuyöstäkin pitää herätä masentuneena. Mietin tässä, että miten sua piristäisin ja päätin (näin huonon huumorin ystävänä, kuten tiedät) laittaa linkin vitsiin, joka yksinkertaisuudessaan onnistuu naurattamaan mua aina. En tiiä toimiiko sulle, mutta ainakin kannattaa yrittää...: http://1jux.net/scale_images/184081_b.jpg
VastaaPoistaKiitos, huono huumori toimii aina. :-D Vaikka ei tuo minusta ollut edes kovin huonoa huumoria. ;-)
PoistaAamuyöllä herääminen pitäisi kieltää lailla. Vaihtoehtoisesti voisin maksaa rahaa pilleristä, joka fyysisesti estäisi kehoa heräämästä tuohon aikaan vuorokautta. Ne tunnit ovat yhtä epätoivon riemujuhlaa (jos sellainen ristiriitaisuus on mahdollista).
VastaaPoistaSatunnainen fakta aiheen vierestä: Kuulemma ihmisiä kuolee eniten noin kello neljältä yöllä.
Toivottavasti olet jo paremmilla mielin!
No niin pitäisi! Miten siihen aikaan kaikki voi näyttääkin niin synkältä! Ehkä se johtuu siitä, kun tuntee olevansa ihan yksin maailmassa, kun kaikki muut nukkuvat. Enkä kyllä yhtään ihmettele, jos siihen aikaan kuolee eniten ihmisiä.
PoistaIltaa kohti mieli on (hieman) piristynyt, ja kohtahan sitä pääsee taas nukkumaan. Tai lukemaan kirjaa pitkälle yöhön ja heräilemään taas aamuyöstä. :-O
Toivottavasti olo nyt on jo parempi...Joskus vaan on sellainen olo. Kamala tuollainen kasvatusmenetelmä,ei jätä aikaa lapsuudelle lainkaan.Minä ainakin kapinoisin.Tuo Annan mainitsema Baden Baden kappale on muuten puhelimeni soittoäänenä....
VastaaPoistaTällaisia päiviä tosiaan vaan tulee. Toivottavasti huomenna tulee toisenlainen päivä!
PoistaMinustakin noin kurinalainen kasvatus kuulostaa aika kauhealta, mutta ehkä siinä on jotain hyviä puoliakin? Ainakin kiinalaisten mielestä, jos ei muiden. :-)
Ihme kun en ole kuullut tuota kappaletta, kun se kerran on noinkin suosittu.
Täytyy etsiä käsiini tuo kirja, mielenkiintoinen aihe. Aikamoisen vastakkainen filosofia omiin ajatuksiin ja esim. steineriin verrattuna (jonne lapsiamme haaveilemme kouluun) :D Minulla on lapsuudestani "traumoja" juuri niistä asioista, joihin "pakotettiin" koska oli lapsi ja täytyi totella. Täytyi tehdä jotain välillä ihan järjetöntäkin esim. pukea kammottavan tuntuiset villahousut, saada rangaistuksia pikkuveljen rikkomuksista (koska minä olen tietysti syyllinen eikä enkelimäinen pikkuveli joka ei voisi koskaan syyllistyä moiseen). Ei keskustelua, ei oikeudenkäyntiä, vaan suora tuomio :D Minua ainakin toisinaan ahdisti osattomuus omassa elämässä, että joku muu oli päättänyt sen valmiiksi. Omieni kohdalla pyrin hyvin vahvasti kohtelemaan heitä ihan omina pikku persoonina, pieninä ihmisinä, joilla on oikeus puheenvuoroon ja mielipiteisiin. Sillä tasolla kun se nyt on mahdollista. Meidän 3-vuotiaamme onkin oikea pikku filosofi pohtiessaan kaikkea maan ja taivaan väliltä :) ihanaa miten voi kokea kaikkien ovien olevan auki! Kuten hän toivoo aikuisena olevansa ensimmäisenä isi, mutta sen lisäksi eläinlääkäri, lääkäri, palomies, poliisi sekä ROBOTTI.
VastaaPoistaToivottavasti olosi helpottaa <3 Aamuyön ahdistus on pahin laatuaan.
