Vessaremppaa ja tulvia

Hotelli on vaihtunut toiseksi, mikä onkin oikein hyvä juttu, sillä edellisessä hotellissa ei ollut kehumista. Ukkeli oli kuvitellut varanneensa huoneen saman ketjun toiseen hotelliin, josta ukkelilla oli ennestään hyviä kokemuksia, mutta Expedia olikin tehnyt varauksen toiseen hotelliin, joka ei miellyttänyt varsinkaan ukkelia. Petivaatteissa oli tahroja (asia, josta ukkeli saa hirveän hepulin), ja vessakin lakkasi yhtäkkiä toimimasta. Ukkeli meinasi soittaa huoltomiehet paikalle, mutta minä estelin. Olin nimittäin käynyt juuri vessassa isolla asialla, ja tuotokseni olivat edelleen pöntössä. Olisi hirveän noloa, jos huoltomies saisi nähdä ne. Lopulta ukkeli löysi sisäisen remppamiehensä ja korjasi vessan itse. Olin hänestä valtavan ylpeä. 😊

Pointsit kuitenkin hotellille siitä, että hotellin aulassa komeili tuttu lippu!

Suomen lipun näkeminen ilahduttaa aina jotenkin kummasti.

Portaikkokin näytti ihan charmikkaalta.

Uima-allasalue ei niinkään.

Kerroinkin jo aikaisemmin, että sinä yönä, kun palasimme Brasiliasta Boliviaan, satoi kaatamalla. Kävi ilmi, että kyseessä oli kovin rankkasade, mitä Santa Cruzissa on saatu 40 vuoteen. Yhdeksäntoista tunnin aikana taivaalta tuli alas koko tammikuun sademäärä, ja vettä tuli yhtä neliömetriä kohti 200 litraa. Sade aiheutti massiiviset tulvat: autot jäivät tielle jumiin, ja vesi tulvi ihmisten koteihin, vaurioitti viljelyksiä, tuhosi teitä ja tappoikin muutaman ihmisen.

Edellisen hotellimme kuntosalikin lainehti sateen jälkeen.

Kävimme tiistaina Ventura Mallissa lataamassa SIM-korttini (ja ostamassa sateenvarjon, kun edellinen oli hajonnut juuri ennen Santa Cruzista lähtöä), ja ukkeli oli suunnitellut menevänsä sieltä lounaan jälkeen töihin. Kun katselimme rankkasadetta ravintolan ikkunasta, ukkeli päättikin lähteä kanssani hotellille. Ukkeli nimittäin pelkäsi, ettei pääsisikään enää töistä pois, jos tiet olisivat veden peitossa. Kävi ilmi, että moni muukaan ei ollut tullut töihin, ja kaupunki oli muutenkin ihan kuollut, kun kaupat pitivät ovensa suljettuina.

Nyt sade on kuitenkin tauonnut, ja eilen oli poutapäivä. Tänään on nähty hieman aurinkoakin.

Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta hetki sitten:

Kävimme eilen syömässä kummallisen buffetlounaan hotellin kattoravintolassa. Jälkiruoka näytti tältä:

Houkuttelevaa vihreää liivatelöllöä.

Ikkunasta näkyi jo seuraava kotimme. (Tuo korkea rakennus kuvan vasemmassa laidassa.)

Siisti ja toimiva kylpyhuone tuntui taas ihanalta asialta!

Viuhkan muotoon taiteltu vessapaperi. Pitäisköhän ruveta harrastamaan tätä kotonakin?

Palaan vielä hetkeksi Brasiliaan ja Rio de Janeiroon. Minullahan oli Riosta etukäteen sellainen käsitys, että siellä suurin piirtein pöllitään tavarat heti, kun astuu kadulle, ja että siellä pääsee hyvin helposti hengestäänkin. Niinkin voi varmasti käydä, jos on huonoa onnea matkassa, mutta turvallisuuden puolesta Rio yllätti kuitenkin myönteisesti. Ukkelikin oli lukenut, että Pohjois-Brasiliassa (esimerkiksi Natalissa) on itse asiassa paljon enemmän rikollisuutta kuin Etelä-Brasiliassa. En tiedä, pitääkö väite paikkansa, mutta omat kokemukseni viittaavat kyllä samaan suuntaan.

Rion lentokentältä meitä hakemaan tullut taksikuski kertoi, että Rio ei ole läheskään niin turvaton paikka kuin ihmiset yleisesti ottaen ajattelevat, kun vain muistaa muutaman perussäännön. Tavaroitaan (esimerkiksi lompakkoa tai kännykkää) ei kannata levitellä kadulla, eikä ranta-alueelle kannata mennä pimeällä, vaan on parempi pysytellä jalkakäytävillä. Lisäksi kannattaa pysytellä pois faveloiden (slummien) lähistöltä. Joillekin faveloille järjestetään retkiäkin, mutta itse en kyllä sellaiselle lähtisi (syystä että en tuntisi itseäni kovinkaan hyväksi ihmiseksi, jos lähtisin pällistelemään toisten elämää köyhyyden keskellä). Olin etukäteen lueskellut yhdestä viestiketjusta hieman Rion turvallisuudesta ja saanut jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä alueita pidettiin turvallisempina ja mitä alueita kannattaisi vältellä.

