Mitä enemmän painaa, sitä epätodennäköisemmin tulee kidnapatuksi.


sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Nelijalkaisia lintuja ja muuta mukavaa

Ukkeli lähti Boliviaan, ja minä jäin tänne Medellíniin pitämään taloa pystyssä. Ennen ukkelin lähtöä minun piti luvata kolme asiaa: etten menisi mihinkään epämääräisille alueille, etten menisi sateella lenkille ja etten olisi auringossa liian pitkään. Viime aikoina on tullut nimittäin muun muassa kaaduttua alamäessä märällä asvaltilla ja poltettua naamani aika pahasti auringossa.  

Kuvan mäellä on osuutta asiaan.






Täällä on monessa paikassa jalkakäytävillä sellaista vihreän liman näköistä kasvustoa, joka on sateella erittäin liukasta. Yhtenä sateisena päivänä kävi tietenkin niin, että jalkani lipesi, ja kaaduin tuossa ihan melkein talomme vieressä. Onneksi reaktiokykyni oli tallella, ja onnistuin tekemään tyylikkään telemark-alastulon, enkä lentänyt päistikkaa jyrkkään alamäkeen. Harmillisesti suosikkihousuni menivät kuitenkin polvesta rikki, ja polvikin meni ruvelle.

Kasvitieteellisessä puutarhassa käyskentely on kuitenkin oletettavasti aika turvallista puuhaa, joten lähdin käymään Medellínin kasvitieteellisessä puutarhassa, nyt jo toista kertaa. Edellisellä visiitilläni joskus joulu-tammikuussa perhostalo oli ollut korjattavana, ja perhosten näkemättä jääminen oli jäänyt harmittamaan, joten puute piti päästä korjaamaan. Enpä ole postaillut tuosta aiemmasta visiitistänikään, joten yhdistän molemmat käynnit nyt tähän. 

Kasvitieteelliseen puutarhaan on erittäin helppo päästä, sillä metroasema on aivan puutarhan vieressä.

Tykkään yleensä kuvata pikkuöttiäisiä ja muita eläimiä enemmän kuin kasveja, koska eläinten kuvaaminen on interaktiivisempaa ja siksi minusta jännittävämpää. Mutta toki kasvejakin pitää kuvata, jos ne kerran tyrkyllä ovat. Valitettavasti minulla ei ole kyllä hajuakaan, mitä kasveja nämä ovat.





 
Eläimiä kasvitieteellisestä puutarhasta löytyi kaikista kokoluokista. Oli todella pientä, ja oli todella isoa – ja paljon siltä väliltä.

Jos aloitetaan sieltä pienimmästä päästä, niin tässä muutama öttiäinen.





Jos ukkeli olisi nähnyt tämän seuraavan otuksen, hän olisi ottanut välittömästi jalat alleen. Ukkeli kammoaa matoja, erityisesti tuhatjalkaisia, ja tämä oli vielä oikein kunnon liero!


Tämä oli jonkinlainen karvamato, vaikka näyttikin ihan minikokoiselta pulloharjalta.
Hotel de Abejas Solitarias eli yksinäisten mehiläisten hotelli. 😊

Sitten seuraava eläinkokoluokka.

Tämä keltavatsainen lintu on minusta symppis, vaikka en tiedäkään, mikä lintu tämä on.
Näin puistossa myös ensimmäistä kertaa elämässäni kolibrin, ja harmitti, kun en saanut siitä kuvaa. Lintu oli niin pieni, että se oli hädin tuskin etusormeni mittainen! 

Oravista oli vaikea saada kunnon kuvaa, kun ne olivat niin toimekkaita, mutta yksi orava tallentui sentään epätarkasti kameraan.



Tästä ihanasta kisulista tuli ihan mieleeni vanhempieni edesmennyt Aku-kissa. Voi Akua. Se oli maailman ihanin kissa. Onkohan tämä kolumbialainen Aku?

Ryhmä lähdössä opastetulle kierrokselle.

