Voi ehkä näyttää siltä, etten tee mitään, mutta tosiasiassa odotan aktiivisesti ongelmieni poistumista.


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Hullu akka

Olen aina ihastellut kirjablogeja ja sitä, kuinka niiden kirjoittajat jaksavat pohtia ja analysoida lukemiaan kirjoja ja kirjoittaa lukukokemuksistaan. Monesti olen ajatellut itsekin jotakin vaikuttavaa kirjaa lukiessani, että tästä kirjasta pitää kyllä kirjoittaa jotakin, mutta ajatukseksi se on vain jäänyt. Syynä on lukutapani: luen romaaneja yleensä vain sängyssä ennen nukkumaanmenoa, ja joskus jaksan lukea vain muutaman sivun, ennen kuin väsymys iskee. Lukemiseni on siis hyvin katkonaista, ja joskus tuntuu, että kirjan loppuun päästessäni olen jo melkein unohtanut kirjan alun. Kirjan tunnelma tai jonkinlainen punainen lanka katoaa tämmöisellä lukutyylillä ainakin takuuvarmasti, ja kirjasta on vaikea muodostaa niin selkeää kokonaiskuvaa, että osaisin tiivistää lukukokemukseni sanoiksi. 


Sama juttu kävi taas, kun luin Annica Wennströmin kirjan nimeltä Lapinkylä. Kirja puhutteli minua vahvasti, sillä se käsitteli samoja teemoja, joiden kanssa olen itsekin painiskellut enemmän tai vähemmän koko elämäni (muun muassa häpeää, ulkopuolisuuden tunnetta ja juurettomuutta). Välillä samastuin henkilöihin niin vahvasti, että minua melkein pelotti. Onko Wennström käynyt vakoilemassa minun ajatuksiani? Vaikka edellä mainitut tunteet eivät olisikaan omasta elämästä tuttuja, suosittelisin kirjaa silti vahvana lukukokemuksena. Kirjan avulla pääsee myös kurkistamaan saamelaisuuteen, kulttuuriin, joka ainakin minulle oli täysin tuntematon. Uskon, että kirja olisi antanut vieläkin enemmän, jos olisin lukenut sen nopeammassa tahdissa. Koska oma lukukokemukseni oli aika hajanainen, en osaa kirjoittaa kirjasta mitään sen syvällisempää, mutta onneksi on muitakin, jotka ovat kyseisen kirjan lukeneet ja siitä myös hienosti kirjoittaneet (googlettamalla haaviin jäivät ensimmäisinä Kirsin kirjanurkka, Lumiomena ja P.S. Rakastan kirjoja).

Sen sijaan meinaan kirjoittaa muutaman sanasen yhdestä toisesta kirjasta, jonka luin myös äskettäin. Kirjan nimi veti minua kirjastossa vastustamattomasti puoleensa: Hullu Akka! Mia Malmen toimittama kirja pitää sisällään suorasukaisia kirjoituksia naiseudesta ja naisista, nimenomaan naiseuden pimeältä puolelta. Kirjoittajat ovat enimmäkseen naisia, ja osa heistä on tuttuja nimiä, kuten Rosa Meriläinen, Anna Perho ja Piitu Uski. On joukkoon eksynyt kaksi miestäkin - Jouni Hynynen ja Roman Schatz - vaikka en oikein ymmärrä, miksi. Jos heidän äänensä on tarkoitus edustaa miehistä näkökulmaa naisista, niin halleluujaa vaan.


Kirja tarjoaa vähän uudenlaisen näkökulman minusta aika loppuunkaluttuun aiheeseen, naiseuteen, ja tekstit ovat yllättävänkin avoimia, suorastaan provosoivia. Vai mitä sanotte esimerkiksi tästä Jouni Hynysen kirjoituksesta Kiira Korven varustekassi ja muita naisen mysteerejä.

"Kuka piru kehtaa väittää, että nainen on muka hullu? Mieshän se hullu on! Ja vielä tyhmä hullu. Antakaahan kun pillutieteen maisteri, rakkauden salapoliisi herra Hynynen porautuu naisen ja hänen salaperäisen toosansa mysteereihin ja perustelee tätä teesiä hieman tarkemmin.

Mies on kuin kallio. Sen täytyy kestää paljon: kaikki kylmistä myrskyistä polttavaan aurinkoon, naisen selittämättömän rajuista mielialavaihdoksista käsittämättömiin ulkonäön muutoksiin. Vanha vitsi siitä, miten kissasta saadaan lehmä - menemällä sen kanssa naimisiin - pitää Hynysen tekemän katu- ja baarigallupin mukaan täysin paikkansa noin 92 %:ssa suomalaisten solmimista avioliitoista.
Kuka kestää lehmää vaimona? Aivan oikein, vain hullu.

