Mun silmissäni maailma näyttää sumuiselta ja kauniilta

Minulla oli tarkoitus tehdä Lappi-turneesta pieni ja lyhyt kooste, johon tulisivat vain matkan parhaat palat. Kuvia koosteeseen valitessani havaitsin kuitenkin pienen käytännön ongelman: kuvia oli yhteensä 80. Ei siis ole tulossa yhtä pientä koostetta, vaan tulossa on kaksi isoa. 😀

Minulla oli ollut ennen matkaa säiden suhteen vain yksi toive: ettei sataisi. No, kolme päivää satoi. Sen lisäksi lämpötilat olivat hyvin alhaiset, ja esimerkiksi Enontekiöllä oli vain kolme astetta lämmintä. Piti oikein ruveta jännittämään, tulisiko lunta ja uskaltaisiko lähteä aamulla kesärenkailla liikenteeseen. Säät muokkasivat matkan hyvin vahvasti sellaiseksi kuin siitä tuli, ja kaikki patikkaretket ja sen semmoiset sai suosiolla unohtaa. Olen nimittäin sen verran mukavuudenhaluinen, etten halua lähteä kiipeilemään tunturiin vesisateessa ja kolmen asteen lämpötilassa, vaikka laelta olisi luvassa miten hienot näköalat tahansa. Sitä paitsi eihän niitä näköaloja olisi edes näkynyt, kun pilvet roikkuivat niin alhaalla. Suurin osa varsinkin näistä ensimmäisen postauksen valokuvista on siis varsin harmaita, mutta sille ei nyt mahda mitään.

Jätän tarkoituksella kaikki majoituspaikkamme mainitsematta, koska ajattelin ehkä tehdä niistä myöhemmin erillisen koosteen. Ilmoitelkaahan, jos semmoinen kooste kiinnostaisi, etten väsää juttua turhaan. Jos ei kiinnosta, niin pääsenpähän vähemmällä kirjoittamisella!

Jatkoimme Kolarin asemalta Ylläksen kautta kohti Enontekiötä eli Hettaa. Olimme ajatelleet ajaa gondolihissillä Ylläksen huipulle, mutta ilma oli niin surkea, että päätimme jättää Ylläksen suosiolla välistä.

Äkäslompolossa tuli asioitua Jounin kaupassa, josta tulee tv-ohjelmakin, Lapin Sampo ja kauppiaan rouva, tässä syksyllä. Kauppias Sampo Kaulanen haluaa kai seurata Vesa Keskisen jalanjälkiä. Keskisen kaula on kuitenkin melkoinen, sillä Jounin kauppa oli varsin vaatimaton verrattuna Tuurin kyläkauppaan.

Jounin kaupan pihalla oli kumminkin komea poro!

Jounin kaupan poro on muuten maailman suurin poro: sillä on korkeutta kuusi metriä ja pituutta 11 metriä. Nimensä se on saanut Kimi Räikkösen pojalta, eli poron nimi on Robin. Sillä lailla. 

Pallastunturi.

Vuontisjärven kylää.

Enontekiöllä sade oli tauonnut sen verran, että pääsimme kiipeämään Jyppyrän laelle kastumatta. Jyppyrä on reilut 400 metriä korkea vaara, jonka laelle johtaa 700 metriä pitkä polku. Laelta avautuvat mukavat näköalat Ounastunturiin ja Ounasjärvelle.

Matkalla ollessa pukeutumisongelmia helpottaa huomattavasti se, että kulkee koko matkan samoissa vaatteissa. Minulla oli mukanani vaikka kuinka monta vaatekertaa, mutta tulin niin laiskaksi, etten jaksanut kaivaa päälleni mitään muuta, vaan käytin koko matkan noita samoja vaatteita. Lisäsin alle vain vaatekerroksia sen mukaan, miten kova pakkanen oli. 😆

Jyppyrän laella oli myös kota, jossa saattoi paistaa makkaraa. Kotia ja laavuja on Lapissa muutenkin pilvin pimein, ja ne ovat kai enimmäkseen lähes kaikki vapaassa käytössä. Minusta on todella hienoa, että kuka tahansa saattaa pysähtyä matkallaan kodalle, tehdä tulet ja keittää vaikkapa nokipannukahvit. Kaikki (tai ainakin lähes kaikki) Suomen laavut ja kodat löytyvät muuten täältä.

Sauvun kota tarjosi meille sateelta suojaisan eväspaikan, jossa oli myös mukava lämmitellä nuotion äärellä.

Elämäni ensimmäiset nokipannukahvit.

Kodassa tulistelun huono puoli on se, että sen jälkeen haisee aivan järkyttävästi savulle! Oikein itsekin säikähdin sitä järkyttävää lemua.

