Kaikissa tuoksuissa ei pitäisi pyöriskellä.


tiistai 27. tammikuuta 2015

Kun Muhammed vuorelle kiipesi

Joku ehkä muistaakin, kun kesällä kirjoittelin pahasti tulehtuneesta viisaudenhampaastani ja siitä, että en hammaslääkäripelkoni takia ole uskaltanut poistattaa viisaudenhampaitani, vaikka niistä on ollut jatkuvasti vaivaa jo useamman vuoden ajan. Minun piti kesän jälkeen mennä poistattamaan hampaani, mutta tämmöiset asiat vaativat hieman miettimistä. Syksyllä ei muka ollut aikaa mennä hammaslääkäriin, mutta sitten joulukuussa vihdoin päätin, että oli korkea aika tehdä asialle jotain.

Sain ajan espoolaiseen hammashoitolaan, jossa en ollut ennen käynyt, ja jouduin vähän etsiskelemään paikkaa. Perille saavuttuani kummastelin, kun rakennus näytti ihan pimeältä. Olinkohan tullut väärään paikkaan? Oven avattuani totesin, että kyllä paikka hammashoitola taisi olla. Aulassa minut kohtasi kummallinen näky: kaksi hoitajaa polki pimeässä aulassa kuntopyörää. Mikäs paikka se tämmöinen on, jossa hoitajat kuntoilevat keskellä päivää pimeässä?

Asia selvisi pian. Hammashoitolassa oli sähkökatkos, joka oli kestänyt jo tunnin verran. Potilaita ei voinut ottaa vastaan, kun ei ollut tietoa siitä, milloin sähkökatkos päättyisi. Ei voinut olla todellista. Sen kerran kun minä sain vihdoinkin mennyksi hammaslääkärille, niin sitten ei koko hammashoitolassa ollut sähköjä! Hoitajat opastivat minut hammaslääkärille, joka istui pimeässä odotushuoneessa. Juttelin hammaslääkärin kanssa tilanteestani, ja hammaslääkäri oli oikein ymmärtäväinen. Hän kyseli, olinko käynyt jo röntgenissä, ja kun vastasin kieltävästi, hän neuvoi minua menemään seuraavana päivänä röntgeniin ja soittamaan sen jälkeen Kilon hammashoitolan päivystykseen, jotta hampaani saataisiin pikaisesti hoidettua. Lupasin tehdä niin.

Meni puolisen tuntia, ja hammaslääkäri soitti perääni. Hän kertoi, että sähköt olivat tulleet ja että hän oli löytänyt koneelta röntgenkuvani, jotka oli otettu vuonna 2012. Viisaudenhampaiden poistoa oli taidettu suunnitella jo silloin? En edes muistanut käyneeni röntgenissä, mutta pakkohan minun oli lääkäriä uskoa. (Jälkeenpäin muistelin, että olin saattanut röntgenissä käydäkin. Mutta kuka tuommoisia asioita enää vuosien päästä muistaa?) Järkeilin itsekseni, että enpä soitakaan sinne Kilon päivystykseen, kun eihän tämä nyt kovin akuutti asia ole, jos kerran röntgenkuvatkin on otettu jo vuonna 2012. Ehtisihän sitä myöhemminkin. Oli joulukin tulossa, enkä halunnut viettää jouluani hampaanpoiston jälkitiloista kärsien.

Viime viikolla sain yllättävän tarmonpuuskan ja varasin taas ajan hammaslääkärille. Hammashoitola oli eri kuin edellisellä kerralla, joten hammaslääkärikään ei ollut se sama, empaattisen oloinen nainen. Tämän uuden hammaslääkärin nimeä kysyessäni järkytyin: lääkäri oli mies! Minulla on huonoja kokemuksia mieslääkäreistä ja heidän empatiakyvystään (tai lähinnä sen puutteesta), ja aloin jännittää hammaslääkärille menoa välittömästi. Päätin kuitenkin mennä katsomaan, millainen lääkäri olisi: jos siellä olisi vastassa joku mutteriturpa, sanoisin, että en halua tulla sinun hoitoosi, vaan menen toiselle lääkärille.

