Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


lauantai 17. tammikuuta 2015

The End

Alan olla kurkkua myöten täynnä näitä Amerikka-juttuja, enkä jaksaisi tätä aihetta enää yhtään. Tämä yksi juttu on kuitenkin vielä pakko pusertaa, että homma on varmasti purkissa. Pitkään on yhdestä vaivaisesta matkasta juttua riittänytkin! Tällä hetkellä tuntuu, että on kiva päästä taas kirjoittelemaan jostain muustakin, mutta voihan siinä käydä niinkin, että mitään muuta kirjoitettavaa ei olekaan.

Meinasin ensin vähän kirjoitella siitä, millaisia havaintoja Amerikasta yleisesti ottaen tein ja millaisia ajatuksia maa herätti. Sitten ajattelin laitella muutamia kuvia Santa Monicasta, koska pitäähän nekin kuvat jonnekin tunkea. Tarkoitus oli myös kirjoittaa muutama sananen matkaopaskirjoista - sellaisista, joista itse tykkään ja joita suosin - mutta ehkä jätän sen johonkin toiseen kertaan, kun tälle postaukselle tulee pituutta ihan tarpeeksi jo muutenkin.

(Toivottavasti en ole ärsyttänyt ketään sillä, että kutsun USA:ta Amerikaksi. Tiedän kyllä, että Amerikka on paljon muutakin kuin USA, mutta en vain kerta kaikkiaan osaa puhua USA:sta tai Yhdysvalloista.) 

Kaiken pitää näemmä olla Amerikassa isoa, ja valinnanmahdollisuuksia pitää olla paljon. Hirveä paikka sellaiselle, jolla on vaikeuksia tehdä valintoja. Smiley

Burger Kingin juoma-automaatin valikko.



Kuinkas monta juomavaihtoehtoa meillä suomalaisissa hampurilaispaikoissa olikaan? Oliko niitä peräti viisi tai kuusi? Burger Kingeissä on valinnanmahdollisuutta hieman enemmän, eikä tässä vielä kaikki: jos haluaa esimerkiksi Coca-Colaa ja painaa vastaavaa näppäintä, ruudulle lävähtää uusi valikko, josta saa valita viiden tai kuuden eri makuisen Coca-Colan väliltä. Miten olisi esimerkiksi vaniljan, kirsikan tai vadelman makuinen Coca-Cola?

Kun ensimmäisen kerran lähdin hakemaan huoltoasemalta "yhtä tavallista kahvia", koin pienimuotoisen järkytyksen. Ison huoltoaseman yksi koko seinä oli täynnä erilaisia kahvi- ja limuautomaatteja. Kahvikupitkin olivat isoja - sellaisia hampparipaikkojen limumukien kokoisia - ja jos vielä kahvin onnistuikin valitsemaan, epätoivo iski viimeistään siinä vaiheessa, kun tuli aika laittaa kahviin maitoa.

Mitä haluaisit kahvisi joukkoon? Tarjolla olisi makushotteja, erilaisia sokereita, kalorittomia makeutusaineita ja erimakuisia kermoja ainakin kuutta lajia.




Etsin ensin epätoivoisesti tavallista maitoa, mutta sitten päässäni naksahti. Tuli kokeiltua semmoinenkin makuyhdistelmä kuin hasselpähkinä-vanilja-amaretto-irish cream. Niin, ja olihan siellä joukossa sitä kahviakin.

Ei jäänyt epäilystäkään, etteivätkö amerikkalaiset rakastaisi kahviaan. Starbucks on melkein joka kadunkulmassa, ja muita kahviloita kuin Starbuckseja saa etsimällä etsiä. En ole koskaan ollut mikään Starbucks-fani, enkä tälläkään matkalla sellaiseksi tullut. Päinvastoin. (Terveisiä vain sille jäiselle munavoileivälle, joka sai hampaani vihlomaan.)

Hotellihuoneiden kahvinkeittimetkin suolsivat starbucksia.

Aamiaisen ystävälle Amerikka on Iso Pettymys. Rakastan hotellien aamiaispöytiä, ja kyllä otti päähän, kun tajusin, että on ihan turha odottaa notkuvia buffetpöytiä, kuten jossakin muualla päin maailmaa. Aamiainen ei myöskään tavallisesti sisältynyt huoneen hintaan, ainakaan meillä. Määrittelisin amerikkalaisen aamiaisen kahdella sanalla: makea ja/tai rasvainen. Viinereitä, muffinsseja, croissanteja, french toasteja, pannareita, pekonia, paistettua perunaa, munaa ja makkaraa. Kaikkein omituisinta minusta oli se, että pöydässä ei ollut koskaan minkäänlaista leipää! (Paahtoleipää sai, jos sitä erikseen pyysi.) Söimme lomamme aikana niin paljon kananmunaa, että nyt sitä ei tarvitse ainakaan vuoteen syödä.

