Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Käsilaukkuni sisältö

Yaelianilta pompsahti minulle veskahaaste, jossa haastetaan näyttämään käsilaukkunsa sisältö. Vähän pelotti ruveta tutkiskelemaan laukun sisältöä tarkemmin, kun pelkäsin, että mitähän kaikkea roinaa sieltä oikein mahtaakaan löytyä. Onneksi laukku oli tyhjempi kuin luulinkaan, vaikka kyllähän siellä siltikin kaikenlaista sälää oli. Smiley

[Edit. 12.12.12: Tässä oli kuva käsilaukukkuni sisällöstä, mutta onnistuin tuhoamaan osan blogikuvistani, enkä enää löytänyt kuvaa takaisin.]

Kassini oli syönyt seuraavat tavarat:
  • kangaskassi (siskon tekemä Smiley)
  • Savett-pyyhkeitä (yllättävään käsienpesutarpeeseen)
  • 30 cm:n pituinen viivoitin (tämä on jäänyt siitä, kun olin ostamassa tiskien kuivauskoria... minulla oli ennen kassissa aina sellainen minikokoinen rullamitta, joka oli kyllä tosi kätevä, mutta sitten se hävisi)
  • kaksi nenäliinapakettia (en viitsinyt ottaa kuvaan mukaan yhtä käytettyä nenäliinaa, joka laukussa myös oli)
  • kansainvälinen ajokortti
  • kameran minijalusta
  • lompakko
  • kasa kuitteja (jotka minun piti käydä läpi, ennen kuin heitän ne pois, mutta enpä ole muistanut...)
  • aurinkolasit
  • muistivihko (jossa on ostoslistat, reseptit ja kaikki asiat suloisesti sekaisin)
  • kaksi kynää
  • pieni kirjanen, jonka sain kirjakaupasta ilmaiseksi
  • Mynthon-rasia (näitä on aina pakko olla! ilman en voi elää!)
  • purkkaa
  • kaksi hotellista mukaan tarttunutta hammastikkua
  • kolme kahvilasta mukaan tarttunutta kaloritonta makeutuspussia
  • auton avain
  • kotiavain
  • vyön lenkki (ai täälläkös se olikin)
  • 50 sentin kolikko
  • huulirasva (pakko olla aina mukana!)
  • kamera ja pussukka
  • iPod-soitin
  • puhelin
  • laastareita (koska olen erittäin onnettomuusaltis yksilö)
Täällä tarkastetaan kassit useimmissa isoissa kaupoissa, kauppakeskuksissa ja hotelleissa - kai siksi, ettei asiakas vain kuljeta kauppaan mukanaan mitään potentiaalisesti vaarallista. Tavallisesti tarkastus on aika pikainen silmäys, mutta joissakin kaupoissa kassi tongitaan niin maan perusteellisesti, ja silloin olen aika lailla hätää kärsimässä. Smiley Joihinkin tuotteisiin laitetaan myös tarra, kai merkiksi siitä, että asiakkaalla on ollut tavarat jo kauppaan tullessaan. Näin kivan tarrakokoelman minä sain äskettäin uuteen Spariin mennessäni.

2 kommenttia:

  1. Kiva kurkistaa sunkin laukkuusi,ja aika paljon kamaa sinne mahtuikin;D Mullakin on aina Suomesta raahattuja pastilleja mukana (ostan aina vuodeksi eteenpäin;D) mutta just olin lopettanut laatikon enkä vielä ollut laittanut uutta laukkuun...Täälläkin tarkistetaan veskat kauppoihin mennessä ,mutta tarroja tavaroihin ei sentään ole tähän asti laitettu;D

    VastaaPoista
  2. Yaelian, tuossa on vielä aika vähän kamaa; joskus kun minulla oli isompi laukku, niin mitä kaikkea sieltä löytyikään. :-D

    Minä ostan kanssa pastilleja aina hirveän kasan Intiaan mukaan, kun täältä ei saa mitään lähellekään vastaavia. Ovat myös toivottuja tuliaisia täällä. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3