Mitä enemmän painaa, sitä epätodennäköisemmin tulee kidnapatuksi.


sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kiitos kivusta ja särystä

Tällä viikolla on harmittanut moni asia. Pari kertaa on ollut sellainen olo, että ihan turhaan minä edes yritän mitään, kun joka asiasta tulee jokin vaiva. On harmittanut kipeä kyynärpää, pitkästä aikaa oireileva polvi, jäykät ja kipuilevat lonkankoukistajat sekä univaikeudet. Torstaina ajattelin tuskastuneena, että olen niin vanha ja raihnainen kääkkä, että ei kai tässä kannata muu kuin ruveta odottelemaan kuolemaa. Parhaat vuodet ovat joka tapauksessa jo takanapäin, ainakin fyysisesti, ja elämä tulee olemaan tästä eteenpäin pelkkää alamäkeä.

Jo seuraavana päivänä sain kuitenkin muistutuksen siitä, että tuollaiset kivut ovat loppujen lopuksi pieni murhe tässä maailmassa. Elämässä ei saisi pitää mitään itsestäänselvyytenä, vaan joka päivä pitäisi muistaa olla kiitollinen siitä, että on itse turvassa ja että kaikki läheiset ovat turvassa.

Tulin puolenpäivän aikaan uimasta ja sain juuri suljettua oven takanani, kun kuulin hirvittävän rysähdyksen. Juoksin parvekkeelle katsomaan, mitä oli tapahtunut, ja näin tuossa talomme alapuolella olevassa mäessä rekan poikittain. Kaikki näytti muuten ihan normaalilta ja rauhalliselta. En tajunnut, miten rekka oli mäessä keula alaspäin, sillä tie on yksisuuntainen, ja mäkeä saa ajaa vain ylöspäin. Rekka oli menossa siis aivan väärään suuntaan. 



Pian huomasin, että mäessä oli rekan lisäksi neljä henkilöautoa, jotka eivät liikkuneet mihinkään. Yhden auton vieressä makasi täysin romuksi mennyt moottoripyörä. Puiden alta pilkotti ainakin kaksi muuta autoa, jotka olivat ihan kiinni toisissaan, ja myös niiden keula osoitti väärään suuntaan. Mitä ihmettä oli tapahtunut?

Yhtäkkiä maailma ikään kuin heräsi eloon, ja tie alkoi täyttyä ihmisistä.

Videolta saa paremman käsityksen tapahtumapaikasta kuin valokuvista. Video on varsin huonolaatuinen, joten pahoittelut taas tästäkin.



Ihmisiä alkoi juosta paikalle läheisistä taloista, ja moni tuli parvekkeelleen seuraamaan tapahtumia.

Todella pitkältä tuntuneen ajan kuluttua (joka todellisuudessa oli 17 minuuttia) paikalle alkoi saapua ambulansseja, palokunnan autoja ja poliiseja. Helikopterikin ilmestyi pörräämään tien yläpuolelle. Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että oli tapahtunut jotain ihan muuta kuin muutaman auton ketjukolari.

Paikalle saapui myös auto, jonka väki veti päälleen valkoisia suojahaalareita ja muovikäsineitä.

Näkösuojan pystytystä.

Reilun tunnin päästä El Colombianon nettisivulle oli tullut tieto onnettomuudesta ja siitä, mitä oli tapahtunut.

Tuo nyt tiellä poikittain oleva rekka oli ajanut talomme edestä kulkevaa jyrkkää mäkeä alaspäin, kun rekasta oli pettänyt jarrut. (Kyseessä on se sama mäki, jonka kuvan laitoin pari postausta sitten ja jossa kaaduin.) Jarruton rekka oli kiitänyt mäkeä alas hirvittävää vauhtia osuen kaikkeen, mitä rekan tielle sattui, eli kahdeksaan henkilöautoon, yhteen koulubussiin ja kahteen moottoripyörään. Tapahtuma tallentui kadunkulmassa olleeseen kameraan, ja video näkyy tuon edellä linkkaamani El Colombianon jutun alussa. (Jos video ei näy tuosta linkistä, sen voi katsoa täältä.)