Noin se varmaankin menee, että omassa kasvatuksessa mieltä kaivelevat juuri ne asiat, joiden olisi suonut menevän toisin. Mutta toisaalta on hyvä, että “puutteet” tiedostaa, koska silloin voi omalla kohdallaan toimia toisin ja kasvattaa omat lapsensa eri tavoin. Ei tarvitse jatkaa jo ehkä monen sukupolven ajan jatkunutta kasvatusmallia. Nyt kun rupean miettimään, niin varmasti minuakin on “pakotettu” asioihin, mutta sopivasti ne asiat ovat sattuneet unohtumaan. :-)
PoistaTuo kirja oli kyllä minusta aika karmeaakin luettavaa, kun en ymmärrä tuollaista ajattelutapaa ollenkaan. Mutta toisaalta tykkään lukea sellaisia kirjoja, jotka haastavat omat luutuneet käsitykseni siitä, millaista elämän muka pitäisi olla. On hauska testata, kuinka avarakatseinen sitä oikeasti onkaan, ja missä vaiheessa ymmärrys loppuu. ;-)
Hihii, robotti on kyllä aika mielenkiintoinen ja moderni uratoive. :-D Ihania aatoksia. ♥
Joo, ei mee niinkuin Strömsössä tää elämä. Että et todellakaan ole yksin pohdintojesi kanssa. Just kirjoittelin työhakemusta ja totesin että mä oon ihan p*ska, jonka CV on täynnä kummallisia aukkoja päivämäärissä. Ei kukaan palkaa mua, paitsi tuo nykyinen työnantaja, jonka palveluksesta epäkiitollisena pyristelen eroon. Ei oo toiminut kuin junan vessan meikäläisen uraputki (tai no, elämä yleensäkkään) mutta ymmärtääkö potentiaalinen työantaja, että opin sata kertaa enemmän parin kuukauden Australian reissulla kuin kököttämällä saman ajan tietokonetta tuijottaen. Ja joo, sen sata kertaa saa selventää, että oli sen arvoista ottaa loparit töistä ja häipyä reissuun (tosin sama työnantaja otti samoihin hommiin takasin reissun jälkeen mutta ei voinut k*späisyyttään antaa tota parin kuukauden poissaoloa lomana). Mun elämä on sisältänyt keskivertoa talliaisen elämään verrattuna ehkä enemmän rankkoja vastoinkäymisiä, joten siksi vietän omaa kummallista elämääni ja olen outo hiihtäjä! Ja mun hiihtoladussa on myös tooooodella jyrkkiä ylämäkiä ja aina väliin sitten osuu se tasaisempi pätkä latua, ehkäpä pienellä alamäelläkin varustettuna. Pessimisti mussa sanois, että noi alamäet on sitä varten, että voi valmistautua edessä siintävään entistäkin jyrkempään ylämäkee...
VastaaPoistaJa mikä tän vuodatuksen pointti oli: ei kai mikään, paitsi se, että olet Satu ihana! (oikeasti, vaikka tunnenkin sut vain blogisi pohjalta)
- Krista
Viimeinen lauseesi sai aika sanattomaksi. :-) En osaa muuta kuin nöyränä kiittää kauniista sanoistasi (vaikka en itse olekaan samaa mieltä omasta ihanuudestani). :-)
PoistaEhkä meille on annettu jokaiselle oma polku kuljettavaksi, ja siinä missä jotkut elävät “normien” mukaan ja näyttävät menevän helpoimman kautta, jotkut toiset valitsevat hieman erilaisen polun (vai valitseeko polku meidät, en tiedä). Olen samaa mieltä siitä, että elämä opettaa enemmän kuin tietokoneen tuijottaminen ja ns. turvallinen elämä, mutta yritäpäs selittää sitä jollekin muulle, jonka käsitys oikeanlaisesta elämästä on ihan eri.
Minun pitäisi lopettaa itseni peilaaminen yhteiskunnan normeihin ja elää OMAA elämääni, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, kun ne normit kuitenkin heijastuvat muiden asenteista.
Toivottavasti löydät arvoisesi työpaikan, ja kiitos sinulle vielä kommentistasi. ♥
Yöllä kaikki tuntuu aina niin vaikealta. Olenkin siksi vallan kieltänyt itseltäni iltaiset ja aamuöiset pohdiskelut - mulla on lupa pohtia vaikeita asioita vain päivisin. Jotenkin ihmeellisesti se toimii suurimman osan aikaa vaikka itsehän vain olen oman ajatusmaailmani poliisina.
