Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 4. lokakuuta 2019

Kokateetä ja savustusta

En ole koskaan nähnyt kolumbialaisissa marketeissa kokateetä, mutta kun menin täällä Santa Cruzissa ostamaan lähikaupasta vihreää teetä, huomasin siinä vihreiden teepakettien vieressä kokateetä. Sitä oli ostettava heti kokeeksi!

Kokasta ja kokaiinista mitään tietämättömälle (kuten itselleni) kokateestä tulee heti ensimmäisenä mieleen kokaiini. Saakohan kokateestäkin jotain kiksejä? Pikainen googletus kuitenkin paljasti, että kokateellä ei ole todellakaan mitään huumaavia vaikutuksia. Kokateetä voisi ajatella ennemminkin terveysjuomana kuin pikatrippinä toiseen todellisuuteen.

Teen valmistuksessa ei ole käytetty mitään muuta kuin kokapuun lehtiä.


Kokateellä sanotaan olevan paljon hyviä terveysvaikutuksia. Kokateetä – ja kokapuun lehtiä yleensä – käytetään vuoristotaudin ehkäisyyn, sillä koka vilkastuttaa verenkiertoa ja parantaa hapen kulkeutumista aivoihin. Koka edistää myös ruoansulatusta, minkä tähden kokateetä tarjotaankin usein aterian jälkeen. Muihin (väitettyihin) terveysvaikutuksiin kuuluvat muun muassa karieksen ja osteoporoosin ehkäiseminen, fyysisen vastustuskyvyn parantaminen, turvotuksen vähentäminen, keskittymis- ja huomiointikyvyn sekä muistin parantaminen, kolesterolin alentaminen ja vanhenemisen ehkäiseminen. Nyt sitten vain kokateetä juomaan, niin saan elää terveenä ja ikinuorena!

Miltä kokatee sitten maistui?


Oma mielipiteeni on, että ei yhtään miltään. Tee näytti ja tuoksui ihan vihreältä teeltä, ja makukin oli hyvin samanlainen – heinämäinen ja mitäänsanomaton. Ei jatkoon. Koska en huomannut teellä edes mitään myönteisiä vaikutuksia (yhden kupposellisen jälkeen pitäisi toki huomata heti radikaaleja muutoksia 😆), en taida ryhtyä kokateen ystäväksi. Kyllä minä voin sitä silloin tällöin juoda, kuten vihreää teetäkin, mutta en mitenkään himoitse seuraavaa kupillista.

Kokaiinilla ja kokalla on toki yhteys, sillä kokaiinia saadaan kokapuun lehdistä. Kokalehtien kokaiinipitoisuus on kuitenkin hyvin pieni, vain alle yhden prosentin, joten kokaiinin valmistukseen tarvitaan valtava määrä kokalehtiä. Jotta saataisin yksi kilo puhdasta kokaiinia, lehtiä tarvitaan 300–400 kiloa. Tästä pystyy helposti päättelemään, että pienillä takapihaviljelmillä ei pitkälle pötkitä, vaan tarvitaan valtavat viljelmät, ennen kuin toiminta on kannattavaa. Kokaiinin valmistusprosessi on myös kohtalaisen monimutkainen, joten kokaiinia ei todellakaan keitellä missään kotikeittöissä.

Jos kokaiinin valmistuprosessi kiinnostaa, tässä on helposti ymmärrettävä ja lyhyt video aiheesta:



Löysin myös Coca-Colan historian, kun siitäkin oli joskus aiemmin puhetta. Vapaasti suomennettuna syntytarina menee näin:

Coca-Cola on saanut nimensä kokaiinista (coca) sekä kolapähkinästä (cola), joka on kofeiinipitoisempaa kuin kahvi. 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa oli syntynyt vastustusta alkoholia kohtaan, joten apteekkari John Stith Pemberton päätti kehitellä juoman, jossa ei olisi yhtään alkoholia mutta joka kuitenkin piristäisi. Lopulta hän patentoi juoman, Coca-Colan, johon tuli muun muassa kokaiinia, kofeiinia ja kolapähkinää. Tätä uutta juomaa mainostettiin vuonna 1900 seuraavasti: Jos sinua väsyttää, ota Coca-Cola, ja väsymyksesi lähtee.