Pahiten kävi naiselle, joka oli juuri ylittämässä risteystä, kun rekka tuli vauhdilla hänen autonsa kylkeen. Naisen auto rutistui rekan ja koulubussin väliin ja jäi lopulta puoliksi rekan alle. Auto tuhoutui täysin, ja nainen kuoli välittömästi. 

Tuo romukasa rekan oikealla puolella on naisen auto.


Ja tässä on kaikki, mitä autosta jäi jäljelle.
Olen miettinyt paljon tuota 51-vuotiasta naista, joka menetti henkensä onnettomuudessa. Kuka mahtoi päättää, että hänen elämänsä piti päättyä juuri tuossa kohtaa ja juuri tuolla tavalla. Jumala? Kohtalo? Sattuma? Ei kukaan?

Yksi ihmepelastuminenkin nähtiin. Koulubussin vieressä moottoripyöränsä kanssa liikennevalojen vaihtumista odottanut nainen näki rekan tulevan hirveää vauhtia mäkeä alas ja ihmetteli, miksi rekka ei hiljennä vauhtia risteykseen tullessaan. Naisen ensimmäinen reaktio oli hylätä moottoripyörä ja hypätä sen vierestä pois. Jos nainen olisi tehnyt liikkeen sekuntiakaan myöhemmin, nainen tuskin olisi enää hengissä.

Naisen uskomaton pelastuminen näkyy tästä Noticias Caracolin uutispätkästä. (Videon lopussa näytetään hetki toista samana päivänä Medellínissä tapahtunutta onnettomuutta, jossa bussi oli kaatunut kyljelleen.)



Vaikka onnettomuus näyttää todella hurjalta, siitä selvittiin loppujen lopuksi yllättävän pienin vaurion – pois lukien tietysti menehtynyt nainen. Kahdeksantoista henkilöä loukkaantui, mutta kukaan heistä ei vakavasti, ja ajoneuvotkin selvisivät yllättävän pienin vaurioin.

Tässä koulubussi, jonka keulaan rekka törmäsi:


Kun kävelin tuota tietä tänään kauppaan, mistään ei olisi voinut arvata, mitä paikalla eilen tapahtui. Tiellä ei ollut enää yhden yhtä romunkappaletta, yksikään puu tai sähkötolppa ei ollut vinossa ja liikenne soljui entiseen malliin. Elämä jatkuu joillekin onnellisille kuten ennenkin, kun taas joitakuita on kohdannut suuri suru. Elämästä on joskus reiluus kaukana.

Mutta jottei tämä menisi ihan synkistelyksi, käydäänpä vielä pikaisesti Comuna 13:ssa, jossa kävin toistamiseen tällä viikolla. Tosin ei tuokaan reissu mikään ratkiriemukas ollut, varsinkin kun kävin hautausmaallakin, mutta tulee ainakin vähän väriä tähänkin postaukseen.

Lähdin käymään Comuna 13:ssa siksi, että olin lukenut, että Comunaan oli tullut uusia graffiteja. (Aiemmasta Comuna 13:n opastetusta graffitikierroksestani voit lukea täältä.) Kotoa lähtiessäni oli ollut varsin kaunis ilma, mutta kun pääsin tunnin päästä perille Comunaan, taivaalle oli kerääntynyt uhkaavan näköisiä pilviä, ja ukkonen jyrisi. Säiden nopea vaihtelu on kovin tyypillistä Medellínille.






Pyykkipäivä.
Miksiköhän muuten ihmisten pyykkien kuvaaminen on minusta niin kiehtovaa? Onkohan mulla jokin pyykkifetisismi?

Sitten niitä uusia graffiteja:





Kun olin kuvaamassa näitä portaita, tyttö päätti istahtaa portaille, joten tuli sitten vähän toisenlainen kuva.
Alaspäin katsova koira. Ei kun tämä onkin eteenpäin katsova koira.


