Jos pää on mennyttä, ei kannata murehtia kampauksesta.


torstai 16. tammikuuta 2014

Eräs elämäntarina

Kun Rantakasvi kirjoitteli kaapista ulos tulleesta Susanna-nukestaan, minä mietin, että ehkä minunkin nalleni on aika tulla julkisuuteen oman elämäntarinansa kanssa.


Minulla on monta nallea, mutta tämä on niistä kaikista rakkain. En lähde mihinkään yökuntiin ilman nallea, ellei ole jokin erityisen painava syy. Smiley

Rakkauteni nalleihin juontaa ihan lapsuudesta, sillä sain ensimmäisen nalleni yksivuotiaana. Mamma osti sen minulle lelukaupasta Loviisasta, ja se ehti nähdä kovasti elämää. Kerran nallea kohtasi tilapäinen näkökyvyn menetys, sillä sen silmä putosi mamman laskiämpäriin. Onneksi tätini toimi silmäkirurgina ja ompeli nallelle uuden silmän ruskeasta napista. Tuo nalle oli aika usein surullinen, sillä kun sen toista kättä liikutti, käsi nitisi, ja nalle siis itki. Tämä nallevanhus on minulla vieläkin, mutta se on jonkin laatikon pohjalla. Kaivoin nallen joskus nostalgiapuuskassani esiin ja yritin herätellä vanhoja tunteita, mutta kun niitä ei tullut, nalle sai jäädä laatikkoon.

Mutta tästä nykyisestä nallestanihan minun piti kertoa.


Nalleni "syntyi" vuonna 1999 Itäkeskuksen Anttilan leluosastolla. Olin lähdössä kieliharjoitteluun Espanjaan, ja sain jostakin päähäni, että halusin sinne kaverikseni nallen (vaikka oli minulla mukana kyllä yksi ihan oikea ihmiskaverikin). Ehkä minulla oli asiassa sellainen taka-ajatus, että nalle toimisi jonkinlaisena ukkelin korvikkeena, sillä olimme ukkelin kanssa tuolloin vielä suhteellisen tuore pari. Siksi kai myös annoin nallen hankkimisen ukkelin tehtäväksi. Ukkeli varmasti osaisi ostaa minulle jonkin oikein suloisen nallen, jota voisin halia aina ikävän tullen (ja muutenkin).

Anttilassa ukkeli oli katsellut nalleja ja tehnyt lopulta valintansa: hän ostaisi minulle vaaleanpunaisen pantterin. Onneksi ukkeli oli ostoksilla erään kaverinsa ja tämän vaimon kanssa, sillä kaverin vaimo oli tyrmännyt ukkelin ehdotuksen täysin: älä sitä pantteria osta; tämä nalle on paljon kivempi. Jälkeenpäin olen ollut suunnattoman kiitollinen tuon kaverin vaimolle, sillä ilman häntä minulla olisi vaaleanpunainen pantteri. Smiley

Nalle ei lopulta lähtenytkään kanssani Espanjaan vaan jäi odottelemaan minua kotiin. En muista enää, mistä syystä nalle ei lähtenyt mukaan matkalle, mutta epäilen, että asialla saattoi olla jotakin tekemistä liian täyden matkalaukun kanssa.

Myöhemmin nalle on ottanut vahingon takaisin ja matkustellut enemmän kuin moni muu nalle. Intiassa se on asunutkin, vaikka nalle ei kyllä tykkää siitä maasta yhtään, kun siellä on niin pelottavaa ja yksinäistä.


Eräällä Kyproksen-matkalla satuimme olemaan yhtenä päivänä hotellihuoneessa siivoojan tullessa siivoamaan meidän huoneistoamme. Siivoojalla oli mukanaan pieni tyttö, joka syöksyi heti ovelta suoraan makuuhuoneeseemme. Minulla löi vähän aikaa tyhjää (miksi ihmeessä tyttö oli rynnännyt makuuhuoneeseemme?), kunnes tajusin: hänellä oli ollut kiire leikkimään nallellani. Tyttö oli tainnut käydä huoneistossamme ennenkin. Smiley

Nalleni on viisas ja hyväluontoinen, auttavainenkin. Se haluaa aina auttaa ja lohduttaa sellaisia, jotka ovat apealla mielellä. Kun ukkeli joutui kerran olemaan pidemmän aikaa sairaalassa, nalle kävi tietysti tervehtimässä potilasta. Hoitajat kutsuivat sitä nalle nappisilmäksi. Smiley

Mitään ihan oikeaa nimeä nalle ei ole koskaan saanut, kun mikään nimi ei oikein tunnu riittävältä sen suurenmoiselle ja valovoimaiselle persoonalle. Siksi se on vain 'nalle' tai 'teddy'.

