Hyderabadissa sattui torstai-iltana kaksi pommi-iskua, joissa kuoli viimeisimpien tietojen mukaan 16 henkilöä ja loukkaantui 117 ihmistä. Kun kuulin uutisen, tunsin epäuskon sekaista järkytystä: olin tuudittautunut siihen uskoon, että Hyderabadista oli tullut vuoden 2007 pommi-iskujen jälkeen suhteellisen turvallinen paikka, vaikka terrori-iskun mahdollisuus olikin aina leijunut ilmassa. Vuonna 2007 Hyderabadissa tapahtui kaksi pommi-iskua, toinen Mecca Masjidissa, jossa kuoli 14 ihmistä, ja toinen Lumbini-puiston läheisyydessä, jossa kuoli 42 ihmistä. Noista iskuista oli kuitenkin kulunut jo sen verran aikaa, että luulen
aika monen ruvenneen pitämään Hyderabadia jälleen yleisesti ottaen
turvallisena paikkana. Nyt turvallisuudentunne on kuitenkin taas mennyt, enkä tiedä,
kuinka monta vuotta kuluu, ennen kuin kaupunkilaiset uskaltavat
taas hengittää vapaasti. Ehkä niin ei tapahdu koskaan.
Näinä rauhallisempina välivuosinakaan terrorismin mahdollisuus ei ole koskaan kuitenkaan päässyt unohtumaan kaupunkilaisilta. Siitä ovat pitäneet huolen runsaat turvatarkastukset muun muassa kauppakeskuksissa ja suuremmissa hotelleissa. Kassit pengotaan, ja sisään kuljetaan metallinpaljastimen läpi (joka piippaa yleensä jokaisen kohdalla, mikä on ilmeisesti sen merkki, että laite toimii), ja miehet käydään läpi metallinpaljastimilla. Naiset viedään katseilta piiloon sovituskopin näköiseen koppiin, jossa naisvartija kopeloi asiakkaan lentokenttäturvatarkastuksen tapaan siltä varalta, että asiakas on jemmannut vaatteidensa alle jotakin epäilyttävää. Turvatarkastukset ovat useimmiten hyvin suurpiirteisiä, ja joskus tuntuukin siltä, että niiden tarkoituksena on vain työllistää muutama ihminen. Yhdessäkin hotellissa kassit pantiin läpivalaisulaitteen läpi, mutta kukaan ei ollut takana katsomassa, mitä kuvaruudulta näkyy. Kerran taas kopelointikopissa odotti yllätys, kun vartija avasi minulle verhon: siivooja oli nukahtanut moppeineen kopin lattialle! En tiedä, kuka pelästyi eniten, siivooja, vartija vai minä!
Pommi-iskujen tekijästä ei toistaiseksi ole varmaan tietoa, mutta teon tekijäksi epäillään intialaista terroristiryhmää Indian Mujahideenia (IM). Teon on arveltu olevan kosto pakistanilaisen terroristijohtajan, Afzal Gurun, teloituksesta, joka toimeenpantiin 9. helmikuuta, mutta todennäköisempää on, että iskuja on suunniteltu jo pidemmän aikaa. Iskut tehtiin Dilsukhnagarin kaupunginosassa Hyderabadin vanhassakaupungissa, johon on ennenkin tehty pommi-isku. Dilsukhnagar on tunnetusti hyvin vilkasta aluetta, jolla liikkuu paljon varsinkin nuorta väkeä, mikä johtuu siitä, että alueella on paljon kouluja, instituutteja, valmennuskeskuksia, elokuvateattereita, kirjakauppoja ja asuntoloita. Suurin osa loukkaantuneista olikin 19-30 vuotiaita, ja kuolleiden joukossa oli myös opiskelijoita.
Dilsukhnagar on kaukana siitä alueesta, jolla me asumme, ja me liikumme vanhassakaupungissa muutenkin aika harvoin. Tällä pommi-iskujen alueella kävimme viimeksi lokakuussa, kun etsiskelimme sieltä korikalusteita. Ne (ja moni muukin tavara) kun ovat halvempia vanhassakaupungissa kuin uudemmissa kaupunginosissa.
Dilsukhnagar sijaitsee valtatie 9:n varrella, mikä tekee siitä yhden kaupungin ruuhkaisimmista alueista: alueen läpi ajaa päivittäin yli satatuhatta autoa. Siellä sijaitsee myös hyvin tunnettu Sai Baba -temppeli sekä yksi maan suurimmista hedelmätoreista. Kaiken tämän takia Dilsukhnagar on terroristeille ihanteellinen kohde, sillä uhreja tulee takuuvarmasti paljon.
Dilsukhnagarin ruuhkaisuus sai minut ajattelemaan taannoista Sadhgurun ja näyttelijä Siddharthan keskustelutilaisuutta. Tapahtuma järjestettiin isossa messuhallissa, ja olin etukäteen aivan varma, että ovella olisi massiiviset turvatarkastukset, kun oli kyse näinkin tunnetuista henkilöistä kuin Sadhguru ja Siddharth. Piilotin kamerani jo kotona varmuuden vuoksi käsilaukkuni keskitaskuun, koska ajattelin, että kameratkin saatettaisiin ottaa pois, ja sieltä keskitaskusta kamera olisi vaikeampi löytää.
