Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


perjantai 19. tammikuuta 2018

Ulkomaalaisuuden iloja

Kävin asioilla Santa Cruzin keskustassa, ja kun kerran olin siellä, ajattelin heittää taas vapaamuotoisen nähtävyyskierroksen ja katsoa, mitä eteeni tulisi. Oli minulla mielessä yksi ihan tietty paikkakin, jonka halusin katsastaa: se lentokone, jonka olin nähnyt taksin ikkunasta yhdessä puistossa.

Olin saanut googlettamalla selville, että kyseinen lentokone oli tehnyt lentoja vuonna 1961. Lentokoneesta oli tullut bolivialaisten keskuudessa urbaani legenda, sillä sen uskottiin tehneen salakuljetuslentoja USA:sta Argentiinaan, Chileen ja Boliviaan. Salakuljetustavarat olivat olleet muun muassa savukkeita, viskiä, tekstiilejä ja televisioita. Viimeisen lentonsa kone lensi heinäkuun 30. päivä vuonna 1961. Lentokone nousi tuolloin ilmaan Santa Cruzin El Trompillon kentältä, mutta lentäjät eivät ilmoittaneet lentosuunnitelmaansa lennonjohtoon, sillä he olivat muka vain koelennolla. Kone sai tästä syystä peräänsä hävittäjälentokoneen, joka yritti käännyttää koneen Cochabamban kentälle. Koska miehistö ei piitannut hävittäjän ja lennonjohdon käskyistä, hävittäjästä alettiin ampua konetta, ja kone joutui tekemään hätälaskun El Trompillon kentälle. Kone säilyi hätälaskussa ehjänä.

Lentokone sijoitettiin nykyiseen sijaintipaikkaansa, puistoon vilkasliikenteisen Avenida Uruguayn varrelle, vuonna 1979. Kun näin koneen ensimmäisen kerran auton ikkunasta, meinasin pudottaa silmäni. Lentokone keskellä puistoa! Kone oli toiminut aluksi kirjastona (vähänkö siisti kirjasto!) ja myöhemmin pankkina. Nykyään kone on tyhjillään ja rapistunut, eikä sen sisälle pääse.




Tuommoinen lentokoneen raato tarjoaa mukavasti varjoa aurinkoisena päivänä, ja koneen alla olikin kaikenlaista toimintaa.

Mehumyyjiä.


Somo on muuten maissista valmistettua terveellistä mehua. Mehu pysyy kylmänä tuommoisissa hauskoissa kylmäastioissa.

Näppärä paikka katukeittiölle. Pussitkin saa kätevästi ripustettua.

Mikäs tässä on meikäläisenkään istuskellessa.
Lentokonepuistosta jatkoin pienemmille sivukujille, ja huomasin pian tulleeni jollekin hyvin epätavalliselle alueelle. Enemmistö alueen ihmisistä oli nimittäin pukeutunut lähes samanlaisiin vaatteisiin, jotka huokuivat mennyttä aikaa. Miehillä oli pitkät haalarit ja hattu ja naisilla taas pitkä tumma mekko ja hattu tai huivi. En kehdannut kuvata ihmisiä ihan avoimesti, sillä varsinkin naiset tuijottivat minua varsin tuiman näköisinä, mutta sain kuitenkin otettua muutaman hätälaukauksen.





Pitkällisen googlettelun jälkeen sain selville, että nämä ihmiset ovat mennoniittoja, jotka kuuluvat samaan protestanttikirkon suuntaukseen, anabaptisteihin, kuten amissitkin. Mennoniitat saapuivat Boliviaan 1900-luvun alussa, ja heitä on täällä noin 70 000. Mennoniittojen esi-isät ovat saksalaisia, ja Bolivian mennoniitatkin puhuvat vanhaa alasaksan murretta, plautdietschia. Itse asiassa saksa on - ilmeisesti juuri mennoniittojen runsaslukuisuuden takia - Bolivian puhutuin vieras kieli, ja portugali ja englanti seuraavat vasta perässä. Mennoniittamiehet osaavat yleensä ainakin jonkin verran espanjaa, sillä he oppivat sitä käydessään kauppaa bolivialaisen valtaväestön kanssa.

