Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 21. joulukuuta 2012

Kultaa se on, mikä kimaltaa

Lähden kultakauppoihin aina erittäin pitkin hampain, sillä en piittaa kullasta tuon taivaallista. Aina välillä anoppi kuitenkin keksii, että minulle on ostettava kaulakoru tai korvakorut, ja kun en enää jaksa taistella vastaan, annan periksi ja lähden hänen mukaansa. Kovin monta kertaa anoppi ei ole minua mukaansa saanut, mutta muutaman kerran kuitenkin. Minusta on järjetöntä laittaa rahaa sellaisen ihmisen koruihin, joka ei osaa arvostaa niitä tai edes käytä niitä. Yritänkin aina valita koruista sen kaikkein pienimmän ja halvimman, mikä on täällä kyllä hirveän vaikeaa, kun eihän täällä mitään pieniä koruja ole (kuka sellaisia edes haluaa?). Ostakoon anoppi isompia koruja tyttärelleen tai toiselle miniälleen, joka kulkee välillä rekisterikilven kokoinen kultalätty kaulassaan.

Hienoimmat kultaliikkeet ovat monikerroksisia ylellisiä kauppoja. Salia reunustavat lasipöydät, jonka suojissa ovat pienemmät korut ja jonka eteen asiakkaat istutetaan. Suuremmat korut, kuten käsivarsikorut, tiarat, kultaiset "vyöt" ja paksuimmat kaulaketju-korvakorusetit ovat lasivitriineissä lukkojen takana. Liikkeen perällä on holvi, jonka edessä seisoo vartija, eikä minulla ole aavistustakaan, mitä holvissa mahtaa olla. Lisää koruja varmaan - tai työntekijöiden ruokailutila. Smiley

Asiakas istutetaan lasipöydän eteen, ja hänen eteensä pöydälle levitetään valkoisella nahkalla päällystetty alusta tai musta kangas, jota vasten kulta kimaltelee kauniisti. Asiakkaan eteen asetellaan peili, ja hänelle tuodaan virvoitusjuomaa ja usein myös pientä purtavaa, jotta ostotapahtuma olisi mahdollisimman miellyttävä (koska sehän tulee kestämään). Eteen aletaan kantaa mustia arvokkaan näköisiä laatikoita, joista myyjä alkaa vetää esiin hyllyjä, ja valinta voi alkaa.

Pienemmissä kaupoissa toiminta ei ole ihan noin yksilöllistä, varsinkaan ruuhka-aikaan - ja kultakaupoissa on ruuhka-aika aina! Meni kultakauppaan mihin aikaan tahansa, siellä on aina tungosta. Intialaiset rakastavat kultaansa, ja kauppoihin riittää väkeä aina.

En ole aiemmin uskaltanut ottaa kultakaupoissa kuvia, kun olen ollut ihan varma, että joku syöksyy kieltämään kuvaamisen, ennen kuin ehdin päivää sanoa. Nyt kaivoin kuitenkin kameran yhdessä vaatimattomammassa kaupassa esiin ja päätin katsoa, mitä tapahtuisi. Yritin olla kovasti turistin näköinen ja ottaa ihan muina miehinä muutaman kuvan, ja taisin onnistua siinä aika hyvin, kun ei kukaan tullut sanomaan mitään. Smiley

Tiaroita.
Kaulakoruja.
Uskoisitteko, että nämäkin ovat kaulakoruja? Vaatimattomia, vai mitä? Smiley

Tunsin aluksi oloni kultakauppojen kimalluksen keskellä kovin nuhjuiseksi, kun minulla oli päällä aina jokin vanha rätti ja korvissa muutaman euron killuttimet, jotka olin nekin muistanut vasta viime hetkellä laittaa korviin. Asiakaskuntaa nyt tarkemmin katseltuani olen tullut siihen tulokseen, että eivät intialaiset itsekään laittaudu viimeisen päälle kultakauppaan mennessään. Heillä on päällään tavalliset arkisarit eikä mitään juhlasareja, ja korujakin on (intialaisittain) maltillisesti. 

