Ei elämä ole yhtä juhlaa. Välillä pitää käydä toisissakin kekkereissä.


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Sitä saa mitä tilaa

Minulla on ollut viime aikoina blogi-innostus taas hieman kadoksissa, joten päätin tehdä perinteiset ja ottaa kameran kävelylenkille mukaan. Polvi äityi taas viime viikolla sen verran pahaksi, että olin viikon lenkkeilylakossa, ja olen elellyt muutenkin aika hissukseen. (Polvessa on kondromalasia, jos joku on tältä tiedolta sattunut vielä säästymään.) Tänään ajattelin sitten lähteä kokeilemaan, mitä polvi pienestä kävelystä tuumaisi. Samalla voisin näpsäistä muutaman valokuvankin! Koska oli niin hieno ilma, meri veti vastustamattomasti puoleensa (tosin meri vetää minua puoleensa aina, oli ilma mikä tahansa), joten päätin käydä vähän köpöttelemässä meren rannalla.

Köpöttelyn tulos: 12 kilometriä, 3 tuntia, 212 valokuvaa, palanut niska, aurinkoihottumaa, nokkosen polttamia ja (yllätys, yllätys) kipeä polvi. Että näin. Hyvä lähteä tällä tavalla maltillisesti liikenteeseen, ettei tule mitään suurempia rykäyksiä heti alkuun.

Olin ajatellut ottaa lähinnä kesäisiä merenrantakuvia, mutta erinäiset elukat ja öttiäiset veivät taas mukanaan. Toki kameralle tarttui muitakin kuvia.





Onneksi olin ottanut mukaani viinirypäleitä, että oli edes jotain suuhunpantavaa (muutakin kuin minttupastilleja) siinä vaiheessa, kun vatsa alkoi kurnia. Ja onneksi matkan varrelle sattui myös uimaranta, jonka wc-palveluja saatoin käydä hyödyntämässä. Välillä istuskelin rantakallioilla paistattelemassa päivää, ja sen tähden aikaakin kului. Mutta eihän minulla ollut kiire minnekään.



Olikohan tämä lokki jotenkin jälkijättöinen, kun se nyt vasta hautoi? Ei kai se muuten enää pesässään istuisi? Muiden lokkien poikasia oli jo paljon liikenteessä, ja vähän avuttomilta nuo vielä vaikuttivat.

Jaahas, vai tämmöistä on tämä lokin elämä.

Nyt tää lähtis lentoon.
Ja nyt tää kävis tähän pötköttelemään.

Olen seuraillut huolestuneena yhtä lokinpoikasta, joka toikkaroi meidän parkkipaikalla päivästä toiseen, eikä sen emoa näy koskaan missään. Poikanen kipittää parkkipaikkaa ristiin rastiin ja piipittää aina hirveästi mennessään. Tuli jo huoli, että onko emo jotenkin hylännyt poikasen, mutta sitten näin eräänä päivänä tämän piipittäjän istuskelevan parkkipaikan viereisellä nurmella kahden muun poikasen kanssa. Ainakin poikasia on muitakin! Kai ne ovat ruokaakin jostain löytäneet, kun vielä hengissä ovat.



Satuin vilkaisemaan ylös rantamäntyyn, jossa näkyi jokin ruskea liikkumaton möykky. Tarkempi tarkastelu osoitti möykyn olevan oravan poikanen, joka ilmeisestikin nukkui puussa.


Hei mä nään sut!

Tässä me nyt sitten katellaan toisiamme.

Lähtisit nyt jo meneen.
Että sais orava-ressukka nukkua.







Joutsenperheenkin bongasin, ja äiti (vai oliko se isä) rupesi heti sähisemään pelottavasti, kun menin lähemmäs ottamaan kuvia.


Tästä kuvakulmasta katsottuna tuo iso joutsen näyttää minusta ihan skumppapullolta. Mitäköhän joku psykoanalyytikko sanoisi tästäkin, että joutsenesta tulee ekana mieleen skumppapullo?

Suomenojan lintualtaallakin kävin tarkastamassa tilanteen, mutta siellä oli entistä hiljaisempaa. Melkein suru hiipi puseroon, kun muistelin, millainen meno siellä oli keväällä ollut. Nyt joutuu taas odottamaan ensi kevääseen, että riemu lammella repeää. Itse lampikin oli jotenkin surkean näköinen.


Kimalaiset ja leppäkertut olivat taas ilmestyneet auringon myötä ilahduttamaan satunnaista lenkkeilijää.

Leppäkerttu oli löytänyt oivan kirvojen saalistuspaikan.


Niitä se sitten pisteli tyytyväisenä poskeensa.




