Olemme olleet uudessa kodissa nyt neljä yötä, sillä muutimme anoppilasta vasta perjantai-iltana, vaikka kalusteet tulivat jo torstaina. Ukkelin toimiston miehet pesivät täällä perjantaina vessoja ja siivoilivat vähän muutenkin, ja päätimme muuttaa vasta näiden alkusiivoilujen jälkeen. Perjantaina toimme mukanamme osan anoppilassa olleista kamoista, vaatteista ja sen semmoisista, ja loput toi lauantaina anoppilan autonkuljettaja. Sen jälkeen onkin sitten pitänyt kiirettä, kun olen purkanut kamoja, laittanut niitä paikoilleen ja tietysti myös siivonnut.
Viime päivät ovat olleet tosi väsyttäviä - kroppa kerkesi ilmeisesti tottua anoppilassa kuukauden aikana joutenoloon niin, että yhtäkkinen massiivinen siivous- ja tavaroiden nosteluprojekti on saanut paikat kipeiksi. Muuttamista ei ole yhtään helpottanut se, että asunnossa on ilmennyt lähes päivittäin uusia ongelmia, jotka ovat vaikeuttaneet sopeutumista, hidastaneet kotiutumista ja aiheuttaneet välillä ärsytystä ja raivoa. Miksi en toivonut joulupukilta ongelmatonta Intia-elämää tai ainakin pitkää pinnaa?
Suurin ongelma on oikeastaan ollut keittiön pesuallas, jonka putken kautta tulvi vettä keittiön lattialle, jos vettä laski vähänkään kauemmin tai enemmän. Astioita ei siis voinut pestä keittiössä juuri lainkaan, ellei halunnut saada lattian kuivaustöitä. Tiskasimme astiat olohuoneen parvekkeella pienessä käsienpesualtaassa, jossa vähänkin isompia astioita joutui kääntelemään koko ajan, kun ne eivät mahtuneet lavuaariin.
Keittiön parvekkeella ei voinut pestä astioita, kun siellä seistä jokötti - ja jököttää edelleenkin - pyykinpesukone, jota ei ole vieläkään saatu asennettua, kun sen liitin ei sovi asunnon vesiputkiin. Pesukoneen lopullisesta sijoituspaikastakaan ei ole päästy vielä lopullisesti yhteisymmärrykseen, sillä ukkeli, hänen toimistonsa yleismies-jantunen sekä talonvahti olivat kaikki sitä mieltä, että pyykkikoneen paikka on keittiön parvekkeella. Minusta parveke on aivan väärä paikka pesukoneelle, vaikka onhan se tietysti kiva latailla pyykkiä koneeseen mukavassa auringonpaisteessa. Vaan entäs sitten, kun tulee sadekausi? Minun järkeni sanoo, että pesukone taatusti ruostuu ja menee muutenkin pilalle, jos se seisoo sateessa päivä- ja kuukausitolkulla. Onneksi ukkelikin on kääntymässä sille kannalle, että pesukone sijoitetaan kylppäriin. Toistaiseksi pesukone on kuitenkin vielä parvekkeella, ja nähtäväksi jää, milloin se sieltä johonkin muuttaa.
Asunnosta on löytynyt paljon pieniä puutteita, kuten pistorasioiden toimimattomuutta, mutta onneksi ukkelin toimiston kautta on löytynyt porukkaa korjailemaan vikoja. On vain välillä niin hirveän turhautunut ja pettynyt olo, kun sitä kuvitteli löytäneensä muka täydellisen asunnon (haha!) - tai ainakin semmoisen, jossa kaikki toimisi. Miten olen saattanut edes toivoa jotain tällaista - ottaen huomioon sen, missä maassa nyt ollaan?
Keittiön tulvivaa hanaa yritettiin ensin availla lauantaina intialaisilla tehoaineilla: ukkelin työpaikan miehet olivat kaataneet putkeen samaa happoa, jolla he olivat pesseet vessanpönttöjäkin. Minulle ja ukkelille oli annettu jatkotoimintaohjeet putken avaamiseksi, ja happoa piti kaataa sunnuntaiaamuna putkeen vielä puoli pullollista. Minä rupesin kodin putkimiehenä haponkaatohommiin, mutta en saanut pullon tiukkaa korkkia auki. Siinä ähertäessäni sormelleni lensi happoa pieni tippa, ja happo alkoi poltella sormeani välittömästi aivan uskomattoman paljon. Laitoin sormen äkkiä vesihanan alle, mutta jo tuossa lyhyessä ajassa happo oli ehtinyt polttaa sormeen pienen haavauman. Kauheaa ainetta! Ukkeli sai tietysti hirveän hepulin, että mikset käytä kumihanskoja. Mistä hemmetistä minä kumihanskat siihen hätään tempaisen!?
Sunnuntai-iltana olin kuolemanväsynyt enkä jaksanut enää kuljettaa astioita parvekkeelle pestäväksi, vaan yritin pestä astioita ihan varovaisesti keittiössä; ihan hiljalleen yksi astia kerrallaan ja vain vähän vettä liruttaen. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tiskipöydän putki alkoi pian tulvia ja jalkani alkoivat kastua. Olin niin väsynyt ja kypsä koko touhuun, että jotenkin sekosin ja vain jatkoin tiskaamista. Lätäkkö lattialla suureni hiljalleen koko keittiön lattian mittaiseksi, mutta en jaksanut enää välittää. Ukkeli-parka luuli vissiin, että olin tullut hulluksi, ja hän yritti kuivata lammikkoa pyyhkeen kanssa - kunnes hän komensi minut keittiöstä kokonaan pois.