Liukuportaillakin tuli toki taas ajeltua.

Comuna 13 on varsin omaleimainen paikka, eikä siellä tuntunut nyt yksin ollessanikaan mitenkään turvattomalta. Vähän sellainen turisti-olo minulla kyllä oli – paljon enemmän kuin viime kerralla noin parinkymmenen muun turistin kanssa liikkuessani!

Valkoinen talo. 


Takaisin metroasemalle kävellessäni bongasin tien vieressä hautausmaan, ja siellä piti tietysti heittää pieni kierros. Hautausmaa oli aika hoitamattoman oloinen mutta tuntui kuitenkin olevan vielä ihan aktiivisessa käytössä, kun portilla olevan kopissa istui kai jonkinlainen hautausmaan hoitajakin sadevarusteet päällä. 





Sainpa taas tungettua monenlaista asiaa yhteen postaukseen.

24 kommenttia:

  1. Se on tosiaan silmänräpäys vain, kun asiat voivat muuttua. Miehen veli on nykyään töiden vuoksi usein Afrikassa ja hänen matkansa ovat varsinaisia jännitysnäytelmiä. Appiukon sydän on ollut kovilla. Varjelusta rukoilevat ahkerasti meidän kaikkien päiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheisille se onkin usein erityisen rankkaa, kun tärkeä ihminen on jossakin kaukana vähemmän turvallisessa paikassa. Tulee spekuloitua kaikenlaista mielessään ja mietittyä, mitä kaikkea voikaan sattua. Ja pitkä välimatka tekee kaikesta entistä pahempaa. Suojelusta miehesi veljelle!

      Poista
  2. Hetkessä kaikki voi olla toisin. Itsellä on juuri tuo jutun alussa kuvailemasi fiilis. Upeita graffiteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. :-( Toivon sinulle kovasti jaksamista ja voimia. Valoisampia päiviä. <3

      Poista
  3. Karmaiseva onnettomuus. Onni onnettomuudessa tietenkin, ettei vaatinut enempää uhreja, mutta yksikin on tietenkin liikaa (oma tätini jäi auton alle ja lopulta kuoli vammoihinsa maattuaan ensin koomassa noin vuoden ja elettyään puolivihanneksena pari vuotta sairaalassa vuoteen omana). Omituista, että rekasta pettää jarrut: milloin lie katsastettu.

    Voin kuvitella, että kroppakrempat ottavat aivoon etenkin kun tykkää liikkua. Höh, ei auta muu kuin toivoa, että lepo auttaa tai ainakin ottaa iisisti jonkin aikaa. <3

    Tuo Comuna 13 näyttää aivan ihastuttavalta! Nuo graffitit ovat suoranaista taidetta: juuri tuollaisia taiten tehtyjä graffiteja rakastan ja jään sellaisia aina ihailemaan nähdessäni. Dali bongattu! Tykkäätkö muuten Dalin töistä? Voisi ehkä olla sun juttu? Tai sitten ei :D Itse tykkään surrealismista kovasti! Muutenkin tuo alue näyttää jotenkin ihanan rosoiselta. Sikäläiset hautausmaat ovat kyllä varsin erikoisia minun silmääni – ja siis hyvällä tavalla toki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä miettinyt paljon sitä, miksi tuon toisen naisen piti kuolla ja miksi taas toinen nainen ihmepelastui. Mutta enpä minä saa asialle selitystä, vaikka kuinka pohtisin! Elämä taitaa vaan olla varsin sattumanvaraista, eikä sitä koskaan tiedä, mitä kenellekin käy.

      Syitä rekan jarrujen pettämiseen tutkitaan, mutta tuskin asiasta tullaan koskaan kertomaan julkisuudessa. Täällä kaikki tuntuu unohtuvan muutenkin aika nopeasti, mikä johtuu kai siitä, että koko ajan tulee jotain uutta.