Juoma-automaatti näkyvissä! Äkkiä sinne!
Otetaas hörpyt! Imu päälle, kamu!
Kilppareita näkyi aika paljon sekä lammessa että lammen rannalla.
Lammen rannalla seisoskellessani rupesin ihmettelemään, kun yläpuolellani olevista puista kuului hirvittävää kahinaa. Katselin ylös ja yritin nähdä, mikä lintu piti noin kovaa ääntä. Aikani puun oksille tähyiltyäni tajusin, että äänen aiheuttajat eivät olleetkaan lintuja vaan ihan muita eläimiä.

I see you.
Säikähdin niin kamalasti, että hyvä etten pyörtynyt siihen paikkaan, kun mietin, että mitä jos tuollainen putoaisi niskaani.

Samoja eläimiä oli maassakin, enkä voinut muuta kuin tuijottaa. Miten iso ja ruma eläin! (Wikipedia paljasti myöhemmin liskot iguaaneiksi).

Uros-iguaaneilla saattaa olla pituutta jopa puolitoista metriä, joten mistään sisiliskosta ei ole tosiaankaan kyse.

Ihmettelin erityisesti leuan alla olevaa pussia,  ja myöhemmin selvisi, että pussia kutsutaan kaulalapuksi. Kun lueskelin iguanan kehonkielestä, sain selville, että iguaani käyttää kaulalappua sekä lämpötilan kontrolloimiseen että viestimiseen.  Jos kaulalappu on laskostettu kasaan, iguaani on alistunut, mutta jos kaulalappu on ojennettu suoraksi, kuten varsinkin tuossa alemmassa kuvassa, iguaani on puolustuskannalla tai yrittää pelotella. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, jos joku joku tuntematon (tässä tapauksessa kai minä) tulee iguaanin reviirille.

Lammen vastakkaisella rannalla oli – ainakin kaulalapun asennon perusteella – paljon säyseämpi iguaani.


Tarkkailimme toisiamme hyvän tovin, eikä iguaani tuntunutkaan enää hirveän pelottavalta. Samanlainen eläinhän tuo on kuin vaikkapa se kissakin – hieman erilaisessa paketissa tosin. Ruma se kumminkin edelleen oli, vaikka niin saatoin olla minäkin iguaanin mielestä. 😆

Toista iguaania kuvatessani ankka päätti tunkea itsensä samaan kuvaan.

Mitkäs bileet täällä on? Onko meikä jäänyt jostain paitsi?






Homo sapiens -lajin edustajat tykkäävät käydä kasvitieteellisessä puutarhassa piknikillä. Heillä pitää olla mukanaan ruutukuvioiset liinat, viinipullot ja jalkalasit. Lätäköstä juominen on no-no.

Asian hyvin perehtyneet yksilöt tuovat mukanaan myös tuolit ja jääkaapin.
Suloinen pariskunta.
Kävelypolkua puutarhan trooppisessa metsässä.

Kasvitieteellisesssä puutarhassa on useampikin ravintola/kahvila, mutta minusta kaikkein sympaattisin on El Vagón, joka on vanha junanvaunu.

On tosin sanottava, että en ole eläissäni saanut niin huonoa kahvia kuin tuolla. En ole mitenkään nirso kahvini suhteen, vaan yleensä kaikki vähänkään kahvia muistuttava menee kurkusta alas, mutta piti se vielä tämäkin päivä nähdä.

Ensimmäisellä käyntikerrallani minulla oli ollut missio nähdä Orquideorama, massiivinen puusta ja teräksestä rakennettu ulkoilmatapahtuma-alue, mutta kun pääsin Orquideoraman liepeille, vastassa olivatkin kulkuesteet ja vartija. Vartija kertoi minulle, että Orquideorama oli remontissa, joten sitä ei nyt pääsisi katsomaan. Tästä piti vetää oikein herneet nenukkaan, kun olin tullut Suomesta asti Orquideoramaa katsomaan. Vaan ei auttanut selittely eikä vetoaminen siihen, että alueella näkyi muitakin ihmisiä. En voinut ymmärtää, miten alueella oli kuitenkin muita ihmisiä, ja silti minun ei annettu mennä sinne. "He kuuluvat henkilökuntaan", vartija vastasi. Jaahas. No se oli kyllä aika pätevä syy.

