Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 4. kesäkuuta 2012

Tulipahan tämäkin koettua

Viime viikko oli kyllä aika kauhea, ja siitä johtuu tämä blogihiljaisuuskin. Vietin viime viikolla suurimman osan ajastani vessanpöntöllä, mutta nyt on jo näyttänyt jonkin aikaa siltä, että tulppa on taas löytynyt tuonne peräpäähän. 

En ole koskaan kärsinyt Intiassa mistään vakavammista vatsapöpöistä, mitä olen aina vähän ihmetellyt. Pieniä pyrähdyksiä on toki ollut, mutta ei mitään pitkäkestoisempaa. Ei silti, että olisin mitään pöpöä halunnutkaan, mutta on aika yllättävää, että en ole koskaan sairastunut sen pahemmin, kun ajattelee, miten huolettomasti olen aina syönyt ja juonut. En ole aina muistanut pestä edes käsiä ennen ruokailua, vaikka olisin syönyt sorminkin... En ole ollut muutenkaan mitenkään turhantarkka hygieniasta, mikä on ollut vähän tarkoituksellistakin, koska minusta pienet bakteerit vain kasvattavat vastustuskykyä. En tiedä, pitääkö tämä ihan oikeasti paikkansa, mutta ainakin minulla tämä logiikka on näyttänyt toimivan.

Tässä tapauksessa mikään varovaisuus ei olisi auttanutkaan, sillä minulla ei ole aavistustakaan, mistä pöpön sain. Lauantai-iltana söimme ulkona, mutta söin samaa ruokaa ja join samaa vettä kuin muutkin, eikä muille tullut mitään ongelmia.

Olin vesiripuloinut maanantai-illasta lähtien parikymmentä kertaa päivässä neljän päivän ajan, minkä jälkeen päätin, että nyt tämä saa riittää, ja lähdin lääkäriin. Pari päivää aikaisemmin olimme soittaneet ukkelin lääkäriserkulle USA:han, joka oli tehnyt puhelimessa diagnoosin (turistiripuli) ja määrännyt siihen lääkkeenkin. Ukkelin kaveri, jolla on pieni laboratorio Nelloressa, puolestaan epäili, että ripuli saattoi johtua ihan kuumuudestakin. Täällä on ollut viikkotolkulla 42-43 astetta lämmintä, ja se panee elimistön aika koville. Erityisesti ruoanlaitto on todella tuskaisaa, kun hiki valuu solkenaan. Minulla onkin nykyään kokatessani esiliinan lisäksi toinenkin vakiovaruste - hikinauha.   

Lähiapteekillamme on hassu nimi, Hetero.
Kävimme ostamassa serkun määräämää lääkettä lähiapteekistamme. Kerroimme apteekkarille, mitä haluamme, ja apteekkari kysyi, montako kappaletta haluamme. Lääkkeet myydään täällä liuskoissa, ilman mitään pakkauksia, ja niitä saa ostaa juuri sen verran kuin haluaa, vaikkapa vain yhden kappaleen. Lääkkeiden mukana ei anneta mitään tietoa niiden ottamistavasta, vaikutustavasta tai mahdollisista haittavaikutuksista, joten jos tämmöiset asiat kiinnostavat, tiedot pitää etsiä muualta. Apteekkarikin tietää tietysti jotain, ja jos ei jaksa mennä lääkäriin, voi ensin koittaa onneaan apteekissa: selittää vain vaivansa apteekkarille, ja apteekkari kyllä löytää hyllystä jonkinmoisen vaivaan sopivan lääkkeen.

Lähiapteekkimme vieressä on jäätelöbaari, ja ukkeli ehdotti, että miksi en kokeilisi syödä jäätelöä. Kun on pari päivää elänyt pelkällä kaurapuurolla, niin miltä kuulostaa jäätelöannos? Ihan hemmetin hyvältä! Kurvasimme siis jäätelöbaariin. Ukkeli kehotti minua ottamaan vain vähän vaniljajäätelöä, mutta minusta tuntui ihan naurettavalta tyytyä pelkkään vaniljaan, kun kerran oli tänne asti tultu. Tarjoilijan suosituksesta päädyin suklaahässäkkään, jossa oli suklaata kaikissa mahdollisissa olomuodoissa.

