Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Maisemia ja kuisemia

Syksy aiheutti minulle ennen ahdistusta, jonka syynä oli kai taustalla väijyvä tietoisuus siitä, että edessä olisi taas pitkä talvi, ja seuraavaan kesään olisi todella pitkä matka. Etelää kohti suuntaavat lintuaurat aiheuttivat epätoivoa, ja puista putoilevat lehdet tuntuivat pieneltä kuolemalta. Edessä olisi taas monen monta kärsimyksen kuukautta - kylmyyttä, liukkautta, lunta, elinpiirin kapenemista sisätiloihin - ennen kuin elämä koittaisi!

Onneksi syysahdistukseni on vähentynyt vuosi vuodelta. Onhan se nyt aika rasittavaa ahdistua joka vuosi sellaisesta, jonka tuloa ei voi mitenkään estää. Vaikka syksy ei ole edelleenkään mikään suosikkivuodenaikani, pystyn sentään nykyään suhtautumaan siihen suhteellisen neutraalisti. Tuleva talvi ei pelota, eikä mennyt kesä herätä ikävää. Ehkä ulkoiset olosuhteet, kuten vuodenajat ja sää, eivät enää keinuta laivaani samalla tavalla kuin joskus menneinä vuosina.






Laivasta tuli mieleeni, että syksyssä on hyviäkin puolia. Yksi niistä on se, että televisiosta tulee taas ohjelmia, joita saattaa jopa katsoa. Yksi mielestäni tämän syksyn parhaista uutuuksista on Atlantin yli, jossa seurataan viiden suomalaisen julkkiksen purjevenematkaa Atlantin yli. Katselin viime viikolla ensimmäisen jakson melkein henkeäni pidättäen. Ohjelman ainoa miinuspuoli on se, että sitä ei pysty katsomaan netistä jälkeenpäin, koska viitoskanavan ohjelmat eivät käsittääkseni näy netissä. Olen niin tottunut katsomaan ohjelmia silloin kun itselleni parhaiten sopii, että asettautuminen tietyllä kellonlyömällä television eteen tuntuu hirveän vaivalloiselta. Toinen ohjelma, jota odotan kovasti, on Sohvaperunat, joka alkaa 29. syyskuuta. Jippii! Napakymppiäkin on varmaan ihan pakko vilkaista - jos ei muuten, niin nostalgiatarkoituksessa. Ohjelmasta on nimittäin miltei omakohtaisia kokemuksia, sillä kaverini osallistui kerran Napakymppiin, ja minä istuin katsomossa. Olipa jännää! 😎




Monet aloittavat syksyllä jonkin uuden harrastuksen, mutta itse en ole ollut koskaan mikään erityinen syksyinnostuja. (Taidan olla ennemmin sellainen pitkin vuotta -innostuja.) Uuden harrastuksen aloittamisen sijaan palasin yhden vanhan harrastuksen eli tähtitieteen pariin. Harrastin tähtitiedettä nuorena hyvinkin aktiivisesti, mutta harrastus jäi, kun muutin kaupunkiin valosaasteen keskelle. Nyt tuntui kuitenkin sopivalta ajalta elvyttää tuo rakas harrastus, ja aloitin sen palaamalla tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan jäseneksi. Kaukoputkikuumekin on valtaisa, mutta olen päättänyt edetä putken hankinnan kanssa hitaasti ja harkiten. Haluan nimittäin katsoa, kuinka kestävää laatua innostukseni on, ettei kaukoputken kanssa käy samalla tavalla kuin erään kosketinsoittimen! Olen nimittäin huomannut, että siihen aikaan, kun illalla olisi riittävän pimeää syvän taivaan kohteiden (tähtisumujen, tähtijoukkojen jne.) havaitsemiseksi, olen muka jo niin väsynyt, että ulos lähteminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Tiedän kyllä, että jos vain saisin itseni ulos, innostus veisi pian mukanaan, eli pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni. Moni asiahan on sellainen, että jos rupeaa kyselemään itseltään, haluaako sitä tai tätä (esimerkiksi syödä karkkia tai muita herkkuja, juoda alkoholia tai maata sohvalla), niin vastaus on lähes aina sellainen, joka tuntuu tuottavan sillä hetkellä suurimman nautinnon. Ihminen on luonnostaan nautiskelija. Pitää vain päättäväisesti unohtaa sisäinen gallupointi ja pysytellä teoissa, sillä kyllähän me kaikki tiedämme, mikä meille on pidemmällä aikavälillä parasta.

