Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 16. toukokuuta 2011

Laatuaikaa anopin kanssa

Ukkeli oli taas jonkin aikaa kaukana Suomessa, ja minä olin appivanhempien siipien suojassa täällä Hyderabadissa. Vaikka appivanhemmat tietävät, että pärjään kyllä itseksenikin, jonkinlainen huoli heillä taitaa minusta kuitenkin olla silloin, kun mies ei ole maisemissa. Siksi he soittelivat aika monena päivänä minua anoppilaan lounaalle tai muuten vain käymään. Syynä voi olla myös se, että anoppi on tuntenut olonsa Hyderabadissa aika yksinäiseksi, sillä hän ei ole tässä uudessa asuinpaikassa löytänyt samalla tavalla ystäviä kuin edellisessä Hyderabadin-kodissa. Nelloressa hänellä on tietysti ystäviä vaikka muille jakaa. Siitäkin syystä olen viettänyt aika paljon aikaa anopin kanssa, koska eikös kahden yksinäisen ole parempi olla yhdessä kuin yksin? :-)

Ruoka on anopille - kuten muillekin intialaisille naisille - yksi elämän tärkeimmistä asioista: ensin pitää varmistaa, että rakkaat ihmiset saavat hyvin syödäkseen ja sitten vasta huolehditaan omasta itsestä. Ennen hän soitteli minullekin päivittäin ja kyseli, mitä olen valmistanut hänen pojalleen aamiaiseksi ja mitä meillä on lounaaksi ja päivälliseksi. Hävettää tunnustaa, mutta jossakin vaiheessa hermostuin näihin päivittäisiin kyselyihin niin, että en edes vastannut puhelimeen, kun näin, että anoppi soittaa. Nykyään anoppi ei ole enää soitellut ja kysellyt ruokiemme perään, mutta nyt kun he asuvat taas Hyderabadissa ja käymme anoppilassa aika usein, vihanneksia, hedelmiä ja ruokaa virtaa meille tasaiseen tahtiin. Meiltä päin anoppilaan kulkee sitten tyhjien astioiden virta... :-)

Nykyään anoppi tekee jokaisesta ruoasta kaksi eri versiota: toinen puolikas on mausteisempi, ja se on tarkoitettu hänelle itselleen ja appiukolle; toinen taas on mausteettomampi annos, joka on tarkoitettu vatsavaivaisille, eli miehelleni - ja minullekin tätä nykyä. Minun vatsaongelmani tosin ovat parantuneet aika hyvin, joten voin taas syödä pikkuisen mausteisempaa ruokaakin. En tiedä, auttoivatko lääkkeet vai vatsalle annettu lepo mausteettoman ruokavalion, kahvittomuuden ja kolajuomattomuuden muodossa. Nyt olen taas pikkuhiljaa kokeillut kahviakin, ja se näyttäisi aiheuttavan edelleenkin pieniä ongelmia. Ihmeellistä kyllä, mutta saan kipua ja nykyttelyä vain omasta kahvistani, mutta anopin kahvista minulle ei tule minkäänlaisia ongelmia. Se saattaa johtua siitä, että anoppi taitaa laittaa kahviinsa enemmän maitoa kuin kahvia, tai sitten intialainen sikuri-kahvisekoitus, jonka olen joskus ruokablogissani haukkunut alimpaan maanrakoon, on jotenkin vatsaystävällisempää kuin suomalainen suodatinkahvi.

Anopin mielestä ruoassa täytyy olla chiliä jonkin verran, jotta ruoka maistuisi jollekin. On todennäköistä, että hän piilottaa sitä miehenikin "chilittömään" ruokaan juuri sen verran, että siitä tulee makua mutta että mies ei huomaa chilin läsnäoloa. Itse asiassa anoppi ohjeistikin minua pilkkomaan chilin niin hienoksi, että mieheni ei näe sitä. Suomessa lapsille yritetään syöttää tällä tavalla sipulia; Intiassa näköjään aikuisille chiliä. :-D

Koska ruoka on intialaisille niin tärkeä osa elämää, ruoanlaittokaasun loppuminen on sekin iso juttu. Joillakin on varastossa useampi pullo, ettei heidän tarvitse olla hetkeäkään ilman kaasua: kun vanha pullo loppuu, vaihdetaan uusi tilalle. Meillä kaasupullo kestää kuutisen kuukautta, mikä on intialaisittain hirveän pitkä aika, sillä esimerkiksi anoppilassa kaasupullo tyhjenee kuukaudessa, parissa. Meillä kaasupullo on tuntunut riittävän ja riittävän - kunnes se loppui toissa perjantaina (kesken ruoanlaiton tietysti!), juuri kun mieheni oli Suomessa. Appivanhemmatkin olivat tuolloin Nelloressa käymässä.