Intialaisten himo kultaa kohtaan on ollut minulle aina mysteeri, mutta nyt päätin hieman tutkia asiaa - pakkohan siihen on jokin syy olla. Sen olin jo tiennytkin, että kulta on osoitus perheen varallisuudesta, varsinkin häissä. Katsoin yhden erittäin mielenkiintoisen videonpätkän intialaisten kultamieltymyksestä, ja siinä kaksi hääsuunnittelijaa totesivat morsiamen päällä olevan kullan määrän olevan suorassa suhteessa perheen varallisuuteen ja yhteiskunnalliseen asemaan. Kulta on niin keskeinen osa häitä, että ilman sitä ei voi häitä juhlia. "Morsian voi olla valmis, sulhanen voi olla valmis, juhlapaikka voi olla valmis ja ruoka voi olla valmis, mutta jos ei ole kultaa, ei ole häitäkään!"

Kullitettu morsian.

Toisessa videossa todettiin intialaisten olevan uteliaita. Kaulassa roikkuva kulta on sama kuin kaulassa roikkuva tiliote. Toisten ei tarvitse kysellä tuloja, kun varallisuus näkyy jo kaulasta.

Varallisuus on kullassa näppärässä muodossa. Kun amerikkalaisten unelma on omistaa talo, intialaisten unelma on omistaa kultaa. Talojen ja muun omaisuuden arvo voi romahtaa, mutta kullan arvo on ja pysyy. Kultaa ei Intiassa nähdä kuluna vaan sijoituksena: kultaan laitettu raha ei ole itseltä pois, vaan se menee ikään kuin omalle säästötilille.

Katselin kultakaupassa yhtä miestä, joka oli ostostensa loppusuoralla. Hänellä oli lasipöydällä samettialustan päällä korvakorut ja samaa sarjaa oleva kaulaketju, ja vieressä oli kaksi tulostettua kuittia, joista toisen alalaitaan oli kirjoitettu käsin ostosten yhteissumma. Minun piti tietenkin uteliaana kurkkia ja laskea, kuinka paljon herra joutui ostoksistaan pulittamaan: reilut 700 000 rupiaa eli hieman alle 10 000 euroa. Minulle tuo ei olisi kyllä mikään säästö vaan ihan kauhean iso kulu - ja tuo summa on vielä hyvin pieni esimerkiksi hääkoruihin verrattuna! 

Kultaa sanotaan Intiassa myös päälle puettavaksi varallisuudeksi. Köyhimmillä ihmisillä ei välttämättä ole edes asuntoa, mutta heidänkin pitää hankkia mahdollisuuksiensa mukaan kultaa. Ihmisillä, joilla ei ole pysyvää asuinpaikkaa, omaisuus on oltava koko ajan mukana, ja onko näppärämpää muotoa kuljettaa omaisuus kuin koru? Sellaisille taas, jotka ovat hankkineet varansa epämääräisin keinoin, kulta on oiva keino päästä likaisesta rahasta eroon. Intiassa käytetään käteistä muutenkin yhä todella paljon, joten kukaan ei ihmettele, jos kultakaupassa maksaa monen sentin paksuisella setelinivaskalla.

Kaiken muun lisäksi kulta on tietysti myös koriste, joka näyttää hyvältä tummaa ihoa vasten. Kultaa ei todellakaan pidetä turhamaisuuden osoituksena, vaan (ensimmäisestä videosta lainatuin sanoin): "Kulta on juurtunut niin syvälle intialaisuuteen, että sen suosiota ei pysty järkisyin perustelemaan. Kulta on osa elämää ja osa perhettä. Perhe on epätäydellinen ilman kultaa. Kulta on se, joka Intiassa hoitaa puhumisen. Jos sinulla ei ole ylläsi kultaa, et lähetä muille oikeanlaista viestiä. Jos omistat kultaa, esittele sitä, ylpeile sillä - käytä sitä!"

31 kommenttia:

  1. Kaipa tuossa kuitenkin on järkeä... bangalorelainen hyperuskovainen ystäväni, joka elää askeettisesti, ja jolla on intialaiseksi hyvä palkka, ei viime vuonna keksinyt muutakaan käyttöä liikarahoilleen kuin ostaa kultaa. Tänä vuonna hän irtisanoutui kyllästyttyään työehtoihinsa ja uuden työn saaminen vei kauan. Mitään työttömyysturvaa hänellä ei tietenkään ollut. Mutta kun hän myi kultakorujaan, raha riitti paitsi siihen askeettiseen elämiseen, myös matkusteluun ympäri Intiaa - kun kerrankin oli aikaa matkustaa! Nyt hän paiskii taas töitä - ja ostaa varmaan pian taas kultaa.

