Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


torstai 13. helmikuuta 2014

Minen mee uimaan (menin sitten kumminkin)

Siitä lähtien, kun minulla diagnosoitiin polvessa kondromalasia (polven rustonpehmentymä), elämä on ollut yhtä taistelua liikunnan kanssa. En saisi liikkua liikaa, koska liiallinen liikkuminen johtaa polven rasittumiseen, mistä puolestaan seuraa kipuja ja pakkolepoa. Lisäksi en pysty harrastamaan lainkaan sellaista liikuntaa, missä polvi tärähtää (esim. juoksua), ja se rajoittaa liikuntamahdollisuuksia jo aika tavalla.

Tällaiselle joko-tai -ihmiselle tasapainon löytäminen on ollut tosi vaikeaa, sillä harrastaisin liikuntaa mieluusti paljon enemmän kuin pystyn. Kaiken lisäksi olen niin typerä, että en opi virheistäni, vaan luisun aina liiallisuuksiin, kun liikunta vain nyt on niin kivaa. Ja lopulta käy niin, että polvi menee niin huonoon kuntoon, että tulee pakollinen stoppi, ja arkiaskareista suoriutuminenkin vaatii sisua ja hammasten kiristelyä.

Nyt olen taas siinä tilanteessa, että olen huhkinut itselleni pakkolepoa. Kun kumminkin haluaisin liikkua, aloin miettiä vaihtoehtoisia liikuntamuotoja, ja mieleeni putkahti uiminen. Uimistahan sanotaan hellemmäksi liikuntamuodoksi, joka ei rasita niveliä, joten se voisi siinä mielessä olla minullekin ihanteellinen liikuntamuoto. Asiassa on vain yksi mutta: vihaan uimista yli kaiken. Aika epätoivoinen saan olla, jos uimahalliin menen!

Vaan niin tuli tuokin epätoivon raja saavutettua, ja löysin itseni kaupasta tutkailemasta uimapukuja. (En omista uimapukua, kun enhän minä sellaista ole mihinkään tarvinnut. Bikinejä minulla kyllä on, mutta en voi kuvitella meneväni uimahalliin vaaleanpunaisissa rantabikineissä.) En pidä vaatteiden sovittelusta muutenkaan, mutta uimapukujen sovittelu on kyllä ihan ylivetoa puuhaa. Pitää riisua itsensä lähes ilkosilleen ja tarkastella itseään sovituskopin säälimättömästä peilistä. Kylmäkin kopissa on.

Toiveikkaana kuitenkin kaappaan mukaani sovituskoppiin muutaman uimapuvun, jotka ovat sieltä halvimmasta päästä. En ikinä maksaisi uimapuvusta viittäkymppiä, kun tiedän, että uimiseni jää kuitenkin vain siihen yhteen kertaan. Ostin itselleni kerran "kannusteeksi" kymmenen kerran sarjalipun uimahalliin, mutta lippu meni vanhaksi, ennen kuin olin saanut ne yhdeksän jäljellä olevaa kertaa käytyä.

Uimapuvuista löytyy kaikenlaisia vikoja: Yhden selkäpuolella on kummallisia kangassuikaleita, joiden paikoilleen asettelu vaatii melkoista akrobatiaa, ja yhden etumus jää kummallisen vajaaksi (kun ei ole täytettä, niin ei ole). Yksi latistaa muutenkin poikamaisen kroppani ihan litteäksi (kas vain, uimalauta on lähtenyt liikeelle), ja yhdessä on lahkeet, joiden suut ovat niin tiukat, että reiteni valuvat ulos niistä kuin pullataikina. Jaksan käydä parissa kaupassa, mutta palaan sitten ensimmäiseen ja ostan sen, jonka selkäpuolella on kangassuikaleet.

Kun uimapuku on vihdoinkin hankittu, on aika suorittaa muut etukäteisvalmistelut. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että pitää ajaa ainakin säärikarvat, koska muuten joku voi tulla sanomaan, että tämä ei ole mikään koirien uimapaikka.

Sitten voinkin harkita jo uimahalliin lähtöä. Kiukuttelu alkaa heti aamusta, ja ukkeli joutuu sijaiskärsijäksi. Yritän miettiä, mitä kaikkea uimahalliin tarvitaankaan, ja tunnen kiusausta unohtaa uimapukuni kotiin. En ole käynyt uimahallissa niin moneen vuoteen, että eksyn matkalla kaksi kertaa (ei noitakaan taloja tuossa ennen ollut), ja ajattelen, että tämä on enne: joku yrittää sanoa minulle, että minun on parempi olla menemättä uimaan.

