Ihmiset pyytävät palautetta mutta haluavat tosiassa vain kiitosta.


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Idän ihmeitä

Väsyin netin kanssa pelleilyyn lopulta ihan kokonaan ja päätin antaa blogin odottaa, kunnes pääsisin takaisin kaupunkiin. Eilen se hetki sitten koitti, kun köröttelimme Itä-Suomesta kotiin.

Ukkelikin ehti pienelle lomalle itään ja sai kerrankin nauttia sen verran lämpimistä säistä ja uimavesistä, ettei hänen tarvinnut valittaa kylmyyttä. Herralle piti käydä oikein ostamassa uimahousut ja shortsit, kun flanelliset kotihousut kävivät vähän turhan lämpimiksi. Smiley Olin itsekin lähtenyt liikenteeseen ihan väärin varustautuneena, kun en ollut arvannut, että viihtyisin idässä niin kauan ja että ilmat olisivat niin lämpimät. Mutta onneksi siellä metsän keskellä ei kukaan katsele, vaikka kulkisi samoissa rievuissa päivästä toiseen.

Kävimme hakemassa ukkelin Joensuun asemalta, ja Joensuun Prismassa oli oikein kansainvälinen meininki.

Samaisessa kaupassa oli myös hieno leivänsiivutuskone. Että tämmöinenkin piti vielä nähdä.

Olin etukäteen hieman pelännyt, millaiset olosuhteet täällä kotona odottaisivat, kun kaikki ikkunatkin olivat jääneet kiinni. Lämmintä olikin ihan riittämiin - 31,8 astetta. Tänään lattioita pestessä (että sain puhtaat matot puhtaille lattioille) piti oikein kaivaa hikipyyhe esiin, mikä on Suomen oloissa erittäin epätavallista. Tuli mieleen Intia, missä hikipyyhe kuului kesällä jokapäiväisiin varusteisiin. Siellä oli kuumimpina aikoina sisällä yli 35 astetta, keittiössä joskus jopa 38. Muutaman tunnin kokkaussessio kaasuliedellä virkistikin oikein mukavasti. Erityisellä lämmöllä muistelin sitä, kun tätini oli meillä kylässä, ja siivosimme yhdessä. Kummallakin oli oma hikipyyhkeensä, joka seurasi uskollisesti mukana kaikkialle, ja kummallakin oli pöydän kulmalla oma juomalasinsa, jota käytiin tervehtimässä säännöllisin väliajoin.

Kiitoksia muuten kaikille hammasongelmieni kanssa myötäeläneille! Tulehdus on nyt taas historiaa, ja tässä lähiviikkoina olisi tarkoitus viedä viisaudenhampaiden poistattamista jollakin tavalla eteenpäin - ennen kuin jokin hampaista tulehtuu taas! Aurinkoihottuman kanssa tilanne ei ole ihan yhtä hyvä, sillä toukokuun aurinkoisten päivien jälkeen kesäkuuksi kokonaan hävinnyt ihottuma palasi auringonsäteiden mukana takaisin, entistä pahempana. Ihottuma levisi kaulalta ja käsivarsilta ensin polviin ja sitten myös sääriin, eli kaikkialle, minne auringonsäteet vain pääsivät paistamaan. Näyttääkin vähän siltä, että ihottuma on tullut jäädäkseen. Ainoa keino pitää ihottuma kurissa on pysytellä pois auringosta, tai ainakin käyttää tarpeeksi peittäviä vaatteita. Mikä lienee tämänkin ongelman aiheuttanut.

Sinnikkäästi kuitenkin järven rannalla oleilin, milloin varjossa ja milloin - ihottumaakin uhaten - auringossa, ja järvellä tuli bongailtua kaikenlaista liikuskelijaa.

Kuka tarvitsee venettä, kun laiturillakin voi lähteä liikenteeseen?

Perusmallin laiturissa ei ole muita varusteita kuin perämoottori, mutta hienommassa mallissa saattaa olla esimerkiksi kaiteet, joihin voi nojailla.

Laituri deluxe.