Yritys alkoi kuitenkin saada pian valituksia siitä, että se myi pullotettua huumetta, minkä seurauksena juomasta poistettiin kokaiini vuonna 1902. Kokapuun lehtien käyttöä Coca-Colassa kuitenkin jatkettiin ja jatketaan edelleen. Stepan Company, joka tuottaa Coca-Colan valmistuksessa tarvittavaa kokalehtiuutetta, on itse asiassa ainoa yritys Yhdysvalloissa, joka saa tuoda laillisesti maahan kokapuun lehtiä. Lehdet tuodaan maahan enimmäkseen Perusta, mutta vähemmässä määrin myös Boliviasta.

Minusta on mielenkiintoista, että kokapuun lehtiä ei mainita Coca-Colan ainesosalistassa lainkaan, vaan valmistusaineissa puhutaan vain "kasvisuutteista". Ehkä ihmiset yhdistävät mielessään niin vahvasti kokan ja kokaiinin, että kokan maininta saisi ihmiset kauhistumaan ja Coca-Colan myynnin laskemaan (tai sitten nousemaan 😆).

Ei Coca-Colaa vaan soijakastiketta. Hinnoittelua bolivialaiseen tyyliin.

Täällä elettiin viime viikon lopulla ja tämän viikon alussa vähän ankeita aikoja, kun ilmassa oli niin paljon savua. Olikohan se lauantaiaamu, kun avasin makuuhuoneen oven ja tulin keittiöön, kun huomasin niin pistävän savun hajun, että oli pakko laittaa ilmastointi päälle. En ensin tajunnut, mistä haju tuli, mutta kun katsoin ulos ikkunasta, tajusin sen tulevan ulkoa, sillä koko maisema oli utuisen savuinen (enpä tullut ottaneeksi kuvaa). Tilanne oli samanlainen monena aamuna sen jälkeenkin.

Savusaasteiden syynä ovat metsäpalot, jotka ovat syntyneet kaskeamisesta. En ole ihan varma, vastaako suomen sana 'kaskeaminen' täysin täkäläistä chaqueos-termiä, mutta luulen niin, koska metsää poltetaan sitä varten, että saataisiin lisää viljelys- tai laidunmaata. Kun metsää poltetaan ilman minkäänlaisia varotoimenpiteitä, ja maasto on kuivaa, palot pääsevät helposti leviämään epätoivotuille alueille.

Kaskeamista harrastetaan Boliviassa joka vuosi näihin aikoihin, ja myös maastoon levinneitä metsäpaloja syntyy vuosittain. Paloja on ollut tänä vuonna kuitenkin poikkeuksellisen paljon, sillä Evo Moralesin hallitus antoi luvan kontrolloituun metsän polttamiseen, jos tarkoituksena on maanviljelyalueen laajentaminen. Ympäristöaktivistit syyttävätkin paloista Moralesin hallitusta, sillä kuka polttamista kontrolloi ja miten. Voimakkaat tuulet ovat levittäneet paloja entisestään ja kuljettaneet savun muun muassa Santa Cruziin. Metsäpalot ovat tuhonneet Boliviassa tähän mennessä jo yli 5,3 miljoonaa hehtaaria metsää, ja tilanne on monin paikoin katastrofaalinen. Erityisen paha tilanne on Chiquitanian alueella Santa Cruzin departementissa, jossa tuli on aiheuttanut valtavia tuhoja ainutkertaiselle Chiquitanon sademetsälle.

Savutilanne taisi olla pahin maanantaina, jolloin ilmanlaatu oli niin huono, että ihmisiä – erityisesti riskiryhmiin kuuluvia – kehotettiin välttämään pidempiaikaista ulkona oleskelua ja fyysistä rasitusta sekä käyttämään hengityssuojaimia. Minä en tiennyt tuollaisista ohjeista vielä maanantaiaamuna mitään, joten mitäpä tein? Läksin tietysti pitkähkölle kävelylenkille.

