Lentävät airbagit

Ajattelin tehdä taas tällaisen koosteen, jota kirjoittelen matkalla tyhjinä hetkinä, kun en osaa oikein keskittyä mihinkään muuhunkaan näiden välilaskujen aikana. Onneksi ei sentään ole mitään järkyttävän pitkiä välilaskuja, vaan sekä Frankfurtin että Bogotán välilaskut ovat kohtuumittaisia. Tein vuoden alussa samanlaisen kirjoituksen matkan päältä (silloin suuntana oli Bolivia), jolloin tyhjiä hetkiä olikin riittämiin, kun myöhästyimme lumimyrskyn takia Sao Paulon -lennolta ja jouduimme odottelemaan Frankfurtissa vuorokauden. Nyt kaikki on sujunut kuitenkin hyvin, ainakin toistaiseksi! (Olen nyt siis Frankfurtissa, ja kello on vähän yli kymmenen perjantaina aamupäivällä.)
 
Ihan ensiksi kuitenkin Enskan ja Naltsan myöhästynyt itsenäisyyspäivätervehdys!

Minun piti laittaa tämä kuva jo aiemmin, mutta en sitten ehtinytkään kirjoittaa enää yhtään postausta ennen lähtöäni (ylläri). Ei tullut onneksi ihan yhtä kiire lähdön kanssa kuin normaalisti, mikä johtui suurelta osin siitä, että lähtöni oli aikaisin aamulla, joten oli pakko saada kaikki valmiiksi jo edellisenä päivänä, jos halusin yrittää vielä nukkuakin. Normaalisti Lufthansan Etelä-Amerikan -yhteydet lähtevät Frankfurtista illalla, mutta tämä Bogotán-lento lähtee jostain syystä puolenpäivän jälkeen.

Minulle aikainen lento tarkoittaa lähes poikkeuksetta olemattomia yöunia, sillä en osaa nukkua, jos tiedän lähdön olevan aikaisin. Kaiken lisäksi olin nukkunut edeltävän yönkin todella surkeasti, minkä seurauksena minulla on lauenneet airbagit sekä silmien yllä että alla. Onneksi sieltä välistä näkyy sentään vielä jotain, ja olen löytänyt (oletettavasti) oikeaan paikkaan. Ukkeli tulee minua Medellínin lentokentälle vastaan, ja hän varmaan luulee, että olen juonut loungessa ja koneessa liian monta lasia skumppaa, kun olen tämän näköinen. Tervetuloa, ihana vaimo! Näkeehän teitäkin!

Tuosta edeltävästä kuvasta vielä: neuloin Enskalle ja Naltsalle samantyyppiset sukat, ja olin niin ylpeä itsestäni, kun en käyttänyt sukkien tekemisessä mitään ohjeita, vaan sovelsin nuo ihan itse alusta loppuun. Ilo se on pienikin ilo. Kaiken lisäksi Enskalle piti tehdä tuollaiset töppöset, kun hänen tassunsa ovat hieman persoonallisen malliset. Töppösiä tehdessä kävi ilmi, että osaan virkatakin. 😀

Ennen kuin pääsee lähtemään Helsinki-Vantaalta, pitää kaivaa lentokone jään alta.

Olen ajatellut yrittää pysytellä hereillä koko lennon ajan, koska olen suunnitellut, että kun olen valvonut enemmän tai vähemmän kolme yötä putkeen, kaadun sitten siellä asunnossa rättiväsyneenä suoraan sänkyyn, nukun lauantaiaamuun ja selvitän aikaerorasitukset ja muut univelat näppärästi yhden yön aikana. Kuulostaa minusta aivan erinomaiselta suunnitelmalta. Todellisuus tulee varmasti olemaan - tavalla tai toisella - vallan toinen, ja nähtäväksi jää, millä tavalla.