Koska valtio avustaa kotitalouksia kaasun hankinnassa (toki kaasua voi hankkia ilman avustuksiakin, jolloin kaasu on kalliimpaa), olen ymmärtänyt, että tilausprosessi vaatii byrokratiaa ja että uutta kaasupulloa saattaa joutua odottelemaan kuukaudenkin päivät. Siksi päätinkin pärjätä ilman kaasua siihen asti, kunnes mies tulee ja hankkii uuden pullon jostain. Olin kyllä nähnyt myytävän pieniä kaasupulloja läheisellä muslimialueella, mutta jätän ihan mieluusti kaiken kaasuun liittyvän hieman kokeneemmille, koska olen joskus ennenkin hieman tunaroinut kaasun kanssa.

Kaasupulloja menossa joillekin onnellisille.

Kun kävin appivanhemmilla heidän palattuaan Nelloresta Hyderabadiin, tulin maininneeksi kaasun loppumisesta anopille, jolloin anoppi ihmetteli, kuinka oikein olin laittanut ruokaa. Häntä huvitti suuresti, kun kerroin valmistaneeni kanacurrya, munakokkelia ja nuudeleita riisinkeittimessä. Ilmeisesti anoppi itse ei ollut tätä keksinyt, koska olen kuullut hänen jälkeenpäin kertovan riisinkeitin-kokkailuistani monille tutuilleenkin. :-)

Vaikka sanoin pärjääväni ihan hyvin ilman kaasua siihen asti, kunnes mieheni tulee, appivanhemmat eivät hyväksyneet vastaväitteitäni, vaan alkoivat soitella sukulaisille ja tuttavilleen: mistä löytyisi ylimääräinen kaasupullo? Kyselykierroksen tuloksena yksi kaasupullo löytyikin eräältä tuttavaperheeltä, josta kävimme sen sitten anopin ja appiukon kanssa hakemassa. Ajelimme kaasupullon kanssa meille, ja appiukko vaihtoi pullon ja kuskasi tyhjän pullon autoon.

Tällä välin anoppi ehti tehdä taloustutkimusta ja käydä läpi ruokatavaramme ja lähes kaiken muunkin näkyvillä olleen: Ovatko nuo banaanit pilaantuneita, kun ne ovat noin mustia? Ne vähän pyöreämmät banaanit olisivat paremman makuisia. Onko sinulla vielä maapähkinöitä/linssejä/korianterijauhetta/tamarindia/riisiä? Näissä maapähkinöissä on ötököitä, näetkö! Mutta ei se mitään; nämä voi vielä käyttää, jos ne laittaa aurinkoon ja paahtaa. Minä otan nämä pähkinät mukaani ja annan sinulle uusia. Missä ne vanhat mustat pöytätabletit ovat? No jos ne kerran homehtuivat, ne kannattaa levittää aurinkoon. Mikä tuo lappu on? Miten teillä voi olla noin iso sähkölasku! Meillä Nelloressa ei ole kuin sen ja sen verran. Ette kai vain käytä ilmastointilaitetta oleskeluhuoneessakin? Jos ilmastointi on päällä näin isossa huoneessa, se vie kauheasti energiaa. Käyttäkää ilmastointia vain yöllä makuuhuoneessa! Onpa sinulla paljon muovipusseja! Ota näistä pusseista itsellesi muutama; minä vien loput itselleni roskapusseiksi. Miksi teillä on noin kauheasti vanhoja sanomalehtiä? Kuinkas monta sanomalehteä teille oikein tulee? Kerkeättekö edes lukemaan niitä kaikkia? Peruuttakaa heti se kolmas sanomalehti - ihan turhaan tilaatte noin monta lehteä! Käytätkö sinä tätä pataa ollenkaan? Pinnoitetuilla pannuilla tulee kyllä ihan mautonta ruokaa. Mitä tuo valkoinen vesimelonin pinnalla oikein on? Onko se pilaantunut? Ai ei. No leikkaapa siitä meille melonia. Ja niin edelleen.

Anoppi ei kysele ilkeyttään (olen tämän vihdoinkin oppinut!), vaan hän antaa ohjeitaan vain siksi, että on tottunut pitämään perheestään huolta ja haluaa neuvoa. Joskus muinoin minulta olisi saattanut mennä hermotkin, mutta nyt olen oppinut keinon, joka pitää meidät molemmat tyytyväisinä: minä kuuntelen anopin neuvot ja ohjeet, otan onkeeni niistä neuvoista, jotka katson itselleni hyödyllisiksi, ja annan loppujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Anoppi on onnellinen, koska saa neuvoa, ja minä olen onnellinen, koska tiedän, että minun ei tarvitse ottaa kaikkea niin hirveän vakavasti ja kirjaimellisesti.