Vika saatiin onneksi korjatuksi eilen aamulla, kun ukkelin toimiston "putkimies" kävi poistamassa putkesta jonkinlaisen kuppimaisen osan, joka aiheutti ylitulvimista. Kerkesin jo melkein iloita toimivasta keittiöstä, kunnes illalla astioita pestessäni ilmeni toisenlainen ongelma: putki oli nyt ilmeisesti jotenkin tukossa, sillä vesi valui altaasta putkeen ihan minimaalisen hitaasti. Hohhoijaa.
Tiskialtaan lisäksi keittiössä on vielä yksi pienempi, mutta sitäkin ärsyttävämpi ongelma: muurahaiset. Onneksi niitä on vain vähän ja ne ovat hyvin pieniä - eivät siis mitään intialaisia jättilentomuurahaisia. Sen verran niitä kuitenkin on, että ne ärsyttävät, eikä pöydälle sovi unohtaa mitään ruokaa lojumaan. Olen ilmeisesti saanut paikennettua muurahaisten kulkuaukon, joka pitäisi nyt saada tukittua jollakin. Sitten meinaan hankkia muurahaismyrkkyä, jota aion sirotella keittiötason reunoihin ja ehkä muutaman alakaapin reunoihin. Jos nämä keinot eivät auta, niin sitten on kai taas pakko pyytää paikalle joku ukko, jolla on järeämmät keinot muurahaisten karkotukseen.
Ilmastointilaitteiden kaukosäätimien puuttuminen sai eilen vähintäänkin pätevän selityksen. Olin iltasella luuttuamassa lattioita (jee, koko huusholli on saatu vihdoinkin siistiksi ja kaikki tavarat paikalleen - nyt voimme ruveta oikein asumaan tässä!), kun ovelle koputettiin. Niin tosiaan; tässä asunnossahan ei ole ovikelloakaan. Jos olen jossakin muualla kuin ulko-oven lähettyvillä, kuten parvekkeella tiskaamassa astioita, en taatusti kuule koputusta. Ovella seisoi viisi miestä, joista yksi rupesi selittämään, että he olivat edellisen asukkaan asialla ja että he olivat tulleet hakemaan ilmastointilaitteet pois. Siis mitä ***?! Sanoin käyväni soittamassa miehelleni ja iskin oven ukkojen nenän edestä kiinni. Pitäisikö minun nyt antaa ventovieraiden ukkojen kantaa kaikki asunnon ilmastointilaitteet mukanaan?
Ukkeli käski minua pyytämään miehiä tulemaan seuraavana päivänä uudestaan, ja tein työtä käskettyä. Sitä ennen minun piti kuitenkin hieman kiukutella miehille: mitä varten te nyt vasta tulette, kun me jo asutaan tässä; miksi ette tulleet silloin, kun kämppä oli tyhjillään?! Mitään selvää vastausta en kuitenkaan saanut. Sen sijaan ukot katselivat minua vino hymy naamallaan: pikku rouvalla taitaa olla hieman huono päivä, kun se noin kiukuttelee. Asunnon omistaja oli myöhemmin soittanut ukkelille, että ilmastointilaitteet eivät kuulu kiinteisiin kalusteisiin ja että edellisen asukkaan piti sen takia saada viedä ne mukanaan. Joo joo, ihan sama. Mutta haluaisin edelleenkin tietää, miksi edellinen asukas ei voinut haetuttaa laitteitaan pois aikaisemmin, silloin kun asunto oli tyhjillään? Onko ukkojen pakko tulla sotkemaan kaikki, juuri kun minä olen saanut paikat järjestykseen?
Nyt viisi ukkoa häärää ympärilläni ilmastointilaitteiden kimpussa hirveästi kolistellen, ja heidän lisäkseen paikalle ilmestyi myös ukkelin toimiston jantunen sekä se eilinen "putkimies" putken aukaisuun tarkoitettu imukuppi käsissään. Minä olen päättänyt kehittää itsehillintää ja olla häiriintymättä kenestäkään. Istun tässä ihan tyynen rauhallisena...
On näihin päiviin mahtunut hyviä hetkiäkin, mutta ne vain tuppaavat unohtumaan kaiken kuran alle. Torstaina, kun muuttomiehet olivat hakemassa toista kuormaa, ja olin kuuraamassa keittiön hyllyjä pää kaapissa, kuulin yhtäkkiä rannerenkaiden helinää. (Intialaisilla naisilla on tavallisesti ranteissaan renkaita, jotka helisevät, kun he kävelevät. Siksi he eivät voi hiiviskellä missään muiden huomaamatta. ) Kun nostin päätäni, näin oleskeluhuoneessamme kaksi intialaista naista, jotka tutkiskelivat uteliaina tavaroitamme ja asuntoamme. He olivat nähneet avonaisen oven, eivätkä olleet ilmeisesti voineet vastustaa kiusausta tulla sisälle hieman katselemaan.
Kun huusin keittiöstä, mitä naiset oikein halusivat, naiset kääntyivät minua kohti hieman hämmästyneen näköisinä - he olivat ilmeisesti kuvitelleet, että asunto oli sillä hetkellä tyhjä - mutta tokenivat hämmästyksestä noin sekunnissa. He selittivät olevansa naapureitamme ja tulleensa esittelemään itsensä. Toinen, nuorempi nainen, asuu seinänaapurinamme ja toinen, iäkkäämpi nainen, kerrosta alempana. Iäkkäämpi nainen on kuulemma nuoremman naisen auntie eli ilmeisesti anoppi. Hetken juteltuamme vanhempi nainen kysyi vielä, voisivatko he hieman katsella asuntoa, eikä minullakaan ollut enää mitään asiaa vastaan, kun he olivat kysyneet luvankin.