Piti sitten kuvata tämäkin.
Jäätelöbaarista sai myös vesipulloja, joten lääkekin luikahti alas näppärästi siinä samalla. Apteekin ukko oli tullut apteekista ulos jaloittelemaan ja seurasi lasin takana ulkona, kuinka ripulipotilas ahtoi naamaansa samanaikaisesti jäätelöä ja ripulilääkettä.

Lääke ei tuntunut auttavan ollenkaan, päinvastoin (yöllä piti hieman kiirettä). Seuraavana päivänä rupesin uteliaisuuksissani etsimään tietoa kyseisestä lääkkeestä netistä, ja kävi ilmi, että sen kanssa ei saa nauttia maitotuotteita lainkaan, koska maitotuotteiden kalsium haittaa lääkkeen imeytymistä. Sitä se apteekkarikin ehkä mietti siellä lasin takana haahuillessaan!
  
Kun lääke ei tuntunut auttavan, vaikka otin sitä ilman maitotuotteitakin, läksin lopulta lääkäriin. Lääkärille ei täällä mennä koskaan yksin, vaan mukana on aina vähintäänkin yksi saattaja, joskus puoli sukua. Minun mukaani tulivat ukkeli ja appiukko, joka keskeytti työpäivänsä minun takiani. Ei auttanut yhtään nolostella lääkärin vastaanotolla, kun piti selostaa lääkärille ulosteen koostumuksen yksityiskohtia, ja appiukko kuunteli vieressä.

Luulin, että menisimme pieneen lääkärikeskukseen, jollaisessa olemme asioineet tavallisesti muutenkin, mutta ukkeli veikin minut isoon sairaalaan. Jos minulta pitäisi ottaa jotain testejä, ne otettaisiin isossa sairaalassa kuulemma varmasti ainakin kunnolla. Minun olisi myös helppo (kerran sairaalan rekisteriin rekisteröidyttyäni) tulla sairaalaan tarvittaessa yksinkin, koska sieltä saisi kaikkien erikoisalojen hoitoa. Sairaala oli mieletön hehtaarirakennus, ihan kuin lentokenttäterminaali, ja ihmisiä oli - yllätys, yllätys - paljon.

Tunnollinen bloggaaja ottaa aina kuvia, löysät housuissakin.
Ison sairaalan iso aula.

Koska olin sairaalassa ensimmäistä kertaa, minun piti ensin rekisteröityä sairaalan rekisteriin. Minulla olisi pitänyt olla passikin mukana, koska olin ulkomaalainen, mutta onneksi passini numero löytyi ukkelin työpaikan rekistereistä, ettei passia sentään tarvinnut lähteä hakemaan.

Ulkomaalaisille potilaille oli oma osastonsa sairaalan perällä, ja sekin muistutti aika lailla lentokenttää loungemaisine odotustiloineen. Arabiankielisille asiakkaille oli oikein oma tiski, josta he saivat tarvittaessa tulkkausapua. Kun paperit oli täytetty, sain oman sairaalakansion, jota pitää kuljettaa aina sairaalassa asioidessa mukana. Sairaaloissa ja lääkäreissä annetaan täällä aina kansiot, joihin tulevat maksukuitit, potilastiedot, lääkärin määräämät reseptit ja sen semmoiset. Jokaisella sairaalalla on omannäköisensä kansio, ja näyttää hassulta, kun kaikki potilaat kantavat kainalossaan samanlaista kansiota, ihan kuin oltaisiin kaikki saman kiireisen toimiston työntekijöitä.

Tällä sairaalalla oli punaruskea, aika tylsän näköinen kansio. Vasemmanpuoleisen kansion sain pari viikkoa sitten silmäklinikalta, jossa kävin vuotavan silmän takia. 