      Juu, krempat eivät ole kivoja varsinkaan silloin, jos ne haittaavat liikkumista – tai peräti aiheutuvat siitä. Täällä kävely ottaa varsin paljon polviin, kun maasto on niin mäkistä, ja sen takia tuo polvikin on kai taas pitkästä aikaa ärtynyt. Rakastan pitkiä kävelylenkkejä, erityisesti täällä Medellinissä, ja tuntuisi todella vaikealta ajatukselta luopua niistä. Mutta täytyy nyt ottaa muutama päivä iisimmin ja katsoa, mihin tilanne kehittyy.

      Minäkin olen värikkäiden graffitien ystävä, ja niitä Comunassa todellakin näkee! Mutta voi sentään, onko tuo yksi herra Dali! Minä luulin miestä Hercule Poirotiksi. :-DD Mutta nyt kun sanoit, niin ilmiselvä Dalihan tuo on. :-D Mulla ei ole oikein minkäänlaista suhdetta Dalin töihin ja surrealismiin, mikä johtuu varmasti siitä, että en ole hirveän hyvin perehtynyt asiaan. Mutta ajatus siitä, että taide avautuu pikkuhiljaa, tarkemmin katsomalla, ja että taideteos ei ole yhdellä vilkaisulla nähty (kuten esim. jokin maisemateos), tuntuu kyllä kiehtovalta.

      Minä taidan olla jo hieman tottunut täkäläisiin hautausmaihin, kun ne tuntuvat minusta jo ihan “tavallisilta”. :-) Tykkään hautausmaiden valkoisuudesta (en tiedä mitään synkempää kuin suomalaiset mustat hautakivet!) ja siitä, miten kukat ja muut haudalle tuodut värikkäät jutut erottuvat valkoisesta taustasta ja oikein pomppaavat silmään. Tällä kyseisellä hautausmaalla oli tosin aika vähän kukkasia ja mitään muutakaan. Hautausmaa ei taida olla kovin aktiivisessa käytössä.

      Poista
  4. Voi kamala mikä onnettomuus, olis voinut kuolla vaikka kuinka moni. Viime aikoina on täällä sattunut useampia bussionnettomuuksia, varmaan säästetään ja pannaan bussikuski ajamaan pitkiä matkoja läpi Euroopan jonkun matkaryhmän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihmeiden ihme, miten vähin uhrein tuosta onnettomuudesta selvittiin!

      Bussionnettomuudet ovat hirveitä, koska niissä menee yleensä niin monta ihmishenkeä kerralla.

      Poista
  5. Totta, sitä ei koskaaπ tiedä mitä voi tapahtua. Ennenhän täällä saattoi bussi räjähtää, tai jossaon kahvilassa/kadulla ym. mutta onneksi täällå on sen verran valv8ntaa ettei ainakaan Tel Avivissa ole pitkään sattunut sellaista, mutta siellä täällä on jonkinlainen muistokivi/merkki niidrn muistoksi jotka ehkä olivat men8ssa töihin, mutta tosi eivät koskaan päässeet perille. Sellaisen näkeminen tuo mieleen juuri sellaisia ajatuksia mitä sinulla oli tuon aika karmean onnettomuuden vuoksi. Onneksi ihmisvahingot jäivät kuitenkin pieneksi, kun ajattelee mitä mitä tuossa olisi voinut tapahtua.
    Voi sun noita vaivoja, mutta hyvä asenne. Uskon että ruokavaliollakin on merkitystä kun tuollaiseen, ja mä juon joka aamu inkiväärishotin:teen 2 kertaa tapahtui viikossa puolen litran pullon verran. Aivan ihania nuo seinätaideteokset😀 Etelä-Anerikan vuosistani on kyllä jäänyt mieleen se ihana värikkyys mihim törmää noissa maissa💗💗💜🧡💛💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä siellä Tel Avivissa asuvana osaat arvostaa turvallisuutta varmasti ihan eri tavalla kuin moni muu. Ja kyllähän ihmisen kuolema aina pysäyttää miettimään kaikenlaista. Jotenkin tuntuu vaikealta ajatella, että elämä olisi ihan pelkästä tuurista kiinni, vaikka siltä se monesti tuntuu. Vaikka eihän kuolemalle – varsinkaan tällaisissa onnettomuuksissa – taida olla koskaan järjellistä selitystä.