Ovipalvelut on taas saatu käynnistettyä. Heti ensimmäisenä päivänä oven takana kävi kolkuttelemassa mies, joka kysyi, haluammeko aamuisin maitoa ja kuinka paljon, ja mitä sanomalehtiä haluaisimme tilata. Maitohan tuodaan Intiassa aamuvarhaisella pussissa oven taakse, vaikka kyllä kaupasta saa ihan purkkimaitoakin. Purkkimaito on minusta kyllä ihan kamalaa verrattuna tuohon pussimaitoon, ja suosin siksi pussimaitoa. Sanomalehdet ovat täällä äärettömän halpoja, ja tilasimme taas kolme lehteä, kaksi englanninkielistä ja yhden telugunkielisen. Telugunkielinen lehti on vähän turha, kun ukkeli ei ehdi lukemaan sitä oikeastaan kuin viikonloppuisin, ja minäkin tavailen lehdestä lähinnä ruokaohjeet.
Asunnon parvekkeet ovat ihanat, ja sunnuntaiaamuna otimme kahvikupit ja menimme parvekkeelle lueskelemaan lehtiä. Nyt parvekkeista pitäisikin ottaa kaikki ilo irti, koska kohta on niin kuuma, että parvekkeella ei pysty olemaan ainakaan aamutuntien jälkeen. Asunnon kattotasanne on sekin mukava, ja sieltä katsottuna Hyderabad näyttää jotenkin erityisen vihreältä.
Se johtuu varmaan siitä, että talon ympäristössä ei ole korkeita taloja, vaan tämä on vähän semmoista puistomaista aluetta. Kattotasanteella on myös hauska erikoisuus, joogahuone, ja ensimmäistä kertaa ikinä näen Intiassa ihan oikean pyykkitelineen, joka ei ole mikään naruviritys kahden koukun välissä, vaan jossa on ihan oikeat metalliset päätytolpat ja kaikki. Kun nyt saataisiin vielä se pesukone toimimaan, niin pääsisin pesemään petivaatteita ja testaamaan pyykkinaruja ihan livenä.
Pienempää pyykkiä en viitsi katolle kuljettaa, vaan sitä varten olen metsästänyt taitettavaa pyykkitelinettä, semmoista kuin Suomessa. Sellaiset pyykkitelineet ovat vieläkin aika uusi tuttavuus Intiassa (ainakin näillä leveysasteilla), ja sen näkee kyllä hinnasta, sillä pyykkitelineiden hinnat pyörivät tavallisimmin siinä 3000 rupian (noin 45 euroa) kieppeillä! Kaiken lisäksi telineet eivät ole mitään pieniä ja siroja, vaan hirveitä epäkäytännöllisiä möhkäleitä, jotka kuitenkin näyttävät siltä, että ne hajoavat heti ensimmäisessä käytössä. Kaikki mahdolliset lähialueen huonekalu- ja muut vastaavat liikkeet katsastettuani menin lopulta Hypercityyn, josta löysin yllätyksekseni aika samanlaisen telineen kuin Suomessa, eikä sillä ollut hintaa kuin 1000 rupiaa! Jippii! Tungin sen ostoskärryyni ikionnellisena ja jatkoin muita ostoksiani. Kun käänsin hetkeksi selkäni, näin kahden neitosen hääräilevän pyykkitelineeni kimpussa. Kun menin lähemmäs, he halusivat tietää, mistä päin kauppaa olin telineen löytänyt ja kuinka paljon se maksoi. Kun viittilöin neitosille aarteen löytöpaikan, he lähtivät välittömästi osoittamaani suuntaan.
Hyvällä tuurilla tänään saadaan nettiyhteys - kirjoittelen tässä ukkelilta lainattua tikkua käyttäen - ja pesukonekin saadaan ehkä paikalleen. Jos ei tänään, niin sitten huomenna tai ylihuomenna. Ehkä.
Viime päivät ovat olleet tosi väsyttäviä - kroppa kerkesi ilmeisesti tottua anoppilassa kuukauden aikana joutenoloon niin, että yhtäkkinen massiivinen siivous- ja tavaroiden nosteluprojekti on saanut paikat kipeiksi. Muuttamista ei ole yhtään helpottanut se, että asunnossa on ilmennyt lähes päivittäin uusia ongelmia, jotka ovat vaikeuttaneet sopeutumista, hidastaneet kotiutumista ja aiheuttaneet välillä ärsytystä ja raivoa. Miksi en toivonut joulupukilta ongelmatonta Intia-elämää tai ainakin pitkää pinnaa?
Suurin ongelma on oikeastaan ollut keittiön pesuallas, jonka putken kautta tulvi vettä keittiön lattialle, jos vettä laski vähänkään kauemmin tai enemmän. Astioita ei siis voinut pestä keittiössä juuri lainkaan, ellei halunnut saada lattian kuivaustöitä. Tiskasimme astiat olohuoneen parvekkeella pienessä käsienpesualtaassa, jossa vähänkin isompia astioita joutui kääntelemään koko ajan, kun ne eivät mahtuneet lavuaariin.
Elämä on.
Keittiön parvekkeella ei voinut pestä astioita, kun siellä seistä jokötti - ja jököttää edelleenkin - pyykinpesukone, jota ei ole vieläkään saatu asennettua, kun sen liitin ei sovi asunnon vesiputkiin. Pesukoneen lopullisesta sijoituspaikastakaan ei ole päästy vielä lopullisesti yhteisymmärrykseen, sillä ukkeli, hänen toimistonsa yleismies-jantunen sekä talonvahti olivat kaikki sitä mieltä, että pyykkikoneen paikka on keittiön parvekkeella. Minusta parveke on aivan väärä paikka pesukoneelle, vaikka onhan se tietysti kiva latailla pyykkiä koneeseen mukavassa auringonpaisteessa. Vaan entäs sitten, kun tulee sadekausi? Minun järkeni sanoo, että pesukone taatusti ruostuu ja menee muutenkin pilalle, jos se seisoo sateessa päivä- ja kuukausitolkulla. Onneksi ukkelikin on kääntymässä sille kannalle, että pesukone sijoitetaan kylppäriin. Toistaiseksi pesukone on kuitenkin vielä parvekkeella, ja nähtäväksi jää, milloin se sieltä johonkin muuttaa.