Löydän vihdoinkin uimahallin parkkipaikan, ja siellä on autoja kuin venäläisillä markkinoilla. Halli on tietysti aivan täynnä! Pakokauhu iskee. Tunnelma tiivistyy entisestään, kun näen bussilastillisen koululaisia, täpötäydeltä näyttävän uima-altaan ja eläkeläisten reipashenkisen vesijumppatunnin.


Kassalla joudun hieman odottelemaan, kun edellä olevalla miehellä on jotain epäselvyyksiä. Altaassa räpiköinti maksaa viisi euroa kerta, mutta kymmenen kerran sarjalipun saisi neljälläkympillä, jolloin uintikerran hinnaksi tulisi vain neljä euroa. Jätän sarjalipun kuitenkin ostamatta. Saan kassalta luottokortin näköisen läpyskän, jossa on reikä keskellä. Mitä tälläkin nyt pitäisi tehdä? Mitä tapahtui niille kumisille pukukaapin avainrinkuloille, jotka annettiin kassalta mukaan ja jotka laitettiin nilkkaan?

Edessä on puomi sekä jonkinlainen lukulaite, jonka tarkoitus on ilmeisesti lukea saamani korttiläpyskä. En osaa käyttää lukijaa, mutta onneksi kassatäti opastaa, ja pääsen vihdoinkin luikahtamaan sisään. Saan myös lisäopastusta siitä, kuinka kortti laitetaan pukukaapin oveen. Onnistun löytämään naisten pukuhuoneen, ja etsin sieltä itselleni mahdollisimman rauhallisen nurkkauksen. Samassa viereisen kopin omistaja palaakin uimasta, ja joudun keräilemään kasaan tavaroitani, jotka olin jo ansiokkaasti levitellyt pitkin penkkiä. 

Riisuutumisen jälkeen käärin pyyhkeen tiukasti ympärilleni, mutta pyyhe meinaa koko ajan pudota alas. Suunnistan kohti pesuhuonetta, mutta erehdyn ovesta ja löydän itseni pällistelemästä jonkinlaisesta fysioterapiahuoneesta. Käännyn kannoillani, ja yksi pukuhuoneessa ollut nainen, joka on seurannut haahuiluani, viittilöi minua nauraen aivan päinvastaiseen suuntaan. Kun varmistan vielä, että sielläkö ne suihkut siis ovat, nainen alkaa selittää, että tuolla päin on pesuhuone ja tuolla päin on uloskäynti. Ehkä hän ajatteli, että meinasin pyyhkeineni käväistä ryystämässä kahviossa kupin kahvia.

Pääsen onnistuneesti pesuhuoneeseen ja sieltä altaalle. En ensin tiedä, millä radalla minun pitäisi uida, ja uin yhden altaanmitan hitaalla radalla, mutta siirryn toisessa päässä kuntouimareiden radalle, kun en ole mikään kuviokelluja kuitenkaan. Nopeiden uimareiden radalle en kuitenkaan enää siirry, vaan pysyttelen loppuajan kuntouimareiden riemastuttavassa seurassa.

Altaassa muistan taas, miksi inhoan uimista. Vettä menee joka paikkaan - korviin, silmiin, nenään - eikä asiaa yhtään auta se, että jotkut uimarit lätsyttävät käsillään ja jaloillaan niin kuin yrittäisivät nousta lentoon. Miksi kaikki eivät voi uida nätisti vettä roiskuttamatta - siis niin kuin minä? Ärsyttää sekin, että kuntouimareiden radallakin on eri nopeutta meneviä uimareita, ja pakostakin joutuu ohittelemaan tai tulemaan ohitetuksi. Joutuu jatkuvasti kyttäilemään, onko joku kohta reppuselässäni tai milloin pääsen ohittamaan edellä menevän polskijan. Näissä tilanteissa voi sattua haavereitakin, mutta minun saldoni taitaa jäädä aika pieneksi: otan kontaktia vain yhteen ukkoon, kun raapaisen häntä reiteen, mutta hän ei onneksi ole moksiskaan.