      Pitäisiköhän munkin kokeilla tuommoista inkiväärishottia? Tuskin siitä mitään haittaa ainakaan olisi! Mitä aineksia laitat omaasi? Toki voin googlettaakin, mutta jos on jokin hyväksi havaittu ohje, niin aina parempi. :-)

      Täkäläinen värikkyys on tosiaan aivan ihanaa. Voisin ihastella värikkäitä taloja ja graffiteja ihan loputtomiin. Värit antavat mulle paljon voimaa.

      Poista
    2. Mä laitan ihan vain tosi paljon inkivääriä, vähän sitruunamehua ja pikkuisen hunajaavtai steviaa. Kun googlaa "ink7väärishotti"löytyy hurjasti ohjeita

      Poista
    3. Kiitos, Jael! Kuulostaa kivan yksinkertaiselta. Rupean googletuspuuhiin. :-)

      Poista
  6. Kauhee kolari !! Elämä voi loppua yhdessä silmänräpäyksessä !

    Mulla on ongelmia lonkan kanssa , saanu siihen muutaman kortisonpiikin , ja särky on taas kova niin pitää tilata aika kortisonpiikille. Eilen tapasin kaverin , ja hänellä polvet ihan "rikki" . Kyllä mua vaan säälitti meitä, piti mennä kahville kun ei enää jaksettu kävellä , ollaan tunnettu toisemme noin 27 vuotta ., ollaan niin vanhentuneita , ja "raihnaisia" . Oltiin isossa tavaratalossa kahvilla ,kaveri lähti vessaan ja hetken päästä soitti ettei löydä takas 😂😂 Sanoin että ens kerralla mennään leffaan niin ei tarvi kävellä 😳😏😂😝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolari oli kyllä ihan kamala. Olen katsonut tuon videon jo monta kertaa, enkä oikein vieläkään ymmärrä, miten tuollaista voi sattua.

      Voi itku sitä sinun lonkkaasi. Lonkkavaivat ovat todella ikäviä, kun ne vaikuttavat koko liikkumiseen, samalla tavalla kuin polvivaivatkin. Käsikivun kanssa voi vielä jotenkin pärjäillä, kun käden käyttämistä voi välttää, mutta jaloilla on pakko seisoa.

      Parempaa vointia sekä sinulle että kohtalotoverillesi. <3 Jollakin tavalla helpottaa oloa, kun voi jakaa vastoinkäymiset jonkun kanssa, jolla on samankaltaisia kokemuksia ja joka ymmärtää. <3

      Poista
  7. Olipa kivoja graffikuvia, mutta aivan kamala onnettomuus, jossa olisi vaikka kuina moni voinut menettää henkensä. Ei koskaan tiedä, koska se elämä päättyy - näin tuntuu siltä yhä vahvemmin, kun kuulee onnettomuuksista ja kollegojen sairastumisista. Pitäisi vain itse muistaa tämä ja elää loppuelämä siten, että ei kaduta, ettei ole ehtinyt elää. Nyt lähden sateeseen päiväkävelylle - ja loppuilta pitääkin tehdä näitä töitä. Toivottavasti olet päässyt kivuistasi tai ainakin ne ovat vähentyneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämästä ei tosiaan koskaan tiedä. Vähän kauhulla ajattelenkin sitä, milloin kuolema osuu omalle (eli läheisen) kohdalle. Olen saanut elää aika onnellisen elämän tässä suhteessa, että ei ole tarvinnut menettää ketään todella läheistä, mutta väistämättä sekin päivä vielä tulee – ellen nyt sitten itse lähde ensimmäiseksi. Kaamean synkkiä mietteitä, pahoittelut!