Lopulta päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja sujuttautua omin lupineni kulkuesteiden toiselle puolelle. Selitin vartijalle ottavani vain pari valokuvaa, eikä vartijakaan sanonut siihen enää mitään. Ajatteli kai, että ottakoon kuvansa; ei tuosta eukosta muuten pääse eroon.

Pääsinpäs valokuvaamaan tämänkin ihmeen.



Toisella visiitilläni oli kai jokin koululaisten retkeilypäivä, sillä paikalla oli todella monta koululaisryhmää opettajineen. Vähän hirvitti, miten puutarhan eläimet suhtautuisivat koululaisten aiheuttamaan meteliin, mutta ehkä ne ovat tottuneet ääniin.

Nythän täällä on jo muitakin kuin työmiehiä.
En ensin tajunnut, mitä ihmeellistä koululaiset (ilmeistä päätellen) puutarhassa näkivät, mutta aikani kuvaa pällisteltyäni huomasin, että kiven päällä lekottelee iguaani. Tuo on kyllä aika pieni niihin minun aiemmin näkemiini verrattuna.

Kun vihdoin löysin perhostalon, kävi ilmi, että talo oli suljettu. Sen ovella oli lappu, että talo oli hyönteis- ja kasvitutkimuksen takia kiinni mutta että talo avattaisiin pikapuoliin. Se tietää siis vielä kolmattakin reissua kasvitieteelliseen puutarhaan.

Bongasin sentään yhden perhosen talon ulkopuolella, ettei tarvinnut ihan tyhjin käsin lähteä.






24 kommenttia:

  1. No onpa viidakko! Kiva ylläri varmaan löytää tommonen iguaani yläpuoleltaan... Oiskohan se tehnyt jotain, jos olis suutahtanut tai tipahtaa mötkähtänyt puusta alas...?
    Tosta ukkelisi "suosikista" jäin miettimään, että onkohan siinä yksi vai kaksi yksilöä, kun siinä on noi antennit molemmissa päissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, en edes uskalla ajatella, oisko iguaani mahtanut tehdä jotain, jos olisi suuttunut!

      Hyvä kysymys! Huomasin vasta nyt, että tuossa madossahan on tosiaan antennit molemmissa päissä. Jospa siinä olikin kaksi yksilöä? En päässyt kuvaamaan matoa lähempää, kun se oli sellaisessa pusikossa, joka oli erotettu naruaidalla muusta alueesta. En viitsinyt mennä aidan toiselle puolelle, kun puistotyöntekijät seisoivat ihan vieressä. Siitä olisi saattanut tulla taas sanomista. :-D

      Poista
  2. Onpas sinulla huolehtivainen Ukkeli ;-D ja onneksi kaatumisessa ei sattunut pahemmin!

    Upeita kuvia taas! Vaikkakaan en noista öttiäisistä niinkään pidä. Kuuluvat toki olennaisesti luonnon ekosysteemiin ja immeisten tulisikin antaa ölliäisille vähän enemmän arvostusta..
    Käsittääkseni noi perhosentoukat ovat noin värikkäitä siksi, että ilmaisevat saalistajille olevansa pahanmakuisia. Karmea ajatus, että iguaani tipahtaisi niskaan :-o

    Nauratti ihan valtavasti kun kuvittelin vartian ja sinun kohtaamisen :-D

    Lämpimiä kelejä täälläkin tällähetkellä, ukkosia odotellessa!

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkeli on joskus vähän pulassa mun kanssa, kun mulle aina sattuu ja tapahtuu. :-D

      En minäkään öttiäisistä sinänsä pidä, mutta niitä on hauska valokuvata. Ehkä se johtuu siitä, että ne ovat niin pieniä, että ne tarjoavat mukavasti haastetta kuvaamiseen. Ja kameran avulla erottaa sellaisia yksityiskohtia, joita ei paljain silmin näe.