(Tässä yhteydessä on ihan pakko kertoa yksi episodi, joka sattui jonkin aika sitten. Anoppi oli sisarineen Hyderabadissa yhden viikonlopun, koska he olivat tulleet erään sukulaisen häihin. He asuivat kaikki jollakin klubilla mutta tulivat käymään meillä ennen häihin menoa, koska he eivät uskaltaneet jättää kultakorujaan ja käsilaukkujaan klubin hotellihuoneeseen. Istuin oleskeluhuoneessa muiden kanssa, kunnes jossakin vaiheessa menin makuuhuoneeseen ja näin anopin kääntämässä alusvaatehyllyäni! Olin aika hämmästynyt: miksi ihmeessä anoppi penkoo pikkuhousujani?! Pian kuitenkin tajusin, että anoppi oli jemmaamassa korujaan ja käsilaukkuaan niiden alle. :-D Pitääkö tästä nyt sitten päätellä, että vorot eivät - ainakaan täällä päin maailmaa - osaa etsiä arvotavaroita alusvaatteiden joukosta??)

Yhtenä päivänä viime viikolla minulla ja anopilla oli tarkoitus käydä hieman ostoksilla. Kun ostospäivän aamuna olin lähdössä anoppilaan, näin heti, että auton eturengas oli melko tyhjä. Mietin, vieläköhän tuolla uskaltaisi ajaa, ja päätin lopulta kokeilla. Jos pääsisin anoppilaan asti, sieltä kyllä löytyisi apua ja jonkinlainen ratkaisu asiaan. Yritin ajella oikein varovasti ja vältellä kaikkia kuoppia, jottei kumi tussahtaisi tyhjäksi kesken ajon. Pääsin kuin pääsinkin puolityhjällä renkaalla anoppilaan asti, mutta loputkin ilmat olivat matkan aikana kadonneet lähes kokonaan renkaasta. Kun mainitsin renkaasta appiukolle, hän otti heti ohjat käsiinsä: kymmenessä minuutissa joku alakerran poika oli vaihtanut vararenkaan luton kumin tilalle. Sitten käytimme tyhjenneen renkaan huoltoasemalla, jossa löytyi syykin kumin tyhjenemiseen: renkaassa oli parin sentin mittainen ruuvi. Huoltoaseman mies paikkasi renkaan odotellessamme. Tämä on yksi Intian parhaista puolista: kaikenlaista palvelua saa, halvalla ja nopeasti!

Kävimme anopin kanssa muun muassa Sparissa, koska halusin näyttää Sparin - pienen mutta siistin - kalaosaston anopille ja kuulla hänen mielipiteensä siitä.

Anoppi tutkii kaloja.


Kalaosasto sai lopulta ihan hyväksyvän tuomion, mikä johtui luultavasti suurelta osin siitä, että siellä oli akvaario, jossa uiskenteli anopin suosimaa kalalaatua. Jos kala on vielä elossa, niin se on varmasti ainakin tuoretta! Hinnat olivat anopin mielestä tietysti kalliit, mutta yllättyneempi olisin ollut, jos näin ei olisi ollut... :-)

Aiemman postaukseni anopista voi lukea täältä.

14 kommenttia:

  1. Anoppisi kuulostaa ihan tyypilliseltä intialaiselta anopilta! Samanlaisia ohjeita ja muita kommentteja tulee myös minun anoppini suunnalta, kaikki hyvällä tarkoituksella totta kai ;-)

    VastaaPoista
  2. Anna, no hyvä että näitä vastaavanlaisia tapauksia on muitakin! :-) Intialaiset anopit taitaa olla ihan oma lajinsa...

    VastaaPoista
  3. Aikamoista huolehtimista;D En ole itse kokenut,mutta olen kuullut vastaavista tapauksista täällä,sefaradijuutalaisten keskuudessa.Voi olla länsimaalaiselle vähän vaikeaa,mutta on siinä hyvätkin puolensa;D
    Meillä on kaasu tässä talossa sellaistsa,että ei tarvitse huolehtia jos kaasusäiliö loppuu,se tulee koko taloon samasta paikasta ja mittarit sitten laskevat kulutuksen.
    Kiva kuulla,että mahasi alkaa jo voida paremmin:)

    VastaaPoista
  4. Kun vertaa tuota neuvojen ja asioihin puuttumisen tulvaa, alkaa tuntua huvittavalta, että aikanaan itse veti herneet nenään siitä, että anoppi oli joutessaan putsannut meidän kahvinkeittimen viimosen päälle. Että olihan se kyllä paskanen, mutta ei sitä nyt olisi anopin pitänyt mennä putsaamaan. Ihan sama kuin olisi osoittanut, että katso, sulla on likanen kahvinkeitin, etkö osaa hoitaa kotiasi hyvin... Taisit saada kertavierailulla niin paljon ohjeita, että en ole saanut niitä tuon vertaa edes tämän neljäntoista vuoden aikana.