Sairaala oli minusta kaikin puolin myönteinen kokemus, ja varsinkin ulkomaalaisten puoli oli hieno. Se vain vähän ihmetytti, että ruumishuone oli keskellä sairaalaa ihan pääkäytävän varrella. Luulisi, että se sijaitsisi jossain peränurkassa, eikä sellaisessa paikassa, josta kaikkien pitää kävellä ohi. Tosin kuolema on täällä muutenkin luonnollinen osa elämää, ihan yhtä luonnollinen kuin syntymäkin. Ajan aika usein yhden hinduhautausmaan ohitse, ja näen aina silloin tällöin hautausmaalle kulkevia hautajaissaattueita, jossa kantajat kantavat ruumista sellaisella lavetilla päidensä yläpuolella. Lavetti on koristeltu kukkasin, mutta ruumis näkyy kuitenkin kaikille, jotka sinne päin vain sattuvat katsomaan. Minusta se on aika karmaisevaa, koska en halua nähdä kauppareissullani kuolleita ihmisiä. Muutama viikko sitten näin hieman erilaisen saattueen, sillä ruumis ja saattajat matkustivat kuorma-auton lavalla. Koska saattue oli liikkeellä kuumimpaan aikaan päivästä, ruumista suojattiin auringolta mustalla sateenvarjolla.

Lääkärin tutkimukset eivät kauan kestäneet, kuten ne eivät täällä yleensäkään kestä. Minua ihmetyttää vieläkin se, miten nopeasti intialaiset lääkärit tekevät diagnoosinsa - ja ilmeisesti osuvat aika usein ihan oikeaankin. Nopeus johtuu kuulemma siitä, että potilasmäärä on Intiassa niin valtaisa. Lääkärit näkevät jatkuvasti niin paljon samanlaisia tapauksia, että heille kehittyy harjaantunut silmä ja vankka kokemus. 

Olen tottunut Suomessa hieman perusteellisempiin tutkimuksiin, ja minusta tuntui, ettei minua nytkään tutkittu oikein ollenkaan. Lääkäri kuunteli minun kertomukseni, kysyi pari kysymystä, otti verenpaineen ja painoi vatsaani kahdesta kohtaa. Sen jälkeen hän totesi kyseessä olevan jonkin bakteeriperäisen infektion ja kirjoitti lääkereseptin. Jos ongelmat kuitenkin jatkuisivat, voisin soittaa lääkärin numeroon, joka löytyi reseptipaperista. "Olen täällä kymmenestä kolmeen," hän sanoi, ja lisäsi sitten vinosti hymyillen: "mutta normaalisti tulen myöhemmin ja lähden aikaisemmin". Mitähän sekin mahtaa tarkoittaa - että lääkäri tulee kahdeltatoista ja lähtee yhdeltä?

Kiirettä pitää sairaalan apteekissakin.

Täältä sai lääkkeille ruskean pussin, johon apteekkari olisi voinut ruksata lääkkeiden ottamistavan, jos vain olisi viitsinyt.
Jos väkeä oli sairaalassa sisällä, niin oli sitä sairaalan ulkopuolellakin. Tunnelma oli kuin rautatieasemalla konsanaan. Poliisit olivat ulottaneet lonkeronsa tännekin, ja anoppilan autonkuljettajaa odotellessani katselin, kuinka jonkun onnettoman moottoripyörää nostettiin juuri poliisien hinausauton lavalle.


Onpa kivaa olla taas terve! 

19 kommenttia:

  1. intialaisen_vaimo4.6.2012 klo 9.40

    Omilla Intian reissulla olen oppinut, että menen heti eka tai viimeistään toka ripulipäivänä apteekkiin hakemaan lääkkeet. Kun ei se itsekseen parane kuitenkaan niin miksi pitkittää turhaan. Onnekseni en minäkään lukuisista reissuista ja siellä asumisesta huolimatta ole sairastunut siihen kuin kolmisen kertaa ja aika huolettomasti minäkin olen ruokaa ja muuhun suhtautunut. Lääkärissä olen tainnut käydä kerran tämän vaivan takia, muutoin olen pyytänyt apteekista pari nappia ja se on aina ollut siinä. Kivaa, että olet taas terve!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä varmaan jotenkin kuvittelin, että kyllä se menee ohi, jos vain tarpeeksi kauan odottelee... Vaikka olisi tosiaan pitänyt viimeistään tokana päivänä tajuta, että eihän se mene. Ensi kerralla (joka ei toivottavasti tule ihan pian!) olen sitten paljon viisaampi. :-) Nyt on tiedossa lääkkeetkin jo valmiiksi, että ei tarvitse mennä sinne lääkäriin asti, vaan apteekkikin riittää. Ja kiitos. :-)