    Saako muuten Intiassa yhtä hyvän hinnan vanhoista kuin uusista kultakoruista? Suomessa kun ei saa, se tuli todetuksi taannoin kun yritin auttaa yhtä eteläafrikanintialaista naista myymään arvokorunsa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ainakin alkoi tuntua siltä, että tuossa voisi olla jotain järkeä. Olin aiemmin luullut, että intialaiset hankkivat kultaa vain pröystäilläkseen, mutta on niitä ilmeisesti muitakin syitä.

      Kaikenlaisia ongelmia sitä onkin, niin kuin liikaraha. Minä kyllä keksisin rahoille paljonkin parempaa käyttöä kuin kulta. :-)

      Oi voi, minä en kyllä tiedä yhtään, mitä uusista tai vanhoista kultakoruista mahdetaan täällä maksaa. Anoppi voisi tietää, mutta ei ole nyt lähistöllä. (Enkä sanonut, että onneksi. :-D)

      Poista
  2. KULLItettu morsian --> päivän naurut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no ei se taida ihan vielä olla. Häiden jälkeen vasta?

      Poista
  3. Minunkin silmäni osuivat tietysti heti tuohon. Hyi minua. Minkäs teet, ei sille taida muutakaan sanaa olla?

    Turkissakin ostetaan kultaa ja annetaan kultaa lahjaksi. Minä en ole kultakoru ihminen ollenkaan. Mieluummin hopeaista minulle, kiitos. Ja vähäeleistä.

    Tiedättekö ne tietynlaiset miehet paksuissa kultkoruissaan ja rintakarvoissaan. Hyi yök. En ymmärrä. En.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai pitäisiköhän sittenkin sanoa kullattu? Minusta se ei ole sama asia ollenkaan.

      Vähäeleistä ja hopeista myös minulle kiitos! Eikä niitä rintakarvaisia kultakoruisia miehiä, ei ei!

      Poista
    2. Minä esittäisin siveää ja kirjoittaisin varmaan kultakoristeltu, hih...

      Poista
    3. Mutta kullitettu kuulostaa kyllä minusta paljon hauskemmalta. ;-D

      Poista
  4. Kulta taitaa olla siellä aikamoinen statussymboli.Hih,minäkin purskahdin nauruun tuon kuvan tekstini johdosta,jonka Allukin huomasi;D Täälläkin näkee monilla ihmisillä kultaa,mutta ei sentään ihan intialaisten tavoin. Itse en välitä lainkaan kullasta ,hopeasta tykkään. Mutta muutenkin olen huono käyttämään koruja .Ja hyi,ihan puistattaa ajatellessa tuollaisia Minen mainitsemia miehiä......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin on statussymboli! Vaikka täällä näkee yhä enenevässä määrin muitakin metalleja kuin keltakultaa, esim. valkokultaa ja platinaa, niin keltakulta on kyllä ehdottomasti edelleen se ykkösjuttu!

      Poista
  5. Hih, sama teksti hymyilytti täälläkin ;)

    Turkkilaiset ovat myös aikamoisia kultahamstereita, lapsen syntymästä aletaan kultakoruja ja kolikoita tälle kerryttämään ja kaikki sitten niihin häihin huipentuu jossa morsian saa korua ja käätyä jos jonkinmoista. Perinteisesti nämä korut ovat olleet myös naisen eroturva - mikäli avioliitto päättyy tai mies kuolee, kotirouva voi sitten näitä koruja rahaksi muuttaa. Nykyään tuo merkitys tietysti on häviämässä, kun naiset alkavat olla työelämässä siinä missä miehetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä aletaan samalla tavalla kartuttaa tyttären kultavarastoa jo hyvinkin nuorella iällä. Minua vaan hirvittää täällä se, kun niitä arvokkaita koruja säilytellään sitten kotona, ja entäs sitten, jos tuleekin varkaita, jotka vievät kaiken?! Muutama viikko sitten yhdellä appivanhempien tuttavilla kävi juuri varkaita, jotka veivät kaiken vähänkään arvokkaan.

      Minusta raha tuntuisi olevan pankkitilillä vähän paremmassa turvassa, mutta toisaalta – siitä saattaisi joutua ongelmiinkin, jos raha olisi epämääräisin keinoin hankittu. ;-)

      Poista


  6. Minulla on aina superepamukava olo kulta(palatsi)kaupoissa! Onneksi ei ole tarvinnut kovin montaa kertaa kayda sellaisissa ostoksilla. Taannoin oli pakko kayda hankkimassa uusi thaali (eli naimakauppakaulakoru) kun sellaista olen ahkerasti kayttanyt ja syvan keltainen, korkeakaraattinen ja siksi niin pehmea kultaketju meni poikki (tai ehka ihoni erittaa happoa?:-D).