      Mulla on kaiken lisäksi sellainen paha tapa, että muistan tällaisten tapausten jälkeen olla vähän aikaa kiitollinen, ja sitten taas jokin ajan päästä olen luisunut huomaamattani vanhoihin tapoihini eli turhasta valittamiseen. Mitenköhän kiitollisuuden tunteesta saisi tehtyä pysyvää...

      Mukavia päiväkävelyitä sinulle, vaikka olet saattanut jo palatakin kävelyltäsi. Mutta mukavaa sunnuntai-illan jatkoa joka tapauksessa!

      Poista
  8. No voihan jumitukset... Oli kyllä jokseenkin hurjan näköinen tälli tuossa videolla. Motskarinaisella oli tosiaan suojelusenkeli tai salamannopea itsesuojeluvaisto.

    Upeita nuo seinämaalaukset ja ton koiran oot napannut tekemässä takavenytyksiä. Muistutan aina meidänkin koiria, kun ne tekee ensin etuvenytykset, että älähän unohda takavenytyksiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Video vetää kyllä aika hiljaiseksi. En tiedä, mitä vauhtia rekka on tullut, mutta vauhti on ollut varmasti kova, koska mäki on aika pitkä ja todella jyrkkä.

      Hih, ai ne olikin venytyksiä. Luulin, että oli joogasta kyse. ;-) Mutta mukava saada koira-asiantuntijan näkemys asiaan! <3 Takavenytyksiä siis. ;-)

      Poista
  9. Harmi nuo kivut ja säryt. Toivottavasti saat niihin apua, joko inkivääristä tai sitten muuten.

    Karmea tuo kolari!
    Olen miettinyt tuota kuolema asiaa monesti. Kumpi on parempi lähteä äkisti vai tietäen kohta kuolevansa? Molemmissa on puolensa. "Hitaassa" kuolemassa omaiset ja itse pystyisi käsittelemään asiaa yhdessä ja jättämään jäähyväiset. Yht'äkkinen kuolema tuntuisi kuitenkin helpommalta. Itse en haluaisi ainakaan tietää koska kuolen.

    Sielläpäin olevat hautausmaat säästävät pinta-alaan. Täälläkin kun juttelee ihmisten kanssa alkaa ajatus maailma muuttua muistolehtojen kannattajien puolelle. Ei välttämättä enää haluta niitä hautapaikkoja kivineen.

    Täälläkin saisi olla noita graffitteja enemmän koristamassa esimerkiksi tunneleita, äänieristys muureja kerrostalonseiniä ym. Varsinkin kun ne olisi hyvin tehtyjä eikä vain töhertelyä ja sotkemista.

    Kuntoile maltilla, anna itsesi levätä kunnolla <3

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meikäläisen elämä on vähän sellaista taiteilua näiden vaivojen kanssa. Ei saisi harrastaa liikaa liikuntaa tai nostella liikaa painoja, mutta jotain pitäisi kumminkin tehdä, koska sohvaperunaksi heittäytyminen olisi kaikkein huonoin ratkaisu. Tosin sohvaperunaa musta ei voisi koskaan tullakaan. :-)

      En osaisi minäkään sanoa, kumpi olisi parempi, tietää etukäteen että kuolee tai että joku läheinen kuolee vai äkkilähtö. Taitaa olla hyvä, että nämä asiat ovat kohtalon käsissä.

      Minullakin on sellainen tunne, että ihmiset ovat alkaneet suosia enemmän polttohautausta, ja olen kyllä itsekin sillä kannalla. Pinta-ala-asiaa en ollut ajatellutkaan, mutta totta, täkäläiset hautausmaat menevät aika pieneen tilaan. Tosin on vähän hankala, jos hauta on jossakin tuolla ylärivissä ja sinne päästäkseen joutuu kiipeilemään tikapuilla. Olen nähnyt muutamankin vanhuksen taiteilevan tikapuilla, ja silloin on tullut mieleen, että jokin toinen vaihtoehto olisi kyllä parempi.

      Graffitit ovat tosiaan kivoja silloin, jos ne on taiten tehtyjä. Töhertelyt ovat tosi rumia, ja kaikkein typerintä on se, jos niillä sotketaan julkisia paikkoja.