Nallella on ollut syntymästä asti jäykän nallen oireyhtymä, mikä tarkoittaa sitä, että nalle ei pysty istumaan ilman tukea, tai muuten se kellahtaa kumoon. Tässäkin kuvassa nalle nojailee tyynyyn, kun muut istuvat ihan omin avuin.


Nallella on monta veljeä, joista niilläkin on jokaisella oma tarinansa ja syntymäpaikkansa. Yksi on kotoisin Joensuun Rossosta, yksi valokuvausliikkeestä Tapiolasta ja yksi taas on virolaista alkuperää. Tällä virolaisella on nimikin, Tertsis Merimees.

Veljiä ei ole näillä näkymin tulossa lisää, sillä ukkeli antoi minulle pari vuotta sitten ukaasin, että meidän perheen nalleluku on nyt täynnä. Yhtään uutta nallea ei saa tulla! Käyn kuitenkin usein kauppojen leluosastoilla ihailemassa nallevalikoimaa ja huokailemassa, kuinka suloisesti tuokin nalle katsoo minua. Ihan selvästi se haluaisi muuttaa meille! Ymmärrän kyllä myös ukkelin näkökannan, sillä kaikki nallet makoilivat aiemmin sängyllämme, ja sänky piti aina ennen nukkumaanmenoa raivata tyhjäksi nalleista. Saattoihan se olla vähän ärsyttävää. Nyt veljet ovat siirtyneet tarkkailemaan tapahtumia kirjahyllyn päälle, ja ainoastaan tämä yksi nalle makoilee päivisin sängyllä.

Nallen veljet asuivat myös alkuaikoina Intiassa, mutta lopulta ne jäivät Suomeen, kun totesivat Intian olevan niille ihan liian vaarallinen paikka. Heitä loukkasi myös se, että heidän koko olemassaolonsa asetettiin kyseenalaiseksi, vieläpä sukulaisen toimesta. Anoppini tokaisi nimittäin kerran minulle, että "pitikö sinun tuoda mukanasi kaikki nuo nallet; noitahan saa täältä basaarista kymmenellä rupialla!". 

Nallen paras kaveri asuu Itä-Suomessa, ja sitä nalle näkee aina, kun käymme idässä tai kun kaveri tulee meille kylään. 



Kaveri on vähän höppänä, sillä se hymyilee aina - nalle itse kun suhtautuu elämään sen vaatimalla vakavuudella. Kaveruksilla on ikäeroa melkein kymmenen vuotta, mutta se ei ole tahtia haitannut. Ne ovat ehtineet tehdä yhdessä vaikka mitä kolttosia ja matkustaakin yhdessä, oikein Intiassa asti.


Kesällä kaverukset pääsevät joskus myös ulkoilemaan, mutta kovin pitkäksi aikaa niitä ei voi kahdestaan jättää, koska aina on olemassa vaara, että joku metsänpeto vie ne mukanaan. Puiden yläpuolella liitelevä haukka on niiden mielestä ihan hirveän pelottava!



Kaverin naapurissa asuu myös hullu koira, joka säntäilee joskus vapaana pitkin metsiä ja joka on joskus ryövännyt naapureiden pihoista tavaroita. Nalle ei missään nimessä haluaisi joutua koiran suuhun, sillä koiria nalle vihaa. Nalle kammoaa myös vettä, tupakansavua, pölyä, puluja ja lentokoneen ruumassa matkustamista. Viimeksi mainittua nalle on joskus kokeillut, mutta se osoittautui huonoksi ideaksi, sillä muut tavarat painoivat nallen lysyyn, ja olihan siellä ruumassa pelottavaa ja kylmäkin. Nykyään nalle matkustaakin aina päällimmäisenä käsimatkatavaroissa ja ilmestyy aina turvatarkastuksissa kurkkimaan tullivirkailijoita, kun läppäri pitää kaivaa sen alta esiin. Nalle saa aina kovasti ihailua osakseen.