    Meidan eteen tuotiin tietenkin ensiksi niita todella paksuja ketjuja ja niissa hirvittavan kokoisia lehtia. Keralassa thaalissa roikkuu lehti. Se on minusta kivemman nakoinen kuin vaikkapa Tamil Nadun puolella kaytettava kirja/mika lie papyrus-rullakaksikko-riipus. Itse olen hyvin minimalistinen mita tulee koruihin ja onneksi loysin ihanan vaatimattoman, kevyen ja pienen kaulakorun, myyjan harmiksi, luulen.

    Ainakin meillapain juuri kaulakorusta ja mahdollisesta kum kum-taplasta otsassa nakee etta kyseinen nainen on varattu, mutta saattaahan olla etta tyypit kuvittelevat minun olevan tyhma turisti, joka on puolivahingossa ostanut thaalin kaulalleen killumaan. :-)

    Hinduperheissa on tapana vieda vauvalle kultaa jos jonkinlaista nimiseremonian yhteydessa. Ja sen vuoksi ollaan jouduttu taas kultakauppaan ostoksille. Noin 28 paivan paasta syntymasta vauvalle pidetaan seremonia, jossa pienokainen ihan oikeasti kuorrutetaan kullalla! Jalkoihin ja ranteisiin sujautetaan pienia renkaita, vyotarolle laitetaan ketjuja, kaulaan koruja ja onpa jopa pienenpienia sormuksiakin pikku sormia varten! Mieheni sisko, joka on tosi ihana tyyppi, mutta aika lailla koruhullu kerran arvostelikin jotakuta setaa ja tatia, jotka kehtasivat tuoda vain gramman painoisen korun lapselle! Mutta minusta on ihan kauheaa maksaa tuhansia ja tuhansia rupioita minimaalisen kokoisista kultahelyista, vaikka ne tietenkin tuovat vauvalle jo elaman starttipisteessa taloudellisen turvan makua.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on minullakin! En tiedä oikein, miten päin niissä kaupoissa olisin. :-D

      Rupesin miettimään tuota thaalia, että mahdatkohan tarkoittaa mangalsutraa, kun itse tunnen kyseisen härpäkkeen sillä nimellä paremmin. Simran sitten tuossa jäljempänä vahvistikin asian, ja tiedätkö, että minulla ei ole aiemmin ollut edes sitä! Tämän shoppailukierroksen yksi tarkoitus olikin se, että anoppi halusi ostaa minulle mangalsutran. :-D Ketjun hän sitten ostikin – erittäin yksinkertaisen, musta-kultaisen, ja yksiketjuisen. Eikä maksanut paljon. :-D En tiedä, mistä hän meinaa sen riipuksen siihen kehittää, kun hän väitti ainakin siellä kaupassa, että me ei sitä riipusta tarvita, kun meillä on jo sellainen (joutuivat siis kaupassa poistamaan sen riipuksen ja sulkemaan ketjun). Joten kai mun sitten pitää ruveta käyttämään sitä mangalsutraa sitten, kun siihen saadaan se riipuskin jostain. Ilman sitä se kyllä näyttää aika tyhmältä. :-D

      Nauratti tuo kommenttisi, että myyjän harmiksi, koska minustakin aina tuntuu siltä, että myyjiä harmittaa, kun mulle pitää olla kaikkein pienintä ja vaatimattominta, mitä kaupasta löytyy.

      Täälläkin mangalsutra on naineen (vai pitäisikö nyt sitten sanoa että naimissa olevan, hih) naisen merkki, ja bottu-täplä samaten.

      Aika hurjalta kuulostaa tuo kullalla kuorrutettu lapsi! Minusta Intiassa nämä hommat lähtevät joskus vähän lapasesta, mutta onhan se totta, että se tuo taloudellista turvaa elämää varten.