Toivoin taas tänä aamuna, että kuuluisin niihin ihmisiin, jotka osaavat matkustaa vähillä matkatavaroilla. Minulla kun tulee aina kilomäärät täyteen, vaikka olisi lupa ottaa mukaan miten paljon tavaraa tahansa. Nyt kävi tosin sillä lailla hassusti, että laukuista loppui tila, ennen kuin kilorajat tulivat vastaan. Suorastaan harmitti, kun sallitut 64 kiloa alittui kahdeksalla kilolla! "Tarpeellisiahan" kaikki tavarat eivät todellakaan ole, mutta minulla on paha tapa pitää maksimäärää jonkinlaisena tavoitteena, joka pitää saada täytetyksi. Nytkin kun huomasin kilomäärän jäävän vajaaksi, pakkasin mukaan vielä kaikenlaista mahdollisesti tarvittavaa, kuten kilon täysjyvävehnäjauhoja ja vajaan puoli kiloa taateleita. Olin laittanut jo ukkelin mukana Kolumbiaan muun muassa intialaisia linssejä, chilijauhetta, kurkumaa, sinapinsiemeniä ja kaksi kiloa mannasuurimoita. Anoppi meinasin kuolla nauruun, kun kuuli, että olin saanut ujutettua ukkelin matkaan tuiki tarpeellisia elintarvikkeita.  (Ukkeli ei tykkää kanniskella ruokatarvikkeita ympäri maailmaa.)

Aamiainen tänään välillä Helsinki-Frankfurt.

Oikeasti minua vähän nolottaa, millainen minusta on tullut. Kun eräs intialainen kollegani lähti aikoinaan vaimonsa kanssa viikonloppureissulle Espanjaan, pariskunta pakkasi mukaansa riisinkeittimen ja riisiä, jotta heillä olisi varmasti loman aikana syötävää. Nyt minusta on tullut samanlainen ihminen, joka suurin piirtein kuvittelee, että tulee kuolemaan nälkään, jos mukana ei ole kaikkia tuttuja intialaisia elintarvikkeita!

Mie pääsin vähän jaloitelemaan Frankfurtissa. Vai pitäiskö sanoa, että tassuttelemaan?

Jaahas. Kello onkin jo yksitoista. Olisikohan liian aikaista hakea lasi skumppaa? Eivätkös sivistyneet ihmiset juo alkomahoolia vasta puolenpäivän jälkeen? Ja heti seuraava kysymys: olenko minä sivistynyt?

Kävi toki mielessä sekin mahdollisuus, että Kolumbian tulli saattaa pyydystää minut ja vaatia saada nähdä, mitä minulla on laukuissani. En yhtään tiedä Kolumbian säädöksiä elintarvikkeiden maahantuonnista, mutta veikkaan, että suhtautuminen esimerkiksi minun laukkujeni sisältöön ei ole välttämättä kauhean myönteinen. Jään siis jännityksellä odottamaan, mitä tuleman pitää. Currylehdet jätin sentään suosiolla ostamatta, kun ne saivat minut viimeksikin Boliviassa kiipeliin. En toki ole oppinut virheistäni, vaan ukkeli kielsi minua tuomasta currylehtiä.

Nyt onkin hyvä päättää tämä osuus tähän. Tekstiä läpikäytyäni ja sitä korjailtuani (ja skumppaa nautiskellessani) aika on vierähtänyt niin, että koneeseen nousuun on enää parikymmentä minuuttia. Olipas lyhyt välilasku. 😳

7.12.2018 perjantai kello 20.22 Bogotán lentokenttä El Dorado

Enpä tiennyt, että El Doradorikin on oikeasti olemassa, mutta täällä se on, Bogotán lentokentällä!

Olipahan erilainen lentomatka Frankfurtista Bogotaan! Minulla oli käytäväpaikka, kuten aina lennolla yksin matkustaessani, ja ikkunapaikalle viereeni tuli vanhempi herra, joka vaikutti minusta vähän omituiselta hiippailijalta. Kaivoin siis neuleeni esiin ja rupesin neulomaan sukkaa, ettei vain tarvinnut puhua herran kanssa mitään.😆 Kun lentoemäntä kävi tervehtimässä meitä, kuulin hänen puhuttelevan miestä tohtoriksi.