Satuin taas kuvaamaan kuuta sellaisena iltana, että kuun valon ja varjon rajalta pystyi erottamaan Kultaisen kädensijan eli lähes kolmen kilometrin korkuisen vuorijonon, joka kohoaa Sateenkaarenlahden reunalla (olen merkinnyt sen kuvaan nuolella). Kuvasin samaa ilmiötä jo kolme vuotta sitten, jolloin kirjoittelin kuun pinnanmuodostumista enemmänkin. Joku oli päässyt näköjään keväällä lehteenkin, kun oli tullut ottaneeksi kuvan Kultaisesta kädensijasta.

Huomasin nyt myös nuo punaisen ympyrän sisällä olevat kaksi pistettä. Ilmeisesti ne ovat vuorten huippuja, jotka näyttävät olevan ikään kuin irrallaan kuun pinnasta, kun auringon valo osuu niihin. Yritin googlettaa, mistä huipuista mahtaisi olla kyse, mutta en löytänyt vastausta.

Neuletyötkin on kaivettu taas kesän jäljiltä esille. Kuvittelin neulovani läpi kesän, mutta neulominen onkin näköjään vuodenaikaharrastus. Sain tehtyä joskus keväällä elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat, ja täytyy sanoa,  että olen niistä aika ylpeä, vaikka eiväthän ne todellakaan mitkään täydelliset ole.

Ite tein! Ohje Novitan Kesä 2017 -lehdestä.

Tein kaiken lisäksi sen virheen, että neuloin sukat liian isoilla puikoilla, ja sukista tuli minulle hieman liian löysät. Onneksi sukat kelpasivat äidille! En siis enää kammoa kirjoneuletta yhtä paljon kuin ennen, vaan voisin jopa harkita neulovani toisetkin kirjoneulesukat, jos vain lanka olisi tarpeeksi ohutta, kuten noiden mansikkasukkien Venla-lanka. Ohuella langalla ja pienillä puikoilla kuvioista tulee selväpiirteisiä ja yksityiskohtaisia, mikä miellyttää silmääni. Paksummalla langalla syntyvät suttukuviot eivät innosta minua yhtään. (Kokeneempi neuloja saa varmasti paksummallakin langalla aikaiseksi hienoja kirjoneuleita, mutta minun on parempi pysytellä ainakin toistaiseksi ohuemmassa langassa.)

Uusimmassa Novitan lehdessä oli paljon neulevaatteita, jotka himottaisivat minua kovasti.

Esimerkiksi tämä neuletunika

Kuva ja ohje täältä.

... ja tämä neulemekko (kumpikin huomattavasti värikkäämpinä versioina tosin).

Kuva ja ohje täältä.
Yritän kuitenkin pysytellä erossa näistä projekteista, sillä minähän kielsin taannoin itseltäni suurempien vaatekappaleiden neulomisen, koska valmiit neuleet eivät ole olleet juuri koskaan sellaisia kuin olin ajatellut niiden olevan. Turha tuhlata tuntikausien työtä pettymykseen! Sellaisen myönnytyksen kuitenkin tein, että annoin itselleni luvan neuloa ponchon (ponchon ei kai luulisi voivan mennä hirveän pahasti vikaan?!). Minulla oli lapsena sinivalkoinen poncho, josta tykkäsin kovasti, ja siitä syystä minun on saatava poncho nyt aikuisenakin. Malli on tosin niin tylsä neuloa, että saa nähdä, valmistuuko poncho koskaan. Kerran olen työn jo purkanutkin, kun olin lukenut ohjeen taas väärin!