      Poista
  7. Kiitos taas mukavasta kirjoituksesta. Videot kannattaa myös katsoa, jos on kiinnostunut intialaisesta kulttuurista ;)

    Intialaiset ostavat kultaa sijoitusmielessä myös kultaharkkoina. Kääks! Tulee Roope-Ankka mieleen. Kultaa ostetaan ja myydään painon mukaan ja hinta vaihtelee päivittäin. Uusi hinta tulee aina klo 11.00 Mumbain aikaa. Designille ei tule oikeastaan erikseen hintaa, koska arvo määritellään painossa. Joten rikkinäinen romukulta on yhtä arvokasta kuin kauniisti suunniteltu koru.

    En itsekään välitä kullasta. Hopeeta sen olla pitää ja olen jo kertonut aikaisemmin täälläkin miten sellaisten intilaisten, jotka eivät tunne minua, on se vaikea käsittää. He eivät varmaan usko sitä. Intiassakin on monen väristä kultaa on sellaista ihan keltaista tai punertavaakin "tavallisen" värin ohella.

    Häiden kulta"hulluus" on ihan mahdotonta! Esim. punjabihäissä morsiammen rannerenkaisiin sidotaan (usein kullattuja ja riippuen varallisuudesta voi olla myös täyttä kultaa)näyttäivä kalira's koristeita. Pääasia, että kulta kimaltaa!!! Ei mulle kiitos!
    http://25.media.tumblr.com/tumblr_m789qwgj5g1qj34aio1_1280.jpg

    Mukavaa viikonloppua!

    Joko Hippu tulet meidän Intia-ryhmään FB:ssä? simran2010@hotmail.com
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä: videot kannattaa ehdottomasti katsoa, jos on kiinnostunut intialaisesta kulttuurista! Ne ovat tosi mielenkiintoisia – ja opettavaisiakin! ;-)

      Hitsi, pitikin sanoa tuosta kultakorujen hinnoittelusta, kun se on täällä niin ärsyttävän monimutkaista, että korussa ei voi suoraan lukea, paljonko koru maksaa, vaan se pitää punnita. Eli hinta määräytyy tosiaankin painon ja karaattien mukaan, ja sitten siihen päälle tulee vielä yhden prosentin arvonlisävero, mistä anopin piti tietenkin kaupassa kitistä. :-D

      Minä olen törmännyt tuohon samaan ilmiöön, että ihmiset eivät oikeasti usko, että joku voi todellakin pitää enemmän hopeasta kuin kullasta. Tulee sellainen tunne, että he ajattelevat, että toisella ei vain ole varaa ostaa kultaa ja selittelee siksi pitävänsä muka hopeasta enemmän kuin kullasta.

      Hyi kamala noita linkkaamasi kuvan koruja! Rupesi oikein ällöttämään. En ole muuten ennen tuommoisista koruista kuullutkaan, joten kiitos, että viisastit. :-)

      Hih, minä en ole vieläkään siellä FB:ssa, mutta onko se ryhmään liittymisen esteenä? Onko se jonkinalainen postituslista vai mikä? Anteeksi tyhmät kysymykset. ;-)

      Mukavaa viikonloppua sinullekin! Ja pahus, kohtahan se on jo joulukin. :-D

      Poista
  8. Anonymin mainitsemaa thaalia vastaa Maharastran maakunnassa mangal sutra. Minäkin halusin itselleni hopeisen mangal sutran seurattuani paria hindisaippuasarjaa televisiosta kymmenisen vuotta sitten. Olen käyttänyt siitä lähtien kahta mangal sutraani vuorotellen päivittäin Suomessa ja Intiassa lomaillessamme. Intiassa mangal sutrani (varsinkin kun se on vaan hopeinen) aiheuttaa keskustelua passin- ja turvatarkastuksissa, lentokentän vessojen siivoojissa jne..

    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopeisia mangalsutria en ole vielä nähnytkään, mutta kuten sanottu, en ole hirveästi korukaupoissa kierrellytkään. :-D

      Poista
  9. ... ja minä kun luulin, että nämä jenkit ovat hulluja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kulta-asioissa intialaiset saattavat kyllä viedä voiton: :-D

      Poista
  10. Miten sieltä Intiasta löytyykin aina näitä kiehtovia juttuaiheita, onpa todella erilaista jos verrataan sitä menoa täkäläisiin timon kultiin ym! :D

    Jäin miettimään että minkälaisissa yhteyksissä tai tilaisuuksissa intialaiset naiset käyttävät noita tiaroita?