Kun saavuimme tilaisuuteen, olin todella yllättynyt: kukaan ei kysellyt ovella mitään, vaan sisään saattoi kävellä ihan noin vain - ja kuka vain. Minusta vaikutti aivan epäloogiselta, että kun menee kauppaan ostamaan ruokaa, kassit tutkitaan ja asiakkaille tehdään ruumiintarkastus, mutta tuommoiseen isoon kansantapahtumaan pystyy kävelemään, vaikka kassissa olisi mitä. Koolla oli kuitenkin parituhatta ihmistä! Jos terroristien tarkoituksena on saada paljon uhreja, eikö heidän kannattaisi iskeä paikkaan, jossa on varmuudella koolla paljon ihmisiä, eikä iskeä epämääräiseen väkijoukkoon keskellä katua? Tekevätkö terroristit pommi-iskuja kadulle siksi, että katu on julkinen paikka, jolla kuka tahansa saattaa liikkua milloin tahansa? Saadaanko näin kylvettyä epämääräistä pelkoa ja kauhua tehokkaammin kuin jos iskettäisiin kokoontumisiin? Kadulla liikkumista kun on vaikeampi välttää kuin menemistä ehdoin tahdoin sellaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin, joissa tiedetään olevan muutakin väkeä koolla.
Mitä terroristit ylipäänsä saavuttavat sillä, että he saavat kadulla liikkujia tapetuksi? Indian Mujahideen -terroristiryhmä pyrkii lukemani mukaan luomaan jännitteitä Intian muslimi- ja hinduväestöjen välille, ja sen perimmäisenä tarkoituksena on luoda koko Etelä-Aasian kattava yhtenäinen muslimikalifaatti. (Hyderabadin väestöstä noin 40 prosenttia on muslimeja.) Jos näiden iskujen takana tosiaan oli IM, mitä ryhmä saavuttaa sillä, että se saa parikymmentä kadunmiestä tapettua? Olenko jotenkin tyhmä, kun en ymmärrä, miten tämä ajaa terroristien asiaa? Jos tarkoituksena on todellakin luoda kahakoita hindujen ja muslimien välille, eikö terroristien kannattaisi iskeä ennemminkin johonkin hindutemppeliin? Eikö viesti menisi näin paljon selkeämmin perille? Miksi iskeä kadunmiehiin, joiden joukossa saattaa vielä hyvässä lykyssä olla muslimejakin?
Tapahtuneesta huolimatta elämä jatkuu, ja Dilsukhnagarkin on palailemassa taas normaaliin arkeen - jopa niin normaaliin, että oudompaa hämmästyttäisi. Lukiessani tämän päivän Deccan Chroniclen verkkoversiota hämmästyin, sillä yhden sivun oikeassa laidassa oli kuva onnettomuudessa loukkaantuneesta, verisestä miehestä ja artikkeli siitä, kuinka paljon nuorta väkeä oli loukkaantunut iskuissa. Artikkelin vasemmalla puolella oli sitten tämä ilmoitus:
Itse en meinaa antaa tapahtuneen vaikuttaa elämääni millään lailla - en aio ruveta elämään pelossa ja välttelemään ulkona liikkumista uusien iskujen pelossa. Dilsukhnagariin en ole kyllä ihan ensimmäiseksi menossa, vaikka terroristit tuskin iskevät heti perään ainakaan samaan paikkaan. Siinä mielessä Dilsukhnagar voisi olla turvallinenkin paikka. En kuitenkaan aio ehdoin tahdoin mennä sellaisille alueille, joilla on tavallisesti väentungoksia, ja välttelen edelleenkin Charminarin ja Mecca Masjid -moskeijan lähistöä perjantaisin, jolloin moskeijaan kokoontuu paljon muslimeja perjantairukouksiinsa. Muuten aion elää kuten ennenkin, ihan normaalia elämää, ja mennä minne mieli tekee.
Iskut tulevat vaikuttamaan hyderabadilaisten elämään epäsuorasti varmasti vielä pitkään, jos eivät muuten, niin ainakin lisääntyneiden turvatarkastusten muodossa. Pommi-iskujen seurauksena lisääntyneet turvatarkastukset ovat yksi niistä asioista, joita en ole koskaan oikein ymmärtänyt. Eikö ole myöhäistä rypistää, kun paska on jo housuissa?
Kaiken tragedian keskellä ihmisten kohtalot ja kertomukset jaksavat hämmästyttää. Voiko esimerkiksi olla yhtä epäonnista miestä kuin Abdul Mirza (muslimi hänkin), joka loukkaantui pahasti jo vuoden 2007 pommi-iskussa ja joka sattui taas olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja loukkaantumaan tässäkin iskussa? Mirza menetti vuoden 2007 iskussa jalkansa ja loukkaantui muutenkin niin pahoin, että kuntoutumiseen meni lähes vuosi. Nyt mies oli vailla työtä, joten hän oli tullut Dilsukhnagariin tapaamaan serkkuaan, joka myi t-paitoja ja jolla mahdollisesti oli töitä Mirzalle. Isku tapahtui juuri, kun miehet olivat istuneet alas teekuppostensa ääreen.