Asunnosta on löytynyt paljon pieniä puutteita, kuten pistorasioiden toimimattomuutta, mutta onneksi ukkelin toimiston kautta on löytynyt porukkaa korjailemaan vikoja. On vain välillä niin hirveän turhautunut ja pettynyt olo, kun sitä kuvitteli löytäneensä muka täydellisen asunnon (haha!) - tai ainakin semmoisen, jossa kaikki toimisi. Miten olen saattanut edes toivoa jotain tällaista - ottaen huomioon sen, missä maassa nyt ollaan?
Keittiön tulvivaa hanaa yritettiin ensin availla lauantaina intialaisilla tehoaineilla: ukkelin työpaikan miehet olivat kaataneet putkeen samaa happoa, jolla he olivat pesseet vessanpönttöjäkin. Minulle ja ukkelille oli annettu jatkotoimintaohjeet putken avaamiseksi, ja happoa piti kaataa sunnuntaiaamuna putkeen vielä puoli pullollista. Minä rupesin kodin putkimiehenä haponkaatohommiin, mutta en saanut pullon tiukkaa korkkia auki. Siinä ähertäessäni sormelleni lensi happoa pieni tippa, ja happo alkoi poltella sormeani välittömästi aivan uskomattoman paljon. Laitoin sormen äkkiä vesihanan alle, mutta jo tuossa lyhyessä ajassa happo oli ehtinyt polttaa sormeen pienen haavauman. Kauheaa ainetta! Ukkeli sai tietysti hirveän hepulin, että mikset käytä kumihanskoja. Mistä hemmetistä minä kumihanskat siihen hätään tempaisen!?
Sunnuntai-iltana olin kuolemanväsynyt enkä jaksanut enää kuljettaa astioita parvekkeelle pestäväksi, vaan yritin pestä astioita ihan varovaisesti keittiössä; ihan hiljalleen yksi astia kerrallaan ja vain vähän vettä liruttaen. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tiskipöydän putki alkoi pian tulvia ja jalkani alkoivat kastua. Olin niin väsynyt ja kypsä koko touhuun, että jotenkin sekosin ja vain jatkoin tiskaamista. Lätäkkö lattialla suureni hiljalleen koko keittiön lattian mittaiseksi, mutta en jaksanut enää välittää. Ukkeli-parka luuli vissiin, että olin tullut hulluksi, ja hän yritti kuivata lammikkoa pyyhkeen kanssa - kunnes hän komensi minut keittiöstä kokonaan pois.
Vika saatiin onneksi korjatuksi eilen aamulla, kun ukkelin toimiston "putkimies" kävi poistamassa putkesta jonkinlaisen kuppimaisen osan, joka aiheutti ylitulvimista. Kerkesin jo melkein iloita toimivasta keittiöstä, kunnes illalla astioita pestessäni ilmeni toisenlainen ongelma: putki oli nyt ilmeisesti jotenkin tukossa, sillä vesi valui altaasta putkeen ihan minimaalisen hitaasti. Hohhoijaa.
Tiskialtaan lisäksi keittiössä on vielä yksi pienempi, mutta sitäkin ärsyttävämpi ongelma: muurahaiset. Onneksi niitä on vain vähän ja ne ovat hyvin pieniä - eivät siis mitään intialaisia jättilentomuurahaisia. Sen verran niitä kuitenkin on, että ne ärsyttävät, eikä pöydälle sovi unohtaa mitään ruokaa lojumaan. Olen ilmeisesti saanut paikennettua muurahaisten kulkuaukon, joka pitäisi nyt saada tukittua jollakin. Sitten meinaan hankkia muurahaismyrkkyä, jota aion sirotella keittiötason reunoihin ja ehkä muutaman alakaapin reunoihin. Jos nämä keinot eivät auta, niin sitten on kai taas pakko pyytää paikalle joku ukko, jolla on järeämmät keinot muurahaisten karkotukseen.
Ilmastointilaitteiden kaukosäätimien puuttuminen sai eilen vähintäänkin pätevän selityksen. Olin iltasella luuttuamassa lattioita (jee, koko huusholli on saatu vihdoinkin siistiksi ja kaikki tavarat paikalleen - nyt voimme ruveta oikein asumaan tässä!), kun ovelle koputettiin. Niin tosiaan; tässä asunnossahan ei ole ovikelloakaan. Jos olen jossakin muualla kuin ulko-oven lähettyvillä, kuten parvekkeella tiskaamassa astioita, en taatusti kuule koputusta. Ovella seisoi viisi miestä, joista yksi rupesi selittämään, että he olivat edellisen asukkaan asialla ja että he olivat tulleet hakemaan ilmastointilaitteet pois. Siis mitä ***?! Sanoin käyväni soittamassa miehelleni ja iskin oven ukkojen nenän edestä kiinni. Pitäisikö minun nyt antaa ventovieraiden ukkojen kantaa kaikki asunnon ilmastointilaitteet mukanaan?
Ukkeli käski minua pyytämään miehiä tulemaan seuraavana päivänä uudestaan, ja tein työtä käskettyä. Sitä ennen minun piti kuitenkin hieman kiukutella miehille: mitä varten te nyt vasta tulette, kun me jo asutaan tässä; miksi ette tulleet silloin, kun kämppä oli tyhjillään?! Mitään selvää vastausta en kuitenkaan saanut. Sen sijaan ukot katselivat minua vino hymy naamallaan: pikku rouvalla taitaa olla hieman huono päivä, kun se noin kiukuttelee. Asunnon omistaja oli myöhemmin soittanut ukkelille, että ilmastointilaitteet eivät kuulu kiinteisiin kalusteisiin ja että edellisen asukkaan piti sen takia saada viedä ne mukanaan. Joo joo, ihan sama. Mutta haluaisin edelleenkin tietää, miksi edellinen asukas ei voinut haetuttaa laitteitaan pois aikaisemmin, silloin kun asunto oli tyhjillään? Onko ukkojen pakko tulla sotkemaan kaikki, juuri kun minä olen saanut paikat järjestykseen?
