Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulun jälijllä

Minulta on joulumieli vieläkin aika kadoksissa, ja jos ei sitä kohta ala löytyä, niin sitten se jää kyllä löytymättä! Joulumieltä nostattaakseni laadin pienen listan onnistuneeseen jouluun.  Smiley

ONNISTUNEEN JOULUN AAKKOSET

A Arkihuolesi kaikki heitä.
Pihalle voidaan järjestää erityinen heittopaikka, jossa kukin voi käydä vuorollaan heittämässä. Pisimmälle heittänyt voidaan palkita jouluisella palkinnolla, kuten ylimääräisellä kinkkuviipaleella. 

B Batman 
Tänä vuonna lahjat voisikin tuoda joulupukin sijasta Batman. Perheen isä voisi yllättää perheensä ja pukeutua itse Batmaniksi.


C Cd-levy
Jouluna kannattaa kaivaa kaikki vanhat joulu-cd:t esiin. Niistä voi askarrella esimerkiksi hauskoja lasinalusia joulupöytään.

D Doggy bag
Jouluruokia jää aina yli, eikä kukaan jaksa enää monen päivän jälkeen syödä kinkkua ja lanttulaatikkoa. Tänä vuonna ongelman voi ehkäistä sillä, että laitetaan jokaisen lähtevän jouluvieraan mukaan doggy bag eli pussi, joka sisältää kokoelman kaikkia parhaita jouluherkkuja. 

E Emäntä
Joulupöytä on emännän taidonnäyte, joten emäntää kannattaa ilahduttaa pienellä ylimääräisellä lahjalla. Emäntä ilahtuu esimerkiksi patakintaasta, johon on kirjailtu porsaan kuva, tai tiskiharjasta, johon lahjan antaja voi vielä itse kaivertaa ”maailman parhaalle tiskaajalle”.

F Facebook
Facebookia kannattaa päivittää joulunakin säännöllisesti, jotta kaikki kaverit ovat selvillä siitä, miten joulunvietto sujuu. ”Meillä syödään nyt joulukinkkua.” ”Katsotaan televisiosta joulurauhan julistamista.” ”Vessapaperi loppui.”

G Glögi
Glögillä saadaan tunnelma nousemaan kattoon vähän vaisummallakin porukalla. Lasien täyttäminen aloitetaan jo heti aamusta, ja iltaan mennessä ne ovat ehkä jo täynnä.  

H Hevosajelu
Hevosta ja rekeä nykyään harvemmalla on, mutta hevosajelunkin voisi nykyaikaistaa. Kirkon eteen voisi karauttaa esimerkiksi fordin perään valjastetulla soutuveneellä. Vielä kun veneen perään laittaisi moottorin, niin varmasti saisi ihastuneita katseita osakseen.

I Itsepäisyyspäivä
Itsepäisyyspäivä meni jo, joten siihen on kenenkään yrittää enää tässä vaiheessa vedota.

J Joulukuusi
Joulukuusi on hyvä kaataa jo ennen sisään kantamista. Kuusi suositellaan sijoitettavaksi niin, että latva osoittaa kohti kattoa, koska kuusi vie pystyasennossa huomattavasti vähemmän tilaa kuin vaakatasossa. 

K Kinkku
Kinkku on joulupöydän kiistaton kunkku. Kinkku kannattaa tarjota ihan perinteiseen tapaan, herneiden kera.


L Lumi
Jos aika käy joulunpyhinä pitkäksi, ja ulkona on suojakeli, joulunviettäjät voivat järjestää esimerkiksi pienimuotoisen lumiveistoskisan.


M Matkustaminen
Matkustaminen joulunviettopaikkaan ja sieltä takaisin sujuu rattoisasti, jos autossa istujille keskitään jotain jännittävää tekemistä. Voidaan esimerkiksi järjestää kilpailu siitä, kuka arvaa, kuinka monen peltipoliisin kuvaan isi pääsee, tai kuinka monta polkupyörää tulee vastaan.
 
N Naapurit
Naapureita kohtaan on hyvä olla jouluna avokätinen, ja heille voi viedä joulutervehdykseksi esimerkiksi upean lahjakorin. 


O Olut
Oluen ystävää kannattaa ilahduttaa lahjalla, josta riittää varmasti iloa koko seuraavaksi vuodeksi.