Sieltä se lätty tulee. Automaatista.

Amerikkalaiset tykkäävät ilmiselvästikin ajella isoilla autoilla, sillä pieniä autoja näkyi liikenteessä oikeastaan aika vähän. Matkailuautot olivat usein järkyttävän pitkiä, kuin busseja. Ja kun kerran amerikkalaiset lähtevät liikenteeseen, niin pitäähän sitä ottaa toinenkin auto mukaan. 




Matkailuautolla vedettiin siis henkilöautoa. (Nämä matkailuautot olivat sieltä lyhyemmästä päästä.)


Oman teoriani mukaan pienempi auto on city-auto, jolla ajellaan sillä aikaa, kun matkailuauto on jollakin leirintäalueella parkissa. Henkilöautolla kun on tunnetusti vähän näppärämpi liikkua kaupungeissa kuin linja-auton kokoisella matkailuautolla. Herätkää, Suomen karavaanarit, ja ottakaa mallia Amerikan pojista! Eikö olisi paljon kivempi, jos mukana kulkisi henkilöauto, eikä esimerkiksi polkupyörä, jota joutuu vielä kaiken lisäksi itse polkemaankin?

Toisaalta en ihmettelekään, että amerikkalaiset autoilevat niin paljon: bensa on nimittäin aivan järkyttävän halpaa. Hinta vaihteli jonkin verran sekä paikkakunnittain että huoltoasemittain. San Franciscossa bensan hinta oli keskimäärin 2.7 dollaria/gallona (n. 0.61 e/litra); kun taas Phoenixissa bensa oli lähes dollarin halvempaa, noin 1.95 dollaria/gallona (n. 0.44 e/litra). Vaikkei meillä Suomessakaan bensa nykyään kalleimmillaan ole, niin ovathan nuo hinnat aika naurettavia. Mietinkin, että enkö mitenkään saisi tuotua paria kanisterillista bensaa tuliaisiksi. Olisihan bensa paljon käytännöllisempi tuliainen kuin San Francisco -tekstillä varustettu tuhkakuppi.



Minulle oli jäänyt vuoden 1999 New Yorkin -matkalta semmoinen muisto, että amerikkalaiset ovat ärsyttävän sosiaalisia, yliystävällisiä ja ylipirteitä. Muistan ahdistuneeni kaupoissa, kun myyjä huuteli jo ovelta, että hello, mitä sinulle kuuluu tänään. Minä ajattelin, että paskaako se sinua kiinnostaa; kunhan yrität saada tavaroitasi kaupaksi. Sitten joko mörötin tai vaihdoin kauppaa. Tämän takia pelkäsin vähän amerikkalaisten kohtaamista (menisikö taas hermo?), vaikka toisaalta olin itse muuttunut aika paljon viidessätoista vuodessa, joten ehkä tällä kertaa ei ahdistaisi niin paljon. 

Olin oikeassa ja väärässä. Oli tilanteita ja tilanteita. Joinakin kertoina - esimerkiksi hississä matkalla Coit Towerin näköalakerrokseen - tuli mieleen, että voisihan sitä itsekin joskus jutella ihmisten kanssa, vaikkei olisi mitään asiaakaan. Ihan vain huvikseen. Sitten taas joskus, kuten kaupan kassalla Phoenixissa, iski melkein epätoivo: voisinpa kadota savuna ilmaan.

Phoenixissa kävi paikallisessa hypermarketissa nimittäin niin, että kassa kysyi minulta, oliko minulla jotain kanta-asiakas-/jäsenkorttia. Kun sanoin, että ei ole, koska olen täällä vain käymässä, kassa kysyi ne tavalliset: miten kauan olin täällä, miten olin viihtynyt, mistä päin olen. Kun kerroin olevani Suomesta, kassa innostui: hänen äidillään on suomalainen sukunimi ja isoäidillä myös! Kassa kertoi nimen mutta sanoi sen niin amerikkalaisittain lausuttuna, että minulla ei ollut hajuakaan, mikä nimi mahtoi olla kyseessä. Pyysin kassaa toistamaan nimen, pariinkin otteeseen, mutta en siltikään ymmärtänyt. Myötäilin kuitenkin, että aijaa, ihan kiva nimi; tiedänhän minä sen. Mutta käry kävi. Kassa nimittäin halusi tietää, miten nimi kirjoitetaan: voisinko tavata sen? Yritin vetää hatusta jotain, mitä olin kuvitellut kuulleeni, mutta kassa näytti hieman epäilevältä. Minä yritin näyttää vakuuttavalta: kyllä nimi kirjoitetaan niin! Kassa ilmeisesti uskoi, koska jatkoi muistelemista: äidin kissallakin oli jokin suomalainen nimi, mutta en nyt millään muista, mikä se oli. Mikä ihme sen kissan nimi oikein oli...