Nyt viisi ukkoa häärää ympärilläni ilmastointilaitteiden kimpussa hirveästi kolistellen, ja heidän lisäkseen paikalle ilmestyi myös ukkelin toimiston jantunen sekä se eilinen "putkimies" putken aukaisuun tarkoitettu imukuppi käsissään. Minä olen päättänyt kehittää itsehillintää ja olla häiriintymättä kenestäkään. Istun tässä ihan tyynen rauhallisena...
On näihin päiviin mahtunut hyviä hetkiäkin, mutta ne vain tuppaavat unohtumaan kaiken kuran alle. Torstaina, kun muuttomiehet olivat hakemassa toista kuormaa, ja olin kuuraamassa keittiön hyllyjä pää kaapissa, kuulin yhtäkkiä rannerenkaiden helinää. (Intialaisilla naisilla on tavallisesti ranteissaan renkaita, jotka helisevät, kun he kävelevät. Siksi he eivät voi hiiviskellä missään muiden huomaamatta. ) Kun nostin päätäni, näin oleskeluhuoneessamme kaksi intialaista naista, jotka tutkiskelivat uteliaina tavaroitamme ja asuntoamme. He olivat nähneet avonaisen oven, eivätkä olleet ilmeisesti voineet vastustaa kiusausta tulla sisälle hieman katselemaan.
Kun huusin keittiöstä, mitä naiset oikein halusivat, naiset kääntyivät minua kohti hieman hämmästyneen näköisinä - he olivat ilmeisesti kuvitelleet, että asunto oli sillä hetkellä tyhjä - mutta tokenivat hämmästyksestä noin sekunnissa. He selittivät olevansa naapureitamme ja tulleensa esittelemään itsensä. Toinen, nuorempi nainen, asuu seinänaapurinamme ja toinen, iäkkäämpi nainen, kerrosta alempana. Iäkkäämpi nainen on kuulemma nuoremman naisen auntie eli ilmeisesti anoppi. Hetken juteltuamme vanhempi nainen kysyi vielä, voisivatko he hieman katsella asuntoa, eikä minullakaan ollut enää mitään asiaa vastaan, kun he olivat kysyneet luvankin.
Ovipalvelut on taas saatu käynnistettyä. Heti ensimmäisenä päivänä oven takana kävi kolkuttelemassa mies, joka kysyi, haluammeko aamuisin maitoa ja kuinka paljon, ja mitä sanomalehtiä haluaisimme tilata. Maitohan tuodaan Intiassa aamuvarhaisella pussissa oven taakse, vaikka kyllä kaupasta saa ihan purkkimaitoakin. Purkkimaito on minusta kyllä ihan kamalaa verrattuna tuohon pussimaitoon, ja suosin siksi pussimaitoa. Sanomalehdet ovat täällä äärettömän halpoja, ja tilasimme taas kolme lehteä, kaksi englanninkielistä ja yhden telugunkielisen. Telugunkielinen lehti on vähän turha, kun ukkeli ei ehdi lukemaan sitä oikeastaan kuin viikonloppuisin, ja minäkin tavailen lehdestä lähinnä ruokaohjeet.
Asunnon parvekkeet ovat ihanat, ja sunnuntaiaamuna otimme kahvikupit ja menimme parvekkeelle lueskelemaan lehtiä. Nyt parvekkeista pitäisikin ottaa kaikki ilo irti, koska kohta on niin kuuma, että parvekkeella ei pysty olemaan ainakaan aamutuntien jälkeen. Asunnon kattotasanne on sekin mukava, ja sieltä katsottuna Hyderabad näyttää jotenkin erityisen vihreältä.
Se johtuu varmaan siitä, että talon ympäristössä ei ole korkeita taloja, vaan tämä on vähän semmoista puistomaista aluetta. Kattotasanteella on myös hauska erikoisuus, joogahuone, ja ensimmäistä kertaa ikinä näen Intiassa ihan oikean pyykkitelineen, joka ei ole mikään naruviritys kahden koukun välissä, vaan jossa on ihan oikeat metalliset päätytolpat ja kaikki. Kun nyt saataisiin vielä se pesukone toimimaan, niin pääsisin pesemään petivaatteita ja testaamaan pyykkinaruja ihan livenä.
Pienempää pyykkiä en viitsi katolle kuljettaa, vaan sitä varten olen metsästänyt taitettavaa pyykkitelinettä, semmoista kuin Suomessa. Sellaiset pyykkitelineet ovat vieläkin aika uusi tuttavuus Intiassa (ainakin näillä leveysasteilla), ja sen näkee kyllä hinnasta, sillä pyykkitelineiden hinnat pyörivät tavallisimmin siinä 3000 rupian (noin 45 euroa) kieppeillä! Kaiken lisäksi telineet eivät ole mitään pieniä ja siroja, vaan hirveitä epäkäytännöllisiä möhkäleitä, jotka kuitenkin näyttävät siltä, että ne hajoavat heti ensimmäisessä käytössä. Kaikki mahdolliset lähialueen huonekalu- ja muut vastaavat liikkeet katsastettuani menin lopulta Hypercityyn, josta löysin yllätyksekseni aika samanlaisen telineen kuin Suomessa, eikä sillä ollut hintaa kuin 1000 rupiaa! Jippii! Tungin sen ostoskärryyni ikionnellisena ja jatkoin muita ostoksiani. Kun käänsin hetkeksi selkäni, näin kahden neitosen hääräilevän pyykkitelineeni kimpussa. Kun menin lähemmäs, he halusivat tietää, mistä päin kauppaa olin telineen löytänyt ja kuinka paljon se maksoi. Kun viittilöin neitosille aarteen löytöpaikan, he lähtivät välittömästi osoittamaani suuntaan.