      <3

      Poista
  10. Ihan kamalaa! En halunnut katsoa videoita, koska mulle jää sellaisista aina liian kauaksi aikaa "mitä jos"-ajatukset päälle.

    Toivottavasti sulla säryt helpottaa ja unet paranee. Vähän samansuuntaista on täällä ollut ilmassa, kun mulla on koko oikea puolisko lonkasta alaspäin äitynyt särkymään öisin ja aika menee pelkkään asennon vaihtamiseen. Voi olla, että on tullut vähän liikaa nosteltua salilla painoja, mutta voi olla, että on jotain muutakin. Polvi kun tuntuu vähän lonksuvan, joten voipi olla, että on jotenkin kulunut tai rikki tai jotain ja siihen kun sitten lataa hirmu painot päälle, menee ehkä väärään asentoon tai jotain. Tyhmää jokatapauksessa. Ei oo vanhaks pyyntöä... Mutta vanhuushan on meistä molemmista vielä onneksi kovin kaukana. Toisesta ainakin :).

    Parempaa vointia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin kävi kaikenlaisia "mitä jos" -ajatuksia mielessä. Kuten esimerkiksi se, että olin tullut tuntia aikaisemmin kaupasta ja ylittänyt juuri tuon samaisen tien. Oikein huonolla onnella olisin voinut itsekin jäädä rekan alle.

      Voi itku. On niin ikävää, jos kivut vaikeuttavat nukkumista. :-( Mulla vaivaa kyynärpää joskus öisin, jos satun nukkumaan sikeästi väärässä asennossa.

      Painojen nostelu on ihanaa, mutta toisaalta painoista saattaa koitua todella pahoja ongelmia, jos esim. nostoasento on pikkuisenkin väärä tai jos painoa on liikaa. En nyt sano, että sinun kohdallasi olisi näin, mutta mun kyynärpäävaivahan juontuu käsipainoilla tehdyistä ojentajapunnerruksista vuoden takaa. Painoa oli yksinkertaisesti liikaa, mikä näkyi ehkä tekniikassa, ja se puolestaan aiheutti kivun. Kaiken lisäksi olin niin typerä, että en lopettanut liikettä heti kun tunsin kipua, kun sarja piti saada viedyksi loppuun. Miten sitä voikin olla joskus niin idiootti. Samoin selkävaivani saattaa juontua maastavedoista, vaikka en olekaan siitä ihan varma. Toisaalta se saattaa johtua muistakin syistä, minkä puolesta puhuisi se, että selkä on pysynyt aika hyvänä nyt, kun olen treenannut ilmeisesti oikein, ainakin mitä selkään tulee.

      Mutta ole sinä tosi varovainen painojen kanssa, koska niillä saattaa tehdä yllättävän paljon tuhoa, joka voi joskus olla peruuttamatontakin. Mitä jos kävisit vaikka fysioterapeutilla tai jotain?

      Pidä itsestäsi huolta <3

      Poista
  11. Krempat eivät ole mukavia ja kyllähän ne vaikuttavat mielialaan. Suosittelen käymään fysioterapeutilla. Minä olen käynyt paljon polvien takia, välillä olen mennyt sinne vaivaisesti könkäten ja poistunut paikalta kuin mitään vaivaa ei olisikaan ollut.

    Olipas ikävä onnettomuus :( Tuollaiset asiat usein auttavat laittamaan omat murheet oikeaan perspektiiviin - ainakin hetkeksi.

    Hienot graffitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fysioterapeutti on ollut mielessä pitkään, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi mennä. Ongelmana kun on se, että en tiedä, mitä vaivaa lähtisin ensimmäiseksi hoitamaan. :-D

      Onnettomuus oli kyllä tosi hurja, mutta jos tuossa mäessä pettää jarrut, niin siitä tulee pahaa jälkeä, varsinkin jos on noin iso ajoneuvo kyseessä.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista