Laatuaikaa anopin kanssa

Ukkeli oli taas jonkin aikaa kaukana Suomessa, ja minä olin appivanhempien siipien suojassa täällä Hyderabadissa. Vaikka appivanhemmat tietävät, että pärjään kyllä itseksenikin, jonkinlainen huoli heillä taitaa minusta kuitenkin olla silloin, kun mies ei ole maisemissa. Siksi he soittelivat aika monena päivänä minua anoppilaan lounaalle tai muuten vain käymään. Syynä voi olla myös se, että anoppi on tuntenut olonsa Hyderabadissa aika yksinäiseksi, sillä hän ei ole tässä uudessa asuinpaikassa löytänyt samalla tavalla ystäviä kuin edellisessä Hyderabadin-kodissa. Nelloressa hänellä on tietysti ystäviä vaikka muille jakaa. Siitäkin syystä olen viettänyt aika paljon aikaa anopin kanssa, koska eikös kahden yksinäisen ole parempi olla yhdessä kuin yksin? :-)

Ruoka on anopille - kuten muillekin intialaisille naisille - yksi elämän tärkeimmistä asioista: ensin pitää varmistaa, että rakkaat ihmiset saavat hyvin syödäkseen ja sitten vasta huolehditaan omasta itsestä. Ennen hän soitteli minullekin päivittäin ja kyseli, mitä olen valmistanut hänen pojalleen aamiaiseksi ja mitä meillä on lounaaksi ja päivälliseksi. Hävettää tunnustaa, mutta jossakin vaiheessa hermostuin näihin päivittäisiin kyselyihin niin, että en edes vastannut puhelimeen, kun näin, että anoppi soittaa. Nykyään anoppi ei ole enää soitellut ja kysellyt ruokiemme perään, mutta nyt kun he asuvat taas Hyderabadissa ja käymme anoppilassa aika usein, vihanneksia, hedelmiä ja ruokaa virtaa meille tasaiseen tahtiin. Meiltä päin anoppilaan kulkee sitten tyhjien astioiden virta... :-)

Nykyään anoppi tekee jokaisesta ruoasta kaksi eri versiota: toinen puolikas on mausteisempi, ja se on tarkoitettu hänelle itselleen ja appiukolle; toinen taas on mausteettomampi annos, joka on tarkoitettu vatsavaivaisille, eli miehelleni - ja minullekin tätä nykyä. Minun vatsaongelmani tosin ovat parantuneet aika hyvin, joten voin taas syödä pikkuisen mausteisempaa ruokaakin. En tiedä, auttoivatko lääkkeet vai vatsalle annettu lepo mausteettoman ruokavalion, kahvittomuuden ja kolajuomattomuuden muodossa. Nyt olen taas pikkuhiljaa kokeillut kahviakin, ja se näyttäisi aiheuttavan edelleenkin pieniä ongelmia. Ihmeellistä kyllä, mutta saan kipua ja nykyttelyä vain omasta kahvistani, mutta anopin kahvista minulle ei tule minkäänlaisia ongelmia. Se saattaa johtua siitä, että anoppi taitaa laittaa kahviinsa enemmän maitoa kuin kahvia, tai sitten intialainen sikuri-kahvisekoitus, jonka olen joskus ruokablogissani haukkunut alimpaan maanrakoon, on jotenkin vatsaystävällisempää kuin suomalainen suodatinkahvi.

Anopin mielestä ruoassa täytyy olla chiliä jonkin verran, jotta ruoka maistuisi jollekin. On todennäköistä, että hän piilottaa sitä miehenikin "chilittömään" ruokaan juuri sen verran, että siitä tulee makua mutta että mies ei huomaa chilin läsnäoloa. Itse asiassa anoppi ohjeistikin minua pilkkomaan chilin niin hienoksi, että mieheni ei näe sitä. Suomessa lapsille yritetään syöttää tällä tavalla sipulia; Intiassa näköjään aikuisille chiliä. :-D

Koska ruoka on intialaisille niin tärkeä osa elämää, ruoanlaittokaasun loppuminen on sekin iso juttu. Joillakin on varastossa useampi pullo, ettei heidän tarvitse olla hetkeäkään ilman kaasua: kun vanha pullo loppuu, vaihdetaan uusi tilalle. Meillä kaasupullo kestää kuutisen kuukautta, mikä on intialaisittain hirveän pitkä aika, sillä esimerkiksi anoppilassa kaasupullo tyhjenee kuukaudessa, parissa. Meillä kaasupullo on tuntunut riittävän ja riittävän - kunnes se loppui toissa perjantaina (kesken ruoanlaiton tietysti!), juuri kun mieheni oli Suomessa. Appivanhemmatkin olivat tuolloin Nelloressa käymässä.