    Minusta tuo kullan hamstraus kuulostaa aika kivalta tavalta, siellä varmaan miehetkin ostavat mielummin vaimolle korulahjoja kuin kodinkoneita veikkaisin. Pidän itse enemmän valkokullasta (jota minulla ei kyllä ole yhtään) ja hopeasta mutta kyllä kultakin minulle kävisi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tämä on niin kummallinen paikka, että sitä juttua kyllä riittää. :-D Minulla on pitkä lista kirjoitusaiheita, joista voisin kirjoittaa, joten näille minun höpinöilleni ei taida olla ihan pian loppua näkyvissä. ;-)

      Mun käsittääkseni noita tiaroita käyttävät morsiamet, eli ihan tavan kauppareissulla niitä ei näe. :-)

      Hih, sinä oletkin aika kaikkiruokainen korujen suhteen. Eivät tosiaan taida intialaiset naiset kovin paljon kodinkoneita lahjaksi saada – jo siitäkin syystä, että monissa perheissä kotitaloushommat hoitaa kodinhoitaja, joka vie huomattavan paljon vähemmän sähköäkin kuin se kodinkone. :-D

      Poista
  11. ihanan vanhanaikaista jollain tavalla ja järkevääkin varmasti ollut moneen maailman aikaan..Itse olisi varmaan aika vaikea pistää kaikki rahat kaulaan,varsinkin kun kaikki korut hukkuu aina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta putosi tässä taannoin anopin ostama kaulaketju (ainoa vähänkään arvokkaampi, joka minulla on) sovituskopin lattialle, mutta onneksi huomasin sen, ennen kuin läksin!

      En ole antanut enää ostaa kalliimpia koruja itselleni sen jälkeen, kun yksi appivanhempien ostama, muutaman tuhannen euron arvoinen, kultaketju katosi jollakin baarikierroksella. :-/ Hävettää niin, etten sanotuksi saa.

      Poista
  12. Hippu, voin kuvitella anoppisi kitinän arvonlisäverosta. Se vähän niin kun kuuluu asiaan Mun mies on ihan paras tinkijä ja saa kaikki parhaat hinnat täällä Suomessakin. Intiassa minä teen valintoja itselleni ja mies hoitaa tinkimispuolen ja hinnan sopimisen. Jos hinta ei miellytä, jätetään asia ostamatta tai myöhemmin hankittavaksi, mutta usein päädytään molempia osapuolia, ostajaa ja myyjää ,tyydyttävään lopputulokseen. Joskus ihastuttiin kelloliikkeessä yhteen miesten kelloon. Samassa kaupassa oli osa kelloista puoleen hintaan ja mies heitti, että jos saadaan tuo kello puoleen hintaan, ostetaan se. Myyjä ei tietysti pystynyt sitä tuosta noin vaan lupaamaan ja sovittiin, että hän soittaa esimiehelleen ja me mennään kauppakeskuksen tiettyyn kahvioon kahville. Ei aikaakaan, kun myyjä laukkaa kahvilaan leveä hymy huulillaan: kaupat tuli! Saatte kellon puoleen hintaan. No, ostettavahan se oli. Kaunis ja mieleinen kello edelleen!

    Tuosta kullasta vielä. Nykyään platinium on alkaa olla melko suosittua nuorten keskuudessa - se näyttää kauniilta intialaisten iholla. Hinta on melkein samaa luokkaa kullan kanssa, mutta sillä ei ole jälleenmyyntiarvoa. Ovatkohan nämä "kapinallisia", ei vanhoja arvoja kunnioittavia nuoria..?.. http://in.reuters.com/article/2012/05/16/platinum-india-idINDEE84F0D820120516

    Nuo punjabihäissä rannerenkaisiin kiinnitettävät koristukset/ripustukset eivät ole käyttökoruja vaan sitä "turvaa" tulevaisuutta varten, jota voi myydä vaikka pahan paikan tullen- ja ehkä niillä killuttimilla halutaan tuoda sitä kullan kimalluksen näyttävyyttä häihin.