Eniten minua kuitenkin inhottaa uimisessa se, että tunnen oloni uimahallissa niin alastomaksi. Pesu- ja pukuhuoneessa alastomuus on ihan kirjaimellista, ruumiillista, mutta henkinen alastomuus on vähintään yhtä epämiellyttävää. Minusta on inhottavaa esiintyä ihmisten ilmoilla ilman meikin häivää, tukka vettä valuvana ja ylläni vain uimapuku, joka paljastaa kylmyyden takia punertavan ihon. Olen siis ilmeisen turhamainen ihminen, vaikka olin kuvitellut jotain ihan muuta. Hieman kadehdin venäläisiä rouvia, jotka purjehtivat uima-altaassa täysissä tupeerauksissaan ja maalauksissaan ja viis veisaavat järjestyssäännöistä. Itse kun olen valitettavan kuuliainen ihminen, joka pesee meikkinsä ja kastelee hiuksensa ennen altaaseen menoa.

Uin kilometrin, ja katson sen riittävän minulle näin ensimmäiseksi kerraksi. Viimeisenä ponnistuksena yritän päästä ratoja erottavien pompulanauhojen alitse mahdollisimman coolisti sukeltelemalla, mutta tukkani liimautuu naamaani kiinni, ja näkyvyys on hetken aikaa nolla metriä. Yritän sutia hiukset pois silmien edestä, ja tarkistan pesuhuoneen ovella useampaan kertaan, että olen varmasti menossa naisten puolelle.

Saunassa ei ole ketään muuta, ja heitän löylyä kuuppakaupalla. Siinä vaiheessa ajattelen, että uiminen ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin kauheaa kuin olin kuvitellut: jos etukäteiskuvitelmani uimisen kauheudesta olivat sadan prosentin luokkaa, niin todellisuudessa kauheusaste oli ehkä noin 80%. Eli aika kauheaa se silti oli.

Olin uidessani huomannut pientä epämukavuutta polvessani, mutta todellinen tilanne valkeni vasta altaasta nousun jälkeen. Polvi oli kipeä ja jäykkä, joten jouduin varomaan koipeani joka askeleella. Ilmeisesti jokin kiertoliike siinä potkun aikana ei sopinut polvelleni lainkaan, ja uiminen osoittautui minulle loppujen lopuksi haitallisemmaksi lajiksi kuin vaikkapa kävely.

Ei siis tainnut tulla uimisesta pysyvää harrastusta minulle. Kylläpä harmittaa. Smiley

Lähtiessäni hallissa oli paljon väljempää. Niinhän siellä aina.

34 kommenttia:

  1. Todella harmistuneelta näytätkin :D Ehkä se polvi siitä tokenee jos vain jatkat sinnikkäästi, taisi vain pelästyä uudenlaista liikettä. Minulla on vähän samoja tuntoja uimisen kanssa, hallit ei houkuttele ja täkäläinen meri on aina liian täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se nyt harmittaa, jos ei uimaan pääse. ;-D

      Voisin tietysti jatkaa uintikokeiluja, koska ehkä polvi tosiaan vain pelästyi uutta liikettä. Mutta toisaalta siinä on sekin vaara, että polvi menee entistä pahemmaksi, joten ehkä on kuitenkin parempi vältellä uimista ainakin jonkin aikaa. Jos se innostuskin löytyisi odotellessa jostain (haha!).

      Poista
  2. Hei, olen kärsinyt erinäisistä polviongelmista: toisesta jalasta on korjattu eturistiside ja toisessa on säännöllisen epässäännöllistä ongelmaa junnuvuosina tulleen lumpion vaurion takia. Kuntouksen ja isoimpien ongelmien aikaan vesijuoksu (sitäkin varten pitää tietysti mennä uimahalliin...), pyöräily ja pilates olivat/ovat sopivimpia lajeja. Korjaamaton polveni ei tykkää "sammakkouinnista" yhtään.
    Tsemppiä, polviongelmat ovat inhottavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Polvivaivat ovat kyllä tosi inhottavia, kun ei sitä voi koko aikaa oikein istuallaankaan viettää.

      Minusta tuntuu, että sammakkouinti ei ole minunkaan polvelleni hyväksi, kun siinä polvi ilmeisesti kiertyy jotenkin. Kroolaus voisi sopia paremmin, mutta olen siinä niin äärettömän huono, että en viitsi lähteä sitä edes yrittämään. Pyöräilyn ja pilateksen olen havainnut itsellenikin hyviksi (sopivina annoksina). Polven ollessa pahimmillaan nekään eivät oikein käy, ja tuntuu, että olisi parasta levätä ihan kokonaan, kunnes polvi on taas täysin kunnossa. Ja kun tiedän, miten kauan siihen menee, en millään jaksaisi odotella.