Tulistelusta tuli mieleeni, että tulistelu on ilmeisesti lappilainen termi tulien teolle ja niiden ääressä istuskelulle. Samaan kategoriaan kuuluvat kai myös evästely ja kahvistelu. Nuo taitavat olla aitolappilaisia ilmaisuja, kun en ole niihin koskaan täällä etelässä törmännyt. Mutta nyt osaan minäkin puhua tulistelusta.

Kodat ja laavut ovat mukavia taukopaikkoja siinäkin mielessä, että huoltoasemia tai ylipäänsä mitään muutakaan ei Lapin hiljaisimmilla teillä juurikaan ole. Emme nähneet esimerkiksi yhden päivän ajomatkan aikana (Enontekiöstä Inariin) yhtä ainoaa kahvipaikkaa. Yksi kahvipaikan kyltti tien vieressä oli, mutta itse kahvila jäi vähän arvoitukseksi. Oliko sitä vai eikö sitä ollut? Toisaalta kahviloiden vähäisyys ei ole mikään ihmekään: näimme nimittäin samaisen päivän aikana sadan kilometrin matkalla yhteensä kolme autoa. Eivät taitaisi kahvilat oikein lyödä leiville näillä kulmilla?

Mietin sitäkin, että jos auto hajoaisi esimerkiksi jossakin Puljun erämaan tienoilla, kauankohan kestäisi, ennen kuin apu tulisi.

Tie Puljun erämaan halki.

Hietatievat. Hietatievat ovat dyynialue, joka syntyi jääkauden lopulla, kun tuuli kuljetti mannerjäältä hienoa hiekkaa ja kasasi sitä dyyneiksi.

Tuli ajeltua varsinkin kyseisen Enontekiö-Inari -päivän aikana melkoisia kärrypolkuja. Yhdellä tiellä sai pelätä, että auton pohja ottaa maahan kiinni, ja toisella sai pelätä irtokiviä. Kolmas tie oli niin mutainen, että auto oli sen jälkeen aika hurjan näköinen.

Jos oikopolku lyhentää matkaa 38 kilometriä, niin eiköhän me se oteta. Ihan ajokelpoinen tie kumminkin.

Olin käynyt ennen matkaa silmälääkärillä silmien vuotamisen takia ja saanut silmiini antibiootti-kortisonikuurin. Erittäin paksut silmätipat ja automatkailu ovat vähän huono yhdistelmä, kun näkökyky sumenee tippojen ottamisen jälkeen pitkäksi aikaa. Mutta kun silmiä räpytteli tarpeeksi, niin johan tiekin taas näkyi. 

Autiotupa jäi viime kesän Lapin-pyrähdyksellä näkemättä, mutta nyt pääsin näkemään sellaisenkin. Pokan lähistöltä löytyi Taatsin autiotupa, joka tuntui olevan vieraskirjan mukaan varsin aktiivisessa käytössä.

Taatsin autiotupa.

Tuvassa oli pari lavettia, tulisija ja pöytä, ja ulkona oli huussi (kävin testaamassa) sekä puuvaja, jossa oli klapeja isältä pojalle.

Seinällä oli myös autiotuvan säännöt. Autiotupa on metsähallituksen omistama, aina avoinna oleva tupa, jossa retkeilijät voivat levähtää ja ruokailla sekä yöpyä tilapäisesti yhden yön. Minusta on todella hienoa, että Suomessa on retkeilijöille tällaisia palveluita. Itse en kuitenkaan pystyisi autiotuvassa nukkumaan, sillä minusta olisi kauheaa nukkua tuntemattomien ihmisten kanssa samassa tilassa. Tuvassa yöpymiseen liittyisi aina myös sellainen jännitysmomentti, että onko tuvassa tilaa vai ei - autiotupamajoituksessa kun nopeat syövät hitaat.

Tuvassa oli ruokatarpeita, jotka saivat ihmettelemään, kuuluvatko tällaiset tuotteet yleensäkin autiotuvan varusteisiin. Hyllyllä oli muun muassa Watsa-espressoa ja raakasuklaantekopaketti. Aikamoisia hifistelijöitä nuo retkeilijät. 😀

Taatsin autiotupa saattaa olla varsin suosittu siitäkin syystä, että sen lähistöllä sijaitsee yksi Lapin mahtavimmista seidoista. Seidat ovat saamelaisen muinaisuskon pyhiä paikkoja, joita palvottiin ja joille uhrattiin. Seitoja olivat esimerkiksi epätavalliset kalliomuodostelmat, jättimäiset kivikasat tai isot luonnonkivet. Metsästäjä saattoi ennen metsälle menoa käydä hyvittelemässä seitaa ja lupaamassa sille osan saaliistaan. Hyvää onnea tuottamaan uhrattiin esimerkiksi koruja tai rahaa.