    VastaaPoista
  5. Olipas rasittavan kuuloinen anopin vierailu, mutta en voi olla ihailematta anoppisi (varmaankin tahatonta) ekologisuutta :) Kaikki vähänkin käyttökelpoinen säästöön ja energiaa ei tuhlata!

    Ihastelee uusi lukijasi,
    Puolitie

    VastaaPoista
  6. Meidän tuttavien lomatalossa Ranskassa on pullokaasu ja mä aina pelkään, että kaasu loppuu juuri kun saanut jotain pannulle.

    VastaaPoista
  7. oih, mikä anoppi!!! huh huh! Onneksi olet tosiaan oppinut sopivasti kuuntelemaan mutta niin että annat suurimman osan vaan mennä toisesta korvasta ulos :). Se taitaakin olla parasta! Minä en kertakaikkiaan kestä just sellaista 'minä tiedän kaikki parhaiten'.. hmm.. johtuukohan se lie siitä että MINÄ just tiedänkin kaikki parhaiten.. hmm... Hihii! :)
    Mutta kyllä minä ainakin jättäisin vastaamatta puhelimeen. Eihän sitä aina jaksa selitellä toiselle kaikkea.. varsinkin kun tietää että se ei ole kuitenkaan tyytyväinen vastauksiin. Hihii!

    VastaaPoista
  8. Yaelian, ”huolehtimista” tosiaan. ;-) Aikamoinen totuttelu mulla on kyllä ollutkin, mutta nyt tuntuu, että olen ehkä pikkuhiljaa vihdoinkin asennoitumaan neuvoihin oikein (eli en ota enää niitä niin vakavasti). Tuli muuten mieleen, että ovatko nuo sefaradijuutalaiset niitä samoja tyyppejä, jotka harrastavat Israelissa järjestettyjä avioliittojakin? Jos on, niin ehkä näillä asioilla on jotain yhteyttä toistensa kanssa....

    Kuulostaa ihanan helpolta tuo teidän kaasusysteemi! Olen kuullut, että Intiassakin olisi jossain taloissa sellaisia ”keskussysteemejä”, että kaasu tulee jokaiseen taloon putkia pitkin. Mutta täällä ne eivät ole oikein saavuttaneet suosiota, kun ihmiset eivät luota niihin, kun he pelkäävät, että putkeen tulee vuoto. Sellaista putkivuotoahan ei ole niin helppo havaita kuin vuotoa omassa keittiössä, jossa kaasun hajun huomaa heti.

    Sisko, kunpa pääsisikin eroon siitä ajattelutavasta, että neuvot tai ohjeet ovat automaattisesti moitteita. Mutta toisaalta meillä Suomessa ihmiset elävät muutenkin niin itsenäisesti, eikä toisten asioihin ja elämäntyyleihin yleensä puututa, että ehkä se senkin takia koetaan loukkauksena, jos joku alkaakin yhtäkkiä neuvomaan tai putsailemaan toisten kahvinkeittimiä. :-) Kyllä minullakin on mennyt tosi kauan aikaa, että olen tottunut hyväätarkoittavien neuvojen tulvaan, ja aina silloin tällöin vieläkin, jos itsellä on huono päivä, meinaa hermot mennä! Oikein heikkona hetkenä valitan S:lle, että sun äitis sanoi taas niin ja näin, jolloin S. kommentoi, että ei sun tarvi niitä äidin neuvoja kuunnella; ei niitä kukaan muukaan kuuntele. :-)

    Puolitie, tervetuloa lukijaksi! :-) Anopin vierailut ovat yleensä enemmän tai vähemmän rasittavia, mutta tämä oli erityisen rasittava vielä siksi, että se oli sellainen ihan puskista tullut vierailu, enkä ollut kerennyt varautua siihen etukäteen mitenkään. Normaalisti olisin ainakin jemmannut sen sähkölaskun ja järjestellyt vähän keittiötä ja jääkappia (piilotellut jotain juttuja jne., hihii).