      Vesijuoksua fysioterapeutti suositteli minullekin, mutta siinä on taas tosiaan tuo uimahalliongelma. Tosin vesijuoksun takia uimahalliin meno ei tunnu läheskään yhtä kauhealta ajatukselta kuin uimaan meno, joten sitä voisi vaikka harkitakin!

      Poista
    2. Komppaan vesijuoksuehdotusta, ja lisään, että kannattaa ottaa siihen kaveri mukaan. Minulla vesijuoksu on sellaista "oho unohdin uimalasit"-liikuntaa (tai "äh radat ovat täynnä väärään tahtiin uivia uimareita" - vihaan minäkin jatkuvaa ohittelua), mutta se on yksin todella tylsää. Kaverin kun ottaa mukaan niin se on täydellinen tapa yhdistää liikunta ja juoruhetki.

      Jos taas olet kiinnostunut uintityyliäsi kehittämään, niin suosittelen lämpimästi Cetuksen uintitekniikkakursseja siellä Espoossa: http://www.cetus.fi Kurssilla on yleensä noin viisi osallistujaa, ja opetus on ollut kaikilla käymilläni kursseilla erinomaista, henkilökohtaista ja omaan tasoon sopeutuvaa. Opettajana ollut mm. vanha Neuvostoliiton uintimaajoukkueen uimari. ;)

      Poista
    3. Minä taas olen äärettömän huono yhdistämään liikuntaa ja juoruilua - mulla kun on sellainen filosofia, että silloin kun liikutaan, niin liikutaan sen verran tosissaan, että ei siinä kerkeä kuulumisia vaihtamaan. :-)

      Kappas vaan, onko tuommoisiakin kursseja! Kiitos vinkistä! Täytyy panna mieleen, jos innostuisin vaikka joskus sitä kroolaamista kehittämään.

      Poista
  3. Olipa hauska juttu taas Satu:). Sä oot kyllä hyvä kirjoittamaan! Harmi juttu tuo sinun polvi. Meillä lapset tykkää kovasti uida, joten me ollaan uimahallien vakiokäyttäjiä. Kyllä mä itsekin viihdyn vedessä, mutta omasta uimisesta ei kyllä juuri tule mitään, kun pitää katsoa, että lapset pysyvät tallessa./Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja. ♥

      Lasten kanssa uimahallissa käyminen on varmasti ihan erilaista. Lapsille kun ei voi oikein sanoa, että puljatkaas nyt siinä vedessä; äiti käy vähän uimassa ja tulee sitten tunnin päästä tarkistamaan, mikä on tilanne. :-D Onkohan muuten olemassa lasta, joka ei tykkäisi puljata vedessä? Mäkin taisin lapsena tykätä vedestä, enkä yhtään tiedä, missä vaiheessa tykkääminen muuttui inhoamiseksi.

      Poista
  4. Minä taas olen aina pitänyt uimisesta ja tuon hallin näkeminen sai toivomaan, että olisipa täälläkin vastaavia ja vieläpä siistejä ja edullisia! 50 metrin altaat ja sauna on unelmayhdistelmä :) Uimapuvun ostamisesta olen aivan yhtä mieltä, enkä takuulla vaihda omaani ennen kuin se jälleen rei'ittyy. Pitkäselkäisenä minun pitäisi ostaa joko ihan lörppö puku (ei kiitos vilauttelulle) tai olla pinkeänä kaksinkerroin! :D Väri- ja muut turhamaiset toivomukset olen saanut unohtaa jo vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään uida 50-metrisellä radalla (tai siis, tykkään ja tykkään...:-D) ja siksi en suostu menemään muuhun halliin kuin tuohon, jossa on pitkät radat. Lyhyillä radoilla uiminen on sellaista jatkuvaa kääntyilyä ja muiden ihmisten väistelyä. Nyt tosin vähän pelotti tuo pitkä rata, kun pari kertaa tuntui, että rupeaa vetämään suonta jalasta. Suunnittelin jo, että jään roikkumaan niihin ratojenerotusnaruihin, jos jalka kramppaa.