Koska valtio avustaa kotitalouksia kaasun hankinnassa (toki kaasua voi hankkia ilman avustuksiakin, jolloin kaasu on kalliimpaa), olen ymmärtänyt, että tilausprosessi vaatii byrokratiaa ja että uutta kaasupulloa saattaa joutua odottelemaan kuukaudenkin päivät. Siksi päätinkin pärjätä ilman kaasua siihen asti, kunnes mies tulee ja hankkii uuden pullon jostain. Olin kyllä nähnyt myytävän pieniä kaasupulloja läheisellä muslimialueella, mutta jätän ihan mieluusti kaiken kaasuun liittyvän hieman kokeneemmille, koska olen joskus ennenkin hieman tunaroinut kaasun kanssa.

Kaasupulloja menossa joillekin onnellisille.

Kun kävin appivanhemmilla heidän palattuaan Nelloresta Hyderabadiin, tulin maininneeksi kaasun loppumisesta anopille, jolloin anoppi ihmetteli, kuinka oikein olin laittanut ruokaa. Häntä huvitti suuresti, kun kerroin valmistaneeni kanacurrya, munakokkelia ja nuudeleita riisinkeittimessä. Ilmeisesti anoppi itse ei ollut tätä keksinyt, koska olen kuullut hänen jälkeenpäin kertovan riisinkeitin-kokkailuistani monille tutuilleenkin. :-)

Vaikka sanoin pärjääväni ihan hyvin ilman kaasua siihen asti, kunnes mieheni tulee, appivanhemmat eivät hyväksyneet vastaväitteitäni, vaan alkoivat soitella sukulaisille ja tuttavilleen: mistä löytyisi ylimääräinen kaasupullo? Kyselykierroksen tuloksena yksi kaasupullo löytyikin eräältä tuttavaperheeltä, josta kävimme sen sitten anopin ja appiukon kanssa hakemassa. Ajelimme kaasupullon kanssa meille, ja appiukko vaihtoi pullon ja kuskasi tyhjän pullon autoon.

Tällä välin anoppi ehti tehdä taloustutkimusta ja käydä läpi ruokatavaramme ja lähes kaiken muunkin näkyvillä olleen: Ovatko nuo banaanit pilaantuneita, kun ne ovat noin mustia? Ne vähän pyöreämmät banaanit olisivat paremman makuisia. Onko sinulla vielä maapähkinöitä/linssejä/korianterijauhetta/tamarindia/riisiä? Näissä maapähkinöissä on ötököitä, näetkö! Mutta ei se mitään; nämä voi vielä käyttää, jos ne laittaa aurinkoon ja paahtaa. Minä otan nämä pähkinät mukaani ja annan sinulle uusia. Missä ne vanhat mustat pöytätabletit ovat? No jos ne kerran homehtuivat, ne kannattaa levittää aurinkoon. Mikä tuo lappu on? Miten teillä voi olla noin iso sähkölasku! Meillä Nelloressa ei ole kuin sen ja sen verran. Ette kai vain käytä ilmastointilaitetta oleskeluhuoneessakin? Jos ilmastointi on päällä näin isossa huoneessa, se vie kauheasti energiaa. Käyttäkää ilmastointia vain yöllä makuuhuoneessa! Onpa sinulla paljon muovipusseja! Ota näistä pusseista itsellesi muutama; minä vien loput itselleni roskapusseiksi. Miksi teillä on noin kauheasti vanhoja sanomalehtiä? Kuinkas monta sanomalehteä teille oikein tulee? Kerkeättekö edes lukemaan niitä kaikkia? Peruuttakaa heti se kolmas sanomalehti - ihan turhaan tilaatte noin monta lehteä! Käytätkö sinä tätä pataa ollenkaan? Pinnoitetuilla pannuilla tulee kyllä ihan mautonta ruokaa. Mitä tuo valkoinen vesimelonin pinnalla oikein on? Onko se pilaantunut? Ai ei. No leikkaapa siitä meille melonia. Ja niin edelleen.