    Luulen, että anopin ekologisuuden taustalla on nuukuus, sillä laskukone raksuttaa anopin päässä koko ajan. :-) Täytyykin ruveta suhtautumaan siihen ekologisuutena, niin ehkä se pennin (tai rupioiden) venyttäminen ei ärsytä minua niin paljon. :-)

    Allu, samaa olen minäkin aina pelännyt, ja nyt se pelko sitten toteutui! Olen aina miettinyt, että eikö kaasupulloissa voisi olla jonkinlainen systeemi, josta näkisi ulkoapäin, miten paljon pullossa on kaasua jäljellä. Vaikka joku mittari tai jotain.

    Laura, hihii, mulla on ihan tuo sama asenne, että turha tulla minua neuvomaan: MINÄ kyllä tiedän parhaiten! :-DD Vielä minä jotenkin ymmärtäisin nuo anopin neuvot, jos olisin joku 18-kesäinen tuore miniä, mutta kun olen jo vanha akka ja olen selvinnyt ilman anopin neuvoja tähänkin asti ilman sen suurempia katastrofeja... :-) Kun en saa anoppia kuitenkaan hiljennettyä, niin on vain pitänyt oppia olemaan kuuntelematta. Mulla on päässä anoppisuodatin, hihii.

    Mä en muutenkaan tykkää jaaritella puhelimessa, enkä varsinkaan anopin kanssa, kun sen kanssa tulee aina puhelimessa jotain ihme-väärinkäsityksiä. Kai se on se, kun ei näe toisen naamaa, niin tulee luettua rivien välistä ja tehtyä kärpäsistä härkäsiä... :-)

    VastaaPoista
  9. En voinut jättää tota kaasun mittausasiaa sikseen :) Mahtasko nää tälläset toimia? http://www.gasgauge.co.nz/

    Mullakin on kuistilla muurikan parina kaasupullo, jota on käytetty jo pari kesää, kun niin vähän grillataan. Joka lettutaikinan kanssa pelkään, että mitenköhän käy, pitääkö siirtyä sisälle sähköhellan pariin.

    VastaaPoista
  10. Sisko, onko tollasia oikeasti keksitty! :-) Mä en kyllä ihan blondina ymmärtänyt, että miten tuo toimii, vaikka lueskelin noita sivuja. Miten se mittari osaa lukea pullon ulkopuolelta, paljonko sisäpuolella on... hihii. Mutta kuulostaa joka tapauksessa ihan uskomattoman hyvältä jutulta. Tuolla voisi varmaan pelastaa aika monen intialaisen keitokset. ;-)

    VastaaPoista
  11. Joo, kyllä mua olisi ihmetyttänyt, jos ei olisi tuollaisia värkkejä. Ymmärsin ton toimivan niin, että se kaasu ja pelkkä ilma on eri lämpöisiä ja tuo käytännössä mittaa sitä kyljen lämpötilaa ja sitten näyttää sen kaasun rajan. Haikailin tollasta kotiinkin, mutta mulle luvattiin tavan kaasupullon tilalle seuraavalla vaihdolla komposiittipullo, josta näkee kuulemma läpi sen kaasun määrän.

    VastaaPoista
  12. Sisko, taidankin tietää, kenen puoleen kaasuasioissa kääntyä, jos tarvis tulee. ;-)

    VastaaPoista
  13. Kirjoitukset miehesi sukulaisista ovat mielestäni tosi hauskoja, luen näitä aina suu korvissa :)

    Vaaleapaahtoisessa kahvissa, mitä Suomessa myytävät kahvilaadut pääasiassa ovat (Juhlamokka, Presidentti), on enemmän happoja kuin tummapaahtoisessa ja ovat siten rasittavampia vatsalle. Ainakin Presidenttiä saa myös tummemmalla paahtoasteella. Joskus tuntuu kyllä, etteivät tummapaahtoisetkaan sovi omalle vatsalle :(

    Tiina

    VastaaPoista
  14. Hihii, Tiina, kyllä muakin joskus nuo sukulaiset naurattaa... ja joskus ne ottavat ihan hirveästi päähän! :-D

    Enpä tiennytkään tuota paahtoasteen ja happoisuuden yhteyttä. Ihmetyttikin, miksi omista suomalaisista kahvilaaduista tuntuu tulevan ongelmia, mutta anopin sikuri-maito-(juu, ja on siellä joukossa ehkä vähän sitä kahviakin, heh) -sekoitukset tuntuvat menevän alas ongelmitta. Täytyykin kokeilla tummapaahtoisempaa kahvia, vaikka se taitaakin olla vähän kalliimpaa... Mutta samallahan voinkin sitten vähentää kahvinjuontia. ;-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3