Taatsin seita sijaitsee hienolla paikalla Taatsijärven rannalla. Taatsijärvi on muodostunut rotkon pohjalle, ja kymmenen metriä korkea kivipaasi eli Taatsin seita, on vaikuttava näky ylhäältäkin katsottuna.

Koska satoi vettä ja maaperä oli varsin liukas, ei huvittanut lähteä liukastelemaan rinteeseen ja katsomaan seitaa alhaalta käsin.

Inarin keskustaa.

Tämäkin kävelylenkki Inarin lähellä (Tuulijärvellä) jäi torsoksi, kun edessä odottivat niin suuret lammikot, että olisi tarvittu saappaita.

Inarin lähellä on myös näköalapaikka, Tuulispää, josta avautuvat hienot näköalat Inarijärvelle. (Paikka sijaitsee noin seitsemän kilometriä Inarista etelään. Nelostieltä käännytään oikealle Inarin radio- ja tv-asema -kyltin osoittamaan suuntaan ja ajetaan maston juurelle.) Maston juurelta ei näkynyt sateella tietenkään mitään, mutta onneksi ajoimme etelään päin mennessämme saman paikan ohi toistamiseen, ja koukkasimme katsomaan maisemia uudelleen. Sanoisin, että kannatti. 

Inarista jatkoimme Sevettijärven kautta Näätämöön ja kohti Norjaa.

Joillakin poroilla oli aivan huikeat sarvet! Miten ihmeessä ne voivat olla niin suuret?

Porot ovat vaan niin ihania.

Lapissa on lukemattomia asioita, jotka aiheuttavat ihmetystä etelän ihmisessä. Yksi ihmetyksen aiheista olivat tällaiset kiviröykkiöt, joita näkyi matkan aikana todella paljon.

Googlettelin hieman ja mietin, voisiko kyse olla muinaisrannasta (toiselta nimeltään ilmeisesti pirunpelto). Muinaisrantahan on syntynyt niin, että jäätikkö on kerännyt vetäytyessään kiviä kasaan ja vesi on hionut niitä pyöreiksi.

Näätämö on siitä harvinainen lappilainen kylä, että siellä on kaksi kauppaa. On NordMarket sekä K-Market. Ilta-Sanomatkin on kirjoittanut alle 100 asukkaan Näätämön hulppeista palveluista. Kahden kaupan kylä tuntuu olevan Lapissa oikeasti luksusta, sillä esimerkiksi Utsjoella on vain yksi kauppa, joka sekin sulkee ovensa lauantaina jo neljältä. Tällaisen etelän lukuisiin palveluihin tottuneen on vaikea uskoa, miten vähän palveluita Lapin perukoilla voi olla. 

Nyt kun olimme Näätämön kauppakeskittymässä, päätimme hankkia illaksi lohta. Norja ja Jäämeri olivat vain kivenheiton päässä, joten lohi olisi Näätämössä varmasti tuoretta. Kävi kuitenkin ilmi, että tuoretta lohta ei ollut sen enempää NordMarketissa kuin K-Marketissakaan. (Lihatiskit kyllä notkuivat.) K-Marketin lihatiskin mies kertoi, että lohta oli saatavilla vain vakuumipakkauksissa. "Ei täällä taida olla kenelläkään lohta. Kirkkoniemi on lähin paikka, josta sitä ehkä saisi. Paikallisiltakin voisitte sitä kysellä, jos vain saatte jonkun paikallisen kiinni." Kun kuulimme, että Kirkkoniemeen olisi 50 kilometrin matka, päätimme tyytyä pakettiloheen. Myöskään tuoretta tilliä tai irtoperunoita ei ollut saatavilla, mikä pistikin toteamaan, että näillä tienoilla ei varmastikaan kannata lähteä kauppaan ostoslistan kanssa, vaan ensin kannattaa katsoa, mitä kaupassa on saatavilla.

Näätämöjokea Norjan puolella.

Hieno Skoltefossen.

Ilmeisesti jonkinlaisia kalanpyydystysjuttuja.

Norjan rannikko oli minusta varsin kaunis, vaikka tietysti sekin olisi näyttänyt aurinkoisella ilmalla paremmalta.

Tässä oli tämä ensimmäinen kooste. Toinenkin pläjäys on vielä tulossa, ja se sisältää jo vähän aurinkoisempia kuviakin. En tosin tiedä, milloin tuo toinen osa mahtaa tulla. Olen nimittäin menettänyt lopullisesti järkeni ja lähdössä taas tien päälle. Mentävä on, mennä mun täytyy.