Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 15. helmikuuta 2013

Lasten suusta

Minusta on aina ollut hauska lukea lasten sutkautuksia, ja nyt kun löysin kirjastosta Lasten suusta -nimisen kirjan, on pakko jakaa muutama kirjasta poimittu lausahdus. En tiedä, mikä minua näissä lasten lausahduksissa niin kovin naurattaa - ovatko ne lasten älynväläykset, vai onko se sittenkin nolous, jota tilanteessa läsnä olleet aikuiset ovat saattaneet tuntea. Tässä muutama kirjasta poimittu sutkautus mukavaksi aloitukseksi viikonlopulle. Smiley

***

Matti, 3, oli mummilassa. Katsoimme televisiosta musiikkiohjelmaa, ja juontaja sanoi, että nyt laulaa Kaija Koo kappaleen Kuka keksi rakkauden.
Siihen Matti tokaisi:
- Eikö ne muka tiedä, Matti Nykänen tietenkin.

 Mummi

***

Nelivuotias pojantytär katseli mummon kaulalla olevaa struuman leikkausarpea.
- Onko sinulta leikattu kaula poikki? Ja miksi vielä tuon vanhan pään laittoivat?

Äiti Orimattilasta

***

Viisivuotias Kimmo söi kalaa, jossa oli tillit päällä. Hän tokaisi:
- Onpas uinut lähellä rantaa, kun on tarttunut heinää kylkiin.

Hoitotäti Muoniosta

***

Matti yritti syödä lihapullia haarukalla, mutta vaikka hän kuinka sohi, eivät pullat osuneet haarukkaan. Viimein äiti otti lihapullan haarukkaan ja antoi sen Matin suuhun. Matti tuumi:
- Hyvähän sun on, kun mä jo väsytin sen.

M.S., Hämeenlinna

***

Äidillä oli syntymäpäivä. Timo, 5, ja Lassi, 7, miettivät, mitä he laulaisivat äidille. Niinpä Lassi ehdotti:
- Lauletaan se Paljon on kärsitty vilua ja nälkää.

Mummo Uimaharjusta

***

Viljami, 4, oli mumman kanssa käymässä paapan työpaikalla. Ruokailuhuoneen seinällä oli tyttökalenteri, jossa alaston tyttö nojasi polkupyörään. Viljami katsoi kuvaa tarkkaan. Mummaa vähän jännitti, kuinka Viljami kommentoisi sitä. Viljami katsoi vielä hetken ja sanoi:
- Sillä ei ole kypärää.

Tärkein puuttui

***

Kummityttärellä on kaksivuotias Daniel-poika ja koira nimeltä Milla. Eräänä päivänä Daniel ei löytänyt koiraa mistään ja sanoi vanhemmilleen:
- Milla hävisi, googleta se!

Kummi

***

Kolmevuotias Eija-tyttönen oli mummonsa kanssa lihakaupassa, jossa oli huono ilma. Tyttö haisteli ja nuuhki ilmaa, kunnes kysyä pamautti kovalla äänellä:
- Mikä täällä haisee?

Myyjät katselivat nolostellen toisiaan eivätkä sanoneet mitään. Hetken päästä tyttö tokaisi:
- Pylly vissiin.

A.L., Kuusankoski

***

Pikku Jaska oli saanut uuden äitipuolen. Naapurin isäntä kysyi Jaskalta, onko hänelle mitään hyötyä äitipuolestaan. Jaska vastasi:
- Ei siitä minulle ole, isälle kai on.

E.K., Sotkamo

***

Neljävuotias Olavi katseli missikisoja televisiosta. Hänellä oli oma voittajasuosikkinsa. Spede Pasasen pyöriminen ruudussa juontajana pani pojan huokaisemaan:
- Kauhistus, jos tuo Spede voittaa.

Tyttö Pietarsaaresta

***

Nykyajan lapset tuntevat jo pienenä tietotekniikan termejä. 4-vuotias Nuutti totesi yhtäkkiä mummulassa:
-Www piste kakattaako piste fi?

Pappa

***

Vein nelivuotiasta tytärtäni ja erästä naapurin poikaa syntymäpäiväjuhlille. Seurasin lasten takapenkillä käymää keskustelua kuullakseni, miten tyttäreni selviäisi keskustelusta. Pitkään aikaan ei kumpikaan hiiskunut sanaakaan, mutta lopulta tyttäreni käännähti seuralaisensa puoleen ja kysäisi:
- Onko lähtenyt hampaita viime aikoina?