Kymmenen jälkeen ilma oli jo kirkastunut.
Näin yhdessä puistossa tällaisia puihin ripustettuja pulloja, jotka oli leikattu toiselta puolelta auki ja jotka sisälsivät siemeniä linnuille. Pullon kyljessä oli tekstejä hastagilla #SOSChiquitania, joten näillä on selvästikin haluttu muistaa Chiquitanian paloissa menehtyneitä eläimiä. Tässä pullossa lukee "kotini on liekeissä; pidä huolta minusta", ja tuli oikein tippa silmään, kun rupesin miettimään kaikkia metsäpaloissa kuolleita eläimiä. Voi surkeuden surkeus.

Käveleminen tuntui varsinkin alkumatkasta hankalalta, enkä olisi jaksanut eteenpäin, kun olo tuntui jotenkin niin raskaalta. Mietin, että ehkä edellisen päivän salitreeni painoi vielä, tai ehkä syynä oli kuumuus. Lämpötila nousi maanantaina 36 asteeseen, mutta ei tuolloin aamupäivällä vielä niin kuuma ollut; ehkä vain jotain 30 astetta. Toki jaksamattomuuden syynä saattoi olla savukin, vaikka sitä ei enää näkynytkään – mene ja tiedä.

Talo vuokralla.




Läheisten yliopistojen ympäristö jaksaa viehättää minua, koska alueella on niin eläväinen meininki.


Erityisesti lounasaikaan alueella on hauska kävellä, kun kokonaiset kanat pyörivät grilleissä ja kadun varrelle asetelluista avogrilleistä nousee huumaava tuoksu. Ravintolat ovat varsin yksinkertaisia värikkäine muovituoleineen, mutta ne ovat erittäin suosittuja opiskelijoiden keskuudessa, jotka haluavat syödä edullisesti grillattua kanaa ja riisiä.




Kello tulee kohta puoli yhdeksän, ja minä odottelen, että ukkeli tulisi töistä, että pääsisimme lähtemään syömään. Eipä tässä muuta!

Muiskis! 😘

21 kommenttia:

  1. "Hauska" roskis vuokrattavan talon edessä 😏😏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En huomannutkaan, mutta niinpä onkin. Nuo roskikset talojen edessä on täällä ihan norminäky, ja tuo on vielä aika pieni. :-) Kirjoittelinkin joskus noista roskiksista, mutta en nyt löydä sitä postausta tähän hätään.

      Poista
  2. Sääli nuo metsäpalot ja kulotukset/kaskeamiset :-(
    Toisaalta jos minä en täällä vetelisi banskua napaan, niin noiltakin saatettaisiin välttyä. Niin ja näin aina paha.

    On muistaakseni ollut jo jossain kohti puhetta kuinka kokis on koukuttanut ;-D

    Kun nyt katsoin tota kokaiinin valmistusta niin ei mikään ihmekkään sen tappavasta voimasta.. Samoin katsoin joskus dokumentin, muistaakseni krokotiilihuumeesta... se taisi olla keitelty veskinpesuaineista..hyi helvetto sentään!! Kaikkee sitä maailmassa.

    Värikästä menoa siellä ja ota iisisti noin helteisellä kelillä ;-D

    -m


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääli todellakin. :-( Erityisesti surettavat kaikki viattomat eläimet...

      Juu, minäkin muistelin, että jossakin kommenttiosiossa ollaan spekuloitu, onko kokiksessa ollut joskus kokaiinia, ja siksi pitikin kirjoittaa nyt tuo syntystoori, kun osui sopivasti hollille. :-)

      Minuakin hirvitti, mitä kaikkea kokaiiniin laitetaan. Erityisesti puistatti tuo kerosiini. Mulle kerosiini on muutenkin sellainen, että jo pelkkä haju saa aikaan oksennusrefleksin. Kerran ukkeli tilasi baarissa jonkin drinkin, joka haisi minusta kerosiinille, ja mun piti lähteä vessaan oksentamaan. Onneksi laatta ei kuitenkaan lentänyt, ja paha olo meni ohi, mutta en pystynyt istumaan lähelläkään sitä juomaa.

      Mutta kun "järjellä" ajattelee, niin jostain hedelmistä tai kasviksista ei taitaisi tulla kummoistakaan huumetta. :-) Että kai niiden lähtöaineidenkin pitää olla kamalaa myrkkyä, että saadaan tehokas lopputuote.

      Mukavaa viikonloppua! <3 Tänne on luvattu viikonlopuksi kylmää ja sateista, joten ei ole pelkoa lämpöuupumuksesta. :-)

      Poista
  3. Kokatee on tuttua, join sitä joka päivä 2 kuukauden aikana Perussa, mutta en huomannut kyllä mitenkään sen vaikutusta, tosin en mennyt minnekkään korkeille paikoille siellä,ehkä jos olisin mennyt Machu Pichuun siitä olisi ollut hyötyä:D Ostin myös paketillisen mukaani sieltä kun lähdin sieltä pois toisella kerralla.
    Kurjaa tuollaiset ilmansaasteet, täälläkin on kun on se kamala kokkopolttopyhä, vaikka viranoimaiset pyytävät ettei kokkoja poltettaisi,ja silloin kun on metsäpaloja.Tosin ei varmaan yhtä pahasti tunnu kuin Boliviassa. Esim.Caracasissa tuntui välillä että vaikeaa hengittää,enkä sillooin vielä tiennyt että minulla on astma, sillä kaupunki sijaitsee ikäänkuin "ammeessa" vuorien ympäröimänä, ja saasteita oli ilmassa tosi paljon. Evo Morales ei taida olla ihan täysin hyvä valinta Bolivialle, kuten ei lopulta ollut chavezkaan Venezuelassa... Mukavaa viikonloppua Satu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa et vain huomannut kokateen vaikutusta, kun sinähän olet hirmu nuoren näköinen. ;-) Minä en oikein innostunut kokateestä, ja ennemmin juon sitten vaikka vihreää teetä, josta en tykkää suuremmin siitäkään. Juon sitä siksi, kun joskus illalla tekee mieli jotain juotavaa, mutta en viitsi enää juoda siihen aikaan mitään kofeiinipitoista. En ole nähnyt täällä rooibos- tai valkoista teetä, joita saattaisin myös Suomessa juoda.

      Muistankin, että olet kertonut siitä kokonpolttopäivästä. Nyt tajuan entistä paremmin, miten kamala sellainen päivä voi olla, jos on vielä astmaakin. :-(

      Medellin on samalla lailla "ammeessa" kuin Caracascin, ja koska meidän talo on siellä ylempänä vuorilla, joinakin päivinä oikein näkee, kuinka saastepilvi leijuu laakson yllä.

      Enemmistö tuntuu vastustavan Evoa, ja juuri paraillaankin Santa Cruzissa on meneillään jättimäinen mielenosoitus mm. Evon jatkokautta vastaan. Täällähän on reilun parin viikon päästä presidentinvaalit, ja saa nähdä miten käy!

      Mukavaa viikonloppua sinullekin Jael! Ja Bambille terkkuja! <3

      Poista
    2. Minäkin Helenan tavoin juon vihreää jasmiiniteetä, josta pidän paljon. Toivottavasti sellaista löytyy Santa Cruzissakin

      Poista
    3. En osaa laittaa sellaista pusuhymiötä, mutta jos osaisin, laittaisin sen tähän. :-)

      IC Nortessa on tosi hyvät teevalikoimat, joten pitääpä katsella sieltä, jos vaikka löytyisi jasmiiniteetäkin. Ihme on jos ei löydy!

      Poista
    4. Kiva, että sieki tykkäät vihreästä jasmiiniteestä! Opin juomaan sitä Kiinassa myös ruuan kanssa, mutta täällä kotona on eri ruokajuomat! :)

      Poista
    5. Kiitos teille molemmille vinkistä! <3

      Poista
    6. Vihreässä ja valkoisessa teessä on kyllä kofeiinia, joissakin lajikkeissa ihan kahviin verrattavia määriä.
      T. Marsa

      Poista
    7. Mitä ihmettä, oikeinko tosiaan. Kääk! Mie olen luullut ihan toisin. Pitääkö tässä nyt jättää sitten vihreät ja valkoiset teetkin juomatta iltaisin...