Myöhemmin juttelimme amerikkalaisten sosiaalisuudesta, ja ukkelin siskontyttö kertoi, että hänellä on sellainen kokemus, että länsirannikolla ihmiset ovat paljon sosiaalisempia ja rennompia kuin itärannikolla. Länsirannikolla (siis esimerkiksi Kaliforniassa) ihmiset tykkäävät jutustella ihmisten kanssa ihan vain jutustelun vuoksi: heistä on kivaa olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Itärannikolla taas ihmiset ovat kireämpiä ja kiireisempiä. En tiedä, pitääkö tämä paikkansa, ja jos pitää, mistä ero mahtaa johtua. Erilaisista elämäntyyleistä?

Tippien antaminen hämäsi minua aluksi, enkä ole muutenkaan koskaan pitänyt tippien antamisesta, mikä johtuu luultavasti siitä, että en oikein tiedä, minkä verran tippiä kulloinkin pitäisi antaa, ilman että vaikuttaisi saidalta/typerältä. Amerikassa tippien antaminen on lähes pakollista, ja sellaista, joka ei tippiä jätä, pidetään kuulemma todella törppönä. Palkatkin on kuulemma laskettu niin, että työntekijöiden oletetaan saavan tippiä.

Sitten sinne Santa Monicaan.

Santa Monica on Los Angelesin kyljessä oleva rantakaupunki, joka on kuuluisa rantabulevardistaan ja rannastaan. Siellä asuu paljon julkkiksia ja silmäätekeviä.












Minulle tuli Santa Monican rannalla sellainen olo, että tunnen sen jostakin tv-sarjasta. Ilmeisesti ainakin Melrose Placea on filmattu Santa Monicassa. Varmasti monta muutakin ohjelmaa on kuvattu tuolla, mutta en saanut selville, mitä.

Rannalla, lähellä Santa Monican laituria, silmien eteen avautui näky, jollaista ei hiekkarannalla ihan ensimmäiseksi odottaisi. 


Kyseessä on Arlington West -niminen muistomerkki, joka koostuu yli kuudestatuhannesta rististä. Jokainen risti edustaa yhtä amerikkalaista sotilasta, joka on menettänyt henkensä Irakissa tai Afganistanissa. Muistomerkin tarkoituksena on konkretisoida ihmisille, mitä seuraa siitä, että valtio on tottunut käyttämään sotaa kansainvälisen politiikan välineenä.


Muistomerkki pystytetään joka sunnuntai sekä USA:n itsenäisyyspäivänä heinäkuun neljäntenä, ja pystytys hoidetaan vapaaehtoisvoimin. Oli ihan sattuma, että osuimme paikalle juuri sunnuntaina ja satuimme näkemään tämän. Muistomerkki oli pysäyttävä ja ajatuksia herättävä, mutta samalla myös jotenkin niin amerikkalainen.

Santa Monican laituri, Santa Monica Pier, oli hyvin eläväinen paikka. 

Tämä seuraava kaveri oli minusta aika taitava Michael Jackson -imitaattori.



Ukkelin mielestä tämä tämmöinen on modernia kerjäämistä, mutta minä en näe mitään pahaa siinä, että joku tulee esittelemään yleisölle taitojaan ja haluaa siitä maksun. Mieluummin minä tuohon purkkiin roposen laitan kuin annan rahaa sille "vanhanaikaiselle kerjäläiselle".

Laiturilla esiintyi myös bändi, Denmantau, jonka musiikki kuulosti niin hyvältä, että ostin tuosta laiturilta heidän levynsäkin. Pojatkin olivat todella sympaattisen oloisia, kun heidän kanssaan muutaman sanan vaihdoimme.


Nyt kun olen tuota levyä kuunnellut (lue: yrittänyt kuunnella), olen todennut, että musiikki ei ole ollenkaan minun makuuni ja että tuli tehtyä turha ostos. Kuinka musiikki kuulostikin niin paljon paremmalta tuossa Santa Monican laiturilla kuin täällä Suomessa? Smiley

Täältä voi kuunnella ja katsella bändin uusimman sinkun, Little Darling. Video on mielestäni perin omalaatuinen, mutta eipähän se ainakaan huku massaan.






Tykkäsin Santa Monicasta kovasti, ja Santa Monica taisi olla sekä minun että ukkelin ja siskontytön suosikkipaikka Los Angelesissa.

Tämän ukon myötä jätämme nyt hyvästit Amerikalle.


Ukko juoksi aidalla, josta oli kymmenien metrien pudotus alas rannalle, ja hänen paidassaan luki Move or die.

Jään miettimään tätä.