Mirzan sankaritarina sai pian kuitenkin uuden käänteen, kun poliisi rupesi ihmettelemään, kuinka Mirza sattui olemaan paikalla molempien iskujen sattuessa ja vielä kaiken lisäksi selviämään hengissä kummallakin kerralla. Poliiseista tuntui epäilyttävältä, että mies oli tullut kotoaan seitsemän kilometrin päästä muka teekupposelle Dilsukhnagariin, ja pian tämän jälkeen oli räjähtänyt. Itse kuitenkin uskon, että kyse on vain todella huono-onnisesta kaverista, jolla ei ole osaa eikä arpaa iskuihin.
22-vuotias tyttö V. Rajitha olisi puolestaan saanut kahden viikon päästä kaupalliset opintonsa päätökseen ja päässyt pankkiin töihin, mutta nyt hän makaa sairaalassa jalka amputoituna. Tyttö haluaa kuitenkin saada opintonsa päätökseen eikä halua antaa tapahtuneen olla unelmiensä tiellä. Tytön äiti sen sijaan suree sairasvuoteella katkerasti tytön kohtaloa ja amputoitua jalkaa: "Hän on perheestämme eniten kouluja käynyt. Kuka hänet nyt huolii vaimokseen?"
Elämän peruskysymykset eivät muutu koskaan. Edes terroritekojen jälkeen.
Näinä rauhallisempina välivuosinakaan terrorismin mahdollisuus ei ole koskaan kuitenkaan päässyt unohtumaan kaupunkilaisilta. Siitä ovat pitäneet huolen runsaat turvatarkastukset muun muassa kauppakeskuksissa ja suuremmissa hotelleissa. Kassit pengotaan, ja sisään kuljetaan metallinpaljastimen läpi (joka piippaa yleensä jokaisen kohdalla, mikä on ilmeisesti sen merkki, että laite toimii), ja miehet käydään läpi metallinpaljastimilla. Naiset viedään katseilta piiloon sovituskopin näköiseen koppiin, jossa naisvartija kopeloi asiakkaan lentokenttäturvatarkastuksen tapaan siltä varalta, että asiakas on jemmannut vaatteidensa alle jotakin epäilyttävää. Turvatarkastukset ovat useimmiten hyvin suurpiirteisiä, ja joskus tuntuukin siltä, että niiden tarkoituksena on vain työllistää muutama ihminen. Yhdessäkin hotellissa kassit pantiin läpivalaisulaitteen läpi, mutta kukaan ei ollut takana katsomassa, mitä kuvaruudulta näkyy. Kerran taas kopelointikopissa odotti yllätys, kun vartija avasi minulle verhon: siivooja oli nukahtanut moppeineen kopin lattialle! En tiedä, kuka pelästyi eniten, siivooja, vartija vai minä!
Pommi-iskujen tekijästä ei toistaiseksi ole varmaan tietoa, mutta teon tekijäksi epäillään intialaista terroristiryhmää Indian Mujahideenia (IM). Teon on arveltu olevan kosto pakistanilaisen terroristijohtajan, Afzal Gurun, teloituksesta, joka toimeenpantiin 9. helmikuuta, mutta todennäköisempää on, että iskuja on suunniteltu jo pidemmän aikaa. Iskut tehtiin Dilsukhnagarin kaupunginosassa Hyderabadin vanhassakaupungissa, johon on ennenkin tehty pommi-isku. Dilsukhnagar on tunnetusti hyvin vilkasta aluetta, jolla liikkuu paljon varsinkin nuorta väkeä, mikä johtuu siitä, että alueella on paljon kouluja, instituutteja, valmennuskeskuksia, elokuvateattereita, kirjakauppoja ja asuntoloita. Suurin osa loukkaantuneista olikin 19-30 vuotiaita, ja kuolleiden joukossa oli myös opiskelijoita.
Dilsukhnagar on kaukana siitä alueesta, jolla me asumme, ja me liikumme vanhassakaupungissa muutenkin aika harvoin. Tällä pommi-iskujen alueella kävimme viimeksi lokakuussa, kun etsiskelimme sieltä korikalusteita. Ne (ja moni muukin tavara) kun ovat halvempia vanhassakaupungissa kuin uudemmissa kaupunginosissa.
 |
| Tämä bussipysäkki on vain noin kilometrin päässä tapahtumapaikasta. |
Dilsukhnagar sijaitsee valtatie 9:n varrella, mikä tekee siitä yhden kaupungin ruuhkaisimmista alueista: alueen läpi ajaa päivittäin yli satatuhatta autoa. Siellä sijaitsee myös hyvin tunnettu Sai Baba -temppeli sekä yksi maan suurimmista hedelmätoreista. Kaiken tämän takia Dilsukhnagar on terroristeille ihanteellinen kohde, sillä uhreja tulee takuuvarmasti paljon.