Tässä sitä mennään.
Rantautumisen luulisi ainakin olevan helppoa, kun on laituri omasta takaa!

Kalamiehesten olojen mukavuutta lisää huomattavasti esimerkiksi päivänvarjo, joka suojaa näppärästi polttavalta auringolta.






Eräänä iltana yhdeksän aikaan havahduimme aivan järkyttävään meteliin, ja luulimme ensin, että metelin aiheuttaja on järven yllä pörräävä vesitaso tai muu vastaava. Kun meteliä oli jatkunut jo hyvän aikaa, syyllinen kurvasi niemen takaa esiin.

Äänen lähde oli hydrokopteri, enkä voinut muuta kuin ihmetellä, miten noin pienestä rutkusta voi lähteä niin kamala ääni.

Liikuntakin alkoi maistua taas siinä vaiheessa, kun hammas alkoi olla terve. Äiskän pyörää tuli ulkoilutettua useampaankin otteeseen, sillä tykkään pyöräilystä, vaikka en omaa pyörää omistakaan (paitsi tylsääkin tylsemmän kuntopyörän). Harkitsin keväällä pyörän hankkimista, mutta koska minulla on pyörän omistamisesta vähän huonoja kokemuksia (kaksi viimeisintäni on varastettu), ei oikein huvita sijoittaa pyörään satoja euroja.

Kaipasin pyörälenkille jonkinlaista motiivia, joten päätin lähteä etsimään läheistä geokätköä, jonne näytti kännykän mukaan olevan linnuntietä hyvinkin lyhyt matka. No. Linnut harvemmin lentelevät teitä pitkin, ja suhteellisen lyhyt kätköpyöräily venähti 40 kilometriin.

Pölyinen kylätie.

Siellä missä tie päättyy.



Yhtenä päivänä sain päähäni käydä kylän keskustassa kuntopolulla hieman lenkkeilemässä. Kyseisiä polkuja ei taideta kovin usein tallata, sillä heinä oli paikoitellen epämiellyttävän pitkää. Hakkuualueella päivää paistatellut kyykäärmekin livahti jalkani alta sivuun. Sekin tuli taas todistettua, että lenkkeilyyn kannattaa valita päivän kuumin hetki, jolloin hiki irtoaa mukavasti. Ei ole niin yksinäinen olo, kun paarmat ilmestyvät pitämään seuraa. Jos vielä kaipaa lisäjännitystä lenkkiinsä, kannattaa harhautua väärälle polulle ja havahtua vasta siinä vaiheessa, kun vastaan tulee junarata. Tällä tavalla saa myös mukavasti lisäpituutta lenkkiinsä.


Missä muualla kuin Suomessa voi keskellä metsää törmätä laavuun, jossa polttopuutkin odottavat nätisti pinottuina?




Soutelu kuuluu sekin mukaviin kesäisiin liikuntamuotoihin, mutta sekään ei sujunut ihan ongelmitta. Ensimmäisellä kerralla unohdin ottaa pehmusteen persuksieni alle, ja takapuoleni hankautui soutaessa veneen penkkiä vasten niin, että iho meni rikki (jaa miten niin mun takapuolihaavaumat ei kiinnosta?). Seuraavalla kerralla muistin ottaa pehmusteen mutta unohdin hanskat, ja sain käsiini lähemmäs kymmenen erittäin kivuliasta rakkulaa. Tulipahan kuitenkin soudettua.

Naapurit näkyivät harrastavan vesijuoksuakin, mutta minä pelkään järven (tai minkä tahansa muun vesistön) tuntematonta pohjaa niin paljon, etten uskalla nykyään edes uida luonnonvesissä. Käyn vain kastautumassa rantavedessä, jossa voi nähdä, mitä veden pinnalla alla on. Jos jalkaani tarttuisi heinä tai jos jalkani osuisi vahingossa esimerkiksi löllyvään mutapohjaan, saisin varmasti niin kauhean paniikkikohtauksen, että tukehtuisin. Puhumattakaan siitä, että pohjassa saattaa piileskellä iso ja pelottava hauki tai että vastaan saattaa uiskennella vesikäärme. (Minulle on varmaankin jäänyt vesikäärmeistä trauma Balaton-järveltä, missä niitä oli pilvin pimein.)