VastaaPoistaTäällä on tänään täydellisen aurinkoinen päivä ja olen saanut taas huomata kuinka ilmojen armoilla olenkaan. Samat asiat jotka viime viikon sateessa tuntuivat mahdottomilta ovat suorastaan mukavia auringonpaisteessa. Hohhoi. Täytyy siis toivoa aurinkoisia päiviä niin sinne kuin tännekin!
Tämä muuten naurattaa mua aina huonoina hetkinä niin pöllö juttu kuin onkin: http://www.youtube.com/watch?v=10P_PC_Vjnc
PoistaLuin muuten yhdestä kirjasta vähän samasta asiasta: jos ihminen on kova murehtimaan asioita, ja pohtiminen häiritsee keskittymistä, voi päättää tehdä omien murheidensa kanssa “treffit”. Eli siis päättää vaikkapa tietyn kellonajan, jolloin asioiden miettiminen ja murehtiminen on sallittua ja jolloin saa tuntea itsensä surkeaksi, mutta sitten muina aikoina ikäviä asioita ei saa miettiä. Kuulostaa hyvältä ja järkevältä keinolta keventää taakkaansa, mutta en tiedä, miten mahtaisi omalla kohdallani toimia, kun en ole koskaan tosissani kokeillut. Toisaalta uskon kyllä siihen, että ajatuksiaan pystyy kontrolloimaan, jos niin vain haluaa. Pystythän sinäkin. :-)
PoistaJotkut ihmiset taitavat olla herkempiä sään vaihteluille kuin toiset. Mistähän sekin johtuu? Minulla on omalla kohdallani sellainen hatara tunne, että sumu yhdistyy joihinkin epämukavaksi kokemiini asioihin nuoruudessa (ja niihin liittyviin ahdistuksen tunteisiin). Ehkä sumu tuo vielä nyt aikuisenakin pintaan ne samat tunteet, jotka jäivät silloin aikoinaan käsittelemättä. Ja nyt niitä ei oikein enää voi käsitellä, kun en edes tiedä, mistä tarkalleen ottaen on kyse.
Tuo video oli ihan hervoton. :-D
Sun pitäisi Satu tulla tänne meille saamaan sumusiedätyshoitoa. Tänä aamuna on varsin sumuista mutta täällä olen alkanut yhdistää sumun oikein hyviin asioihin: tällaisesta aamusta seuraa tavallisesti erittäin kaunis päivä :) Mutta ehkä näin on Intiassakin ja se on se suomalainen sumu mikä on ongelma?
PoistaNo niin varmaan pitäisi. :-) Muistelen, että Hyderabadissakin sumu taisi olla tuollaista aamusumua, joka hälveni päivän mittaan. Täällä on ollut kunnon hernerokat kaksi päivää, ja saa nähdä, milloin tämä sumu hälvenee. :-)
PoistaVika kuva on täysikymppi! Oikeasti - siitä ei voi kun parantaa. Toivon, että tänään on parempi olo.
VastaaPoistaP.S. Muistan hyvin kun luin ko. kirjaa Horton Plazalla San Diegossa Kaliforniassa. 😄 Kiitos muistikuvasta - se lämmittää!! 😝
Huonosti on siinä lumiukkelille käynyt. :-)
PoistaTänään on hieman parempi olo, vaikka ei tämänaamuinen herätyskään kovin kaksinen ollut: lumiaura rupesi kolistelemaan ikkunan alla aivan epäinhimilliseen aikaan. Argh.
Mukava, että kirjasta heräsi mieluisia muistikuvia. :-)
Toi kuva oli niin mun tämä päivä, toivottavasti siellä alkaa jo helpottaa.
VastaaPoistaMutta kun pakko on taas kommentoida, oikeastaan kylläkin yhteen sun kommentin osaan.,,
"Minun pitäisi lopettaa itseni peilaaminen yhteiskunnan normeihin ja elää OMAA elämääni, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, kun ne normit kuitenkin heijastuvat muiden asenteista."
Tää sattui, osui ja upposi. Mikä siinä onkaan että se oman onnen ja oman elämän eläminen on niin järjettömän vaikeaa? Miksi pitää aina saavuttaa se jokin hyväksyntä ulkopuoliselta yhteiskunnalta ja pyöriä tässä oravanpyörässä samaa vauhtia muiden kanssa?