Aloin hermoilla hammaslääkärille menoa heti aamusta, mutta sain pidettyä hermoni jotenkin kurissa sen tiedon voimalla, että eihän minun hampailleni tällä kerralla kuitenkaan vielä mitään tehtäisi. Nyt katsottaisiin vain niitä röntgenkuvia ja päätettäisiin päivästä, jolloin hampaita alettaisiin irrottaa. En syönyt edes lounasta, kun ajattelin, että syön sen sitten hammaslääkäriltä tultuani.

Hammaslääkäri oli nuori mies, joka ei kyllä mitenkään empatiaa huokunut. Sen verran asiallisen oloinen kaveri hän kuitenkin oli, että en ihan heti ovelta kääntynyt, vaan kerroin hänelle ongelmani. Lääkäri kyseli, mikä minua hampaiden poistossa pelotti (kipu ja se, että saisin siinä tuolissa jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja ryntäisin kesken toimenpiteen ulos), minkä jälkeen lääkäri kertoi, että kipu saataisiin pysymään pois puudutusaineella ja että puudutusainetta voisi laittaa tarvittaessa lisääkin. Taukoakin voitaisiin pitää, jos alkaisi liiaksi ahdistaa. Että miten olisi, poistettaisiinko tällä kertaa vaikkapa yksi ylähammas?

Kun tajusin, että nyt oli tosi kyseessä, rupesin vapisemaan, eikä itku ollut kaukana. Sanoin, että mieluummin kävelisin ovesta ulos, mihin lääkäri vastasi, että voisin tehdä senkin. "Ei me sinua täällä väkisin pidetä." Olin kahden vaiheilla: joskus tämä oli pakko tehdä, mutta minusta tuntui, etten mitenkään pystynyt. En nyt enkä koskaan.

En tiedä, kuinka pitkään vaihtoehtojani puntaroin, enkä tiedä, mikä sai minut lopulta suostumaan, mutta lopulta nyökkäsin: antakaa mennä. Pyysin lääkäriä kuitenkin selittämään koko ajan, mitä hän kunakin hetkenä tekisi, vaikka en ollut aivan varma, oliko se hyvä idea. Halusinko todellakin tietää, milloin lääkäri alkaisi irrottaa hammasta? Sitten minua alkoi itkettää.

Puudutuspiikki tuntui hieman ikävältä, muttei varsinaisesti sattunut. Puudutuspiikin jälkeen sain särkylääkkeen ja jotain purskuteltavaa nestettä. Piti istuskella hetki pystyasennossa, ja lääkäri yritti kysyä minulta jotakin, mutta en pystynyt vastaamaan. Sanat eivät vain tulleet.

Itse toimitus oli loppujen lopuksi yllättävän nopeasti ohi. En tuntenut minkäänlaista kipua, enkä voinut uskoa, kun lääkäri sanoi, että hammas oli irti. Olin tärissyt koko toimituksen ajan kuin horkassa, ja kun nousin ylös tuolilta, paidanselkämykseni tarttui selkääni kiinni, kun olin hikoillut sen läpimäräksi. Olin jotenkin typertynyt, enkä pystynyt sisäistämään lääkärin antamia hoito-ohjeita. Miten niin en saisi syödä ja juoda vähään aikaan - mitenkäs se minun lounaani? Pitikö minun todellakin pitää tätä tuppoa suussa, vaikka olin ajatellut ajavani hammaslääkäriltä suoraan autokorjaamolle (polttimoiden vaihtoon), kun oli kerrankin iltapäivällä aikaa? Onneksi sain ohjeet myös kirjallisina, ja siellä korjaamon odotushuoneessa niitä olikin sitten hyvää aikaa lueskella.

Halusin kertoa kokemuksestani siinä toivossa, että joku toinen hammaslääkäripelkoinen voisi saada tästä edes vähän toivoa. Vaikka viisaudenhampaiden poisto pelottaisi kuinka hirveästi, niin kokemuksesta voi selvitä, ja kokemus voi jopa yllättää myönteisesti. Jos olisin tämän tiennyt, olisin käynyt otattamassa hampaani jo paljon aikaisemmin. (Moni tuossa aiemmassa postauksessa kertoikin samansuuntaisista kokemuksistaan, mutta eihän tämmöinen jääräpää usko, ennen kuin itse näkee.) Paraneminenkin on ollut ihmeen nopeaa, eikä särkyä ole juurikaan ollut. Alahampaan poisto on vuorossa helmikuun lopussa, ja siihen onkin varattu tunnin aika, koska alahampaiden poistoon menee kuulemma paljon kauemmin kuin ylähampaiden. Toimenpide ei kuitenkaan pelota, ainakaan yhtä paljon kuin tämä ensimmäinen kerta, koska tiedän, että puudutusainetta voi laittaa lisää, jos alkaa sattua. Myöhemmin pitäisi käydä otattamassa vielä yksi hammas, ja sitten olen päässyt hammastulehduksista toivottavasti eroon.