Tästä tulikin mieleeni, että laiturilemmikit lisääntyivät! Aiemmin laiturin liepeillä oli uiskennellut kaksi säynävää, mutta myöhemmin myös kaksi ahventa alkoi möllötellä laiturin lähellä. Ahvenet olivat myös hyvin uteliaita: kun laiturilta laskeutui veteen, ne tulivat lähemmäs tarkistamaan, että mitäs täällä oikein tapahtuu.  



Ukkeli ei meinannut uskaltaa mennä veteen, kun pelkäsi ahvenen puraisevan. Smiley


Tyyni kesäilta.
Tykkäsin lapsena syödä talkkunaa, ja olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi joskus ostaa talkkunaa ja kokeilla, onko se yhtä hyvää kuin muistan. Nyt sain vihdoinkin talkkunaa ostetuksi, ja kyllä se oli aivan yhtä hyvää kuin lapsenakin!

Herkkua on monenlaista.

En yleensä juo piimää, enkä nauti sitä muussakaan muodossa (paitsi leivonnaisissa), mutta talkkuna-piimä -yhdistelmä on kyllä jotain ihan erinomaisen hyvää. Talkkunapussin kyljessä oli mielenkiintoisia reseptejä, ja meinaan myös kokeilla niitä, kun talkkunaa voi näköjään käyttää sekä suolaiseen että makeaan leivontaan ja jälkiruokiin. Marjahutun tapaista jälkkäriä olen joskus maistanutkin, ja se oli muistaakseni ihan huippuhyvää.

Lueskelin taas äiskän vanhaa keittokirjaa (vuodelta 1969), josta löytyy aina kaikenlaista hauskaa.

Voisivat ruokailijoiden naamat olla näkemisen arvoiset, kun pöytään kannettaisiin tällainen veikeä annos.



Ukkeli kaipaili keitetylle kananmunalle munakuppia, ja löytyihän äidiltä lopulta semmoinen.

 Simppeli munakuppi.


Paluumatkalla piti vielä kuvata alavia peltoja Elimäen liepeillä.





Nyt on hyvä palata taas arkeen ja katsoa, mitä se tuo tullessaan.Smiley

16 kommenttia:

  1. Joo talkkunalle!! :D Ja marjahuttu (meillä sanotaan "hämmästyshuttu") on kanssa ihanaa.
    Leivänsiivutuskoneesta tuli mieleen Belgia, siellä oli jokaisessa pienessä kulmakioskissakin aina leivänsiivutuskone; mahtoiko belgialaisilla olla edes omaa leipäveistä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, toinen talkkunafani! :-) Hämmästyshuttu. :-D

      Leipäveistä ei tarvinnut Intiassakaan, kun kaikki leivät (jotka oli kyllä suomalaisittain ajatellen melkein pullia) oli valmiiksi siivutettuja. Mä käytin leipäveistä siellä vesimelonin pilkkomiseen. :-)

      Poista
  2. Kivoja kuvia.
    Minä en ole maistanut talkkunaa varmaan yli 20 vuoteen. Pitäisiköhän hakea litra mustikoita ja talkkunaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan sitten ostamaan marjoja ja talkkunaa. :-) Täytyy munkin kokeilla marjahuttua pian!

      Poista
  3. Mukavia kuvia ja reissu tuli hauskasti kerrottua, kiitos!
    Leivänsiivutuskone, kaikkea sitä onkin:D
    Minä inhoan talkkunaa ja piimää, muistan lapsen akun äiti sitä sotkua söi ja hajukin oli ällö.