Törmäsin taannoin kirjastossa karttaan, jota piti vilkaista kahteen kertaan, ennen kuin saatoin uskoa silmiäni.


Kartan liepeessä kerrotaan:

"Suomesta löytyy suuri määrä paikkoja, joiden nimet yllättävät siveettömyydellään. Useimmat räikeät paikannimet kuuluvat pienille ja hieman tuntemattomille kohteille, joita ei yleisemmillä kartoilla näy. Toisaalta myös monen nyt neutraalilta kuulostavan nimen taustalla on astetta siivottomampi historia.

Siivottomien nimien taustaa ja alkuperää on selitetty monin eri tavoin. Erään legendan mukaan jatkosodan aikaan saksalaisten sotilaiden kustannuksella on haluttu leikitellä kertomalla paikannimistö normaalia alatyylisemmässä muodossa. Toisessa tarinassa kerrotaan, että paikalliset isännät ovat aikoinaan halunneet tehdä kiusaa nimistön kartoittamisesta vastuussa olleille nuorille yliopisto-opiskelijoille puhumalla Mulkkujärvistä ja Naimapoluista. Rivoja paikannimiä löytyy Suomesta kuitenkin niin paljon, että tuskin kyse on vain yksittäisistä pilosta tai tietoisista hävyttömyyksien keksimisestä. Esimerkiksi Paskalampia on maassamme lähemmäs toistasataa.

Useiden paikkojen kohdalla nimeäminen on tapahtunut havaintojen kautta. Paskalampi-nimi juontaa juurensa mutaisesta vedestä, ja pitkä kapea kukkula on saanut nimekseen Kyrpämäki." 

Kartta on oikein mukavaa tutkittavaa tällaiselle huonon huumorin ystäville.

Porin läheltä löytyvät esimerkiksi Tussu, Iso-Värkki ja Kusiriutta.


Oulun lähellä puolestaan sijaitsevat muun muassa Hevonvitunperse, Hevonvitunsuo ja Kullinkari.


Joensuun läheltä voi löytää esimerkiksi Pierumyllyn, Pieni-Munatsun ja Munakukkulan.

Hieman pohjoisempana, Pudasjärven ja Kuusamon seutuvilla, sijaitsevat puolestaan Muna-Antin saari, Peräpaise ja Pierunoro.

Minneköhän sitä seuraavaksi lähtisi? Lähtisikö vaikkapa Perse-Juurakonmaahan tai Tuhnulahdelle? Vai sittenkin Varvinirssiin tai Runkkulankankaalle?

31 kommenttia:

  1. Olipas kiva, kun kirjoittelit pitkästä aikaa. On jo ollutkin ikävä. Ja nyt vielä sattui niin poikkeuksellinen viikonloppu, että päinvastoin kuin yleensä, en ole tähän aikaan ulkona pelaamassa, vaan istun aamutakki päällä koneella, mikä on erittäin, erittäin harvinaista. Mutta sikäli palkitsevaa näköjään, kun sattui tää sun teksti ilahduttamaan lukulistalla.

    Voiskohan syysmasennuksen (jos sellasta sanaa nyt voi käyttää) lieveneminen johtua siitäkin, että ei sitä enää oikein edes erota kesästä. Tai siis pikemminkin niin päin, että kesää ei enää nykyään erota syksystä. Ikävä kyllä. Mutta mua kyllä selvästi väsyttää entisestään enemmän, kun jatkuvasti on vaan harmaata ja matalapainetta. Halusin tai en. En meinaa esimerkiksi saada aikaiseksi kirjoittaa blogiin mitään, vaikka aihe on mielessä ja omasta mielestä ihan mielenkiintoinenkin. Ja sellainen, josta mun tuli mieleen teidän kosketinsoitin ja muut sängyn alle säilötyt tavarat :).