Nyt voisin sanoa, että on melkoinen voittajafiilis - ainakin tällä hammaslääkäriosastolla, jos ei elämässä muuten. En voi uskoa, että olen kohdannut yhden pahimmista peloistani, ja vielä selvinnyt siitä!

Joskus elämä yllättää iloisesti. ♥

38 kommenttia:

  1. Mahtavaa Satu,olet kohdannut tuon peikon:) Minullakin oli vuosia ihan kamala hammaslääkäripelko;johtuen siitä että ensimmäinen hammaslääkäri ikinä oli erittäin epäempaattinen ja aiheutti kamalia pelkoja.Kyllä menin vuosien aikana useinkin hammaslääkärille,mutta aina hermoillen.Mutta täällä olen löytänyt aivan ihanan ruotsalaisen hammaslääkärin(mies!) joka on niin symppis ja empaattinen että ihan rentoudun hänen tuolissaan.Ja yhtenä kertana sielllä oli pieni poika ,joka meni iloisena hammaslääkärin tuoliin istumaan.Äitinsä kertoi että hänkin on ihan teinistä ollut saman lääkärin potilas ja että poika oikein odottaa hammaslääkärille menoa.Miksei minulla (ja sinullakin...) ollut sellaista lääkäriä lapsena....Ihan tuon symppis hammaslääkärin vuoksi matkustan pitkän matkankin....
    Tsemppiä seuraavaan hammaspoistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, miltä hammaslääkärillä käyminen tuntuu, riippuu kyllä tosi paljon hammaslääkäristä. Ihana juttu, että olet löytänyt mieluisan ja luotettavan hammaslääkärin! Älä päästä sitä karkuun. ;-)

      Minulla ei ole mitään muistoja hammaslääkäreistä suuntaan eikä toiseen, mutta ensimmäinen muistoni itse käynnistä on se, että juoksin hammaslääkärillä tuolin taakse piiloon. Olen tainnut siis kammota hammaslääkäriä jo ihan pienestä asti. :-)

      Poista
  2. Hyva Satu! En ole koskaan karsinyt hammaslaakari pelosta mutta viimeinen kokemus ei ollut kylla ihan kovin mukava, multa poistettiin hammas, jolle ei ollut enaa mitaan tehtavissa. Voi apua, se oli kerrassaan kamalaa, mun pitaisi menna takas jotta arvioitaisiin miten ja millainen proteesi siihen asennetaan, ei ole paljon huvittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hirveältä kokemukselta. Tuommoinen jää kyllä kalvamaan mieltä, eikä taatusti tee mieli mennä uudestaan. Toivottavasti pääset jotenkin ikävän kokemuksen yli. Tsemppiä!

      Poista
  3. Hyvä sinä!!!
    Minä kanssa kärsin jonkinasteisesta hammaslääkäripelosta. Minulla meni Japanissa ollessa hammashoito aivan pieleen ja siitä saakka olen käynyt paita enemmän tai vähemmän kylmästä hiestä kosteana hammaslääkärissä. Yritän kuitenkin suoriutua sinne max. kahden vuoden välein. Minulla tuppaa hampaat jonkin verran reikiintymään ja minulla on edelleen vanhoja amalgaamipaikkoja, jotka ajan myötä falskaavat. Tulee vähemmän remppaa, kun käy säännöllisesti :)

    Minulta poistettiin onneksi viisaudenhampaat ennen hammaslääkäripelon esiintuloa. Itsellläni ne lähtivät varsin helposti irti. Ikävä rusaus ja se oli siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä periaate käydä hammaslääkärillä säännöllisesti. Itse käyn niin harvoin kuin mahdollista, eli lähinnä silloin kun jotain vaivaa on. Multa ei ole koskaan edes paikattu yhtään hammasta, ja kun ei ole todellista kokemusta hammasoperaatioista, pelko oli saanut yliotteen.