Toinen kerttu taas tuntui löytävän kukkien joukosta jotain kiinnostavaa.


Mutta näitä kimalaisia ihmettelin, kun niillä oli tuommoiset värikkäät pussit persauksissa! Tietääkö joku, mitä nuo ovat?


Värikin näytti vaihtelevan oranssista vaaleankeltaiseen.



Sellainen oli se lenkki. Nyt lähden röhnöttämään sohvalle kylmägeelipussin kanssa.

20 kommenttia:

  1. Näin kipeäpolvisten klaaniin kuuluvana voin sanoa, että juuri noin pitää tehdä. Sellainen kevyt pieni kävely, runsaasti eväitä ja pari kuvaa matkan varrella. siinä se. Ei järkytetä noita kipupolvia liikaa. Eikä missän tapauksessa kontata kuvaamaan ötökäitä, eihän? :D

    :D Ihana lenkki sinulla! ja mitkä kuvat. Tuo lokki kaiteella on kuin patsas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä täällä hekottelen sun kommentillesi. :-D Juu, noinhan sen periaatteessa pitäisi mennä. Mä keksin itse asiassa vasta lenkin loppupuolella, että voisin oikein polvistua maahankin niitä kuvia ottamaan. . :-D

      Tuo kaiteella oleva lokki oli kai noiden poikasten emo, kun siinä niin vartioi. En viitsinyt mennä kovin lähelle, etten häiritsisi niiden perhe-elämää. :-)

      Poista
  2. Mahtavia kuvia jälleen! Niin tarkkoja lähikuvia.
    Mullakin on blogiväsymys, ei kiinnostaisi yhtään :) Saa nähdä mihin ratkaisuun päädyn.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh. Jos se on tämä kesä, mikä syö blogi-intoa? Ehkä pienestä tauosta on apua? Minä toivoisin, että jaksaisit vielä jatkaa blogin parissa, kun sinulla on niin mukava tyyli kirjoitella. :-) Mutta ymmärrän kyllä senkin, miten paljon bloggaaminen voi joskus kyllästyttää...

      Poista
  3. Kyllä kannatti ulkoiluttaa kameraa, kun tuli noin hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rva Kepponen. Samalla tuli hieman ulkoilutettua itseänikin. :-)

      Poista
  4. huh huh kuinka hienoja kuvia saat aina aikaan ,aivan mahtavaa päästä kurkkaan suomen suvea kauneimmillaan..Muistan kerran kun oli kokkina eräässä keskustan ravintelissa ja ravintolan parkkipaikalla pyöri yksinäinen lokin poika päivä kausia oli niin ressukka kun ei tuntunut pärjäävän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen suvi on ihana. ♥ Ja lyhyt!

      Multa meinaa mennä hermo, kun sen poikasen piipitys kuuluu tuolta parkkipaikalta sisälle asti, kun ovi on auki, ja tuntuu, että nyt sillä on kyllä joku hätä, kun se noin kovasti huutaa. Täytyy vaan toivoa, että luonto opettaa ja lokinpoikanen pärjää. Juuri paraikaa parkkiksella on menossa ihan hirmuinen metakka. Miksei äiti pidä lapsistaan huolta. :-/

      Poista
  5. Aikamoinen lenkki sulla...

    Tuosta oravasta tuli mieleen eilinen uutinen iltapäivälehdissä, kun joku oli kuvannut oravan "lepuuttamassa", se oli hauska. Orava makasi siinä oksalla ketarat oikosena, kun oli niin kuuma! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä näin sen saman jutun! Tämän oravan nähdessäni luulinkin ensin, että sekin oli samanlainen lepuutteleva orava. Kunnes sitten selvisi, että kyseessä olikin poikanen - tosin voihan poikanenkin chillailla. Mutta tuo orava taisi olla vain uninen. :-)

      Poista
  6. Nih, 12 km, semmoinen kipeäpolvisen kevyt kuntoutuskävely, ja 4 km/t, ehtiihän siinä toki kuvailla ja vähän kontatakin välillä, se varsinkin tekee hyvää. Kantsii myös jo valmiiksi treenata nousua maa-/lattiaistunnasta suorin polvin ylös, silläkin liikkeellä voi joskus joutua hauskuttamaan sivustakatsojia. Vaikka rannalla.
    Ihana unenpöpperöinen kurre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä joskus ajattelen, että kuinka tyhmä sitä voi olla. Että tekee samat (tai melkein samat, mutta hieman eri variaatioin) virheet aina vaan uudelleen. Mutta kun kuvaaminen vei mukanaan, jne. - ainahan näitä syitä löytyy. :-/