--
Metamorfoosi kissasta lehmäksi voi alkaa. Kuluu pari vuotta, ja naisen perse leviää, reisiin tulee laardia ja akka alkaa muutenkin muistuttaa talvipakkasessa yksin roikkuvaa talipalloa, jota mies käy välillä hajamielisesti nokkimassa. Nainen pukeutuu legginseihin, linttaan astuttuihin avokkaisiin, tennissukkiin ja teltan kokoiseen paitaa, jossa on Minni Hiiren kuva. Jalassa on rennon tyylikkäät, kirkkaan vaaleanpunaiset crocksit. Säärikarvat jäävät ajamatta, samoin viikset. Iho rasvoittuu ja limainen tukka roikkuu velttona kuin velhon hiha, ellei sitä sitten ole laitettu ponnarille jollain kirkkaan vihreällä tai pinkillä hiusdonitsilla. Ääni alkaa koveta, natsimaiset käskyt kajahtelevat maisemassa. Utareet roikkuvat.

Ja tällaisen hirviön kanssa pitäisi liikkua julkisilla paikoilla. Kuka sellaista kestää? Aivan oikein, vain hullu.

Kotioloissa nainen pukeutuu verkkareihin ja mummon kutomiin villasukkiin. Se on ihan okei, mutta kun niitä verkkareita ei kukaan koskaan pese. Kirpeät kusen ja valkovuodon hajut leijailevat huoneistossa. Katso siinä sitten naisten rantalentopalloa, saatana, kun silmiä kirvelee. Ja vieressä akka märehtii, mässyttää suklaata ja jäätelöä, koska on niin turhautunut tylsään perhe-elämäänsä ja mieheensä, joka ei ole aikoihin, jostain kumman syystä, osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa sotanorsua kohtaan.
--
Pienet lipsahdukset eivät miestä haittaa. Hän jaksaa yrittää, sillä hän on hullu. Mies rakentaa talon! Tämä projekti kestää vuosia. Ja vieressä lehmä märehtii, inuu ja ammuu ja lirkuttelee muiden kollien perään ja ihmettelee, että miksi ei ole jo valmista, jotta pääsisi sisustamaan siten kuin Innossakin tehtiin se unelmakoti. Akka ompelee itse verhot, vaikka ei osaa. Hän kuvittelee osaavansa ja pääsee näin purkamaan taiteellisia lahjojaan, jotka mies on kuulemma tukahduttanut jo heti seurustelun alkuvaiheessa. Lukion kuvaamataidon numero oli kahdeksan ja opettaja oli kehunut jotain vesivärimaalaustakin, joten kyllähän lehmä on jo lähes valmis taiteilija ja sisustaja, saatana! Teatterikorkeakoulustakin nainen joskus haaveili, meni melkein jo pääsykokeisiinkin, mutta sitten työ makeistehtaalla ja lasten syntymät tulivat väliin.
Lyhyesti: nainen on kuin luistelutreeneistä suihkunraikkaana palaava Kiira Korpi. Näky on ihana, kaunokainen loikkii maisemassa kuin Bambi. Aamukaste nousee höyrynä kuulaaseen syysilmaan, aurinko heittää viimeisiä säteitään ennen pimeää talvea ja puut, nuo Äiti Luonnon kauneimmat silmäterät, kumartavat ja pudottavat lehtensä tämän ihanuuden edessä. Jumala katsoo luomustaan ja myhähtää tyytyväisenä. Mutta kun Kiira avaa kotona varustekassinsa, sielunsa salaisuudet, sieltä hyökkää kusen, paskan, kuukautisveren ja hien hajujen tyrmäävä sinfonia. Revi siitä sitten.

Ja mieshän repii, sillä hän on hullu."

Tähän jatkoksi voikin sitten käydä lukemassa Hynysen kolumnin miehen maailmasta ja ainoasta asiasta, jonka mies saa tehdä rauhassa ja yksin. Sopii teemaan oikein hyvin.

Yksi kirjan hauskimmista kirjoituksista on Elli Mäkilän PMS - pakene , jos voit. PMS-oireisen naisen elämä ei selvästikään ole helppoa, mutta minun käy kyllä enemmän sääliksi tuota miestä.

"Kuukautisia edeltää noin viikon mittainen kausi, jonka koettuaan pahimmatkin narkkarit arvostaisivat omien vieroitusoireidensa päiväunimaista kepeyttä. Tuo kausi on synkkä - niin minulle kuin miehellenikin. Mutta sen sijaan, että mies edes yrittäisi ymmärtää, hän soittaa minulle poskeaan ikään kuin pilkaten pahaa oloani - "ette te naiset voi kaikesta syyttää pms-oireita, olette itse keksineet koko jutun".

Kannattaako se? Ei. Jumalauta. NYT TULI KUOLEMA PERKELE! TAPAN KAIKKI, SAATANA!

Ja mikä helvetti siinä on, että kun minä pms-tuskissani aloitan aamuni ripustamalla herran yösähköllä pestyjä kalsareita, niin pitää kävellä ohi ja käydä rystyset valkoisina tisseihini kiinni? Tiedätkö mies, kuinka saatanan paljon sattuu, kun tissit ovat niin turvonneet ettei rintaliivit ole yltäneet koukkuihin enää kolmeen päivään ja iho on repeämispisteessa? NYTKÖ SITÄ HUOMIOTA PERKELE ANNETAAN? MITÄ? Älä jumalauta puhu minulle sanaakaan. Lue vaan sitä lehden seksitutkimusta leuka kuolassa - TUOLLA TUO MAKUUHUONE OLISI KUULE OLLUT VIIME VIIKOLLAKIN, KUN MINÄ TUNSIN ITSENI VIELÄ NÄTIKSI JA HOIKAKSI! MUTTA EI, KUN SINÄ KYSYIT, KUKA TUO HEMAISEVA JA MINUA PUOLTA NUOREMPI BLONDI TELKKARISSA ON SIIRTÄMÄTTÄ SITÄ KATSETTASI, VAIKKA KUINKA KEIMAILIN SUIHKUNRAIKKAANA PIKKUMUSTASSANI! TIEDÄTKÖ SAATANA, KUINKA KAUAN KAIKKIEN KARVOJEN AJAMISEEN MENI AIKAA?
--
Menen kauppaan, haluaisin ajaa töykeät vanhukset kumoon ostoskärrylläni, jonka olen lastannut suklaalla, mozzarellalla, pizzatäytteillä ja extra-plus-yö-nolostut-jopa-yksin-vessassa -vaipoilla. Kerran mies oli mukanani ja katseli valitsemaani tamponipakettia, jossa luki "large", ja kysyi, että ovatko ne niin kuin toosan koon mukaan. JUMALAUTA! MURHA! Ymmärsin, että valvontakameroiden vuoksi perheväkivalta ei tulisi nyt kyseeseen, ja kysyin, haluaako herra todellakin tietää, paljonko sitä verta tursuaa niinä päivinä, kun tarvitsen kolme Buranaa, jotta pystyn edes hengittämään. Tähän mies kummasteli, että hänen lukemansa mukaan kuukautisvuotoa ei tule yhteensä kuin alle puoli desiä. Niinkö todella? IHANKO OLET SAATANA LUKENUT? KUULE, MINÄ VUODAN PUOLESSA TUNNISSA DESIMITTASI TÄYTEEN! TUOTAN PERKELE TARPEEKSI RITUAALITARPEITA KAIKILLE 80 MILJOONALLE VOODOON HARJOITTAJALLE!
--
Kokoan itseni ja alan valmistaa ruokaa. Itkuraivarin jälkeen silmät ovat kuin kaksi kirsikkatomaattia valkoisella lautasella. En näe kunnolla. Kädet tärisevät vieläkin ja pudotan puulastan lattialle. Se on viimeinen pisara. YHYYYYYYYY-YYYY-YHHYHYYYYYY! Mies tulee sisään, kohtaa poskille valuneet ripsivärit ja miettii, mitä helvettiä hänen tulisi nyt tehdä. Miksi tuo nainen itkee? Jos mies yrittää lohduttaa, on olemassa suuri vaara että hän tekee sen väärällä tavalla ja palaan takaisin kylpyhuoneeseen. Mutta kun miesraukalla on jumalaton nälkä. Hän ehdottaa ääni täristen, että voisi auttaa ruoanlaitossa.
Virhe. 
MINÄ OLEN NAINEN! MINÄ TEEN RUOAT! SINÄ ET YMMÄRRÄ JA SIELLÄ KAUPASSAKIN KATSOIT SITÄ PERSETTÄ JA ARVAA MILTÄ SE MINUSTA TUNTUI JA MULLA ON MÖHÖMAHA MUTTA TISSIT OVAT KUIN KANSALLISPUVUN TASKUT ETKÄ SÄ IKINÄ PUSSAILE MUA KOSKA SÄ ET ENÄÄ VÄLITÄ. YHYYYYYY!"

En itse ole koskaan ollut mikään feministi, ja totta puhuakseni minun on joskus vähän vaikea ymmärtää feministien ajatuksenjuoksua. En kuitenkaan ole koskaan osannut pukea ajatuksiani feminismistä sanoiksi yhtä osuvasti kuin Anna Perho (DIY, muijat!).

"Minulle on sanottu suoraan, että olen tyhmä, koska en ole feministi.

Lauseeseen kiteytyy kaikki se, mitä feminismi-ideologiassa kavahdan. Liike, joka esittää olevansa tasa-arvon asialla, mutta tuomitsee toisinajattelijat, on mielestäni älyllisesti yhtä vakuuttava kuin Matti Nykäsen aforismikirja.

Olen myös allerginen kaikelle "meidän naisten täytyy pitää yhtä" -puheelle. Miksi minun täytyisi "pitää yhtä" vaikkapa Sarah Palinin kanssa? Kun valitsen ystäviä ja liittolaisia, tarkastelen heidän ajatuksiaan, en haaroväliä.

Vierastan feministien voimakasta tapaa tarkastella maailmaa me-ne -akselilla. Ajattelutapa itsessään vain vahvistaa sukupuolten vastakkainasettelua. Aivan samaan tapaan kuin jotkut poliittiseen korrektiuteensa tikahtuvat tahot alentavat maahanmuuttajat ylentämällä heidät lasten kaltaisiksi viattomiksi olennoiksi, joille saa puhua vain positiivisia asioita, feministit ovat tekemässä naisista pikku lemmikkejä. Pidän tällaista ajattelua naurettavana. Miten huono itsetunto niillä naisilla oikein on, jotka luhistuvat kuullessaan jonkun urpon vertaavan naista autoon? En todellakaan halua leimautua siihen joukkoon.

Jatkuva nurkuminen siitä, mitä miehet "saavat tehdä" ja mitä naiset taas "eivät saa tehdä" on myös tulkittavissa niin, että naisten elämä on lähtökohtaisesti tylsää ja huonoa, kun taas miesten jutut ovat coolimpia ja haluttavampia kuin naisten.

Kuka itse asiassa määrää, mitä naiset ja miehet "saavat" henkilökohtaisessa elämässään tehdä? Ei ainakaan yhteiskunta. Suomen Laki ei estä naisia tekemästä mitään sellaista asiaa mitä miehetkin saavat tehdä. Pitäisikö sen lisäksi siis perustaa vielä jonkinlainen instituutio, joka antaisi yleisen hyväksynnän naisten valinnoille? Vai pitäisikö naisten vain tehdä asioita, joita he haluavat tehdä, ja hoidattaa sitten hyväksynnäntarpeensa jollakin ammattilaisella?
--
Toinen asia mitä en millään tavalla koe omakseni, on itsensä asettaminen kontekstiin, jossa kiljaistaan "patriarkaatin vika!" joka kerran kun tuntuu siltä, että elämässä on vaikea saada jotain aikaiseksi. Siis tiedättehän: "Me emme saa johtopaikkoja, koska olemme naisia." "Naisten viinanjuomista kontrolloidaan enemmän kuin miesten." "Me emme saa asettaa uraa lastemme edelle." Miksi munassa kukaan haluaisi jumittaa tällaisessa ajattelussa sen sijaan, että vain ottaisi ja tekisi asioita, joita haluaa tehdä?

Suomi on yksi harvoista maailman maista, jossa naiset voivat tosiaan tehdä aivan mitä vain samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin miehet. Miksi hassata tätä ainutlaatuista tilaisuutta sinänsä oikeutetun historiallisen kaunan katkeraan resonointiin, kun maailmassa on satoja miljoonia naisia, jotka eivät osaa edes haaveilla siitä vapaudesta, joka meillä on?"

Vaikka kirja on vähän sekava kokonaisuus, se on silti mielenkiintoinen kurkistus naiseuteen ja sellaisiinkin asioihin, joista tavallisesti vaietaan (esimerkiksi narsistiäiteihin ja naisten harjoittamaan väkivaltaan). Koin myös uusioperhe-elämää ja yksinhuoltajuutta koskevat kirjoitukset erityisen mielenkiintoisina. Suurin osa kirjoituksista tuntuu olevan melko vapaata ajatusvirtaa, joten kirjallisilta ansioiltaan kirja ei ole kovin kummoinen kokemus. Mutta ajatuksia tämä kyllä herätti. 

Loppuun vielä yksi pieni episodi eiliseltä, kun se sopii tähän niin hyvin. Olin lapioimassa lunta auton ympäriltä, kun yön aikana oli pyryttänyt lunta aika reippaasti, ja yksi vanhempi herrasmies sattui kävelemään parkkipaikan läpi. Mies huuteli minulle: "Sinä olet jo kolmas tyttö, jonka näen tänään lapioimassa lunta! Mikä näitä nykyajan isäntiä oikein vaivaa - onko heistä tullut laiskoja?! Kyllä ovat ajat muuttuneet!"

En tiennytkään, että lumen lapiointi on joskus ollut miesten yksinoikeus.

24 kommenttia:

  1. Hih,taisi olla aika vanha se herrasmies joka sinulle huuteli;D Mielenkiintoista oli lukea ajatuksiasi näistä kirjoista ja Nallekin on näköjään alkanut lukea kirjoja:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nallekin ajatelli vähän tutustua hullujen akkojen ajatusmaailmaan, kun täällä kotonakin on yksi semmoinen. ;-D Tai ainakin semihullu. :-)

      Ei se mies nyt niin hirveän vanha ollut (ehkä jotain päälle 60), ja siksi jäinkin vähän suu auki. Tuosta tytöttelystä olin vähän imarreltu, kun enhän minä mikään varsinainen tyttö enää ole. :-D

      Poista
  2. Hahhaaa nauratti tuo lumityöasia, hmm pitaa ehka lukea tuo Hullu Akka kirja...ja kirjoilla jatketaan, sulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta; tulenkin heti katsomaan. :-)

      Poista
  3. Haahaa, hauskoja kirjoja olet lukenut! Ei niistä tosiaan ole helppo kirjoittaa, mutta kyllä siihenkin tottuu kun useamman tekee, joskus olen sellaistakin harrastanut, mutta enää en pystyisi. Nykyään olen instant-lukija ja arvosteluni on sarjassa 'oli muuten hyvä kirja, en kyllä yhtään muista mistä kertoi ja kuka kirjoitti, mutta hyvä oli'.
    Minä ymmärrän hyvin tuota herrasmiestä, itsekin aina yllätyn, kun joudun Suomessa IHAN ITSE kantamaan laukkujani eikä kukaan edes aukaise ovia. Rajansa se on feminismilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo sinun kirja-arvostelusi kuulosti sellaiselta, että se olisi voinut tulla minun suustani. "Kirja oli hyvä, vaikka en muistakaan, mistä se kertoi." :-)

      Muistan että Intiasta tulon jälkeen olin itsekin vähän yllättynyt, kun jouduin availemaan itse ovia. Mutta se ei ehkä johtunut niinkään siitä, että olisin odottanut miesten avaavan naisille oven, vaan siitä, että Intiassa on ihan oma ammattikuntansa, ovenavaajat, jotka avaavat oven kaupoissa kaikille asiakkaille, niin miehille kuin naisillekin. Alkuhämmennys olikin suuri: ihanko itse joudun tämänkin oven avaamaan. :-) Laukut kantaisin Intiassakin mieluusti itse, kun se sujuu (omasta mielestäni) minulta paljon joutuisammin kuin intialaisilta kukkakepeiltä. ;-)

      Poista
  4. Tuo ensimmäinen kirja on pakko etsiä käsiin heti ensimmäisenä, tulevana kesänä kiinnostaa kovin tuo lapin eksotiikka ja saamalaisuus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi; on hyvä kirja!

      Poista
  5. Hmm...oon aina inhonnut Hynystä ja sen mukaprovosoivia kirjoituksia/lausahduksia, eikä tuo lainaamasi teksti ainakaan muuttanut mun näkemystä :) mutta muuten kirja kuulostaa hauskalta ja Roman Schatzista tykkään, joten saatanpa lukea (ja jätän vaan sen hynysen väliin ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ollut täsmälleen samaa mieltä Hynysestä, eikä minunkaan mielipide hänestä ainakaan parantunut tuon kirjoituksen myötä. Olen useammastakin haastattelusta lukenut Hynysen olevan itse asiassa varsin ujo, ja luulen, että nuo suuta suuremmat lausahdukset saattavat olla jonkinlainen keino peitellä ujoutta.

      Minä tykkään myös Schatzista (ollaanpas me samoilla linjoilla ;-D), ja hänen juttunsa oli ihan kiva, ja vähän yllättäväkin. :-)

      Poista
  6. Miltähän mahtaa Hynysen naisesta tuntua? Vai onkohan hänellä sellaista? Tosin, ei savua ilman tulta. Miehelle on tärkeää, että vaimo näkee vähän vaivaa itsensä eteen myös pariutumisen jälkeen. Ja ainakin minulle naisena on tärkeää, että mieheni pysyy linjoissaan ja kiinnittää julkisilla paikoilla huomiota siihen mitä hän päällensä pukee. Minuakin siis hieman säälittää ne itsestään huolta pitävät miehet, joiden vaimoa ei selvästikään kiinnosta paljonko he painavat ja miltä muutenkaan näyttävät. Ja toisinpäin. Jos taas piittaamattomuus on molemminpuolista, niin mitäs tuosta. Ulkonäkökään ei siis minusta ole ihan vain yksityisasia, vaan on siihen puolisollakin johonkin rajaan asti sanomista. No, toivottavasti ymmärsit. En siis ole mikään ulkonäkökeskeinen ihminen, mutta rajansa minullakin:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hynysellä oli vaimo, mutta sitten heille tuli ero, kun Hynynen petti vaimoaan Mari Perankosken kanssa. Että ihan hyvin taitaa mennä?

      Ymmärsin sinua täysin. Ei parisuhde minustakaan anna automaattista lupaa muuttua ulkonäöstään piittaamattomaksi turvakoksi, ja se pätee puolin ja toisin. Yleensähän se taitaa mennä niin päin, että vaimo valittaa miehensä kaljamahasta ja siitä, että tämä makaa vain sohvalla, ja tästä miesnäkökulmasta ehkä harvemmin puhutaan. Mutta jos molemmat ovat samoilla linjoilla, niin mikäs siinä sitten.

      Minulla on ollut opettelemista asian kanssa, sillä intialaiset (kuten myös ymmärtääkseni turkkilaiset) kommentoivat toisten ulkonäköä hyvin avoimesti. Oli siinä nieleskelemistä, kun ukkeli suhteen aika alkuvaiheessa ilmoitti, että mulla on selluliittiä takapuolessa. :-D No eipä ole enää. ;-)

      Poista
  7. Ihanan räväkkiä poimintoja "Hullu Akka!"-kirjasta. Vaikka jotkut ampuu yli ja provosoi, niin kyllä siinä on totta enemmän kuin puolet. Minäkään en tykkää Hynysestä, jolle provosointi tuntuu olevan itsetarkoitus, mutta mukavahan se on kuulla hänenkin tuntojaan. En tosin aina tykkää Schatzistakaan, silloin kun se machoilee. Jatketaan me vaan lumitöiden tekemistä :)
    T:Sole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noissa provosoivissa kirjoituksissakin jokin totuuden siemen täytyy olla, vaikka naiset eivät sitä ehkä haluaisi aina myöntääkään. :-) Muutenhan ne olisivat ihan tuulesta temmattuja, eivätkä ne silloin herättäisi mitään tunteitakaan.

      Luin jokin aika sitten yhden Schatzin haastattelun, olisiko ollut Hymy-lehdestä, ja täytyy sanoa, että se hieman romutti käsitystäni hänestä. Siinä oli juuri tuommoinen machoileva sävy, ja vähän ihmettelin, että kuinkas se ihana Roman nyt tuommoisia latelee. :-)

      Onneksi nykyaikana naisetkin saavat lapioida lunta – olkoonkin sitten, että jotkut miehet jaksavat sitä yhä ihmetellä. ;-)

      Poista
  8. Minä ainakin käytän törkeästi hyväksi sitä, että kutsuessani miestäni vahvaksi ja räpsyttäessäni ripsiäni hän kantaa kaiken ja tekee "miesten töinä" tunnettuja askareita tyytyväisenä itseensä ja saamaansa ihailuun ;-) Ja tunnen itseni silloin fiksummaksi kuin äärifeministit. Feministi on kai kuitenkin jokainen joka ajaa sellaista normaalia naisten ja miesten tasa-arvoja joka vallitsee vaikkapa Suomessa, siksi sanon ääri- ja viittaan niihin joitten mielestä naisen kuuluu aina maksaa puolet kaikista laskuista vaikka sattuisi olemaan parempipalkkaisen miehen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas saan suurimmat kiksit siitä, että osaan ja pystyn itse tekemään juttuja. Kyllä miehelle silti riittää niitä asioita, joissa hän saa neuvoa ja tuntea olevansa MIES. :-D

      Totta kai minäkin kannatan tasa-arvoa miesten ja naisten välillä, mutta jotenkin on nurinkurista, että feminismi tuntuu olevan erityisen korostuneessa asemassa esim. Suomessa, jossa naisilla ovat asiat kuitenkin suhteellisen hyvin verrattuna moniin muihin maihin. Mutta ehkä tasa-arvo on yksi niistä asioista, joita herätään vaatimaan vasta sitten, kun yksilöiden perustarpeet on pääosin tyydytetty – tai ainakin feministit saavat äänensä kuuluville vasta sitten. En tosin ole mikään feminismin asiantuntija, mutta tällainen mielikuva minulla on.

      Poista
  9. Jostain syystä tää kolahti kyllä tähän hetkeen aivan loistavasti, onneks mun yksinään tirskumista ei työpaikalla enää edes huomioida.
    Tuolla olikin Sirokko jo maininnut tästä kun kukaan ei kanna laukkuja eikä avaa edes ovia. Se on jännä juttu, kesti kauan aikaa ennenkuin lakkasin vaivaantumasta siitä että miehet pitävät ovia auki ja kantavat kassit (olen aina ollut aika "ite pärjään, ei tartte auttaa" linjalla näissä jutuissa) mutta nyt kun siihen on tottunut niin Suomessa käydessä tulee törmättyä oveen jos toiseenkin kun ei tajua ettei sitä kukaan auki pidäkään :D
    Mutta mahtavia huomioita, Mä taas jossain määrin tykkään Hynysestä, sen jutut ärsyttää niin paljon että ne saa mut ajattelemaan. Jollei muuten niin ainakin vastustamaan syvästi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sait tirskua rauhassa. :-) Mullakin on välillä enemmän ja vähemmän hullu akka -päiviä – ja joinakin päivinä ajattelen jopa olevani ihan normaali. :-D

      Minä vaivaannun yhä edelleenkin siitä, jos mies tekee puolestani jotain vain siitä syystä, että hän on mies ja minä olen nainen. Jotenkin se vain käy luonnolle! Miksi miehen pitäisi tehdä mun puolestani jotain vain siksi, että hänellä on munat (ja ehkä, huom. ehkä, isompi hauis). :-D

      Hynyseen pätee varmasti se, että hän ei ainakaan jätä mielipiteineen ketään kylmäksi. Onhan hänen juttujaan mielenkiintoista lukea, jos ei muuten, niin ärsyyntymismielessä. ;-)

      Poista
  10. Hyi Hynynen :/ Mäkään en tykkää.

    Mutta olen kyllä ihan samanlainen lukija :) kirjan lopussa en muista enää sen alkua, enkä välttämättä kamalasti tapahtumiakaan, fiiliksen vaan (=oliko hyvä). Ja kuukauden päästä on enää turha muistella mitään yksityiskohtia ;D mutta mulla on kyllä aina joku kirja kesken, tykkään lukea. Mutta pienissä pätkissä ne täälläkin menee, silloin kun kerkiää.

    Luin muuten itse viimeksi tosi mielenkiintoisen kirjan, Hether Woodin Third-class ticket (http://www.goodreads.com/book/show/494617.Third_class_Ticket) jossa bengalikylässä kuoleva rikas mummo testamenttaa omaisuutensa niin, että kaikki kyläläiset pääsevät vuorollaan kiertämään Intiaa. Ensimmäisenä lähtevät kylän vanhukset ja kirja kertoo heidän matkastaan "turisteina" muutaman kuukauden ajan ympäri Intiaa :) Itse ainakin tykkäsin kovasti, varsinkin siitä kuinka kyläläiset eivät tienneet "Intiasta" sen enempää kun itsekään siellä ekalla kerralla - he tunsivat vain oman kylänsä ja elämä siellä poikkesi aikalailla heidän kohtaamistaan paikoista. Matkakertomuksena oli aika ainutlaatuinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että on muitakin “muistamattomia” lukijoita. :-) Ilmeisesti minä en vain osaa lukea sillä lailla analyyttisesti kuin jotkut toiset – tai sitten en vain pidä kirjan analysointia tärkeänä, vaan kirjan tuottama kokonaislukunautinto on tärkeämpi. Olin ennen tosi tuurittainen lukija – saatoin ahmia pari kolme kirjaa ihan lyhyen ajan sisällä, ja sitten saattoi mennä parikin vuotta, että en lukenut mitään. Nyt minullakin on ollut koko ajan jokin kirja menossa jo monen kuukauden ajan, ja ilmeisesti tämmöinen lukurytmi on minulle sopivampi, kun lukeminen tuntuu nyt jääneen ihan pysyväksi tavaksi.

      Mulle käy muuten elokuvienkin kanssa samalla tavalla, että en muista niistä paljon mitään jälkeenpäin, ja kuukauden päästä muistan ehkä juuri sen, että olen kyseisen elokuvan nähnyt. :-)

      Hitsi, kun kuulostaa mielenkiintoiselta tuo kuvailemasi kirja. Kävin jo katselemassa sitä kirjastoista, mutta ei löytynyt. Täytyy ehkä ostaa tuo jossain vaiheessa. Kiitos vinkistä!

      Poista
  11. Toivottavasti löydät tuon jostain jos kiinnostuit :) itsekin löysin ihan sattumalta Lahden kirjastosta.

    Pakko oli vielä tulla huokaisemaan helpotuksesta - luulin että olen ainoa jolle käy noin elokuvien kanssakin :D Kiitos, tuo huojensi kovasti. Elokuvan saatan muistaa jos olen nähnyt sen n. viiteen kertaan, yleensä niistäkin jää jäljelle vain se fiilis. Ehkä se on tämä järjetön tietotulva, oma pääni ei pysty pitämään sisällään satojen elokuvien ja kirjojen juonia säilössä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kirja tosiaan löytyy. Ei ollut ainakaan kaupunginkirjastossa eikä yliopiston kirjastossa. :-(

      Ehkä se on tosiaan tämä tietotulva, joka saa unohtamaan elokuvat ja kirjat. Mä olen aina luullut, että mulla on jotenkin erityisen hatara pää, kun en pysty muistamaan luettuja kirjoja ja nähtyjä elokuvia jälkeenpäin, joten minustakin on todella ilahduttavaa kuulla, etten ole ainoa. :-)

      Poista
  12. Feminismi tarkoittaa sitä, ettei ketään pitäisi syrjiä sukupuolensa takia, kuten kenenekään ei pitäisi joutua syrjinnän kohteeksi myöskään ihonvärinsä tai uskontonsa vuoksi. Ja kyllä, Suomessakin joutuu syrjityksi sukupuolensa vuoksi, omakohtaisesti olen voinut todeta tämän sekä akateemisesta maailmasta ja taiteilijana toimiva ystäväni on todennut saman myös taidemaailmassa. Eteenpäin asiassa ollaan toki parin viime vuosikymmenen aikan menty, mutta matkaa on edelleen kuljettavana. Muutosta tapahtuu harvoin ilman, että asioista puhutaan ja että niitä otetaan esiin.

    Ihmisten mielikuva feministmistä on suoraan sanottuna outo, enkä ymmärrä, mihin se edes perustuu. En ole ikinä henkilökohtaisesti tavannut yhtään ns. telaketjufiministiä. Onkohan kyseessä sama ilmiö kuin että kokonainen uskonto tuomitaan muutamien äärimmäisyyksiin menevien yksilöiden tekojen valossa?

    Ketään ei tule syrjiä sukupuolensa vuoksi, ei myöskään miehiä. Mielestäni ajatus siitä, minkälaisiin raameihin miehen pitää sopia on todella ahdas, jopa ahtaampi kuin naisten, ja tunnen paljon miehiä, jotka inhoavat ns. äijäkulttuuria ja kaikkea siihen liittyvää syvästi.
    Toivonkin, että kaikki olisivat ja saisivat olla ennen kaikkea ihmisiä, ilman sen tiukempia luokitteluja ja yleistyksiä.

    En tajua naistenpäivää, mutta ymmärrän toki, että kaupat ovat ottaneet sen omakseen. Jos joku haluaa sitä juhlia, niin mikäs siinä, Suomen ankeassa talvessa ei taatusti ole tarpeeksi juhlia.


    Taisipa hiukan karata ajatus, anteeksi :) Tosi kiva, että olet jatkanut blogiasi. Harmittavan harvoin ehdin enää surffailla netissä, mutta voinpahan sitten lukea monta postausta kerralla. Esittelet tosi mielenkiintoisia kohteita pääkaupunkiseudulta, noihinhan ei missään matkaesitteissä törmäisi. Espoon keskuspuistokin oli ihan vieras tutttavuus. Ensimmäinen ajatukseni oli sellainen kaupungin hoidettu keskuspuisto ja ihmettelin, miten sinne voi eksyä, kunnes kuvista huomasin, että ihan tällainen puisto ei ollutkaan kyseessä ;)

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Oli mukava lukea ajatuksiasi. :-)

      Olen itsekin kokenut syrjintää sukupuoleni takia, kun opiskelin aikoinani merenkulkuoppilaitoksessa. Jotkut opettajat olivat oikeita sovinisteja – kehottivat joitakin tyttöjä ihan suorasanaisesti harkitsemaan siirtymistä kansipuolen opinnoista laivakeittiön puolelle – mutta varsinkin laivoilla kohtelu oli ihan uskomatonta. Enkä yhtään epäile, etteikö syrjintää esiintyisi muillakin aloilla. Minusta jo sellainen tytöttelykin on aika alentavaa, vaikka itseäni ei kyllä haittaa, vaikka joku tytöksi kutsuisikin – tai sekin riippuu oikeastaan kontekstista.

      Kai ihmisten perusluonne on sellainen, että mielikuvat luodaan joskus varsin hatarienkin tietojen perusteella, ja asioita yleistetään kovin helposti. Tunnustan syyllistyväni tähän valitettavan usein itsekin. Minulla on jonkinlainen (uutisoinnin tms. perusteella luotu) ennakkokäsitys monestakin asiasta, josta ei ole omakohtaista kokemusta, vaikka toivoisin, että toisin olisi.

      Minäkin toivon, että kaikki saisivat olla omanlaisiaan yksilöitä, ilman minkäänlaisia luokitteluja ja lokerointeja, mutta ei taida sellainen koskaan onnistua.

      Minulla on ehkä mieltymys vähän kaikenlaiseen outoon, ja siksi blogissa esitellyt kohteetkin ovat vähän niistä matkaesitteiden nähtävyyksistä poikkevia. :-)

      Poista