Olen viime aikoina siis itse lähtenyt työstämään tätä asiaa omassa elämässäni, ja pyrin tekemään töitä sen eteen että voisin poistua siitä pyörästä ja vihdoin hengittää. Mutta se matka on vaan niin pirun pitkä...
Kiitos Satu, hienoja kirjoituksia, tuo toivoa muillekin ei aina niin selkeille hiippareille <3
Tänään on ollut onneksi vähän parempi päivä, vaikka sumuista on edelleenkin. Kyllä aurinko saisi taas pikkuhiljaa näyttäytyä, vaikka se sitten tietäisikin taas viidentoista asteen pakkasia. :-)
PoistaMinä olen myös miettinyt taas viime aikoina paljon sitä, miksi ei vain voi elää omaa elämäänsä pää pystyssä ja ajatella, että tämä on minun elämääni, ja minä olen ylpeä siitä. Miksi oman elämän arvostus ja onni ovat niin helposti horjutettavissa? Joinakin päivinä (tai ehkä kuitenkin hetkinä) tunnen olevani ihan tyytyväinen elämääni, mutta sitten jokin ihan pieni asia saa elämäni näyttämään taas ihan naurettavalta, ja tulee sellainen olo, että olinkin vain kuvitellut kaiken: enhän minä oikeasti mikään onnellinen olekaan. Huoh. Pitäisi varmaan muuttaa erakoksi jonnekin metsän keskelle. Ehkä siellä olisin vihdoinkin onnellinen, kun en voisi peilata elämääni mihinkään tai kehenkään.
Paljon tsemppiä sinulle - toivottavasti löydät oman tiesi. Matka on todellakin pitkä ja polku on kivinen, mutta onneksi – onneksi! - meitä on tässä samassa veneessä muitakin. ♥
Ja kiva kun kommentoit. :-)
Erakoksi minäkin olen suunnitellut muuttavani. Olis taatusti helpompaa. Ei tarvis koko ajan ottaa muita huomioon. Miten se onkin niin vaikeeta huolehtia itsestään? Hukkaan aina itseni perheelle ja huomaan katkeroituvani. Sitten taas hyväksyn jossain vaiheessa tilanteen. Joskus saan napattua itsellekin omaa aikaa niin kuin eilen joogassa ja voi vitsi miten hyvä fiilis siitä taas tuli. Hyvän olon tunne olisi ihana kokea päivittäin, mutta miten se voi olla niin vaikeeta toteuttaa vaikka tiedän miten sen saavuttaa? Ymmärsitkö vai menikö sekavaksi?
VastaaPoistaMukavaa viikkoa kuitenkin ja kiitos sulle blogistasi :)
Mervi
Ymmärsin oikein hyvin. :-) Kommenttisi osui muutenkin tämän aamun tunnelmiini paremmin kuin hyvin. Olen tänään miettinyt nimittäin taas sitä, että missä kulkee raja sopivan ja liiallisen omistautumisen välillä. Parisuhteessa (kuten myös perhe-elämässä) on pakko tehdä kompromisseja ja ottaa muutkin huomioon, mutta ainakin minä tunnun kovin helposti lipsuvan siihen, että omista toiveistani tulee toissijaisia, ja hukkaan oman ääneni ihan kokonaan. Se taas synnyttää sellaista epämääräistä tyytymättömyyden tunnetta omaa elämää kohtaan ja todellakin mielihalun muuttaa erakoksi jonnekin.
PoistaLiiallinen itsekkyyskään ei tietystikään ole hyvästä, mutta tasapainon (kultaisen keskitien) löytäminen tuntuu joskus kovin vaikealta.
Mukavaa viikon jatkoa sinullekin, ja kiitos kommentistasi. :-)
Voi Satu, sinä osaat kirjoittaa tuntemuksesi sanoiksi niin hyvin! Pohjamudissa mennään täälläkin...
VastaaPoistaTuo sinun toteamuksesi rajasta sopivan ja liiallisen omistautumisen välillä sopii niiiiin hyvin myös työelämään - kuin nappi silmään! Pari viikkoa sitten minun kölini karahti pohjaan niin lahjakkaasti, että lähden kesken työpäivän lääkärille ja sain työuupumusdiagnoosin. Lääkäri määräsi sairauslomaa, työpsykologin tapaamisia ja antoi työn uudelleenjärjestelymääräyksen. Onneksi mitään tabuja hän ei halunnut määrätä, koska kuvioissa ei ole mukana masennusta, kutakuinkin muut elämän alueet ja nukkuminen ovat hallinnassa. Nyt tuntuu jo siltä, että luvassa on parannusta asioihin ja elämään. Suunta on vain ylöspäin!