Huomasin pian, että mies silmäili neulomistani, ja kun käänsin katseeni mieheen päin, mies avasi keskustelun ja totesi neulomisen olevan varmaan vaikeaa. Siitä se juttu jotenkin lähti, eikä aikaakaan, kun keskustelu olikin jo paljon syvemmillä vesillä. On ihmeellistä, miten luontevaa jutustelu voi joidenkin ihmisten kanssa olla. Ihan kuin olisimme tunteneet tämänkin 67-vuotiaan herran kanssa aina. En voi sietää sellaista tyhjänpäiväistä lätinää, jonka ainoa tarkoitus on täyttää hiljaisuuden aiheuttama tyhjiö ja puhumattomuuden synnyttämä vaivautuneisuus, mutta oikeista asioista, kuten ihmissuhteista ja elämisen vaikeudesta, voisin puhua loputtomiin. Ja niin melkein teinkin, sillä juttelimme miehen kanssa melkein koko kaksitoistatuntisen lennon ajan! (Miinus se vajaa tunti, jonka nukuin.)

Miehellä on menestyksekäs tietoliikenneyritys, joka täytti juuri 40 vuotta. Lisäksi hän oli entinen rallikuski, joka oli ajanut muun muassa Pariisi-Dakar -rallissakin. Oli hienoa kuunnella miehen tarinoita maailmalta ja erityisesti aavikolta. Tiesittekö muuten, miten rallikuskit käyvät vessassa, kun he joutuvat ajamaan kymmentuntisen etapin aavikon halki? Vastaus: eivät mitenkään. He käyttävät vaippoja! Kilpaa ajaessa ei voi hukata yhtään sekuntia. 

Mie oon eldoraadossa!

Mies oli kerännyt elämänsä aikana huomattavan omaisuuden, mutta siitä huolimatta hän oli varsin vaatimattoman oloinen mies, jolla oli tavallisen – tai ainakin melkein tavallisen - ihmisen murheet. Oli myös varsin hupaisaa kuulla, millaisen ensivaikutelman mies oli minusta saanut. Mies kertoi olleensa alkuun vähän epäluuloinen minua kohtaan, koska Saksassa neulomista harrastavat kuulemma lähinnä vihreät ja muut aktivistit. Olin vaikuttanut miehen mukaan myös hyvin varautuneelta, jopa epäystävälliseltä, mutta onneksi mies totesi ensivaikutelmansa menneen pahasti metsään, ja ihan samalla lailla oli käynyt minullekin. Omituinen hiippailija paljastui sydämelliseksi ihmiseksi. On muuten joskus varsin terveellistä kuulla, millaisen vaikutelman antaa itsestään muille!

Tuo lentomatka jää mieleen pitkäksi aikaa, puolin ja toisin. (Mies oli menossa Bogotaan tapaamaan kolumbialaista naisystäväänsä, ja puhuimme paljon minunkin avioliitostani, joten mitään iskuyrityksen tapaista tuossa ei ollut. 😉) Halasimme Bogotán kentällä erotessamme, ja mies antoi minulle käyntikorttinsa ja kutsun tulla kyläilemään, jos osuisin joskus Hampuriin. 

Bogotán lentokentällä kävin syömässä Crepes & Wafflesissa - kuinka ollakaan - intialaisvaikutteisen krepin, jonka päällä oli mangopikkelssiä.

8.12.2018 kello 2.21, Medellín

Nyt makaan tässä uuden tilapäiskodin sängyllä ja kuuntelen ympäristön ääniä. Täällä vietetään nyt kuulemma jotain jouluvalojen juhlaa, ja raketit paukkuvat taivaalla (vaikka kello tulee siis jo puoli kolme). Taksimatkalla lentokentältä tänne näimme upeita jouluvalokoristeluja, ja harmitti, kun en saanut yhtäkään tallennetuksi kameralle. 

Viimeinen lento Bogotásta Medellíniin sujui yhdessä hujauksessa, sillä lento ei tainnut kestää edes puolta tuntia. Ukkeli oli vastassa lentokentällä, ja olimme perillä täällä asunnolla joskus yhden aikoihin. Lentokentällä kukaan ei ollut pätkän vertaa kiinnostunut laukuistani, eli sain tuotua maahan kaikki sapuskat. Nyt harmittaa, että en ostanut niitä currylehtiäkin! 

Nyt alkaa uni painaa silmäluomia siihen malliin, että taidan yrittää nukkua. 

Hyvät viikonloput!