      Olin uimapukukaupoilla ollessani yllättynyt siitä, että nykyään on olemassa niin paljon erimallisia uimapukuja. Värit näyttivät kyllä aika tylsiltä, ainakin näin talviaikaan. Miksiköhän muuten bikineissä on vaikka mitä värejä ja kuvioita, mutta uimapuvut ovat aina niin tummanpuhuvia? Tosin en minä mitään kirkuvan keltaista uikkaria haluaisikaan, kun haluan olla uimahallissa mahdollisimman huomaamaton. :-)

      Nauratti tuo 'pinkeänä kaksinkerroin'. :-D

      Poista
  5. Minäkään en tykkää uimisesta, paitsi jostain lillumisesta lämpimässä vedessä. Kylmä vesi on yök, ja uimahallien vesi on aina kylmää. En osaa uida oikein, joten hartiani on uinnin jäljiltä ihan tönköt. Istanbulin kodin pihalla meillä on uima-allas. Sinne on naisten pakko laittaa uimahattu, joten siitä syytä en ole uinut kertaakaan pihan altaassa ainakaan kolmeen vuoteen. Pitäkööt altaansa….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein pidä siitä lillumisestakaan – vesi ei taida vain olla mun elementtini. Altaan vesi tuntui aluksi kyllä tosi kylmältä, mikä oli toisaalta hyväkin: ei ehtinyt naama tulemaan ihan punaiseksi uimisen aikana. :-)

      Huomasin muuten nyt uidessani ensimmäistä kertaa tuon saman hartiaongelman. En ymmärrä, miten oikein uin, mutta oikea puoleni oli uimisen jälkeen ihan jumissa. Olin ilmeisesti pitänyt päätäni jotenkin luonnottomassa asennossa. Eipä ole tuollaistakaan ennen tapahtunut.

      Minä en käynyt meidän Intian ekan asunnon uima-altaassa ihan samasta syystä! Siellä olisi ollut myös pakko käyttää uimalakkia, mutta minulla ei ollut niin suurta tarvetta päästä altaaseen, että olisin käynyt lakin hankkimassa. Eikä se altaan vieressä istuva (mies)vartijakaan yhtään lisännyt uintihaluja...

      Poista
    2. Tai ne altaan vieressä toisia töllöttävät naapurit. Aiks.

      Poista
    3. Juu, ei mullekaan niitä uteliaita naapureita, kiitos.

      Poista
  6. Minä olen inhonnut uimahalleja koulun uimatunneista asti. En koskaan oikein hahmottanut mistä piti mennä ja minne, ja mitkä oikein olivatkaan uimahallin säännöt. En ole ikinä koulun uimatuntien jälkeen käynyt uimahallissa uimassa. Aulaan asti menin viime kesänä. Minusta uimahallit tuntuvat erikoisilta suljetuilta kaapeilta tai laatikoilta joissa minä yksin olen epätietoinen siitä mitä tehdään ja missä mennään... Vaikutelmaa ei yhtään auta se, että suomalaiset uimahallit ovat usein sellaisia laatikkomaisia rakennuksia.

    Uimisesta itsestään olen vähän enemmän innostunut viime aikoina kun uimapaikaksemme on valikoitunut Yhdysvaltain suurlähetystön asuinalueen allas. Allas on ulkona palmujen alla ja säännöt on selkeästi naulattu ulkorakennuksen seinään. Ei saa sukeltaa altaaseen jne. Osa uima-allaskauhustani on siis selkeästi jotain suljetunpaikankammoa, koska ulkona olevassa altaassa minua ei ahdista ollenkaan samalla tavalla.

    Mutta uimapuvun ostaminen on kyllä aina yhtä hirveää hommaa. Ja taas kerran edessä! Löysin netistä muutaman hyvältä vaikuttavan ehdokkaan mutta arvaan, että ne eivät tunnu eivätkä näytä sovittaessa enää ollenkaan yhtä hyvältä :) Onneksi uikkarinostoreissu on minulla edessä vasta yli kuukauden päästä - täältä Belizestä en aio edes yrittää hankkia uutta uikkaria kun valikoimat ovat niin rajalliset että varmasti vain masentuisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdin juuri tällä uimareissulla sitä, miten rumia suomalaiset uimahallit ovat. Otin kuvankin tuosta kyseisestä uimahallista ulkoapäin, mutta en sitten viitsinytkään laittaa sitä tähän, kun halli oli niin kamalan ruma ruskea laatikko.