En itse kokenut Rioa mitenkään erityisen turvattomaksi, vaikka Rion kaduilla näkee kyllä monenlaista kulkijaa. Koska kaikenlaisia omaa showtaan pitäviä sekopäitä (tai ainakin sellaisilta vaikuttavia) on paljon, ilmapiiri on aika levoton. Se hämmentää aluksi suomalaiseen hiljaisuuteen ja rauhallisuuteen tottunutta, ja tuntuu, että joutuu koko ajan olemaan varuillaan, kun ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Muutenkin Rion - kuten muidenkin suurkaupunkien - kaduilla näkee sellaisia juttuja, joihin Suomessa ei törmää koskaan. Näin esimerkiksi jalkakäytävällä naisen, joka istui pyörätuolissa ja jolla oli selvästi mielenterveydellisiä ongelmia, kun hän piti sellaista mekkalaa. Nainen oli laskenut pyörätuolissa alleen, ja virtsa valui norona pitkin jalkakäytävää. Näin myös miehen, jolla oli takaraivossaan niin iso kyhmy, että se oli kooltaan melkein vauvan pään kokoinen. Näky oli aika järkyttävä. Myös kadulla nukkuvat ihmiset hämmentävät, vaikka toisaalta olen tottunut heihin jo Intiassa. Täällä Boliviassakin kadulla nukkuvia näkee aika usein.

Santa Cruzissa eilen.

Minulle kuitenkin se, että kaduilla on paljon muita ihmisiä, luo toisaalta myös sellaisen turvallisuuden tunteen, koska jos jotain sattuukin, niin ympärillä on aina muita ihmisiä näkemässä tapahtuman ja mahdollisesti myös auttamassa. Jos liikkeellä on aivan yksin, muista ihmisistä ei ole minkäänlaista turvaa.

Turvallisuuden puolesta lähtisin siis Rioon uudestaankin, mutta portugalia pitäisi kyllä vähäsen osata. Edes sellainen matkailijan perussanasto pitäisi olla jotenkuten hallussa. Todella harva osaa Riossakaan englantia, ja kielimuuri vaikeuttaa kommunikointia melkoisesti. Minusta tuntui myös, että brasilialaiset eivät olleet läheskään yhtä ystävällisiä kuin esimerkiksi bolivialaiset, ja tunsin välillä jopa sellaista lievää ylenkatsetta. En tiedä, syntyikö tunne kielimuurista, omasta alemmuudentunteestani, vai oliko havaintoni ihan todellinen.

Uudenvuodenpäivänä kävimme tutustumassa myös Rion toiseen kuuluun rantaan, Ipanemaan. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, joten päivä oli enemmän kuin sopiva Ipanema-retkeen.

Tai niinhän sitä luulisi. Sillä vaikka lämpötila oli vain 32 astetta, ilma oli niin tukahduttavan kuuma, että auringossa ei pystynyt olemaan lainkaan, ja varjossa oleskelukin tuntui aika epämiellyttävältä. Siedän kuumuutta yleensä varsin hyvin, ja ihmettelinkin, miksi Rion aurinko tuntui niin painostavalta. Ehkä se johtui siitä, ettei tuullut juuri yhtään. Mietimme ukkelin kanssa, että oli oikeastaan todella hyvä, että muina päivänä ei ollut paistanut aurinko, sillä moni asia olisi saattanut jäädä kuumuuden takia tekemättä.

Ipanema oli Copacabanaa paljon pienempi ja rauhallisempi, joten se sopii vähän rauhallisemmasta menosta pitävälle. Rantaravintoloita ei Ipanemalla juurikaan ole (on vain sellaisia rantakojuja), ja hotellejakin on rantakadun varrella paljon vähemmän kuin Copacabanalla. Jotkut sanovat Ipanemaa myös hieman hienostuneemmaksi kuin Copacabanaa, ja ehkä se sitä olikin.

Loppujen lopuksi tykkäsimme kuitenkin enemmän Copacabanasta, sillä Ipanema vaikutti Copacabanaan verrattuna jotenkin tylsän uneliaalta. Copacabanalla on paljon enemmän toimintaa, missä on tietysti hyvät ja huonot puolensa.

Kristus-patsas jäi tällä reissulla näkemättä, mutta en jaksanut ottaa asiasta stressiä. Kun kummallakaan meistä ei tuntunut olevan hirveää hinkua lähteä patsasta katsomaan, niin mitäpä sitä silloin itseään sinne väkisin tunkisi. Ehkä sitten ensi kerralla?

Tuli Rion turvallisuudesta mieleeni, että ei tämä Santa Cruzkaan ole mikään maailman turvallisin paikka. Ukkelin kollega kertoi, että poliisit olivat pysäyttäneet hänet viime viikolla ihan kotinsa lähistöllä ja vaatineet nähdä miehen paperit ja kaiken muunkin, mitä miehellä oli mukanaan. Kun kollegalta oli löytynyt 500 dollaria, poliisit olivat ottaneet ne mukaansa ja laskeneet sen jälkeen miehen menemään. Kun kysyin ukkelilta, miten olisi käynyt, jos mies ei olisi suostunut antamaan poliiseille rahojaan, ukkeli sanoi, että silloin poliisit olisivat ruvenneet ahdistelemaan miestä oikein tosissaan tai vieneet hänet poliisiasemalle. Näin oli käynyt aiemmin ukkelin toiselle kollegalle.

Miehen kollega asuu vain noin sadan metrin päässä tästä hotellista, ja ukkeli onkin varoitellut minua liikuskelemasta kaupungin kujilla yksinäni. Asia sattuu nyt vain olemaan niin, että minä en suostu pelkäämään ja istumaan neljän seinän sisällä vain sen takia, että jotain saattaa tapahtua. Jos jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu, ja se on sitten sen ajan murhe. Murheita mietitään vasta sitten, kun ne tulevat eteen; ei yhtään aiemmin.

Näillä puheilla lähdenkin nyt kauppaan. Kävellen. 😈