      Se rusahtelu oli kyllä ikävän kuuloista. Toisaalta ne äänet tuntuivat aika pieniltä ongelmilta, kun ottaa huomioon, mitä kaikkea olin odottanut.

      Poista
  4. Olit kyllä reipas!
    Mulla on ihan päin vastainen hampaanpoisto kokemus viime syksyltä. Enpäs kerrokaan kuinka se sitten lähti. Ehin jo kirjottaa, mutta antaa olla. Oon kte käyny samalla ihanalla hammaslääkärillä jo 15vuotta, ehkä ylikin. Ihana hammaslääkäri on aarre. Varsinkin meille hammaslääkärissä panikoiville. Miehen vastaan otolla en ole koskaan ollu, enkä mene. Asiakkaita olen kyllä mies-hammaslääkärisä käyttäny, ja itku silmässä olin itekki ko lääkäri oli niin kova kourainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olisi haitannut, vaikka olisit kertonutkin. :-) Kyllä minä vähän aavistelinkin, että ei kaikki hampaidenpoistot suju yhtä helposti kuin tämä minun operaationi, ja vähän pahaa pelkäänkin, että se alahampaan poisto saattaa olla ikävämpi kokemus, tai ainakin ne jälkiseuraamukset saattavat olla pahemmat. Mutta en jaksa murehtia sitä etukäteen!

      Ihana kun olet saanut pitää saman hammaslääkärin noin pitkään. On inhottavaa, kun hammaslääkäri aina vaihtuu eikä koskaan voi tietää, millainen moottorisahamurhaaja siellä on vastassa. :-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Joskus saa olla ihan ylpeäkin itsestään. :-)

      Poista
  6. Hienoa! Paljon kylla riippuu siita hampaan asennosta. Jos on sillain makuulla poikittain niin minulla ei ole laakaritkaan niita innokkaita poistamaan. Tietavat varmaan miksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kuulostaa aika pelottavalta tuollainen makuulla poikittain oleva hammas. Mulla hampaat taitavat olla vissiin aika helposti otettavissa – se seuraavakin... toivottavasti.

      Poista
    2. Peukkuja sinulle jatkossakin!! Mulla ylaleuan visurit on otettu pois aikoja sitten ihan helposti. Nama alapuolen makuulle nuupahtaneet ovat ongelma. Toivottavasti ovat hiljaa hissukseen koko loppuelaman eivatka vaadi mitaan operaatioita.

      Poista
    3. Kiitos, Anu! Toivotaan, että sinunkin hampaasi ovat hiljakseen.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Nyt rupesi hampaita lähtemään. :-)

      Poista
  8. Hyvä, rohkea Satu!
    Samantapaisia kokemuksia oli minunkin viisaudenhampaan poisto, lääkäri kyllä hölötti koko ajan, jotenkin se häivytti pelon. Eikä tosiaan sattunut, onneksi kivun poisto kuuluu nykyään asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä aika ihmeissäni puudutusaineista, miten tehokkaita ne ovat. Miten voi olla, että sellaisen suureksi osaksi vielä piilossa olevan hampaan irrottaminen ei tunnu yhtään miltään? No eipä mun sitä onneksi tarvitse miettiä; pääasia, että homma toimii. :-)

      Poista
  9. Jee, mahtava juttu!! :) Sä teit sen! Mä voin niiiiiin tuntea sun tuskasi, en ole käynyt hammaslääkärillä vuosiin...(oikeasti vuosikymmeneen...) ja aina vain pitkitin ja pitkitin sitä menemistä,, mutta nyt 2viikkoa sitten päätin, että saa riittää. Pelotti, että hampaiden huono kunto vaikuttaisi terveyteen ja kuolisin ja entä mun pieni vauvani :D Yksi hammas oli vaivannut jo pitkään ja päätin yksi aamu että nyt lähden poistamaan sen. Istuin ihan jäykkänä siinä hammaslääkärinpenkillä ja jotenkin olin ajatellu että ne siellä moittii mua, kun en ole hoidattanut hampaitani mutta ei sanaakaan. Eikä hampaanpoisto edes sattunut ollenkaan :) Edes jälkikäteen. Huh, nyt on helpottunut olo. Ja sain vielä suuhygienistille ajan maaliskuulle. Enää ei edes pelota mennä sinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulee hammashoitoon ihan uudenlaista potkua, kun kotona on pikkuinen, josta pitää pitää huolta. :-)