41 kommenttia:

  1. Tulisin hulluksi tuon valitsemisen kanssa - voi sitä turhaa tavarapaljouden määrää!

    Tuota nalleakaan ei siis saanut ruokkia :)

    Kiitos matakertomuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa tulinko minä! Kun ei osaa valita, niin otetaan sitten kaikki. :-D

      Juu, nalleakaan ei tosiaan saanut tuolla ruokkia. Joutui odottelemaan hunaja-annostaan vähän aikaa. ;-)

      Poista
  2. Valitseminen ei ole minunkaan vahva piirteeni, onneksi täällä ei sitä tarvitsekaan. Kiitos matkasta, oli mukava seurata mukana. Varinkin tuo edellä oleva mysteerilinna oli tosi mielenkiintoinen tarinoineen. Aina tulee matkalla niitä kivojakin yllätyksiä vastaan vaikka ei mitään odottaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olit matkalla mukana. :-) Minustakin tuo mysteerilinna oli oikeastaan paras juttu koko matkalla – merinorsujen jälkeen.

      Poista
  3. Mun mielestä taas itärannikolla oli helpompi puhua ihmisten kanssa ja ne jopa tiesi, mikä maa on Saksa tai Suomi, länsirannikolla tunsivat suunnilleen vain Euroopan, ainakin siis ne ihmiset, joiden kanssa me puhuttiin, poikkeuksia tietysti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole omakohtaista muistikuvaa itärannikolta, kun siitä on kumminkin niin kauan, kun siellä olin. Tuo kassa kuuli ensin väärin (kahteen kertaan), että olin Englannista (England-Finland sekaannukseen kerkesin jo Intiassa tottua), ja ihmettelin suuresti, että hän tiesi Suomen ja että hänellä oli vielä omakohtaista kokemustakin Suomesta.

      Poista
  4. Kivat posaukset on ollut. En ole käynyt kuin New Yorkissa, mutta siellä deleistä sai mielestäni todella terveellisiä aamiaisia. Mutta siis ei ollut hotellissa, mutta onneksi yksi deli oli meidän hotellin vieressä. Oli jopa kaurapuuroa tarjolla. Mä taas savolaisena tykkään puhua ja ihanaa, että saa kassallakin aikaa jotain juttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me syötiin New Yorkissa usein aamiaiseksi bageleita (sielläkään aamiainen ei kuulunut hintaan), joita myytiin kadulla semmoisista kärryistä. Minulle aamiaisen terveellisyydellä ei ole lomalla mitään merkitystä; kotona voi taas syödä terveellisemmin, mutta lomalla pitää saada nauttia. Ja aamiaisen pitää olla runsas! :-D

      Kyllä minäkin tykkään kassalla jutella, mutta koin tuon tilanteen vähän epämiellyttävänä siitä syystä, että minulla oli kiire, ja olisin vain halunnut maksaa ostokset pikaisesti ja jatkaa matkaani. Ei tehnyt pätkääkään mieli rupatella mistään suomalaisista kissojen nimistä.

      Poista
  5. Sosiaalisuus aika usein liittyy rahaan. Eli jos on pienikin mahdollisuus "hyötyä", ei kun puhumaan. En koe sen liittyvän maantieteeseen tai koulutukseen tai sukupuoleen. Kenties kuitenkin siihen, etteivät etniset vähemmistöt yleensä puhu yhtä paljon, mutta tämäkin voi olla turhaa yleistystä.
    Kuvasi ja tarinasi ilahduttivat minua kovin - kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen näkökulma, joka varmasti pitää ainakin jossain määrin paikkansa. Kyllä se vain on niin, että monesti se oma hyöty on ensimmäisenä mielessä, vaikkei asiaa ehkä tiedostaisikaan. Toisaalta uskon siihenkin, että jotkut vain tykkäävät jutustella toisten kanssa, ilman mitään hyötymistarkoitustakin. Itse olen sellainen tuulella käyvä, eli riippuu hyvin paljon mielialastani, olenko juttutuulella vain en.

      Kiitos sinulle, että olet jaksanut (tällä kovin pitkältä vaikuttavalla) matkalla mukana. :-)

      Poista
    2. Amerikkalaisten sosiaalisuus - ei meidän! Korjaan väärinkäsitystäsi. Olen näiden kahdesti vuodessa jo kaksikymmentä vuotta USAssa vierailtuani todennut, ettei me olla samiksia. He ja me, mutta en tiedä, onko se meidän eduksi. Paljon näit ja koit kyllä. Jäi mieleen eli kävitkö katsomassa pulppuavan asfalttipaikan....

