Kun tammikuun puolessavälissä kävimme viettämässä viikonloppua maaseudulla pienessä kylässä, näimme siellä tietenkin myös paljon eläimiä: kukkoja, kanoja, koiria, apinoita, lehmiä ja vuohia. Käärmeitä tai sen sellaisia emme onneksi nähneet! Olen nähnyt Intiassa käärmeen vain kerran, ja sekin oli onneksi kuollut; auton alle jäänyt. Se oli kuitenkin sellainen vonkale, että kyykäärme näyttäisi sen rinnalla ihan hammaslangalta.
Maaseudun lehmät olivat niin hyvin hoidettuja ja suloisia, että niitä teki mieli mennä silittämään. Yleensä pelkään lehmiä, ja intialaisiin citylehmiin - siis niihin, joita näkee käyskentelemässä kaupunkien kaduilla - ei tee mieli koskea pitkällä tikullakaan.
Pihoilla pyöriskeli myös hieman toisenlaisia eläimiä; isoja ja röyhkeitä apinoita, joiden kanssa sai olla tosi tarkkana. Ovia ei saanut jättää auki, koska muuten apinat tulivat sisään kääntämään paikkoja ja etsimään ruokaa.
Apinat hyppivät puissa ja kiipeilivät aidoilla, tikapuilla, katolla, ihan kaikkialla. Niillä oli iljettävän pitkät hännät, ja kun ne istuskelivat katon reunalla, hännät repsottivat katon reunan yli kuin köydenpätkät. Niiden sormetkin olivat vastenmielisen näköiset, sillä ne olivat täynnä jotain valkoista töhnää.
Jos tuommoinen otus olisi koskenut minuun, olisin luultavasti pyörtynyt kauhusta!
Apinoita paljon suloisempi tapaus oli pieni Raju-niminen koira. Se oli ensimmäisenä päivänä hyvin epäluuloinen minua kohtaan eikä suostunut tulemaan lähemmäs, vaikka kuinka maanittelin.
Seuraavana aamuna Raju vissiinkin luuli, että minulla on sille herkkupaloja, kun se rohkaistui tassuttelemaan varovaisesti lähemmäs.
Kun Raju sitten pääsi rapsuttelun makuun, siitä ei meinannut päästä millään irti.
Vaikka Raju oli vasta pentu, se osasi kyllä katsoa silmiin niin, että se sulatti sydämen. Minun olisikin tehnyt mieli panna Raju kassiin ja salakuljettaa se mukanani Hyderabadiin. Raju oli ulkokoira, ja kyllä minua säälitti, kun se illan viiletessä kävi vinkumassa ja itkemässä oven takana, kun sekin olisi halunnut sisälle lämmittelemään. 
Näin myös yhden eläimen, jonka kuvittelin olevan kovinkin eksoottinen.
Vaikka isot apinat olivat pelottavia ja ällöttäviä, pikkuapinoiden kisailua ja leikkimistä oli huvittava katsella. Kerran havahduin siihen, kun joku mies ärjyi pihalla suureen ääneen. Sen jälkeen kookospalmun oksat alkoivat rapista ja heilua kiivaasti, mistä päättelin, että pikkuapinat olivat olleet pahanteossa, saaneet lähtöpassit ja paenneet palmuun. Siellä palmun oksalla nämä kolme sankaria sitten istuivat vähän aikaa, kylki kyljessä ja kauhistuneen näköisinä.
Kunnes säikähdys taas vähän ajan päästä taas unohtui ja temmellys jatkui entiseen malliin.
Maaseudun lehmät olivat niin hyvin hoidettuja ja suloisia, että niitä teki mieli mennä silittämään. Yleensä pelkään lehmiä, ja intialaisiin citylehmiin - siis niihin, joita näkee käyskentelemässä kaupunkien kaduilla - ei tee mieli koskea pitkällä tikullakaan.
Valehtelematta kaunein lehmä, jonka olen ikinä nähnyt!
Hän osasi myös poseerata kameralle.
Surusilmä.
Vauva.
Pihoilla pyöriskeli myös hieman toisenlaisia eläimiä; isoja ja röyhkeitä apinoita, joiden kanssa sai olla tosi tarkkana. Ovia ei saanut jättää auki, koska muuten apinat tulivat sisään kääntämään paikkoja ja etsimään ruokaa.
Kyttääjä-apina.
