Onkohan tämä nyt varmasti nähty?

Pää on nyt vähän tyhjä tai sanoisinko että jotenkin sekava. Jonkinmoista jet lagia osasin odotella, kun kerran siellä toisessa päässäkin siitä aluksi kärsin. Olin kuitenkin kuvitellut, että jet lag ilmenisi täällä Suomessa niin, että en saisi illalla unta, ja aamulla sitten nukuttaisi. Väärinpä luulin. Illalla kyllä nukuttaa, mutta herään taas pikkutunneilla ja olen muka ihan pirteä. Se hyvä puoli tässä kuitenkin on, että nyt en ole ainoa jet lagista kärsivä, sillä ukkelikin heräsi tänään joskus kahden, kolmen aikaan. Taisi olla ensimmäinen kerta ikinä, kun joimme viiden aikaan yhdessä aamukahvit.

Paluumatkakaan ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, sillä taas piti vaihtaa lentoa. Ukkeli nimittäin ilmoitti San Franciscossa, että hän ei kyllä enää United Airlinesilla matkusta ja että hän haluaa tilalle ihan minkä muun lennon tahansa. Tilalle löytyikin sitten Lufthansan lento Münchenin kautta, joka lähti paljon aiottua myöhemmin. Tuskainen oli tuokin lento, sillä lennolla ei ollut ollut vapaana enää muuta käytäväpaikkaa kuin alakertaan vievien portaiden vieressä oleva. (Minunhan on pakko saada pitkillä lennoilla aina käytäväpaikka, koska muuten tulee paniikki. On ihan kamalaa, jos itse istuu ikkunan puolella tai keskipaikalla, ja käytävän viereiselle paikalle osuu semmoinen tyyppi, joka nukkuu koko matkan alusta loppuun. Tulee vessahätä jo pelkästä ajatuksestakin.) Tämän kyseisen käytäväpaikan ja sen viereisen paikan istuimen selkänojaa ei saanut lasketuksi alas, ja siinä me sitten tönötimme ukkelin kanssa kymmenen ja puoli tuntia kuin kaksi lapiota lantakasassa. Mutta olihan meillä nyt sentään se henkilökohtainen viihdejärjestelmä, josta saattoi katsella elokuvia. Ukkeli taisi katsella parikin elokuvaa, mutta itse en saanut katsotuksi yhtäkään, kun aina kun yritin elokuvaa katsoa, minua rupesi nukuttamaan ihan hirveästi. Sitten kun laitoin ruudun pois päältä, jotta saisin nukutuksi paremmin, ei enää nukuttanutkaan. Olisi ehkä pitänyt yrittää katsoa jotakin muuta kuin ennalta-arvattavaa ja äärimmäisen ärsyttävää The Hundred-Foot Journeya.

Mutta San Franciscosta piti nyt kirjoittelemani. Olen yrittänyt karsia kuvia ja miettiä tarkkaan, mitä San Francisco -postaukseen oikein laittaisin, ja päätin lopulta jakaa postauksen kahteen osaan. Silti ainakin tästä ensimmäisestä osasta tulee varmaan ihan kamalan pitkä. Yrittäkää kestää.

Aika monelle tulee San Franciscosta varmaankin ensimmäisenä mieleen Golden Gate Bridge. Niin tuli minullekin, mutta silti näin sillan vasta toisena päivänä. Ukkeli näki sillan jo lennolla, kun kaartelimme San Franciscon yllä. Ukkeli innostui näystä niin, että kipaisi koneen takaosaan ottamaan sillasta kuvankin, vaikka turvavöiden merkkivalo paloi jo, eikä ylös olisi saanut enää nousta. En voinut uskoa, että ukkeli tosiaankin aukaisi turvavyön ja lähti - kaikkia sääntöjä uhmaten - ottamaan valokuvan. Aivan kuin joku bloggari, joka tekee melkein mitä tahansa valokuvan saadakseen.

Ukkeli selvisi ensikohtaamisestaan sillan kanssa ongelmitta, mutta minä en ollut aivan yhtä onnekas. Pysäytin auton nimittäin tuon yllä olevan kuvan ottamista varten jollekin levennykselle, jossa taisi olla pysäköinti- tai pysäyttämiskieltomerkki. En tiedä, olisiko levennys ollut bussipysäkki tai jotain (en katsellut niin tarkkaan). Siihen piti kuitenkin pysähtyä, kun siinä sattui olemaan niin hyvä kuvauspaikka.