      Poista
    3. Ok, kiva että selvensit. :-) Hyvin en Amerikkaa tunne, mutta siltikin osaan sen verran sanoa, että samiksia ei tosiaankaan olla. :-D Joskus huomasin ajattelevani, että “olisinpa kuin tuo” (= sosiaalisesti letkeä), mutta sitten en varmaankaan olisi enää minä...

      Olen viime aikoina tajunnut sen, että kaikki ovat hyviä sellaisenaan, eli vertailua eri ihmisten tai kansojen välillä ei oikein voi suorittaa. Minun on ollut tosi vaikeaa sisäistää se ajatus, että olen yhtä hyvä kuin ne sosiaalisemmat tyypitkin, kun nykymaailmassa niin arvostetaan sosiaalisuutta.

      Pulppuavaa asfalttipaikkaa en valitettavasti ehtinyt käydä katsomassa, kun aika ei vain riittänyt. Sydämellinen kiitos kuitenkin vinkistäsi - ensi kerralla sitten! Toivottavasti ensi kerta tulee. :-)

      Poista
  6. Nuo makukermat kahville oli kyllä hyviä;tulin lähes riippuvaiseksi niistä ja tuli vieroitusoireita kun lähdin USAsta pois;D Se amaretto oli mun suosikkini.Santa Monicassa ei tullut käytyä,mutta lapsuudenystävän poika opiskelee sielläpäin. Aika hätkähdyttävä näky ja paikka tuolla Arlington West-muistomerkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi minä en viettänyt Jenkeissä kauemmin aikaa, koska luulen, että minäkin olisin hyvin saattanut tulla riippuvaisiksi noista makukermoista. Kyllä tuntui aneemiselta ostaa Shelliltä kahvia, kun lisukevaihtoehdot olivat maito ja kerma. :D Minä en oikein tiedä, miltä se amaretto loppujen lopuksi maistui, kun tuli sekoiteltua niin paljon kaikkea muuta joukkoon...

      Arlington West oli todellakin hätkähdyttävä. Jopa siinä määrin, että tuli vähän sellainen teennäinen olo.

      Poista
  7. Ja jottet nyt kokonaan Amerikkaa jätä - Washington DC museoineen voisi hyvinkin olla seuraava kohteesi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole aikomusta kokonaan jättää Amerikkaa - voisin lähteä sinne uudestaan vaikka heti huomenna.

      Museot eivät minua kyllä hirveästi kiinnosta, ellei kyse ole sitten ilmailumuseosta tai muusta vastaavasta. Mutta Washington DC:ssä olisi mielenkiintoista käydä.

      Poista
  8. Kiitos Satu kivasta matkasta, olisin jaksanut vielä vaikka kuinka. Hauska lukea kyllä mitä tahansa juttuja sulta, miten osatakin poimia pieniä mielenkiintoisiä asioita, jotka itsestäni tuntuisivat liian turhanpäiväisiltä kirjoittaa, mutta ovatkin sitten kaikkea muuta :)

    Mä olen melkoinen juttelija pääsääntöisesti ja toivoisin suomalaisten olevan avoimempia, muutta välillä en kestä kyllä tervehdystä enempää. Ota siitä sitten selvää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet viihtynyt matkalla mukana. :-) Kiitos matkaseurasta!

      Minulla tuo sosiaalisuus tuppaa olemaan hyvin tuuriluontoista, ja se riippuu paljon omasta mielialasta. Joskus olen semmoisella tuulella, että jutustelen mielelläni vieraidenkin kanssa, ja sitten joskus taas tekisi mieli melkein juosta karkuun, kun näkee ihmisen. ;-D

      Poista
  9. Jos ei arkielamasta synny tarinoita niin ainakin mina lukisin lisaakin Ameriikan juttuja.

    Siis oliko nuo matkailuautojen perassa oleva autot jotenkin hinauksessa vai?

    Ai etta Fanta zeroakin on olemassa? Miksi sita ei myyda taalla Israelissa? Colaa ja Spritea on kaikenlaisina dieettiversioina, mutta Fantaa vaan tavallisena. Mina tykkaan Fantasta (silloin kun kerran pari vuodessa limua ostan) kun siita tulee jotenkin Jaffalimut mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo matkailuautot tosiaan vetivät henkilöautoja perässään. Taisin ilmaista asian vähän huonosti, ja kävinkin muuttamassa kuvatekstiä vähän selvemmäksi.

      En edes huomannut, että tuossa valikossa oli Fanta zerokin! Ja Sprite zero näyttää olevan myös. En ole kumpaankaan täällä Suomessa törmännyt – tosin en ole kyseisiä juomia niin aktiivisesti kaupassa katsellutkaan, kun en niitä juuri koskaan juo. Hampparipaikoissakin otan aina kokista, ihan sen takia, kun se on ainoa, jota saa zerona.