      Tuo viirumadon ulkomuoto pitää kyllä varmasti viholliset aika tehokkaasti loitolla. ;-)

      Kesäisiä päiviä sinne! Suomen kesä on ihan paras! Toivottavasti ei tule kovat ukkoset, vaikka toisaalta onhan niitä ukkosiakin mukava tiirailla. :-)

      Poista
  3. Hyviä neuvoja antoi ukkelisi,ja onneksi ei käynyt pahemmin kun kompastuit. Tosi hienosti olet saanut kuvattua ötököitä. Meinasin tässä muutama päivä sitten saada slaagin kun istuin sohvalla, ja yhtäkkiä huomasin miten ainakin 3 sentin ellei enemmän torakka käveli mattoa pitkin. Onneksi se ei ollut liian vikkelä, ja sain sen tapettua kengällåni. Suuret ötökät näen mieluiten tarpeeksi pitkän välimatkan päässä, tai sitten lasiseinän takana🦗🕷mutta noista iguaaneista pidän, niihin tuli muutama kerta törmättyä Etelä -Amerikassa asuessa. Kasvitieteelliset puutarhat ovat kyllä ihania paikkoja, joihin voi paeta kaupungin meteliä ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkelin neuvot ovat kyllä yleensä ihan hyviä, mutta eri asia on se, viitsinkö noudattaa niitä. ;-D

      Yäääk! Torakat on mun ykkösinhokkeja. Onneksi sait sen hengiltä! Täällä Etelä-Amerikassa ei ole onneksi näkynyt seinillä niitä pikkuliskoja, joita oli Intiassa ja joita tuli välillä sisäänkin, mutta sinähän muistaakseni tykkäsit niistä. :-)

      Minä olen nähnyt sellaisia pienempiä iguaaneja Meksikossa, mutta noin isoja en ole koskaan ennen nähnyt. Mutta eivät ne kai mitään pahaa tee, ja tuskin päällekään tulevat, ellei niitä ärsytä. Kai. :-D

      Poista
  4. Olipa hienoja kasvikuvia; tuollaiset kasvit ovat tosi hienoja. Kyllä toki tuollaista iguaaniakin ihailisin, jos sellaisen jossain näkisin, mutta ei ole tullut vastaan. :) Ihania tuollaiset kasvitieteelliset puutarhat, niissä kyllä voisi viettää aikaa. Mulla oli tapana Hampurissa mennä lähellä olevaan isoon puistoon kirjan tai lehden kanssa. Siellä oli onneksi kahviloita tai juottoloita.
    Tuollakinko on lapsilla koulupuvut? Siinä on tietty hyvät ja huonot puolensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena. Mukavahan noita oli kuvata. Olisin voinut ottaa enemmänkin kasvikuvia, mutta ötökät kiinnostivat enemmän. Mutta jospa sitten sillä kolmannella visiitillä. :-)

      Monet näyttävät tulevan täälläkin viettämään aikaa kasvitieteelliseen puutarhaan, ja niin tekisin varmasti minäkin, jos puutarha olisi vähän lähempänä meitä. Vaikka toisaalta nurmikkoalueet eivät ole minusta Medellinin kasvitieteellisessä kovin kutsuvia, mutta ravintolat ovat kyllä ihan kivan näköisiä.

      Täällä käytetään tosiaan koulupukuja, ja sama oli Boliviassakin. Minä en keksi koulupuvuista kuin hyviä puolia, ja minun puolestani Suomessakin voitaisiin käyttää koulupukuja. Ei ainakaan tulisi mitään vertailua, kenellä on minkälaisia tai -merkkisiä vaatteita, ja kaikki olisivat ikään kuin samalla viivalla.