      Poista
  2. Aika huikeaa. Varsinkin se, miten tunnollisesti bloggaaja ottaa kuvia vaikka sairaalassa :) Siellä eivät taida kauheasti välittää, täällä ei tulisi kuuloonkaan, kärsivät kaikki kamera-allergiasta muutenkin.
    Tuo on kyllä hyvä systeemi, että saa ostaa lääkettä vain tarpeeseen vaikka tabletin kerrallaan, ei jää niin paljon ylimääräistä jätettäkään.
    Joskus ei voi välttyä pöpöiltä, vaikka olisi kuinka immuuni. Minä olen täällä elinaikanani sairastanut yhden ainoan bakteeriperäisen vatsataudin, vaikka olen syönyt pesemättömiä hedelmiäkin katukauppiaiden kärryistä. Kolmantena päivänä 40 asteen kuumeessa ymmärsin jo mennä lääkärille ja sillä se sitten hoituikin. Sitä vaan on tottunut olemaan niin immuuni kaikelle ettei tahdo uskoa pienen pöpön voimiin. Parrei kuitenkin olla varovainen. Minä saan turistiripulin yleensä vain suomalaisesta ruisleivästä :)
    En ole pitkään aikaan ehtinyt blogikierrokselle, mutta tekipä taas hyvää päästä lukemaan juttujasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuossa sairaalakäyntivaiheessa ei ollut mikään tuskallisin hetki meneillään, kun oli aika ottaa hieman kuviakin. :-)

      Täällä taidetaan tosiaan olla aika suopeita valokuvaamista kohtaan, varsinkin jos kysyy ensin luvan. Silti minua hieman ujostuttaa mennä kameran kanssa ihan suoraan jonkun eteen ottamaan kuvaa, kun ajattelee, miltä semmoinen itsestä tuntuu. Täällähän länsimaalainen joutuu intialaisten kuvaamaksi aika usein, ainakin turistipaikoissa.

      Samaa mieltä, että on tosi hyvä, että voi ostaa lääkkeitä tarpeen mukaan! Minua on aina ärsyttänyt Suomessa se, kun lääkkeitä pitää ostaa aina joku tietty määrä, kun niitä myydään vain jonkin kokoisisssa paketeissa.

      Oletpa säästynyt tosi hyvin vatsavaivoilta! Niin kai minäkin ajattelin, että kyllä minä nyt yhden ripulin selätän... Mutta sitten rupesin pelkäämään nestehukkaa, ja oli pakko lähteä lääkäriin. Suomalainen ruisleipä onkin aika kovaa kamaa, varsinkin jos sitä syö pitkän tauon jälkeen. :-)

      Poista
  3. Yäh... Anteeksi mutta ei sais nauraa - mulla vaan nauratti, ei voi mitään; varmana se apteekkari on kattonut, että hullu ihminen, mättää baarissa jätskiä mahatautisena! Oishan se voinut kuitenkin opastaa minkä kans niitä lääkkeitä ei kannata ottaa :) Kiva kun paranit, kaipailinkin sun blogikirjoituksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ei se mitään, naura vaan, kyllä minuakin nyt naurattaa. :-D Mutta silloin kun tuo tapahtui, niin ei kyllä hirveästi naurattanut! Ja mietinkin jälkeenpäin sitä, että miksei se apteekkari voinut vaikka tulla sanomaan mulle, kun se näki ikkunan takaa kuinka mätin sitä jäätelöä naamaan, että ei ehkä kannattaisi syödä sitä jäätelöä...:-D

      Kiva kuulla! :-)