Hyvällä tuurilla tänään saadaan nettiyhteys - kirjoittelen tässä ukkelilta lainattua tikkua käyttäen - ja pesukonekin saadaan ehkä paikalleen. Jos ei tänään, niin sitten huomenna tai ylihuomenna. Ehkä.
Mahdoittekohan nyt kiehuttaa tarpeeksi sitä maitoa yli :)
VastaaPoistaTuo on kyllä tosi ärsyttävää kun vihdoinkin kuvittelee kaiken olevan kunnossa. Se on vaan niin että suomalainen mielikuvitus ei riitä ennakoimaan kaikkea sitä mikä voi mennä pieleen, ei vaikka olisi asunut kymmeniä vuosia maassa ja luulee jo kaiken nähneensä. Tiedän.
Taisi tosiaan olla väärää maitoa, kun noin menee pieleen. No, ei ainakaan käy aika pitkäksi, kun saat aina seuraa.
VastaaPoistaSirokko, hehe, ei varmaankaan. Auttaisikohan mitään, jos sitä keittelisi vielä vähän lisää... :-)
VastaaPoistaIntiassa minulle tulee joskus ihan sellainen tunne kuin olisin kasvanut jossakin pumpulissa - Suomessa elämä on niin yksinkertaista, että voiko se olla todellistakaan. Intiassa taas tulee vastaavasti tunne, että voiko elämä ihan oikeasti olla näin vaikeaa, ja kuuluuko sen olla tällaista, vai vainoaako minua joku epäonni. Mutta niin se kai vain on, että kaikki ongelmat kuuluvat täällä (kuten varmaan siellä teilläkin) ihan jokapäiväiseen arkeen, ja niistä pitää vain jotenkin selviytyä.
Tiedän monia intialaisia, jotka ovat asuneet pitkiä aikoja ulkomailla ja ehtineet tottua siellä länsimaiseen ”helppoon” ja organisoituun elämään; kaikki noudattavat sääntöjä ja ihmiset kantavat vastuun omista tekemisistään. Heille Intiaan paluu tuntuu olevan punainen vaate; he kyllä mieluusti käyvät täällä lomilla, mutta eivät enää halua asua täällä pysyvästi, koska he kokevat intialaisen elämän niin kaoottisena. Monella ulkomaalaisella on varmaan vähän sama ongelma, kun ei sitä voi vain yhtäkkiä pyyhkiä mielestään sitä, miten hienosti kaikki asiat siellä kotimaassa tapasivat sujua...
Allu, ovelle koputtelijoista ei ole tosiaankaan viime aikoina ollut puutetta. :-D Ja jotkut tulevat ihan koputtamattakin, hehe.
Onpa harmillista kun heti löytyy ongelmia uudessa asunnossa.Putkijutut ovat kyllä kurjia,ja etenkin jos valuvat lattialle.Minullakin tällä hetkellä keittiössä putkiongelmia kun hana lähti irti! Oli joku pelle sen asentanut ja nyt saan sitten tilata jonkun toisen korjaamaan väärin tehtyä työtä,.Kiva kun teillä ukkelin toimistosta tulee korjausmiehiä:) Ja ai ai,ne hapot on tosi vahvoja aineita,niitä pitää varoa.Muuten, etikan ja soodajauheen sekoitus on myös aika tehokas putkien suhteen...
VastaaPoistaMaitoa pitää ehkä kiehauttaa lisää;D
Kiva tuo käytäntö,että tuodaan oven taakse maidot!
Oi sisko. Sympatiat sinne! Kyllä se siitä pikkuhiljaa...
VastaaPoistaHei! Muurahaiset... (onko ne sellaisia pienia, punaisia? SE laji puree todella ikavasti myos ihmisia, jos ne kiipeavat sankyyn tai lymyilevat vaatteissa!) Ovat ikuinen riesa. Minusta tuntuu etta mikaan, MIKAAN myrkky ei tehoa silla ne aina tuntuvat loytavan uuden reitin. Lukematon maara elintarvikkeita on mennyt pilalle/parempiin suihin kun oon unohtanut taman tuikitarkean saannon - mitaan ruokaa ei kannata jattaa purkittamatta poydalle/keittiotasoille/kaappeihin/jne. pidemmaksi aikaa kuin ehka minuutiksi, pariksi. :D
VastaaPoistaMuurahaiset tunkevat sisaan myos tiiviiksi luulluista muovipusseista pidemman ajan paalle koska ne purevat tiensa sisaan kaikkiin minigrip-sun muihin viritelmiin!
Ainakin meidan taloudessa on noin kolme hyvaksi koettua keinoa pitaa muurahaiset aisoissa - tiiviit muovipurkit, jotka pitaa muistaa aina sulkea hyvin. Jaakaapin taydentaminen erilaisilla kuivaelintarvikkeilla sun muilla jutuilla joita muurahaiset rakastavat (ei katevaa). Esimerkiksi kannellisen, koristeellisen kakku/keksi/namu tms.kulhon asettaminen keskelle laakeaa, vedella taytettya lautasta.
Jos muurahaiset ovat paasseet murtautumaan ruokapaketteihin, anoppilassa usein hypataan allotysfaktorin yli eika heiteta ruokaa roskiin vaan esimerkiksi sokeri levitetaan lehden paalle, jolloin muurahaiset ottavat hatkat. Tai pistetaan vaikkapa leipapussi pakastimeen ja karistetaan jaatyneet muurahaiset tomerasti pois. :D
Tsemppia taistoihin!