Mukavaa loppuviikkoa!
t. simran
Voi itku, Simran, miten ikävää. :-(
PoistaMiten asiat niin helposti menevätkin siihen, että sitä kuormittaa huomaamattaan itseään ihan liikaa, kunnes tulee se lopullinen raja vastaan, ettei kerta kaikkiaan enää jaksa. Omalla kohdallani se liittyy varmasti jonkinlaiseen miellyttämisen haluun ja siihen, että on vaikea sanoa ei. Miten yksi pieni sana voikin olla niin vaikea saada ulos suustaan. Aina pitää miettiä, onko “oikeutettu” sanomaan ei – ja mitä siitä sitten mahtaa seurata, jos sen sanoo.
Onneksi kuulostat jo ihan toiveikkaalta tulevaisuuden suhteen ja muut asiat elämässäsi ovat suhteellisen kunnossa. Voimia ja jaksamista sinulle! Uskon, että kaikki muuttuu vielä hyväksi. ♥
Niinpä, työhullu mikä työhullu :D. Eräässä työpaikkahaastattelussa nykyisessä firmassani sanoin suoraan - ja tiedostan sen itsekin - heikkoudekseni, että minun on vaikea sanoa ei. Miksi sanoisin ei, kun minä kerran asian osaan ja kukaan muu ei sitä (ainakaan vielä) osaa ja, jos minä en osaa, niin minä hurjahan opettelen! Lekurinkin kanssa todettiin, että niinhän se menee, että mitä enemmän teet töitä, sitä enemmän niitä sinulle siunaantuu...ja oravanpyörä on valmis....
PoistaTarkoitin tuolla, että muut elämän alueet on "kutakuinkin" kunnossa lähinnä sitä, että tokihan siitä perhe-elämä ja parisuhde kärsii, jos kannat jatkuvasti töitä kotiin jne. Mun mies on kyllä tosi kiltti, ymmärtäväinen, hoitaa kauppaostokset ja ruuanlaitot, vaikka työssä hänkin käy ja antaa minun kehittää itseäni, mutta on hän monet kerrat kysellyt, että tekevätkö muutkin töitä kotona ja kuuluuko se työhön jne..... Mutta kun olet itsepäinen ja työlle omistautunut niin minkäs teet....Nyt pitää vaan ottaa järki käteen ja saada jotain tolkkua työjärjestelyihin :D.
Kiitos tsempistä! Sitä samaa sinulle <3
t. simran
Noinhan se menee. Ja kaiken lisäksi siinä voi käydä vielä niin, että yksi tunnollinen raataa ihan hulluna ja tekee lähes kaiken, mutta sitten joku toinen tulee ja ottaa siitä kaiken kunnian. :-D
PoistaSun miehesi kuulostaa jotenkin aika samantyyppiseltä kuin mun mies. Mun ukkelikin on tosi kiltti – joskus tuntuu siltä, että vähän turhankin kiltti tällaiselle kauhealle akalle. ;-D
Mukavaa loppuviikkoa!
Uskomaton sattuma taas - juuri ennen kuin tulin blogiisi, haravoin uusia englanninkielisiä podcasteja kuunneltavikseni. Kanadan radiossa olisi ollut ohjelma juuri tuosta mainitsemastasi Amy Chuanin kirjasta, ja kuvauksen perusteella olisin ehdottomasti halunnut sen kuulla, mutta harmikseni juuri se ei ollut imaistavissa mp3-muodossa (aina välillä käy niin että nettisivu jolta yleensä löytyy mahtavaa kuunneltavaa ei varmaankin joistain tekijänoikeussyistä julkaisekaan jostain tietystä jaksosta podcastia). Mutta käyhän se näinkin, ihan varmaan opin tästä blogilastustasi sen minkä minun oli tarkoituskin opuksesta oppia! :-D
VastaaPoistaJännää miten eri tavalla kirjaa on esitelty radiokanavan sivuilla kuin sinun blogissasi... Siellä oli tällainen, minusta aika positiivisen kuvan kiinalaisesta kasvatuksesta antava katkelma:
"My daughter Lulu came back with a bad math test when she was about 10-years-old. And she said: "I am terrible at math. I hate math". And I think a lot of western parents might say "that's okay honey, you don't have to be good at math. A lot of people aren't good. We'll find something else for you". But I went the "Chinese way", I said "No way!" I made all these practice tests, I hand wrote them ... we drilled them for a week. And it only took a week. The next test she did very well on. After that her friends started calling her a math whiz. And now it's one of her favourite subjects".
