Moni luulee itseään kärsivälliseksi, vaikka on tosiasiassa vain välinpitämätön.


keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Juosten kustu

Kävimme sunnuntaina pienellä retkellä, ja kohteenamme oli Samaipatan pikkukaupunki noin 120 kilometriä Santa Cruzista kaakkoon. Samaipata tunnetaan erityisesti inkojen muinaisesta hallinnollisesta ja uskonnollisesta keskuksesta, El Fuertesta, joka sijaitsee lähes kahden kilometrin korkeudessa Andien itäisellä laidalla. Vuoret kuulostivat mukavalta vaihtelulta Santa Cruzin tasamaahan, joten ei muuta kuin menoksi!

Vuoria näkyvissä!


Tie Santa Cruzista Samaipataan kulki aluksi pienten kylien läpi, ja oli vähän turhauttavaa, kun matka sujui niin hitaasti. Liikennettäkin oli aika paljon.

El Tornossa.
Hänkin on El Tornossa.

Olimme lähteneet matkaan vähän ex tempore, sillä olimme lauantaina päättäneet, että emme lähtisikään Samaipataan, vaikka olimme alun perin niin suunnitelleet. Olimme päättäneet lähteä jonnekin muualle, minne olisi vähän lyhyempi matka. Tuon 120 kilometrin matkaan kun menisi kolmisen tuntia suuntaansa. Ukkeli oli sitä paitsi jo käynyt aikaisemmin Samaipatassa, ja minä voisin nähdä paikan joskus myöhemmin. Mutta kun rupesimme sunnuntaina miettimään, mihin muualle lähtisimme, päätimme kuitenkin lähteä Samaipataan. Lähtö meni siis aika myöhäiseksi, ja siitäkin syystä olisi ollut kiva päästä mahdollisimman nopeasti perille.

Tietullit viivästyttivät matkantekoa entisestään, mutta onneksi tietulliasemia oli vain kaksi.

Bisnekset pyörivät tietullijonossa, ja myynnissä oli kaikkea, mitä matkalainen saattoi kaivata. No, vessapaperia ei sentään ollut myynnissä. 
Vuoret ovat enää kivenheiton päässä!
Samalla kun aloimme nousta ylemmäs kukkuloille, tiekin muuttui huonommaksi.

Ukkeli kertoi, että tie oli ollut viimeksi ihan hyvässä kunnossa ja että se oli ollut alusta loppuun päällystetty. Kaatosateet olivat ilmeisesti saaneet tien paikoitellen varsin huonoon kuntoon.

Monessa paikassa oli vain yksi kaista käytössä.

Maisemissa ei kuitenkaan ollut valittamista!

Näistä punaisista kallioista tuli muuten mieleen ihan Sedona!

Viljelyksiä rinteillä. Jotain eläimiäkin tuolla näkyy olevan, jos oikein tarkkaan katsoo.
Tiellä oli kaikenlaisia haasteita. Oli tietysti mutkia, monttuja ja irtosoraa, mutta myös kaikenlaisia eläimiä ja kierroksella ohitettavia. Näimme matkan aikana tien vieressä muuten lehmiä, hevosia, aaseja, kanoja, koiria (satapäin), kissoja, riikinkukon, papukaijoja ja apinan (oli tosin häkissä). 

Mie menen nyt.

Tämä olikin mielenkiintoinen paikka. Joki virtasi tien yli, ja ihmiset olivat pysäköineet mutkaan, koska heidän piti päästä pulikoimaan jokeen. Tuo valkoinen auto ei meinannut uskaltaa ylittää jokea, koska pelkäsi ilmeisesti jäävänsä veteen jumiin. Se ei ole kyllä mikään ihmekään, kun ottaa huomioon, miten matala auton pohja on. 

Samaipatan El Fuerte sijaitsee korkealla mäen päällä, ja viimeinen kuuden kilometrin ajo-osuus El Fuertelle olikin kaikkein mutkaisin.

Mutta vaiva kannatti, sillä jo parkkipaikalta avautuivat huimat näköalat. 

Tähän pysäköimme. Voittaa Prisman parkkialueen mennen tullen. 😀

Menestyksekkäästi perillä! (Hattu ei ole ajovaruste vaan kuvausrekvisiittaa. 😎)


Koska ukkeli oli jo nähnyt El Fuerten, hän ei enää viitsinyt lähteä kierrokselle vaan jäi alas ravintolaan juomaan olutta. Läksin siis inkakaupungin raunioille yksinäni.