Nallella ei ollut syntyhetkellä päällään muuta vaatetta kuin kaulassa ruskea silkkirusetti, mutta pian nalle alkoi kaivata suojakseen puseroa. Nyt nallella on jo pieni varasto erilaisia puseroita - pusero vaihdetaan aina silloin kuin muistetaan, ja se tietysti myös pestään ja silitetään, aivan kuten ihmisvaatteetkin. Nyt talvipakkasilla sillä on kaverinsa äidin kutoma paksu villapaita, joka on tosin vähän iso. Kyllä tarkenee!

Lämpimiä terkkuja kaikille!

18 kommenttia:

  1. Ihania! Oma lapsuudenaikainen Hipsunalleni joutui ikävä kyllä lähtemään roskalavalle muutama vuosi sitten, se oli niin rikki. On siitä kyllä kultaiset muistot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hipsua. Mutta Hipsulla oli varmaan ollut hyvä elämä. :-)

      Poista
  2. Voi mita kaikkea nalle on touhunnutkaan! Mulla rakkain pehmoista on ollut vanha koira, jolta puuttui silma ja muutenkin oli jo aikaa nahnyt, sen nimi on Tuffe ja kun olin pieni niin se meinasi jaada kerran Gibraltarilla kahvilaan, bussi oli jo lahdössa kun perhetuttumme pinkoi sita hakemaan, huh Tuffe pelastui, nyt se on Suomessa 'elakepaivilla'. Tyttö sai vauvana hellokitty kissan, se on sellainen pehmea luttana, jonka vartaloosa on vain lipare, se havisi vahan aikaa sitten ulkona, ihan kamala takaisku, etsimme sita pitkaan mutta joku oli sen napannut, ehka koira tai toinen lapsi. Samanlaistahan ei saa mutta isovanhemmat lahettivat samanlaisen uuden, nyt se odottaa meita postissa ja iltapvalla hakemaan, katsotaan mita tyttö tuumaa, ei taida olla vanhan veroinen mutta ehka hyva korvike?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuffe. ♥ Oikein osaan kuvitella, miten suloinen se on. Onneksi ehti bussin kyytiin! Minä varmaan saisin hirveän sätkyn, jos mun nalle unohtuisi jonnekin. :-)

      Pehmot voivat olla kyllä lapselle niin rakkaita ja tärkeitä – jos ovat aikuisillekin. ;-) Toivottavasti tyttö tykkää "korvikkeesta". Mulle ja siskolle pappasmurffit oli lapsena hirveän tärkeitä, ja sitten kun ne olivat siinä kunnossa, että niitä ei saanut enää pesemälläkään minkään näköisiksi, ne "uusiutuivat", eli ostettiin uusi samanlainen. Vaikka ulkomuoto oli uusi, sielu oli sama kuin siinä vanhassakin. :-) Uskon siis, että uudesta kissasta tulee tytöllenne ihan yhtä rakas kuin vanhastakin.

      Poista
  3. Ihanaa nähdä taas tämä Nallesi pitkästä aikaa! Minullahan on se oma nalleni,Oliver,jonka itse täytin ja valitsin muutkin jutut Build-A-Bear-kaupassa New Yorkissa.Muistan että olin innostunut kuin pikkulapsi kun pääsin "synnyttämään" oman nalleni ja sen kanssa tuli vielä syntymätodistuskin,mutta se on kyllä jonnekin hävinnyt;sen sijaan Oliver sanoo hei aina kun avaan kaappini.(ettei vaan tule pölyä päälle,Oliver on niin tarkka sellaisesta)
    Lapsena mulla oli joku kani ,jota piti roikuttaa mukana joka paikkaan,mitenköhän sen kävi sitten ,en vaan muista.Oliverilla on myös muita pehmokavereita niinkuin sinun Nallellasi,mutta ne ei ole kaikki nalleja. Ihana villapaita Nallella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, en tiennytkään, että olet itse täyttänyt Oliverin! Hassu ajatus. :-) Mutta niinhän tuosta lelukaupan nimestäkin voi päätellä. Nallet taitavat inhota pölyä sitten ihan yleisemminkin, kun ei minunkaan nalleni siitä tykkää.

      Mulla oli lapsena valkoinen "kana", joka piti olla aina nukkumaan mennessä mukana. Omituisinta on se, että kana ei ollut edes mikään eläin, vaan valkoinen kangasrätti. :-D Värin perusteella olin sen kai kanaksi nimennytkin.