Eurooppalaiset muurahaiset ei tykkää (taulu)liidusta. Jos vetää sillä viivan, ne eivät mene siitä yli. Laitoin viivan mm. yhteen kukkapurkkiin, jonne ne aina kiipesivät ja tarkkailin, ne kääntyivät heti takaisin eivätkä enää menneet viivan yli. Samoin laitoin kerran liitupalan yhteen koloon, josta ne yrittivät sisälle eivätkä enää yrittäneet.
VastaaPoistaVoi taivas sentään! On se kyllä ihan uskomatonta miten sekavaa siellä kaikki on. Minulla ihan oikeasti lähtisi järki tai sitten toisaalta, voisi ahdistus parantua kokonaan. Ihan käsittämätöntä että ne ilmastointilaitteetkin tultiin hakemaan pois eikä teille kerrottu ollenkaan siitä ettei ne kuulu asuntoon. Voi kökkö!!! Mutta ainakin sinulla on paljon blogiin kirjoitettavaa. Hih! Toivottavasti asunto on pian huippukunnossa!
VastaaPoistaOh, luulin etta lahetin viela yhden postin, mutta kenties epahuomiossa en postittanutkaan kommenttia tai sitten se ilmestyy kummittelemaan paljon myohemmin.
VastaaPoistaPiti lisata, etta muurahaiset eivat tykkaa turmericista, mutta sen sirotteleminen ympariinsa ei ole kovin jarkevaa. :) Me ollaan kaytetty myos sellaista liidun nakoista magic chalkia, jonka pitaisi tainnuttaa torakatkin. Mahtaa siis olla melkoista myrkkya! Silla voi vedella lahes nakymattomia viivoja joita murkut eivat yleensa ylita (ainakaan hengissa). Muurahaispirulaiset ovat muuten ainakin meilla etelassa kiinnostuneet myos kodin elektroniikasta - yksi printteri tuhoutui muurahaisten hyokkayksessa!
Yaelian, Intiassa tapahtuu juuri paljon tuota, että joudutaan tilaamaan paikalle joku paikkailemaan väärin tehtyä työtä. Se on kyllä kaikista turhauttavinta, eikä kyllä mene mitenkään minun suomalaiseen jakeluuni, miksei sitä työtä voi tehdä kerralla kunnolla! Kiitos etikka-soodavinkistä; kokeilen sitä ihan varmasti vielä. On ainakin paljon turvallisemman kuuloinen vaihtoehto kuin nuo hapot!
VastaaPoistaMaitojen tuominen oven taakse on tosiaan kiva käytäntö, mutta toisaalta, sitten ei voi nukkua ainakaan mihinkään puoleenpäivään asti (varsinkaan kesäaikaan), kun muuten maidot saattavat mennä pilalle oven takana odotellessa.
Kiitos, pikkusisko, myötäelämisestä. <3
Anonyymi, nämä meidän muurahaiset ovat minusta ennemminkin semmoisia vähän kellertäviä, eivätkä ne ainakaan vielä ole tuntuneet purevan, vaikka pari kertaa olen saanut niitä sormista ravistellakin. Onneksi ne myös tuntuvat rajoittuvan pelkästään keittiöön, sillä en ole nähnyt niitä missään muussa huoneessa, eikä niitä keittiössäkään ihan hirveästi ole. Paitsi jos pöydälle on tipahtanut murunenkin jotain muurahaisia kiinnostavaa, niin johan on kuhinaa! Hirveää, jos on olemassa sellaisia muurahaisiakin, jotka kiipeävät sänkyynkin!!! Siinä vaiheessa meikätyttö pakkaisi varmaan laukkunsa ja sanoisi heipat Intialle. :-)
Kiitos kovasti vinkeistä; tiiviitä rasioita olen ostellutkin viime päivinä aika ahkeraan. Meidänkään anoppilassa ei tuota ällötysfaktoria tunneta, vaan samaa aurinkoon levittämiskeinoa käytetään kaikkiin pikkuötököihin. Jos esim. linsseihin tai riisiin on tullut ötököitä, linssit/riisit levitetään vain sanomalehden päälle aurinkoon pariksi tunniksi, jolloin ötökät kävelevät pois... Kätevää. :-) Tuota pakastamiskeinoa meidän anoppilassa ei taideta vielä tunteakaan; pitäisköhän vähän sivistää anoppia, että näinkin voisi tehdä. :-D
Ei voi olla totta, että muurahaiset ovat kiinnostuneita elektroniikastakin... ihan kamalaa!! Kurkumalla saa tosiaan paikat aika hyvin keltaisiksi, mutta laitan senkin keinon muistiin. Tuo magic chalk kuulostaa mielenkiintoiselta, osaisitko yhtään sanoa, millaisista kaupoista sitä kannattaisi lähteä kyselemään?
Allu, kiitos vinkistä! Taululiitua ei luulisi olevan kovin vaikea löytää täältäkään, ja se olisi aika vaarattoman kuuloinen vaihtoehtokin. Näin anoppilassakin yhden liidunpalasen ja vähän ihmettelin, mitä anoppi oikein liidulla tekee. Olisikohan ollut siellä juuri tätä varten?
Laura, et usko, miten monta kertaa minusta on tuntunut siltä, että järki lähtee! Juuri kun olen luullut, että nyt kaikki on hyvin, kaikki toimii ja saa olla vähän aikaa rauhassa, tuleekin taas joku uusi, ennalta arvaamaton yllätys. Minä olen aina ollut vähän huono kohtaamaan ikäviä yllätyksiä ja olen aina ottanut hirveän stressin, jos on tullut joku tilanne eteen. Mutta täällä kaikenlaisten yllätysten kanssa on vain ollut pakko oppia elämään ja vähentämään stressaamistakin - ellei sitten halua stressata koko ajan! Ties mitä sinunkin ahdistuksellesi täällä kävisi, ehkä se tosiaan saattaisi häipyä kokonaan. On tämä maa semmoinen tunteiden korkeakoulu!