      En yhtään ihmettele, jos uimahalleissa tulee suljetunpaikankammo, kun ne ovat sellaisia luolamaisia laitoksia. Itäkeskuksen uimahallissa, jossa olen käynyt joskus tosi kauan aikaa sitten, ei ole muistaakseni ikkunoita ollenkaan. Jos en väärin muista, niin sitä voidaan käyttää myös väestönsuojana, mikä ehkä selittää asian. Siellä oli kyllä jotenkin ahdistavaa uida.

      Mukava, että olet nyt löytänyt kivan uimapaikan – kuulostaa viihtyisältä! Minulla suurin inhotuksen aihe taitaa olla se vesi ja kaikki siihen liittyvä, joten viihtyisä ympäristökään ei auta asiaa.

      Suomessa on kyllä tosi hyvät uikkarivalikoimat, ja oikein olin yllättynyt, miten erilaisia uimapukuja nykyään on. Mutta onhan se uikkarin ostaminen silti aina yhtä inhottavaa, vaikka valikoima olisi miten hyvä. Toivottavasti löydät nätin ja mukavan uimapuvun, jos se vaikka innostaisi uimaankin. :-)

      Poista
  7. Mä inhoan kans uimahalleja ja uimapukuja. Olen käynyt yhden ainoan kerran aikuisena uimassa uimahallissa, lapsena siellä tietty joutui käymään koulun kanssa ja muuten. Aikuisena käynnistä muistan vain hauskan yksityiskohdan, kun parin kaverin kanssa mentiin sinne halliin ja oltiin pukkarissa ja mun mies just soitti ja samaan aikaan mun kaveri tilitti ääneen, että hitto, hän unohti sheivata bikinirajan ja sitten tajus, että mä oon puhelimessa. No, onneks se oli vaan mun mies siellä puhelimen päässä ;)

    Uiminen vois olla musta ihan kivaakin, mutta jotenkin vaan ne uimahallit ällöttää. Enkä käy edes kylpylöissä, jotenkin sekään touhu ei inspiroi yhtään.

    Mä näytän myös ihan typerältä uimapuvussa. Viihdyn kyllä oikein hyvin bikineissä rannalla ja mitä lämpimämpää sen parempi, mutta semmoinen perusuimapuku saa mut näyttään kans tosi typerältä. Ikinä ei ole ollut sellaista uimapukua päällä, että olisin siinä viihtynyt.

    Saa nähdä, päätyykö sitä vielä joskus menemään uimahalliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hauska muisto uimareissulta! :-D Jos mulle kävisi noin, että olisi jäänyt bikiniraja sheivaamatta, niin kääntyisin kyllä kannoillani ja jättäisin uintireissun välistä. Sen takia mä sitä puntillista uimapukua sovitinkin, kun sen kanssa ei olisi niin nuukaa. :-D

      Mä voisin ehkä tykätä uimisesta, jos saisin koko hallin omaan käyttööni. Tai sitten en. En muutenkaan tykkää siitä, että liikkumista varten pitää lähteä jonnekin kilometrien päähän. Ei kyllä pitäis valittaa, sillä mun äidillä (joka taas tykkäisi kovasti uimisesta) on lähimpään uimahalliin melkein 40 kilometriä.

      Mäkään en tykkää kylpylöistä. Jos siellä on vesiliukumäkiä, niin niistä voin pari kertaa laskea, mutta se riittäisikin mulle aivan hyvin.

      Uimapuku on ihan kauhea kapistus. En tiedä, millainen kroppa pitäisi olla, että näyttäisi siinä hyvältä. Ei ainakaan tällainen kuin mulla. :-D

      Poista
  8. No jopas naytti sinua harmittavan :)
    Isannalla on selkavaivoja ja olen koittanut patistaa uimaan mutta eipa nayta hantakaan huvittavan. Uikkariongelmia ei ehka niin paljon miehellla ole mutta nuo kaikki muut
    hankaluudet sopivat hanellkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin ukkeli patisteli uimaan jo ties kuinka kauan, mutta keksin aina jotain tekosyitä, miksen muka voi mennä. :-)

      Poista
  9. Suosittelen vesijuoksua, varsinkin Uimastadionilla kesällä on aivan mahtavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin joskus kauan sitten jo ilmoittautunut työväenopiston vesijuoksuryhmään, mutta menin viime hetkillä puihin ja peruin sen. Täytyisi kyllä joskus kokeilla, kun se voisi olla ihan kivaakin. :-)

      Kiitos vinkistä!

