Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Punainen matkalaukku

Sirokko Algeriasta laittoi langoille yksitoista mainiota kysymystä. Tarkoituksena oli, että niistä saisi kuka tahansa valita ainakin yhden ja tehdä siitä kokonaisen postauksen. Kaikki kysymykset inspiroivat minua kovasti, mutta päätin lopulta tarttua ihan ensimmäiseen: jos sanon matkalaukku, mikä muisto nousee ensimmäisenä mieleesi? Tähän kysymykseen vastatessani tulen sivunneeksi hieman toistakin kysymystä - milloin olet todella suuttunut, miten ja miksi? - sillä nämä kaksi asiaa liittyvät läheisesti toisiinsa.

Jos tuntuu siltä, että blogi-inspiraatio on hukassa, sitä kannattaa käydä etsiskelemässä Sirokon kysymyksistä. Sieltä löytää paljon kivoja postausideoita.

Matkalaukusta ensimmäisenä mieleeni tuleva muisto on peräisin vajaan puolen vuoden takaa. Kun tulimme Intiaan joulukuun lopussa, lensimme Helsingistä Frankfurtin kautta Mumbaihin. Ukkeli oli saanut bisnes-luokan liput melkein turistiluokan hinnalla, ja koska olimme tulossa Intiaan pitkän tauon jälkeen, bisnes-luokassa matkustaminen helpotti tulemista huomattavasti, koska saimme tuoda mukanamme matkatavaroita yli 120 kiloa. Jos lähtee toiselle puolelle maapalloa epämääräisen pitkäksi ajaksi, mukaan ottaa mieluusti kaikenlaista. (Turhaa roinaa, voisin nyt lisätä.) Lentorahdissa en enää halua lähetellä mitään, koska olen kerran käynyt läpi sellaisen rumban Hyderabadin lentoaseman tullissa, että en halua kokea sitä enää toistamiseen.

Ei meillä kuitenkaan ihan 120 kilon edestä ollut matkatavaroita; oli vain 90 kiloa ja neljä matkalaukkua. Mumbaista jouduimme jatkamaan vielä sisäisellä lennolla Hyderabadiin, mutta ylipainomaksut Intian sisäisillä lennoilla ovat niin pienet, että sen summan voisi vielä maksaakin. 

Saavuimme Mumbaihin, ja olimme jotenkin kuvitelleet, että Mumbain uusi lentokenttä olisi valmis ja vaihto kansainväliseltä lennolta kotimaan lennolle onnistuisi yksien seinien sisällä. No eihän se ihan niin mennyt. Kun olimme vihdoinkin saaneet kaikki matkalaukkumme hihnalta, ne piti tunkea bussiin, jolla piti körötellä toiseen terminaaliin. Hyvinhän se lopulta sujui, vaikka siinä vaiheessa vuorokautta (kello oli yksi tai kaksi yöllä) toivoin, että meillä olisi ollut muutama laukku vähemmän.

Kotimaan terminaalissa olimme työntämässä laukkujamme lähtöselvitystiskille, kun eräs lentokentän työntekijä liimautui peesiimme. Mies oli tietenkin nähnyt matkalaukkuja tursuavat kärrymme ja alkoi udella meiltä, minkä lentoyhtiön lennolla lentäisimme. "Tiedättekö, että matkatavaroita saa olla vain 20 kiloa henkeä kohti? Voi olla, että noita kaikkia laukkuja ei edes huolita koneeseen", mies pelotteli. Käppäile sinä ukko vain muita matkustajia ahdistelemaan, ajattelin. Kyllä me tiedetään, minkä verran tavaroita saa olla, ja olemme kyllä valmistautuneet maksamaan jokaisesta ylikiloista.