Bolivian mennoniittojen säännöt ovat hyvin tiukat. Mennoniitat elävät eristyksissä muusta maailmasta, ja yhteydenpito muihin kansanryhmiin kuin mennoniittoihin on kielletty, ellei kyse ole kaupanteosta. He pyrkivät myös olemaan mahdollisimman uskollisia vanhoille perinteille, joten moderni teknologia, kuten kännykät, tietokoneet ja kodinkoneet, ovat kiellettyjä. Mennoniitat saavat elantonsa erilaisista viljelyskasveista, kuten maissista ja durrasta, sekä erityisesti juustosta, josta he ovat varsin tunnettuja. Mennoniittojen toiveet ja unelmat keskittyvät hyvin yksinkertaisiin asioihin: he toivovat, että sato olisi tuottoisa, että elämä jatkuisi samanlaisena kuin aina ennenkin ja että he pystyisivät säilyttämään erillisyytensä muusta maailmasta.


Smart sexy -pikkuhousuja.
Mennoniitta-alueen jälkeen katujen tunnelma muuttui taas enemmän bolivialaiseksi.



Katsoin ensin, että mitäs paikallisia herkkuja tässä myydään. Onneksi oli nuo kuvat selityksineen, koska muuten olisi saattanut tulla vähän eksoottisempaa päivällistä. Ukkeli on hyvin kaikkiruokainen, mutta DogChowlle hänkin sanoisi varmaan nou nou. Tai hau hau. 😀


Tämä alue oli todellista ylikuormitusta kaikille aisteille, jos näin voisi sanoa. Hätkähdän harvemmin mitään hajuja, mutta nyt meikäläisen nenäkarvatkin alkoivat väristä jo siihen malliin, että katsoin parhaakseni jatkaa matkaa.




Yksi katu oli täynnä unisex-kampaamoja, jotka tarjosivat myös muita kauneudenhoitopalveluja, kuten pedikyyrejä ja manikyyrejä. Minua hieman huvittivat nuo erilaisten kampausten kuvat ovenpielissä ja seinillä. Oliko asiakkaan tarkoitus valita malleista mieleisensä ja sanoa, että tuommoisen haluan? Rouvat huutelivat minua kovasti käymään peremmälle, mikä ei ole tällä kuontalolla kyllä mikään ihmekään.


Päädyin lopulta El Arenal -puistoon, joka taitaa olla Santa Cruzin tunnetuin puisto.

Puiston keskellä on järvi suihkulähteineen, ja järven ympärillä kulkee kävelypolku. Itse miellän puiston vähän vihreämmäksi alueeksi, mutta puistojakin on kai monenlaisia.

Tämä oli selkeästikin suihkussa.



Kaupunkibussit ovat Santa Cruzissa pikkubusseja eli microja. Isojen bussien olisikin vaikea liikkua kaupungin ahtailla kaduilla.


Ihmettelin ensin tämän naisen nyyttiä, kun se oli niin erikoisen muotoinen, mutta sitten huomasin alaosan aukosta sojottavat jalat. Lapsihan siellä oli.

Sisäänkirjoittautumiset yliopistoihin ovat alkaneet, ja erään teknillisen korkeakoulun edessä valmistauduttiin ilmeisesti jo tulevaan lukuvuoteen.


Piipahdin lopuksi vielä Mercado Nuevossa, eräänlaisessa kauppahallissa, josta saa kuulemma hyvää ja konstailematonta paikallista ruokaa. Olin ajatellut syöväni siellä lounaan, mutta olin jo niin nälkäinen, etten jaksanut enää alkaa säätää ruoan kanssa, vaan suuntasin kotiin syömään leipää. Tuttua ja turvallista.


Muutama kadunväli ennen Mercado Nuevoa eräs nainen pysäytti minut ohikulkiessaan ja sanoi minulle: "olkaa varovainen kameranne ja kassinne kanssa, kun tämä on vähän vaarallista aluetta". Kiitin naista ja mietin, että minulla oli tainnut olla taas suojelusenkelit mukana. Ne ovat tainneet joutua paiskimaan viime viikkoina vähän ylitöitä, ja olinkin melkein ajatellut päästää ne vähäksi aikaa lomalle.