Dilsukhnagarin ruuhkaisuus sai minut ajattelemaan taannoista Sadhgurun ja näyttelijä Siddharthan keskustelutilaisuutta. Tapahtuma järjestettiin isossa messuhallissa, ja olin etukäteen aivan varma, että ovella olisi massiiviset turvatarkastukset, kun oli kyse näinkin tunnetuista henkilöistä kuin Sadhguru ja Siddharth. Piilotin kamerani jo kotona varmuuden vuoksi käsilaukkuni keskitaskuun, koska ajattelin, että kameratkin saatettaisiin ottaa pois, ja sieltä keskitaskusta kamera olisi vaikeampi löytää.
Kun saavuimme tilaisuuteen, olin todella yllättynyt: kukaan ei kysellyt ovella mitään, vaan sisään saattoi kävellä ihan noin vain - ja kuka vain. Minusta vaikutti aivan epäloogiselta, että kun menee kauppaan ostamaan ruokaa, kassit tutkitaan ja asiakkaille tehdään ruumiintarkastus, mutta tuommoiseen isoon kansantapahtumaan pystyy kävelemään, vaikka kassissa olisi mitä. Koolla oli kuitenkin parituhatta ihmistä! Jos terroristien tarkoituksena on saada paljon uhreja, eikö heidän kannattaisi iskeä paikkaan, jossa on varmuudella koolla paljon ihmisiä, eikä iskeä epämääräiseen väkijoukkoon keskellä katua? Tekevätkö terroristit pommi-iskuja kadulle siksi, että katu on julkinen paikka, jolla kuka tahansa saattaa liikkua milloin tahansa? Saadaanko näin kylvettyä epämääräistä pelkoa ja kauhua tehokkaammin kuin jos iskettäisiin kokoontumisiin? Kadulla liikkumista kun on vaikeampi välttää kuin menemistä ehdoin tahdoin sellaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin, joissa tiedetään olevan muutakin väkeä koolla.
Mitä terroristit ylipäänsä saavuttavat sillä, että he saavat kadulla liikkujia tapetuksi? Indian Mujahideen -terroristiryhmä pyrkii lukemani mukaan luomaan jännitteitä Intian muslimi- ja hinduväestöjen välille, ja sen perimmäisenä tarkoituksena on luoda koko Etelä-Aasian kattava yhtenäinen muslimikalifaatti. (Hyderabadin väestöstä noin 40 prosenttia on muslimeja.) Jos näiden iskujen takana tosiaan oli IM, mitä ryhmä saavuttaa sillä, että se saa parikymmentä kadunmiestä tapettua? Olenko jotenkin tyhmä, kun en ymmärrä, miten tämä ajaa terroristien asiaa? Jos tarkoituksena on todellakin luoda kahakoita hindujen ja muslimien välille, eikö terroristien kannattaisi iskeä ennemminkin johonkin hindutemppeliin? Eikö viesti menisi näin paljon selkeämmin perille? Miksi iskeä kadunmiehiin, joiden joukossa saattaa vielä hyvässä lykyssä olla muslimejakin?
Tapahtuneesta huolimatta elämä jatkuu, ja Dilsukhnagarkin on palailemassa taas normaaliin arkeen - jopa niin normaaliin, että oudompaa hämmästyttäisi. Lukiessani tämän päivän Deccan Chroniclen verkkoversiota hämmästyin, sillä yhden sivun oikeassa laidassa oli kuva onnettomuudessa loukkaantuneesta, verisestä miehestä ja artikkeli siitä, kuinka paljon nuorta väkeä oli loukkaantunut iskuissa. Artikkelin vasemmalla puolella oli sitten tämä ilmoitus:
 |
| Rangoli avaa kolmannen liikkeensä Dilsukhnagariin. Nyt vain kaikki joukolla Dilsukhnagariin sareja ostamaan! |
Itse en meinaa antaa tapahtuneen vaikuttaa elämääni millään lailla - en aio ruveta elämään pelossa ja välttelemään ulkona liikkumista uusien iskujen pelossa. Dilsukhnagariin en ole kyllä ihan ensimmäiseksi menossa, vaikka terroristit tuskin iskevät heti perään ainakaan samaan paikkaan. Siinä mielessä Dilsukhnagar voisi olla turvallinenkin paikka. En kuitenkaan aio ehdoin tahdoin mennä sellaisille alueille, joilla on tavallisesti väentungoksia, ja välttelen edelleenkin Charminarin ja Mecca Masjid -moskeijan lähistöä perjantaisin, jolloin moskeijaan kokoontuu paljon muslimeja perjantairukouksiinsa. Muuten aion elää kuten ennenkin, ihan normaalia elämää, ja mennä minne mieli tekee.
Iskut tulevat vaikuttamaan hyderabadilaisten elämään epäsuorasti varmasti vielä pitkään, jos eivät muuten, niin ainakin lisääntyneiden turvatarkastusten muodossa. Pommi-iskujen seurauksena lisääntyneet turvatarkastukset ovat yksi niistä asioista, joita en ole koskaan oikein ymmärtänyt. Eikö ole myöhäistä rypistää, kun paska on jo housuissa?