Kuvan otettuani palasin autoon ja huomasin, että automme sivulle oli ilmestynyt iso valkoinen jeeppi. Se liikahti eteenpäin aina samalla hetkellä kuin minäkin ja pysähtyi taas, kun minäkin pysähdyin. En oikein tajunnut, mitä tyyppi oikein meinasi - oliko hän lähdössä vai ei, vai odottiko hän, että minä lähtisin ensin. Kun tyyppi sitten rupesi huutamaan kovaääniseen jotakin, tajusin, että virkavallan edustaja oli saapunut työtehtäviään suorittamaan. Levennykselle ei ilmiselvästikään olisi saanut pysähtyä, edes valokuvan ottamisen ajaksi. En saanut mitään selvää, mitä mies kovaääniseen huusi - pitikö minun mahdollisesti tulla autosta ulos? Onneksi ukkeli tajusi lopulta, mitä mies huusi: "Drive ahead!". Mieluusti halusinkin jo lähteä lipettiin, joten tein työtä käskettyä ja lähdin ylittämään siltaa. Jeeppi seurasi minua hetken aikaa, kunnes ajoi ohitseni ja lopulta katosi muun liikenteen sekaan. Jeepin kyljessä näkyi lukevan "Bridge patrol". Että tämmöinen tapaus tällä kertaa.

Sillan yli päästyämme kurvasimme sillan pielessä olevalle näköalapaikalle, josta saattoi ihailla siltaa. 

Joku oli varustautunut oikein asianmukaisesti - olihan joulupäivä.

(Tässä vaiheessa harmitti, että olin ollut niin tosikko, että olin jättänyt meidän tonttulakit matkalaukkuun. Ihan hyvin minäkin olisin voinut tonttulakki päässä kulkea.)

Siltasession jälkeen suuntasimme kohti Muir Woodsia, joka on noin kahdentoista mailin päässä San Franciscosta. Muir Woods on kuuluisa jättimäisistä punapuistaan (en tiedä onko suomennos ihan oikea, kun en ole mikään kasviasiantuntija), ja nehän meidän piti päästä näkemään. Vaan samoin oli ajatellut muutama muukin, ja kun oli vielä joulupäivä ja ihmisillä vapaata, niin Muir Woodsiin oli oikea kansainvaellus. Kaiken kruunasi se, että alueelle johtava isompi tieosuus oli poikki, koska eräs rekka oli ajanut osittain rotkoon, ja tielle jäänyt rekan etupää tukki tien täysin. Kaikki joutuivat siis kiertämään ahtaiden vuoristokyläteiden kautta. Ei ollut mitenkään mieltä ylentävä kokemus yrittää saada autoa mahtumaan tien viereen pysäköityjen ja vastaantulevien autojen välistä, kun rakoa jäi autojen väliin muutama sentti.

Tilaa on vaikka muille jakaa.

Sitkeästi kuitenkin ajoimme Muir Woodsiin asti, jossa sitten vihdoin tajusimme, että jos Muir Woodsiin jäisimme, meillä menisi siellä koko päivä. Parkkipaikka oli täpöten täynnä ja niin oli lisäparkkipaikkakin, ja parkkipaikkaa odottavien autojen letka oli melkoinen. Päätimme siis käyttää aikamme johonkin tuottoisampaan ja kääntyä takaisin kaupunkia kohti. Se taas tiesi sitä, että jouduimme ajamaan ne ahtaat vuoristotiet vielä toiseenkin suuntaan. Oikein kiva. Muir Woods jäi näkemättä, mutta täytyy käydä siellä sitten ensi kerralla (on muuten aika paljon katsottavaa ensi kerraksi).

Hieman ennen San Franciscoa huomasimme, että voisimme käydä katsomassa Golden Gatea toiseltakin puolelta tietä.

Muutama muu oli saanut saman idean.

Sillan yli takaisin kaupunkiin ajettuamme koukkasimme kohti rantaa: ehkäpä silta näyttäisi tästä kulmasta vähän erilaiselta.

On se vähän erinäköinen kuin toiselta puolelta katsottuna.

Tulipa nähtyä samalla vähän rannalla olevaa, vuonna 1861 valmistunutta Fort Point -linnoitustakin.

Jos luulitte, että olimme saaneet sillasta tarpeeksemme, niin olitte väärässä. Olin nimittäin lukenut, että Baker Beach olisi erityisen hyvä paikka sillan katselemiseen. Baker Beach on San Franciscon suurin ja suosituin ranta, joka on suosittu auringonpalvojien, kalastajien ja piknikillä kävijöiden keskuudessa. Uimiseen ranta ei kuitenkaan voimakkaiden virtausten takia sovellu.