    Valkokultaisia mangalsutria saa jonkin verran valmiina. Hopeiset taidetaan valmistaa tilauksesta. Olen nähnyt hopeisia mustahelmiketjuja irrallaan puolivalmiina eli sitten niihin lisätään halutun näköinen riipusosa. Maharastrassa riipusosa on usein kaksi simpukan näköistä kuppia. Itse olen nähnyt vaan yhden hopeisen mangalsutran jollain muulla ja hänkin oli ulkomaalainen Intiassa. Palvelusväenkin mangalsutrat ovat kultaisia ja varsinkin he ihmettelevät minun hopeistani. Minun sukulaiseni eivät käytä mangalsutria punjabeja kun ovat ;)

    Sinun pitäisi rekisteröityä ensin Facebookiin itsenäsi ja sitten voin kutsua sinut liittymään suljettuun Intia-hörhöt -ryhmäämme. Annoin tuon sähkpostiosoitteeni, että voit lähettää viestiä, että osaan kutsua juuri sinut ryhmään. Ryhmä on eräänlainen keskustelualue, jossa keskustelemme monista Intiaan liittyvistä asioista. Joku aloittaa jonkin aiheen ja muut voivat jatkaa samasta aiheesta kommemtoimalla, voi tykätä asiasta jne. Sinne voi linkittää myös uutisia, nettisivuja, (youtube)videoita, lisätä valokuvia.. ihan mitä vaan.....hyvän maun nimissä ja toisten kirjoituksia ja mielipiteitä kunnioittaen. Meitä on tällä hetkellä 55 jäsentä, ryhmä on suljettu eli vain ryhmän jäsenet näkevät kirjoitukset. Jotkut jäsenet ovat myös real-life-ystäviä ja suuri osa vain virtuaalisia tuttuja keskenään - Intiaan liittyvät asiat yhdistävät meitä. Mukana on ihan uusien jäsenten lisäksi jäseniä useista vanhoista, jo päättyneistä Intia-ryhmistä. Osa meistä on "tuntenut" toisemme melkein 6 vuoden ajan virtuaalisesti. Tervetuloa!

    Ihana rauhoittua jouluun. Muutama ylimäärinen vapaapäivä <3
    t. simran

    VastaaPoista
  13. Sorry, osa on "tuntenut" toisensa melkein 7 vuoden ajan. Ensimmäinen ryhmä perustettiin jo tammikuussa 2006 :O
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas ei kumpikaan tykkää tinkimisestä. En vain ymmärrä, miksi pitää haaskata (puolin ja toisin) aikaa hinnasta jankkaamiseen, enkä juuri käykään sellaisissa paikoissa, joissa pitää tinkiä. Anoppi taas osaa tinkimisen erinomaisen hyvin. :-D

      Platina on varmaankin nuorempien juttu, enkä edes osaisi kuvitella jollakin vanhalla mammalla platinaa kullan sijasta. Eihän sen arvoa edes kukaan tietäisi! Luulisivat muut sitä vielä ihan arvottomaksi rihkamaksi. :-)

      Ryhmänne kuulostaa oikein kivalta, mutta mikä minua siihen liittymisessä arveluttaa on se, että en mitenkään erityisesti "fanita" tai harrasta Intiaa, vaikka ukko intialainen onkin ja tällä hetkellä täällä asunkin, enkä tiedä, tulisiko mitään aktiivijäsentä kuitenkaan. Minusta ei ole mitään järkeä tulla mukaan vain ”roikkumaan”.

      Ihania joulunpyhiä sinulle! <3

      Poista
  14. REPS, tulenpa vielä lisäämään yhden kommentin tähän kun luin tämmöisen artikkelin:

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-2257209/Wealthy-romantic-spends-14-000-shirt-GOLD-impress-ladies-means-ironing-them.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Surkea aamu muuttui heti paremmaksi, kun näin tämän. :-D Tuota paitaa ei varmaan hirveästi tarvitse pestä...

      Poista
  15. ”Rekisterikilven kokoinen lätty”, näen tämän sieluni silmin! :D

    Intialaisten mielestä kulta näyttäisi olevan hyvä sijoitus varsinkin sen arvonnousun vuoksi. Vuoden 2007 lopussa kymmenen grammaa kultaa maksoi 11000 rupiaa, vuoden 2011 marraskuussa jo 24000. Kymmenen vuotta sitten miehen isosisko hankki häihinsä kultaa 5000 rupialla per tulla. Hiljattain kullan hinta taisi kyllä laskea melkoisesti, mikä on todella harvinaista.

    Mies ei ymmärrä vanhempiensa innostusta kultaan. Mutta ehkä se on länsimaista tai ainakin pohjoismaisen hyvinvointivaltion mukanaantuomaa luksusta, kun ei tarvitse ajatella elämän realiteetteja – jos vaikka jää työttömäksi, perheenjäsen sairastuu, lapsi menee naimisiin tai tulee yllättäviä kulueriä – ja ostella kultaa? Meillehän kulta näyttäytyy tarpeettomana luksuksena ja näyttämisen haluna ja on ihan satavarmasti sitäkin, mutta ehkä monille aivan muutakin, kuten Kirjurikin viittasi.