Nyt se lomailu ei kuitenkaan onnistu, sillä vuokrasimme eilen auton, mikä kuulosti ideana oikein kivalta. Pääsisin tutkimaan kaupunkia laajemmaltikin, kun ei tarvitsisi aina tilata Uberia tai kävellä! Autovuokraamossa intoni kuitenkin laantui, ja minua alkoi melkein kaduttaa koko autonvuokraus. Autovuokraamon nainen nimittäin varoitti, että poliisit tulisivat ahdistelemaan minua liikenteessä todella paljon, ihan vain siitä syystä, että olen ulkomaalainen. Nainen antoi minulle kopion rekisteriotteesta, joka pitäisi esittää poliiseille, sekä oman puhelinnumeronsa, johon voisin soittaa milloin vain ja missä asiassa tahansa - esimerkiksi silloin, jos joudun poliisien ahdistelemaksi. Vuokraamon mies puolestaan esitteli minulle auton takakontissa olevat kolme esinettä, joita poliisit joka kerta kysyisivät ja jotka heille pitäisi esitellä. Yksi oli varoituskolmio ja kahta muuta en muista. Tiedän nyt kumminkin, missä kyseiset esineet sijaitsevat. 😆

Minulle tuli autonvuokrauksen jälkeen sellainen olo, että pitäkää tunkkinne. Pikkurikollisten tekemät taskuvarkaudet ja sellaiset vielä jotenkin ymmärrän, mutta laajamittaista ulkomaalaisvainoa poliisin taholta on vaikea hyväksyä. Ihmiset ovat Boliviassa hyviä ja ystävällisiä, mutta poliisit ovat läpimätiä. Tämä on täällä aivan yleinen käsitys (lue: tieto), ja pikkuhiljaa minäkin alan uskoa, että näin todellakin on.

Olimme suunnitelleet ukkelin kanssa pientä road trippiä viikonlopuksi, mutta ukkeli ei ole voinut viime päivinä oikein hyvin, joten voi olla, että road trip jää tekemättä. Tärkeintä olisi tietysti saada ukkeli kuntoon; muulla ei ole väliä. Mutta aika näyttää, mitä tuleman pitää.

*****

Lähteitä ja linkkejä Bolivian mennoniittojen elämästä kiinnostuneille:

Englanniksi:
The Mennonites of Bolivia - in pictures
Mennonites? In Bolivia? Mennonites! In Bolivia!
Mennonites in Bolivia (video)

Espanjaksi:
Menonitas. Desconectados del mundo
7 cosas que no sabías sobre los menonitas de Bolivia 
Menonitas Bolivia National Geographic (video)

27 kommenttia:

  1. Olipas taas monenlaista ihmeteltävää. Nyt sinun ei auta muu kuin hämätä poliiseja ja kehittää joku bolivialainen valeasu auton rattiin noustessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minullekin tuli ensin mieleen, että pitää varmaan kehitellä jonkinlainen valeasu. Sitten tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en viitsi. Pysäyttäkööt, jos pysäyttävät. Rahat täytyy vaan yrittää muistaa autoillessa piilottaa jonnekin, kun täkäläisillä poliiseillahan on tapana viedä ulkomaalaisilta rahat.