Väkeä oli piknikillä nytkin, vaikka oli aika vilakkaa.

Onpas komea silta.

Golde Gate Bridge on muuten maailman suosituin itsemurhapaikka: joku hyppää sillalta keskimäärin kerran viikossa. (Hyppääjä osuu veteen 120 kilometrin tuntivauhdilla, joten kuolema on lähes varma: 98 prosenttia hyppääjistä on kuollut joko itse hypyn seurauksena tai hypotermiaan.) Pituutensa puolesta silta ei ole mikään erityinen: sillalla on pituutta 2,7 kilometriä, mikä tekee siitä maailman yhdeksänneksi pisimmän riippusillan. Silta valmistui vuonna 1939, vaikka sitä oli pidetty mahdottomana rakentaa voimakkaiden merivirtojen, kovien tuulten ja sumun takia. Vaikka kaupungin itäpuolella oleva Oakland Bridge on paljon Golden Gate Bridgea pidempi ja muutenkin massiivisempi, jotakin erityistä taikaa Golden Gate -sillassa kuitenkin on. Oli aikamoinen elämys nähdä se omin silmin ensimmäisen kerran.

Toinen asia, josta San Francisco tunnetaan, ovat mäet.

Maisemia Lafayette Squarelta katsottuna.

Maastoa tuli pohdittua niin lenkkeilijöiden, huonokuntoisten kuin autoilijoidenkin kannalta. Näin montakin lenkkeilijää, jotka juosta kipittivät San Franciscon mäkiä ylös ja alas, ja ajattelin, että noilla ihmisillä on kyllä varmasti kunto kohdillaan. Sitten taas toisaalta ajattelin huonojalkaisia ja semmoisia, joilla liikkuminen on muuten vaikeaa: San Francisco ei ehkä ole oikea asuinpaikka heille. Autonkin kanssa on oltava välillä kieli keskellä suuta, eikä parkkipaikkojen suhteen voi olla kovin ronkeli.

Itse sain ensikosketuksen San Franciscon mäkiin ensimmäisenä aamupäivänä, kun päätin käydä pienellä kävelylenkillä. Ukkeli meni hotellin kuntosalille, ja minäkin harkitsin sekunnin murto-osan ajan lähteväni mukaan, mutta tulin sitten onneksi järkiini. Mieluummin kapuaisin Filbert Streetin 400 porrasta Telegraph Hillille kuin tuijottelisin kuntosalin seiniä! Ilma oli harmittavasti hieman harmaa, mutta eipä tuo nyt niin hirveästi tahtia haitannut.

Olin lukenut, että matkan varrella voisi nähdä upeita kasveja, kauniita taloja ja papukaijoja, ja kaikkea muuta paitsi viimeksi mainittua matkalla näkyikin. Taisi kuitenkin olla vähän väärä vuodenaika, sillä kaikki - luontoa myöten - vaikutti jotenkin vähän räjähtäneeltä. Tänne kannattaisi tulla ehkä joskus vehreämpänä ajankohtana.

Jonkin ajan kuluttua puiden ylitse alkoi näkyä hienoja maisemia, ja polun päässä odotti lopulta kukkulan laella komeileva Coit Tower. 

Tällä retkellä en Coit Towerissa käynyt, kun ukkelikin halusi käydä tornissa. Kävimme tornissa yhdessä sitten toisen kerran. Eikä tornissa olisi ollut kiva pilvisellä ilmalla ollakaan.

Jatkoin siis kävelylenkkiäni eteenpäin.

Nyt tulee varmasti hyvä kuva.

Columbus Avenuella oli paljon kivannäköisiä ravintoloita, ja tähän jälkimmäiseen (Calzone's) me eräänä iltana sattumoisin päädyimmekin. Oli muuten niin minun mieleiseni paikka: tunnelma oli mutkaton (ei pönötystä), palvelu oli nopeaa, ruoka oli hyvää ja konstailematonta ja annokset olivat isoja.

Ravintola oli sisältä yhtä punainen kuin ulkoakin.

Houkutteleva nimi ravintolalla.

Eri kaupunkien Chinatownit vetävät minua jostain syystä aina kovasti puoleensa, vaikka en mikään Kiina-intoilija olekaan, joten pitihän San Franciscon Chinatownkin käydä katsastamassa.

Näiden tätien myötä toivottelen mukavaa viikonloppua. Palaan San Franciscoon vielä...