      Poista
  4. Onneksi olet jo päässyt tuon ohi! Mahtauti,ja vielä noin pitkäkestoinenkin on kurjaa ja vie kaikki voimat,joten ihan ihmettelen sun ruokahalua siellä jätskibaarissa;D Mielenkiintoinen raportti sun sairaalareissusta,mutta pääasia,että nyt olet jo toivottavasti kunnossa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se olikin ihmeellistä, kun mulla ei ollut ruokahalussa mitään vikaa koko aikana. Olisi tehnyt kaikkea mieli, mutta en oikein uskaltanut syödä mitään muuta kuin sellaista, minkä maha ehkä todennäköisimmin kestäisi. Kateellisena katselin muiden ruokalautasia...:-D

      Poista
  5. Heh, siinä jätskikohtauksessa mä odotin, että kohta lentää sekä jäätelö että lääkkeet kaaressa ulos... :D mutta se johtuikin varmaan vain MUN viimeaikaisista kokemuksista, sillä vietin juuri viikko sitten pari päivää ruokamyrkytyksen kourissa, ja tiedän vielä tasan tarkkaan mistä se tuli. En nimittäin muistanut pitää varaani täällä "etelässä" (Hollannissa) vaan söin ranskikset majoneesilla jostain katukuppilasta. Jeps. Ei tee mieli majoneesia enää vähään aikaan...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, tuommoiset vatsapöpöt ovat kyllä kaikkein hirveimpiä, että laattakin lentää. Minulla ei sentään sieltä päästä tullut mitään. :-) Toivottavasti olet päässyt jo kokonaan sen yli, mutta voin kyllä hyvin kuvitella, että ei tee majoneesia vähään aikaan mieli... Näköjään tuommoisen pöpön voi saada sitten missä vaan, jopa sielläkin, missä voisi kuvitella ruoan olevan aika turvallista.

      Poista
  6. Ihana saada uusi kirjoitus tänne :) Ja ompa hienoa että olet jo parempivointinen! Minä kans luulin ettei jäätelöbaarikokemus mene noin jouhevasti.. mutta kiitos nauruista kumminkin..huh :)

    Joskus aikanaan Dubaissa-oloaikana sairastuin korvatulehdukseen taas kerran. Menin johonkin lähellä olleeseen, intialaiselle yksityiselle lääkäriasemalle kun oli niin vieressä. Olihan sekin kokemus. Ensin vastaanotossa, jossa olin yksin, ei muita potilaita siis..kyseltiin miten oli sinne löytänyt ja yksin vielä. Sitten ohjattiin huoneeseen naislääkärin luo. Verhoilla pimennettiin huone ihan pimeäksi, otettiin lamppu jne. esille. Toimenpide alkoi sillä että naislääkäri laittoi käden pääni päälle ja tuli ihan kasvojen eteen puhumaan, ja vakuuttamaan minua siitä etten ole tehnyt itse mitään, mikä on aiheuttanut tämän taudin korvaan. Siinä hetken vakuuttelujen jälkeen korva tutkittiin ja sain antibiootit ja kipulääkkeet..no paranin ihan mahtavasti kuitenkin että hyvä käynti, ei sillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Hih, juu eihän siinä mitään, jäätelö oli hyvää ja meni sukkelasti alas. :-)

      Olipa sinulla salamyhkäisen oloinen lääkärikäynti! :-D Tuli mieleeni eka oma lääkärikäyntini Intiassa, kun niskani kipeytyivät yhtäkkiä ihan liikkumattomiin. Sairaalahuoneessa kaksi naishoitsua hihittelivät ja halusivat antaa minulle piikin. Kun kysyin, että mihinkäs se piikki pistetään, selvisi että takapuoleen. Minä seisoin sängyn vieressä ja laskin housuja sen verran, että sain kankun paljaaksi. Hoitsujen hihittely vain yltyi: ”eikö madame kävisi mieluummin tuohon sänkyyn pitkälleen...” :-D