P Porkkanalaatikko
Porkkanalaatikko on kaikkien suurta herkkua, joten sitä kannattaa tehdä kerralla suurempi satsi. Lapsetkin kannattaa ottaa mukaan porkkanalaatikon valmistukseen: annetaan jokaiselle riittävä määrä porkkanoita, ja jokainen saa sitten vuorollaan sujauttaa porkkanan sopivaan laatikkoon, esimerkiksi riittävän suureen pahvilaatikkoon.
 
Q Qsi
Jouluqsi sijoitetaan sellaiseen paikkaan, jossa se ei ole vaarassa kaatua. Hyviä sijoituspaikkoja ovat esimerkiksi vaatehuoneet ja polkupyörävarastot.

R Reippailu
Jouluna ei kannata unohtaa raittiissa ulkoilmassa reippailua, vaikka olisi kuinka kylmä. Hyviä ulkoilupaikkoja ovat esimerkiksi tuuletusluukkujen edustat ja ovenpielet.

S Sauna
Joulusaunassa viihtyvät kaikki, ja jos isäntäväeltä saa luvan, saunan voi myös lämmittää.

T Tapaninpäivä
Tapaninpäivänä totuus alkaa valjeta: joulu on kohta ohi. Nyt on hyvä alkaa kääntää katse tulevaan jouluun ja alkaa laatia listaa niistä ihmisistä, joilta ei tullut tänä vuonna joulukorttia. Näin heille ei tule vahingossa lähettäneeksi korttia seuraavana jouluna. 

U Uusivuosi
Vuoden vaihtumiseen on joulusta vielä viikko, mutta uudenvuodenlupauksia kannattaa alkaa miettiä jo nyt. Mitä jos unohtaisit ne iänikuiset laihduttamiset ja tupakoimattomuudet ja keksisit jotain ihan uutta tyyliin ”tänä vuonna meinaan tissutella ihan joka ilta.”

V Valkoinen joulu
Jos näyttää vielä aatonaattonakin siltä, että valkoista joulua ei tule, jaetaan kaikille suuri määrä valkoisia paperiarkkeja, joista leikellään saksilla hangen muotoisia möykkyjä. Näitä käydään sitten liimailemassa kanervikkoon. Uskaliaimmat voivat muotoilla paperista myös vaikkapa naapurin sedän.

W WC
White Christmas.

X  Exät
Ex-puolisoita kannattaa muistaa jouluisin tekstiviestein, ja viestien sisältöön kannattaa panostaa, kun on kumminkin entinen elämänkumppani kyseessä: "hyvää joulua, petteri munakuono".

Y Yllätykset
Joulun jännitystä voi lisätä vaikkapa sillä, että antaa jonkun toisen kiinnittää pakettikortit - ilman että kertoo, mikä kortti kuuluu mihinkin pakettiin. Miten jännittävää, kun anoppi saakin miehelle tarkoitetun hierontaoppaan! 

Z Zumba
Mitäpä jos lapset eivät tänä jouluna laulaisikaan joulupukille, vaan keksittäisiin jotain ihan muuta? Pukki voisi esimerkiksi ilahduttaa lapsia ja aikuisia pienellä zumba-esityksellä. 

Å
Joulunakin on hyvä välillä pysähtyä ja ajatella maailman asioita: mitenköhän se ruotsalaisten joulunvietto on tänä vuonna sujunut?

Ä Ämpäri
Ämpäreitä voi käyttää paitsi jäälyhtyjen teossa, myös joululeikeissä. Kiva leikki on esimerkiksi semmoinen, että kaikki laittavat - yhtä lukuun ottamatta - ämpärin päähänsä. Sen jälkeen paljaspäinen henkilö koputtaa vuorollaan jokaiseen ämpäriin ja kysyy ”kuka siellä”, ja ämpäripäinen vastaa ”minä täällä”.

Ö Öiset jääkaappikäynnit
Jotta jääkaapin eteen ei muodostuisi pikkutunneilla ruuhkaa ja jotta vältyttäisiin vammautumisilta, kannattaa laatia vuorolista siitä, mihin aikaan kullakin on lupa käydä jääkaapilla. Koiravuoron saaneella on lupa syödä kaikki, mitä jäljellä on.