Mies ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään, vaan hän sanoi voivansa auttaa meitä, jotta saisimme varmasti kaikki matkatavarat koneeseen. Minä yritin hätistellä miestä muualle, mutta ukkeli oli halukas ottamaan avun vastaan, koska se saattaisi helpottaa lähtöselvitystä paljonkin. Meille oli kerran sattunut hieman vastaavanlainen tapaus Delhissä (yksi tyyppi auttoi meitä niin, että saimme koneeseen 17 ylikiloa ilman lisämaksuja), ja tapauksen muistaessani annoin periksi. Ehkä mies tosiaan helpottaisi lähtöselvitystä, ja ainakin joutuisimme maksamaan ukon palveluksista pienemmän summan kuin mitä joutuisimme maksamaan, jos maksaisimme lentoyhtiölle jokaisesta ylikilosta. 

Mies otti lippumme ja passimme ja tunkeutui lähtöselvitystiskille hoitamaan lähtöselvitystämme. Me seisoimme ukkelin kanssa vieressä yrittäen teeskennellä välinpitämätöntä (eihän meillä mitään ylimääräisiä kiloja ole, kuka semmoista väittää?). Täällä erinäiset tahot pelaavat samaan pussiin, ja tässä tapauksessa meitä auttava mies ja lähtöselvitysvirkailija puhalsivat samaan hiileen. Kun me maksaisimme auttavalle miehelle palkkion hänen avustaan, lähtöselvitysvirkailija saisi mieheltä oman osuutensa. Me saisimme tavaramme koneeseen vihellellen, joten kaikki olisivat lopulta voittajia (ainakin jonkin hämärän logiikan mukaan).

Avustajamme latoi matkalaukkumme punnitushihnalle, mutta näytti unohtavan kokonaan yhden punaisen matkalaukun. Laukku jökötti vieressäni, mutta mies ei tehnyt elettäkään nostaakseen laukkua hihnalle. Kun kysyin mieheltä laukusta, mies hyssytteli salamyhkäisen näköisenä minua olemaan hiljaa. Seurasin tilannetta epäuskoisena: meinasiko mies jättää matkalaukun kentälle, vai miksi hän ei nostanut sitä koneeseen menevien laukkujen kanssa hihnalle? Lopulta saimme tarkastuskortit, ja mies viittilöi meitä siirtymään sivummalle. Vasta siinä vaiheessa tajusin, mitä miehellä oli mielessään: hän meinasi, että veisimme sen saamarin ison matkalaukun käsimatkatavarana koneeseen! Näin ruumaan ei tullut niin paljon ylikiloja, ja lähtöselvityskin oli sujunut helpommin!

Silloin minä aloin nähdä punaista. Ensinnäkin matkalaukku oli niin suuri, että se ei mahtuisi lentokoneessa mihinkään, vaan se jouduttaisi kuitenkin loppujen lopuksi toimittamaan ruumaan. Toiseksi laukku oli niin painava, että en jaksaisi edes yrittää nostaa sitä mihinkään hattuhyllylle - johon se ei kokonsa puolesta mahtuisikaan. "Ei tätä laukkua voi koneeseen viedä, kun tämä on niin iso ja painava", kiljuin miehelle. Hän vain hymyili minulle iloisesti: kyllä se onnistuisi; hän huolehtisi siitä. En ollenkaan ymmärtänyt, miten mies muka huolehtisi siitä, että laukku pääsisi koneeseen. Meinasiko hän itse henkilökohtaisesti tulla asettelemaan laukun johonkin mystiseen koloon? Mitähän lentoemännät ja muu lentokonehenkilökunta siihen sanoisivat?

Huomasin, että ympärillä olevat ihmiset seurasivat väittelyämme kiinnostuneena, mutta minua suututti niin, että en välittänyt. Mies kehtasi tosiaan väittää minulle, että hän toisi laukun koneeseen asti, mutta minä en uskonut siihen pätkän vertaa. Eikö hänellä muka ollut muuta tekemistä kuin kuljetella matkustajien laukkuja ympäri kenttää ja tulla vielä oikein saattamaan ne koneeseenkin? Paskat! Mies häipyisi takuulla paikalta heti, kun ensimmäinen tilaisuus tulisi, ja jättäisi meidät selviämään matkalaukun kanssa yksin.