      Mä luulen, että mun on pakko ruveta käymään kuntosalilla treenamassa noita reisilihaksia, vaikka kuinka kuntosaleja inhoan. Ei tuosta kuminauhajumpasta taida olla mihinkään, tai ainakaan se ei riitä mulle, kun olisi kiva, että polvi kestäisi muutakin lliikuntaa. Olen saanut katkaistuksi jo kaksi kuminauhaa (kummatkin kahdesti!), ja nyt on menossa se vahvin kuminauha mitä löytyy. Ihanhan tässä tuntee itsensä jo melkoiseksi kehonrakentajaksi, kun saa kuminauhatkin säpäleiksi. :-D

      Poista
  7. Kiva lenkki sulla on ollut! Ihana orava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lenkki oli kiva, mutta seuraamukset ei. :-)

      Orava oli todellakin söpö, mutta sitä mietin, että miten ihmeessä kurret ja muut eläimet pystyvät nukkumaan puussa ilman että putoavat alas. Ei onnistuisi ihmiseltä. ;-)

      Poista
  8. Upeat kuvat!

    Kimalainen kerää takajaloissaan oleviin vasuihin siitepölyä. Se ruokkii toukkiaan sillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, Keskeneräinen! Nyt kun tarkemmin kuvia katselin, niin jaloissahan nuo pussit näyttävät tosiaan olevan eivätkä missään persauksissa. :-) Näyttävät vasut olevan aika täynnä!

      Poista
  9. Meillä ihmisillä on nykyään niin kiire ettei ihan joka iikka tunnistaisi esim. yksittäistä lokinpoikasta muitten joukosta ja osaisi kantaa siitä huolta! Sinä kuljet juuri sopivaa vauhtia, luonto ei mene sinulta ohi.

    Hui, nämä muistuttivat minua siitä mitä eilen tapahtui kun lukitsin pyörääni kotipihalle vakipaikalleen... Yhtäkkiä pääni ohi, 5 cm etäisyydeltä, mätkähti maahan kuollut iso linnunpoikanen. Tai sitten se kuoli mätkähtäessään. Arvaa kiljaisinko :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä kannan aina huolta näistä eläinlapsista. Kun ne eivät osaa edes kertoa (meille ihmisille siis, joille asia ei edes kuulu!), mikä on hätänä. Vaikka sama pätee tietysti pieniin ihmislapsiinkin. :-)

      Meidän pihalla oli tässä joku viikko sitten samantyyppinen tragedia. Tulimme kotiin ja huomasimme parvekkeiden alla makaavan kuolleen linnun. En tiedä, mikä lintu mahtoi olla kyseessä, kun sillä oli sellainen pitkä nokka. Sattui naapurikin siihen samaan syssyyn, ja yhdessä ihmettelimme lintua. Emme kuitenkaan osanneet tehdä mitään (minä en uskaltanut koskea lintuun, kun olin varma, että saisin salmonellan heti kuitenkin), mutta kun lähdin vähän myöhemmin ulos. lintu oli kadonnut. Ehkä joku vähän rohkeampi naapuri oli korjannut linnun. En ymmärrä, miten tuokin yksilö oli kuollut, kun ei se ollut oikein voinut törmätäkään mihinkään. Voivatkohan linnut saada sydänkohtauksen?

      Poista
  10. Kiitos näistä ihanista eläin- ja ötökkäkuvistasi :) Sydämeni suli tuon oravan edessä ja leppakerttu, kärpänen vesikuplilla ja kimalainen toivat myös haikeuden tunteita.

    Minä löysin pari viikkoa sitten linnunpoikasen keskeltä maantietä :/ Se oli aivan poissa tolaltaan ja sekaisin. Oli inhottavaa kun melkein jo tiesin ettei se selviäisi. Nostin sen sitten tien syrjään kiviaidan päälle ja laukkasin kotipihalle lapion varteen kaivamaan madon maasta ja asetin sen sen nokan eteen. Toivoin että emo näkisi sen siinä ja vielä ruokkisi mutta enpä tiedä oliko poikasesta enää aterioimaan, niin ressukalta se näytti. Oli kauheaa vain jättää se sinne, sellainen pieni pörriäinen mutta tiesin ettei emo tulisi edes etsimään jos olisin lähettyvillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli kuulla, millaisia ajatuksia kuvat herättivät. :-) Minustakin tuo orava on niin suloinen, etteivät sanat riitä kuvailemaan. Reppana. ♥

      Mutta sydäntäni särkee tuo löytämäsi linnunpoikanen. Voi raukkaa, mitenköhän sille mahtoi käydä. Tekisi niin kovasti mieli pelastaa jokainen avuton eläinlapsi, mutta on kai vain pakko luottaa siihen, että luonto pitää omistaan huolen.

      Poista