    Mutta siis, jos multa kysyttäisiin, kenet tuntemistani ihmisistä voisin kuvitella innostuvan tähtitieteestä, niin olisin kyllä vastannut, että Sadun :). Sopii sulle kuin kaukoputki käteen tuo harrastus. Mielenkiintoista!

    Ja ihan huiput noi sun iloisen väriset sukat. Ei onnistu meikäläiseltä enää, vaikka nuorempana olin innokas neulomaan (tai siis omasta mielestäni kutomaan, koska mun mielestä neulominen on kutomista). Viimeisin mun aloittama työ kyllä jäi kesken. Siitä piti tulla tosi kaunis kirjoneuletakki, jota aloittaessani lupasin itselleni, että jos sen saan valmiiksi, mikään asia tässä maailmassa ei ole mulle mahdotonta. Juu en saanut.

    Terkkuja sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. <3 Sinun kommenttejasi on aina jotenkin niin mukava lukea. :-)

      Voi hyvinkin olla, että syksy aiheuttaa alakuloa siksi, että kesät ovat nykyään vähän mitä ovat. Juuri aiemmin tällä viikolla muistelin naapurin kanssa yhtäkin vuotta (varmaan jotain yli 10 vuotta sitten), kun meillä oli julkisivuremppa, miten järkyttävän kuuma kesä silloin oli. Lämpötila oli vissiin melkein pari viikkoa päälle kolmenkymmenen! En tosin välttämättä ihan sellaista hellettäkään haluaisi, mutta kyllä kesät saisivat olla hieman lämpimämpiä ja aurinkoisia kuin tämäkin kesä oli. Tosin minulla ei ole mitään syytä valittaa, kun sain kumminkin nauttia lämmöstä ja auringosta ulkomaanmatkoilla.

      Kyllä harmaus ja sateisuus vaikuttavat minunkin mielialaani, vaikka en todellakaan haluaisi, että niin on. Olisi kiva, jos voisi olla aina pirteä ja iloinen, mutta eihän se mene niin. Jotenkin pirteys ja iloinen mieli löytyvät paljon helpommin silloin, kun aurinko paistaa.

      Onpa hassua, että voit kuvitella minun harrastavan tähtitiedettä. :-D Ehkä se sopii luontevasti omituisten harrastusteni joukon jatkoksi. ;-)

      Kirjoneuletakki kuulostaa todella haastavalta ja kärsivällisyyttä kysyvältä työltä! Itse en varmaan koskaan uskaltaisi aloittaa noin suuritöistä kirjoneuletta, kun noissa pienemmissäkin on mulla niin kamala väkertäminen.

      Uskon, että blogi-innostuksesi palaa, kun sen aika on. Ainakin toivon niin! Mukavaa sunnuntain jatkoa. <3

      Poista
  2. Kotimaisemien Eräjärvessä on Tussusaari.
    Ai kiva kun Sohvaperunat taas alkaa. Tykkään hirveesti. Kokkauskilpailuiden lisäksi ainoo tositv josta tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai Tussusaari. :-D Tuosta tuli mieleeni, että joskus kauan sitten ukkeli lausui aina Tuusulan väärin, ja sanoi sitä Tussulaksi. :-) Suomen pitkät vokaalit ja kaksoiskonsonantit ovat joskus vähän haastellisia suomen kieltä opiskeleville.

      Sohvaperunat on minustakin aivan ihana ohjelma! Ensi alkuun ajattelin, että miten kukaan viitsii katsoa sellaista ohjelmaa, jonka ideana on katsella ihmisiä, jotka katselevat televisiota, mutta ohjelmaan on valittu niin loistavat tyypit, että eihän siitä voi olla tykkäämättä.

      Poista
  3. Mä ludon sukkia monivärilangoilla. Kirjoneuleet ei kiinnosta. Palmikot pitsit yms kylläkin. Tiimalasikantapää on tuorein saavutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös ehdottomasti palmikko- ja pitsineuleihmisiä! Ja tiimalasikantapäänkin olen oppinut tekemään. Nykyään teenkin melkein aina sen, kun se on niin paljon näppärämpi (ja minusta kivemman näköinenkin) kuin tavallinen vahvistettu kantapää.