Näin jo mielessäni kaikki ne ongelmat, joita laukusta meille tulisi. Olin nähnyt niin monta kertaa, mitä siitä seuraa, kun joku vie liian ison ja painavan laukun koneeseen. Laukku saa lähtöpassit ruumaan, kun sille ei yksinkertaisesti ole koneessa tilaa. Minua väsytti, janotti ja suututti, mutta koska lähtöselvitys oli jo tehty ja muut matkalaukkumme olivat lähteneet ruumaan, en voinut tehdä oikein enää mitään. Oli kuitenkin vielä pakko hieman pelotella miestä ja tokaista: "jos laukusta koituu meille jotain ongelmia, niin minä tulen kyllä kummittelemaan sinulle".

Ei auttanut muu kuin niellä kiukkuni ja lähteä kohti turvatarkastusta. Nappasin matkalaukun itselleni, koska mies raivostutti minua niin paljon, että en halunnut häntä lähellekään matkalaukkua. Marssin suu viivana kohti naisten turvatarkastusjonoa, ja jätin ukkelin ja avustajamiehen tulemaan perässä.

Turvatarkastusjono oli tuskastuttavan pitkä, ja kaiken lisäksi kaikki lentoemännät ja muut lentoaseman työntekijät päättivät tunkea läpi turvatarkastuksesta juuri silloin ja etuilla jonossa seisovia matkustajia. Ymmärrän kyllä periaatteessa, että lentokentän työntekijöillä on oikeus mennä turvatarkastuksesta ennen matkustajia, mutta juuri sillä hetkellä minun oli hirveän vaikea sulattaa sitä.

Pitkän jonotuksen jälkeen tuli vihdoinkin minun vuoroni nostaa matkalaukkuni hihnalle - ja vielä viime hetkellä joku lentoasemavirkailija kiilasi eteeni! Käänsin pääni kiukustuneena sivuun, ja katseeni osui viereiseen tauluun, jossa oli lueteltu kaikki ne tavarat ja aineet, joita ei saanut viedä käsimatkatavaroissa koneeseen. Siinä samassa muistin, että tämä oli juuri se matkalaukku, johon olin pakannut ison kokkiveitseni, pari pienempää veistä, kahdet sakset, shampoota, hoitoainetta, saippuaa, hehtaarikokoisen Nivea-tötsän ja mitä vielä! Ne vietäisiin kaikki minulta pois, jos yrittäisin päästä turvatarkastuksesta läpi - ja pahimmassa tapauksessa joutuisin vielä selittelemään, miksi olin edes yrittänyt viedä koneeseen tällaisia tavaroita.

Helvetin äkkiä pois täältä, oli ensimmäinen ajatukseni. Rupesin ryysimään laukkuineni jonoa vasten ja suuntasin kohti miesten turvatarkastusjonoa, jossa ukkeli näkyi seisovan avustajamiehen kanssa. Hittojako sekin vielä täällä teki; olisi mennyt metsästämään uusia uhreja! "Ei tätä laukkua voi koneeseen viedä; täällä on veitsiä ja saksia!", kiljuin miehelle. Mies ei hetkahtanut yhtään vaan otti vain minulta laukun naureskellen ja sanoi, että sitten se piti varmaan viedä ruumaan. Ukkeli lähti miehen mukana takaisin lähtöselvitystiskille, ja minä jäin siihen seistä töröttämään. Minulla oli ihan hirveä jano, ja päätin suutuspäissäni juoda vettä seinästä sojottavasta hanasta, jonka päällä luki  "drinking water" ja josta kaikki intialaiset ukotkin kävivät ryystämässä mukillisen. Jos tässä nyt tulisi vielä joku pöpökin, niin sittenpähän tulisi! (Ei tullut.) 