Anoppi ei kysele ilkeyttään (olen tämän vihdoinkin oppinut!), vaan hän antaa ohjeitaan vain siksi, että on tottunut pitämään perheestään huolta ja haluaa neuvoa. Joskus muinoin minulta olisi saattanut mennä hermotkin, mutta nyt olen oppinut keinon, joka pitää meidät molemmat tyytyväisinä: minä kuuntelen anopin neuvot ja ohjeet, otan onkeeni niistä neuvoista, jotka katson itselleni hyödyllisiksi, ja annan loppujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Anoppi on onnellinen, koska saa neuvoa, ja minä olen onnellinen, koska tiedän, että minun ei tarvitse ottaa kaikkea niin hirveän vakavasti ja kirjaimellisesti.

(Tässä yhteydessä on ihan pakko kertoa yksi episodi, joka sattui jonkin aika sitten. Anoppi oli sisarineen Hyderabadissa yhden viikonlopun, koska he olivat tulleet erään sukulaisen häihin. He asuivat kaikki jollakin klubilla mutta tulivat käymään meillä ennen häihin menoa, koska he eivät uskaltaneet jättää kultakorujaan ja käsilaukkujaan klubin hotellihuoneeseen. Istuin oleskeluhuoneessa muiden kanssa, kunnes jossakin vaiheessa menin makuuhuoneeseen ja näin anopin kääntämässä alusvaatehyllyäni! Olin aika hämmästynyt: miksi ihmeessä anoppi penkoo pikkuhousujani?! Pian kuitenkin tajusin, että anoppi oli jemmaamassa korujaan ja käsilaukkuaan niiden alle. :-D Pitääkö tästä nyt sitten päätellä, että vorot eivät - ainakaan täällä päin maailmaa - osaa etsiä arvotavaroita alusvaatteiden joukosta??)

Yhtenä päivänä viime viikolla minulla ja anopilla oli tarkoitus käydä hieman ostoksilla. Kun ostospäivän aamuna olin lähdössä anoppilaan, näin heti, että auton eturengas oli melko tyhjä. Mietin, vieläköhän tuolla uskaltaisi ajaa, ja päätin lopulta kokeilla. Jos pääsisin anoppilaan asti, sieltä kyllä löytyisi apua ja jonkinlainen ratkaisu asiaan. Yritin ajella oikein varovasti ja vältellä kaikkia kuoppia, jottei kumi tussahtaisi tyhjäksi kesken ajon. Pääsin kuin pääsinkin puolityhjällä renkaalla anoppilaan asti, mutta loputkin ilmat olivat matkan aikana kadonneet lähes kokonaan renkaasta. Kun mainitsin renkaasta appiukolle, hän otti heti ohjat käsiinsä: kymmenessä minuutissa joku alakerran poika oli vaihtanut vararenkaan luton kumin tilalle. Sitten käytimme tyhjenneen renkaan huoltoasemalla, jossa löytyi syykin kumin tyhjenemiseen: renkaassa oli parin sentin mittainen ruuvi. Huoltoaseman mies paikkasi renkaan odotellessamme. Tämä on yksi Intian parhaista puolista: kaikenlaista palvelua saa, halvalla ja nopeasti!

Kävimme anopin kanssa muun muassa Sparissa, koska halusin näyttää Sparin - pienen mutta siistin - kalaosaston anopille ja kuulla hänen mielipiteensä siitä.

Anoppi tutkii kaloja.

Kalaosasto sai lopulta ihan hyväksyvän tuomion, mikä johtui luultavasti suurelta osin siitä, että siellä oli akvaario, jossa uiskenteli anopin suosimaa kalalaatua. Jos kala on vielä elossa, niin se on varmasti ainakin tuoretta! Hinnat olivat anopin mielestä tietysti kalliit, mutta yllättyneempi olisin ollut, jos näin ei olisi ollut... :-)

Aiemman postaukseni anopista voi lukea täältä.