El Fuerten alue on suuri, ja sen kiertää selvästi viitoitettu polku. Kaikki alueen nähtävyydet on merkitty matkan varrella sekä espanjaksi että englanniksi. Porukkaa alueella oli paljon, ja hermohan siinä meinasi taas mennä, kun jotkut pitivät niin kaameaa mekkalaa. Kyllä tuommoisessa paikassa pitäisi olla hipihiljaa eikä häiritä kaukaa Pohjolasta tulleita eräretkeilijöitä. 😀

Tästä se lähtee.


Samaipatan kaupunkikin näkyi kukkulalle.

Fuerte de Samaipata (Samaipatan linnoitus) on ollut todennäköisesti asuttu jo 300-luvulla, jolloin alueella asui Mojocoyasin kulttuurin väkeä. 1300-luvulta lähtien alue oli inkojen hallussa, kunnes espanjalaiset valtasivat alueen. Espanjalaiset hylkäsivät alueen 1600-luvun alussa alkaessaan rakentaa läheistä Samaipatan kaupunkia, ja El Fuerte jäi tyhjilleen. Nykyisin El Fuerte on Bolivian historiallinen muistomerkki ja Unescon maailmanperintökohde, jossa voi nähdä rakennuksia ja muita yksityiskohtia kaikkien edellä mainittujen kulttuurien aikakausilta.

El Fuerten tärkein nähtävyys on punertava hiekkakivikallio, El Cerro Esculpido, kaiverrettu kukkula. 

Ylhäältä päin kukkula ei näytä juuri tavallista kalliota kummemmalta.


Vasta sivusta katsottuna muodot ja kallion koko alkavat paljastua.
Koko kallio on kaiverrettu täyteen muun muassa erilaisia eläinhahmoja, geometrisiä kuvioita, syvennyksiä, kanavointijärjestelmiä ja säiliöitä. Kaiverrukset on tehty pikkutarkasti, ja jokaisella kaiverruksella on oma maaginen ja uskonnollinen merkityksensä. Kallio oli inkojen seremoniakeskus, ja sitä pidetään yhtenä maailman suurimpana seremoniapaikkana. Pituutta kalliolla on 220 metriä ja leveyttä 65 metriä. Kallion eteläpuolella oli hallintokeskus, asuinrakennuksia sekä muita rakennelmia, kuten kauppapaikka.

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että tuolla ylhäällä tuuli aivan uskomattoman paljon. Onneksi minulla oli kapeahelmainen hame, niin helmat eivät nousseet korviin.




Vuorten keskellä oli tasanko, jota inkat olivat käyttäneet viljelysmaana.


Tästä kulmasta katsottuna kalliokukkulan koonkin pystyy hahmottamaan aivan toisella tapaa kuin ylhäältä päin katsoessa.

Espanjalainen talo.
Rakennelmia espanjalaisia edeltävältä ajalta.
Kahdeksan taloa, jotka ovat peräisin inkojen aikakaudelta.


Tämähän menee melkein taas porrasjuoksuksi. 

Mieleeni juolahti jotenkin taas ajatus, että otanpa tämänkin kierroksen lenkin kannalta ja vetäisen inkarauniot oikein ripeästi läpi. Ajatuksena takana oli varmaan se tosiasia, että tiesin ukkelin odottavan alhaalla. Vaikka ukkeli on erittäin kärsivällinen ja tiedän hänen odottavan vaikka tuntikaupalla ilman ensimmäistäkään poikkipuolista sanaa, en viitsinyt jäädä maleksimaan. Suurempi syy oli kuitenkin se, että vaikka olin etukäteen ajatellut El Fuerten olevan hurjan mielenkiintoinen paikka, en tuntenutkaan oikein mitään mielenkiintoa raunioita kohtaan. Maisemia oli kyllä ihana katsella, mutta inkojen kivet ja espanjalaisten kivet näyttivät minusta kaikki ihan samanlaisilta. Tunsin itseni ihan idiootiksi, kun en osannut arvostaa historiallisesti arvokasta kohdetta. On se kumma, että hylättyjä hotelleja tai lentokoneen rotiskoja jaksaisin katsella vaikka kuinka kauan, mutta inkakaupungin rauniot saavat tylsistymään hetkessä.