      Poista
  10. Kivoja tarinoita ja hienoja kuvia. Mukava kun loysin sun blogin. Kiitos paljon etta jaksoit jakaa matkakertomuksia. :)
    Viela on meilla California nakematta. Oikeastaan vahan noperoa ettei olla saatu aikaan tuollaista road trippia vaikka taalla olenkin asunut jo puolet elamastani (rahat menee Eurooppaan ja varsinkin Suomeen kun koko perheen voimin siella on ravattu).
    Howdy from Central Texas!

    Kokeilitteko meksikolaista ruokaa ollenkaan (vai jaiko mulla lukematta siita)? Esim. breakfast tacos (no onhan niissakin usein kananmunaa, mutta voi tilata ilmankin) tai mun suosikkini tortilla soup.
    Onko siella trailer food suosittua? Taalla Teksasissa sita on tosi paljon. Jotkut ei uskalla pelkaavat tautiriskia. Vaan olepa kuullut etta siina olisi vahemman vatsataudin vaaraa varsinkin jos on paljon asiakkaita kulmilla ja nakee sen miten se valmistetaan... kuumalla pannulla hoyryten. Ja siihen sapuskaan sekaan hot salsa niin kuolee popot. Kumpi on parempi green vai red. Tarkea ikuisuuskysymys...

    Heh-heh... tuo eka kuva, ryokale limuautomaatti (jack in the box roskaruokaloissa) on meidan nuorten suursuosikki. :voihan:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne ja jätit kommentinkin! :-)

      Teksas olisi kanssa sellainen osavaltio, jossa kiinnostaisi kovasti käydä. Teksas on varmaan taas ihan erilainen verrattuna esimerkiksi Kaliforniaan.

      Kokemukset meksikolaisesta ruoasta jäivät hyvin vähäisiksi, mikä kyllä harmittaa. Söimme vain kerran yhdessä meksikolaisessa ravintolassa, eikä se tainnut olla mikään kovin autenttinen paikka? Ai niin, ja söimmehän me pari kertaa Chipotlessa, joka on käsittääkseni jonkinlainen meksikolainen pikaruokala. Chipotlen ruoka oli kyllä hyvää ja paljon terveellisempää kuin vaikkapa hampurilaisannokset.

      Trailer foodista en ollut aiemmin kuullut, mutta kävin googlettamassa. Minä kyllä ihan varmasti söisin trailer foodia, jos mahdollisuus tulisi – pöpöistä viis! :-) Ja ekana kokeilisin varmaankin sitä punaista salsaa, kun jollakin tapaa olen enemmän punaisten soossien ystävä. Chipotlessakin otin aina sitä punaista, kun se vihreä näytti niin...no, vihreältä. :-D

      Poista
  11. Tuo pannukakkuautomaatti oli kyllä aika kliinisen näköinen, melkeinpä ei enää tekisikään mieli pannaria, kun se tuolta lävähtää lautaselle.
    Mua ahdistaa myös liiallinen juttelu ja small talkia vihaan. Ja tippaamista. Miten ihmeessä siellä amerikassa (juu, just siellä, ei usa:ssa :)) ihmiset voi elää :D Ei vaiskaan, mutta samat on ihmettelyn aiheet mullakin. ja ne tipit; aina pitää olla laskemassa tai miettimässä, sitten saa heti pihin tai tyhmän leiman kun antaa vahingossa liian vähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen reaktio tuli mullekin, kun tuota pannarin valmistumista katselin. Kun se puikula lätty vihdoin lävähti lautaselle, oli sellainen olo, että onko mun ihan oikeasti pakko syödä tämä. Eikä auttanut, vaikka kuinka uitti lättyä vaahterasiirapissa: se oli siltikin aika kamalaa. Toista kertaa ei sitten tarvinnut tuommoista pannaria enää syödäkään. :-D

      On kyllä aika kauheaa ajatella, että pitäisi asua tuommoisessa ympäristössä, jossa pitää olla aina jutustelemassa tuntemattomienkin kanssa. Mä en kyllä kestäisi. :-D (Ja siitäkin huolimatta: jos tulisi tilaisuus muuttaa Amerikkaan, niin en epäröisi hetkeäkään, vaan lähtisin saman tien.)

      Poista
  12. Meillä matka lähenee loppua ja olen 100% sitä mieltä, että länsirannikon ihmiset ovat enemmän 'relax' kuin itärannikon tyypit. Uskon, että täälläkin tehdään kovasti töitä, mutta jostain syystä tuntuu, että kaikki on lomalla (tämä on tietty ihan tyhmä ajatus, mutta siltä vain tuntuu)...
    Muuten meillä tämä LA:n liikenne meinasi keittää yli....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai te olette juuri paraikaa matkalla! Mielenkiinnolla jään odottelemaan matkakuulumisia.