Ukkeli kertoi myöhemmin minulle, että lähtöselvitysvirkailija oli saanut hirveän hepulin, kun he olivat ilmestyneet vielä yhden matkalaukun kanssa lähtöselvitystiskille. "Minä laitoin jo teiltä koneeseen melkein 40 kiloa ylimääräistä, ja te tuotte vielä yhden laukun! Miten te edes kuvittelitte vievänne tämän laukun koneeseen, jos siellä kerran on veitsiä ja saksia?!"

Ja kaiken lisäksi käsipakaasiin oli piiloutunut yksi liputon ja passiton salamatkustaja.

14 kommenttia:

  1. Huh, olipas tarina! Kyllä lentokentillä monesti sattuu ja tapahtuu, mutta ei niitä aina jaksa/muista kertoa noin seikkaperäisesti. En tiedä olisinko itse uskaltanut luottaa tyyppiin, entä jos hän olisi hävinnyt lippujen ja passien kanssa? No, onneksi taisi käydä loppujen lopuksi ihan hyvin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin siitä tyypistä tuli vain sellainen tunne, että siitä näki heti (vaatetus, nimikyltti, käyttäytyminen), että se on ihan asiallinen tapaus. Kaikesta huolimatta olin koko ajan ihan hänen kannassaan kiinni, että ei hän olisi hirveän pitkälle kerennyt. Mutta olisihan se voinut olla joku pilipalihemmo, ja sitten olisi pitänyt juosta ja kovaa. :-D

      Poista
  2. Olipa kokemus ja hurja kilomäärä tavaraa teillä kyllä oli;D Venezuelassa oli myös kaikenlaisia tyyppejä jotka maksua vastaan tekivät mitä vaan,hankkivat vaikka kansalaisuudenkin. Voin ihan kuvitella sun raivon siellä kentällä ja paniikin,kun laukussa on kaikkea mitä ei saisi olla! Mutta onneksi kaikki hyvin lopuksi ja Nallekin tuli hyvin perille:)
    Itselleni on sattunut joitakin matkalaukkukokemuksia mutta ei mitään dramaattista sentään;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en kyllä ikinä enää raahaa mukanani noin paljon tavaraa. :-D

      Huh, aika hurjalta kuulostaa tuo venezuelalainen mentaliteetti, että kansalaisuudenkin saisi tuosta vain!

      Nalle lähettää Oliverille paljon terveisiä. :-)

      Poista
  3. Huh, luulin jo, että kaveri hoitaa ylikilot toimittamalla ne omaan osoitteeseensa :D Mutta aika lailla kärsivällisyyttä koettelee kyllä matkustaminen, saati sitten Intiassa (käyty on :) tai väsyneenä ja janoisena. Onneksi tarina loppui hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei onneksi sentään! :-)

      Lentäminen Intiassa on sujunut yleensä itse asiassa aina ongelmitta, mutta junalla ja bussilla matkustaminen onkin sitten asia erikseen. :-D Minulla varsinkin väsymys tuottaa aivan ihmeellisiä tuloksia, ja saatan käyttäytyä sellaisella tavalla, että en ollenkaan tunnista itseäni. :-)

      En tiennytkään, että olet käynyt Intiassa. :-)

      Poista
    2. Kyllä, kyllä: olin, öh, nuoruudessani reppureissulla Aasiassa puoli vuotta ja Intia oli ensimmäinen etappi, jossa kiertelin kaverin kanssa 4-5 viikkoa, tosin ei ehditty käydy eteläosassa ollenkaan, kun piti jo lähteä Nepaliin ja sieltä Thaimaahan jne. Mutta on hauska lukea blogiasi, kun tietää vähän, minkälaista meno sielläpäin maailmaa on... :)

      Poista
    3. Kuulostaa hauskalta reissulta! Minulta taas on jäänyt Pohjois-Intia kokonaan käymättä; en ole käynyt kuin Delhissä, ja sielläkin vain lentoaseman nurkilla. Taj Mahal pitää kyllä vielä ainakin joskus nähdä, vaikka siellä minulla varmasti menee hermot jo heti ensi metreillä, kun kaiken maailman häslärit hyökkää kuitenkin turistien kimppuun...

