Poroajelu

Heräsin tänä aamuna järkyttävään selkäsärkyyn, jollaista en ole vielä ennen kokenut. Olin ilmeisesti nukkunut liian pitkään pahassa asennossa, sillä viime yö oli oikeastaan ensimmäinen pitkään aikaan, kun nukuin varsin sikeästi. Tämä oli myös ensimmäinen yö, kun ei tarvinnut herätä puoli kolmelta hirveään ilotulitusten paukkeeseen, ja hiljaisuus tuntui ihanalta. 

Ensimmäiset päivät Kolumbiassa ovat menneet lähinnä lähiympäristöön tutustuessa ja taloksi asettuessa. Ukkeli oli kuvannut minulle asuntoa kompaktiksi, ja kompakti on juuri oikea sana kuvaamaan tätä. Asunto ei ole varsinaisesti pieni, mutta en panisi pahakseni, jos tilaa olisi vähän enemmän. Säilytystila tuntui loppuvan kesken, ja varsinkin ensimmäisenä päivänä iskin koko ajan varpaani tai kyynärpääni johonkin, kun en vielä oikein osannut hahmottaa tilan rajoja.

Vielä on harkinnassa, mitä teemme ensimmäisen kuukauden jälkeen - vaihdammeko asuntoa, vai pysymmekö tässä. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, ja niin on tässäkin huushollissa. Tykkään valtavasti asunnon väreistä ja yleisilmeestä, ja jos minun pitäisi ruveta sisustamaan uutta asuntoa, saattaisin haluta jotakin tämäntyyppistä.

Keittiö ei ole suuren suuri, ja se on taas avokeittiö, mutta ihan kivasti tuossa mahtuu kokkailemaan.

Punainen riisinkeitin kotiutui Boliviasta.

Toinen makuuhuoneista.

Parveke miellyttää myös kovasti, vaikka parvekkeella ei olekaan yksityisyyttä niin paljon kuin ehkä toivoisin, kun viereiset kerrostalot ovat niin lähellä. Välillä tulee tirkisteltyä vahingossa naapuriinkin, kun ihmisillä on verhot auki.

Koska asunto on seitsemännessä kerroksessa, näkymät eivät ole yhtä hienot kuin jostain korkeammalta, mutta eipä näissäkään ole valittamista.

Erityisesti iltanäkymä miellyttää, kun vuorten rinteiltä tuikkivat valot näyttävät ihan pieniltä tähdiltä.

Tornitalo, jossa olisi ollut se näköalahuoneisto, on melkein tämän talon vieressä.

Tämä näin.

 
Pääsin eilen kokemaan niinkin jännittävän tapahtuman kuin roskapussin heittämisen roskakuiluun. 😀 En ole koskaan ennen asunut talossa, jossa olisi roskakuilu, vaan roskat on pitänyt kiikuttaa aina jonnekin roska-astiaan. On kyllä näppärää, kun ei tarvitse muuta kuin kävellä puoli kerrosta alaspäin, avata tuo harmaa luukku ja heittää pussi sinne. 

Biojätettä ei erotella muusta jätteestä, mutta lasia ja pahvia tuonne reikään ei saa kuitenkaan laittaa. Luukkuun ei saa myöskään tunkea mitään erityisen suurta, koska muuten putki voi mennä tukkoon.

Medellín sijaitsee vuorten keskellä laaksossa noin puolentoista kilometrin korkeudessa. Heti kaupungin ympärillä on korkeita, aina kolmen kilometrin korkeuteen kohoavia vuoria, ja korkeuserot ovat kaupungissakin varsin suuret. Medellín muistuttaakin minusta aika paljon San Franciscoa.

Korkeuserot käsittää parhaiten topografisesta kartasta.

Ensimmäinen kauppamatkani olikin varsin haasteellinen. Menomatka (alamäkeen) sujui rallatellen, mutta paluumatka pani puuskuttamaan, sillä loppumatka on jyrkkää nousua. Medellínin kävelylenkeillä saattaa kunto päästä hieman kohoamaan!