      Nallen paita on oikein lämmittävä, joskus vähän turhankin, kun sillä on noita karvoja omastakin takaa. ;)

      Poista
  4. Mullakin on nalle, ikivanha, valkoinen, siis jääkarhun poikanen. Se on matkustanut vain Suomesta Saksaan eikä ole sellainen frequent traveller kuin tuo sun nallesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkarhupehmot ovat valtavan suloisia! Olen katsellut sellaisiakin kaupassa aika monta kertaa. :-)

      Poista
  5. Kivaa kun olet palannut kirjoittelemaan. Minua huvitti kovasti tuo vaaleanpunainen pantteri. Se olisi kyllä ollut hyvä "conversation piece" tyylillä käskin tuoda nallen, tämä tuli! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän minä taas olen. :-)

      Taisi mulla ja ukkelilla olla hieman erilainen käsitys siitä, millainen on suloinen nalle. :-D Mulla oli lapsena kyllä vaaleanpunainen pantterikin, ja taisin katsoa sitä myös telkkarista. En muista, että se olisi ollut mikään suosikkipehmo kuitenkaan. Jotenkin ne ylipitkät raajat ja pantterin olemus ei oikein vetoa muhun. :-)

      Poista
  6. Hauska oli tutustua nalleesi. Onpas se tosiaan päässyt hurvittelemaan sinne ja tänne. Minulla ei olekaan mitään tuollaista karvakaveria. On vissiin ollut riittävästi työtä siinä, että pysyy tämä karvaton porukka mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nalle on tosiaan saanut nähdä maailmaa. Mutta viihtyy hyvin paikallaankin, sängyllä köllöttelemässä. :-)

      Poista
  7. On ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mitä on "tunnearvo". Ehkäpä miehesi suku joka ei ymmärrä nallejesi olevan persoonia kuuluvat heihin. Mutta parempi minusta niin päin, onhan paljon myös ihmisiä, joilla on ihan oikeasti sairaalloisen liikaa tunnearvokamaa ja jotka hädin tuskin mahtuvat siksi liikkumaan kodeissaan. ;-D Ehkäpä on hyvä että Ukkelisi pani nalleluvullenne pisteen tai nallet valloittaisivat kotinne vielä kokonaan niin että sinä hautautuisit kadoksiin niitten karvaisiin syleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no anoppi ei ainakaan ymmärrä nallejen tunnearvoa, mutta onneksi en ota sitä henkilökohtaisesti. Anoppi on anoppi vaikka voissa paistais. :-D

      Luin kerran jostain iltapäivälehdestä eläkkeellä olevasta pariskunnasta, jolla oli ihan valtava nallekokoelma. Nalleja oli satoja, ja koko heidän asuntonsa oli aivan täynnä niitä! Ja kokoelma vaan kasvoi jatkuvasti, kun he saivat nalleja tutuilta, ja taisivat itsekin ostaa niitä. Sitä lukiessa jopa minä ajattelin, että nyt on tainnut keräily mennä vähän överiksi. :-)

      Poista
  8. Ihana! :D Hymyilen täällä onnellisena tälle jutulle. :D Piristystä päivään!

    Tuli mieleen, pitäisikö sitä itsekin kertoa meidän sängyn päällä majailevasta herra chipmunkista ja mini-beaverista, mutta koska kyseiset päivänpiristäjät eivät ole minun omiani vaan minun ja miehen yhteisiä, luulen, ettei mies arvostaisi heidän esittelemistään kaikille sukulaisille ja miehen ystäville... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nalle täällä iloitsee siitä, että on onnistunut tuottamaan hyvää mieltä. :-) Ja lähettää terveisiä sinne chipmunkille ja mini-beaverille.

      Voi olla, että miehelläsikin olisi sanasensa sanottavana siihen, jos esittelisit karvakorvat julkisesti. ;-)

      Poista
  9. Mahtava Nalle! Ja niin maailmaa nähnyt. Ilmeikäs ja fiksu. Susanna lähettää terveisiä Nallelle:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nalle kiittää kovasti kehuista ja lähettää lämpimiä terveisiä takaisin Susannalle, joka innosti nallenkin astumaan julkisuuden valokeilaan. ;-)

      Poista