      Poista
  4. Voi hyvänen aika että sinä se kyllä osaat aina kirjoittaa niin ihanasti! Minä olen vieläkin sitä mieltä että sinun pitäisi kirjoittaa kirja kaikista Intian seikkailuista!!! :) Apua, minä kyllä juoksisin karkuun jos joku ukkeli tulisi lentokentällä 'auttamaan'.. olisin erittäin epäileväinen! hui! Oi, tuota salamatkustajaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua, miten iloiseksi minut teit. <3

      Minä olen kanssa ihan hirveän epäilevänen tuntemattomien ”avun” suhteen. Jos olisin ollut yksin liikenteessä, niin en varmasti olisi ottanut ukon apua vastaan, vaan olisin sanonut vaikka rumasti, jos ei olisi muuten ymmärtänyt lähteä lipettiin. Ukkeli on paljon luottavaisempi kuin minä, ja sen takia minäkin sitten tuon ukon avun otin vastaan.

      Salamatkustajalle pitäisi kyllä hankkia oma passi, niin se voisi tulla välillä siellä laukusta uloskin, hihii.

      Poista
    2. *iso halaus* huih, täällä on kello kohta 3 yöllä ja minä se vieläkin täällä olen hereillä. Oli ihana tulla kommentoimaan sinun postauksia. Minä luen ne aina heti kun olet jotakin kirjoittanut, mutta viimeiset kuukaudet ovat olleet vähän raskaita enkä ole oikein saanut laitettua kommentteja. Pitää nyt yrittää kommentoida oikein ahkerasti! Ai niin, ja minulle pitää kyllä kirjoittaa sähköpostiakin! :)

      Poista
    3. Voi itku, no toivottavasti jo vähän helpottaa. Enkä minä ole saanut tosiaan edes sähköpostia laitettua! Voihan kökkö. Lupaan laittaa pian, vaikka vain lyhyenkin. :-)

      Iso halaus sinullekin! :-)

      Poista
  5. Olipas mennä ihan ohi tämä postaus kun taistelen nettilinjojeni kanssa voidakseni pysyä edes hetkittäin linjoilla. Heh, noin pitkällä ei meilläkään vielä olla että kokkiveitset saataisiin koneeseen, ei saisi laukkua edes sisälle lentokentälle kun ovella on jo skanneri riisumassa aseista. Täytyy myöntää, että siellä ollaan paljon edellä meidän 'ylimääräisiä palveluita'.
    Kiva kun vastasit, olinkin varma että sinulla näitä juttuja riittää muillekin jakaa, kiva, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun rupesin miettimään tuota veitsien viemistä lentokentälle, tuli mieleen Trivnadrumin kenttä Keralassa, jossa skannataan kanssa ruumaan menevät laukut. Sinne jäi viimeksi matkakumppanini sytkärit, kun niitä ei saanut viedä edes ruumaan (tosin niitä oli viisi, hih). Mitenköhän olisi käynyt minun veitsilleni siellä; epäilen, että kentälle olisivat jääneet. Täällä vaihtelee käytäntö hirveästi sen mukaan, millä lentokentällä on, ja samallakin kentällä saattaa olla eri päivinä eri käytäntö. Yhtenä päivänä punnitaan käsimatkatavaratkin, ja toisena ei; yhtenä päivänä pitää täyttää lappu siitä, onko mukana kameroita ja muita teknisiä laitteita vai ei, ja sitten taas toisena ei. Aina vähän jännittää, että mitäköhän tänään. :-D

      Toivottavasti yhteytesi alkaa taas toimia kunnolla!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3