      Monivärilangoistakin tykkään, mutta esim. pitsikuviot eivät minusta tule niissä yhtä kivasti esille kuin yksivärisissä langoissa. Siitä syystä tuleekin neulottua lähinnä yksivärisillä langoilla.

      Poista
    2. Joo nyt jo vahan harmittaa kun toin Suomesta vaan niita monivareja, eli kuviot ja pitsit ei oikeen toimi. No sisko tulee kylaan maaliskuussa, saa tuoda. Ja loytyyhan taaltakin jonkun verran lankoja.

      Poista
    3. Ja muuten, kaupan teollisissa sukissahan on AINA se tiimalasi.

      Poista
    4. Toisaalta riippuu mallistakin, miltä monivärilangalla neulottu sukka näyttää. Neuloin äskettäin piirakkasukat monivärilangalla, ja ihan kivan näköiset niistä tuli.

      Tosiaan, kaupallisissa sukissa on aina tiimalasi. Olen miettinyt sitä, miten hyvin tiimalasi kestää neulotuissa sukissa, että rupeaako kulumaan puhki nopeammin kuin vahvistettu kantapää. No senpä näkee sitten käytössä.

      Poista
  4. Päivälenkillä kävimme Kullivahassa.

    VastaaPoista
  5. Vau, tähtitiede onkin varmaan mielenkiintoinen harrastus! Miten olet saanut noin hienon kuvan kuusta, onko sinulla teleobjektiivi?
    Minä tein yhden aika ison villaneuleen nuorena lehden ohjeen mukaan ja se onnistuikin aika hyvin. Jostain syystä se sitten kuitenkin jäi käyttämättä. Sittemmin en ole kutonut kuin yhdet villasukat. Saa nähdä koska taas innostun :D Ehkä kymmenen vuoden päästä jos tämä inspis tulee 20v välein? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ottanut kuukuvan mun vanhalla pokkarilla, jossa on 30-kertainen zoomi. Järkkäriähän mulla ei siis edelleenkään ole. Zoomi isoimmalle, pieni jalusta alle ja kahden sekunnin itselaukaisija, ettei käsi tärähdytä kameraa. Laiskan kuvaajan vippaskonstit. :-D

      On kyllä harmillista, jos ensin saa tehtyä isotöisen neuleen, ja sitten se jää käyttämättä. Mullahan on tuosta paljonkin kokemusta. Sinähän voit ruveta jo miettimään neulemalleja, jotta ne ovat sitten valmiina, jos se neulomispuuska kymmenen vuoden päästä tulee. ;-D

      Poista
  6. Minäkin jo kaipailin uutta postausta. Älä ota kuitenkaan paineita kirjoittamisesta, olen aan vähän blogiaddikti. Pitäisi kai aloittaa oma niin voisi käyttää koneellaroikkumisaikaan siihen.

    Olen joskus kuullut teorian että Suomessa on niin paljon paskalampia sen takia, että isäntämiehet pienten lämpäreiden nimiä kysyttäessä ovat yleensä tuumanneet "Mikä lie paskolampi".

    Minä taas en voi ymmärtää sohvaperunoita (olen jo kymmenen vuotta viettänyt ilman televisiota, mutta tuli kerran seurattua sukulaisissa kun yömyöhällä tuli joku maratoonilähetys, monta tuntia peräjälkeen), tosin en jaksa seurata oikein mitään muutakaan televisiosta tulevaa ohjelmaa, dokumentteja lukunottamatta. Mutta kukin viettää vapaa-aikaansa tavallaan, monella muulla varman menisi yli ymmärryksen sen käyttäminen jatkuvaan uuden opiskeluun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet kaipaillut. <3 En nykyään tosiaankaan ota bloggaamisesta mitään paineita. Kyllä tämä maailma pyörii ilman minun postauksianikin. :-)

      Mielenkiintoinen paskalampi-teoria. Saattaisi pitää hyvin paikkansakin!