Kaiken tragedian keskellä ihmisten kohtalot ja kertomukset jaksavat hämmästyttää. Voiko esimerkiksi olla yhtä epäonnista miestä kuin Abdul Mirza (muslimi hänkin), joka loukkaantui pahasti jo vuoden 2007 pommi-iskussa ja joka sattui taas olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja loukkaantumaan tässäkin iskussa? Mirza menetti vuoden 2007 iskussa jalkansa ja loukkaantui muutenkin niin pahoin, että kuntoutumiseen meni lähes vuosi. Nyt mies oli vailla työtä, joten hän oli tullut Dilsukhnagariin tapaamaan serkkuaan, joka myi t-paitoja ja jolla mahdollisesti oli töitä Mirzalle. Isku tapahtui juuri, kun miehet olivat istuneet alas teekuppostensa ääreen.
Mirzan sankaritarina sai pian kuitenkin uuden käänteen, kun poliisi rupesi ihmettelemään, kuinka Mirza sattui olemaan paikalla molempien iskujen sattuessa ja vielä kaiken lisäksi selviämään hengissä kummallakin kerralla. Poliiseista tuntui epäilyttävältä, että mies oli tullut kotoaan seitsemän kilometrin päästä muka teekupposelle Dilsukhnagariin, ja pian tämän jälkeen oli räjähtänyt. Itse kuitenkin uskon, että kyse on vain todella huono-onnisesta kaverista, jolla ei ole osaa eikä arpaa iskuihin.
22-vuotias tyttö V. Rajitha olisi puolestaan saanut kahden viikon päästä kaupalliset opintonsa päätökseen ja päässyt pankkiin töihin, mutta nyt hän makaa sairaalassa jalka amputoituna. Tyttö haluaa kuitenkin saada opintonsa päätökseen eikä halua antaa tapahtuneen olla unelmiensä tiellä. Tytön äiti sen sijaan suree sairasvuoteella katkerasti tytön kohtaloa ja amputoitua jalkaa: "Hän on perheestämme eniten kouluja käynyt. Kuka hänet nyt huolii vaimokseen?"
Elämän peruskysymykset eivät muutu koskaan. Edes terroritekojen jälkeen.
Minä tunnen että terroritekoja tehtailevat ihmiset kokevat pakkoa väkivaltaan ja se väkivallan tunne on heissä niin voimakas että se nousisi pinnalle mistä tahansa sieltä missä tällainen ihminen vaikuttaa.
VastaaPoistaElleivät nämä terroritekojen kätyrit olisi osuneet noihin terroristiorganisaatioihin, he toimisivat muilla tavoin tuhoavasti läpi elämänsä satuttaen mahdollisimman monia.
Kun tuollainen väkivalta istutetaan poliittisiin viitekehyksiin, voi negatiivisimminkin latautunut ihminen löytää sopivaa kanssaseuraa, ryhmän tukea ja omassa päässään oikeutuksen sille elämäntavalleen ja sisäiselle pakolleen jota yleisesti pidetään huonona asiana.
On vain uskottava että nämä ihmiset pysyvät aina vähemmistössä ja ajateltava että elämä on vaarallista :( Ja yritettävä ylläpitää positiivisuutta niin vaikeaa kun se tuollaisten tapahtumien jälkeen onkaan.
Hienosti olet taas asiaa ajatellut.
PoistaItsekin ajattelen, että ihmisen, joka terroritekoihin kykenee, täytyy olla väkivaltainen ja mieleltään sairas. Ei kai kukaan tervejärkinen tuollaista tekisi! Siitä tuleekin mieleen kysymys, että kuinkahan paljon terroristien mielessä ovat terrorijärjestön motiivit, ja kuinka paljon on kyse siitä, että yksilö saa järjestön suojissa toteuttaa omia tuhoavia tarpeitaan.
Positiivisuutta on minunkin mielestäni yritettävä ylläpitää terroritekojen jälkeenkin, mutta unohtaa terroritekoja ei saisi. Jos terroristit pääsevät liian vähällä, kynnys seuraavan iskun tekemiseen on aivan liian matala.
Ikävää että noin tapahtui.Täällähän on ihan sama juttu;nyt on ollut hiljaisempaa vaikka kyllä pari kuukautta sitten taas oli isku eräässä bussissa Tel Avivissa.Sen jälkeen tulee aina sellainen tunne,että uskaltaako käyttää bussia mutta elämä jatkuu....Tuollaisella väkivallallahan ei saavuteta mitään.Olipa (ehkä..) huono onni tuolla Mirzalla....
VastaaPoistaMonen vuoden rauha meni, ja ihmiset ovat taas jonkin aikaa aika varpaillaan. Täytyy vain toivoa, että tuommoista ei osu omalle kohdalle.
PoistaEn yhtään ihmettele, että tuo Mirza on epäilyksen alaisena. Itsekin mietin sitä, että miten todennäköistä on, että yksi ja sama henkilö sattuu loukkaantumaan kummassakin iskussa...
Hei! Olen itse muslimi ja tuomitsen taysin vakivallan kayton. Harmittaa etta pieni joukko aivopestyja ihmisia leimaa kaikki muslimit terroristeiksi. Eipa oikein ole taas sanoja tallaisen uutisen jalkeen..