      Mulla oli ihan sama juttu tuossa jokunen vuosi sitten, että olin pitkittänyt ja pitkittänyt hammaslääkärille menoa (muistaakseni ainakin seitsemän vuotta), kunnes oli sitten jostain syystä pakko mennä. Pelkäsin, että mitähän sieltä suusta löytyy, ja kuinkakohan minua mahdetaan torua. Mutta kaikki oli suussa ihan hyvin, eikä tullut satikutiakaan. :-)

      Poista
  10. Hyvä Satu! Voittajafiilis tuntuu kivalta, se vahvistaa aina kun tietää haastaneensa itsensä ja selviytyneensä voittajana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin on, että mitä suurempi haaste, sitä suurempi onnistumisen tunne. :-)

      Poista
  11. Hienoa, Satu! Hoitamaton suutulehdus voi koitua jopa kuolemaksi, joten hyvä että pääsit tämän kynnyksen yli! Minä pyydän yleensä puudutuksen, ennen kuin suostun tulemaan edes odotushuoneeseen, ja (mies)hammaslääkärini onkin niin taitava pistämään, että välillä en huomaa hänen tehneen mitään ennen kuin turpa alkaa tuntua omituiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän minut saikin liikkeelle, kun olin lukenut, miten vaarallinen hoitamaton suutulehdus voi olla. Mulla on siellä alahampaassa kuulemma krooninen tulehdus, joten oli ehkä korkea aika tehdä asialle jotain?

      Minulla se ikenien ulkopuolelle pistetty puudutuspiikki ei juurikaan tuntunut, mutta suun sisäpuolelle pistetty piikki tuntui aika ikävältä. Tuntui, että se meni luuhun asti. Mutta olipahan ainakin tehokas piikki, ja se on pääasia!

      Poista
  12. Jee, mahtavaa! Ansaitusti voittajafiilis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, milloin tämä tunne unohtuu, ja rupean murehtimaan sitä seuraavan hampaan poistoa. :-D

      Poista
  13. Aika huonoa tuuria sinulla noiden hampilekurien kanssa sähkökatkoineen sun muineen. Mutta hyvä sinä, teit sen kaikista esteistä huolimatta! Nykyään on tosiaan niin hyvät puudutteet, ettei tarvitse saada sydäriä kesken hoitelun. Toista se oli lapsena, josta minunkin hammaslääkäripelkoni kumpuaa. Pääsin tosin peloistani ohi, kun aloin käyttää yksityistä hammaslekuria. Palvelu oli hieman toista luokkaa kuin kunnallisissa. Minulla on muuten aina ollut mieshammaslääkäri. Suomessa oli kokenut hieman varttuneempi mies, jonka ansiosta opin eroon peloistani. Tänne muuttaessani valitsin taas miehen, tällä kertaa keski-ikäisen intialaisen. Todella pätevää ja empaattista hoitoa!

    Minulta on poistettu yksi viisuri. Meinasin pyörtyä kauhusta, kun sanottiin että se kannattaa poistaa, mutta kaikki meni hyvin eikä edes naama turvonnut pahemmin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä mieleen, että jotkut korkeammat voimat olivat mun hammaslääkäriin menoa vastaan, kun sähkötkin menivät poikki.

      Minäkin harkitsin vakavasti yksityistä hammaslääkäriä, mutta ajattelin ensin yrittää kunnallista kautta, kun ajattelin, että onko se hoito siellä yksityisellä puolella loppujen lopuksi paljon ihmeellisempää kuin kunnallisella puolella. Odotusaikojakin luulin kunnallisella puolella paljon pidemmiksi kuin ne olivatkaan – kiirettömäänkiin hoitoon olisi päässyt saman päivän aikana.