      Ymmärrän hyvin, että Sohvaperunat ei ole kaikkien mieleen. Ihmisillä on niin erilainen maku. Mutta uuden opiskeluhan on varmasti yksi parhaista tavoista käyttää vapaa-aikaansa! Minäkin tykkäsin ennen opiskella kaikenlaista; en missään koulussa, mutta lueskelin tietokirjallisuutta (esim. psykologiaa) ja kirjoittelin muistiinpanoja ylös. Nykyään olen laiskistunut vissiin Sohvaperuna-asteelle. :-D

      Poista
  7. Onpa mielenkiintoinen harrastus sulla:)
    Syksy aiheutti minullakin ahdistuksia ,luonnon kuoleman ja talven vuoksi; täällä enemminkin kesä aiheuttaa hieman samantapaisia tuntemuksia.
    Voihan harmi kun tuota purjehdusohjelmaa ei näy netissä. Eka jakso näkyy,mutta ei sen enempää,ja olisi ollut kiva nähdä enemmänkin. Olet kyllä taitava kutoja,upeat sukat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä ahdisti minuakin Intiassa, kun kaikki kasvit kuivuivat. Sadekausi toi vihreyden, mutta toisaalta en tykännyt sateestakaan. Koskaan ei ole hyvä. :-D

      Ai sinä löysit purjehdusohjelman netistä? Voisiko olla, että kakkosjakso ei näkynyt sen takia, että se tuli telkkaristakin vasta eilen illalla yhdeksältä? Kokeilepa uudestaan, jos se vaikka tänään näkyisi. Toinen jakso ei tosin ollut minusta yhtä hyvä kuin ensimmäinen, kun en ole hirveän kiinnostunut Arja Korisevan elämäntarinasta...

      Poista
    2. Ennakkojakso löytyi mutta ei taida löytyä netistä muuten ellei joku niitä sinne lataa...

      Poista
    3. Voi harmi. :-( Tuntuu ihmeelliseltä, että nykyaikana, kun kaikki löytyy netistä, on vielä jotain, mikä ei löydy.

      Poista
  8. Mä en tykännyt syksystä aiemmin yhtään! Pienesti masentaa tuleva talvi, kun ei kesääkään oikein ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säiden puolesta ei ole kyllä mikään lottovoitto syntyä Suomeen. Kesä on lyhyt ja joskus ihan onneton, ja talvi taas on pitkä ja taatusti pimeä. :-(

      Poista
  9. Heh, kuisemia, niin tietysti. Hienoti kuvattu, tuommosita kahvaa en ole ennen huomannutkaan.
    Ajattelin jo, että olet löytänyt jonkun hupikartan Suometa, mutta kyllä tuommoisia paikkoja oikeesti on olemassa. Roisia kansaa :D Onneksi syntymäkyläni on pelkkä Letku, se kuulostaa ainakin siveelliseltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä, oletko Letkusta? Kävin siellä - tai ainakin niillä main - vasta äskettäin! Kävin nimittäin hieman reippailemassa Torronsuolla ja läheisessä Torron kylässä, ja Torrosta oli opasteet Letkuun. :-) (Postaus siitä täällä.) Kyllähän siitäkin paikannimestä saisi aika monta vitsiä väännettyä. ;-)

      Poista
    2. Kiva kun linkitit, minulta oli se Torro-postaus jäänyt väliin, kun en ole kesällä paljon netissä roikkunut. Ja kun siellä päin liikut joskus niin ennen Torroa on Ruostejärvi ja Hämeen luontokeskus ja Eerikkilän urheiluopisto, siellä vallan ihania luontopolkuja (ja meidän mökkikin). Liesjärven kansallispuisto on myös niissä maisemissa, ja upea Kyynäränharju, sielläkin kannattaa käydä retkeilemässä. Lähellä Helsinkiä, Porintien varressa.
      Eikä sitten taivuteta Letkussa, ikään kuin olisin koeputkilapsi, vaan Letkulla, Letkulta, Letkulle. Asuin siellä 12-vuotiaaksi asti :)

      Poista
    3. Kiitos kovasti vinkeistä! Liesjärvellä kävinkin viime vuonna. En kuitenkaan jostain syystä tykännyt siitä yhtä paljon kuin Torronsuosta.