VastaaPoistaMinä inhoan kaikenlaisia yleistyksiä, joten en pidä siitäkään, jos joku leimaa kaikki muslimit terroristeiksi. Ehkä nämä leimaajat eivät itse tunne henkilökohtaisesti yhtään muslimia, ja ajattelevat siksi noin? Itselle tuntematon on niin helppo tuomita ja ymmärtää väärin.
PoistaTuo on niin tuttua! Taallakin tutkitaan kassit ja mennaan metallinpaljastimen lapi kauppakeskuksiin yms. Kylla ne vartijat ovat aika monta yritysta pysayttaneetkin. Pahimpaan pommiaikaan myos busseissa kierteli paljon turvamiehia.
VastaaPoistaToivotaan etta tama pommijuttu ja tahan, eika lisaa tulisi.
Oho, en tiennyt, että sielläkin tehdään kaupoissa turvatarkastuksia! Ilmeisesti ne ovat siellä ihan tarpeellisiakin, kun kerran ihmisiä on jäänyt kiinnikin. Hyderabadissa tarkastukset tuntuvat usein ihan tarpeettomilta ja vasemmalla kädellä tehdyiltä, mutta kai niillä sielläkin joku virka on.
PoistaTuo vartijoiden läsnäolo on varmaan aika kaksipiippuinen juttu. Toisaalta he muistuttavat jatkuvasti turvattomuudesta, mutta toisaalta heidän läsnäolonsa varmaan myös rauhoittaa. Taisit jossain postauksessasi kirjoitellakin asiasta.
Ajattelinkin sinua kun luin tuosta uutisesta ja odotin että siitä kirjoitat. En tiennyt, että siellä eteläosissakin tällaista sattuu. Aina tuo sävähdyttää ja saa varovaiseksi, mutta äkkiä sen unohtaakin (jos ei itse ole kohteena), ainakin näissä maissa missä pommien räjäyttelystä on tullut jo paha tapa. Hirvittää oikein miten tavallinen ihminenkin turtuu väkivaltaan kun siitä jatkuvasti kuulee.
VastaaPoistaJa miten helposti oikeastaan toinen ihminen saadaan tekemään uskomattoman raakojakin tekoja tietyissä olosuhteissa. Ei tarvitse välttämättä olla edes perusraaka ihminen, jos vaikka ajattelee sotien aikana tehtyjä kauheuksia. Välillä tuntuu, että hyvin ohut kerros ihmisessä on sivistystä, ja raakuus pukkaa esiin tilaisuuden tullen heti kun ihminen tuntee olevansa siihen (muka) vähänkin oikeutettu jonkin ulkoisen syyn perusteella. Näitä esimerkkejähän ei maailmasta puutu.
Terroristiryhmittymien keskuudessa tämä on tarkoitushakuistakin,aivopesu ja huumeet on pätevä keino, ainakin täällä, ja suuremmalla osalla heistä ei ole alunperinkään mitään menetettävää, vain se taivasosuus voitettavana.
Todella hyvin kirjoitettu, ja varmasti täysin totta. Ei tarvitse mennä itseään kauemmas, kun tuosta raakalaismaisuudesta voi jo kertoa esimerkkejä.
PoistaOlen itse yleensä semmoinen ihminen, joka ei tuntemattomille ihmisille hirveästi räyhää, mutta annas olla, jos läheisiäni uhataan, niin pintaan nousee ihan toisenlainen ihminen. Yksi rasistinen eukko ahdisteli aikoinaan ukkelia aina kun vain näki hänet, ja kerran sitten sanoin sille ämmälle suorat sanat. Olin niin täynnä sokeaa raivoa, että itsekin säikähdin. Tämä oli nyt vain tämmöinen keittiöpsykologinen esimerkki, mutta ehkä se kertoo jotain siitä, että jos oikeaa nappia painaa, niin ihminen voi tehdä mitä vain, vaikka olisikin muuten ihan ”normaali”.
Hyderabadissa on aika useinkin jännitteitä, jotka johtuvat monestakin syystä – milloin osoitetaan mieltä itsenäisen Telangana-valtion puolesta ja milloin muslimit ja hindut kahakoivat. Intialaiset (ainakin hyderabadilaiset) lähtevät hyvin mieluusti mellakoimaan kaduille ja aiheuttamaan kaikenlaista sekasortoa, jos vain löytyy pienikin aihe.
Onpa ikavaa, pommi-iskut ja uhat ovat arkipaivaa Turkissa, ikava kylla. Viimeisin tehtiin USA:n lahetystöön jokunen viikko sitten, aina se pommi uutinen pysayttaa muttei enaa niin paljon kun aiemmin. On aika jarkyttavaa etta niihin turtuu, jaahas itsemurhapommittaja aamubussissa tai lahetystössa. Minakin valtan ruuhkaisia paikkoja ja olen monesti miettinyt ostareissa tai moskeijoiden kulmilla etta jos olisin terroristi niin....Taalla vain varmaa on se etta iskut eivat ole loppumassa pitkiin aikoihin, epailen etta omana elinaikanani.