      Poista
  5. Vautsi! Upea kasvitieteellinen ja hienoja lähikuvia olet napsinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu. <3 Mikäs tuolla on kuvatessa, kun ei kuvausaiheet ihan heti lopu. :-)

      Poista
  6. Ihan pakko kommentoida tota koulupuku asiaa :-D

    Ite oon aina ihmetelly täällä kerättävia avustusrahoja ja kolehteja, jotta saataisiin koulupukuja kehitysmaihin. Minusta tähdellisempää olisi kustantaa niitä koulutarvikkeita ym. Ennemmin kuin niitä pukuja.

    Toki kolikolla on kaksi eri puolta. Ja toki oma pointtinsa on tuo ettei kiusattaisi vaatteiden perusteella. Mutta kiusaaja varmaan keksii jonkin muun kohteen jos niikseen.

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, jos koulupuvut ja koulutarvikkeet laitetaan samalle viivalle, niin kyllä minäkin pitäisin niitä koulutarvikkeita tärkeämpinä. Mutta olettaisin, että Kolumbiassa on kuitenkin kouluissa asiat niin hyvin (ainakin suurimmaksi osaksi), että puutetta perustarvikkeista ei ole.

      Mä en ole muuten koskaan törmännyt tuollaisiin keräyksiin, joilla kerätään rahaa kehitysmaiden koulupukuihin. Aina oppii uutta!

      Ja tottahan se on, että jos jollakulla on halua kiusata, niin syy löytyy aina varmasti. Olkoon se sitten vaikkapa paino, hiukset, poikkeava puhetapa, kävelytyyli, harrastukset tai mitä tahansa.

      Poista
    2. Tarkennusta edelliseen vielä. Siis koulupuvut kuuluivat osana muuhun keräykseen jolla hankitaan juuri niitä koulutarvikkeita tms.
      -m

      Poista
    3. Ok, kiitos selvennyksestä. :-)

      Poista
  7. Taitaa raitamadolla, tai -perhosentoukalla olla lyhyemmät sarvet vain koristeena tai hämäyksenä takapuolessa. Hienoa kyllä nähdä iguaaneja luonnollisemmassa ympäristössä, vaikka se ihmisen rakentama onkin. Suomessa terraario-olosuhteissa ei päästä aivan samaan. Ja iguaanit osaavat lyödä hännällään melkoisella voimalla sekä purra. Eivät kuitenkaan ole ihmissyöjiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onko elukoilla mahdollista olla tuollaiset hämäyssarvetkin. Enpä tiennytkään! Aika näppärää itse asiassa.

      Vapaana tallustelevat iguaanit on kyllä aika eksoottinen näky. Tuolla puutarhassa niillä on niin jättimäiset tilat, että ei edes tunnu siltä, että ne olisivat ihmisen rakentamassa tilassa. Kaduilla ei sentään näy onneksi iguaaneja tepastelemassa! :-D

      Ja voin kuvitella, että iguaanin hännässä on voimaa. Enpä haluaisi ottaa osumaa.

      Poista
  8. Hieno paikka tuo kasvitieteellinen puutarha ja hyviä kuvia olet sieltä saanut.

    Minä olen oppinut pitämään iguaaneja jo suorastaan kauniina. Niissä on erilaisia pintojen vaihteluita ja välillä suorastaan tyylikkäitä linjoja. Minä olen tosin joutunut tutustumaan eri gekkolajeihin urakalla, koska meillä lapset vinkuivat yhteen aikaan aivan hirveästi omaa liskoa :)

    Onneksi et kaatunut pahemmin. Turvallisia seikkailuja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, enpä ole osannut ajatella iguaaneja tuolta kannalta. :-) Olen vielä sellaisella tutustumisasteella, että uskallanko katsoa ja olla iguaanin lähellä vai en.