Hihii, mutta hyvä puoli tässä tosiaan on se, että kirjoittamista ainakin löytyy! :-D
P.S. Elättelen toiveita, että minulla olisi tänään vihdoinkin hieman aikaa etsiskellä C:llä alkavia reseptejä ja ehkä kokatakin jotain semmoista. :-)
Kirjoitit aivan kuin meidän muutosta Intiassa, viemärit tukossa, toimimattomat (ja välillä hengenvaaralliset) pistorasiat ja muurahaissota. Onneksi Intiasta kuitenkin löytyy erinomaista muurahaisten karkotusjauhetta.. kunhan ensin tekee tarpeeksi salapoliisintyötä löytääksen niiden reitit ;).
VastaaPoistaSaatteko kuitenkin uudet ilmastointilaitteet entisten tilalle?
Just joo, Welcome to India! Tutulta kuulostaa...no ei voi muuta neuvoa kuin että jäitä hattuun ja paljonkärsivällisyyttä, ja odotukset alhaalle!
VastaaPoistaMinä inhoan keittiön ötököitä, enkä ikinä jätä ruokaa - varsinkaan makeaa - lojumaan. Torakkaliidulla niitä saa tosiaan aika hyvin selätettyä, vetää viivan niiden kulkuaukosta kulkureittiä pitkin. Liitua saa ihan lähikaupoistakin, katso vain ( nimeä en heti muista, mutta sellaisia pieniä punaisia rasioita ne on).
Maidosta sen verran, että ainakin nestlen SlimMilk on ihan suomalaisen rasvattoman maidon makuista, juon sitä itse litrakaupalla, kun ei tarvitse keittää. Se sininen paketti on kai rasvaisempi versio, oletko kokeillut kumpaakaan? Itselläni ei kärsivällisyys pussimaidon keittämiseen riitä, toki ostamme sitä jos vieraille teetä keitetään.
Tsemppiä arkeen!
Suzhouren, minulla oli edellisessä asunnossa juuri sitä jauhetta, ja se oli kyllä tosi tehokasta. Anoppi osti sitä silloin minulle, ja täytyy yrittää kysellä, mistä hän sitä löysi. Olen yrittänyt tänään tarkkailla muurahaisten reittejä, ja luulen päässeeni jyvälle niiden poluista. :-)
VastaaPoistaIlmastointilaitteet kuuluivat edelliselle vuokralaiselle (ei asunnon omistajalle), joten uusia laitteita ei ole luvassa tilalle.
Anna, kiitos tsemppauksesta. Eiköhän se tästä taas, pikkuhiljaa. :-)
Minäkin inhoan keittiön ötököitä yli kaiken, kun tulee jotenkin sellainen olo, että vika on jotenkin itsessä; että kotona on muka jotenkin huonosti siivottu tai muuten vain sottaista, jos siellä on jotain ötököitä. Mutta näissä olosuhteissa ötököiltä ei kai voi vaan välttyä, vaikka olisi kuinka siisti ihminen...
Minä taas pidän siitä SlimMilkistä kaikkein vähiten (jos tarkoitat sitä keltaista purkkia), kun se maito on minusta niin kumman väristäkin, sellaista kellertävää. Se rasvaisempi A+ maito menettelee minusta kyllä, ja sitä minulla on aina varalta kaapissa, jos maitopoika tekee oharit. :-)
Minä en ole koskaan keittänyt niitä pussimaitoja, kun en oikein ole ymmärtänyt, miksi niitä pitäisi keitellä. Jos niissä jotain pöpöjä on, niin ainakaan ne eivät ole kovin vaarallisia olleet, kun ei ole koskaan mitään ongelmia ilmennyt. Ei minustakaan olisi maidon keittelijäksi, eikä varsinkaan aamuisin. :-D
Tosiaan, sita ihmeliitua loytaa pikkukaupoistakin ja me ollaan silla piirrelty muun muassa tietokonehuoneessa aika ahkerasti. :)
VastaaPoistaUnohdin eilen sanoa siita etta en tieda mita ihme hulluja (ja ilmeisen nalkaisia) muurahaisia meilla on etelassa, mutta ne ovat rei'ittaneet myos useita vaatekappaleita! Silloin kun lapsi oli viela vauveliini ja vaatteisiin tipahteli kaikenlaisia ruokalaiskia ja murusia, ehtivat muurahaiset mutustella kangasta jopa sen puolen paivan aikana, minka vaatteet pyykkikorissa ehtivat odottaa pesulle paasya!
Vahaisen muurahaistietamykseni mukaan yhteisossa nayttaisi olevan yksiloita, jotka haravoivat pitkin kamppaa (ja todellakin, inhaa, myos joskus petivaatteissakin!) ja jotenkin sitten viestittavat toisille etta on loytynyt aarrekatko ruokaa! Ykh!
Anonyymi, meidän muurahaisongelma on kyllä pientä teihin verrattuna. Siis tuohan on aivan hirveää, että vaatteetkin järsitään! Toivottavasti siitä liidusta on ollut teille apua.
VastaaPoistaNäin vissiinkin sitä samaa liitua eilen yhdessä kaupassa, mutta en heti hölmönä ostanut. Tänään sitä ei sitten toisessa kaupassa ollutkaan, joten täytyy varmaan hakea sitä sieltä ekasta ja kokeilla. Kiitos vinkistä – ja paljon kärsivällisyyttä muurahaisjahtiinne!