      Poista
  7. Eeeeeeeeiiiiiiiii!!!!! Miksi meille ei ole laitettu kuvaa sinusta kokkaamassa se hikinauha päässä? :) Se pitäisi kyllä päästä näkemään. Hihii! Voi apua tuota sinun ripulia. Minulla olisi kyllä lähtenyt järki! Minä olen muuten samanlainen kuin sinäkin eli en niin turhan tarkka hygienian kanssa. Minustakin tuntuu että ei saa olla liian varovainen, kun sitten vastustuskyky katoaa ja kaikki tarttuu. Iik! Ja harvemmin minä olen kipeänä. jee! Mutta sitten kun oon, niin oon kyllä tosi huono sairastaja.. kätisen ihan koko ajan! Kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, no ei siinä kyllä olisi paljon katsomista. :-D Mulla on kaksi sellaista ihan kamalan näköistä hikinauhaa, joita vuorottelen, ja toinen on sellainen Niken musta tennishikinauha. :-D Ihan hirveä! Ja kotivaatteetkin on semmoisia rytkyjä, että ukkeli sanoi just yksi päivä, että mun mekko on ihan samannäköinen kuin mitä kerjäläiset tuolla ulkona käyttää...:-D

      Minäkin olen muuten tosi harvoin sairaana, ja siksi olenkin aatelut, että pienet bakteerit ihan oikeasti on vain hyväksi. Mutta mitä tarkoittaa kätistä...hih. Tarkoittaako se samaa kuin kitistä, koska sitä minäkin teen, jos olen sairas. Minulle ei tule kuumetta koskaan (viimeksi on tainnut olla vähän lämpöä n.20 vuotta sitten), mutta sitten kun pikkuisenkin tulee, niin olen jo ihan kuoleman kielissä ja tarvitsen hirveästi sympatiaa ja huolenpitoa. :-)

      Poista
    2. Minä hihittelen täällä yksikseni keskellä yötä. Minua niin nauratti tuo sinun ukon kommentti. Sillä on kyllä tosiaan aina niin suoria kommentteja. hahaa! Minunkin kotivaatteet (no, kaikki muutkin vaatteet..) kaukana hyvistä. Reikiä löytyy kyllä monestakin vaatteesta. No, eipä meillä ikinä kukaan kyläile ja ukkoa ne niin naurattaa, joten minähän pidän niitä niin pitkään kuin reiät ei ole liian isoja :).

      On muuten kummallista että minullakaan ei ole juuri koskaan kuumetta.. ja jos tulee flunssa (mikä yleensä iskee kerran vuodessa, vaikka taisi hypätä kyllä viime vuoden yli! jee!), niin silloin vain menee ääni kamalan matalaksi, mutta ei tule yskää, nuhaa eikä kuumetta. Juu, kätistä ja kitistä on sama asia :). Meidän ei kyllä ikinä passaa sairastaa samassa paikassa.. paitsi jos kummallakin on huolehtivat ukot paikalla. Hihii.

      Poista
    3. Hihii, juu se on yleensä aika suorasukainen. Aluksi se oli minusta hirveän töykeää, ja suutuinkin sille aika useasti, mutta nyt minuakin vaan naurattaa. :-D Reikäiset ja roikkuvat kotivaatteet on kivoja; kuka ihme viitsii hiippailla kotona viimeisen päälle laitettuna. :-)

      Minullakaan ei ollut viime vuonna flunssaa, hih. Viimeisin oli 2010 marraskuussa.

      Poista
    4. Iik! Minulla oli 2010 marraskuussa keuhkoputkentulehdus!!! Sitä ei ollutkaan ikinä ennen ollut. En tajunnut mennä lääkärillekään ennenkuin vasta parin viikon jälkeen kun yskä ei vaan kadonnut.juuh.. ensi kerralla ehdottomasti nopeammin!

      Poista
    5. Me näköjään siten sairastetaankin samaan aikaan. :-D Minulla ei ole koskaan ollut keuhkoputkentulehdusta, joten en tiedä yhtään, millaista se on. Ensi kerralla tosiaan tiedät ainakin mennä aikasemmin lääkärille, jos yskä ei lopu.

      Poista
    6. No, mehän ollaankin kaksoset. :) Keuhkoputkentulehdus oli vaan sellainen että jatkuvasti yskitti ihan kamalasti. :( Ja se oli just silloin kun meillä oli viimeksi Suomen vieraita. huokaus. Ei oikein voitu käydä sitten juuri missään kun minä olin kipeänä ja sitten sairastui kaikki muutkin. voih.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3