      Hammaslääkärisi kuulostaa sellaiselta, jolla minäkin mieluusti kävisin. Vaikka onkin mies. :-)

      Poista
  14. No en nyt halua kertoilla omista viisaudenhampaan poistokokemuksistani, koska niissä ei ole juurikaan mitään, mikä sua auttaisi tässä kohtaa, joten totean vaan, että ei tuosta tarinasta muuta enää olis puuttunut kuin se, että niissä kuntopyörissä olisi ollut jonkunlainen dynamo, jolla hoitajat olisivat polkeneet vastaanotolle sitä kaivattua sähköä :D.

    (Sen verran on pakko mainita yhdestä viisaudenhampaan poistokäynnistä, että kun suu puuduksissa käppäilin vastaanotolta kotiin, ihmettelin, miksi vastaantulijat katsoivat meikäläistä niin pitkään. Vaan selvisihän se syy kotona, kun katsoin peiliin. Näytin nimittäin ihan draculalta, kun suupielistä valunut verivana oli jäätynty leukaan. Olin vissiin sen tuppo-ohjeen jättänyt kuuntelematta ja koska puudutusaine vielä vaikutti, en itse tuntenut mitään :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no niinpä tosiaan! Polkemallahan sitä sähköä olisi saatu. Sinä se saat aina hauskoja älynväläyksiä. :-D

      Hekottelen täällä myös tuolle dracula-mielikuvalle. Voin oikein hyvin kuvitella, että olet kerännyt vastaantulijoilta katseita. :-D Vaikka ei se tupon pullistama poskikaan mikään kovin esteettinen näky ollut, niin kyllä tuo verivana oli varmasti paljon pelottavampi. :-)

      Poista
  15. Hammaslääkäripelko on ihmeellisen sitkeä, vaikka ei nykyän enää yhtään tarvitsisi pelätä, ja usein se pelko haihtuukin siinä tuolissa istuessa, kunhan ensin saa itsensä yli siihen käveltyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on käynyt tavallisesti juuri noin, että pelko on haihtunut hammaslääkärin tuolissa, kun olen siihen päässyt. Se on varmaankin johtunut siitä, että ennen on käynyt ilmi, että hampaille ei ole tarvinnut tehdä juuri mitään. Nyt kävi päinvastoin, ja sitten vasta alkoikin pelottaa...

      Poista
  16. En olisi uskonut ellen olisi lukenut tästä blogistasi, että vielä nykyäänkin on ihmisiä, jotka uskaltavat jättää hammaslääkärin tarkastukset väliin. Tosin olet onneksesi perinyt hyvät geenit hampaiden osalta, kun ei ole reikiä ollut. Kannattaa jos suinkin mahdollista pysyä saman hammashoitolan asiakkaana niin ne lähettävät vuosittain tarkastuskutsun. Se ajan tilaaminen on jostakin syystä maailman vaikein asia, jota siirtää päivästä(vuodesta) toiseen.
    Täällä nainen, jolle on tehty lukuisia juurihoitoja sekä kaksi implanttia puhumattakaan paikkauksista. Ennen valitsin aina etukäteen itselleni jonkin lahjuksen, jonka saan ostaa hammaslääkärikäynnin jälkeen. Nykyään mietin kaikkia merenrantoja, joissa olen käyskennellyt tai uinut ja aika kuluu tuolissa istuessa ihan mukavasti. Sillä kärsimyksellä on kuitenkin aikaraja toisin kuin joidenkin ihmisten aina olemassaolevilla säryillä.
    Tsemppiä vaan Jatalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan tämmöisiäkin ihmisiä löytyy. Mitä sitä suotta hammaslääkärillä ravaamaan, jos ei ole ihan pakko. Olen myös aivan erinomaisen hyvä siirtelemään epämieluisten asioiden tekemistä, vaikka sitten kun sen asian viimein tekee, tulee mieleen, että eikö tätä tosiaankaan olisi voinut tehdä aikaisemmin, kun eihän tämä mikään iso juttu edes ollut.

      Lahjus hammaslääkärin jälkeen on hyvä idea. Taidanpa ottaa sen käyttöön. Kiitos vinkistä!

      Poista
  17. Hei, et kai sä ole lopettanut kirjoittamista kokonaan? Kai tämä on vain pitkäksi venähtänyt blogitauko? Tulethan takaisin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vastata tähän totuudenmukaisesti, että en tiedä. Aika varmaankin näyttää?

      Poista
  18. Tsempit sulle, Olisi kiva kuulla kuinka voit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Tulivat tarpeeseen.

      Poista