      Poista
  2. Hei ihan sikahienoja kuvia! Myös tekstisi oli mahdottoman kiva ja luin koko jutun ihan ahmimalla, mutta kuviin on pakko palata takaisin vielä monta kertaa. Varsinkin noiden naisten kuvissa olet kyllä onnistunut nappaamaan juuri oikeat hetket: katukeittiön daami, rypälekärryn vieressä jalkaansa lepuuttava, kukkakauppias, mennoniitta-äiti tyttärineen ja.. ja.. Minä olen yleensä ihan liian arka kuvaamaan ihmisiä, vaikka oikeasti erilaiset tyypit ovat todella kiinnostavia. Ihana postaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ihana ja ilahduttava kommentti. Kiitos. <3 Itseäni harmittaa, kun kuvat voisivat olla niin paljon parempiakin, mutta kiireessä ei aina ehdi tarkentaa kameraa kunnolla eikä katselemaan, mitä kuvan taustalla on, tai tilanne menee ohi. Joskus tulee yllätyksiäkin – esimerkiksi tuota voitonmerkkiä näyttävää tyttöä en edes huomannut kuvaa ottaessani, vaan huomasin tytön vasta jälkikäteen valokuvasta. Itse asiassa näitä käy mulle aika usein. Piipahdin yhteen internet-paikkaankin, kun se oli auki, ja sielläkin piti tietysti kuvata. Jälkikäteen huomasin, että yhdellä koneella ollut mies katsoi minua niin murhaavasti, että en uskaltanut laittaa kuvaa nettiin.

      Poista
  3. Olipas mielenkiintoinen postaus! Nuo uskonnolliset, eristäytyvät lahkot ovat mielenkiintoisia, mutta samalla kuitenkin aika pelottavia jyrkkine sääntöineen ja yhteisön valta-asemat ovat myös pelottavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka. :-) Minustakin tuommoiset eristäytyneet uskonnolliset yhteisöt ovat tavattoman mielenkiintoisia. Toisaalta on hienoa, että yhteisöjen ihmisillä on niin luja usko ja varma vakaumus, että se toimii raameina koko elämälle. Ja sitten taas mietin sitä yhteisöelämän nurjaa puolta, että minkäköhänlainen se mahtaa olla.

      Poista
  4. Mielenkiintoista, että mennonniittiyhdyskunta on säilynyt Boliviassa noin eristyksissä. Saksassa on nykyisin n. 40 000 menonniittia (Euroopassa yhteensä noin 62 000), mutta he eivät eristäydy, eivät ulkoisesti erotu muusta väestöstä, eivät elä maanviljelystä eivätkä vierasta nykyaikaisia viestintä- tai kulkuvälineitä. Päin vastoin, he ovat integroituneet ökumeeniseen yhteistyöhön muitten vapaakirkkojen sekä kristillisten kirkkojen ekumeenisen neuvoston kanssa. Suuri osa täällä asuvista menonniiteista on saksankielisiä paluumuuttajia Venäjältä sen jälkeen, kun se oli mahdollista Neuvostoliiton kukistumisen jälkeen.
    Elämä tuolla on värikästä. Meidän steriili kaupankäyntimme supermarketeissamme on itse asiassa aika pitkäveteistä , vaikka tosin katukauppa lumihangissa ei pääse kukukoistamaankaan. On silti surkeaa jos vaikka keskellä yötä supermarketissa ostaminen on jollekin (ainoa?) elämys puhumattakaan länsimaisesta vaatemuodista. Hygieenisyydellä ja järjestyksellä on tietenkin hyvät puolensa.
    Boliviassakin kokaiinin viljely ja korruptio rehottaa. Eilen viimeksi tullimiehet löysivät Lissabonin satamassa 750 kg:n kokaiinilähetyksen, mikä oli tarkoitettu euroopalaisille markkinoille ja piilotettu ovelasti ananaksiin.Ananakset oli koverrettu ja kokaiini pakattu huolellisesti kolon muotoiseksi vahakuoriseksi paketiksi ja kuori laitettu takaisin päälle. Salakuljettajat ovat näköjään aina askeleen edellä meidän tulli- ja poliisilaitostamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy tunnustaa, että en ollut tätä ennen kuullutkaan mennoniitoista. Amissit olivat kyllä jollain lailla tuttuja, ja amissien kautta mennoniitat löysinkin. Mielenkiintoista, miten erilaista elämää hekin voivat näköjään eri puolilla maailmaa viettää, vaikka samasta uskonryhmästä onkin kyse. Mutta toisaalta ehkä ympäristökin vaikuttaa asiaan jollakin tavalla?