VastaaPoistaEn tiennytkään, että pommi-iskut ovat Turkissa noin tavallisia. Ihmisen mieli taitaa tosiaan olla sellainen, että se tottuu kaikkeen, niin ikävää kuin se onkin. Ehkä se on myös jonkilainen suojautumiskeino pahaa vastaan – on parempi olla jatkuvasti ajattelematta pahaa ja sitä, mitä saattaa tapahtua.
PoistaTerrorismi on asia, jota olen joutunut täällä asuessa ajattelemaan, vaikkei suuria, kuolonuhreja vaatineita iskuja ole ollut viime vuosina. Isoilla asemilla ja nähtävyyksillä liikkuvat aseistetut sotilaat tuovat sen mieleen, samoin liikennevälineisiin hylätyt nyssäkät, jotka hidastavat metro- ja junaliikennettä säännöllisesti. RER B -junalla ruuhka-aikaan liikkuessa tulevat aina välillä mieleen vuoden 1995 kuolonuhreja vaatineet pommi-iskut (http://en.wikipedia.org/wiki/1995_Paris_Metro_bombings). Ja niin edelleen.
VastaaPoistaOn tosi helppoa sanoa, ettei pitäisi antaa terroristien luoda pelon ilmapiiriä ja antaa vaikuttaa omaan käyttäytymiseen. Totta kai elän "normaalisti", ja jos töihin pitää mennä isojen asemien kautta ruuhka-aikaan, niin silloin mennään. Mutta kyllä totuus on, että välttelen kaikkea ylimääräistä liikkumista "iskuille otollisissa" väkijoukoissa. Tosin inhoan väkijoukkoja muutenkin, siis sellaisia, missä en itse enää pysty oikein päättämään, mihin suuntaan etenen. Silloin ei tarvita edes pommia, pahaa jälkeä saattaa syntyä ihan vain sillä, että paniikki leviää.
Minusta Sirokko kirjoitti hyvin tuossa yllä terroristien mielenlaadusta. Noin uskon sen itsekin menevän.
Tottahan se on, että terrorismi vaikuttaa käyttäytymiseen, jos ei ihan tietoisesti, niin sitten vähän varkain. Ehkä tämä on yksi niistä asioista, joita terroristit haluavatkin? Että he saavat ikään kuin henkisen yliotteen kansalaisista.
PoistaMinä inhoan myös väkijoukkoja, erityisesti Intiassa, koska intialaiset väkijoukot ovat surullisenkuuluisia siitä, että niissä jatkuvasti tallautuu ihmisiä kuoliaaksi. Osaksi se varmaan johtuu väkimäärän paljoudesta ja osaksi myös intialaisesta luonteenlaadusta – intialaiset ovat minusta jotenkin hirveän alttiita massahysterialle. Ukkeli ei esimerkiksi lähde elokuvan ensi-iltoihin (tai elokuviin muutenkaan) kovin mieluusti, koska fanaattiset fanit saattavat saada vaikka minkälaista kaaosta aikaiseksi.
Hippu, meillä lähti tänään toiset vieraat. Sitä myöten voimani tuntuivat valuvan viemäriin ja olen ihan rättipoikki väsynyt. Kävin lukemassa. Ja sanottavaakin olisi, mutta tässä tilassa ei pää toimi eikä kädet jaksa naputtaa...
VastaaPoistaSanon siis, että Peace! Ja rakkautta kaikille!
Tiedän tunteen! Kiva kun kuitenkin jätit viestin. :-) Toivottavasti voimasi palautuvat pian, niin fyysisesti kuin henkisestikin – minulle ainakin vieraat jättävät poistuttuaan ison tyhjiön, ja menee pari päivää, ennen kuin saan itseni taas palautumaan.
PoistaNoi uutiset koskettaa aina vielä enemmän, jos sellaista sattuu tutussa kaupungissa tai jopa kotikaupungissa. Täälläkin on löytynyt islamistien pommeja asemalta tai junasta ja kyllä sitä silloin miettii, että mitäs jos olisit ollut juuri silloin paikalla.
VastaaPoista… ja samalla sitä aina jotenkin luottaa aina siihen, että eihän minulle koskaan mitään käy, tai ainakin minä luotan.
PoistaUskon että valtaosa terroristeista on alunperin syrjäytyneitä nuoria. Suomessa he istuvat kotona netin äärellä, vanhempien tai yhteiskunnan tuella. Jossain toisessa maassa heillä on vielä vähemmän tekemistä ja huomattavasti vähemmän mahdollisuuksia päästä elämässä eteenpäin. Siihen saumaan iskevät terroristien kouluttajat, joilla on rahaa, usein öljyrahaa.
VastaaPoistaPari loistavaa leffaa aiheesta: Bombay (ohjaaja Mani Ratnam) sekä Dil Se (tähtinä Shah Rukh Khan ja Manisha Koirala).