Andien itäisiä huippuja.


Kaiverretun kukkulan pohjoisreunalla oli vielä yksi nähtävyys, temppeli.

Temppeli Las Cinco Hornacinas.

Tästä näkymästä tulee vähän Lappi mieleen.
Parkkipaikka näkyy jo, eli kierros alkaa olla lopuillaan.

Päivä oli jo niin pitkällä, että meillä oli karmea nälkä, joten päätimme lähteä syömään Samaipataan.


Samaipata on varsin kosmopoliittinen kaupunki, kun ottaa huomioon kaupungin pienen koon. Kaupungissa asuu reilut 4000 ihmistä, mutta kuitenkin kaupungissa asuu 25 eri maan kansalaisia. Mekin näimme kaduilla varsin monenlaista kulkijaa, ja eurooppalaisen näköisiä ihmisiäkin oli suhteellisesti paljon enemmän kuin esimerkiksi Santa Cruzissa.



En päässyt selvyyteen, mikä ulkomaalaisia varsinaisesti Samaipatassa houkuttelee, vaikka olihan Samaipata varsin viehättävän oloinen paikka. Ehkä houkuttimena toimii hieman viileämpi ja raikkaampi vuoristoilma? (Samaipatassa lämpötila oli "vain" 28 astetta, kun se Santa Cruzissa oli 32.) Tai ehkä vain kaupungin kansainvälinen ilmapiiri?



Samaipatassakin on keskusaukio, plaza, kuten Santa Cruzissakin, ja aukion laidalla on tietysti myös kirkko.



Valitettavasti olimme liikkeellä niin myöhään, että päivän menua ei ollut ravintolassa enää saatavilla, ja taas minulta jäi maapähkinäkeitto eli sopa de maní maistamatta! Ruoka piti tilata siis listalta, ja listalla oli paljon lihaa - mitäpä muutakaan. Olen "vähän" kyllästynyt puolen lehmän kokoisiin lihapalasiin, joita ravintoloissa usein saa, mutta tämä Cochabambasta lähtöisin oleva ateria, silpancho, sisälsi kivan ohuen ja rapsakan pihvin.


Nälkä lähti, eikä koko loppupäivänä tarvinnut enää syödä mitään.

Kuljeskeltuamme aikamme Samaipatan kujilla päädyimme yhteen kahvilaan, joka oli minusta ihanin kahvila, jossa olen ikinä käynyt. En ole normaalisti mikään ripellysten ystävä, mutta tässä kahvilassa jokainen yksityiskohta oli mietitty niin tarkkaan, että kahvilaa ei voinut mitenkään olla ihastelematta.






Yhdessä kulmauksessa oli jopa suloinen leikkipaikka lapsille.


Vielä olisi asiaa paluumatkasta Santa Cruziin, mutta nyt en yksinkertaisesti enää jaksa. Veikkaanpa, että sielläkin on jo näännytty ruutujen ääreen. Antakeehan taas anteeksi.

Loppuun siis enää vain pari kuvaa siitä, kuinka bolivialaiset lemmikit matkustavat.



Koiria kuljetetaan usein tämmöisten lava-autojen lavalla, missä ei kai sinänsä ole mitään pahaa.  Tämä kyseinen veijari oli vain niin ärhäkkä yksilö, että sen piti syöksyä haukkumaan tuohon reunan päälle jokainen ohikulkija, oli kyseessä sitten henkilöauto, kuorma-auto, jalankulkija tai moottoripyörä - siis mikä tahansa, mikä liikkui. Koiran loikkaukset näyttivät todella hurjilta, ja näytti, että koira saattaa pudota milloin tahansa tielle.

Älkäähän työkään pudotko kyydistä, kun en miekään putoa!