      Poista
  4. Kokateetä olen maistanut täällä, kun joku on tuonut sitä sieltä päin. Mutta mieluummin juon vihreää jasmiiniteetä, johon tykästyin aikoja sitten Honkkarin ja Kiinan matkalla. Siitä lähtien se on ollut minun suosikkitee.
    Olehan varovainen noiden metsäpalojen, savujen ja savusumun kanssa. Kai siellä saa hengityssuojia kaupoista? Nämä metsäpalot ovat järkyttäviä ja ne vain lisääntyvät ja ihmiset niitä lisäävät. Olin yksi kesä Jakutiassa ja siellä oli aivan kauheasti metsäpaloja, kuten Venäjällä oli viime kesänä taas. Voi eläinparkoja ja ihmisparkoja, jotka maksvat tuon palamisen omassa kropassaan ja terveydessään. Ei kai tuo sikäläinen pressa toimi monienkaan bolivialaisten hyväksi?
    Toivottavasti mielenkiintoiset kävelyretket jatkuvat taas, kirkkaampia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole tainnut koskaan maistaa vihreää jasmiiniteetä. Kiitos vinkistä! Kokeilen sitä heti kun löydän sitä jostain.

      On pakko myöntää, että olen sen verran hölmö, että en oikein osaa varoa savuja ja muita saasteita. Kai se johtuu siitä, että olen saanut elää aina niin puhtaassa ympäristössä, että en oikein tajua varoa tuollaisia. Mutta täytyy nyt opetella uudenlainen ajattelutapa.

      En ole katsellut, saako kaupoista hengityssuojia, mutta kyllä varmaan? Tai varmasti ainakin apteekeista luulisi saavan. Meillä olisi ollut niitä kotona iso kasa, mutta enpä tullut ottaneeksi mukaan.

      Metsäpaloja on ollut viime aikoina eri puolilla maailmaa tosiaan ihan järkyttävän paljon. Hirvittää ajatella, mihin tämä maapallo vielä joutuu. Tuntuu, että ihminen ei osaa oikein nähdä tuhoja ja niiden lopullisuutta, ennen kuin on liian myöhäistä.

      Suurin osa täällä vastustaa Evoa, vaikka kyllä hänellä on kannattajiakin. Parin viikon päästä on presidentinvaalit, ja pahaa pelkään, että Evo onnistuu keplottelemaan itsensä taas jotenkin presidentiksi, vaikka ihmiset kuinka vastustaisivat häntä. Mutta uskon, että tälle maalle olisi parempi, jos presidentti olisi kuka tahansa muu kuin Evo.

      Kävelyretket jatkuvat varmasti. :-) Täytyy yrittää ottaa enemmän kuviakin. Viimeksi olin niin pää pökerryksissä, varsinkin alkumatkasta, että en jaksanut edes ajatella valokuvaamista.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Minä yritin Perussa hoitaa vuoristotautiani koka-tuotteilla. Vieläkin muistan kuinka kitkerältä suklaapäällysteiset kokalehdet maistuivat mennen tullen :D Eikä ollut vaikutusta kokateelläkään. Se täytyy todeta, että kokatuotteet olivat menestys tuliaisina työpaikalla :D :D :D Ajatus kokasuklaasta on toki vekkuli, lienee kotona ollut pettymys maun suhteen.

    Toivottavasti ei tule enää uusia metsäpaloja ja ilmanlaatu paranee.

    Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voin hyvin kuvitella, että kokatuotteet menivät työpaikalla kuin kuumille kiville. :-DD Pitäisikin muistaa ostaa kokasuklaata täältä Boliviasta, kun en muista nähneeni sitä Kolumbiassa. Eihän se mitään maailman parasta suklaata tosiaan ole, mutta eksoottisuustekijät kompensoivat. ;-)

      Metsäpalot ovat vähentyneet onneksi viime tietojen mukaan noin puoleen, sillä täällä on saatu viime päivinä paikoin aika runsaastikin sadetta. Mä olen yrittänyt sinnitellä, ettei tarttis ostaa sateenvarjoa (se jäi Medelliniin), ja vielä tänäänkin selvisin hyvin, kun käytin ostoskassia "sateenvarjona". :-)

      Mukava viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Vai että kokateetä. Melkein jo innostuin, vaikken olekaan teen ystävä mutta tämähän olikin huijausta, haha :D Juu, en siis oikeasti ole myöskään huumeiden ystävä.