    Sitten tuohon vesijuoksuun. laskin juuri, että olen järvihölkännyt (=vesijuoksu järvessä) noin kymmenessä Suomen järvessä ja tietenkin meressä sekä suomessa että Norjassa. Yhtään kertaa ei ole kala puraissut ja heinistä ja vesikasveista en piittaa. Olen pitänyt liikuntapäiväkirjaa ja nyt on kymmenes kesä kun harrastan järvihölkkää. Muutama viikko on tullut yhteensä laskein vedessä juostua:D
    Mutta ymmärrän toki, että monilla on kammotus veteen. Itse opin 3-vuotiaana uimaan, eikä (kuulemma) minua ole sen jälkeen järvestä ylös saanutkaan, kun sellainen on lähistöllä ollut:)

    Tuo aurinkoihottuma on kurja juttu. Minun ystävättäreni sai omansa hieman kuriin syömällä runsaasti D-vitamiinia, sitä öljykapseleihin laitettua. Itsekin syön sitä kesät talvet isoja määriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin (kun en tunne venäläistä leipäkulttuuria sen tarkemmin), että mahtaisko venäläisillä asiakkailla olla osuutta asiaan, että Joensuussa tarvitaan leivänsiivutuskone. Ei meillä päin vain tuollaisia hienouksia ole; ihan itse pitää leipä leikata. :-D

      Sinä oletkin oikea vesipeto. :-) Mulle vesi on muutenkin aika vieras ja vähän vastenmielinenkin elementti. Saan aina hirveän hysteerisen kohtauksen, jos jalkaan takertuu jokin. Kai se on sellaista tuntemattoman pelkoa, joka liittyy siihen, että vedessä saattaa vaikka hukkua, jos oikein säikähtää. Uimahallissa voisin kyllä vesijuoksua kokeilla, mutta sitä varten pitäisi taas mennä uimahalliin, eikä sekään ole mun lempipaikka. :-)

      Munkin pitäisi syödä D-vitamiinia ihan muutenkin, mutta olen hirveän huono syömään mitään vitamiineja ja ravintolisiä muutenkaan. Onhan niitä vitamiinipurkkeja tullut ostettua, mutta vanhaksi ne pillerit ovat menneet, ennen kuin olen saanut purkin tyhjäksi. Ja toisaalta Suomen kesä on niin lyhyt, että ihottumaongelma poistuu jossain vaiheessa ihan väkisin itsestäänkin.

      Poista
  4. Sinulla pitaisi olla kolumni jossain lehdessa, kirjoitat niin hauskasti. Olen aina iloinen kun naen sinun smaili-kuvasi uusien blogikirjoitusten listalla.

    Maistoiko ukkeli talkkunaa? Meilla sita syotiin paljon kesaisin. En kylla kauheasti siita pitanyt. Olisi janna kokeilla miten se myt maistuisi.

    Nain kerran tuollaisen laiturin peramoottorilla, mutta sen paalla oli pieni saunakin!

    Leivansiivutuskoneita on taalla paljon. Kateva laite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanasti sanottu. :-)

      Ukkeli katsoi sitä mun talkkunalautasta hyvin epäluuloisesti, mutta suostui lopulta maistamaan lusikallisen. Ihan myönteisesti tuo tuntui lopulta talkkunaan suhtautuvan, varsinkin kun rupesin markkinoimaan sille (pussin kyljestä luettuani), miten terveellistäkin talkkuna on. Kaikki on markkinoinnista kiinni. :-) Kuitua talkkunassa on varsinkin – tosin talkkunaa pitäisi syödä päivässä yli 10 ruokalusikallista, että saisi päivän kuituannoksen täyteen. Ja totesin itsekin talkkunan olevan mukavaa kesäruokaa. Jogurtin sanotaan laskevan kehon lämpötilaa, miksei siis piimänkin.

      Saunallinen laituri on kyllä jo melkoinen luksuslaituri!

      Poista
  5. Oletpas taas melkoista kesähiihtäjää kuviisi löytänyt! :D

    Alkoikin tehdä talkkunaa mieli minunkin! Lurps!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kesähiihtäjää. :-D

      Mäkin kävin ostamassa taas piimää talkkunan kaveriksi. :-) On ollut koko päivän jotenkin huono olo (johtuu ehkä kuumuudesta), ja arvelin, että ehkä piimä ja talkkuna voisivat vähän parantaa oloa.