28 kommenttia:

  1. Tosi komeita maisemia! Vuoristot on jotenkin niin huippuja :) (tulipas naseva ilmaisu)

    Mä kyl saattaisin nyhertää vaikka koko päivän niitä maagisia merkkejä ja kaiverruksia tutkien ja tulkiten :D Mut eihän sitä jokaisen tarvitse olla samoista asioista kiinnostunut, ei todellakaan. Joten ei varmasti oo mikään pyhäinhäväistys, jos rauniot vähän tylsistytti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin onnistunut sanavalinta. :-)

      Voin hyvin uskoa, että sinä olisit viihtynyt tuolla erinomaisen hyvin. Ja niinhän se on, että ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Tulee vaan niin typerä olo, kun saa tuommoisen ainutkertaisen tilaisuuden, ja sitten ei osaa edes nauttia, vaan pitää kiitää tuli hännän alla. Ehkä mun pitäisi pysytellä vaan niissä hylätyissä hotelleissa ja lentokoneissa. :-D

      Poista
  2. Jopas taas sai matkailla hienoissa maisemissa ihan vaan istumalla tässä sohvalla läppäri sylissä ja nukkuva kissa vieressä :)
    Älähän suotta pyytele anteeksi postauksen pituutta - lukisin näitä vaikka tuntitolkulla.
    t: Mummeli Keski-Suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla, että viihdyit matkalla mukana. :-) Ja hyvä, että kissa nukkui, ettei nähnyt noiden kuvien koiria. ;-)

      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  3. Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, tätä sinun blogiasi lukee ihan ahmimalla!
    Hienoja kuvia ja huikeita elämyksiä, kiitos näistä!
    t. matami maalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydäntä lämmittää kuulla tällaista. <3 Kiitos sinulle ystävällisistä sanoistasi! :-)

      Poista
  4. Mahtavat näköalat ! Tosi kiltti sun ukko , moni ukko soittelee vaimojen perään jos ruokakaupas menee liian kauan kun he istuu parkkipaikalla odottamassa kun vaimo ostaa ruuat molemmille :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkeli on kyllä ihan uskomattoman kärsivällinen ja kiltti. Harmi vaan, kun hän on saanut ristikseen tämmöisen vähemmän kärsivällisen ja joskus varsin kärttyisen vaimon. ;-D

      Mutta ruokakauppaan en ukkelia mukaani ottaisi. Varsinkaan ulkomailla, koska ulkomailla ruokakaupoissa pitää viettää tuntikausia tutkimassa, mitä niissä on. :-)

      Poista
  5. Ihana kuvamatka, kiitos tästä <3 Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle kommentistasi. <3

      Poista
  6. Tycker om att läsa om dina resor fina bilder.Hälsningar från Lovisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hjärtligt tack för din kommentar. :-)

      Poista
  7. Ihanan vehreää ,tuo on sitä mitä kaipaan Etelä-Amerikasta, trooppisten sateiden ansiosta olevaa vehreyttä mitä oli myös Venezuelassa:) Mukava oli lukea matkastanne, ja mielenkiintoista. Boliviassa on paljon alkuperäisväestöä, mitä näki vähemmän Venezuelassa, mutta esim, Perun Limassa heitä näkyi paljonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo vihreys on jotain ihan uskomattoman hienoa. En ole tottunut tuommoiseen, ja tuntuu ihan kuin olisi jossain sademetsässä koko ajan. :-)

      Boliviassa näkee todella paljon alkuperäisväestöä. Olin suorastaan yllättynyt siitä.

      Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  8. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kunhan vain pääsisi paikan päälle katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ihmeellisiä asioita löytyy ihan läheltä kotiakin. :-)

      Poista
  9. Ei näihin kyllästy, jatka vaan tulen kyllä lukemaan. Historia on aina kiinnostavaa ja maat joihin ei tule itse mentyä. Inkaajasta jo niin aikaa ettei ne rauniot oikein kerro enää mitään visuaalisesti, ei samoin kuin koneet tai hotellit, ne ovat vielä niin kokonaisia,ehjiä. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti ihan oikeassa siinä, että rauniot eivät viehätä sen takia, kun ne ovat enää pelkkiä jäänteitä. Mielikuvitus ei lähde samalla tavalla lentoon kuin kokonaisten juttujen äärellä.

      Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  10. Voi Satu..hih tiedätkös kun näin että sinulta on tullut postaus niin taputin käsiä yhteen, otin kupposeen kahvia ja valmistauduin "matkalle":) Tämä sinun blogi on ihan uskomaton, kun näiden kuvien tekstien myötä pääsee niin hyvin paikalliseen tunnelmaan:)♥ Upealta näyttää tuokin paikka ja miten jylhät maisemat..wau! Olet päässyt niin monta mielenkiintoista paikka näkemään/kokemaan ja se on mahtavaa! Ihanan vihreää maisemaa ja taivaskin on niin kauniin sininen., hauskan pyöreitä nuo kukkulat:) Se sinun ukkelisi on kyllä laatumies:)Mukavaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten iloiseksi tulin kommentistasi. <3 Kiitos, ihana Päde!