      Joku muuten sanoi tuon ihan saman (olisiko ollut serkun mies), että lännessä on tosiaankin sellainen lomatunnelma; ikään kuin ihmiset olisivat lomalla koko ajan. Kai se johtuu siitä kiireettömästä ja rennosta asenteesta?

      Hyvää loppumatkaa teille! Minä olin myös kuullut kauhukertomuksia LA:n liikenteestä, mutta me onneksi vältyimme suuremmilta ruuhkilta. Ne kerrat, kun olisimme ruuhkiin joutuneet, navigaattori opasti menemään toista reittiä. LA:n ruuhkissa saa kuulemma helposti menemään pari, kolmekin tuntia...

      Poista
  13. Mielenkiintoisia juttuja ja upeita kuvia jälleen, kiitos!

    Kaikki on suurta Amerikassa ja kaikista asioista varoitetaan. Amerikkalaisten sosiaalisuus, aamupalat ja monet muutkin asiat, samoja havaintoja teimme mekin.

    Arlington West on todella vaikuttava muistomerkki. Olen käynyt sekä amerikkalaisten että saksalaisten sotilaiden oikealla hautausmaalla Normandiassa. Hyvin vaikuttava kokemus sekin ja varsinkin, kun näki perheiden etsivän läheistensä hautoja kukkakimppu tiukasti kädessä. Voi, voi.

    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, että olet ollut matkalla mukana! :-)

      Tuosta varoittamisesta tuli muuten mieleen ne hotellien ja ravintoloiden ulkopuolella olevat kyltit, joissa varoitetaan, että tässä paikassa myydään tuotteita (alkoholia ja tupakkaa kai), jotka saattavat aiheuttaa sitä ja tätä terveysongelmaa. Harmi, että unohdin ottaa kuvan semmoisesti kyltistä. Ja kauppojen ovilla oli kieltolappuja, joissa kiellettiin aseiden tuominen kyseiseen paikkaan. Voiko tuollaisia olla muualla kuin Amerikassa?

      Varmasti on ollut hieno kokemus tuo Normandian hautausmaa. Pääsisinpä sinne vielä joskus.

      Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle mukavasta palautteestasi. :-)

      Poista
  15. Ihania kuvia ja muutenkin hauska postaus jälleen kerran! :)) Minulla meinasi myös Jenkeissä palaa hihat niiden maustettujen kahvimaitojen kanssa. En missään tapauksessa halua mitään makumaitoja kahviini. Kerran laitoin makumaitoa vahingossa ja heitin kahvin menemään ja aloitin koko homman alusta. :D

    Me yövyimme lähinnä ns. maantievarsihotelleissa, joihin kuului ilmainen aamiainen ja nettiyhteys. Kun kuitenkin liikuimme autolla kohteisiin, niin ei aina tarvinnut yöpyä kaupungin keskustoissa. Se ilmainen aamiainen oli tosin juuri sitä vohvelia, jogurttia ja jotain pullaa ja paahtoleipää ja munaa ja pekonia. Ja puuroa kyllä sai jopa tavallisena.

    Minä en jaksanut tehdä yhtään postausta syyskuun Jenkkireissusta. Pitäsköhän kuitenkin nyt näin jälkikäteen tehdä, kun innostuin näistä sinun kuvista ja jutuista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovathan ne makukermat aika epäaidon makuisia. Minä varmaan käytin niitä siksi, että pitihän niitä nyt laittaa, kun kerran ilmaiseksi sai. ;-D

      Olisi meidänkin pitänyt kokeilla noita tienvarsihotelleja, mutta toisaalta meidän pysähdykset oli vähän pidempiä (paitsi Bakersfieldissä), ja siksi yritimmekin majoittua vähän lähempänä keskustaa. Nettiyhteys oli muuten yksi asia, jota ihmettelin: hotellit veloittivat siitä lähes aina n. 15 dollaria vuorokausi, mikä oli minusta aika kova hinta, kun monet hotellit muualla tarjoavat netin ihan ilmaiseksi.

      Kirjoittele ihmeessä teidän matkastanne! Minua ainakin kiinnostaisi kovasti. :-)

      Poista
  16. Minä kyllä olisin onneni kukkuloilla noiden automaattien ääresä. Yrittäisin varmaan maistaa kaikkea mahdollista:D. Eikä taitaisi harmittaa noiden aamiaistenkaan ääressä, päinvastoin. Kuulosti sangen herkulliselle. Lomilla en näet KOSKAAN laihduta, vaan syön ihan justiinsa sitä mitä mieli tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään lomilla laihduta, päinvastoin. Siksi nuo aamiaiset harmittivatkin (eivät niinkään epäterveellisyyden takia), kun valikoima oli niin suppea. Kaiholla muistelin esim. Intian ja Thaimaan aamiaispöytiä, joissa oli kokit paistamassa tuoreita juttuja oman tilauksen mukaan ja joissa oli omat osastot eri maiden keittiöille. Voi että miten rakastankaan kunnon aamiaispöytää, jossa saa syödä itsensä pökerryksiin. :-D