      Ja hyvä että oikaisit. Ei olisi ikimaailmassa tullut mieleen, että Letku taipuu noin.

      Poista
  10. Syksy on ihmisen parasta aikaa. Minä nautin. Ja olen kaivannut taas kutimet kesätauon jälkeen esiin. Olen ehdoton kuvioneuleihminen. Kirjoneuleet taas tuntuu maailman työläimmiltä ja en oikein osaa niitä. Syntymäpäivälahjaksi ostin itselleni Kauneimmat villasukat kirjan ja ensimmäinen malli on jo menossa kantapäässä. Minä hifistelen kantapäillä. Yritän opetella erilaisia:). Huvinsa kullakin:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muuten muistinkin, että sinä olet syksyihmisiä. :-) Ei ole mikään ihmekään, kun olet syntynytkin syksyllä!

      Nyt minäkin rupesin haluamaan tuota samaa sukkakirjaa. Täytyykin käydä tutkailemassa. Minäkin olen opetellut erilaisia kantapäitä, ja seuraavaksi haluaisin oppia sen sellaisen kantapään, joka neulotaan viimeiseksi. En nyt muista sen virallista nimeä.

      Poista
  11. Minä olen valon ihminen , pimeys kun saapuu niin olen koomassa . Talven yli selviään sillä että etukäteen on aina joku juttu tiedossa mitä odottaa. Esim lokakuussa yks messutapahtuma , yks hyvä luento , ja pieniä risteilyitä silloin tällöin . Huhtikuun Puolan matka JO tilattu. En tiedä miksi mutta tämä kesä tuntui elämäni lyhyinpänä kesänä, meni ohi ennenkun oli edes alkanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä vinkki, että järjestää syksyyn ja talveen kivoja juttuja, joita odottaessa aika kuluu nopeammin. Matkoissa on sekin ihana puoli, että jos ne varaa oikein aikaisin, ehtii suunnittelemaan hyvin. Ja suunnitellessa on jo puoliksi matkalla. :-)

      Poista
  12. Hieno kuukuva!!!

    Minä en tykkää syksystä. Ruskasta kai kukaan ei voi olla tykkäämättä, mutta sitten kun alkaa se pimeys ja märkä keli, niin tekisi mieli vaipua johonkin talvihorrokseen. Ihan vaan se vähäinen valonmäärä saa oloni nuutuneeksi.

    Minäkin yritän järjestää syksyyn kaikkea pientä piristystä, jotta ei menisi ihan vaan sohvalla nukkuessa koko syksy. Sitten kun alkaa joulukuu, niin pahin on jo ohitse. Voi alkaa toiveikkaana odottelemaan hiihtokelejä :) :) Toivottavasti tulisi ensi talvena lunta. Parasta olisi parin viikon reissu jonnekkin aurinkoon pahimpana räntäkautena.

    Söpöt sukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-)

      Se pimeä ja märkä vuodenaika on kyllä melkein pahinta mitä minäkin tiedän. Mutta sitäkin vielä enemmän kammosin ennen sitä seuraavaa talvea ja erityisesti kaikkia autoiluun liittyviä ylimääräisiä juttuja (auton kaivaminen lumen alta, huonot ajokelit jne.). Viime talvi oli oikeastaan ensimmäinen, kun ajattelin, että tulee mitä tulee; kyllä siitä selvitään.

      Hiihtämisharrastus tuo varmasti talveen ihan erilaiseen fiiliksen, ja talvea suorastaan odottaa. Ajattelin itsekin jokin aika sitten, että pitäisköhän ruveta taas laskettelemaan. Kynnys on vain todella korkea, kun edellisestä kerrasta on niin pitkä aika.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3