      Tuo paikka oli kyllä kerrassaan huikea, ja jälkeenpäin mietin, että oltiin aika onnekkaita, että sattui noin kirkas ilmakin. Kun eihän noita näköaloja edes näkisi, jos pilvet roikkuisivat kovin alhaalla.

      Kyllä tuo ukkeli taitaa olla tosiaan laatumies, vaikka joskus se tuppaakin unohtumaan. ;-D Mutta kukapa ei välillä ärsyttäisikin.

      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin sinne Pajalle! <3

      Poista
  11. Olipas ihanan mielenkiintoinen retki teillä! Upeat maisemat kerrassaan, alkoi tehdä mieli vaellukselle. Myönnän että itsekin välillä tylsistyttää jotkut rauniot joista ei paria kiveä enemmän ole jäljellä -eiväthän ne enää miltään näytä vaikka kuinka hehkuttaisi ja käyttäisi mielikuvitusta että tässä on ollut upea linna tai palatsi tai mitä vaan.
    Tässähän meinaa tulla jo ihan Boliviakuume!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi kiva päästä vaellukselle! Pitääköhän tässä ruveta suunnittelemaan jo kesän Lapin-matkaa, vai vaeltaa jossakin muualla. ;-)

      Ja ihan totta, että on vaikea kuvitella, millaista raunioilla on joskus ollut, ja siksi ehkä vaikea innostua raunioista. Jos talo on vielä pystyssä, niin kohde muuttuu heti mielenkiintoisemmaksi.

      Mun täytyy myöntää, että Bolivia on yllättänyt minut iloisesti. Ei tule mieleen mitään pahaa sanottavaa Boliviasta!

      Poista
  12. Voi vitsit miten upeita maisemia! Minua oli nuo inkarauniotkin kiinnostaneet ;)

    Katukuvasi on aina niin mielenkiintoisia.

    Mites se mekkohankinta häihin etenee? Osta Boliviasta jotain :) Nettiraati kyllä auttaa sinua valinnassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sinä tykkäät inka-/mayaraunioista. Harmi kun et ollut tuolla minun sijastani - olisit osannut nauttia kokemuksesta paljon enemmän!

      Hih, mekkohankinta etenee sillä tavalla, että se on jo ajatuksen tasolla. Eli vielä ei ole mitään käytännön toteutukseen viittaavaa näkynyt. :-D Hyvä tietää, että nettiraati on valmiina auttamaan. :-)

      Poista
  13. Vasta nyt kerkesin tänne, mutta mukana reissussa ollaan! Hienot maisemat ja kivat kivet.
    Joskus vaan käy just noin. Onkohan sulla jo vähän ähky, kun olet nähnyt niin paljon. Mulle tuli tollanen juoksureissu Vatikaanissa. Kamalasti kaikkea. Ihan liikaa. Silloin ei enää jaksanut oikein keskittyä mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tuo on kyllä hieno paikka sellaiselle, joka tykkää kivistä. Onneksi muille on tarjolla komeita maisemia. ;-)

      Voi olla, että mulle on tullut jo ähky. Kai se on niin, että ihmisellä tulee jossakin kohtaa raja vastaan, ja ei vaan enää jaksa.

      Poista
  14. Ihanan vihreäá! Ihan kuolasin noita vihreita rinteita ja kumpuja. Olen myös sellainen etta rauniot kyllastyttaa toisinaan mutta tykkaan niista jos mulla on niihin joku kiinnekohta eli kiinnostava historiankaanne tai tapahtuma. Naita sun postauksia sielta kaukaa jo odottelen, todella mielenkiintoisia kun sulla on tuo silma kuvalle ja tarinalle kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu mulla, että rauniot ovat paljon kiinnostavampia, jos on jonkinlaista etukäteistuntumaa niihin. Paha vaan, kun en ole koskaan ollut oikein kiinnostunut historiasta. Koulussakin se oli inhokkiaineeni.

      Kiitos, Petra, ja mukavaa viikonloppua! <3

      Poista