      Poista
  17. Teidan olis pitanyt menna tarkistamaan joku sellaiseen paikka jossa on breakfast buffet. Niissa on eniten tarjolla ruokaa ja yleensa hyvat valikoimat. Esim. Luby's tai Furr's cafeteria tai mita ne ovat nimeltaan siella Calissa.
    Sitten on esim. IHOP (pancake house), Cracker Barrel, Denny's, Waffle House, Golden Corral (heilla on hyva buffetti).
    Mutta useimmat amerikkalaiset tykkaa siista vakio: scrambled eggs, toast, bacon or sausage (useinkin jarkyttavan rasvaisia), cereal ja kahvia kahvia (isoja kuppeja monta koska refills ovat ilmaisia).
    Peach cobbler tai apple pie jos sellaista on tarjolla puhvetista niin en kylla jata valiin. Mutta isoimmat aamiaisannokset olivat mielestani Irlannissa. Ja se oli viela sellainen pub aamiainen.
    Huh... tassahan tulee kohta nalka!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tajuttu lähteä hotellista mihinkään, ja olen muutenkin hirveän huono lähtemään ennen aamiaista mihinkään. Jos pitää etsimällä etsiä aamiaispaikkaa, niin siinä on kyllä käämien palaminen todella lähellä. ;-D Eli aamiainen saisi olla mahdollisimman lähellä, mieluiten hotellissa. New Yorkissa syötiin semmoisista bagel-kärryistä, mutta en oikein siitäkään systeemistä tykännyt (=liikaa vaivaa heti aamusta).

      Oletin, että aamiaiset olisivat olleet vähän parempia, kun asuttiin kuitenkin isoissa ketjuhotelleissa, joista saa muualla päin maailmaa hyviä ja ennen kaikkea runsaita aamiaisia. Siksi olikin yllätys, että samaisten hotellien aamiaiset voivat olla niin erilaisia, mutta kai se on sitten enemmän maasta kuin hotelliketjusta kiinni.

      En osaisi etsiä buffetaamiaista tuommoisesta pannari- tai vohvelipaikasta, kun luulisin, että sieltä saa vaan niitä pannareita tai vohveleita, joten kiitos vinkistä! Ensi kerralla ollaan sitten vähän viisaampia. :-)

      Mullekin tuli nälkä tässä muistellessa. Pitää ehkä kaivaa kohta kuivat Weetabixit esiin, kun ei tässä mitään buffettejakaan ole tarjolla. :-D

      Poista
  18. Minä jään miettimään tuota valinnanpaljouden kahlitsevaisuutta. Guruni havainnoi Amerikan vuosikymmenillään että jos koko ajan pitää tehdä turhanpäiväisiä valintoja, useimmat jäävät aika vahvasti ennen pitkää jumiin tiettyihin valintoihin, omalle mukavuusalueelleen, ja tulevat entistä joustamattomammiksi. Silloin on entistä vaikeampi ottaa elämä tyynesti ja hyväntuulisesti vastaan sellaisena kuin se on silloin kun se on jotain muuta kuin omien toivomusten mukaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet kyllä ihan huippu, kun sait juoma-automaatistakin syvällistä pohdintaa aikaiseksi. ♥

      Mielenkiintoinen ajatus. Yritin miettiä pätevää vasta-argumenttia, mutta asiaa pohdittuani on pakko myöntää, että ajatus saattaa pitää (ainakin jossakin määrin) paikkansakin. Mutta minä taas jäin miettimään sitä, että olisiko se sitten parempi, jos niitä valinnanmahdollisuuksia ei olisi. Tekisikö se meistä jollakin tapaa “parempia” ihmisiä?

      Poista
    2. Luulen että ainakin se vapauttaisi meidät pohtimaan jotain tähdellisempää kuin että onko ateriani täydelleen mieleiseni ;-)

      Poista
  19. Komea tuo muistomerkki! Hetken kesti tajuta, että tuohan on tuossa samalla hiekalla, missä itsekin kävelin viime syyskuussa... mutta me ei oltukaan paikalla viikonloppuna.

    Jännä tuo, että ristien sijaan saattaa olla juutalaisten tähtiä tai islamin puolikuuta. Mitähän sitten, jos kyseessä on uskonnoton?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvänen aika, minä en ollut edes huomannut tähteä ja puolikuuta, ennen kuin sanoit. En kuvassa enkä paikan päällä. Onpas noloa. :-D

      Olisi tosiaan kiva tietää, että mitä sitten, jos olisi kyseessä uskonnoton henkilö.

      Poista