Mika, Haavanpää

***

Olin poikani, 4, kanssa menossa anoppilaan 1970-luvun alussa raitiovaunulla, joka oli täynnä ihmisiä. Poikani sanoi minulle kovalla äänellä:
-Isi, minulta tuli pieru, mutta se oli äänetön.

Isi

***

Kohta neljä vuotta täyttävä tyttärenpoikani Eemil oli äitinsä kanssa kävelyllä, kun hän näki hälytysajossa olevan paloauton ja ambulanssin menevän peräkkäin. Tähän Eemil totesi:
- Ne taitavat hakea jotakin loppuun palanutta äitiä.

Pappa

***

Leevi, 2, istui sohvalla. Televisiosta tuli englanninkielistä ohjelmaa. Äiti kertoi Leeville, että ihmiset televisiossa puhuvat eri kieltä, englantia. Leevi totesi:
- Jeah.

Kielet hallussa

***

Teemu, 3, oli isin kanssa kävelyllä. He pysähtyivät suojatien eteen, samoin pysähtyi eräs rouva turkki päällä. Teemu huusi:
- Tuli apina! ja katsoi rouvaa.

Rouva hymyili ja Teemu sanoi:
- Apina nauraa!

Mummo Lohjalta

***

Tuttavamme poika Sami, 3, oli maatalousnäyttelyssä vanhempiensa kanssa. Vuorossa oli sikojen esittely, ja sioilla oli kyljissään numerot. Sami tokaisi isälleen:
- Kato isi, rallisika.

Jonin äiti

***

Viisivuotias Jukka näki autossa lemmenparin ja riensi isältään kysymään:
- Isä, paljonko akka maksaa?

Kesälomalla kuultu, Kyyjärvi

***

Minna näki nunnan kuvan kirjassa ja ihmetteli:
- Missä tuon lepakon siivet on?

Isosisko Kuopiosta

***
 
Isä ja viisivuotias tyttö tekivät linnunpönttöä. Pönttö oli melkein valmis, kun tyttö sanoi isälle:
- Isä, älä tee liian kallista kotia linnuille. Niillä voi olla rahat lopussa, kun ne tulevat etelästä.

Naurua riitti, Forssa


***

Milla, 3, sai mammalta pehmohiiren. Mamma ehdotti, että hiirelle annettaisiin nimi. Hän kysyi:
- Kumpi se on, tyttö vai poika, Helmi vai Heikki?

Millalta tuli vastaus hetkeäkään empimättä:
- Se on poika ja Heikki Kovalainen.

Raisa-mamma

***

Kolmannella vuodella olevat serkukset hieroivat tuttavuutta.
- Onkos sinulla pippeli? kysyi Mika.
- Ei, sanoi Lotta.
- Mutta siskolla on Afriikan tähti.

Mummukka Kymistä

***

Kolmevuotias Jukka oli perheensä kanssa katsomassa naapurin vauvaa. Tuli vauvan ruokinta-aika ja äiti rupesi syöttämään rintaa. Jukka katseli aikansa ja tuumasi:

- Minä en kyllä tuommoista nahkaniemekettä söisi.

T.S., Joroinen

***

Äiti oli poikien kanssa lypsyllä. Koneeseen tuli jokin vika, ja puuha keskeytyi. Lehmät mulkoilivat odottavasti. Tapani meni taputtamaan ammua kaulalle ja sanoi:
-Valitamme teknistä häiriötä.

Saara Bräyschy, Lappila

***

Eetu, 7, oli saanut serkultaan Tuomakselta pussillisen vaatteita. Pussista löytyi valkoinen huppari.
Eetu riemastui ja huusi:
- Ihanaa, munamiesasu!

Mummi (10/2011)

***

Jussin isällä oli puusta tehty mitta, jolla hän mittasi, olivatko ravut täysmittaisia eli kymmensenttisiä. Kerran isä tapasi neljävuotiaan Jussin mittailemassa rapumitalla pippeliään. Isä kysyi, oliko täysmitta. Siihen Jussi vastasi hieman nolona:
- Alamitta on.

M.P., Kuopio

***

Eeli, 6, ja Aaro, 4, olivat mummolassa käymässä. Pojat istuivat keittiön pöydän ääressä syömässä Eila-mummon tekemää puuroa. Mummo varoitteli poikia sotkemasta vastasilitettyä pöytäliinaa. Hetken hiljaisuuden jälkee Eeli kysyi mummolta:
- Kuule, mummo, kumpi on tärkeämpi, pöytäliina vai elämä?