Lentokenttä sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä, ja lentokentälle päästäkseen pitää ylittää korkeat vuoret. Ensimmäinen ajomatka lentomatkalta kaupunkiin silloin perjantaiyönä olikin varsin jännittävä kokemus. Pelkäsin, että taksi hajoaa, kun kuski jurrutti menemään jostain syystä niin pienellä vaihteella, että auton kierrokset olivat neljässä tuhannessa.

Näkymä yhden ravintolan terassilta.

Näkymä parvekkeeltamme vuorille päin.

Medellínin ilmasto on sellainen, että se taida olla mikään ihanneilmastoni. Medellíniä sanotaan ikuisen kevään kaupungiksi, sillä täällä ei ole koskaan hirvittävän kuuma eikä vastaavasti kovin kylmäkään. Taivas on useimmiten puolipilvinen, ja täysin aurinkoiset päivät ovat harvassa. Sadekuuroja tulee usein, ilmeisesti lähes päivittäin, vaikka vielä minun aikanani täällä ei ole satanut. Ilma on siis varsin kostea ja kasvillisuus vehreää. Itse ottaisin mieluiten kuumat ja täysaurinkoiset päivät.

Muutama asia on tullut selväksi jo näinkin lyhyen oleskelun aikana. Ensinnäkin joulu tuntuu olevan kolumbialaisille erittäin tärkeä juhla. Jopa Uber-taksit ovat saaneet kännykkäsovelluksessa joulun kunniaksi punaisen nenän ja poronsarvet.

Kauppakeskukset on koristeltu varsin kauniisti, ja tarjolla on monenlaista jouluun ja talveen liittyvää aktiviteettia.

Lumileikkejä.

Luistelemaankin pääsee, ja jos ei ihan vielä pysy omin avuin luistimilla pystyssä, niin ei hätää: ei muuta kuin lumiukkoa korvista kiinni ja menoksi.

Saisko olla jouluinen kynnysmatto?

Toinen asia, joka on käynyt ilmi, on se, että kolumbialaiset rakastavat koiria. Santafé-kauppakeskuksessa oli lauantaina ilmeisesti jokin koiratapahtuma, kun koiranomistajat olivat saapuneet paikalle lemmikkiensä kanssa.

Oli isoa ja pientä koiraa, tummaa ja vaaleaa. 😊

Sunnuntaisin Avenida El Pobladon toinen puoli suljetaan autoliikenteeltä, ja tien valtaavat lenkkeilijät ja pyöräilijät.

Tien vierellä on tarjolla kaikenlaista syötävää ja juotavaa liikkujien iloksi.

Hedelmiä (ja venyttelysessio).

Lemmikkejäkään ei ole unohdettu.

NatuPet tarjoaa koirille luonnonmukaisia herkkuja ilman säilöntäaineita.

Toki koirille pitää olla tarjolla myös jäätelöä.

Makuina ovat muun muassa pekoni ja kana. 😋

Sekin on jo tullut selväksi, että ruoka on Kolumbiassa aivan toista kuin Boliviassa. Täältä saa niin paljon muutakin kuin niitä iänikuisia lihakimpaleita ja maisseja!

Eilen söimme aivan ihanat bowl-annokset, ja tunsin itseni ihan uudeksi ihmiseksi jo pelkästään  nähdessäni annoksen.

Alle saa valita muun muassa kvinoaa tai riisiä.

Lauantaina oli tullut nimittäin vähän nautiskeltua ja testailtua paikallista oluttarjontaa.

Iso paha käsi tulee.

Olutta ja rommia yhdessä? Yllättävän hyvää!

Nyt on aika palata taas vähän terveellisempään arkeen, ja tervehdin paluuta ilolla. Kävimme heti ensimmäiseksi lauantaina ottamassa salijäsenyydetkin, ja tänään olisi tarkoitus mennä kokeilemaan kolumbialaista kuntosalia, jos selkä vain sallii. Salilla oli jokin tarjouskampanja, ja jäsenyyden sai alle kahdenkymmenen euron kuukausihintaan! Minulla on mukana myös oma TRX ja valikoima kuminauhoja, ja tämän talon katollakin on pieni sali, mutta isommalla kuntosalilla on luonnollisesti paremmat mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen.

Ihan vielä en voi sanoa, että I ❤ Medellín, mutta ensivaikutelma on ollut erittäin myönteinen. Tästä on hyvä jatkaa!