Tunnelmallista ja ihanaa joulua kaikille niille, jotka joulua juhlivat, ja leppoisia vapaapäiviä kaikille muille! Smiley  

Kuvat: New York PostChow, People's Daily Online, Moneymagpie, Kimberlyemilia.

16 kommenttia:

  1. Mainio lista Hippu;D Täällä joulu on ihan tavallinen päivä..HYvää Joulua Hippu ja toivottavasti löytyy jonkinlainen joulumieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on huominen eli aatto ihan tavallinen päivä, mutta tiistai on ilmeisesti vapaa. Hyvää joulua sinullekin - ja Bambille tietysti myös. :-)

      Poista
  2. Hih, mainiot jouluaakkoset. Tuo Batman olisikin kiva yllätys jouluaattona, lapset taatusti tykkäisivät. Tai jos saisi peräti elävän angry birdsin jakelemaan lahjoja pukin asemasta.
    Joulumieltä on vaikea löytää etelässä, siksi olenkin luopunut joulunvietosta vallan. Paitsi tänä vuonna tein poikkeuksen ja lähdin etsimään sitä pohjoisesta asti. Kohta alan keräileen niitä doggy bagsejä..
    Mukavaa joulunaikaa sinullekin, toivottavasti jotain mieltä löytyy vaikka ei juuri joulumieltä olisikaan.
    PS. Toi kultajuttu edellä oli joka suhteessa just kuin Algeriasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitäkö se sinun jääkarhusi (?) tarkoittikin; kävin juuri ihmettelemässä. :-) Yaelian siis arvasin oikein!

      Mä voisin ottaa Ritari Ässän jakamaan lahjoja - saan siitä hemmosta jotain kiksejä vieläkin. :-D

      Kyllä varmaan jotain mieltä löytyy, hih.

      Poista
  3. Jos ei näillä joulumieli synny, niin ei sitten millään. Minulla ainakin syntyi ja haluan ehdottomasti korvata joulupukin Batmaniksi pukeutuneella miehelläni. Mutta mistä asu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no hyvä että löytyi, vaikka minä hieman epäilen, että sinulla oli joulumieltä jo ennestäänkin. ;-)

      Jos ei miehesi löydä sitä Batman-asua ihan vielä jouluksi, niin jos vaikka sitten uudeksivuodeksi? :-)

      Poista
  4. Hehee, nämä olivat ihan huippuja, kiitos kunnon nauruista!

    VastaaPoista
  5. Oikein lämmin jouluinen kiitos yöllisistä röhönauruista! Sinulla on loistava tatsi tehdä moniulotteisia havaintoja kanssaihmisistä jotka ovat hauskoja juuri siksi että ne pitävät niin paikkansa... ;) Ja huomattavaa luovan ajattelun kykyä :D

    ...Varsinkin tuota ämpärileikkiä olisin voinut edellisiltana leikkiä pukin kanssa, olisi ollut hauskaa! Ehkä uutena vuotena sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Taika. :-)

      Mutta jos se pukki tuleekin vielä nyt aattona uudestaan, niin pääsette leikkimään...;-) Vai selviääköhän se siitä teidän bilettämisestä lahjojen jakoon ollenkaan? :-D

      Poista
  6. "Voi joulu olla joka päivä vaan
    ja parhaan vuotes tulet tuntemaan
    kun vain joulun lapsi saa
    sydämessäs asustaa
    niin silloin joulu luonas aina on"

    ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis. :-)

      Mukavaa joulunaikaa teille!

      Poista
  7. Mukavaa joulunaikaa Intiaan, Ankarassa on aurinkoista kun parhaimpana syyspaivana eli valkoinen joulu ei toteutunut mutta ei hataa, syöty on mahan pinkeisi jouluiseen tyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Eipä ole täälläkään lumen puute haitannut; syöty on! :-D

      Poista
  8. Ihanaa joulua <3 Hyvin täällä sujunt vaikkka siskolle soittelu aiheuttaakin hieman lumikateutta ,ehkä ensi vuonna palellaan sitten vuoroin suomessa.<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa joulunaikaa sinnekin. <3 Mulla ei ole ollut minkäänlaista lumikateutta, ihme kyllä! :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3