      Kyllä täältäkin niitä steriilejä supermarketteja löytyy, ja itsekin käyn pääasiassa niissä. :-) Olin ajatellut kirjoittaa Bolivian supermarketeistakin jossain vaiheessa postauksen, jotta saataisiin vähän vastapainoa näille katukaupoille ja torikojuille. Mutta kauppoja löytyy siis joka makuun, ja elämä on todellakin paljon värikkäämpää kuin esimerkiksi Suomessa. Hygieenisyydestä ja järjestyksestä tuli muuten mieleen, että Bolivia on yllättävän siisti maa. Siivoojat ahkeroivat koko ajan ja kaikkialla - paitsi ehkä tuollaisilla markkina-alueilla. :-)

      Mulle tuli itse asiassa yllätyksenä, kun luin taannoin lehdestä, että Bolivia on maailman kolmanneksi suurin kokaiinin tuottajamaa (Kolumbian ja Perun jälkeen). En ollut koskaan tajunnut, miten laajamittaista huumebisnes täällä on. Tästäkin aiheesta minun on pitänyt kirjoittaa, mutta se taitaa jäädä vain pelkäksi ajatukseksi. Olen joskus katsonut telkkarista niitä tulliohjelmia (onkos se nyt Australian rajalla tmv. nimeltään), ja huumeiden salakuljettajat osaavat kyllä olla todella ovelia.

      Poista
  5. Mielenkiintoista! Kiusaiskohan poliisit sua autoillessa, jos pukeutuisit tuommoiseksi mennoniitiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Ajavatkohan mennoniitat muuten autoa? Luulen, että eivät, joten suunnitelma taitaisi kosahtaa siihen. Sombrero-aurinkolasiyhdistelmää ajattelin ensiksi itsekin, joten samoilla linjoilla ollaan.

      Poista
  6. Voi että tämä sinun blogisi on niin loistava♥ ihan kun olisi itse paikalla, niin hienosti,värikkäästi kuvaat paikkoja/tapahtumia ja noista kuvista todella aistii sen paikallisen elämän! Harmi että on tuollaisia poliisivoimia:( Sitä kun on niin täällä Suomessa tottunut että poliisin toimintaan voi aina luottaa! Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, ihana Päde. <3 Tulin niin iloiseksi tästä. :-)

      En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta on melkein suomalaista poliisia ikävä! Mutta ehkä tämäkin kokemus tarvittiin, jotta opin arvostamaan suomalaista poliisia. :-) Eli siis jotain hyvää tässäkin kokemuksessa!

      Mukavaa (ja vissiin aika talvista?) viikonloppua sinullekin! <3

      Poista
  7. Oli taas niin paljon mielenkiintoisia juttuja ja kuvia. Muistan lukeneeni Jaelin blogissa mennoniitoista joten heita on myös ilmeisesti Israelissa. Mun iskä söi kerran kissanruokaa Espanjassa kun luuli sitä purkkitonnikalaksi, oli kuulemma hyvää mutta oppi opiskelemaan lisää espanjaa ettei tule tavaksi. Millaista on bolivialainen katukeittiöruoka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkinen, nyt kun sanoit, niin minäkin muistan hatarasti lukeneeni mennoniitoista Jaelin blogista. Täytyykin googlettaa Jaelin juttuja, kun nyt niitä osaisi lukea vähän toisin ajatuksin.

      Nauratti tuo isäsi kommellus. Varmasti oli hyvä motiivi opiskella lisää kieltä. :-D

      En ole syönyt ihan hirveän paljon bolivialaista katukeittiöruokaa, mutta vähäisen kokemukseni mukaan se on hyvää, vaikka aika raskasta. Täällä on paljon esimerkiksi sellaisia empanadojen tyylisiä täytettyjä piirakoita, ja lihaa käytetään tietysti paljon, kuten myös juustoa. Juustoa on joka paikassa!

      Poista
    2. Mä muistelen lukeneeni, että amerikkalaiset mennoniitit olis jotenkin boikotoineet Israelia.

      Poista
    3. Mielenkiintoinen tieto, Allu!