Amy Chua, author of "Battle Hymn of the Tiger Mother"
Uskomaton sattuma tosiaan. :-)
PoistaJos tuo kirjoittamasi esittelyteksti oli ainoa ote kirjasta, niin aika yksipuolisen kuvan tuo kyllä kirjasta antaa. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin, että Amy Chua haluaa markkinoida kirjaansa myönteisillä mielikuvilla eikä tuoda heti kättelyssä kauheimpia luonteenpiirteitään esiin. :-) Minuakin voisi toki syyttää yksipuolisesta kirjaesittelystä, sillä vaikka kuinka yritin pitää mieleni avoimena ja nähdä myös kiinalaisen kasvatuksen hyvät puolet, niin kyllä se vaikeaa oli.
Toivottavasti löydät vielä tuon kirjan jostain podcastina tai innostut lukemaan sen. Suosittelen. :-)
Mielelläni todellakin lukisin sen. Koen itseni monessakin asiassa kapinalliseksi vanhemmaksi ja tuo ylläoleva matikkaosio ainakin kolahti minuun, lapsihan saadaan innostumaan vaikka mistä jos vaan vanhempi käyttää aikaansa vaikkapa kännypelien sijaan lapseen ja siihen että innostuu itsekin voidakseen innostuksen lapseen tartuttaa. Olikin hienoa lukea vastapainoksi nämä sinun blogijuttusi aiheesta, huomaan, että ei minusta sittenkään kiinalaiseksi kasvattajaksi olisi :-D Minusta kun on vaan hyvä että lapseni ovat koulussa jossa keskitytään taideopetukseen ja siihen että kaikilla on ryhmässä kiva olla kuin tehokkaan tuloshakuiseen oppimiseen.
PoistaOnpahan ainakin sitten aikuisena mukava muistella lapsuutta, kun on kivojakin muistoja, eikä vain sellaisia, että koko lapsuus oli yhtä puurtamista. :-)
PoistaHeh, tuo viimeinen kuva on kyllä mainio, toisinaan tuntuu just tuolta :)
VastaaPoistaMinä olen aina pitänyt aasialaista kasvatusta tosi rankkana. Täällä olen paremmissa perheissä törmännyt samaan, lapsia pusketaan eteenpäin vaikka ruoskien. Meillä siis kuvittelin olevan hyvin lepsun kasvatuksen, suorastaan vapaan muihin verrattuna. No ei niistä vapaista hedelmistä mitään ihmeoppineita sitten tullutkaan. Kun oma poika muutti Suomeen, teki omia lapsia ja alkoi kasvattaa niitä kotoaan saamilla opeilla, hups huomattiin että Suomessa se kasvatus onkin aika tiukkaa muihin verrattuna. Nyt odotetaan kun lapset joskus ehtivät murrosikään mikä kamala kapinavaihe niille tuleekaan, kun huomaavat mistä kaikesta 'hyvästä' ovat jääneet paitsi. On se joskus vaikeaa luovia kulttuurien välillä.
Mielenkiintoista oli lukea kokemuksistasi. Aika paljon riippuu tietysti perheestäkin ja siitä, millainen kasvatustapa kenelläkin on. Minä muistelen, että minulla ei nuorena ollut mitään kotiintuloaikoja (harvoin kyllä missään kylillä kävinkään), ja koulutuksen valintaankaan ei puututtu, vaikka ehkä hyvä olisi ollut. Tosin olin sen verran jästipäinen, että en tiedä, millainen sota siitä olisi syttynyt. :-)
PoistaIntiassakin on minusta aika ankara kasvatustapa, ja siellä on jo nuorilla kauhea stressi, kun pitäisi pärjätä opinnoissa, koska hyvät arvosanat ovat niin tärkeät. Mutta yleisesti ottaen hyvinhän nuo intialaiset näyttävät maailmallakin pärjäävän, että paha on mennä tuomitsemaan heidänkään kasvatustapaansa.