      Poista
  10. Hih, etpä kovin raskaasti ottanut polvesi antamaa tuomiota uinnista :-) Uimahallissa on kieltämättä juuri tuommoista, itselleni uiminen on ennen kaikkea kesä- ja järvi/merilaji.

    Minun iloni siitä että osaan uida ja että lähes kaikki suomalaiset osaavat on kasvanut ulkomaan reissuilla, tajutessani, että sellaisissa ihanissa uimarien paratiiseissa kuin vaikkapa Mauritius suurin osa ihmisistä tai ainakaan naisista ei sitten kuitenkaan osaa uida ja nauttia mahdollisuuksista.

    Uimapuvun ostamisen tuska on niiiiin totta ja tuttua! Minun ongelmani on tosin vastakkainen kuin sinun, minulla kun on isot ja pitkästä tuplaimetyksestä entisestään venähtäneet utareet. Miltei aina kun näen uimapuvun, joka ei ole joko väritykseltään ällön synkkä taikka leikkaukseltaan liian porno, se kiristää rintojen kohdalta. Viimeksi ostin uimapuvun, joka kiristää hiukan niskasta siellä olevan lenkin kohdalta, koska se oli kaunis, värikäs ja vähiten kivulias vaihtoehto. Sitä paitsi siinä on helma joka peittää melkein puoli reittä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ihan totta puhutaan, niin olin melkein salaa tyytyväinen, että polvi ei tuntunut tykkäävän uinnista. Tai en minä siis siitä mitenkään iloinnut, että polvi tuli kipeäksi, mutta onpahan nyt ainakin pätevä syy olla menemättä uimaan. ;-)

      On kyllä tosi hienoa, että Suomessa opetetaan koulussa uimaan. Minun ukkoni ei osaa uida, ja aika harva intialainen tuntuu muutenkaan osaavan.

      Ai ihana, mä olen aina halunnut tuommoisen helmallisen uimapuvun! :-D Intiassa niitä näki paljonkin, kun ne ovat intialaisen silmään ehkä vähän siveellisempiä kuin helmattomat. Näin nyt Suomessakin jossakin kaupassa semmoisen mallin, mutta se oli mulle ihan liian kallis, kun uiminenkin tuntuu nyt taas jäävän tuohon yhteen kertaan. :-)

      Poista
  11. Hauska kuvaus uintireissusta. Uimahallit ovat mitä ovat, mutta Espoonlahden uimahalli on yksi pääkaupunkiseudun parhaimmista. Tuttu paikka, siellä asuessani kävin useita kertoja viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei oikein ole vertailukohtia, kun en ole käynyt kovinkaan monessa pääkaupunkiseudun hallissa, mutta on tuo Espoonlahden halli ainakin valoisa ja siisti. Kiva kuulla, että se on yksi parhaista! Pitkät radat ovat siellä myös iso plussa.

      Joskus olen käynyt äiskän kanssa uimassa Itä-Suomessa yhdessä pienehkössä hallissa, jossa on lyhyet radat (ja ihan kamalasti ihmisiä!), ja siellä uiminen oli kyllä yhtä tuskaa. Kiukkuisena menin uimaan, mutta vielä kiukkuisempana tulin sieltä pois. :-)

      Poista
  12. Kertoopi kyllä kaiken uimahalleista tuo sun kuvaus. Mä tykkään uimisesta ihan älyttömästi, mutta uimahallit saa mun selkäpiin karmimaan jo ajatuksena. Toi alastomuus ja radoilla vallitseva kaaos saa mut raivon partaalle kun ei oikein tiedä kenet lähtis ohittamaan ja milloin vai lähtiskö kuitenkaan kun potkasee silmäkulmaan kuitenkin siinä matkalla...
    Mulle sopis oikein hyvin sellanen aukioloajan ulkopuolella suoritettu uinti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten uimahallissa käynnissä on sekin jännitysmomentti, kun koskaan ei voi etukäteen tietää, kuinka paljon ihmisiä siellä on – onko paljon vai ihan hirveän paljon. Tätä silmällä pitäen kysyin uimahallin kassalla, mihin aikaan heillä on kaikkein hiljaisinta (arkisin kuulemma noin 14.00-16.30), mutta nythän minä en tee sillä tiedolla enää mitään. :-)