      Poista
  8. Belizessäkin on suuri mennoniittayhteisö. Osa elää eristyksissä ja ilman sähköä yms, mutta tekee kyllä kauppaa ulkopuolisten kanssa - mennoniitat käytännössä tuottavat Belizessä lähes kaiken sen mitä maassa tarvitaan. Osa elää tiiviimmin mukana muun maan menossa ja nauttii ihan samanlaisista moderneista ylellisyyksistä kuin me länsimaalaisetkin. Loput ovat sitten jossain siinä välimailla, elävät omissa kyläyhteisöissään mutta esimerkiksi käyttävät kyllä sähköä.

    En osaa itse nähdä mennoniitoissa mitään erityisen pelottavaa tai uhkaavaa niin kuin tuolla yllä joku kommentissaan. Ehkä siksi koska yhteisö tuli Belizenvuosien aikana sillä tapaa lähelle ja tutuksi. Yksi läheisimmistä ystävistäni Belizenvuosina oli itse asiassa moderni belizeläinen mennoniittanainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista lukea kokemuksistasi, Kata. Minua ainakin pelottaa usein eniten tuntematon, ja mennoniitoissakin pelottaa varmasti juuri tuntemattomuus ja tietynlainen mystisyys. Kun ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta jostakin asiasta, on täysin mielikuviensa ja ehkä ennakkoluulojensakin varassa, ja se tuntuu ainakin itsestäni varsin epämukavalta. Uskon jopa, että osa eri ryhmien välisistä konflikteista maailmalla johtuu ihan vain ennakkoluuloista ja omakohtaisen kokemuksen sekä tiedon puutteesta.

      On hienoa, että olet saanut tutustua mennoniittojen elämään ystäväsi kautta! Meillä kaikilla pitäisi olla mahdollisimman erilaisia ystäviä, koska maailman voi oppia näkemään läheisten ihmisten kautta niin eri tavoin. Valitettavasti meillä on vain taipumus valita ystävämme omista piireistämme, ellei elämä sitten jostain syystä (esimerkiksi juuri ulkomailla asuessa) tuo eteen uudenlaisia mahdollisuuksia.

      Poista
  9. Olipa mukava kierros:) Harmi ettei lentokone ole nyt käytössä vaikka on aikaisemmin ollut hyvässkäkin käytössä tuolla puistossa. Venezuelassa ja Perussa join myös maissijuomaa, molemmissa niissä maissa nimi on chicha. Enpäs tiennytkään että Boliviassa on mennoniittejä; näin amisseja muutamaan otteeseen Pensylvaniassa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut kyllä tosi hienoa päästä lentokoneeseen sisälle! Mutta ymmärrän kyllä, että turvallisuussyistä eivät ehkä voi päästää, jos kone on huonossa kunnossa.

      Boliviassakin nautitaan chichaa, mutta käsittääkseni chicha on alkoholipitoista ja tuo somo alkoholitonta. Voin toki olla väärässäkin. Varsinkin kun en ole kumpaakaan maistanut. ;-D

      Poista
    2. Venezuelassa ja Perussa chicha oli alkoholitonta. Tai ehkä se oli hieman käynyttä, mutta ei siitä humalaan tullut;D

      Poista
  10. Mennoniittejä ei kyllä taida olla Israelissa, kaikenlaisia muita ryhmiä kyllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että kerran kirjoitinkin niistä amisseista blogissa, joskus ikuisuus sitten.Eli amisseista, ei mennoniiteista, ja se oli Amerikassa.

      Poista
    2. Kiitos, Jael, tarkennuksesta. Ehkä minäkin muistelin sitten niitä amisseja?

      Poista
  11. Olipa huikean mielenkiintoinen postaus! Mennoniitoista piti vielä tutkia nuo linkitkin. Nyt myös selvisi, mihin naistenlehtien iänikuiset jutut alusvaatteista itsevarmuuden tuojina perustuvat. Smart sexy -pikkareissa päivä sujuu varmasti kuin Strömsössä. -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukava kuulla, Outi, että postaus kiinnosti. :-)

      Nuo alkkarit sopivat varmaankin hyvin yhteen niiden vieressä näkyvien kalsonkien kanssa. Yo, MAX! ;-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3