    Täytyy muuten tunnustaa, etten ole koskaan ajatellut Coca-Colan ”huumekytköksiä”. Se on aina ollut minulle ”viaton” limu, josta en edes ole koskaan pitänyt. En siis edes lapsena.

    Hieman älyvapaata tuo kaskeaminen tuollaisissa olosuhteissa ilman kunnon varotoimenpiteitä. Ihan hirveästi tunnuta siellä ajateltavan mahdollisia seurauksia. Voi luontoparka ja luonnon asukit :(

    Mutta kiehtovia kuvia taas, suurella mielenkiinnolla katselen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minustakin tämä oli pahimman luokan huijausta. :-D Enkä minäkään ole huumeiden ystävä, mutta varmasti joisin kokateetä paljon mieluummin, jos siitä olisi edes jotain "hyötyä". ;-D

      Minä luulin, että Coca-Colan huumekytkökset olivat vain jokin legenda ja että nimellä ei oikeasti ole mitään tekemistä kokaiinin kanssa, mutta kyllä sillä sitten ilmeisesti onkin. Mä juon kyllä sokeritonta kokista, vaikka onhan kokis ylipäänsä aika kamalaa myrkkyä.

      Toki ihmisiäkin on kuollut metsäpalojen seurauksena (viimeisin tieto on kai kahdeksan kuollutta), mutta jotenkin ihmiskohtalot eivät sureta minua yhtä paljon kuin eläinkohtalot. Kai se johtuu siitä, että eläimet ovat täysin viattomia, ja metsä on kuitenkin niiden koti. :-(

      Kiva, että olet täällä. <3

      Poista
  7. Kokateetä, en ollut sellaisesta kuullutkaan ja tuo kytkös Coca-Colaan on kyllä enemmin kuin mielenkiintoinen :O Cola on musta jotenkin kauheeta, jo se väri saa mut aina ajattelemaan, että miksi tuollainen musta koukuttava mönjä kiinnostaa kun onhan se nyt kivempi juoda vaikka keltaisen kaunista fantaa ja saada siitä elimistö sekaisin. Izmirissä oli kesällä pahoja metsäpaloja, oli järktyttävää seurata epätoivoisia sammutusyrityksiä ja kyläläisten tuskaa kun joutuivat jättämään kotinsa evakuointi-ilmoitusten tullessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koka eri muodoissa on täällä ihan tavallinen ilmiö, ja varsinkin vuoristoisilla seuduilla erilaisia kokatuotteita käytetään ilmeisen paljon (vuoristotaudin ehkäisyyn). Mä olen kokeillut nyt vasta tuota kokateetä ja kokasuklaata, eikä koka maistunut kummassakaan oikein mitenkään.

      Mun on pakko tunnustaa, että täällä Boliviassa ja Kolumbiassa mulla menee lasillinen Coca-Colaa lounaalla ruokajuomana, vaikka onhan se tarkemmin ajateltuna ihan kamalaa mönjää. Parempiakin vaihtoehtoja varmasti olisi...

      On kyllä sanoinkuvaamattoman surullista, kun ihmiset joutuvat hylkäämään kotinsa metsäpalon tai jonkin muun tuhon takia. En pysty katsomaan telkkarista koskaan mitään hurrikaaniuutisiakaan, kun tuntuu niin hirveältä ajatella, että ihmiset joutuvat jättämään taakseen koko elämänsä. Vaikka tavara on tietysti vain tavaraa, ja uuden kodin voi aina rakentaa, mutta silti kodin menetys tuntuu ihan hirveältä. Sitäkin olen ihmetellyt, miten ihmiset uskaltavat rakentaa taloja ja kokonaisia kaupunkeja jonkin aktiivisen tulivuoren kupeeseen.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3