      Minustakin olisi kiva, jos saisin koko uimahallin itselleni. Silloin voisin mennä ihan mieluusti uimaan. :-)

      Poista
  13. Mitä, ei enää kumilenksuja nilkkaan! Mihin se "luottokortti" sitten laitetaan uimisen ja saunomisen ajaksi? Minäkään en osaisi enää käyttäytyä uimahallissa. Tyykkään kyllä uimisesta oikein kovasti, mutta en uimahalleista. Tai no, tykkäisin uimahalleistakin, jos olisin ainoa asiakas siellä. :D En tosin voi harrastaa uimista, koska ihoni ei kestä sellaista lotraamista ja klooria.

    Tämä oli kyllä ihanan eloisa kirjoitus! Ikävää kylläkin tuo polvivammasi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla sitten loppujen lopuksi ne kumilenksutkin oli, mutta ne roikkuivat pukukaappien ovissa. Siinä oli se hyvä puoli, että sai itse valita kaappinsa ja paikkansa, mutta kokonaisuutena käytäntö oli jotenkin vähän outo ja monimutkainen. Se "luottokortti" nimittäin tungettiin oven sisäpuolella olevaan koloseen, ja sitten käännettiin avaimesta ja otettiin avainrenksu mukaan, jolloin se korttiläpyskä jäi kaapin sisäpuolelle. En oikein tajunnut, miksi tuo oli täytynyt tehdä noin monimutkaiseksi. Kai siihenkin joku selitys oli.

      Minunkaan ihoni ei oikein tykännyt vedessä lutraamisesta, kun olen muutenkin niin kauhean laiska rasvaamaan itseäni. Kuinka sekin voi olla niin vastenmielistä puuhaa. :-D

      Elän siinä toivossa, että kärsimys jalostaa. :-)

      Poista
  14. Minäkin palaan vielä tuohon vesijuoksuun. Omat polvivaivani ovat sellaisia, että uiminen (sammakon jalkaliikeet) eivät lainkaan sovi. Mutta vesijuoksu kuntouttaa oikein nivelrataa eikä satu. Kkohtuullisissa määrin.
    Itse rakastan uimista ja vedessä oloa. En niinkään uimahalleja vaikka niissäkin käyn. Mutta avanto ja kesällä järvessä järvihölkkä, ne on must! Omistan toistakymmentä uimapukua, koska yksi-kaksi vuodessa kuluu puhki, lähinnä avantosaunaan takia ja myös järvissä. Käyn nimittäin 5-6 kertaa viikossa järvessä kesällä ja järvihölkkään tunnin-pari ilman viileydestä riippuen. Uimapuvut kuluvat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin oikea vesipeto! Ei ole ihme, jos uimapuvut kuluvat. :-)

      Järvihölkkä kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta itse en sitä voisi harrastaa, kun pelkään ihan hysteerisesti vesistöjen pohjia ja mahdollisia heiniä yms. jalkoihin koskevia juttuja. Isäni harrasti joskus järvikävelyä heidän kotinsa vieressä olevassa järvessä, mutta joutui sitten lopettamaan sen, kun sai vedestä kutiavan järvisyyhyn. Tuonkaan takia en uskalla järvivedessä(kään) hirveästi puljata.

      Olen aiemminkin ollut huomaavinani, että sammakkouinti ei sovi polvelleni, mutta olen ajatellut kuvitelleeni koko jutun, kun uimisen sanotaan aina olevan niin hyvä liikuntamuoto nivelvaivaisillekin. Siksi onkin tosi mielenkiintoista kuulla, että muilla on samansuuntaisia kokemuksia sammakkouinnista. Vesijuoksussahan jalan liikerata on aika lailla samanlainen kuin pyöräillessä, joten voisin kuvitella vesijuoksun sopivan, kun kerran pyöräilykin sopii.

      Poista
  15. Jotakuinkin tältä mustakin tuntuu kun käyn uimahallissa, jossa en siis vuosiin ole käynyt. Inhoan yli kaiken julkisilla paikoilla uimista, varsinkin uimahalleja. Syrjäinen järvi jossa ei ole kuin muutama muu kanssa uija on ihan jees. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on niin kiva kuulla, että on paljon muitakin, jotka eivät tykkää uimahalleista. Kuvittelin olevani ihan friikki ja luonnonoikku. :-D

      Poista