Apinat hyppivät puissa ja kiipeilivät aidoilla, tikapuilla, katolla, ihan kaikkialla. Niillä oli iljettävän pitkät hännät, ja kun ne istuskelivat katon reunalla, hännät repsottivat katon reunan yli kuin köydenpätkät. Niiden sormetkin olivat vastenmielisen näköiset, sillä ne olivat täynnä jotain valkoista töhnää.
Sipuli kaikilla mausteilla.
Jos tuommoinen otus olisi koskenut minuun, olisin luultavasti pyörtynyt kauhusta!
Mulla on tässä joogasessio meneillään.
Apinoita paljon suloisempi tapaus oli pieni Raju-niminen koira. Se oli ensimmäisenä päivänä hyvin epäluuloinen minua kohtaan eikä suostunut tulemaan lähemmäs, vaikka kuinka maanittelin.
Oudon näköinen tyyppi. Paras pysytellä kaukana.
Seuraavana aamuna Raju vissiinkin luuli, että minulla on sille herkkupaloja, kun se rohkaistui tassuttelemaan varovaisesti lähemmäs.
Uskaltaisikohan tuota sittenkin lähestyä...
Kun Raju sitten pääsi rapsuttelun makuun, siitä ei meinannut päästä millään irti.
Näin myös yhden eläimen, jonka kuvittelin olevan kovinkin eksoottinen.
Mutta vuohihan se siinä kuulemma oli.
Viisas katse.
Vaikka isot apinat olivat pelottavia ja ällöttäviä, pikkuapinoiden kisailua ja leikkimistä oli huvittava katsella. Kerran havahduin siihen, kun joku mies ärjyi pihalla suureen ääneen. Sen jälkeen kookospalmun oksat alkoivat rapista ja heilua kiivaasti, mistä päättelin, että pikkuapinat olivat olleet pahanteossa, saaneet lähtöpassit ja paenneet palmuun. Siellä palmun oksalla nämä kolme sankaria sitten istuivat vähän aikaa, kylki kyljessä ja kauhistuneen näköisinä.
Ei saa huutaa!
Kunnes säikähdys taas vähän ajan päästä taas unohtui ja temmellys jatkui entiseen malliin.
Minäkään en mikään lehmäfani ole mutta nuo on tosi söpöjä, eka ansaitsee tittelinsä maailman kauneimpana. Vuohi on jotenkin ihan oudon näköinen vuoheksi.. niitä en ole tosin koskaan ihan kasvotusten katsellutkaan.
VastaaPoistaApinat on hassuja, mutta ei kiitos. Meille isäntä toi kerran pienen marakatin kotiin ja se riitti, onneksi löysi sille uuden kodin aika pian. Noita isompia on täälläkin joillain seudulla, ovat tosi ilkeitä, hui, en mene lähellekään.
Varmasti mielenkiintoinen reissu :)
Sirokko, kiva että olet samaa mieltä Miss Lehmän tittelistä. :-)
VastaaPoistaHih, kyllä minäkin ottaisin mieluummin koiran tai jonkun muun eläimen kuin makakin lemmikiksi... Tosin tuskin meille koiraakaan ikinä tulee, tai mitään muutakaan lemmikkiä, kun taloudessa asuu yksi lemmikkivastainen ihminen. Höh.
Oli kyllä kiva katsella tuota sinun videota. :) Hih! Hassuja hyppelijöitä! Mutta hui kun kyttääjä-apina on pelottavan näköinen. En katso kyllä sitä kuvaa enää toiseen kertaan. iiiiik!
VastaaPoistaLaura, hihii, kyttääjä-apina oli minustakin tosi pelottava näköinen. Hyvä että kuvan uskalsin ottaa, ja sitten piti vetäytyä taas ovenraosta sisään turvaan. :-)
VastaaPoistaItävallan alppilehmät ovat vallan kauniita myös!! :-)
VastaaPoistaJenni, löytyisiköhän sieltä niitä perintöprinsessoja sitten. :-) Vai peräti ihan kauneimman tittelistä kisaavia... hih.
VastaaPoistaHauskat kuvat ja kuvatekstit :D Kiva nähdä Intian eläimiä joilla on ilmeisesti ihan hyvät elinolot.
VastaaPoistaKyllä nää alppilehmät kisaa ihan voittajan tittelista ja kirkkaimmasta tiarasta. :-D
VastaaPoistaAnonyymi, kiitos. :-) Noilla eläimillä oli tosiaan hyvät oltavat, mitä oli ihana katsoa. Oikein mieltä lämmitti!
VastaaPoistaJenni, hihii, no niin minä vähän arvelinkin. Pakkohan niiden on kauniita olla, kun ne saavat käyskennellä niin kauniissa maisemissakin. :-)