      Lisko olisi varmaan mielenkiintoinen lemmikki. Ainakaan siitä ei lähtisi karvoja. ;-)

      Kiitos. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  9. Auts, onneksi vihreään limaan liukastuminen ei aiheuttanut pitkäkestoisia vammoja! Kostean ilmaston maassa taitaa asfalttikin joskus olla melko liukas. Täällä nousuvesi tuo joskus jotain liukasta, suunnilleen näkymätöntä levää tai limaa rantatielle, jolloin sen pinta on niin liukas että siinä voisi luistella. Tai kaatua :D

    Kasvitieteelliset puutarhat ovat ihania! Ja minusta myös iguaanit ovat söpöjä, olisi kiva joskus nähdä sellainen livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se asfalttikin on varmasti liukas, varsinkin jos on tarpeeksi jyrkkä mäki. Ja täällähän niitä riittää. :-D Nousuveden tuoma lima kuulostaa aikamoisen pelottavalta!

      Minä en ole päässyt ihan vielä sille asteelle, että pitäisin iguaaneja söpöinä, mutta ehkä minun ja iguaanin suhde pikkuhiljaa tästä kehittyy. ;-)

      Poista
  10. Wautsi, mikä online-matka. Kiitos <3 Olet ollut paljon mielessäni, vaikka en ole ennättänyt täällä mitään huutelemaan <3 *halaus^*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olen ollut mielessä. <3 Mukavaa loppuviikkoa sinne Suomen kesään. :-) Pus pus!

      Poista
  11. Anteeksi kun huutelen täällä sun vanhoissa postauksissa, mutta iik miten ihania eläimiä <3 Isoja ja pieniä! En voi ymmärtää sun ukkelia, mun mielestä nuo toukat ovat aina olleet niin hienoja. Niiden iho (vai mikä tuo niiden pinta on :D) on vielä sellainen samettisen pehmeä, vähän kuin hevosen turpa. Ne ovat niin symppiksiä! Kerran mökillä näimme karvatoukkien jonon, varmaan joku 8 toukkaa, jotka jämptisti seurasivat ensimmäistä johtaja-toukkaa.

    Kerran lapsina me veljeni kanssa näimme Eläinkaupassa iguaani-vauvoja ja halusimme ehdottomasti sellaiset itsellemme! Asiaa pohdittuamme soitimme eläinkauppaan ja kyselimme niistä lisätietoja, mutta kuultamme että kasvavat yli metrin pituisiksi nikottelimme hieman :D ja jouduimme luopumaan suunnitelmasta - tiesimme jo valmiiksi ettemme saa äitiä suostumaan metrisiin liskoihin :D :D

    Tosi hieno myös tuo Orquideorama ja onneksi neuvokkaasti sait itsesi järjestettyä sinne, hyvä :) Kai nyt tuollainen ihme piti päästä kuvaamaan kun jo sinne olit päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustahan on vain ihanaa, kun vanhoja postauksiakin kommentoidaan! <3 Tai että ylipäänsä kommentoidaan, mitä tahansa. :-)

      Ja kiva kuulla, että sinäkin olet eläinystävä. Mun ukkelin ongelma noiden matojen ja toukkien kanssa on käsittääkseni se, että ne ryömivät, tai siis matelevat. Erityisesti se tuhatjalkaisten eteneminen on ukkelille ihan kauhistus. Kerran ukkeli ei voinut mennä Tirupatin-mökillä edes ulos istumaan, kun pihalla oli jotain punaisia matoja. :-D

      Mutta kyllä miekin vähän kammoan matosia ja toukkia. En ikinä uskaltaisi koskea semmoista! Vähän hassua, koska mitä se muka mulle tekisi. :-)

      Hih, voin hyvin ymmärtää, että äitisi ei halunnut iguaania kotiin. :-D Tuommoinen aikuinen iguaani tarvitsisi jo melkein oman huoneen. Ja aatteles, minkä määrän sapuskaa se söisi päivässä!

      Olen ihan samaa mieltä, että Orquideorama oli päästävä näkemään. Kun vaan jaksaa tarpeeksi sinnikkäästi yrittää, aika moni juttu onnistuu. :-)

      Mukavaa juhannusta teille! <3

      Poista