Mummo

***

Ystäväni häissä edessäni istui pikkupoika. Sali hiljeni, kun pappi astui sisään mustassa liehuvassa viitassaan. Sen nähtyään pikkupoika hihkaisi:
- Kato saakeli, Batman tuli!

Tyttö Tampereelta

***

16 kommenttia:

  1. Lasten suusta kuulee niin mainioita oivalluksia.Muistan kun poikani oli pieni ja kävimme Espoon kaupungin maatilalla ja kun hän näki siellä lehmiäå kysyi että missä on se lehmä,mistä tulee rasvatonta maitoa;D

    VastaaPoista
  2. Apina nauraa :,D

    Joka päivä näitä mahtavia kuulee lasten suusta. Oma 2v. ajattelee välillä jo yllättävän pitkälle. Me oltiin syksyllä saunassa 7-vuotiaan pikkusiskoni kanssa joka kysyi mieheni sukunimeä (ollaan naimisissa omilla nimillämme). Vastasin siskolleni että se on Virtanen. Penkillä pillimehua juonut poikani oli kuunnellut keskusteluamme ja totesi perään "Virtanen......hepo!" :D

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat niin hauskoja! :D Kaveri kertoi juuri viisivuotiaasta tyttärestään, joka oli jostain kuullut evoluutioteoriasta ja asia oli jäänyt pohdituttamaan.

    "Siis miten ihminen voi olla tullut apinasta?"
    "Ööö, pitkän ajan kuluessa lajit muuttuvat ja kehittyvät..."
    "Jaa."
    Tyttö pohdiskeli hetken ja teki sitten tarkentavan jatkokysymyksen:
    "Siis onko Pirkko-mummo ollut nuorempana apina?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihityskohtauksesta selvittyäni saan sanotuksi, että olipa hauska juttu! :-D

      Poista
  4. Hihii! Mun oli naita aikaisemmin aamulla lukiessa pidateltava tosiaankin naurua, koska muuten kaikki olisivat heranneet hillittomaan rakatykseeni.

    Meilla oli samanlainen hauska hetki juuri kiinalaista uutta vuotta juhlistettaessa. Meidan 6-vuotias viihdytti itseaan pelaamalla fudista yhden tyokaverini kanssa. Kuulin sivukorvalla takapihalta seuraavan keskustelun:

    Tyokaveri epaonnistuneen syoton jalkeen: Hmmm, football is really not one of my talents.
    6-vuotias: Yes, X, your talent is swearing!

    Kaikki repesivat nauruun, koska asia on aivan totta. Tyypin tyopisteelta kaikuu usein varsin railakkaita 'toivotuksia', mutta hauskinta oli, etta jopa 6-v on huomannut asian, vaikka tyyppi on yrittanyt luonnollisesti siistia kielenkayttoaan lasten ollessa paikalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin tätä kirjaa junassa, ja tuommoinen julkinen paikka oli kyllä vähän huono paikka kirjan lukemiselle, kun sain mielettömiä hihityskohtauksia. :-)

      Niin se on, että totuus tulee lapsen suusta! :-D On muuten jännä, miten lapset tosiaan huomaavat asioita, vaikka me aikuiset luulemme, että onnistumme salaamaan ja piilottelemaan lapsilta kaikenlaista. :-)

      Poista
  5. Hauskoja ovat juu, ja vanhemmista nämä usein enemmän kertovat kuin lapsista. :-D Tuolle Spedelle kauneuskilpailun osanottajana repesin eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei tainnut olla Spedellä mitään tsäänssejä. :-)

      Poista
  6. intialaisen_vaimo18.2.2013 klo 16.36

    Hauskoja!
    Meilläkin on kuultu tyttöjen suusta jos jonkinlaista, mutta tässä yksi blogin teemaan sopiva: Oltiin matkalla Intiaan esikoisen ollessa n. 3v. Oltiin päästy jo Finnairin koneeseen ja etsittiin paikkojamme. Koneessa oli myös vanhahko Sikh-mies pitkän valkoisen partansa kanssa. Tästä pieni innostui ja tokaisi isoon ääneen: "äiti, äiti kato tuolla on joulupukki!!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Eksoottinen joulupukki! Kiitos kun jaoit tämän. :-)

      Poista
  7. Kyllä nauratti. Lasten suusta kuulee tässäkin talossa kaikkea hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua huvittaa vieläkin se Atatürk-juttu, jonka kerroit jossakin postauksessa. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3