Siis, haluaisin sanoa että meidän hyväosaisten tuomitessa pahat terroristit me hyväosaiset yritämme samalla luistaa vastuusta. Niin kauan kun maailma on näin läpeensä eriarvoinen, terrorismi tulee varmasti ravistelemaan sitä. Ja niissäkin maissa missä kaikilla on ainakin periaatteessa samat mahdollisuudet elämässä pitää pitää huolta niistä, jotka eivät syystä tai toisesta tartu tilaisuuksiin, sekä niistä, joita kiusataan siksi että kiusaaminen on mahdollista ilman merkittäviä rankaisevia seuraamuksia. Muuten kasvatamme suomalaisia terroristeja eli kouluampujia.
PoistaMinun on vähän vaikea ajatella niin kollektiivisesti, että suostuisin olemaan millään lailla vastuussa terroristien käyttäytymisestä. Koulukiusaaminen ja syrjäytyminen on varmasti suuri syy juuri esim. kouluampumisiin, mutta jotenkin minusta terrorismi tuntuu enemmän tietoiselta valinnalta - ja valintaan ajaa varmasti ainakin osittain juuri tuo mainitsemasi epäarvoisuus.
PoistaSuomessa on minusta paljon ihan laiskuuttakin – ei esimerkiksi viitsitä mennä töihin, vaikka olisi töitä tarjollakin, kun Suomessa perustoimeentulo on kuitenkin turvattu ilman työntekoakin. En pidä ajatuksesta, että tällaisia ihmisiä pitäisi jotenkin erityisesti paapoa, jos kerran he itse eivät halua auttaa itse itseään.
Kiitos leffavinkeistä!
Olen samaa mieltä, laiskuuteen ei pidä kannustaa. Systeemimme on liian passivoiva nykyisellään. Ei jakseta nähdä ettei kukaan masentunut ihan oikeasti ole loppuelämäkseen tuomittu dokaamaan kotona yhteiskunnan tuella. Mutta esim. "etsivä nuorisotyö" on saanut monet nuoret syrjäytyneet aktivoitumaan siellä missä sitä tehdään, ja aktivoimassa saattaa olla ihmisiä jotka itsekin kerran olivat syrjäytyneitä nuoria. Useimmilla paikkakunnilla ei tällaista kuitenkaan tehdä.
PoistaTiedän ihmisiä, jotka laskevat, kuinka paljon he saisivat, jos he tekisivät töitä ja sitten lopuksi toteavat, että ei se kannata, kun saman rahan saa mitään tekemättäkin. Minusta tämä on todella surkeaa, ja systeemiä pitäisi tosiaankin jotenkin muuttaa niin, että se kannustaisi paremmin työntekoon.
PoistaSurettaa yleisesti maailman pahuus tällaisista lukiessa. Tai ehkä pahuus on väärä sana - onhan terroristeillakin motiivinsa. Eikös suuri osa terroristiporukoista ole nuoria miehiä, joilla ei ole maailmassa paljoa mahdollisuuksia ja jotka ovat ihan totaalisen eksyksissä... Surettaa, että jotkut ihmiset kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa maailmassa niin rajoitetuiksi, että kokevat tarpeen ryhtyä väkivaltaan.
VastaaPoistaNoin minäkin voisin kuvitella, että terroristit ovat eksyneitä ja että heidän elämästään puuttuu muu sisältö. En usko, että terroristeissa on hirveästi esimerkiksi onnellisia perheenisiä!
PoistaOn kauhean vaikea ajatella, mitä terroristien päässä mahtaa liikkua, ja millaiset elämänkokemukset ja -tarinat ovat tehneet heistä terroristeja.
Tähän oli ihan pakko vielä sanoa, että vaikka terroristit ovatkin enimmäkseen juuri noita edellä mainittuja huonompi osaisia, kuka mistäkin syystä, niin heidän ylempi tahonsa, toisin sanoen 'hyväksi käyttäjänsä' voivat olla hyvinkin hyvässä asemassa ja koulutettuja, usein ovatkin, se politiikan pimeä puoli. Myös ihan tavallisissa perheenisissä, hyvän ammatin omaavissa, lääkäreissä, opettajissa jne on joukossa paljonkin näitten ryhmittymien tukijoita. Jotkut vaan tekevät ne likaiset työt heidän puolestaan.
PoistaOikeassa olet, että likaisen työn teettäjät ja tekivät eivät ole ollenkaan sama asia. Sen näkee hyvin täällä Intiassakin, monessakin asiassa. :-/
PoistaEn nyt saa oikein sanottua niitä kaikkia asioita, mitä tämä postaus ja kommentit herättivät. Kauhean mielenkiintoista ja monisyistä, surullista ja pelottavaa.
VastaaPoistaMinäkin kohtasin terrorismia Belfastissa asuessani, mutta arkea on silti elettävä. Mitä liikkuu terroristin päässä? Vihaa ja epätoivoa ainakin. Olen Sirokon kanssa samaa mieltä tuosta terroristin määritelmästä: monenlaista löytyy ja ehkä pahimmat ovatkin niitä, jotka eivät räjäyttele, vaan suunnittelevat, organisoivat ja rahoittavat.
Samanlaisia ajatuksia minullekin tulee terrorismista puhuttaessa. Se on itselle (onneksi!) niin vieras asia, että tulee hämmentynyt olo, kun ei kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi joku haluaa tieten tahtoen tehdä jotain tuollaista.
Poista