    Minustakin kulta on kyllä kerrassaan epäkäytännöllistä. Sitä ei voi oikein pitää yllään arkena, koska se saatetaan varastaa (Hyderabadissa näin muutamin paikoin ihan asialle omistetun varoituskyltin: voro voi iskeä ja viedä mangalsutrasi/thalisi istuessasi mopon tarakalla!). Vaihtoehtoisesti voit joutua oikein aseellisen ryöstön uhriksi. Ympäröivissä ihmisissä kulta saattaa herättää sekä arvostusta että pahansuopaa kateutta. Koska intialainen kulta on niin puhdasta, esimerkiksi sormuksia ei voi käyttää niiden pehmeyden vuoksi päivittäin. Kulta on varastoitava jonnekin – ja jos loppusijoituspaikan on tarkoitus olla edes vähän turvassa pitkäkyntisiltä palvelijoilta ja sukulaisilta (!), täytyy käyttää pankin maksullista tallelokeroa. Jokainen arvokkaampi koru täytyy sitten käyttöä varten käydä erikseen noutamassa pankista, ja olla käyttäessään koko ajan varuillaan siitä, että kiinnitysmekanismi pitää. Ja jos käy niin ikävästi, että koru tipahtaa, niin sinnehän ne rahat sitten katosivatkin varsin nopeasti (en osaa edes kuvitella harmitustasi...).

    Itse olen sellainen tumpelo, että en ikimaailmassa suostu pitämään ylläni mitään muuta kuin rihkamaa, vaatimatonta kultaista mangalsutraani ehkä pakon edessä. Onnistuin siitäkin hävittämään ensimmäisellä käyttökerralla sellaisen pienen tiukuosan, joka pitäisi nyt korjata tulevalla Intian-reissulla.

    Putoamisten ehkäisemiseksi intialaisissa kultakorvakoruissa on kyllä aivan uskomattoman kokoinen mutteri – en juurikaan liioittele – ja sen vastakappale. En tässä elämässä saa sitä mutteria tungettua korvalehteni läpi, joten en varmaan koskaan käytä kultaisia korviksia. Mikä menetys (not)! Sen sijaan pidän kyllä kovasti ”one-gram goldista” eli kultaisia muistuttavista koruista, kunhan ne vain ovat huolellisesti tehtyjä. Niiden käyttökään ei saa aikaan samanlaista stressiä kuin aito kulta, vaikka varsinkin ulkkareita on varoitettu, että varkaat luulevat kaikkea länsimaisen päällä kimaltelevaa ihan aidoksi kullaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kullan hinta laski tässä jokin aika sitten tosiaan aika tavalla, ja olisitpa nähnyt, mitkä väkimassat velloivat kultakauppoihin silloin, kun kullan hinta oli alhaisimmillaan. :-D Nyt hinta on taas käsittääkseni noussut. Minua oikein huvittaa, miten minulla ei ollut aiemmin hajuakaan, mikä kullan hinta mahtaa olla, mutta täällä sitä ei oikein voi olla tietämättä. Toinen on bensan hinta! :-)

      Minun ukkelini on kanssa sellainen, joka ei piittaa pätkääkään kullasta. Hänen mielestään kulta on ihan jonninjoutavaa, ja minä olen samaa mieltä. ;-)

      Olen myös nähnyt paljon noita kylttejä, ja siitä tulikin mieleeni yksi tositarina. Eräältä anopin tuttavalta varastettiin kaulaketju, kun hän oli menossa kauppaan. Tuttavan onneksi (ja varkaan epäonneksi) koru ei kuitenkaan ollut aito vaan vain halpa kopio. Muutaman päivän päästä varas ja tuttava kohtasivat taas kadulla, jolloin varas tuli valittamaan tuttavalle, että tämä oli huijannut häntä, kun koru ei ollut ollutkaan aito. Siis voitko kuvitella! :-D

      Intialaiset korvakorut ovat tosiaan hirveitä muttereita. Suomalaiset korvareiät ovat niille aivan liian pienet. Yhdessä kultakaupassa minulle tarjottiin vaseliinia, jotta koru luiskahtaisi reikään helpommin, mutta minä sanoin ei kiitos. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3