      Poista
  6. Talkkunapiimä ainoa kesähelteen ruoka. Talvella ei uppoa ollenkaan
    Minustakin karmivia järvien pohjat ja heinät.
    Kiitos taas hauskasta lukuhetkestä, kuten aina!
    t. M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mustakin tuntuu, että talkkunapiimä on enemmänkin kesäruokaa. Ja piimä saa olla mieluusti tosi kylmää! Meillä ei jääkaappi toimi jostain syystä kunnolla näin kuumalla (varmaan hajoaa kohta), joten piimä pitää laittaa pakastimeen vähäksi aikaa ennen syömistä. :-)

      Olisi kyllä kiva voida uida pitkiä matkoja järvessä, mutta kun ei niin ei. Uskallan lähteä vähän kauemmaksi rannasta vain uimapatjan tai uimarenkaan päällä, kun niiden kanssa ei ole vaaraa pohjakosketuksesta. :-D

      Kiitos kommentistasi! :-)

      Poista
  7. :-D Tänä kesänä olen ihan blogeista oppinut että nykyään on muunkinlaisia vesimenopelejä Suomenmaan vesillä kuin soutuvene, moottorivene ja mieheni suosima Hong Kongin 20 euron kumivene. Kiitos myös talkkunamuistutuksesta, sitä pitää muistaa ostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin käsitykseni vesimenopeleistä on ollut hyvin rajoittunut, mutta tänä kesänä olen saanut omin silmin nähdä, miten rajaton mielikuvitus ihmisellä voi olla. :-D

      Minusta on nyt tullut talkkuna-addikti. Vielä kun saisi ukkelinkin opetettua tavoille. Sinunkin pitää opettaa miehesi syömään talkkunaa.;-)

      Poista
  8. Talkkuna-ateriasi on mielenkiintoinen sillä siihen kuuluvat sekä piima että talkkuna, molemmat ovat sellaisia ruoka-aineita joita, kehtaako tätä edes sanoa, en ole koskaan maistanut.

    Piimää siis kernaasti käytän esim. leivonnassa mutta sen koostumuksen ulkonäkö aiheuttaa sen etten ole tullut ikinä sitä juoneeksi. Joskin nyt sisareni osti mustikkapiimää jota ajattelin maistaa jotta tulee tämäkin asia koettua. Se mustikkajuttu tekee piimä-ajatuksesta vähän helpommin lähestyttävän.

    Ja tuo talkkuna taas, miltä se tarkalleen maistuu? Se näyttää niin jauhoiselta ja en osaa kuvitella että jauhot maistuisivat miltään. Kuuluuko tuon talkkunan kanssa ottaa jotain mausteita, sokeria tai kanelia tai muuta sellaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hassua, että et ole koskaan maistanut piimää. :-) No eihän se koostumukseltaan kyllä mitenkään erityisen houkuttelevaa ole. Minulle tulee samanlainen reaktio aina jogurttia syödessä (syön kyllä jogurttia nykyään tosi harvoin): jogurtti pitää syödä tosi hitaasti, koska muuten se alkaa oksettaa.

      Minua taas vähän huvittavat nuo uudet mustikkapiimät ja muut makupiimät. Kun niitä mustikoita ja muita makuja voisi lisätä piimään ihan itsekin, ja tehdä vaikka smoothien. :-) Että onko tämä taas jokin markkinointikikka lisätä piimän myyntiä.

      Talkkunaa syödään käsittääkseni yleensä piimän tai viilin kanssa, ilman mitään muita lisukkeita. (Niin, ja viili on yksi sellainen, mitä en voi syödä ollenkaan, kun sekin alkaa oksettaa. :-D). Nuo minun talkkunajauhoni (eri merkkien ainekset voivat hieman vaihdella) on sekoitus kauraa, ohraa, herneitä, vettä ja suolaa. Makua en osaa sen paremmin kuvailla kuin että se on sellainen makeahkon hapan – ja jauhoinen tietysti. ;-)

      Poista